member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Jun 3, 2018 13:28:11 GMT 2
Post by missie on Jun 3, 2018 13:28:11 GMT 2
Saturday, June 2nd, 2018 - night The Hideout @ Manhattan Shea O'Hara & Jamie Savage
Jamie oli sinä iltana lähtenyt mukaan valvomaan The Hideoutin rauhaa ja järjestystä, sillä paikalle oli ilmeisesti tulossa isompi joukko vakiasiakkaita, jotka olivat aiemminkin aiheuttaneet hankaluuksia klubilla. Ilmeisesti ne myös käyttivät suuria summia rahaa tyttöihin, joten porttikiellon sijaan miesjoukko oli ansainnut itselleen muutamasta kerholaisesta lapsenvahdin. Sinäänsä Jamielle oli se ja sama miten hän iltansa vietti. Olisi aikaa voinut huonomminkin tappaa kuin naiskauneutta ihailemalla, joten omassa asemassaan Jamiella ei ollut mitään valitettavaa, vaikka aika tuppasikin käymään pitkäksi. Johnny oli jostain syystä sattunut teroittamaan, ettei klubin tyttöihin olisi syytä ottaa mitään kontaktia sinä iltana. Se oli tietysti hieman ikävää, sillä Jamie olisi enemmän kuin mielellään viihdyttänyt useampaakin niistä naisista. Onneksi aina saattoi kuitenkin karata takatilojen kautta sivukujalle tupakalle.
Niin Jamie oli tehnyt jo ties kuinka monetta kertaa. Eikä hän todellakaan pitänyt mitään kiirettä takaisin sisälle, vaan nojaili rennosti rakennuksen seinää vasten ja seurasi sen pimeän sivukujan ohittavien kulkijoiden menoa. Moni niistä näytti suunnistavan The Hideoutiin, mikä ei yllättänyt lainkaan miestä. Klubi oli harvinaisen suosittu, mutta myös yhtä valikoiva asiakkaidensa suhteen. Jamie tunnisti yhdet jos toisetkin kasvot asiakkaiden joukosta. Vain harvoin tyttöjen seurassa esiintyi sellaisia miehiä, joita Jamie ei olisi aiemminkin nähnyt. Oli melkein huvittavaa, että ne hyvin tienaavat pukumiehet maksoivat seurasta ja muusta mitä ikinä tytöt olivatkaan valmiita tekemään. Totta puhuen Jamielle ei olisi tullut mieleenkään maksaa ainoankaan naisen seurasta sellaisia summia, joita The Hideoutin tytöt pyysivät. Ei sillä, että hänellä olisi ollut varaakaan.
Poltettuaan kolmannen - vai kenties neljännen - tupakkansa, oli Jamie saanut tarpeekseen raittiista ulkoilmasta. Hän palasi sisälle mutkitellen sokkeloisia käytäviä pitkin takaisin klubin puolelle. Vastaantuleville tytöille hymyiltiin aurinkoisen herttaisesti, mutta kenenkään kanssa ei pysähdytty juttelemaan, ihan kuten Johnny oli ohjeistanut. "No talkin', no funny business, no nothing", oli ollut ohjenuora sille illalle. Jamie harvemmin kuunteli auktoriteetteja, mutta Johnnya kunnioitettiin siinä mielessä, että jos se jotain sanoi, niin sitä yritettiin edes jollain tasolla noudattaa. Saapuessaan takaisin klubin puolelle, antoi Jamie katseensa haravoida väkijoukon lävitse. Väkisinkin mies huomasi kuinka baaritiskillä vanhempi, tukevahko mies yritti suostutella The Hideoutin omistajaa Shea O'Haraa mukaansa. Naista ei juuri tunnettu, mitä nyt silloin tällöin sen kanssa oli vaihdettu muutama sana. Jamie ei kuitenkaan voinut olla sivuuttamatta, miten Shea toistuvasti kieltäytyi miehen tarjouksesta ja pyrki pääsemään irti sen otteesta. Kulmiaan pienesti kurtistaen Jamie huokaisi syvään ja veti farkkujensa taskuihin sullotut kädet esiin. Hän katsahti ympärilleen, mutta ei paikantanut ketään kenelle olisi voinut ikävän välikohtauksen hoitamisen delegoida. Johnny olisi antanut korville, jos olisi kuullut Jamien sivuuttaneen Sheaa ahdistelleen miehen toiminnan. Siksipä mies lähtikin suunnistamaan vaaleaverikköä kohti.
"I believe that she said no", Jamie puhkesi puhumaan heti, kun pääsi kuuloetäisyydelle kaksikosta. Hän kuulosti aavistuksen kyllästyneeltä ja ehkä hivenen siltä, ettei todellakaan jaksanut alkaa tappelemaan. Pukumiehen katse kääntyi vaistomaisesti Jamien puoleen ja sen kasvoilla käväisi pelästynyt ilme. Otteensa se irroitti myös Shean kädestä, mutta siitä huolimatta mies jäi seisomaan paikoilleen. Jamie asettautui kaksikon väliin, vetäen kätensä löyhään puuskaan rintansa korkeudelle. "But I paid..." Pukumies aloitti. Jamie kallisti päätään kulmiaan kohottaen. "Yeah, I kinda don't care. Keep going now, or I throw you out", hän nyökkäsi viimeisten sanojensa yhteydessä uloskäynnin suuntaan merkitsevästi. Jamielle ei ollut mikään ongelma heittää ketään ulos niskapers-otteella. Sitä vartenhan hän oli paikalla; pitämässä yllä kuria ja järjestystä. Vähän hämmentyneenä pukumies vilkaisi Jamien selän taakse Shean puoleen. "Don't look at her", Jamie huomautti terävästi. Alahuultaan puraisten pukumies mietti seuraavaa siirtoaan hetken, mutta päätti sitten luovuttaa ja siirtyi suosiolla toisaalle. Jamie seurasi hetken ajan miehen menoa, ennen kuin kääntyi niskaansa hieraisten Shean puoleen. "You alright, ma'am?" Jamie tiedusteli varmuuden vuoksi, vaikka päällisin puolin Shea näyttikin olevan kunnossa. Pieni, vino hymy kaartui miehen oikeaan suupieleen, kun hän silmäili vaaleaverikköä tutkivasti.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Jun 7, 2018 19:31:33 GMT 2
Post by julle on Jun 7, 2018 19:31:33 GMT 2
# Shea’s ootdSuuri osa klubin asiakkaista oli hyvin miellyttävää väkeä, heidän taustoistaan huolimatta. Valitettavasti listalta löytyi myös sellaisia asiakkaita, jotka aiheutti toisinaan paljonkin ongelmia, mutta toivat toisaalta taas ison summan rahaa yritykselle. Shea oli jo kertaalleen antanut kyseiselle väelle porttikiellon. He olivat kuitenkin onnistuneet taivuttelemaan Shean toisiin aatoksiin, kun pöytään oli lyöty tukku rahaa ja toivottu, että sillä voitaisiin aloittaa taas puhtaalta pöydältä. Valitettavasti kyseisen miesjoukon saapuessa osa Shean vakio järjestyksenvalvojista oli sairastunut sillä hetkellä myllertävään flunssaepidemiaan ja näin ollen teki ison loven klubin turvajärjestelmään. Huoli oli muutamaa päivää aikaisemmin jaettu klubilla vierailleen Johnny Savagen kanssa, joka oli taas oli keksinyt ratkaisun naisen ongelmaan. Savage perheen vanhin poika tarjosi kerholaisia korvaavaksi avuksi ja vaikka Shea oli aluksi epäröinyt sitä ehdotusta, Johnny oli vakuuttanut poikiensa käyttäytyvän. Toisaalta Shealla ei ollut sillä hetkellä muitakaan ideoita käsillä, joten lopulta ystävän tarjoukseen oli tartuttu ja paria päivää myöhemmin kerholaisia oli virrannut klubilla pitämään järjestystä. Ja erityisesti leikkimään tiettyjen asiakkaiden lapsenvahteja. Ilta oli sujunut varsin rauhallisesti, aina siihen asti kun Shea oli poistunut toimistonsa suojista klubin puolelle. Hän oli asettunut baaritiskille ja alkanut käymään läpi vuorossa olevan baarimikon kanssa juomia, mitä heidän olisi hankittava. Heidän seuraansa oli kuitenkin jonkin ajan kuluttua liittynyt yksi niistä asiakkaista, joka oli aikaisemminkin aiheuttanut hankaluuksia. Eritoten Shealle, yritettyään useammin kuin kerran saada nuorta rouva O’Haraa mukaansa. Joillekin asiakkaille tuntui kuitenkin olevan hankalaa ymmärtää sitä tosi asiaa, ettei Shea enää toiminut asiakkaiden kanssa samalla tavalla, mitä ennen tai muut firman tytöt. Shea ainoastaan hoiti paperi ja raha asiat, sekä tyttöjen välityksen – toisin sanottuna kaikki ne tylsät paperihommat ja järjestelyt, jotta yritys pyörisi. Tilanne asiakkaan kanssa oli kuitenkin aluksi rauhallisen keskustelun myötä kärjistynyt siihen pisteeseen, että yksi näistä asiakkaista oli lopulta tarrannut naista kädestä ja miltein pakottanut Shean mukaansa. Siinä alkoi tunteetkin kuumentua, mutta koska Shea halusi olla tahdikas eikä aiheuttaa suuremman luokan meteliä klubilla, hän yritti pitää tilanteen hallussa. ” I said no! Let go or I’ll...”, Shea kerkesi tuhannen kerran pyytää napakasti, kun Johnnyn serkku oli puuttunut keskusteluun. Se selvästikin sai Sheaa ahdistelevan miehen varpaisilleen, molempien osapuolien katseen kääntäessä katseensa Jamieen, samalla kun mies ymmärsi irroittaa otteensa Shean ranteesta. Pieni hymy käväisi jopa Shean huulilla, kun Jamie oli astunut heidän väliinsä ja pistänyt pisteen sille touhulle, pukumiehen lähtiessä lopulta takaisin matkoihinsa. Shea hieroi kevyesti rannettaan, josta häntä aikaisemmin ahdistellut mies oli pitänyt kiinni. Katsekin oli laskenut ranteeseen ja sitä silmäiltiin nopeasti, kuin varmistaakseen ettei siihen ollut jäänyt minkäänlaisia mustelmia. Katse nousi kuitenkin varsin nopeasti takaisin häntä puhuttelevaan Jamieen, jolle suotiin sitten kiitollinen hymy. ” I’m alright, thanks to you. And call me Shea – ma’am makes me sound really old”, nainen pyysi hennosti naurahtaen ja vei sen myötä kädet löyhään puuskaan rinnalleen. ” You’re Johnny’s cousin, Jamie right?”, Shea varmisteli kulmiaan kevyesti kohottaen. Savagen pojat muistuttivat kummasti toisiaan ja nähtävästi komeus kulki suvussa. ” So, how’s your nigt been so far?”, hän vuorostaan seuraavaksi, kunnes havahtui siihen ettei ollut liioin kiittänyt Jamieta äskeisestä.” Oh, I’m so sorry! I almost forgot to thank you! Can I offer you something to drink?”, tarjottiin hymyillen ja seuraavaksi Shea ja viittoi baaritiskin toisessa päässä hääräävää baarimikkoa tulemaan liki. Kysyvä katse kuitenkin käännettiin varsin nopeasti takaisin Jamieen. “ Or have you seen something you like? I know there’s few girls who would love to keep company for you”, hiukan toispuoleinen hymy nousi naisen huulille, kun hän viittoi tyttöjä kohti, jotka hääräsivät jotain klubin toisessa päässä. ” Free of charge, of course”, Shea kiirehti lisäämään hymyillen, nojautuessaan kyynärällään rennosti baaritiskiä vasten. Olihan hän kuullut jo aikaisemmin, kuinka muutamat tytöt olivat Jamien nähdessään myhäillyt miehen perään ja äskeisen tapahtumaketjun estämisen vuoksi, Shea ihan mielellään maksaisi omasta pussista, jos Jamie haluaisi viihdyttää itseään klubin palveluilla.
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Jun 24, 2018 18:33:13 GMT 2
Post by missie on Jun 24, 2018 18:33:13 GMT 2
Jamie vilkaisi vaivihkaa rannettaan hierovaa naista. Kun hän kohtasi sen katseen, kohotti mies kulmiaan hivenen kysyvästi, kuin yrittäen varmistua, että nainen oli varmasti kunnossa. Sitä kysyttiin vielä ihan ääneenkin. Shean pyyntö kirvoitti vinon hymyn Jamien huulille, eikä hän voinut olla hymähtämättä vaimeasti. "Whatever you want", hän totesi, kuitaten naisen pyynnön huomioiduksi. Ma'am oli tietysti kohtelias tapa puhutella ketä tahansa rouvashenkilöä, mutta olihan sillä tosiaan aavistuksen vanhahtava kaiku. "Yeah, he is. Unfortunately", Jamie virnisti leveästi myöntäessään, että todellakin kuului Savagen sukuun - siihen, joka parhaillaan yritti ottaa valtaa kerhon suhteen omiin käsiinsä. Kuullessaan naisen kysymyksen illan suhteen, Jamie kumartui kuin salaliittolaisen elkein lähemmäksi Sheaa. "Can I tell you a secret?" Mies aloitti arvoituksellisesti ja työnsi kätensä rennosti farkkujensa taskuihin. "Not really, to be honest. Johnny told me not to even talk with anyone, so it has been kinda dull night. I really don't understand Johnny's demand, he has to always kill my buzz", mies jatkoi varsin leikkisään sävyyn, eikä antanut virneen karata huuliltaan mihinkään, vaan se piti visusti paikkansa miehen kasvoilla. Jamie ei oikeasti odottanut minkäänlaista palkintoa tai kiitollisuudenosoitusta siitä, mitä hän oli tehnyt - sitä vartenhan hänet oli klubille pyydetty; vahtimaan tyttöjen turvallisuutta ja pitämään yllä järjestystä. Ikävä kyllä Johnny oli pelisääntöjä teroittaessaan kieltänyt myös alkoholin. Silti Jamie vilkaisi baarimikon suuntaan, jota Shea viittoili käymään lähemmäksi. Hän ei kuitenkaan ehtinyt vastaamaan naiselle, kun se oli jo tarjonnut juoman sijaan palkkalistoillaan olevien tyttöjen seuraa. Jamie naurahti rennosti ja katsahti ympärilleen. "Please, Johnny would kill me for that", mies hymähti palauttaessaan katseensa takaisin Shean puoleen. "But that drink", hän aloitti ja asettautui nojaamaan baaritiskin reunaa vasten, vilkaisten ensin baarimikkoa, vain siirtääkseen katseensa uudelleen Sheaan. "That I would take", vino, ilkikurinen virne kaartui miehen huulille. "And you -" naista osoitettiin merkitsevästi etusormella. "- can keep me company." Sanattomasti Jamie viittoili baarimikolle tiskin takana kylmäkaapissa oleviin olutpulloihin. Ei mennyt kovinkaan kauaa, kun baarimikko oli napannut yhden niistä, avannut sen ja iskenyt pullon suoraan Jamien eteen. "If you want. You don't have to, of course. I'm big boy, I can manage the rest of the evening by myself too", huoleton olkien kohautus oli omiaan kertomaan siitä, ettei Jamie varsinaisesti tarvinnut seuraa selviytyäkseen loppuillasta. Hyvin oli siihenkin saakka pärjätty. "Company would be nice, though", hän kuitenkin kaikesta huolimatta lisäsi perään, eikä voinut olla vetämättä kasvoilleen varsin vastustamatonta koiranpentu-ilmettä.
Mies olisi valehdellut, jos olisi väittänyt etteikö olisi aavistuksen yllättynyt, että Shea lupautui jäämään seuraksi hänelle. Hän kohotti toista kulmaansa ja mutristi huuliaan, silmäillen naista hetken arvioivasti, mutta kuin sitten vain hyväksyen tilanteen, mies kohotti olutpullon huulilleen ottaen siitä lyhyen huikan. Katse kävi haravoimassa ympäristöä ihan vain varmuuden vuoksi. Kaikki vaikutti kuitenkin olevan kunnossa, joten Jamie kiinnitti mielellään huomionsa takaisin vieressään olevaan viehättävään naisen. "So, this all is... yours?" Mies nyökkäsi jonnekin takavasemmalle päällään, viitaten sanoillaan klubiin. "How did you end up running business like this?" Leikkisä hymy ja pikkupoikamainen pilke silmissä koristivat miehen kasvoja, kun hän kallisti aavistuksen päätään tutkaillen Sheaa uteliaasti. Naisesta huokui tietynlaista arvovaltaa ja rutkasti itsevarmuutta - totta kai se herätti Jamien mielenkiinnon.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Jul 6, 2018 6:46:56 GMT 2
Post by julle on Jul 6, 2018 6:46:56 GMT 2
Olihan ma’an ainoastaan kohtelias tapa puhutella, mutta Shea yksinkertaisesti koki itsensä sen myötä hyvin vanhaksi. Jamien kuitenkin myöntäessä olevansa Johnnyn sukulainen, se nostatti naisen kasvoille leveän hymyn. Savagen perheestä ei oikeastaan tähän asti oltu tavattu muita kuin Johnny ja Maximilian, joka sattumoisin työskenteli Shean asianajajana. Kyseisen suvun pojat kyllä muistuttivat herkeämättä toisiaan, eikä heistä voinut liioin erehtyä. Sen lisäksi koko suku tuntui tavalla tai toisella olevan kytköksissä paikalliseen moottoripyöräkerhoon ja kuulemansa mukaan perheen vanhin oli alkanut ottamaan enemmän vastuusta, kuten veljensä vpn tehtäviä. Shea ei sen suuremmin ollut kartalla koko kerhon toiminnasta, mutta kuulemansa mukaan Johnny olisi luultavasti parempi vp kuin hänen veljensä. Jamien salaliittoelkeelle hymyiltiin huvittuneena ja nyökättiin pienesti. ”Of course”, vakuuteltiin, ennen kuin Jamie kertoi serkkunsa olleen ilonpilaaja ja kieltäneen kaiken hauskan, jolloin Shea hymähti. ”Oh well, we don’t have to tell him anything. With my consent you can have all the fun you want and he doesn’t have to know anything”, Shea kuiskasi vuorostaan leikkisään sävyyn ja iski silmäänsä sanojensa painoksi. Se mitä Johnny ei tiennyt, ei satuttaisi häntä – Shean puolesta Jamie saisi pitää niin paljon hauskaa clubillaan kuin halusi.
Jamielle oltiinkin sitten kiitokseksi tarjottu juotavaa ja seuralaista, mutta mies kieltäytyi siitä seurasta. Shea silmäili sitä nuorempaa miestä hiukan uteliaana, ennen kuin soi itselleen kunnian istuutua baaritiskillä olevalle baarijakkaralle, ristien jalkansa sirosti samalla kun nojautui tiskinreunaa vasten. Baarimikkoa viitottiin lähemmäksi, jotta Jamie sai halutessaan tilata juotavaa. Shea ei puolestaan ottanut juotavaa, ainakaan vielä vaan hänelle sillä hetkellä riitti ainoastaan Jamien silmäily, jonka sanojen myötä leveä hymy nousi naisen huulille. Shea vuorostaan kuin salaliittolaisen elkein nojautui lähemmäksi Jamieta ja kevyesti sipaisi nenäänsä. ”What you did earlier, this is the least I can do for you… And this way Johnny can’t say you anything”, Shea virnisti leveästi ja silmäili Jamieta hetken, kunnes kääntyi liikkuvalla baarijakkarallaan niin, että sai nojattua selkänsä baaritiskiä vasten ja laskettua kätensä rauhallisesti syliinsä. Näin nähtiin parempi mitä heidän ympärillä ja yli päätään klubilla yli tapahtui. Ainakin sillä hetkellä kaikki vaikutti rauhalliselta, Huomio kuitenkin palautettiin takaisin vieressä olevaan Jamieen, jonka kysymykselle hymähdettiin pehmeästi. ”Yes, all of this is mine”, miehen sanat varmistettiin pienen nyökkäyksen saattelemana. Samaan aikaan Shea käänsi rintamasuuntansa kunnolla takaisin Jamien puoleen ja nojasi kyynärällään rennosti baaritiskiä vasten. ”Can you keep a secret?”, Shea tiedusteli kevyesti kulmiaan kohottaen, mutta kuitenkin leveästi hymyillen.
”Back in the days I was like them; courtesan – high paid escort, I mean”, Shea paljasti hyvinkin kepeään sävyyn, sillä ei hänen seuralaistaustansa ollut salaisuus niissä piireissä. Kaikki vähemmänkin laitapuolella kulkevat tiesivät rouva O’Haran olevan entinen, korkeanluokan maksullinen seuralainen. Sitä kauttahan he olivat Charlienkin kanssa alun perin tavanneet. Katse laskeutui niiden kepeiden puheiden myötä alas ja Shea hiukan mietteliäästi alkoi pyöritellä vasemmassa nimettömässä koristavaa sormustaan. ”I was young, just arrived in the United States and I needed desperately money, so I started to keep company these rich businessmen and so on. After a while I though why I wouldn’t make it a business, you know? There were lots of girls like me, who needed security and money and liked this job so… Here we are. After marrying Charlie, I’ve been behind the desk since”, Shea kertoili ja kohotti lopulta katseensa Jamieen, jolle hymyili, samalla kun lopetti sormuksensa pyörittelyn. Sinä iltana Shea ei halunnut ajatella Charlieta ja heidän kurjaa liittoaan, joten ajatukset aviomiehestä sysättiin suosiolla syrjään. ”That’s my story. How about you? Have you always lived in New York or?”, hän vuorostaan kysyi uteliaana, silmäillen nyt hyvinkin uteliaana Jamieta. Siinä keskustelun lomassa oltiin myös käännytty baarimikon puoleen ja pyydetty tuomaan lasillinen kuivaa valkoviiniä, mikä lopulta saatiin eteen tiskille. Meno vaikutti rauhalliselta, joten Shea antoi itselleen luvan juoda lasillisen. ”I know you’re a biker, so you have to tell me something I really don’t know”, Jamielle hymyiltiin pää herttaisesti kallella, samalla kun otettiin viinilasitoiseen käteen ja siitä otettiin kevyt siemaus. ”Did you ever want to do something else than… Bike stuff?”, hän täydensi aikaisempaa kysymystään ja siemaili viinistään, laskien lasin takaisin baaritiskille. Aikansa kaksikko siinä rupatteli mukavia keskenään, kun Shea vilkaisi nopeasti, mutta arvioivasti ympärilleen. ”Do you want a tour? Around the club I mean”
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Aug 24, 2018 21:28:02 GMT 2
Post by missie on Aug 24, 2018 21:28:02 GMT 2
Jamie käänsin rintamasuunnan tiskiin päin ja nojasi molemmilla kyynerpäillään sen reunaan. Lähestyvää baarimikkoa vilkaistiin arvioiden, mutta katse valui nopeasti takaisin Sheaan, kun nainen tuli lähemmäksi ja puhui. "You are a wise woman", Jamie hymähti vinosti virnistäen ja tilasi sitten itselleen yhden oluen häntä odottavasti tapittavalta baarimikolta. Nainen myönsi kaiken olevan sen omaa, eikä Jamie voinut olla mutristamatta alahuultaan melko vaikuttuneena. Laitonta tai ei, olihan se, mitä Shea oli saavuttanut, aika kunnioitettavaa. "No. I go and tell all to my gay best friend. We really like to gossip", oli mahdotonta sanoa vitsailiko Jamie vai ei. Hän niksautti viimeisten sanojensa kohdalla nenäänsä ja siristi silmiään, kuin olisi juuri paljastanut vuosisadan salaisuuden. "Honestly, of course I can. I am not going to tell anybody", Jamie kuitenkin lopulta hymähti hyväntuulisesti ja huomautti sitten perään: "And I'm not gay, my best friend is. I'm very, very straight." Olihan se nyt tärkeää korjata mahdolliset harhaluulot. Jamie vilkaisi sanojensa päätteeksi paljon puhuvasti Sheaa, virnisti vinottain ja iski silmää leikkisästi, ennen kuin tarttui juuri eteensä laskettuun tuoppiin.
Jamie kuunteli hiljaa, kertakaan keskeyttämättä Sheaa. Nainen kertoi koko tarinansa siitä kuinka oli alan pariin päätynyt. Se ei todellakaan kuulostanut siltä, että sitä olisi tarvinnut pelastaa, tai että se olisi ylipäätään kaivannut Prinssi Rohkeaa yhtään mihinkään. Ei, Shea oli itsevarma ja äärimmäisen itsenäisen oloinen. Se oli juuri sellainen nainen, joka taatusti piti itse itsestään huolen, eikä kaivannut ketään holhoamaan. Jamie olisi halunnut udella kuinka Shean aviomies suhtautui vaimonsa työhön, mutta ei se kuulunut millään tavoin miehelle. Ei tuntunut oikealta kysellä sellaisesta aiheesta. Tietysti Shea osoitti vastakysymyksensä varsin pian Jamielle itselleen. "My story, huh?" Hän naurahti vaimeasti, katsahtaen oluttuopinsa pohjaan, kuin sieltä olisi löytynyt jonkinlaisia vastauksia. Ei muuten löytynyt. Käsi kävi haraisemassa vaaleita, pitkäksi venähtäneitä hiuksia ja vasta sitten Jamie kohotti tuopin huulilleen. "I was born and raised in Brooklyn. So, yeah. I have always lived in New York. I have never thought I would do something else. My dad was part of the club, so in a way I inherited it from him", Jamie selvensi omaa tarinaansa. Ei kovin yksityiskohtaisesti, vaan enemmänkin pääpiirteittäin. "You're married, right?" mies lähinnä totesi, vaikka sanojen muotoilu enemmän kysymystä muistuttikin. Puheenaiheet vaihtuivat helpompiin ja kevyempiin, kun Shea tarjosi esittelykierrosta klubilla. Jamie vilkaisi nopeasti ympärilleen, varmistuakseen että tilanne oli rauhallinen, ja katsahti sitten naista. "Sure", hän henkäisi huolettomasti hymyillen. Noustessaan ylös mies tarjosi kohteliaasti kättään Shea, auttaen naisen turvallisesti alas baarijakkaralta. "Lead the way", mies kehoitti, osoittaen kädellään summamutikassa jonnekin heidän eteensä. Kyllä esittelykierros aina paikoillaan seisomisen voittaisi. Eikä Johnnylla olisi siihen todennäköisesti mitään sanomista, eihän se nyt ollut väärin viettää iltaa yhdessä klubin omistajattaren kanssa.
|
|