|
|
Jun 24, 2018 17:18:29 GMT 2
Post by Deleted on Jun 24, 2018 17:18:29 GMT 2
...................................................... FRIDAY 22th OF SEPTEMBER 2017, EVENING ERICA'S HOME / MANHATTAN HUNTER & ERICA kuumilla rehveillä
ootd / @kianen
......................................................
Jos Hunter olisi muutama kuukausi sitten tiennyt, että tämä olisi vielä eräänä perjantai-iltana matkalla jonkun naisen luokse rehupuska kädessään ja viinipullo kainalossaan, olisi miekkonen varmasti tarkistuttanut päänsä sisällön. Ehkäpä nytkin olisi ollut syytä moiseen, sillä vastoin kaikkia tapojaan tämä oli vielä perin innoissaan tulevasta illasta. Siis ainakin niin innoissaan, kuin Hunterin kaltainen yleinen murjottaja vain pystyi olemaan. Ei siis oltu ihan sillä tasolla, että oltaisiin hyräilty iloista melodiaa ja kopsuteltu kengän kantoja yhteen siinä samalla hyppelehtiessä, mutta vähän pilkettä silmäkulmasta ja hymynkarettakin löytyi, jos oikein tarkkaan seurasi miehen kasvoja.
Hunter oli tapaillut Ericaa nyt kuukauden. Tapailu oli edennyt hitaalla tahdilla, sillä eläinlääkärinä Ericalla oli pitkät työpäivät, eikä etsivän arkikaan oikeastaan antanut aina siviilielämän vapauksille tilaa. Kaiken lisäksi Ericalla oli tuoreen avioeronsa jäljiltä kuusivuotias jälkeläinen huollettavanaan, joka asetti omat rajoitteensa kahden aikuisen tapailulle. Niin, siis lapsi. Hunter oli saanut tietää Erican perheellisyydestä nelisen viikkoa sitten metsänuotion äärellä, kun kaksikko oli lähtenyt yhden päivän patikointireissulle tutustumismielessä. Kai niitä jonkinlaisiksi ensimmäisiksi treffeiksikin olisi voinut kutsua. Ilmapiiri oli jostain kumman syystä vaihtunut lämpimästä varsin jäätäväksi siinä samassa hetkessä, kun puheenaihe vaihtui perheeseen. Tunnelman äkilliseen laskuun saattoi tosin liittyä myös se, että vain hetkeä ennen tätä paljastusta Hunter oli itse todennut naiselle turhan suorasukaisesti, ettei voisi kuvitella mahduttavansa elämäänsä yhtään jälkikasvua, saati sitten harkita moisen hankkimista koskaan. Oli suorastaan ihme, ettei Erica ollut siinä vaiheessa laittanut liinojaan kiinni ja painellut menemään. Vastoin kaikkia odotuksia se ilta olikin saanut sopuisan lopun. Hunter oli luvannut tehdä parhaansa ja Erica oli antanut miehelle mahdollisuuden yrittää. Ja tässä sitä nyt oltiin, toisen oven takana keräämässä rohkaisua ovikellon soittamiseen, joka tuntui jännittävän miestä nyt yllättävän paljon.
Pitkään yksineloa harjoittaneelle eronneelle miehelle ei tämä harppaus yksinäisyydestä kohti jotain vakavan ihmissuhteen tapaista asiaa ollut ihan niin yksinkertainen temppu. Kyllähän se totuttelua vaati. Yhtäkkiä sitä ei voinutkaan mennä ihan oman päänsä mukaan, vaan oli selvää, että jäljelle jäävää vapaa-aikaa yritettiin edes jotenkin sovitella yhteen toisen menojen kanssa. Sitten piti totutella vielä siihenkin ajatukseen, että elämässä oli taas joku, jota vaikutti oikeasti kiinnostavan, miten toisen päivä oli mennyt. Hunter oli huomannut, että kesken työpäivän muuten aina niin vakaville kasvoille saattoi silloin tällöin eksyä leveä hymy, kun puhelimeen oli ilmestynyt viesti lähettäjältä, jonka nimi alkoi E-kirjaimella. Hän huomasi odottavansa aina jokaisen tapaamisen jälkeen sitä, milloin näkisi naisen taas uudestaan. Hän huomasi kaipaavansa toisen seuraa, kun oli yksin. Se oli paljon ihmiselle, joka oli varonut kiintymästä kehenkään liikaa pahasti pieleen menneen avioliittonsa jälkeen. Silti oli asioita, jotka saivat Hunterin vielä välillä pidättelemään itseään. Mitä tapahtuisi sitten, kun Erica alkaisi odottamaan heiltä jotain enemmän, kuin pelkkää tapailua? Mikä olisi seuraava askel? Milloin se tapahtuisi, ja olisiko Hunter enää silloin mukana kuvioissa, vaikka tämä olikin vannonut toiselle yrittävänsä? Sitoutuminen ei Hunterille itsessään ollut ongelma, mutta sitoutuminen harvemmin tuli yksin. Siihen kuului iso paketti muita olettamuksia ja odotuksia, kuten yhteisen tulevaisuuden suunnittelua. Se olikin sitten vähän vaikeampi pala miehelle nieltäväksi. Ja Erica oli sellainen nainen, joka tuskin tyytyi elämään paikallaan junnaavassa parisuhteessa. Jos Hunter halusi jatkaa Erican kanssa, niin se tarkoittaisi joko sitä, että hänen olisi löydettävä itsestään kokonaan uusi vaihde, tai sitten hänen täytyisi päästää irti ja antaa suhteen olla. Jälkimmäiseen vaihtoehtoon tukeutuminen oli siihen asti tuntunut helpoimmalta tieltä muiden ihmissuhteiden kanssa. Mutta tätä suhdetta Hunter ei halunnut ajaa karille. Ainakaan tahallaan.
Sitten oli se lapsi, joka sai miehen välillä pienen pakokauhunkin valtaan, kun tämä pysähtyi miettimään asiaa liikaa. Hunter ei ollut tavannut vielä Taraa, eivätkä he olleet Erican kanssa edes puhuneet siitä, milloin kyseinen kohtaaminen tapahtuisi. Erica oli tietoinen miehen edellisestä elämästä, joka ei ollut päättynyt kovin onnellisesti ex-vaimon kanssa. Vaikka siitä tuntuikin olevan jo pieni ikuisuus kun Hunterista oli melkein tullut vanhempi, niin se menetyksen trauma kirveli vielä pahasti. Se palasi mieleen aina, kun Hunter kohtasi jonkun muun lapsen. Luojan kiitos, että Erica oli sellaista sorttia, joka halusi edetä suhteen alussa mahdollisimman varovaisesti. Jos tämä olisi vaatinut Hunterilta heti jonkinlaista mukanaoloa lapsensa elämässä, niin miestä tuskin enää näkyisi. Ericalla oli varmasti omat syynsä harkita sitä pitkään, milloin tämä olisi valmis esittelemään vieraan miehen omalle tyttärelleen, joka totutteli vasta elämään vanhempiensa avioeron kanssa. Lyhyen tapailun aikana Hunterille oli tullut selväksi, että Ericalle lapsi tuli aina ensimmäisenä. Siispä oli varsin ymmärrettävää, että Hunter sai kutsun tulla käymään ensimmäistä kertaa naisen kotona vasta silloin, kun lapsi vietti yönsä poikkeuksellisesti muualla. Tänä iltana Tara oli Erican ystävällä yökylässä, joten heillä olisi koko ilta aikaa. Hunter tuijotti kädessään olevaa ruskeisiin papereihin käärittyä kukkakimppua, jota koristi suuri auringonkukka. Vietiinkö nykyään edes kukkia naisille? Mene ja tiedä. Matkan varrella Hunter oli huomannut pienen kukkakaupan ja ajatellut, että hän voisi viedä jotain Ericalle. Floristi oli puhunut ylipirteällä äänensävyllä ja ollut Hunterin makuun aivan liian kiinnostunut siitä, mihin tämä oli matkalla ja kenelle kukat menisivät – höpissyt jotain kummallisuuksia horoskoopeista ja hiustenväristä, että oikeat kukat löytyisivät. Kun lopulta kukat saatiin iskettyä kimppuun, oli Hunter lähtenyt kaupasta ulos päällimmäisenä ajatuksenaan se, ettei enää ikinä eksyisi uudestaan kukkakaupoille. Viereisestä liikkeestä oltiin ostettu pullo punaviiniä ja tungettelevan floristin puhuttelusta kiusaantuneena tämä oli napannut hyllyltä ensimmäisen vastaan tulevan punkun kouraansa ja marssinut siitä suoraan kassalle. Toivon mukaan se ei maistunut aivan karsealle tiskivedelle, vaikkei Hunter niinkään viinien päälle ymmärtänytkään. Hemmetti, ei hän edes tiennyt, pitikö Erica enemmän punaisesta vai valkoisesta viinistä. Joku naapuri poistui omasta asunnostaan roskanvientireissulle ja vilkaisi oven takana arpovaa miestä hyvin pitkään. Äkkiä Hunter saikin karaistua itseään sen verran, että soitti vihdoinkin sitä ovikelloa. Sitten seurasi pieni odotus, jonka aikana mielessä ehti käväistä kukkakimpun heivaaminen lähimpään roskikseen ja viinipullon piilottaminen johonkin oven viereen. Hunter tunsi olonsa tavattoman vanhanaikaiseksi siinä kukkien ja viinipullonsa kanssa. Sitten ovi avautui ja hengitys katkesi hetkeksi. ”Hi”, Hunter sai sanottua, kun kohtasi Erican hymyilevät kasvot. Ylimääräinen jännitys kaikkosi ja hän pystyi taas ajattelemaan selkeämmin. Mies vastasi toisen tervehdykseen vinolla hymyllä ja pehmeällä suukolla. Hän astui sisään, kun Erica kutsui hänet peremmälle sulkien oven perässään. ”Sorry, am I late? For some reason I decided to pick up these on my way”, hän sanoi ikään kuin pahoitellakseen sitä, että oli pysähtynyt tuliaisostoksille ja nosti samalla kantamuksensa esille. Ne olivat piiloutuneet mystisesti miehen selän taakse siinä samassa, kun ovi oli avautunut. ”We don’t really need to drink that. I’ve no idea what it is”, hän totesi, kun Erica sai punaviinipullon käsiinsä. Hunter jätti nahkatakkinsa naulakkoon ja silmäili eteistä uteliaana. Erican asunto vaikutti jo pelkän eteisen perusteella enemmän kodilta, kuin se Hunterin askeettinen laatikko Bronxissa, jota käytettiin lähinnä nukkumiseen ja peseytymiseen. Sitten hän huomasi katseensa vaeltavan lattialla olevien kenkäparien keskellä oleviin pieniin tossuihin. "Nice place you've got here", mies kommentoi, kun koki äkillistä tarvetta sanoa jotakin. Se viinilasillinen olisi sittenkin tehnyt ihan hyvää – maistui se sitten kamalalta tai ei. |
|
|
|
Jun 30, 2018 0:48:45 GMT 2
Post by Deleted on Jun 30, 2018 0:48:45 GMT 2
OotdOli vierähtänyt kuukausi siitä, kun Erica oli istunut rätisevän nuotion äärellä ja hiipuva tulen loimu oli heijastellut Hunterin kasvoilta, joilta oli juuri irronnut kiperä kysymys. Riittäisikö naiselle se, että Hunter yrittäisi olla parempi mies, sillä enempää ei tulevan suhteen voinut taata? Ja Erica oli tiennyt varmaksi, että vaikka joku toinen olisi kyennyt lupailemaan kuun ja ne tähdetkin taivaalta, olisi hän silti valinnut Hunterin niiden ohi. Niin oli myös miehen annettu ymmärtää ja siitä heidän verkkainen, tunnusteleva tapailunsa oli virallisesti alkanut. Treffailun sovittaminen kahden paljon töitä paiskivan ihmisen viikkorytmiin oli lievästi todeten haasteellista, mutta tuntui vaivan arvoiselta joka kerta, kun kaksikko jälleen tapasi toisensa. Perheelleen Erica oli yrittänyt olla hiiskumatta tuoreesta miesystävästään, olivathan olosuhteet luvattoman aikaiset näkyvään mainostamiseen. Kaikki olivat kuitenkin laittaneet merkille pieniä muutoksia naisen olemuksessa. Osaltaan tilannetta mutkisti vielä Taran olemassaolo. Hunteria ja tämän menneisyyttä kunnioittaen Erica ei ollut vaatinut miestä tapaamaan tyttöä, eikä naisella kyllä muutenkaan ollut pakottavia intressejä sekoittaa avioerosta kärsivän lapsen elämään vierasta miestä tässä vaiheessa. Kaikki toimi paljon jouhevammin, kun deittailun osalta pidettiin toistaiseksi matalampaa profiilia. Saattoi hyvin kuvitella, miten Hunterille oli järjestelyssä sulateltavaa sellaisenaankin. Niin naiivi haihattelija Ericakaan ei sentään ollut, että olisi kuvitellut jonkun pelastavansa tai muuttavansa täysin. Pienen lapsen äitinä oli tietynlainen varauksellisuus säilytettävä. Sille hän ei kuitenkaan voinut mitään, että tunsi uppoavansa vain syvemmälle siihen suloiseen ihastuksen hurmokseen, joka sitä pintapuolisen karkeaa ja jäykkääkin rikosetsivää kohtaan oli suhteellisen lyhyessä ajassa kehkeytynyt. Jollain tapaa se Hunterin kovuus oli jopa osa tämän viehätysvoimaa, vaikka jonkun muun kohdalla sellainen olisi vain ajanut Erican kauemmas. He olivat keskenään melkoisen erilaisia ja Hunterissa riitti asioita haastamaan naisen ajatusmaailmaa jatkuvasti. Noahin kanssa taas arvomaailma oli pitkälti mennyt yksiin, mutta se jokin ratkaiseva tekijä oli kuitenkin jäänyt yhtälöstä uupumaan. Oli vaikea arvioida mitä onnistuvan suhteen reseptiin nyt sitten vaadittiin, mutta päivä kerrallaan tässä edettiinkin. Vaikka Hunteria ei voinut lähteä käännyttämään tieten tahtoen suuntaan eikä toiseen, oli Erica silti päättänyt näyttää tälle, mitä onni parhaimmillaan voisi tarkoittaa. Lämpöä, naurua, huolenpitoa — kaikkea sitä, mitä elämän karusti riepottelema etsivä oli taatusti unohtanut olevan olemassakaan. Sinä perjantai-iltana Tara oli Erican ystävättären hoteissa yökyläilemässä, joten asunto oli hiljainen ja omiaan romanttiseksi kohtaamispaikaksi. Valaistusta oli mahdollisesti näprätty hieman tunnelmallisempaan suuntaan ja vaimeasti taustalle soimaan valikoitu hitaita kantrimelodioita, joiden tahtia tapailtiin hyräillen olohuoneen läpi halkoessa. Luvassa ei ollut mitään kiveen hakattuja suunnitelmia, lähinnä rentoa yhdessäoloa, mikä näin työviikon ehtoopuolella tuntui houkuttavimmalta. Ovikellon soidessa Erica korjasi hieman hiustensa asentoa ja suunnisti eteiseen. Kasvot puhkesivat välittömästi leveään hammashymyyn, kun oven avaus paljasti sen takana seisoneen miehen. ”Hey”, kuului iloinen vastatervehdys ja pehmeä suudelmakin vaihtui perään. Hunterin kosketukseen ei turtunut varmaan ikinä, siihen malliin se sai jälleen kerran lähtemään kutkuttavia väristyksiä pitkin selkää. ”Come in”, Erica kutsui selviydyttyään suukon lähettämistä signaaleista ja peruutti sen verran, että mieskin pääsisi eteistä pidemmälle. Ilme vaihtui kuitenkin nopeasti ilahtuneen hämmentyneeksi, kun toinen paljasti piilottamansa tuliaiset. ”You did? Aw, that’s so sweet of you, thank you”, nainen virnisti ja painoi kiitokseksi vielä uuden nopeamman suukon tämän huulille. Yhdistelmässä Hunter ja suuri auringonkukalla höystetty kimppu oli jotain herttaisen huvittavaa. ”And no worries, you’re just in time”, hän jatkoi, kun tarttui kimppuun ja pullolliseen viiniä. Erica oli niitä naisia, jotka totisesti osasivat arvostaa sellaisia perinteisiä romanttisia eleitä. Niinpä punaviinikommentillekin naurahdettiin heleästi. Hunter oli selvästi yrittänyt ja se jos mikä oli jo yksistään imartelevaa. Ei ollut vaikea arvata, ettei mies harrastanut moisia eleitä useammin. ”Well, it doesn’t look too bad. We have to try it at least”, nainen hymähti katsahtaessaan pullon kylkeä. ”And of course I have a few bottles in the cooler as a plan B”, lisättiin huvittuneen lohdullisesti, sillä jokaisen itseään arvostavan naisen keittiöstä sellainen tietenkin löytyi. ”Thanks. I can give you a little tour once we’ve opened the bottle”, Erica heitti kehuihin asunnosta liikkuessaan samalla keittiötä kohti tyhjän maljakon toivossa. Olihan se totisesti erilainen luukku Hunterin bronxilaiseen vastaavaan verraten. Ericalle jäänyt asunto oli viihtyisä kaksikerroksinen townhouse, jonka ulko-ovelle noustiin newyorkilaiseen tapaan muutamat kaiteella reunustetut rappuset suoraan katutasosta. Alakerrassa sijaitsi keittiö, vessa ja olohuone, joista jälkimmäisen edustalta lähti portaat yläkertaan. Ylemmässä kerroksessa olikin sitten suurempi kylpyhuone ja kaksi makuuhuonetta — oma hiukan värimaailmaltaan seesteisempi sekä Taran huomattavasti kirjavampi huone. Luonnollisesti kaikki Noahista kertova materiaali oli siivottu pois viikkoja sitten ja takanreunustaa, lipastoja ynnä muita tasoja koristi enää vain kehyksiä täynnä joko Taraa, Ericaa tai tämän perheenjäseniä. Pienimuotoisen kriisin vallassa ilmettä oli myös päivitetty helpommin vaihdettavien somisteiden kuten tyynyjen ja verhojen osalta, jotta kotiin oli saatu enemmän uuden alun tunnelmaa. Pitkälti asuntoa hallitsi sävyiltään maanläheinen sisustus, joka piti sisällään kosolti koriste-esineitä, huonekasveja sekä muita yksityiskohtia, tekemättä asumuksesta kuitenkaan turhan ahdasta. Erica asetteli kukkanipun sisustuselementtien jatkeeksi kirkkaaseen lasimaljakkoon ruokapöydälle. ”Who knew you can be such a charmer”, hän väläytti kiusoitellen katseensa käydessä miehessä, kääntyen sitten keittiön yläkaapeille nappaamaan hyllyltä muutaman viinilasin. ”What was your week like?” nainen puheli samalla ericamaiseen tyyliinsä, vaikka Hunterin työ ei varsinaisesti ollutkaan mikään kepeä hyväntuulen puheenaihe, mutta miehen kuulumiset tietenkin kiinnostivat siitä huolimatta. Vetolaatikosta kaivettiin pullonavaaja korkkia varten ja se ojennettiin miehelle kysyvällä would you do the honors -ilmeellä varustettuna samalla, kun tämän viikon kulua kuunneltiin tarkasti. Kun viini oli onnistuneesti kaatunut molempiin laseihin, Erica kohotti omansa miehen omaa vasten. ”To our date. May it be the best one yet.” Kulaus viiniä ja makunystyröillä analysointia. ”This is quite nice actually. Plus you got the color right.” Ei sillä, etteikö valkoinenkin olisi maistunut aina silloin tällöin vaihtelun vuoksi. Rehellisyyden nimissä Ericaa oli hivenen jännittänyt kutsua mies taloonsa. Tuntui paljon henkilökohtaisemmalta kutsua toinen ihminen omaan kotiin kuin viettää aikaa kasuaalisti jonkin lounaan tai puistossa napatun takeaway-kahvin äärellä. Koti kertoi asuttajastaan paljon, tässä tapauksessa myös siitä hitusen lyhyemmästä asukkaasta. Vaikka Taran lelut olivatkin siistissä järjestyksessään tämän huoneessa, siellä sun täällä näkyi tästä merkkejä aina jääkaappimagneeteilla ripustetuista piirustuksista päivähoidossa äitienpäiväksi askarreltuihin kreppikukkiin. Olohuoneen valkoinen pianokin oli todellisuudessa suureellinen isovanhemmilta saatu lahja aloittelevalle pikku pelimannille. ”So, what do you think? Are you overwhelmed by the amount of stuff already? I think I have a paper bag somewhere that you can hyperventilate into”, Erica esitti leikkisästi miehen omiin minimalistisiin mieltymyksiin viitaten, kun he kiersivät asuntoa olohuoneeseen. Kai se vitsailu osaltaan lievitti omaa hermostusta siitä, miten Hunter suhtautui hänen elämäntyyliinsä nyt, kun sen näki konkreettisesti lähempää. Tässä tapauksessa kylläkään tavarapaljous ei ollut se mikä mietitytti, vaan se kaikki muu mitä elettyyn elämään liittyi. He seisoivat kirjahyllyn edustalla, kun katse takertui yhteen kehystetyistä valokuvista, jossa Erica istui naapuritilan valkoisen ponin selässä. ”That’s me when I was eight, I think. Still in Nashville, happily dreaming about having my own ranch some day”, kerrottiin ja käytettiin viinilasi huulilla pienesti hymyillen. Varsinaisesti sitä haavetta ei oltu koskaan tyrmätty täysin, mutta melko kaukaiselta se nykyään tuntui. Samaan aikaan taustalla lähti soimaan Chris Stapletonin Tennessee Whiskey.
|
|
|
|
Jul 1, 2018 22:16:41 GMT 2
Post by Deleted on Jul 1, 2018 22:16:41 GMT 2
Kukat ja viinipullo saivat varsin hyväksyvän vastaanoton ja Hunterin ilahdukseksi siitä vastineeksi saatiin vielä ylimääräinen suukko. Kannatti siis sinnitellä kukkakaupassa. ”Good to know that you’ve got everything covered”, hymähdettiin toisen toteamukselle siitä, että plan B oli kyllä olemassa, jos Hunterin pullotuliainen osoittautuikin pahaksi virheeksi. Eteisestä liikuttiin pian naisen opastuksella keittiöön, jotta viinipullo saataisiin auki ja ilta voisi alkaa. ”A tour sounds great”, kommentoitiin naisen suunnitelmaa pienestä esittelykierroksesta talossa.
Kimppu löysi paikkansa tyhjästä maljakosta ruokapöydällä. Erican kiusoitteluun vastattiin vinolla hymyllä. ”Yeah, neither did I know”, Hunter sanoi. ”My week was fine. Not much to tell – which is a good thing, I suppose”, vastattiin toisen kysymykseen kuluneesta viikosta ja vastaanotettiin naisen ojentama viinipullon avaaja, joka upotettiin korkkiin. Murhapoliisin arjesta harvemmin löytyi töiden puolesta aihetta iloon, mutta kulunut viikko oli ollut ihan kohtuullinen. Mitään sellaista mikä olisi erityisesti jäänyt seuraamaan miestä töiden ulkopuolelle ei tapahtunut. ”How about yours?” Hunter kysyi sitten vastavuoroisesti samalla, kun viinipullon korkki hivutettiin auki. Tummanpunainen neste valutettiin varovaisesti laseihin, jotka Erica oli ottanut kaapista esille. Kilistelyn lomassa Hunter hymähti naisen sanoille. Kieltämättä paineet tälle illalle olivat hieman suuremmat, kuin aiemmille tapaamisille. ”Cheers. I’ll try my best.” Lasi nostettiin sitten huulille ja sen sisältöä maistettiin hyvin maltillisesti. Ei hassumpaa. Toinen siemaus seurasi vähän rohkeammin. ”Oh yeah? I guess we have some things in common after all”, Hunter naurahti kevyesti, kun Erica totesi miehen osuneen nappiin viinin värivalinnassa. Punaiseen pulloon yleensä tartuttiin, jos johonkin.
Luvattu asuntokierros alkoi siirtymällä keittiöstä olohuoneen puolelle. Huone näytti siltä, että siellä todella asui nainen, joka välitti kodistaan ja vietti siellä mielellään aikaa. Se oli viihtyisä ja kutsuva. Eli juuri sellainen, kuin Hunter oli sen kuvitellutkin. Talossa asuvasta pienestä perheestä kertoivat pienet esineet, joita näkyi hyllyillä, seinillä ja pöydillä. Valokuvia, tarkkaan aseteltuja koriste-esineitä ja lapsen tekemiä askarteluja. Hunter pani merkille, ettei perhekuvissa näkynyt kolmatta ihmistä - vain Erica ja Tara. Toisaalta mies ymmärsi, miksi näin oli. Oli todella epätodennäköistä, että Hunterinkaan ex-vaimo olisi pitänyt enää vanhoja valokuvia heistä omalla takanreunuksellaan. Todennäköisempää oli, että niiden valokuvien paikka oli avioeron jälkeen löytynyt takan tulipesästä. Hunter kääntyi kulmaansa kohottaen Erican puoleen, kun nainen leikkisästi piikitteli miestä tämän pelkistetymmästä tavasta elää. ”I'm still breathing, thanks for caring. Maybe you should save that paper bag for later though”, piikittelyyn vastattiin vinolla virneellä. Oli totta, että Hunterin koko omaisuus olisi luultavasti mahtunut siihen olohuoneeseen, eikä eroa olisi edes huomannut.
Näky ponista ja kahdeksanvuotiaasta Ericasta kirvoitti vilpittömän sulan hymyn Hunterin kasvoille. Valokuvassa esiintyvä lapsi vaikutti varsin tyytyväiseltä siihen omaan paikkaansa valkean ratsunsa selässä. Oli helppo kuvitella, ettei omasta maatilasta haaveileva tyttö siinä hetkessä voinut aavistaakaan muuttavansa New Yorkiin vielä jonakin päivänä. Hunterin katse valui sitten viereisiin kehyksiin, johon oli aseteltu toinen kuva. Kuvassa oli aikuinen Erica, joka piti kädestä iloista tyttöä, jossa oli kummasti samaa näköä sen edellisen kuvan tytön kanssa. Oli hän aiemminkin nähnyt kuvia Tarasta – ei mies sentään niin tunteeton ollut, että olisi kieltäytynyt katsomasta kuvia toisen lapsesta. Nyt sitä vain pysähtyi eri tavalla miettimään sitä kuvissa esiintyvää mukulaa. ”Your kid looks a lot like you”, Hunter kommentoi lämpimästi. Se oli varmasti ensimmäinen kerta, kun mies oli ottanut oma-aloitteisesti toisen jälkikasvun puheeksi. Sitten katse liikkui sopivasti etsimään jotain uutta keskustelun käännettä. ”That’s a beautiful piano. Do you play?” Kysyttiin vaivihkaa, kun huoneessa oleva valkoinen piano äkättiin.
Hunter pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan tarkemmin taustalla soivaa musiikkia. Tietäväinen hymynkaari nosti suupieliä ja mies kääntyi katsomaan taas Ericaa. ”Dimmed lights and soft country music”, sanottiin laskelmoivaan sävyyn katsetta irrottamatta viereisestä seuralaisesta. ”Is this how you usually spend your Friday nights – or are you trying to seduce someone?” Hunter kiusoitteli naista ilkikurisena ja antoi tälle hetken aikaa kerätä pasmansa. Kyllä hän ne hoping to get some tonight -playlistit tunnisti, kun sellaisen kuuli, vaikka olikin ollut ulkona niistä peleistä jo jonkin aikaa. Se oli liian herkullinen tilaisuus härnäämiselle. ”What’s in the upstairs?” Kysyttiin sitten sulavasti palatakseen asiaan, eli esittelykierrokseen, joka oli illan ensimmäisenä ohjelmanumerona.
|
|
|
|
Aug 6, 2018 18:15:45 GMT 2
Post by Deleted on Aug 6, 2018 18:15:45 GMT 2
Hunter kertoi viikkonsa kuluneen aika tavanomaisesti, eikä Erica odottanutkaan miehen uppoutuvan syvemmin saati monisanaisesti sen yksityiskohtiin. Sanomattakin oli selvää, että heistä kahdesta vaaleaverikkö oli se osapuoli, joka puhkesi vuolaampaan jaaritteluun, jos niikseen tuli. Niinpä miehen esittäessä vastavuoroisen kysymyksen, ei tarvinnut kauaa pohtia, kun mieleen juolahti jo sattumuksia viikon varrelta. ”I had so many puppies getting their first vaccinations at the same time that I almost accidentally stole one of them because she sneaked in our backroom”, Erica selitti keskiviikon tapahtumia. ”Though it wouldn’t have been a very unfortunate accident, I guess.” Yksi tai vaikka kaksikin omaan huomaan epähuomiossa päätynyttä koiranpentua ei tosiaan ollut naisen mielestä kategorisoitavissa onnettomuudeksi, ehkä onnenpotku olisi voinut olla soveliaampi määritelmä. Skipper oli kuitenkin toistaiseksi pitänyt koirakuumeen hyvin aisoissa, joten eläinlääkärin ei ollut vakavissaan tarvinnut harkita pentumarkkinoille luovimista. Asuntokierroksen yhteydessä Hunter vakuutti yhä hengittävänsä ja lohkaisi paperipussille olevan mahdollisesti myöhemmin käyttötarvetta. Siihen nainen kikatti hivenen pikkutyttömäisesti. ”Well, luckily for you I’m also trained to do first aid so I’m sure you’ll survive anyway.” Kieltämättä ilmassa oli jonkinlaista odottavaa tunnelmaa, kuin olisi kuumotellut ensimmäisiä treffejä, vaikka ei tässä varsinaisilla sellaisilla oltukaan. Tavallisesti aina niin huolettoman Erican pulssi tuntui kuitenkin nyt heittävän omia epämääräisiä lukemiaan, eikä miehen kiusoittelu ainakaan rauhoitellut pumpun toimintaa. Huomio saatiin kuitenkin nopeasti käännettyä niihin kehystettyihin kuviin, joiden joukosta Hunter poimi yhden. Tilannepotretin, jossa Erica ja Tara molemmat seisoivat leveät virneet kasvoillaan pitämässä toisiaan kädestä. Miehen yllättävä kommentti Taran yhdennäköisyydestä kirvoitti katseen mieheen. ”You think so?” Erica totesi ja oli jotenkin erityisen otettu siitä, että Hunter teki sellaisen huomion. Aihe jakoi sukulaiset melko lailla tasan — toisten mielestä tyttö oli kuin ilmetty isänsä, toiset taas näkivät tässä selvästi äitiään. Erica oli hivenen tieten tahtoenkin väistellyt vetämästä Taraa keskustelun teemaksi Hunterin kanssa, sillä hän pelkäsi vain repivänsä auki vanhoja haavoja. Ei se nyt tietenkään niinkään voinut olla, ettei omaa tytärtä voinut tuoda esille missään yhteyksissä sellaisen takia. Aihe oli silti edelleen melkoisen käsittelemätön heidän välillään ja ohikiitävän hetken ajan Erica katsoi Hunteria kuin oman lapsensa menettänyttä miestä, josta oli joskus melkein tullut varmasti hieno isä. Sitten hän pyristeli ajatuksen tiehensä niin nopeasti kuin se oli muodostunutkin. ”Uh-uh”, Erica pudisti päätään pianon suhteen, ”I can play maybe Itsy Bitsy Spider or Old MacDonald Had a Farm but that’s about it.” Hän naurahti keveästi sanojensa päätteeksi kuvitellessaan itseään musisoimaan kyseisen instrumentin ääreen. Olihan sitä tehtykin monet kerrat kokeilunhalusta, mutta parempi idea oli säästää estradi Taralle, jolla oli selvästi orastavia kykyjä aloittelevaksi soittajaksi. ”That’s for Tara. She’s getting lessons every Tuesday and has get her musicality obviously from someone else than me”, Erica selvensikin perään hymähtäen ja silmiään pienesti pyöräyttäen. Taiteellisuus tuli Taran isän puolelta verenperintönä, vaikka ei Ericakaan sentään totaalisen sysisurkea kaikessa luovassa ollut. ”What about you? No strumming a guitar and singing serenades at a campfire?” kiusoiteltiin, kun ei moisia eleitä oltu taannoisella metsäretkellä pantu merkille. Se olisi kyllä saattanut olla jo vähän turhan kornia, mutta toisaalta aito tennesseelainen osasi kyllä arvostaa vanhaa kunnon musisointia luonnon helmassa. Hunterin taidot todennäköisesti pitäytyivät kuitenkin niissä hiukan oleellisemmissa leiriytymistaidoissa, eikä missään rakkauslaulujen lurittelemisessa ukulele kainalossa. Erican oli silti hihitettävä mielikuvalle. Musiikkia edelleen sivuten Hunter ei voinut olla piikittelemättä Ericaa niistä naisen omasta mielestä kovin hienovaraisista taustajärjestelyistä — soittolistasta ja tunnelmavalaistuksesta. Kasvoille taiteiltiin perin viaton ja hämmästelevä ilme. ”Who, me? I thought that’s what the wine was for”, esitettiin ja yritettiin sysätä ne viettely-yritykset toisen niskaan. Puhtaita pulmusiahan tässä oltiin. Erica astui hitusen lähemmäs miestä ja tämän kasvoja. ”I’m pretty confident that I could make you weak at the knees without any assistance”, tälle lausuttiin itsevarmasti. Kieltämättä siinä vaiheessa vatsanpohjaa vihlaisi kutkuttavasti, mutta muina naisina päätettiin ottaa jokunen sentti takaisin etäisyyttä ja nostettiin vain viinilasi huulille soman virneen saattelemana. Oli kyllä harvinaisen vaikeaa pitää pasmojaan koossa, kun keskinäinen kemia alkoi muistuttaa yhä enemmän ensimmäisen illan lataumusta. ”Funny that you asked. Bedrooms”, Erica vastasi sopivasti uteluihin yläkerran sisällöstä, yritti pitää kasvojensa asennon kurissa ja olla letkauttamatta mitään entistä uskaliaampaa. Hitto, se mies ajoi hänet vielä hulluksi. He kapusivat portaat ylätasanteelle ja ensimmäisenä oikealla puolella oli ovi selällään Taran huoneeseen. ”This is Tara’s room”, Erica emännöi turistioppaan äänensävyä jäljitellen, vaikka kenellekään tuskin jäi epäselväksi makuuhuoneiden jako. Huone oli juuri niin herttainen kuin kuusivuotiaalla tytöllä sopi ollakin hentoine pastelliväreineen, pörröisine pehmoeläimineen kaikkineen. Miestä tuskin kiinnosti jäädä analysoimaan sen jokaista eläintaulua ja värikästä tyynynpäällistekstiiliä loppuillaksi, joten nainen päätti johdattaa tätä eteenpäin. ”There’s a small toilet right here… And here’s the master suite”, hän vitsaili viimeistellen asuntonäytön käytävän päähän sen toiselle puolelle, josta astui pikkulamppujen kelmeästi valaisemaan päämakuuhuoneeseen. Se oli tunnelmaltaan kenties edeltäjiäkin harmonisempi värien puolesta. ”Ta-da. This wraps up my tour, thank you for participating, I’m open for further questions”, Erica lausui virallisesti käsiään levitellen niin, että loput punaviinilasillisesta oli huojahtaa kuviolliselle nukkamatolle. Nainen joutui tekemään korjaavan liikkeen tupsahtaen lähemmäs miestä. ”Oops”, huulien välistä lipsahti. Se ei kuulunut osaksi esitystä, mutta ei kyllä järin haitannutkaan sitä. Tai miten sen nyt otti. Kaikki lähempi oleminen etsivän kanssa haittasi normaaleja elintoimintoja. Nytkin, kun kantrimelodiat soljuivat vaimeasti alempaa, huoneen puolihämärä valaistus hohkasi miehen kasvoilta ja nainen koki olotilansa taas enemmän jännittyneeksi viulunkieleksi kuin aiemmin pönkittämäkseen itsevarmaksi viettelijättäreksi. |
|
|
|
Aug 8, 2018 22:26:32 GMT 2
Post by Deleted on Aug 8, 2018 22:26:32 GMT 2
Hunter hymähti Erican kertomukselle koiranpennusta, joka oli livahtanut töissä takahuoneeseen rokotuksia karkuun. ”Accidentally indeed. I almost believe you”, hän ilveili huvittuneena. Kuinka sopiva sattuma olisikaan päätyä sillä tavalla uuden koiranpennun omistajaksi. ”I’m not sure how Skipper would cope with that. Sharing isn’t really his virtue.” Koira olisi varmaan murjottanut viikon, jos se joutuisi kilpailemaan huomiosta pennun kanssa. Tänäänkin se oli vielä ovella luimistellut, kun Hunter oli vienyt sen kollegan hoiviin illaksi, jolla sattui olemaan myös koira. Kovistelevaksi poliisikoiraksi se oli yllättävän mustasukkainen tapaus, mitä rapsutusten jakamiseen tuli. Kommentti ensiavun antamisesta sai suupielet taas nykimään virneeseen.
Pianon omistajaksi paljastuikin Tara, kun nainen mainitsi tytön soittoharrastuksesta. Sitten seurasi kiusoittelua kitaran lurittelusta leirinuotion äärellä. Hunteria nauratti pelkkä mielikuva itsestään pitelemässä kitaraa – tai vielä pahempaa, laulamassa. Hihittelystä päätellen Erica jakoi samankaltaiset ajatukset. ”It depends. If guys with acoustic guitars are your thing, then it’s a strong yes”, vitsailtiin takaisin. Hunter ei ollut elämässään ikinä tehnyt lähempää tuttavuutta minkään instrumentin kanssa. Tai no, jotain triangelia oli varmasti kilauteltu joskus koulun musiikkitunnilla, mutta sitä ei tietenkään laskettu. ”Yeah, no. I don’t have any musical talent. At all.” Hunter pudisteli päätään seuralaiselleen ja leikittelevä virne nyki kasvoille. ”But hey – I’ve now realized that we actually have two things in common”, mies vinoili. Viininväri ja musiikkitaidottomuus, harvinaisen vahvoilla sitä mentiin. Hunter nautti sanailusta Erican kanssa enemmän kuin oli odottanutkaan. Siinä sai rauhassa oppia toisesta uusia asioita, eikä siihen kyllästynyt siihen koskaan. Flirttikään ei tuntunut hassummalta. Poskipäitä lämmitti jo melkoisesti, eikä se suinkaan ollut punaviinin ansiota.
Jos poskipäitä oli lämmittänyt jo aiemman sanailun perusteella, niin nyt niitä suorastaan kuumotti, kun Erica astui lähemmäs. Etsivän ohjat meinasivat nyt puolestaan karkailla käsistä. Kasvoja yritettiin pitää tiukasti peruslukemilla, kun nainen totesi varsin itsevarmasti kykenevänsä miehen viettelyyn ilman mitään ylimääräisiä apuja. ”Can’t argue with that”, Hunter sai sanottua ja katse alkoi juuri valua vaaleaverikön huulille, kun nainen otti taas turvallisen mitan verran matkaa kauemmas. Tuskastunut hengähdys saatiin juuri nielaistua, ennen kuin se oli karata ilmoille. Mies kykeni sen hetken vain tuijottamaan Ericaa lyötynä, kun se julma nainen siemaili virnuillen viinilasiaan. Kuin tilauksesta vastaus Hunterin uteluun yläkerran sisällöstä olikin sitten ”bedrooms”. Mitäpä muutakaan sieltä löytyisi. Etsivä osasi lahjakkaasti pitää päänsä kylmänä tilanteissa, jotka olisivat pistäneet monet muut haukkomaan henkeään paniikissa, mutta tämä tilanne ei ollut yksi niistä. Ehdottomasti ei. Siispä hän päätti toistaiseksi vaieta ja seurata naista kiltisti yläkertaan, jossa esittelykierrosta jatkettiin.
Ensimmäisenä esittelyvuorossa oli Taran huone. Hunter nyökäytti päätään ja antoi katseensa vaeltaa hetken huoneessa – yrittäen edes jotenkin näyttää siltä, että ajatukset eivät laukanneet jossain aivan muualla – kun opas päätti nopeahkon esittelyn olleen tarpeeksi sille illalle ja johdatti miestä jo eteenpäin. Askeleet veivät seuraavaksi käytävän poikki pääsviittiin, kuten Erica sen esitteli. ”A master suite, I see. So nothing more?” Hunter kujeili. Makuuhuoneeseen päästyään oli kyllä todettava, että se huone oli sviitti verrattuna siihen koloon joka Hunterin asunnossa toimitti makuuhuoneen virkaa. Sitten Erica ilmoitti kierroksen päättymisestä ja oli samalla läikyttää punaviiniä matolle. Jotenkin nainen oli taas päätynyt aivan liian lähelle miestä, joka ei ollut vieläkään ehtinyt kerätä pasmojaan edellisestä. ”You really shouldn’t wave your arms with that thing in hand. I’ve seen some crime scenes easier to clean than a red wine stain on the carpet”, Hunter varoitteli ja laski lasinsa ikkunalaudalle. Sitten käsi kohosi naisen lasille, sormet koskettaen toisia, kun mies otti lasia varovaisen varmalla otteella pois Erican käsistä ja asetti sen oman lasinsa vierelle.
Välimatkaa ei tarvinnut kuroa umpeen, sillä pelkkä pään kallistaminen riitti juuri siihen, että huulet saatiin painettua toisen suulle nälkäisinä. Kädet kiertyivät naisen vyötäisille tiukasti ja ne jatkoivat vaellustaan levottomina, välillä hapuillen vaatekappaleiden välistä löytyvää paljasta ihoa. Joku olisi voinut moittia Hunteria kärsimättömyydestä. Mutta olihan tässä jo kaikessa rauhassa oltu – siis viikkoja – ilman aidosti kahdenkeskistä rauhaa. Viattomien suudelmien vaihto pikaisesti jossain puiston reunassa oli viimeisen kuukauden aikana intiimein kanssakäyminen, johon oltiin kyetty. Itsehillintä saattoi siis tämän kerran livetä. Kontakti saatiin jotenkin vaivalloisesti rikottua, ennen kuin tajunta oli sumentua kokonaan. ”Oops.” Rintakehä kohoili hengästyksestä, kun Hunter veti ilmaa keuhkoihinsa äkillistä happivajetta paikkaamaan. ”More wine?”
|
|
