There's something about you that's so fucking addictive

# Max’s ootd

”Madison hurry up! Your grandma pick you up any minute now”, ei se perjantai ollut alkanut sen erilaisemmin kuin mikään muukaan aamu. Töitä riitti kyllästymiseen saakka, eikä Max tainnut sinäkään kesänä saada toivomaansa kesälomaa. Hän jaksoi toivoa löytävänsä vielä jonain päivänä aikaa lapsilleen, mutta onneksi se kesä oli tuttuun tapaan kaikkien osalta tupattu niin täyteen tekemistä, ettei Maxin työmäärää edes siinä sivussa taidettu huomata. Rhys oli muuttanut jokin aika sitten yliopistolle, joten mitä luultavammin perheen esikoinen vietti kaiken aikansa muiden opiskelukavereiden kanssa, kun taas Debbie ja Wyatt oli lähtenyt muutamaksi päiväksi Benjamin sedän kanssa telttailemaan. Oli outoa, että pikku veljensä oli saanut kaksi teini-ikäistä nuorta seurakseen luonnon helmaan, mutta Benjaminilla oli aina ollut sellainen outo taito suostutella ihmiset tekemään asioita, mitä he eivät välttämättä itse halunneet tehdä. Niinpä kotiin isänsä seuraksi oli jäänyt Madison, joka vietti päivänsä – toisinaan öitäkin - Josien luona. Se oli toisaalta ihan hyvä, ettei Madison kaiken aikaa ollut kotona, sillä olivathan he Peytonin kanssa kerjenneet siinä töiden lomassa ajautumaan myös samoihin lakanoihin. Siitä huolimatta, että Peyton oli edelleen kihloissa Parkerin kanssa. Tapahtuneesta ei tunnettu oikeastaan minkäänlaisia omantunnon tuskia, sillä miksi olisi? Max oli kaikin puolin vapaa tekemään miten halusi. Ei hän tietenkään toivonut, että Peytonkaan olisi tuntenut, mutta useimmiten ne seurustelevat osapuolet stressasivat sellaisista tilanteista huomattavasti enemmän, mitä esimerkiksi aikanaan leskeksi jäänyt Max.

Töissä oli kaikesta huolimatta osattu käyttäytyä varsin sivistyneesti. Se ei aiheuttanut Maxille ongelmia. Toimistolle oltiinkin suunnattu heti kun Madison oli saatu äitinsä mukaan ja muutaman tunnin jälkeen asiakkaan kanssa oli lähdetty lounaalle. Sillä välin nähtävästi Parker oli ennättänyt saapua toimistolle odottelemaan häntä, sillä palatessaan se sievä sihteerikkö neiti Annabeth oli päivittänyt Maxin ajan tasalle miehestä, joka odotteli häntä jo toimistossaan. Max osasi jo arvata millaisella asialla oltiin liikenteessä, josta huolimatta asteltuaan toimistonsa ovelle ja työntyessä siitä sisälle, siellä valmiiksi odottelevalle Parkerille hymyiltiin tuttuun, kohteliaaseen tapaan. ”Parker? What an odd but nice surprise…”, Max naurahti silmäillessään vierastaan, jonka pahoitteluille pudisteltiin kevyesti päätä. ”Don’t be. Please sit”, hän kehotti ja viittoi tuolin puoleen, samalla kun itse puolestaan kiersi pöytänsä toiselle puolelle. Siistin puvun ylänappi avattiin, ennen kuin istuuduttiin alas ja otettiin varsin rento asento tuolilla, samalla kun ristittiin kädet rennosti yhteen. ”What can I do for you, what’s on your mind?”, kulmia kohotettiin kysyvästi ja hyvin pian sen jälkeen Parker jo tiedusteli miksi Max oli tarjonnut Peytonille töitä. Max hymähti sille hiljaa, jolloin myös lopetti tuolinsa selkänojaan nojaamisen ja nojautui vuorostaan pöytänsä ylle. ”First of all, I didn’t hire her. My partner, Donald Whitmore, offered her a job. But she is a friend and seemed like she needed some change to her life”, Max koki tarpeelliseksi selventää, samalla kun silmäili tuolissaan kiemurtelevaa Parkeria tutkivasti – ellei jopa odottavasti. Peytonin kihlattu vaikutti omituiselta ja hyvin pian sieltä tuli syykin sille oudolle käytökselle. Oikeastaan pitkälti juuri se syy, minkä vuoksi hän oli jo epäillyt Parkerin olevan paikalla. Siitä kysymyksestä kuitenkin näyteltiin hyvin häkeltynyttä, koska luonnostaan oltiin jo niin sulavia valehtelijoita, niin miksi pieni teatraalisuus ei olisi ollut paikallaan. Max lopulta kuitenkin hymyili Parkerille vinosti ja hymähti huvittuneena sen eleelle, katsellessaan pöytänsä toisella puolella hermostuneesti seisovaa Parkeria varsin rauhallisesti. ”No Parker, I’m not fucking your wife. You should talk to her a…”, miestä oltiin kehottamassa menemään kotiin juttelemaan tulevan vaimonsa luokse – kun se samainen nainen astelikin seuraavaksi huoneensa ovesta sisälle.

Max hiljeni hetkeksi – aina siihen asti, kun Parker oli happamana poistunut paikalta ja jättänyt heidät kahden Peytonin kanssa. Hän hieraisi lopulta hiukan huvittuneena kasvojaan, samalla kun painoi selkänsä uudemman kerran tuolinsa selkänojaa vasten ja risti kätensä rinnalleen. ”Nothing, it’s not my place to tell him anything”, Max sanoi rauhallisesti ja katseli pöydän toisella puolella olevaa naista. Sen olemuksesta pystyttiin jo valmiiksi havaitsemaan jonkinlaista ärtymystä tai sitä lähentelevää tunnetilaa, jolloin Max irroitti kätensä puuskasta ja nosti rinnantasolle pystyy. ”Don’t get mad at me, I didn’t do anything. I had lunch date with one of my client and after I came back, he was already here”, koettiin tarpeelliseksi selventää silmiä dramaattisesti pyöräyttäen, samalla kun Max vei kätensä takaisin tiukkaan puuskaan rinnalleen ja haki itselleen parempaa asentoa tuolilta. ”He ambushed me, not the other way around. Asking me all stupid questions”, Max jupisi lähinnä itsekseen ja antoi katseensa hetkellisesti kääntyä Peytonista toisaalle. Max oikeastaan nojasi päätään taakse päin, niin että sai kohdistettua katseensa huoneensa kattoon. ”How’s things between you two?”, kysyttiin hetken hiljaisuuden jälkeen ja laskettiin katse takaisin Peytoniin.

Max ei epäillyt lainkaan Parkerin sanoa, etteikö Peyton olisi ollut hyvä syyttäjä. Peyton oli yksiä parhaimpia syyttäjiä, jonka Max tunsi, Alyson Montgomeryn lisäksi, joten oli ihan positiivista että yhden heistä sai käännytettyä puolelleen. Siitäkin kiitos kuului vain ja ainoastaan toiselle osakkaalleen, joka oli onnistunut taivuttelemaan naisen heille töihin. Max oli alun perin ollut sitä tietenkin vastaan, mutta näin jälkeen päin ajateltuna se oli ollut ihan hyvä asia. Parkerin hivenen ivallisille sanoille ei osattu kuitenkaan muuta tehdä kuin hymyillä huvittuneena- ei Max sellaista ottanut loukkauksena. Sillä puolella lakia työskentelyä vaati hiukan enemmän. Parkerin jatkaessa, Max otti paremman asennon tuolillaan ja risti kätensä rennosti rinnalleen. ”Maybe you’re right”, hän lopulta sanoi, sillä ei jaksanut lähteä väittelemään asiasta Peytonin kihlatun kanssa. Ehkä se tosiaan tunsi Peytonin paremmin kuin Max – joten sen seuraavalle pyynnölle nyökättiin hyväksyttävästi. ”I can try, but I can’t promise you anything”, Max sanoi ympäripyöreästi ja hymyili Parkerille kohteliaasti. Toki siitäkin ympäripyöreästä löytyi taustalta oma taka-ajatus, joka ei aivan vastannut miehen pyyntöä. Max voisi puhua Peytonille, mutta ei hän todellakaan alkaisi taivuttelemaan naista takaisin syyttäjän työhön – hän ainoastaan voisi puhua naiselle ja katsoa, olisiko se oikeasti sitä mitä Peyton halusi vai ei. Eikä sitä mitä hänen aviomiehensä haluaisi, vain ettei Peyton voisi työskennellä Maxin kanssa.

Hyvin pian sen keskustelun jälkeen Peyton oli paukkonut miehen toimistoon, tuoden mukanaan hivenen kireämmän ilmapiirin sen kolmikon välille. Max kuitenkin piti olemuksensa neutraalina ja silmäili kihlattuparia, joista toinen oli lopulta poistunut toimistosta. Katse kääntyikin lähteneen Parkerin jälkeen Peytoniin, joka vuorostaan ryhtyi tivaamaan mistä he olivat puhuneet, ennen kuin itse pääsi tiedustelemaan kaksikon omasta tilanteesta. Peytonia silmäiltiinkin uteliaana ja naisen lopulta henkäistessä vaisusti, Max kurtisti kulmiaan. ”He doesn’t know anything, don’t you worry about that”, Max vakuutteli rauhallisesti, vaikka Parkerin kysymykset olivat herättäneet epäilystä. Ehkä se osasi aavistaa jotain tai sitten se vain oli miehen osalta jonkinlainen shot in the dark – kalastellessaan syitä sille miksi Peyton teki niin pitkiä päiviä ja vietti aikaa Maxin kanssa. Peytonin siirtyessä pöytänsä toiselle puolelle ja asettuessa istumaan työpöytänsä reunaa vasten, Max kääntyi tuolillaan paremmin naista kohti ja laski kätensä rennosti syliinsä. Peytonin kertoillessa Parkerin mielipiteestä, Max pyöräytti silmiään hivenen dramaattisesti ja naurahti nuivasti. ”Go figure, he already told me that you don’t belong here”, Parker oli tehnyt varsin selväksi sen, ettei Peyton kuulunut Ward, Whitmore & Savagelle. Maxin mielestä kyseinen mies ei edes tiennyt mistä puhui...

Sen myötä Max jäi hiljaa silmäilemään Peytonia. Naisen hätäinen päätös kuitenkin seuraavaksi sai miehen kurtistamaan kulmiaan ja luomaan naiseen joskin hämmentyneen katseen. ”Don’t you think you’re bit hasty?”, hän huomautti, samalla kun nousi tuoliltaan ja asteli pöytänsä toiselle puolelle, nojautuen vuorostaan rennosti työpöytänsä reunaa vasten, vieden kätensä samalla rennosti puuskaan rinnalleen. Naisen pahoitellessa hän hiukan nosti kättään ja pudisteli päätään. ”No need to apologize, you do what you think is best for you”, jos Maxilta kysyttiin, niin Peyton oli turhasta mennyt paniikkiin. Naiset… Max hetken jopa harkitsi olevansa hiljaa koko sen loppuajan, kun Peyton poistuisi huoneesta, mutta lopulta hän kuitenkin ajatteli kokeilla toisenlaista lähestymistapaa. ”Parker asked me to talk to you to return to the prosecutor's office – maybe he’s right then? He said you can’t handle this and will eventually break down because of this job”, hän puheli, katsellessaan huoneensa lattiaa, kunnes lopulta kohotti katseensa Peytoniin ja nosti kulmiaan kysyvästi. ”Maybe you just don’t belong here, to the darker side, like Parker phrased it”, Max kohautti olkiaan mietteliääseen sävyyn, parannellen samalla asentoaan kun silmäili Peytonia arvioivasti. ”I though you knew that this job requires good nerves, guts and long days at the office – this isn’t prosecutor's office where you have regular working hours and can punch yourself out of the building at 5 p.m”, siinä jo ikävästi lähdettiin tökkimään kepillä jäätä, mutta ei Max voinut muutakaan. Hän halusi vain olla varma siitä, että Peyton tekisi oikean valinnan – oli se sitten jäädä WW&S:lle tai palata takaisin turvallisen syyttäjänpöydän taakse. ”Do you think Parker was right about you?”, Max tiedusteli ja hieraisi leukaansa kevyesti.

Toki Max ymmärsi miksi Peyton oli epäileväinen asian suhteen, mutta koska mies ei ollut sanonut mitään raskauttavaa Parkerille, hän ei ymmärtänyt mistä moinen ivallisuus. Miehen epäilykset oli luonnollisesti kielletty ja yritelty vakuutella, ettei meneillä ollut mitään – se että uskoiko Parker, oli asia erikseen. Epätietoisuus oli luonnollisesti pahinta siinä asiassa, mutta rehellisesti sanottuna Max ei jaksanut siitä ottaa sen suurempaa stressiä. Ehkä joku oli nähnyt heidät, ehkä ei. Todisteita kenelläkään ei tuntunut kuitenkaan olevan tapahtuneesta, joten sitä suuremmalla syyllä kieltäminen oli ainoastaan paras vaihtoehto.

Peyton tuntui hätiköivän sen irtisanoutumisen suhteen, joten Max teki työtä käskettyä ja kertoi Peytonille mitä hänen kihlattunsa oli mieltä naisen työstä ja siitä, kuinka miehen pitäisi suostutella Peyton palaamaan takaisin syyttäjävirastoon. Nainen tuntui pysähtyvän kuin seinään niistä Parkerin sanoista ja kuten Max oli odottanut, Peyton ei selvästikään kaivannut miestään kertomaan kenellekään mitä hän tarvitsi ja mitä hänen tulisi tehdä työkseen. Naisen sihahtaessa Max kohautti hivenen olkiaan ja vei kätensä hetkeksi rentoon puuskaan rinnalleen. Lopulta Peytonin avatessa suunsa Maxin sanojen jälkeen, mies nosti rauhoittelevasti kätensä rinnan tasolle ylös. ”I’m good with those mind tricks”, Max ilmoitti rauhallisesti ja hymyili hivenen huvittuneena. Parkerin pyyntö oli ollut varsin huvittava, sillä hän sai Peytonin kuulostamaan siltä että hän olisi heikko ja ettei kestäisi sitä työtä, jonka vuoksi hänen olisi parempi palata takaisin vanhaan työhönsä. Totta kai se oli myös moraalinen kysymys; osaisiko Peyton pitää pakkansa kasassa, kun puolustaisi mahdollisia rikollisia? Eihän WW&S ainoastaan rikollisia puolustanut, mutta totuushan oli että suurin osa heidän asiakaskunnasta oli jollain saralla laitapuolen kulkijoita. Peytonin puolustuksille nyökkäiltiin ymmärtäväisesti, samalla kun pöytäänsä vasten nojaillessa asentoa paranneltiin. ”I’m just delivering his message and giving you the facts, but your fiance seems to think otherwise”, hän huomautti ja kohotti kulmiaan merkittävästi. Ei Max todellisuudessa epäillyt lainkaan naisen pätevyyttä, mutta pieni herättely siinä tilanteessa oli paikallaan.

Max seuraili Peytonia katseellaan ja huokaisi hiljaa, kun nainen lopulta kertoi mikä häntä pohjimmiltaan vaivasi. Olihan se odotettavaa, kun Peyton oli heistä kahdesta se, joka oli omalla tahollaan kihloissa. ”So that has been bothering you...”, Max sanoi hiljempaa ja hieraisi sen jälkeen mietteliäästi nenänvarttaan, kun käänsi katseensa eteensä, Peyton jatkoi puhumistaan. Max ei tiennyt aluksi mitä sanoa, sillä itsellä ei ollut koskaan tapana sekoittaa työtä ja yksityiselämäänsä toisiinsa. Sillä tavoin hänen oli helpompi olla hyvä asianajaja sekä hyvä isä lapsilleen. Puuskassa olevat kädet lopulta laskettiin pöydän reunaa vasten, miehen nojautuessa hivenen eteenpäin kun katsahti Peytonia. ”You should learn how to keep your private life separate from work you know… But I have to admit, sex was good”, Max myönsi vinosti hymyillen, silmäillessään Peytonia mietteliäästi. He olivat aikaisemmin ystäviä, olivat varmasti sitä edelleen, mutta jokin oli kuitenkin muuttunut heidän välillään. Se oli selvää. ”I don’t know what we are either… Just that I’m still your boss”, huomautettiin pieni, hävytön virne huulilla, ennen kuin vakavoiduttiin ja lopetettiin pöytään nojaaminen. Kädet hakeutuivat taas rentoon puuskaan, kun Max puolestaan seisahtui naisen eteen. ”We can stop that if you want to?”, kulmia kohotettiin kysyvästi, jonka jälkeen Max kuitenkin levitti käsiään hiukan tietämättömään tapaan. ”I don’t know what do you want me to say Peyton? I like to work with you, but I also enjoyed the sex. And I’m just thinking that you’re making mistake resigning yourself but it’s entirely your decision”, hän sanoi ja hieraisi niskaansa mietteliäästi. Lopulta Max käveli takaisin työpöytänsä toiselle puolelle ja istuutui alas, nojaten selkänsä tuolinsa selkänojaa vasten, samalla kun risti sormensa lomittain. “Come to my place tonight. Let’s talk about this properly? Don’t make any hasty decisions yet”, ehdotettiin, samalla kun pieni kujeileva virne käväisi miehen huulilla. ”Kids are away”, tunnettiin tarpeelliseksi lisätä, vaikka ei Max tiennyt olisiko sillä ollut mitään merkitystä, että lapset olivat kotona tai ei.