There are no such crises few bottles of wine won’t fix

Stella vakuutteli, että matka oli mennyt hyvin ja häät oli käytännössä jo suunniteltu. ”Good, no one wants to see what kinda napkins or bridemaid dresses me and Robbie would pick out if those things were left to us”, Emmet naurahti, kun oman ja Robbien hääosaamisen pilkkaaminen tuntui ainoalta luonnolliselta suunnalta siinä tilanteessa. Siitä he varmaan ainakin saattoivat olla samaa mieltä ja ilmeisesti Meghankin tiesi asian laidan, kun oli nakittanut juuri Stellan auttamaan niiden elintärkeiden asioiden kanssa. Miehet saisivat sitten panostaa sellaisiin asioihin kuin open barin sisällön päättäminen ja se oli Emmetistä ihan hyvä jako, joskaan ei ehkä ihan reilu, mutta eihän hän näitä sääntöjä päättänyt vaan hääpari. Kun Stella kysyi hänen kuulumisiaan ja arvasi hänen palanneen töihin, Emmet nyökkäsi sen merkiksi, että tuo oli osunut oikeaan. ”Yeah, finally. I’m doing shorter days and lighter cases than during last few years but it’s good. The vacation nearly killed me with boredom so I’m just happy to be back at the office”, mies kertoi ja hymyili naiselle siihen tyyliin, että uskoi sen ymmärtävän. Se tiesi millainen hän oli, ihan sama mitä heidän välillään oli tapahtunut, jotkut asiat pysyivät samoina, eikä hän ollut tässä suhteessa muuttunut. Ei hän mikään paperitöitä tekevä konttorirotta nytkään ollut, mutta kieltämättä normityö oli jotain vähän muuta kuin peiteoperaatiot, joten oli ihan hyvä ottaa aikaa arkeen palaamiseen. Muuten omia kuulumisia ei lähdetty avaamaan, tuntui ettei niissä paljon avaamista olisi ollutkaan ja työasioihin nyt vain oli helpompi tarttua. Ehkä Stellan ei haluttu tietävän miten tyhjää hänen elämänsä tietyiltä osiltaan oli. Tai ehkei tyhjää, mutta hyvin erilaista kuin se olisi voinut olla, jos hänellä olisi ollut niitä normaaleja asioita mitä kolmeakymppiä puskevilla ihmisillä usein oli. Enemmän ystäviä, kumppani, ehkä perhe. Ei Emmet niitä kaivannut, ei ainakaan myöntänyt, mutta silti haluttiin mieluummin olla puhumatta asiasta.

Päivä oli siihen mennessä vaikuttanut liiankin lupaavalta, joten oliko se nyt ihmekään, että jotain ongelmia piti ilmaantua. Niitä saatiin siinä vaiheessa, kun Meghan ja Robbie olivat hoitamassa heidän sisäänkirjautumistaan tiskillä. Jo sävy jolla Meghan sanoi – tai oikeammin henkäisi – heidän nimensä, sai Emmetin aavistelemaan pahaa. Kun he molemmat aika tarkalleen samaan aikaan kääntyivät ystäviensä puoleen ja astuivat lähemmäs tiskiä, vastaanottovirkailija ilmoitti, että heille oli varattuna vain kaksi huonetta. Emmet tiesi ilmeensä venähtäneen ainakin muutamalla asteella, mutta nopeasti sitä yritettiin paikata takaisin neutraalimmaksi, kun rekisteröitiin se Stellan ahdistunut katse. Olihan tilanne valitettava ja kiusallinen, mutta tarvitsiko naisen näyttää siltä kuin tuota odottaisi kuolemantuomio jos joutuisi samaan huoneeseen hänen kanssaan? Ei Emmetkään mitään tällaista kaivannut, mutta kummasti naisen ahdistuneisuus sai hänet vähän pahoilleen. Tilannetta lähdettiin heti selvittelemään, eikä Emmetkään voinut olla ottamatta osaa keskusteluun, hiljaa seisominen olisi tuntunut liian lannistuneelta. ”You don’t have anything we could book now?” Emmet varmisti ja yritti olla kuulostamatta siltä kuin Stellan kanssa samassa huoneessa yöpyminen olisi hänestä ollut maailman huonoin idea. Vaikka juuri sitä se kai olisi. ”No, I’m sorry, this is the busiest wedding season and we are fully booked due to the reception that’s taking place at the grand ballroom this evening”, virkailija pahoitteli ja loi seurueeseen odottavan katseen. Robbien kysymyksen myötä Emmet käänsi katseensa ensin siihen ja sitten nopeasti Stellaan. Asiaan ei ehditty sanoa juuta eikä jaata ennen kuin Stella oli kysynyt sen tärkeän kysymyksen sänkyjen määrästä – tietenkin niitä oli vain yksi. Vastauksen myötä nainen kääntyi katsomaan häntä ja Emmetistä tuntui kuin kaikki muutkin olisivat tehneet samoin.

Emmet peitteli parhaansa mukaan ärtymyksensä tilanteeseen, koska ei tämä varmasti ollut kenenkään vika, vaikka nyt olisi vähän tehnytkin mieli nostaa meteli. Siinä kaikkien katseiden alla ei viitsinyt alkaa vetämään mitään kiukuttelukohtausta tällaisesta asiasta, koska tottahan se oli, mitä Robbie sanoi: ei tämä olisi ensimmäinen kerta kun he jakaisivat huoneen. Robbie – tai Meghan tai vastaanottovirkailija – ei tietenkään tiennyt, että kerta olisi ensimmäinen sen jälkeen, kun he olivat jakaneet jokaisen osan kehoistaankin. Jokaisen sentin. Sen jälkeen yhdessä nukkuminen oli ihan eri asia. ”It’s fine, right?”, Emmet ähkäisi lopulta, kun ihmiset eivät vain lakanneet tuijottamasta häntä. Stellaa vilkaistiin kysyvästi. ”I mean, this is unfortunate because we did book three rooms and you’d think we’d then get that, but… It’s cool, we’ll figure it out”, hän lupasi ja katsoi Stellaa sen näköisenä, että he voisivat sopia asiasta jotain. Robbie ja Meghan näyttivät vastauksesta silminnähden helpottuneilta, eikä vastaanottovirkailijakaan nähtävästi pannut pahakseen draaman selviämistä, sillä se nyökkäsi tyytyväisenä ja alkoi taas naputella konettaan. Hetken päästä Emmetillä olikin kourassaan heidän yhteisen huoneensa avain, samoin kuin Robbiella noiden. Mies korjasi urheilukassinsa olkahihnaa hieman ottaessaan vastaan neuvoja siitä, missä huoneet sijaitsivat – ilmeisesti yläkerrassa ja jonkun käytävän päässä.

Portaikko lötyi helposti, samoin se oikea käytävä ja kohta oltiinkin sovittu, että käytäisiin vain heittämässä tavarat huoneisiin ja tavattaisiin sitten aulassa esittelykierroksen merkeissä. Emmet oli vaitonainen, kun he kävelivät omalle ovelleen, koska siinä kaikkien edessä ei vain osattu sanoa mitään. Kun Meghan ja Robbie olivat kadonneet omaan huoneeseensa ja Emmet availi heidän oveaan, vilkaisi hän ohimennen Stellaa ja sanoi: ”I know this is awkward but it’s only one night and it’s not like we have to sleep in the same bed, I can take the couch or sleep on the floor or whatever.” Mies yritti kuulostaa jotenkin rohkaisevalta tai rauhoittelevalta tai mitä ikinä. Neutraalilta edes. Lukko naksahti ja Emmet työnsi oven auki, päästi Stellan etummaisena huoneeseen. Hän itse ei seurannut paljoakaan perässä. Ovi työnnettiin kiinni, vaikka oletettiin, ettei sinne jäätäisi asumaan, kun kerran oltiin puhuttu ehkä maksimissaan viiden tai kymmenen minuutin tauosta ennen ohjelman aloittamista. Kävellessään peremmälle huoneeseen Emmet silmäili sen varustusta toiveikkaana. Se oli sisustukseltaan oikein miellyttävä ja huoneessa tosiaan oli istumiseen sopiva sohva, mutta siinä nukkuminen voisi osoittautua jonkinlaiseksi haasteeksi, koska hän ei ollut ihan sieltä lyhimmästä päästä. Tästä huolimatta hän laski laukkunsa sohvalle ja yritti olla näyttämättä liian lannistuneelta lattiakohtalostaan. ”I’ll figure something out”, Emmet toisti aiemman lupauksensa ja katsahti kiusaantuneesti Stellaa ja sitä parisänkyä. Ei viitsitty edes ehdottaa, että ehkä he voisivat vain rakentaa väliinsä muurin tyynyistä ja peitoista kuten leikkikouluikäiset. Hän olisi varmaan voinut suostua siihen, mutta Stella… Se luultavasti ei, eikä Graysonkaan varmaan olisi katsonut hyvällä jos olisi kuullut, että he jakaisivat vuoteen edes tällaisessa platonisessa mielessä. ”Are you okay with this? I know it’s not ideal”, hän kysyi sitten hiuksiaan vaivaantuneesti haroen.

Joku olisi voinut väittää, että ilmapiirissä oli ennen sitä huonekatastrofia tapahtunut jonkinlaista edistystä. Ainakin Emmet oli ollut huomaavinaan Stellan äänessä ja ilmeissä merkkejä rentoutumisesta ja omakin olo oli ollut yllättävän hyvä. Hän saattoi lukea merkkeihin liikaa – ehkä se oli vain helle joka pehmitti hänen aivojaan – mutta jotenkin vuorovaikuttaminen naisen kanssa oli hänestä tuntunut astetta normaalimmalta. Ehkä sen ei edes olisi pitänyt yllättää, olivathan heidän edelliset pari kohtaamistaan menneet olosuhteisiin nähden ihan mukavasti. Ainakaan he eivät olleet enää tiuskineet toisilleen, eikä Stella ollut nostanut esiin niitä asioita, joita Emmet oli siellä kahvilassa mennyt sanomaan. Mies itse oli tehnyt tietoisen päätöksen olla koskematta siihen aiheeseen enää koskaan – jos Stella pystyisi samaan, he olisivat jo askeleen lähempänä jotain sopua muistuttavaa. Arvatakin toki saattoi, että yllättävä paljastus heidän majoitusjärjestelystään onnistui vähän kolhaisemaan tätä haurasta yhteisymmärrystä, joka hääjärjestelyistä vitsaillessa ja Emmetin työstä puhuessa oli löytynyt. Eiväthän he ihan sillä levelillä vielä olleet, että samassa vuoteessa tai edes samassa huoneessa yöpyminen olisi tuntunut luontevalta. Nukkumiseen liittyi niin paljon intiimejä puolia, ettei Emmet olisi halunnut edes ajatella koko asiaa.

Heillä ei kuitenkaan siinä tilanteessa oikein näyttänyt olevan vaihtoehtoja. Joko nukuttaisiin samassa huoneessa tai heittäydyttäisiin hankaliksi, kieltäydyttäisiin järjestelystä ja heidän olisi kaikkien pakko ajaa vielä samana iltana takaisin kaupunkiin. Jos he olisivat olleet reissussa useammalla autolla, olisi lähtemistä voinut harkita, koska Meghan ja Robbie olisivat silti voineet jäädä, ehkä Stellakin olisi. Mutta kun Emmet autoineen oli heidän kaikkien kulkupeli pois paikalta ja illalliseen liittyisi kuulemma ehdottomasti viinilistan läpikäyntiä, ei illalla kotiin karkaaminen ollut vaihtoehto, eikä siis asiasta numeron tekeminenkään. Oli aika selvää, että sekä Emmet että Stella suostuivat järjestelyyn pitkin hampain, mutta onneksi kukaan muu ei näyttänyt ajattelevan asiaa liiaksi, olivat vain onnellisia kun kompromissi oli saatu tehtyä. Naisen myöntyvät – ehkä kuitenkin aavistuksen epäröiviltä kuulostavat – kommentit saivat Emmetin hymyilemään lannistuneesti. Se mikä aiheutti jotain muuta, oli kosketus, jonka Stella hänelle soi toistaessaan, että he keksisivät jonkun ratkaisun. Emmet ei hätkähtänyt sitä, eikä se tuntunut pahalta, mutta tavallaan sen luonteesta yllätyttiin. Se tuntui jotenkin… luontevalta. Mies katsahti naista ehkä aavistuksen kysyvästi tai odottavasti, mutta se ei näyttänyt olevan asiasta moksiskaan. Se rentoutti Emmetiä itseäänkin: jos Stella ei edes ajatellut sitä, miksi hänenkään pitäisi. Tämähän oli vain hyvä, se oli tuntunut mukavalta ja vielä mukavammalta tuntui se, ettei nainen näyttänyt edes rekisteröivän että siinä olisi ollut mitään omituista.

Emmet oli heti sen sohvan nähtyään oikeastaan jo ihan asennoitunut siihen, että nukkuisi lattialla. Stella oli kyllä hymyillyt hänelle nätisti kun hän oli avannut sille oven ja muutenkin nainen vaikutti rennommalta kuin tilanteessa olisi voinut olettaa, mutta ei Emmetillä silti ollut mitään harhaluuloja siitä, että se haluaisi jakaa sängyn hänen kanssaan ja siksi siltä kysyttiinkin, oliko se ok koko tilanteen kanssa. Naisen ensimmäinen vastaus oli kohtuu kärkäs ja Emmet irvisti sille pahoittelevasti. Nopeasti sen ääni kuitenkin pehmeni ja ilmekin suli. Sitä hän ei oikeasti ollut osannut odottaa, eikä niitä sen sanojakaan, vaikka tottahan se oli, ettei sille sohvalle mahduttaisi nukkumaan parhaalla tahdollakaan. Mies naurahti vähän epäuskoisesti ja kun Stella näytti ehkä siltä että halusi tietää mille hän nauroi, Emmet puisteli päätään huvittuneena. ”I almost suggested that”, hän myönsi. ”The pillow wall, but I thought it would be too something, I don’t know, juvenile? Or maybe not enough?” yritettiin selittää omaa ajatuksenjuoksua ja oltiin vain aika huvittuneita siitä, että Stella oli ajatellut ihan samaa ratkaisua. Se ei selvästikään vihannut häntä niin paljon, että olisi pakottanut hänet nukkumaan matolla. ”Anyway”, Emmet joutui johdattelemaan omaa ajatuksenjuoksuaan. ”If it’s good enough for you it’s good enough for me, but we’ll see”, hän summasi kevyesti virnistäen.

Sen pidemmälle sen asian kanssa ei alettu soutamaan ja huopaamaan, koska oli ihan oikeasti kiirehdittävä takaisin alas ja sille kierrokselle, joka heille oli luvattu. Siitä juhlapaikkaan ja sen ympäristöön tutustumisesta Emmet piti lopulta aika paljonkin, paikka vaikutti oikein hyvältä ja hän saattoi melkein kuvitella miltä se näyttäisi talvella. Jos kävisi hyvin, he saisivat ehkä vähän pakkasta tai jopa lunta, mikä varmaan tekisi paikasta taianomaisen. Sharon, joka esitteli paikkoja heille, kuvaili melkein runollisin sanankääntein miten coach housen takkaan voitaisiin sytyttää tuli ja miten tilasta voitaisiin kynttilöillä ja oikealla sisustuksella tehdä täydellinen talvihäämiljöö. Sen kuvaus oli niin elävää, että jopa Emmet pystyi melkein näkemään kaiken sen sielunsa silmin ja se oli paljon sanottu se. Kierroksen jälkeen siirryttiin takaisin sisälle ja aloitettiin ihan loputtomalta tuntunut keskustelu kaikista häihin liittyvistä yksityiskohdista. Siitä Emmet ei valitettavasti voinut väittää nauttivansa yhtä paljon kuin tilojen kiertelystä. Puolet Sharonin ja Meghanin käyttämistä sanoista meni häneltä ihan ohi ja kun hän kahden ja puolen tunnin kohdalla kohtasi Robbien ilmeen, oli senkin silmissä tyhjä katse. Emmet tiesi näyttävänsä ihan samalta, mutta tilasta ei silti uskallettu poistua, koska Meghan olisi varmaan repinyt silmät heidän päästään. Ei se nyt heitä – ainakaan Emmetiä – varsinaisesti mihinkään tuntunut tarvitsevan, vaikka miehiltä aina välillä mielipidettä johonkin asiaan kysyttiinkin. Tilastoituaan asiaa hetken Emmet huomasi, että oli ihan sama miten hän mihinkin pikkuasiaan vastasi, päätös tehtiin kuitenkin ihan jonkun muun kuin hänen preferenssinsä mukaan.

Kun Emmet neljä tuntia myöhemmin paiskasi heidän huoneensa oven kiinni perässään, tunsi hän olevansa henkisesti ellei fyysisestikin ihan loppu. Niin tosin taisi olla Stellakin. ”Almost? I’m pretty much dead inside by now”, Emmet vastasi kasvojaan uupuneesti hieroen ja virnisti Stellalle empaattisesti. Hän rojahti istumaan sille typerän pienelle sohvalle, eikä edes ojentautunut laukkuaan kohti, vaikka tiesi että kohta olisi alettava vetämään jotain edustavampaa vaatetta ylle. Nainen mutisi kuuluvasti jotain siitä, ettei koskaan menisi naimisiin ja Emmet tiesi, että se huijasi. Kyllä se varmasti menisi, ihme jos Grayson ei ollut kosinut jo. Sitä ei kuitenkaan sanottu ääneen, koska se jos mikä olisi latistanut tunnelman. ”Only way I’m ever doing this is by eloping”, hän itse kuittasi ja se oli vain puoliksi vitsi. Todennäköisesti hän ei sillä menolla koskaan pääsisi siihen tilanteeseen, että kukaan haluaisi hänen kanssaan naimisiin, mutta jos pääsisi, olisi karkaaminen ihan potentiaalinen vaihtoehto. Emmet istui edelleen sohvalla ajattelemassa naimisiin karkaamista, kun Stella kohotti hänelle mekkoaan ja korkokenkiään ja katosi sitten niiden kanssa kylpyhuoneen puolelle. Se sulki oven perässään ja Emmet seurasi sitä katseellaan, vaikka ei olisi pitänyt. Mietittiin sitä, miten vuosia oltiin voitu pukeutua ja riisuutua samassa huoneessa asiasta mitään ajattelematta. Niin helppoa se oli ollut ja nyt piti piiloutua ovien taakse. Olkoonkin, että kylpyhuoneen lasiseinän läpi Emmet saattoi melkein häiritsevän selvästi nähdä Stellan ääriviivat, sen miten se riisui paitansa ja sitten housunsa. Mies nielaisi, vaikka suu tuntui kuivalta. Oli pakko vetää katse irti ja kaivaa omasta laukusta esiin tummat housut ja vaale kauluspaita, alkaa ähertää niitä päälle.

Emmet oli napittamassa paitansa nappeja siinä vaiheessa, kun Stella kysyi hänen peiteoperaatiostaan. Katse valui taas oven suuntaan. ”Did Mitch tell you about that?” hän kysyi ja istuutui sängyn reunalle sulkiessaan kalvosinnappejaan. Katse hakeutui väkisinkin lasiseinän läpi näkyvään siluettiin, eikä Emmet lopulta yrittänyt edes taistella katsettaan irti vaan alistui kohtaloonsa. Stella ei tiennyt hänen katselevan, joten mitä väliä. Emmet ei muistaakseen ollut puhunut naiselle suoraan peiteoperaatiosta, töistä vain, mutta olihan totuus kai luettavissa rivien väleistä vaikkei kukaan olisi kertonutkaan. Hän oli kuitenkin väittänyt olleensa poissa kaupungista pidemmän aikaa ja Detroitin jälkeen Stellalla oli syytä olettaa, että sellaiset poissaolot liittyivät peitetehtäviin. Ei silti olisi ollut ihme, jos Mitch olisikin livauttanut Stellalle tiedon hänen poissaolostaan. Jotenkin Emmet uskoi niiden pitävän epäsäännöllisesti yhteyttä, vaikkei ollut ihan varma mihin uskomus perustui, ei Mitch ollut sitä suoraan hänelle vahvistanut. ”It had it’s ups and downs”, Emmet muotoili varsin diplomaattisesti, naurahti perään. Koko kevään kestäneeseen juttuun oli tosiaan sisältynyt moniakin ylä- ja alamäkiä. Niin henkilökohtaisella tasolla kuin itse työn puolesta. ”But yeah, in the end it was. We got the ones we were going after so… It should count as a success I guess.” Ihan kaikkia jahtaamiaan Emmet ei toki ollut saanut, mutta se oli ihan toinen tarina ja varmaan näin oli parempi ja tarkoitettu.

Stellan astuessa ulos kylpyhuoneesta Emmet oli juuri sukimassa hiuksiaan parempaan asentoon huoneen seinällä roikkuvan peilin edessä. Naisen vaillinaisen kysymyksen kuullessaan hän kääntyi katsomaan sitä ja ymmärsi varsin nopeasti mistä oli kyse. Vastaukseksi riitti hyvin pelkkä nyökkäys ja se, että käveltiin pari askelta vastaan. Emmetin katse saattoi lipua alas Stellan paljasta selkää ennen kuin hän tarttui vetoketjuun ja veti sen rutiininomaisesti ylös. Onnekkaasti nainen ei sitä katsetta voinut nähdä, eikä asiaa siksi tarvinnut kellekään myöntää, ei edes itselleen. ”That’s a nice dress”, Emmet totesi, kun oli saanut vetoketjun kiinni ja irrottanut otteensa siitä. Se oli paras mihin hän pystyi, kun olisi oikeasti halunnut sanoa miten kauniilta nainen näytti, mutta tiesi ettei saisi eikä pitäisi. ”Are you ready?” hän kysyikin liiallisten kehujen jakelun sijaan ja vilkaisi ranteessa killuvaa kelloaan. Se alkoi tulla kahdeksaa ja niihin aikoihin heidän varauksensa oli määrä alkaa. Ennen kuin ehdittiin tehdä mitään sen ihmeellisempää lähtemisen eteen, kuului ovelta rytmikäs koputus ja hääparin huhuilua. ”Let’s hope that the wine tasting breathes the life back to us”, Emmet vitsaili vielä Stellalle kävellessään huoneen ovelle ja valmistautuessaan kohtaamaan lisää hääyksityiskohtia.

Oikeassa Emmet siinä olikin, että alkuruualla puhuttiin kaikista juhlapaikan parhaista puolista ja niistä kaikista valinnoista, joita oltiin juuri puitu neljä tuntia. Lisäksi tietenkin siitä miten upeaa oli, että heille oli voitu järjestää tämä kaikki näin kiireisenä aikana ja miten hyvältä ruoka maistui. Emmetille ja koko seurueelle näytti totuuden nimissä maistuvan myös viini, ja jos ilmassa olikin vielä ollut jotain häilyviä kireyden rippeitä, saattoi ainakin hän itse tuntea niiden karisevan omilta harteiltaan. Häntä ei haitannut istua siinä intiimissä tilassa Stellan vieressä vastapäätä Robbieta ja Meghania, jotka olivat niin silminnähden rakastuneita että melkein pahaa teki. Maistella häämenun erinäisiä mahdollisuuksia ja vertailla joka ruuan kanssa eri viinejä. Puhua heidän menneisyydestään, siitä miten oltiin oltu nuoria ja mitä kaikkea silloin oli tehty. Se oli oikeastaan aika mukavaa ja mies ei halunnut uskoa, että se oli pelkästään viinin puhetta, vaikka kieltämättä pääruokaan mennessä olo alkoikin olla jo sen verran kepeä, että jonkin saattoi arvioida kihahtaneen hattuun. Pääruoalla saatettiin myös jo vähän nauraa sille koko huoneasialle, vaikka myönnettäköön, että Robbiella ja Meghanilla saattoi olla sen tiimoilta hauskempaa kuin kaasollaan ja bestmanillaan. ”I’m starting to think Robbie was feeling stingy and cancelled one just to save a dollar or few”, Emmet arvioi kulmakarvat kohollaan, otti huikan viinistään ja vilkaisi Stellaa kuin kysyäkseen mitä se oli mieltä hänen teoriastaan. ”Not blaming you man, but you could have told me, I would have paid”, hän kiusasi sitten ystäväänsä laskiessaan lasin takaisin pöydälle. Robbie ei edes virnuilultaan kiistänyt väitettä, vaikka tuskinpa se sentään oli mitään mennyt perumaan.

Oli varmasti ihan validi kysymys, oliko toiseksi ihmiseksi tekeytyminen hankalaa. Se että Stella oli toisessa huoneessa tarjosi Emmetille mahdollisuuden miettiä asiaa ihan rauhassa, ei tarvinnut kärvistellä toisen katseen alla. Emmet oli tehnyt sen nyt muutaman kerran ja aluksi se oli kieltämättä ollut hermostuttavaa, koska hän ei kokenut olevansa mikään erityisen hyvä näyttelijä. Valehdella hän kuitenkin ilmeisesti osasi ja tulosorientoitumisesta oli tehtävien suorittamisessa hyötyä. ”Not really. I’d say it’s more strange than hard”, mies vastasi lopulta. ”I’d do it again but maybe not in a while”, hän lisäsi sitten ja hymyili vähän väsyneesti. Hän ei ollut erikoistunut peitetehtäviin, joten niiden hoitaminen otti voimille. Toisaalta tiedettiin, että parhaat agentit olivat samassa roolissa vuosikausia. Se ei ehkä ollut Emmetiä varten ja mitä useampia eri rooleja otettaisiin sitä epävarmemmaksi olosuhteet kävisivät. Paluu omalle erikoisalueelle oli kai siksikin helpotus.

Selvästi ne kumotut viinilasilliset olivat tehneet tehtävänsä, kun Stellakin osasi jo ottaa sen huoneasian huumorilla. Naisen kuittailulle naurahdettiin ja puisteltiin päätä pienesti. ”Don’t you worry, I’m very much used to only cuddling my pillow”, Emmet vakuutti huvittuneesti virnistäen, kun Stella tönäisi häntä kylkeen. Sillä hetkellä hänestä tuntui, että he varmaan selviäisivät yöstä ilman sen kummempia katastrofeja, mutta saattaisi se tyynymuurin rakentaminen toki silti olla paikallaan. Kun Stella seuraavaksi ihasteli heidän edessään istuvaa pariskuntaa ja niiden rakkautta, ei Emmet oikein voinut muuta kuin nyökkäillä vieressä hyväksyvästi. Hän ei ollut mikään parisuhdetaitaja – se nyt varmaan oli kaikille selvää –, mutta hänkin näki, että kaksikko teki toisensa hyvin onnelliseksi. Hänellä sen enempää kuin kellään muullakaan seurueessa ei siis ollut vastaanpanemista, kun Stella keksi tilanteen kaipaavan samppanjaa. Kuplivan voimalla selvittiinkin mukavasti jälkiruokaan ja sen yli. Ennen pitkää Meghan ja Robbie hakeutuivat tanssilattialle ja Emmet jäi kahden Stellan kanssa katselemaan niiden menoa. Ihan siinä vaiheessa he eivät vielä olleet, että olisivat liittyneet tanssijoiden joukkoon, mutta ei kaksin istuminen onneksi kiusalliselta tuntunut. Naisen ilmoittaessa että alkoi ja kaivata unta ja noustessa ylös, Emmetin oli myönnettävä että hänellekin saattaisi uni kelvata. Päivä oli ollut pitkä ja aamulla heitetty lenkki ja työtunnit alkoivat näkyä sen kaiken ohjelman päälle. ”Yeah, why not. I don’t think those two need us anymore”, mies myöntyi ja vilkaisi vielä heidän ystäviensä suuntaan ennen kuin poistui Stellan perässä salista.

Kävelymatka huoneelle sujui aluksi varsin raukeissa merkeissä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hänellä oli oikeasti ollut Stellan kanssa helppoa ja hauskaa sen jälkeen, mitä heidän välillään oli tapahtunut. Se tuntui hyvältä, siltä kuin olisi löytänyt jotain kadottamaansa. ”Me too”, Emmet vastasikin ja tavoitti sopivasti naisen katseen, kun se vilkaisi hänen suuntaansa. Rauhallinen tunnelma muuttui nopeasti joksikin ihan muuksi, kun Stella yhtäkkiä kiepsahti hänen eteensä ja esitti sen vähän hölmön ja keskenkasvuisen kysymyksen, jonka Emmet tulkitsi suunnitelmaksi. ”What do you think, silly, you know me”, hän vastasi ja ehdotuksen hölmöydestä huolimatta Emmet tiesi virnistävänsä naiselle. Hän ei ollut koskaan tehnyt sellaista, mutta Stella oli varmasti moneen otteeseen, eikä se nytkään odottanut hänen hyväksyntäänsä ennen kuin oli syöksynyt koputtamaan lähimmille oville, tarttunut hänen käteensä ja pinkaissut sitten juoksuun. Jos Emmet olisi ollut selvinpäin ja aikuinen ihminen, hän olisi varmaan jäänyt pahoittelemaan huoneiden asukeille ystävänsä toimia, mutta siinä tilanteessa hän ei ollut kumpaakaan. Järkevän toiminnan sijaan hän antoi Stellan vetää itsensä liikkeelle ja juoksi sen kanssa aina heidän ovelleen asti, työntyi nopeasti sisään ovesta heti sen perässä ja löysi yhtäkkiä itsensä seisomasta hyvin läheltä naista eteisen hämärässä. Stellan kämmen oli painettu hänen suunsa päälle ja aivan yhtä jännittyneenä kuin nainenkin hän odotti, että kuuli askeleiden ohittavan heidän ovensa. Ei tilanteessa mitään jännittämistä olisi pitänyt olla, hehän olisivat vain voineet pyytää anteeksi hölmöilyään, mutta helpotus oli silti melkoinen, kun vaaran tiedettiin menneen ohi.

Rentoutumisen sijaan Emmet kuitenkin tuli yhtäkkiä kovin tietoiseksi heidän asetelmastaan. Siitä että hän seisoi ihan lähellä seinää vasten painautunutta Stellaa toinen käsi sen vyötäisillä ja toinen seinää vasten. Naisen käsi tuntui hänen kasvoillaan ja toinen rintakehällään ja Emmetin päässä pyöri omituisesti, kun se kaikki tiedostettiin. ”That was really stupid”, mies sanoi hiljaa, muttei vetäytynyt pois tai pystynyt parempaan edes verbaalisesti. Sen sijaan hän kohtasi naisen katseen ja tuli entistä tietoisemmaksi tilanteesta. Hän tiesi ettei siinä ollut mitään järkeä, tiesi ettei pitäisi tehdä mitään muuta kuin ottaa askel taaksepäin ja teeskennellä, ettei sitä ilmassa väreilevää jännitettä tunnettu, mutta niin ei vain pystytty toimimaan. Hämärässäkin Emmet tiesi Stella katseen valuvan hänen silmistään huulille, jotka sen käsi oli vasta paljastanut. Mies nielaisi, pysyi ikuisuudelta tuntuvan hetken paikallaan kunnes lopulta heitti hyvästit viimeisillekin järjenrippeilleen ja nojautui kokeilevasti muutaman sentin lähemmäs. Stellakin tuntui kurkottavan häntä kohti, minkä olisi tietenkin pitänyt olla täysin järjenvastaista ja epätodennäköistä, mutta Emmet oli ihan varma, ettei lukenut sitä väärin. Miehen nenänpää hipaisi naisen nenää ja sen hengitys tuntui selvästi hänen huulillaan, kun hän pysähtyi ehkä vajaan sentin päähän, yritti hakea itsestään voimaa toimia järjellä, muttei löytänyt sitä. Emmet oli juuri koskettamassa Stellan huulia omillaan, kun huoneen ovelta kuului terävä koputus ja sitten ovi aivan yllättäen työnnettiin auki.

Emmet ei todellakaan tiennyt miten ovi edes saattoi aueta, eikö se muka ollut mennyt lukkoon heidän perässään. Joka tapauksessa se liukui auki varsin vaivattomasti paljastaen Robbielle näyn, jota se ei varmaan osannut odottaa. Emmet tiesi miltä se näytti: he olivat niin lähellä toisiaan että olisivat voineet yhtä hyvin olla ties missä puuhissa. Stella oli painettuna seinää vasten ja sen kädet olivat takertuneet hänen paidanrintamukseensa. Emmetillä meni sekunninmurto-osan liian pitkään tajuta vetäytyä kauemmas, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Robbie näytti äimistyneeltä tuijottaessaan heitä, sitä heidän välilleen löytynyttä etäisyyttä ja huoneen hämärää. ”Uh… Meghan went to bed and I was just wondering if you’d like to get a nightcap” se sai lopulta sanottua Emmetille vähän kiusaantuneena. Sen katse karkasi väkisinkin seinän vieressä seisovaan Stellaan ja sitten taas ystäväänsä. ”Sure, uh, why not”, Emmet vastasi yrittäen kuulostaa rennolta ja viattomalta, vaikka tiesikin että yritys oli ihan turhaa. Äänessä oli sellaista käheyttä, joka saattoi johtua vain yhdestä asiasta. Hän vilkaisi nopeasti Stellaa, rykäisi ja hymyili väkinäisesti kun ei tiennyt mitä muutakaan tehdä. ”Sleep tight”, hän hengähti astuessaan Robbien perässä käytävään ja sulkiessaan oven perässään. Oli ihan selvää, että yömyssyt olivat juuri muuttuneet rennosta tissuttelusta joksikin ihan muuksi: ei ollut mitenkään mahdollista, ettei Robbie puristaisi hänestä irti totuutta siitä, mitä oli joutunut todistamaan.

Ja niin kävikin. Hotellin baarista tilattujen viskilasillisten ääressä Robbie vaati kuulla kaiken ja lopulta Emmet murtui sen painostuksen alla. Kertoi ei vain siitä illasta, vaan kaikesta aiemmastakin. Heidän ystävyytensä muuttumisesta joksikin muuksi, riidoista ja Graysonista. Siitä, että heidän juttunsa ja ystävyytensä oli lopulta kuihtunut kasaan, kun hän oli lähtenyt kaupungista. Sen surullisenkuuluisan rakkaudentunnustuksensa hän jätti pois tarinasta, koska sen myöntäminen Robbielle olisi ollut liikaa, mies oli jo nyt selvästi järkyttynyt ystävänsä paljastuksista. Eniten siitä, että he olivat salanneet sen kaiken tuolta ja Meghanilta. ”Are you gonna tell her?” Emmet kysyi viskilasinsa pohjaan tuijotellen, kun oli päässyt tarinansa loppuun ja saanut kuulla Robbien mielipiteen asiasta. Pitkän hiljaisuuden jälkeen Robbie puisteli päätään, joi lasinsa tyhjäksi ja irvisti. ”I can’t, she’d kill you both, think you’re trying to sabotage the wedding or something. But man, you must promise me this wont affect anything. Stella is with Grayson and that shit between you is way too messy, I don’t wanna find you in situations like that again, okay?” se vannotti ja Emmet pystyi vain nyökkäämään. Kun hän viimein pääsi nousemaan takaisin yläkertaan ja löysi tiensä oikealle ovelle, oli huoneessa pimeää ja hiljaista. Mies yritti kuunnella, oliko Stella hereillä, mutta sen hengityksen rytmistä oli mahdotonta sanoa mitään, joten ei edes yritetty aloittaa keskustelua vaan riisuuduttiin kaikessa hiljaisuudessa ja kömmittiin lopulta parisängyn vapaalle puoliskolle. Emmet ei ollut varma, miten pystyisi nukkumaan niin omituisen illan jälkeen, mutta kaipa väsymys sitten lopulta teki tehtävänsä, ja mies painui kuin painuikin syvään uneen.