|
|
May 4, 2014 10:11:28 GMT 2
Post by Deleted on May 4, 2014 10:11:28 GMT 2
Torstai 17. lokakuuta 2013, ilta Kennethin ja Thomin asunto Staten Islandilla Siitä oli nyt hieman alle kuukausi, kun Kenneth oli kuvitellut, että kaikki hänen ja Thomin välillään olisi ohitse. He olivat aloittaneet riitelyn jostain ihan älyttömän tyhmästä asiasta ja asiat olivat lopulta menneet niin pitkälle, että Thom oli lähtenyt oven paukkuen lähibaariin, kun taas Kenneth oli jäänyt kotiin lasten kanssa. Riitely oli jatkunut vielä yöllä Thomin kotiin palatessa ja kieltämättä Kenneth oli jo kerennyt kuvitella, että Thom oli palannut vanhoihin tapoihinsa ja pettänyt häntä. Mitään semmoista ei kuitenkaan ollut tapahtunut ja Kenneth oli ymmärtänyt, että vaikka heillä ei aina mennytkään loistavasti, he rakastivat toisiaan. He olivat käyneet lävitse jo liian paljon kipeitä asioita, että voisivat enää tässä vaiheessa luovuttaa toistensa suhteen. Tietysti heidän suhteensa oli vaatinut uhrauksia – he olivat muuttaneet aina New Yorkiin asti ja Kenneth ei voinut kuin olla tyytyväinen asiasta, sillä nyt oli heillä oli hieno yhteinen koti ja Kenneth oli saanut hyvän työpaikan. Miinuksena sitten oli se, että Thom ei tuntunut varsinkaan aluksi sopeutuvan siihen perhe-elämään, mutta Kenneth jaksoi uskoa, että ajan kanssa kaikki kääntyisi hyväksi. Thom oli niin nuori, ettei ollut ihmekkään, jos tälläinen elämänmuutos tuntui oudolta. Kenneth oli itsekin ollut nuori perheen perustaessaan ja olihan se ollut aluksi outoa, mutta kaikkeen tottui. Sen riidan jälkeen Kenneth oli miettinyt paljonkin heidän asioitaan. Tai lähinnä heidän ajatuksiaan tulevaisuudesta – kohtasivatko ne toisiaan lainkaan? Kenneth tiesi kyllä, että Thom halusi olla tässä suhteessa yhtä paljon kuin Ken itsekin, mutta kaipasiko Thom vielä ihan näin vakavaa suhdetta? Jos se vain joskus olisi mahdollista, Kenneth haluaisi joskus tulevaisuudessa mennä naimisiin. Se ei oikeastaan tuntunut edes erityisen kaukaiselta ajatukselta, mutta Thom ajattelisi taatusti asiasta eri tavalla. Kihlautumista Kenneth oli miettinytkin viime aikoina todella paljon, mutta hän ei vain osannut ottaa asiaa puheeksi Thomin kanssa. Ei, vaikka Thom oli itse monta kertaa kysynyt, että mikä Kennethillä oli, kun hän oli niin usein täysin omissa ajatuksissaan. Kenneth oli vain vakuutellut, että kaikki oli hyvin – ja niinhän olikin, ei Kennethillä ollut mitään valitettavaa heidän arjestaan. Se rullasi ihan normaalisti eteenpäin ja pikkuhiljaa lapsetkin alkoivat tottua yhä enemmän heidän uuteen arkeensa. Itseasiassa lapset olivat tottuneet Thomiin jopa niin hyvin, että tänään lapsia nukkumaan laittaessaan Kenneth sai huomata, että iltasadun lukijaksi olisi kelvannut ennemmin Thom kuin Kenneth. "Mä lupaan, että joku toinen ilta Thom lukee teille iltasadun, mutta se ilta ei ole tänään." Kenneth sanoi pienesti naurahtaen, Rosen yrittäessä väittää vastaan. Olihan se hellyyttävää, että lapset olivat jo näin tottuneita Thomiin, mutta Ken tiesi varsin hyvin, ettei asia ollut ihan yhtä hyvin toisinpäin – toki Thom piti Kennethin lapsista, mutta samalla mies tiesi, kuinka paljon Thom kaipasi omaa tytärtään. Kenneth sai kuitenkin lapset viimein nukahtamaan ja hän pääsi lähtemään huoneesta pois – hetkeksi hän tosin oli jäänyt vielä katselemaan huoneen ovelta nukkuvia lapsiaan, sillä hän ei vain voinut olla ajattelematta, miten onnellisessa asemassa olikaan, kun hänellä oli kolme noin ihanaa lasta. Lopulta Kenneth sitten lähti lastenhuoneesta hänen ja Thomin makuuhuoneeseen. Thom oli jo makoilemassa sängyllä, eikä Kenneth ollut täysin varma, nukkuiko toinen jo. Kenneth kuitenkin käveli sängyn luokse, meni itsekin makaamaan sängylle ja vetäytyi peiton alle. "Joko sä nukut?" Kenneth sanoi varmuuden vuoksi hiljaisella äänellä, jos Thom vaikka sattuisikin nukkumaan jo. Ilmeisesti mies oli kuitenkin hereillä, ainakin toinen oli kääntynyt häneen päin. "Lapset olisi äsken kaivannut sua iltasadun lukijaksi, ne ei meinanneet millään rueta nukkumaan.." Kenneth sanoi pienesti naurahtaen. Niiden sanojensa jälkeen Kenneth ei tosin sitten enää sanonut lapsista mitään – tai ylipäätänsä mistään muustakaan. Hän vain painoi päänsä tyynyyn ja käänsi katseensa kattoon, ehkä jopa hieman mietteliään oloisena. Hän ei meinannut saada mielenrauhaa kaikista niistä ajatuksista, joita hänen päässään vilisti liittyen heihin kahteen. Hän tiesi, että asiat olivat nyt hyvin, eikä ikäviin asioihin pitäisi palata, mutta silti.. Mitä jos kaikki olisi hyvin nyt, mutta pian kaikki menisi taas huonosti sen takia, ettei heillä ollut samanlaisia ajatuksia tulevaisuudesta? Thom oli tainnut kysyä Kennethiltä jotain, mutta mies ei oikeastaan keskittynyt kuuntelemaan. Lopulta hän kuitenkin käänsi jälleen katseensa paremmin Thomiin. "Millaisia tulevaisuuden haaveita sulla on? Tai siis, mitä sä odotat esimerkiksi sun lähitulevaisuudelta?" Kenneth heittikin sitten aivan yhtäkkiä – hän ei vain saanut ajatuksiltaan rauhaa, joten kissa piti näköjään nostaa viimein pöydälle. |
|
member rank
Seurapiiriläinen
Discord name
|
May 6, 2014 14:09:37 GMT 2
Post by nepa on May 6, 2014 14:09:37 GMT 2
Thomin mielestä kaikki hänen ja Kennethin välillä oli hyvin. Tai ainakin niin hän yritti itselleen kovasti väittää. Olihan se nimittäin nyt päivänselvää, että he olivat erkaantuneet jonkin verran. Eivät hälyttävästi, mutta kaikki se johtui Thomista. Ja ihan oikeasti heillä meni hyvin. Thom oli kuitenkin se osapuoli, joka meinasi tulla mökkihulluksi tässä perheidyllissä. Ei nuorukainen jotenkaan osannut suhtautua tähän perhe-elämään ollenkaan, vaikka siitä tavallaan nauttikin. Oli liian outoa olla isä jonkun toisen lapsille. Thom kyllä piti niistä kolmesta riiviöstä, piti todellakin, mutta kun ikävöi omaa tytärtään, oli vaikeaa antaa pyyteetöntä rakkautta muille lapsille. Varsinkin Rose oli Kennethin lapsista se, joka satutti Thomia henkisesti. Rose oli nimittäin tyttö, nuori tyttö, eikä Thom voinut miettiä, että tulisiko Katystäkin juuri sellainen. Lisäksi päivä toisensa jälkeen Thom mietti Mileyä. Sitä, että olisiko Mileyllä uusi mies. Se ei siis johtunut mitenkään siitä, että Thom yhä haahuilisi Mileyn perään vaan siitä, että saisiko Katy nyt uuden isän. Thom nimittäin tahtoi olla tyttärensä elämässä mukana enemmän kuin mitään muuta, vaikka olikin äärimmäisen tyytyväinen Kennethistä. Ilman Kennethiä hän vasta rappiolla olisikin. Oikeastaan kyseistä miestä Thom oli kaivannut, koska Kenneth sai hänet rauhoittumaan. Enää Thom ei juossut paikasta toiseen, vaikka välillä kova liikkumisen halu iskikin päälle.
Tämä päivä oli Thomilla mennyt suurimmaksi osaksi laiskotellessa. Hän haluaisi ihan törkeästi töitä tai yksinkertaisesti jotain tekemistä. Ei Manhattanille ollut tästä pitkä matka, mutta pesunkestävälle kaupunki-ihmiselle se matka oli ylitsepääsemätön. Täällä Thom oli, Staten Islandilla muiden lapsiperheiden keskellä ja juoksi joka päivä ne samat reitit saadakseen liikuntaa. Paskat, saadakseen tekemistä. Edes Kennethin lapset eivät olleet kotona arkiviikkoisin vaan he olivat päivähoidossa. Kenneth ei ollut edes kysynyt Thomilta, että haluaisiko hän hoitaa lapsia, mutta se oli kyllä ymmärrettävää. Kenneth ei varmastikaan haluaisi alistaa Thomia kotiäidin rooliin. Tällä hetkellä se ei kyllä edes haittaisi Thomia, koska hän kaipasi niin kipeästi jotain tekemistä. Töitä voisi tietenkin hakea, mutta ei hän löytänyt mitään mieleistään. Olisiko kaupan kassa mitään? Tai jonkun pikkukioskin työntekijä? Tämä hänen kotielämisensä ainakin oli niin säälittävää, ettei hän edes kestänyt. Tähän päivään iloa oli onneksi tuonut Kenneth ja hänen lapsensa, joiden kanssa hän vietti iltapäivän, ennen kuin siirtyi jo suhteellisen aikaisin sänkyyn. Bokserit jalassaan Thom kaivautui peiton alle ja odotti Kennethiä viereensä. Kyllä se mies sieltä pian ilmestyikin, eikä Thom voinut kuin hymyillä kevyesti Kennethin kysyessä, että joko Thom nukkui. Kenneth oli aina yhtä huomaavainen. Thom naurahti kevyesti, kun Kenneth puhui lapsistaan, mutta ei sanonut mitään siihen aiheeseen. Kyllä Kenneth tunnistaisi sen hyväntahtoiseksi nauruksi.
Thom olisi olettanut, että Kennethillä olisi jotain muuta sanottavaa. Niin ei kuitenkaan ollut, joten Thom sulki silmiään hetkeksi. Ei hän nukkumaan alkaisi vielä, koska hän todellakin haluaisi puhua jotakin Kennethin kanssa, kun he kerran kaksin kesken olisivat, mutta kyllä häntä väsytti. Millaisia tulevaisuuden haaveita sulla on? Tai siis, mitä sä odotat esimerkiksi sun lähitulevaisuudelta? Thom avasi silmänsä ja huomasi Kennethin tapittavan häntä suoraan silmiin. Mies kurtisti hieman kulmiaan ja kohautti olkiaan. "En minä tiedä, tai siis ... Haluaisin ainakin töitä? Jos sinä nyt sitä tarkoitat?" Thom hymyilikin hieman. Kenneth pysyi hiljaa, joten Thom tiesi, ettei hän todellakaan halunnut kuulla sitä. Sitten Kenneth avasi suunsa. Hän alkoi puhua heistä, heidän suhteestaan ja rakkaudestaan. Väkisinkin Thomia hymyilytti, mutta pian se hymy karkasi Timbuktuun. Oliko Kenneth juuri maininnut jotain mahdollisesta kihlauksesta? Lähes pakokauhu valtasi Thomin, kun hän nousi ylös istumaan ja nojaamaan sängynpäätyä vasten. "Aloitetaan ensin mieluummin siitä isän roolista", Thom sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen hiuksiaan haroen. Kenneth näytti sanoinkuvailemattoman surkealta, kun Thomin silmissä taas paistoi pelko. "Minä en ... En minä voi vielä, Kenneth. Sinä tunnet minut. En osaa sitoutua vielä niin syvästi." Kaksi vuottahan meni siihen, että tunsi ihmisen kunnolla, ja eiväthän he edes olleet tunteneet vielä niin kauaa aikaa. Tai no olivat, mutta eivät näissä merkeissä. "Mitä jos jotain tapahtuu? Mitä, jos me eroamme? Tai jos emme sovikaan toisillemme? En minä voi, Kenneth!" Thom huomasi kiihtyvänsä. "En minä halua!" No, se kuulosti pahemmalta kuin piti. "Tai haluan, mutta ... Nevermind", Thom pudisteli päätään sekavuudelleen. Hän varmaan sekoitti Kenneth-raasun täysin.
|
|
|
|
May 7, 2014 20:33:03 GMT 2
Post by Deleted on May 7, 2014 20:33:03 GMT 2
Kenneth sai tuijottaa hyvän aikaa Thomia, ennenkuin mies suostui sanomaan yhtään mitään niihin sanoihin. Nekin sanat taisivat tulla hieman häkeltyneenä ja pakkohan Kennethinkin oli myöntää, että aika outo puheenaihe se sinänsä oli. Tai ei periaatteessa, mutta heidän tilanteessaan. Kaikkihan oli hyvin. Sitä mantraa Kenneth oli itselleen hokenut koko ajan ja ajatellut itsekin, että kaikki oli hyvin – niinkuin olikin. Jotain vain puuttui. Tai ei Kenneth ollut edes varma siitä, että puuttuiko mitään varsinaisesti, ainakaan oikeasti, mutta siltä hänestä sillä hetkellä tuntui. Ja koska hänestä siltä tuntui, hän halusi myös ottaa asian puheeksi Thomin kanssa. Lopulta Thom vastasikin, mutta vastaus ei ollut ihan sitä, mitä Kenneth oli odottanut. Niimpä Kenneth vain jatkoi hiljaisena Thomin katselua, odotellen, että mies sanoisi jotain muutakin. Ilmeisesti Thom itsekin tajusi, että Kenneth kaipasi vähän syvällisempää vastausta. ”Kyllä mä tiedän, että sä haluat niitä töitä.. Ja kyllä sä varmasti semmoisen löydät pian.” Kenneth aloitti, tietäen kuitenkin itsekin, että tämä aihe ei todellakaan ollut käsitelty vielä. ”Mä lähinnä mietin meidän tulevaisuutta. Sitä, että miltä meidän elämä näyttää vaikkapa muutaman vuoden päästä. Mä rakastan sua, Thom ja.. No, mä olen miettinyt mies sitä vaihtoehtoa, jos me joskus mentäisiin kihloihin.” Kenneth höpisi yllättävänkin avoimesti, tietäen kyllä, että Thom saisi ihan hetkenä minä hyvänsä jonkun sätkyn ja säikähtäisi niitä puheita. Thom oli niin nuori, ettei Kenneth ei oikein itsekään tiennyt, mitä toinen mahtoi elämältään tahtoa pitkällä tähtäimmellä. Perhettä ja lapsia? Ei välttämättä.
No, Thom oli sitten joutunut pakokauhun valtaan. Mies oli noussut ylös ja hoki vain, ettei ollut valmis. ”No enhän mä tarkoittanutkaan, että nyt heti..” Kenneth yritti, mutta Thom ei tainnut edes kuunnella hänen sanojaan. Vaikka Thom ei ehkä tarkoittanutkaan niitä sanojaan niin ilkeästi kuin ne olivat miehen suusta tulleet, ei Kenneth voinut olla hieman loukkaantumatta. Hänen ajatuksensa parisuhteesta oli se, että yhdessä oltaisiin, mentäisiin joskus naimisiin, perustettaisiin perhe. Elettäisiin yhdessä onnellisena loppuelämä. Mutta tämä oli juuri sitä, mitä hän oli koko ajan pelännyt – Thom oli liian nuori ja heidän haaveensa eivät kohdanneet toisiaan. ”Okei, sä et halua, se tuli jo selväksi.” Kenneth sanoi itsekin hieman tylymmällä äänellä kuin hän oli tarkoittanut. Niiden sanojensa jälkeen Kenneth käänsi hetkeksi selkänsä Thomille, ihan jo senkin takia, että kyyneleet kirvelivät hänen silmiään. Kenneth tiesi, ettei hänen pitäisi olla niin nössö, että hän oli itkemässä aina heidän riitojensa aikana, mutta ei hän vain voinut itselleen mitään. Thomin sanat jäivät väkisinkin pyörimään hänen mieleensä ja vaikka hän tiesikin, ettei Thom tarkoittanut niitä ihan niinkuin oli ne sanonut, tuntuivat ne silti pahalta. Samaan aikaan Kenneth myös pelkäsi sitä, mitä hän oli pelännyt jo pitkään – he eroaisivat ennen pitkään. Heidän tulevaisuuden haaveensa eivät kohdanneet ja ilmeisesti se asia olisi pitänyt tajuta jo aikoja sitten. Mieluummin jo silloin ennenkuin he olivat edes muuttaneet yhteen. Ehkä koko muutto olikin ollut huono idea. Toki muutto tutuista ympyröistä oli tehnyt heille hyvääkin, mutta nyt seinät tuntuivat kaatuvan päälle pahemman kerran.
”Mua pelottaa Thom.” Kenneth lopulta sanoi melko pitkän hiljaisuuden jälkeen, mutta ei kuitenkaan kääntänyt vielä katsettaan takaisin Thomin suuntaan. ”Entä jos meidän tulevaisuuden haaveet on ihan liian erilaiset? Mä oon miettinyt tätä jo niin monesti ja mä pelkään, että mä olen oikeassa. Vaikka me nyt ollaankin onnellisia, mutta entä vaikka vuoden päästä? Ollaanko me enää silloin yhdessä?” Kenneth sanoi sitten suoraan, kääntyen nyt jälleen selälleen ja vilkaisi jopa nopeasti Thomia, vaikka kieltämättä jo se pelkkä katse tuntui pahalta, sillä hän pelkäsi, mitä Thom niistä sanoista ajatteli. ”Mä tiedän, että tämmöisiä asioita on ehkä turha murehtia, kun mitä vaan voi tapahtua, mutta mä en vaan saa näiltä ajatuksilta rauhaa. Mä haluaisin uskoa, että mikään ei enää erota meitä, mutta tuo äskeinen jo kertoo aika paljon. En mä ajatellut sua tässä nyt samantien kosia, mutta nyt mä mietin, että uskallanko mä ajatella mitään kihloja koskaan.” Kenneth jatkoi, hiljentyen sitten lopulta, jääden tuijottelemaan kattoa, joutuen samalla räpyttelemään silmiään, ettei alkaisi itkeä enempää. Thom saattaisi suuttua niistä sanoista, se olisi jopa todennäköistä. Riita olisi ihan taatusti pian taas pystyssä, eikä sitä pystyisi estelemään mitenkään. Kenneth kuitenkin tiesi, ettei hän voinut olla näistä asioista hiljaa, kyllä kipeistäkin asioista piti pystyä puhumaan.
|
|
member rank
Seurapiiriläinen
Discord name
|
May 7, 2014 21:01:46 GMT 2
Post by nepa on May 7, 2014 21:01:46 GMT 2
Thom oli ihan varmasti loukannut Kennethiä sanoillaan. Mutta toisaalta nuorukainen oli loukannut myös itseään. Hän oli nimittäin taas mennyt möläyttämään jotain ihan olematonta, sellaisia asioita, joita ei aina tarvinnut sanoa ääneen. Thom ei kuitenkaan osannut olla sanomatta, ja Kenneth varmasti tiesi sen. Nuorukaista kuitenkin ärsytti se, että hän oli mennyt sanomaan ajatuksensa noin suoraan. Nyt Kenneth nimittäin ihan satavarmasti luuli, ettei Thom koskaan tahtonut kihloihin tai naimisiin. Kyllä hän tosiaan tahtoi, mutta ei totta helvetissä vielä. Sen ajatteleminenkin aiheutti hänelle lähes paniikkikohtauksen. Ainakin hänen sydämensä hakkasi ja hänen kätensä hikosivat siinä sängynpäätyyn nojatessa. Thom vilkaisi sivulleen - Kennethkin oli jo kääntänyt hänelle selkänsä. Okei, sä et halua, se tuli jo selväksi. Se risuparta oli niin väärässä. Thom ei kuitenkaan osannut sanoa mitään, koska siinä mielentilassa hänen suustaan ei tulisi ulos mitään järkevää. Hän vain alkaisi raivota, tai, mikä pahempaa, vahvistamaan sitä kieltävää mielikuvaa Kennethin pääkopassa. Eikö Kenneth muka tajunnut, että Thom jonain päivänä tahtoi olla hänen miehensä? Ja kyllä Thom halusi olla myös toinen isä Kennethin lapsille, mutta sen aika ei todellakaan ollut vielä. Vai olettiko Kenneth sitä, kun he asuivat saman katon alle? Pitäisikö hänen kohdella Kennethin lapsia kuin omiaan? Turhautunut puuskahdus karkasi miehen huulilta ja hän vei kätensä puuskaan.
Mua pelottaa Thom. Thom käänsi katseensa uudelleen Kennethiin. Siitä äänensävystä päätellen Kenneth itki. Shit. Thom oli suoraan sanoen paska lohduttaja, eikä häneltä lohduttaminen ainakaan nyt onnistuisi, kun hän panikoi. Miten hän edes pystyi panikoimaan kihloista? Se ajatus kuulosti vain niin ... Lopulliselta. Peruuttamattomalta. Thomin sydän kyllä halusi sitä, mutta hänen aivonsa huusivat toista, eli loppujen lopuksi nuorukainen oli ihan hukassa. Vielä hukammassa hän oli Kennethin seuraavien sanojen jälkeen. Hän puhui heistä, heidän erilaisuudestaan. Mitä helvettiä. Kieltämättä Thom tunsi sydämessään kirpaisun, kun Kenneth puhui siitä, että olisivatko he enää yhdessä vuoden päästä. Nuorukaisen mielestä he olisivat. Ainakin, jos hän sai päättää siitä. Oli kuitenkin yksi ongelma, ja se oli Thom itse. Thom oli henkilö, joka ei ollut kovinkaan tasapainoinen, eli ei voinut tietää kestäisikö Kenneth häntä edes vuotta. Mä haluaisin uskoa, että mikään ei enää erota meitä, mutta tuo äskeinen jo kertoo aika paljon. Silloin Thom raivostui. Hänen sisällään kyti viha, jota ei voinut estää, ja viimeistään sanan kihlat kuuleminen uudestaan sai nuorukaisen räjähtämään. "I'm too young for that shit!" Hän karjaisi. Pian Thom kuitenkin muisti lapset, joten hän kavahti väkisinkin. Sille turhautuneelle puheelle ei kuitenkaan näkynyt loppua. "What do you expect of me? Do you want me to be a fucking dad for your children? Do you want me as your lover? Do you, are you ... Are you even considering what I feel?" Okei. Sellaista tunteenpurkausta Thom ei todellakaan ollut odottanut.
Kenneth ei sanonut mitään. Ei yhtään mitään. Sen kyllä Thom näki, että mies jo nyyhkytti, mutta Thom piti ulkokuorensa kylmänrauhallisena. Hän jopa nosti päätään ylpeänä. Niin - ei Kenneth varmasti tiennyt, miltä hänestä tuntui. Thom oli emotional wreck. Hän oli kokenut hetkessä niin suuren elämänmuutoksen, ettei hän voinut sopeutua siihen. "Tulin tänne kauupungista. Nyt minä olen jossain helvetin perheidyllissä, enkä minä sopeudu tänne. En halua nähdä perheitä joka helvetin päivä, enkä juosta niitä samoja lenkkireittejä", Thom selitti kiihkoissaan. "Enkä minä halua olla mikään koti-isä." Nuorukainen käänsi katseensa Kennethiin. "Miksi olet minun kanssani, kun tiesit, mihin ryhdyit? Sinä tiesit, etten halua kihloihin. Sinä vittu tiesit, etten osaa elää näin", Thom vuodatti oikein kunnolla. Taas kerran hän kuitenkin sanoi asioita, joita hän ei välttämättä tarkoittanut, ja Kennethin näkökulmasta se oli ongelma. Ja kyllä Thom tiesi käyttäytyvänsä kuin mikäkin ämmä. Voi kyllä, hän oli pahin mahdollinen ämmä, joka polki avopuolisoaan maahan aina kun vain pystyi. "Sinä tunnet minut. Minä en halua kihloihin. Mutta minä olen vain sinun. Sinä tiedät sen", Thom katsoi kylmänä eteenpäin. "Ja silti sinä silloin yhden riidan jälkeen luulet, että petin. Jos luulet niin, mikset jätä minua?" Thom kuulosti itsekin jo suhteellisen murtuneelta, mutta tästä ei ollut kääntymistä takaisin. "Ja jos suoraan puhutaan, en tiedä, vaikka joskus tekisin niin. Haluaisin uskoa, etten tee, mutta sinä tiedät minut. Ja minä tiedän itseni. Enkä minä vittu soikoon luottaisi minuun", Thom sanoi, jonka jälkeen hiljeni. Ei hän Kennethiä pettäisi. Ei todellakaan, mutta lähiaikoina hänestä tuntui, että hänen elämänsä oli sekaisin. Hän oli sekaisin, eikä Thom tuntenut itseään siinä mielentilassa.
|
|
|
|
May 7, 2014 22:30:56 GMT 2
Post by Deleted on May 7, 2014 22:30:56 GMT 2
Kenneth oli niin arvannut, että riitelyksihän tämä meni. Jos hän olisi ollut fiksu, hän olisi jättänyt ne viimeiset sanat sanomatta – hän olisi voinut vain kääntää selkänsä, rueta nukkumaan ja unohtaa, että koko aiheesta oli edes puhuttu. Toisaalta Kenneth tunsi itsensä, jos asia olisi lakaistu maton alle, se olisi jäänyt vaivaamaan häntä. Thom olikin sitten jo suorastaan huutamassa ja Kennethin olisi tehnyt mieli ärähtää takaisin, että Thomin pitäisi muistaa, että lapset olivat nukkumassa, mutta hän kuitenkin jätti ne sanat sanomassa. ”En mä odota susta mitään isää mun lapsille. Niillä on jo isä ja äiti, en mä odota, että sä rupeat jotain isää leikkimään, jos sulta ei siltä tunnu. Mä vain haluaisin, että sä et olisi niille kuin joku ventovieras, joka sattuu asumaan saman katon alla.” Kenneth puuskahti, yrittäen kuitenkin pitää äänensävynsä suhteellisen neutraalina. Vaikeaa se oli, sillä Kennethin silmiä kirveli koko ajan kyyneleet, mutta hän joutui muistuttamaan itseään siitä, ettei alkaisi itkeä. Asioista piti puhua, tässä tapauksessa sitten näköjään riidellä. Lopulta Kenneth hiljeni, antoi Thomin vain raivota. Ne sanat kyllä sattuivat ja Thom taisi itsekin tajuta sen, mutta ei silti hiljentynyt. Kenneth itse oli jälleen kyyneleet silmissä, eikä hän voinut pienille niiskahduksille mitään, mutta Thom ei siitäkään huolimatta hiljentynyt. Tämmöisiä riitoja heillä ei ollut ollut aikoihin, eikä Kennethillä todellakaan ollut ikävä sitä aikaa, kun riitoja oli ollut useammin – itseasiassa tällä hetkellä hänestä tuntui, että tämä oli heidän pahin riitansa.
Jos Kenneth olisi tiennyt, mitä oli edessä, hän ei olisi aloittanut koko keskustelua. Hän olisi pitänyt suunsa alunperinkin kiinni ja miettinyt asioita omassa mielessään, sillä nyt koko homma oli räjähtänyt käsiin. ”Ei ne kihlat ole tässä se ongelman ydin, Thom.” Kenneth yritti sanoa väliin, mutta Thom ei kuunnellut. Jatkoi vain sitä raivoamistaan, eikä hiljentynyt ollenkaan. Lopulta mies sitten sanoi jotain, joka pysäytti Kennethin ajatuksenjuoksun ihan täysin. Ja jos suoraan puhutaan, en tiedä, vaikka joskus tekisin niin. Hetken aikaa Kenneth vain räpytteli silmiään, yrittäen toistella niitä sanoja mielessään. Oliko Thom ihan oikeasti sanonut, ettei ollut varma, jos sattuisikin pettämään häntä joskus? ”Sä olet ihan uskomaton.” Kenneth lopulta sanoi sanottua lähes olettomalla äänellä, pyyhkäisten samalla silmiään, todeten sen samantien turhaksi – kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan, eikä hän pystynyt estämään sitä mitenkään. Kenneth nousi sängyltä, tuntien samalla niin jalkojensa kuin käsiensä tärisevän, hän oli kuin shokissa. Tämä oli juuri sitä, mitä hän oli pelännyt, mutta ei hän silti uskonut, että Thom oli oikeasti saattanut sanoa hänelle näin. ”Ehkä tässä ei sitten oikeasti ole mitään järkeä, jos sä itsekin uskot, että sä saatat pettää mua joskus.” Kenneth sai lähes pelottavan rauhallisesti, siitäkin huolimatta, että kyyneleet valuivat edelleen hänen poskilleen. Varsin nopeasti Kenneth nappasi oman peittonsa ja tyynynsä matkaansa, eikä edes vilkaissut Thomia, kun häipyi huoneesta. Kaikeksi onneksi heillä oli vierashuone, jonne Kenneth saattoi nyt linnottautua. Thom saisi ihan rauhassa nukkua yksin ja jäädä raivoamaan, Kenneth ei moista jäisi enää kuuntelemaan. Toisaalta, hän ei kyllä odottanut aamuakaan – olisivatko he enää edes yhdessä? Kenneth ei todellakaan tiennyt, sillä he kumpikin olivat sanoneet sen verran pahasti, että niitä sanoja ei olisi ehkä helppo antaa anteeksi. Niine ajatuksineen Kenneth linnottautui vierashuoneeseen ja varsin nopeasti hän kaivautui sänkyyn peiton alle. Hän sulki silmänsä ja yritti nukkua – ja ennen kaikkea, unohtaa äskeisen.
***
Aamulla Kennethin oli myönnettävä itselleen, ettei hän ollut nukkunut juuri ollenkaan edellisen yön aikana. Kaikki ajatukset olivat valvottaneet häntä ja kun hän oli viimein nukahtanut, oli hän melkein samantien herännyt kännykkänsä soimiseen. Puhelin ei tosin soinut siellä vierashuoneessa vaan se kuului jostain olohuoneen suunnalta. Kenneth yritti jatkaa uniaan, mutta puhelin jatkoi soimistaan, joten lopulta mies nousi ylös ja lähti raahautumaan vähintäänkin kuolleen näköisenä olohuoneeseen. Siinä matkalla hän huomasi Thomin keittiössä – mitään hän ei sanonut toiselle, eikä tämäkään sanonut hänelle yhtään mitään, hyvä että edes vilkaisi. Kun Kenneth viimein pääsi puhelimensa luokse, oli puhelu jo loppunut, mutta Kenneth huomasi, että hänelle oli tullut viisi puhelua – kolme äidiltä, yksi Michaelalta, yksi jopa Joshualta. Kenneth yritti soittaa takaisin äidilleen, mutta tuloksetta, äiti puhui toista puhelua. Niimpä Kenneth soitti takaisin Michaelalle ja kaikeksi onneksi sisko sentään vastasi. ”No huomenta, tiedätsä mitä kello on.. Mitä? Michaela, rauhoitu.. Mitä on tapahtunut?” Kennethin äänensävy muuttui samantien huolestuneeksi. Mitä pidemmälle Michaela sitten pääsi puheessaan, sitä järkyttyneemmäksi Kennethin ilme muuttui. ”Mitä? Ei.. Et sä voi olla tosissasi. Missä sä olet nyt? Mä.. Mä katon ensimmäisen lennon sinne, mä tulen sinne ainakin ja Thom tulee varmasti myös.. Missä Katy on?” Kenneth kyseli, tietäen kyllä, että kyseli taatusti epäoleennaisia asioita, mutta jostain kai se kysely oli pakko aloittaa. Lopulta Kenneth sai lopetettua puhelun ja hetken hän vain tuijotti puhelimen näyttöä hiljaisena. Tärisevin käsin hän laski puhelimen olohuoneen pöydälle, lähtien sitten kävelemään keittiöön, jossa tiesi Thomin olevan. ”Thom..” Kenneth aloitti, saamatta kuitenkaan sanottua samantien asiaansa loppuun. ”Miley on joutunut sairaalaan.” Kennethin oli pakko kerrata itsekin mielessään siskonsa kertomia asioita, ennenkuin pystyi jatkamaan. ”Se.. Mä en tiedä selviääkö se. Maya oli löytänyt sen aamulla kotoa, se oli ilmeisesti ottanut lääkkeitä ja alkoholia sekaisin.” Kenneth sai sitten lopulta parahdettua – hänen pikkusiskonsa oli yrittänyt itsemurhaa, eikä hän edes tiennyt, selviäisikö Miley! Kenneth istahti pöydän ääreen, painoi kätensä kasvoilleen. ”Se on yrittäny tappaa itsensä.”
|
|
member rank
Seurapiiriläinen
Discord name
|
May 8, 2014 18:34:11 GMT 2
Post by nepa on May 8, 2014 18:34:11 GMT 2
Thom saattoi vain kuvitella, mitä Kenneth kävi läpi mielessään niiden pettämispuheiden jälkeen. Nuorukainen itse ei ainakaan sietäisi moista. Ehei, jos Kenneth sanoisi niin, lähtisi Thom paikalta ovet paukkuen, eikä luultavasti enää palaisi takaisin. Kenneth ei kuitenkaan koskaan pettäisi häntä. Kenneth oli uskollinen loppuun asti, ja Thom arvosti sitä. Todellakin arvosti, ja tietenkin hän myös rakasti Kennethiä, mutta riittäisikö se? Välillä Thomista nimittäin tuntui siltä, että Kenneth oli lähes liian hyvä hänelle. Eikä aina välilläkään, vaan aina. Oikeastaan Thom oli tiennyt sen jo alusta asti. Sama tilanne oli ollut Mileynkin kanssa, mutta Kennethin kanssa tämä oli vielä pahempaa. Thom mietti joka päivä vain sitä, että kuinka joku muu voisi tehdä Kennethin onnellisemmaksi. Joku tasapainoinen ihminen. Ystävällinen ihminen. Lämmin ihminen. Ihminen, jollainen Thom ei ollut. Thom käänsi katseensa hitaanpuoleisesti Kennethiin, kun hän alkoi puhua. Ehkä tässä ei sitten oikeasti ole mitään järkeä, jos sä itsekin uskot, että sä saatat pettää mua joskus. Se toteamus sai Thomin silmät laajenemaan, ja hänen sydämensykkeensä nousi liiaksi. Hetkeen hän ei edes tuntenut saavansa happea, mutta kun Kenneth oli lähtenyt, oli jo liian myöhäistä avata suunsa. Oliko Kenneth jättänyt hänet? Thom huomasi käsiensä tärisevän, ja hänen alahuulensakin alkoi väpättää. Ei ollut totta. Ei ollut saatana totta. Miten Thom ikinä selviäisi tästä yöstä? Tai ylipäätään elämästä? *** Mitä edes oli asia nimeltä nukkuminen? Sitä Thom oli monta kertaa kysynyt itseltään niinä yön pimeinä tunteina, kun hän oli pyörinyt sängyssä levottomana ja yksinäisenä. Ennen kaikkea yksinäisenä. Tähän aikaan yöstä he olisivat Kenneth nukkuneet sikeästi kiinni toisissaan. Alkuillasta Thom olisi kaivautunut mahdollisimman lähelle Kennethiä, kun jälkimmäinen taas olisi valittanut kuumuudesta. Thomia ei se olisi kuitenkaan kiinnostanut vaan hän olisi vain ollut tyytyväisenä miehenä vieressä. Koko yön hänen mielessään pyöri sana entinen mies. Niinpä, oliko se nyt kolmelta aamulla, Thom oli noussut ylös ja mennyt keittiöön, jossa oli tehnyt kahvia. Ja kyllä, siellä hän oli istunut yksin kaksi tuntia ajatustensa kanssa. Onneksi se oli ollut vain kaksi tuntia. Nyt Thom nimittäin joi varmaan kymmenettä kahvikupillistaan silmät lasittuneena, ennen kuin kuuli puhelimen soivan. Se oli Kennethin. Pian vierashuoneestakin kuului hälinää, eli Kennethkään ei ilmeisesti ollut saanut nukuttua. Pian Kenneth asteli keittiön läpi hiukset pörröisinä, mutta Thom huomasi sen vasta, kun Kenneth oli kääntänyt hänelle selkänsä. Nuorukaisen sydäntä riipaisi, kun hän edes ajatteli, että tuo mies ei enää olisi hänen. Thom puraisi alahuultaan ja vei katseensa marmorisen keittiötason pinnalle yrittäen kuunnella, että mitä Kenneth puhui. Ei hän kuitenkaan kuullut mitään. Ehkä se oli hyvä niin. Kului hetki, ennen kuin Kenneth palasi keittiöön. Thom ajatteli, että nyt Kenneth tuli häätämään hänet lopullisesti. Niitä sanoja nuorukainen ei kuitenkaan ollut odottanut. "Mitä?" Thom kavahti. Luojan kiitos hänellä ei ollut kahvikuppia kädessään, koska se olisi siinä tilanteessa lentänyt. "Itsemurhaa? Hän, hän on uskovainen, eiväthän sellaiset.. Ei voi olla!" Thom sekoili sanoissaan ja oli noussut ylös. Hän käveli makuuhuonetta kohden ja kuuli Kennethin tulevan perässään. "Meidän on lähdettävä heti!" Thom selitti. Siinä vaiheessa hän toivoi, että Kenneth olisi sanonut kaiken olevan vain vitsiä tai jotain muuta vastaavaa. Ei Kenneth kuitenkaan vitsailisi moisesta. Ei todellakaan, ellei sitten halunnut Thomin tekevän itse itsemurhaa. Hän nimittäin tiesi tasan tarkkaan sen itsemurhan syyn. Ja niin tiesi Kennethkin. "Minä voin pakata, voitko sinä herättää lapset ja katsoa lentoja? Ja tilata taksin", Thom patisteli ja oli oikeasti jo saanut matkalaukut esiin. "Voi vittu, ei minulla ole edes rahaa!" Thom parahti. "Enkä halua sinun maksavan, jos me--" Thom hiljentyi äkillisesti. Hän ei tahtonut sanoa sen lauseen loppua. "Jos me erosimme eilen." Hetkeksi Thom keskeytti puuhansa. Hän käänsi katseensa Kennethiin, joka ei osannut sanoa mitään, mutta eipä Thomkaan osannut enää suutaan avata siinä vaiheessa. Loppujen lopuksi hän vain käveli Kennethin luokse, tarttui hänen karkeahkoon käteensä. "En minä halua erota", Thom selitti. Ei kyllä katsonut Kennethiä silmiin. Pian niin kyllä tapahtui. "En ikinä pettäisi sinua. Rakastan sinua", Thom sanoi, ennen kuin painoi huulensa Kennethin omille ja vei kätensä hänen ympärilleen. Kenneth saattaisi olla vastaamatta siihen hellyydenosoitukseen, mutta se riski oli otettava, jos Thom halusi heidän olevan edelleen yhdessä. |
|
|
|
May 9, 2014 19:28:23 GMT 2
Post by Deleted on May 9, 2014 19:28:23 GMT 2
Toki Kenneth oli tiennyt, ettei Thom ottaisi uutista Mileysta todellakaan hyvin vastaan, tuntuihan Kennethistä itsestäänkin, ettei hän ollut vielä täysin sisäistänyt koko asiaa. Ei hän kuitenkaan ollut uskonut, että Thom olisi samantien juoksemassa pakkaamaan laukkuja ja puhuisi lentojen varaamisesta. Kenneth kuitenkin käveli Thomin perässä heidän makuuhuoneeseensa ja seurasi katseellaan, kun nuorukainen otti matkalaukut esiin. Thom puhua pälpätti kovaa vauhtia, mutta lopulta mies hiljentyi. Ne sanat saivat Kennethin hiljaiseksi, eikä hän osannut sanoa mitään – ei hän edes katsonut Thomin suuntaan. Lopulta Thom sitten käveli hänen luokseen, nappasi häntä kädestä kiinni, aloitti taas puhumisen. Kenneth käänsi varovasti katseensa Thomiin, tietämättä oikein mitä sanoa – ja onneksi hänen ei tarvinnutkaan sanoa mitään, sillä pian hän tunsi Thomin huulet huulillaan. Hän vastasi siihen suudelmaan, vieden samalla kevyesti kätensä Thomin ympärille ja kun suudelma päättyi, hän vain nojasi kevyesti Thomiin sekä oli vielä hetken aikaa hiljaa. ”Mäkin rakastan sua, enkä mä halua erota.” Kenneth sanoi lopulta hiljaisella äänellä. Nyt hän kuitenkin vetäytyi hieman kauemmaksi Thomista, jotta pystyi katsomaan miestä silmiin. ”Mä en vaan halua, että toi eilinen riita toistuu enää ikinä.” Kenneth sanoi, irrottautuen sitten lopulta Thomista kokonaan, kävellen matkalaukkujen luokse. ”Mun puolesta meidän välillä kaikki on ihan hyvin, voidaanhan me puhua siitä eilisestä vielä uudestaan, kun tullaan takaisin kotiin? Musta tuntuu, että me kumpikin halutaan nyt päästä mahdollisimman nopeasti Idahoon Mileyn luokse.” Kenneth sanoi, käännyttyään vielä katsomaan Thomia – varmasti Thom ymmärsi myös, että vaikka eilinen riita oli vakava, se koko riita oli pikkuasia verrattuna siihen, että heille rakas ihminen oli tällä hetkellä sairaalassa, eikä ollut takeita siitä, selviäisikö Miley ollenkaan.
|
|
