member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 24, 2018 9:31:04 GMT 2
Post by moa on Jul 24, 2018 9:31:04 GMT 2
Thursday, June 14th, 2018 - 8 PM Noventa y nueve terrors clubhouse of some sort @ Corona, Queens, NY Micah Norwood & Beau Norwood + others from both SOM and NYNT
Oli ihan yleisesti tiedetty fakta, että kerhon sisällä oli aina kytenyt mielipide-eroja siitä, saattoiko Noventa y nueve terrorin kanssa tehtyihin sopimuksiin luottaa. Se osa järjestöä, jonka kanssa kerho enimmäkseen oli tekemisissä koostui nuorista ja impulsiivisista latinomiehistä, joiden kanssa saattoi hyvin tulla toimeen yhtenä hetkenä ja olla tulematta seuraavana. Micah oli kuulunut niihin, jotka halusivat uskoa aselevon pysyvyyteen ja siihen, että yhteistyö kahden erilaisen järjestön välillä oli mahdollista, jos yhteiset päämäärät vain pidettäisiin mielessä. Hän oli ihan mielellään osallistunut niille keikoille, joissa aseet ja raha vaihtoivat kerhojen välillä omistajaa – suoraan sanottuna Micah asioi paljon mieluummin latinojen kuin venäläisten kanssa – ja yhdelle sellaiselle keikalle oltiin lähdetty keskiviikkoiltanakin, ihan vain jotta oltiin saatu vastaanottaa viesti, ettei mitään kauppoja olisi tulossa. Ei kai olisi pitänyt olla mitenkään ihan loputtoman yllättynyt, että kaupan rutiininomaisia esivalmisteluja hoitamaan pantu prospect oli onnistunut jotenkin tyrimään koko paskan suututtamalla pari NYNT:n keskeistä jäsentä. Syy tuntui vähäpätöiseltä kauppojen perumiseen, mutta ilmeisesti kyse oli ”kunnioituksesta” ja ”luottamuksesta” ja muusta paskasta, jolle Micah olisi mieluusti viitannut kintaalla ainakin mitä tähän tilanteeseen tuli. Hehän yrittivät käydä NYNT:n kanssa kauppaa, eivät elää missään saatanan parisuhteessa. Niin tai näin, Clifford oli torstai-illan kokouksessa määrännyt pienehkön ryhmän kerholaisia lähtemään vierailulle terrorsien luo, ihan vain selvittämään voitaisiinko asiat puhua halki kyseistä alahaaraa pyörittävän Mateo Riveran kanssa. Micahin lisäksi hommaan oli nimitetty myös Beau ja sen tyttöystävän veli Chase, joten keissi oli käytännössä muuttumassa oikeaksi sukukokoukseksi, mutta oli mukaan onneksi saatu muitakin kerholaisia. Kerhotalolta oli lähdetty liikkeelle pyörillä, mutta oli mukana myös pari pakua ajavaa prospectia ihan siltä varalta, jos kaupat vaikka saataisiinkin tehtyä. Riveran jaosto piti kerhon tapaan majaa Queensissa, eikä parinkymmenen minuutin ajo Astoriasta Coronaan ottanut liiaksi voimille. NYNT:n kotikapakan eteen pysähdyttyään Micah nousi tottuneesti pyöränsä selästä ja silmäili muita miehiä, jotka tekivät samaa. Pakukin parkkeerasi parhaillaan ja kun pelkääjän paikalla istunut prospect hyppäsi kadulle, Micah osoitti sitä iloton ilme kasvoillaan. ”You’re gonna stay here, I don’t wanna see you anywhere near terrors before we have settled this fucking mess”, hän ilmoitti ja viesti näytti tulevan harvinaisen selväksi, koska prospect vetäytyi takaisin auton kylkeen, eikä tehnyt enää elettäkään liikkuakseen muiden mukana sisään. Porukka kokosi hetken itseään, mutta tilanne oli lopulta ihan selvä; kaikki tiesivät että tarkoitus oli vain mennä jututtamaan Mateoa, yrittää saada kauppa taas kulkemaan. Tiedettiin myös, että jos heille kuuluvia aseita ei puhumalla saataisi, ne olisi otettava muin avuin, mutta Micah todella toivoi, ettei tilanne menisi siihen. Mateo oli suunnilleen Micahin itsensä ikäinen ja sen kanssa oltiin aina tultu juttuun ihan hyvin, joten kieltämättä oli nihkeää lähteä liikkeelle siitä asetelmasta, että asiat olivat jo valmiiksi vituillaan. Tilanteelle ei kuitenkaan voinut mitään vaan astellessaan muiden kanssa sisään baarin etuovesta Micah vielä tarkisti aseensa olinpaikan housunkauluksellaan liivin alla. Ensimmäisenä silmiin osui baaritiskin takana seisova tiukkoihin vaatteisiin pukeutunut latinotyttö, joka ei näyttänyt erityisen iloiselta heidät nähdessään. ”Don’t look so displeased sweetheart, we’re not here to cause trouble, we just wanna talk to Mateo. Is he at the back?” Micah kysyi ja äänessä oli tilanteeseen kevyesti sopimaton flirtti sävy, mutta se nyt vain aina oli siellä kun hän puhui kauniille naisille. Baari oli muuten hyvin hiljainen, joskin muutamissa pöydissä istuskelevat miehet liikahtelivat tyytymättöminä. Kukaan ei noussut ja kun baaritiskin tyttö lopulta nyökkäsi, lähtivät kerholaiset suuntaamaan takatiloja kohti. Micah oli käynyt siellä ennenkin, joten Mateon ja sen miesten löytäminen ei lopulta ollut kovin hankalaa. Hän tiesi, että Beau kulki jossain ihan hänen takanaan, vaikkei veljeen erityisesti kiinnitettykään huomiota siinä tilanteessan.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 24, 2018 10:40:21 GMT 2
Post by autopilot on Jul 24, 2018 10:40:21 GMT 2
Vaikka omassa elämässään Beau oli toisinaan suorastaan kuvottavan ylioptimistinen, ei se aina ylettynyt kerhoon ja sen toimiin asti. Hän ei ollut koskaan ajatellut, että Noventa y nueve terrorin kanssa kaveeraaminen olisi ollut hyvä idea. Oikeastaan hän oli ihan avoimestikin ja useaan otteeseen protestoinut koko tilannetta, vaikka hänen mielipiteellään ei mitään painoarvoa ollutkaan. Tunnettuun vastenmielisyyteen saattoi vaikuttaa se, että mies oli joskus pelannut muutaman NYNT:n jäsenen - myös Mateon - kanssa pokeria ja hävinnyt rahansa - ja oli vakuuttunut, että ne olivat huijanneet. Jos huijasi pokerissa, huijasi takuulla elämässäkin.
Aavistus oli taas osoittautunut oikeaksi, kun helppo, simppeli asediili hajosi käsiin vain siksi, että joku oli tai ei ollut soittanut suutaan. Beau oli melko varma, että kyse ei ollut niinkään siitä, että se prospect olisi ollut niin sietämätön kun annettiin ymmärtää, vaan ihan vain jonkunlaisesta pissing contestista missä muistuteltiin taas, että kenellä oli valtaa ja viimeinen sana. Ei ollut yllätys, että kasaan pistettiin heti tiimi, joka lähetettiin tilannetta ratkomaan. Sekään ei ollut yllätys, että Beau oli siinä tiimissä. Hän tuntui olevan kaikkien ykkösvalinta aina jos edes yritettiin neuvotella jostain. Jos mentiin johonkin vain aseet huutaen verta vuodattamaan, häntä ei välttämättä edes kutsuttu. Ja hyvä niin.
Pyörät jätettiin nättiin riviin, kun järjestäydyttiin baarin edessä. Beau pisti tupakaksi ja tapaili housunkaulukseen alle piilotettua pistoolia ihan vain varmuuden vuoksi. Sitä ei aiottu käyttää, mutta toi se silti aika paljon turvaa, ja kieltämättä vähän auttoi sitä että puheet menivät varmasti perille. Katse kohtasi ohimennen Chasen, joka nyökkäsi ja sen johdolla siirryttiin sisälle. Mies pysyi suosiolla vähän joukon perällä, eikä kokenut mitään tarvetta ottaa tilanteessa suurempaa roolia. Lähinnä hän heilautti kättään täydellisen kasuaalisti pöydässä istuville, levottomasti liikehtiville miehille ja väläytti niille leveän hymyn, ihan kun olisi siellä itsekin vain oluella. Eivät ne olleet tuttuja, mutta tervehtivät joka tapauksessa nyökkäämällä, mitä nyt näyttivät hyviin oudoksuvilta. “Have a good one, guys!” Niille piti vielä huikata, kun porukalla suunnattiin kohti takahuonetta.
Sisään tullessaan Beau ei ollut luopunut tupakastaan, mutta nyt hän tumppasi sen matkalla jonkun baaritiskille jättämään, puolityhjään oluttuoppiin. “I never liked him. Fucking cheaters”, mies tiedotti, kun parilla nopeammalla askeleella kiri tiensä johonkin Chasen ja Micahin rinnalle. Sitä ei olis kyllä koskaan huomannut, koska kun Mateo saatiin näköpiiriin, oltiin taas moitteettoman ystävällisiä, huolettomia ja iloisia, eikä todellakaan vaikutettu siltä että oltaisiin kannettu sille kaunaa yhtään mistään. "How you doing, man? How long's it been, huh?" sille puheltiin siihen samaaan, kasuaaliin sävyyn kun baarissa istuskelijoillekin, "that pretty lil' redhead still around somewhere? What was she called, Camila?" Olisi voinut luulla, että Beau olisi ollut sen kanssa vähän paremmissakin väleissä.
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 24, 2018 11:43:35 GMT 2
Post by moa on Jul 24, 2018 11:43:35 GMT 2
”You’re just a sore loser and bad at poker”, Micah hymähti veljensä kommenttiin ja sai Chasen naurahtamaan hyväksyvästi. Ei se tosin oikeasti ollut mitenkään kaukaa haettu ajatus, että sitä oli siinä paljon puhutussa pelissä kusetettu ja siksi tässä oltiinkin sopivasti varuillaan. Vaikka Micah halusi uskoa, että tilanne saataisiin selvitettyä, oli hän tunnetusti ensimmäisenä ampumassa ihmisten aivoja pellolle tilanteen sitä vaatiessa ja kyllä siihen oltiin valmiita nytkin, jos sopu ei syntyisi. Bisneksen olisi pitänyt olla vain bisnestä, mutta suoraan sanottuna kerhon yhteistyökumppaneissa ei juuri ollut tahoja, joihin olisi oikeasti voinut luottaa. Oli veljeskerhot tietenkin, mutta ei niiden kanssa käyty kauppaa, pidettiin muuten vain yhtä. Noventa y nueve terrors ja muut joiden välittämiä aseita ostettiin omille asiakkaille välitettäväksi olivat parhaassakin tapauksessa epäluotettavia.
Beaulla saattoi olla oma kanansa kynittävänä Mateon ja muiden kanssa, mutta se osasi kyllä jättää omat ongelmansa kerhoasioiden ulkopuolelle. Nytkin se oli melkein luotaantyöntävän tuttavallinen ottaessaan kontaktia Mateoon, mutta ei latino toisaalta näyttänyt vastustelevankaan. Se oli istunut huoneen nurkkapöydässä ja noussut seisomaan tervehtiäkseen tulijoita. Vaikka mies ei itse näyttänyt hyökkäävältä, Micah pani merkille että sen jengi tapaili aseitaan samalla tavalla kuin he olivat tehneet ulkona ja se aiheutti hänessä pahan aavistuksen. Micah paiskasi vuorollaan Mateon kättä, kun se vielä heitti Beaulle juttua siitä Camila nimisestä punapäästä. Sen puheista sai kuvan, että Camila oli vallan pantava yksilö ja Micahin oli myönnettävä, että hänellä ja Mateolla oli aina ollut vähän samanlainen suhtautuminen naisiin. Ihan erilainen kuin Beaulla siisi. Loputtomiin ei kuitenkaan jauhettu kuulumisista ja panoista, vaan lopulta Mateo istuutui takaisin paikalleen ja katsoi pöydän toisella puolella seisovia miehiä. ”How can I help you boys?” se kysyi kuin ei olisi ollut aivan ilmiselvää, miksi he olivat siellä.
”We just came to settle things with you, we heard our prospect caused your guys some trouble last night”, Chase vastasi sen kysymykseen ja antoi selvästi tahallaan liekaa sen prospect-asian suhteen. Kuka siitä nyt tiesi mitä se kokelas oli tai ei ollut tehnyt. ”You know how the newbies are, always bitching about something. It’s not a good enough reason to call of our deal”, mies jatkoi. Micah seisoi paikallaan Beaun rinnalla ja odotti, että Mateo vastaisi jotain. Chase oli heistä arvojärjestyksessä korkeimmalla, joten tietenkin sen annettiin johtaa keskustelua jos se sitä halusi. Beaukin oli toki otettu mukaan lähinnä sen neuvottelutaitojen takia. Micahille oli aina ollut selvää, ettei veli ollut samassa määrin kiinnostunut kerhon politiikasta kuin hän. Se oli mukana kyllä, kai sen jossain määrin saattoi laskea sisäpiiriinkin kun se kerran osallistui näille keikoille, mutta ei se ollut sitoutunut samalla tavalla kuin monet olivat. Micah oli ensimmäisestä prospect-päivästään lähtien päättänyt, että halusi olla osa kerhoa ja rakentaa elämänsä sen ympärille. Se oli ollut valinta, jollaista Beau ei selvästikään ollut omalla kohdallaan tehnyt. Se oli mukana ja siitä oli monesti ihan hyötyäkin, mutta ei kerho ollut sille mikään sydämen asia. Micahille oli ja niin oli monille muillekin heistä. ”My crew seems to think it’s as good as any other reason”, Mateo vastasi lopulta melkein venytellen ja vilkaisi paria vieressään istuvaa yksilöä, jotka ilmeisesti olivat vastuussa siitä edellisillan kärhämästä.
”C’mon Mateo, we had a deal. Those guns belong to us and you guys know it. They’re already sold and we need them so what’s the real beef here?” Micah kysyi, ei yhtä tuttavallisesti kuin Beau aiemmin, mutta kuitenkin vielä aika rennosti. Puhui Mateolle siihen tyyliin, että odotti sen ymmärtävän, että bisnes olisi hoidettava joidenkin keskinäisistä nokankoputuksista huolimatta. ”We have your money, you have our guns, let’s just trade”, hän järkeili ja piti yllä katsekontaktia mieheen. Sille ei toki voitu mitään, että omat leukaperät vähän jännittyivät joka kerta, kun joku niistä NYNT:n miehistä liikahti johonkin suuntaan hänen näkökenttänsä laitamilla.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 24, 2018 12:09:23 GMT 2
Post by autopilot on Jul 24, 2018 12:09:23 GMT 2
Jos Beau olisi lähtenyt jollekin kostoretkelle, hän olisi ihan hyvin voinut tehdä sen yhden hävityn pokeripelin vuoksi. Se oli ehkä pikkumaista, mutta hän ei pitänyt häviämisestä. Toisaalta hän ei pitänyt myöskään turpiin ottamisesta tai henkensä edestä pelkäämisestä, joten kill them with kindness tuntui tässä vaiheessa parhaalta ja luontevimmalta strategialta. Yleensä näissä merkeissä harvemmin paiskattiin tuttavallisesti kättä, puhuttiin näteistä punapäistä tai ylipäätään smalltalkattiin, mutta ehkä se vähän rentoutti tunnelmaa. Beau ainakin mieluummin harhautti itseään puhumalla mukavia kuin vain hiljaa odotti, että kuka osoittelisi häntä aseella ensimmäisenä.
Kukaan ei protestoinut sitä, että hän hoisi ne mukavien puhumiset, eikä hän vastustellut sitä, että Chase oli se joka puhui oikeasta asiasta. Se oli yleensä ihan fiksu ja osasi varoa sanojaan, joten sen saattoi antaakin puhua. Jos Micah olisi yrittänyt, Beaun olisi ehkä ollut pakko puuttua asiaan, mutta nyt hän sai jäädä vähän sivumpaan. Tai sivumpaan ja sivumpaan - hän tarjosi parempien vaihtoehtojen puutteessa tupakkaa yhdelle niistä Mateon vieressä seisovista tyypeistä ja leikki, ettei nähnyt sen tapailevan asettaan. Chase sai samalla hoitaa sen puhumisen. “Suit yourself”, sille bodyguardin virkaa hoitavalle tyypille tokaistiin, kun se ei ottanut tarjousta vastaan, ja vasta sen jälkeen korostetun huolettomasti peräännyttiin ja asetuttiin veljen vierelle.
Micah ei voinut olla hiljaa loppuun asti, vaan totta kai se rupesi puhumaan heti Chasen perässä. Hän katsahti sitä varautuneena, mutta ei se sanonut mitään erityisen typerää, joten mies saattoi siirtää katseensa Mateoon ja yrittää lukea sen kasvoilta jotain. “You want us to get the kid down here? I’m sure he’d love to apologize” Beau tarjosi sen perässä, eikä lähtenyt samalla tavalla muistuttelemaan lupauksista ja hyvistä bisneskäytännöistä, “ooooor better yet, how about we all just go back up front, get some beers and talk it out, huh? We might still make the happy hour.” Ei hän hetkeäkään kuvitellut, että tässä lähdettäisiin yhdessä oluelle, mutta yrittänyttä ei laitettu.
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 24, 2018 14:18:46 GMT 2
Post by moa on Jul 24, 2018 14:18:46 GMT 2
Kaikesta päätellen oli selvää, ettei Mateo porukoineen ollut erityisen innoissaan heidän tekemistään keskustelunavauksista. Kukaan ei näyttänyt ottavan onkeensa sen enempää Chasen, Micahin kuin Beaunkaan ehdotuksista. Micah pani merkille, että Beau katsoi häntä varautuneesti, kun hän puhui ja se ärsytti miestä hieman koska tiedettiin heti mistä se johtui. Se vahti häntä, pelkäsi että hän tekisi jotain typerää ja harkitsematonta. Beau saattoi pitää pikkuveljeään äkkipikaisena kakarana, muttei Micah oikeasti niin tyhmä ollut. Olihan hän impulsiivinen – sitä ei kannattanut edes yrittää kieltää –, mutta ei siinä oltu ekaa kertaa neuvottelutilanteessa vaan osattiin ihan hyvin lukea huonetta ja niitä ympärillä olevia ihmisiä. Vankilasta vapautumisensa jälkeen jos ei jo aiemminkin Micah oli varmasti ollut näissä hommissa aktiivisempi kuin Beau ja oma-aloitteisempi myös. Kai isoveljen oli vaikea myöntää, ettei hän ollut enää mikään kakara, joka saattoi pilata kaiken silkkaa ajattelemattomuuttaan vaan ihan täysijärkinen aikuinen ihminen, joka oikeasti ajatteli kerhon parasta. ”We had a deal but it’s off the table now”, Mateo vastasi hyvin ykskantaan ja kääntyi katsomaan Beauta, kun se taas puhui.
Micah ei ehkä ollut ihan samaa mieltä siitä, että prospectin tuominen tilanteeseen olisi hyvä idea. Jos se oli tosiaan ärsyttänyt Mateon jengiä, se saattaisi vain kärjistää tilanteen. Ehkä se sanoisi taas jotain typerää tai ehkä NYNT:n porukkaa ei edes kiinnostanut. Beau kuitenkin hoiti tilannetta kuten parhaaksi näki, eikä se ollut ensimmäinen kerta, kun veljeksillä oli eri näkökulmia asioiden hoitamisesta. Chase tai muut kerholaiset eivät tuntuneet panevan kummankaan tyyliä pahakseen, vaikka hedelmää niistä ei kyllä näyttänyt kantavan kumpikaan ja Micah tiesi paremmin kuin vilkuilla veljeään epäluuloisena. ”Nah, I don’t think so”, Mateo totesi ja Micah oli aika varma, ettei se ollut edes miettinyt sitä Beaun tarjousta oluelle lähtemisestä. ”How about you get the fuck out of my bar and we’ll consider our business arrangements again later. Maybe during the next delivery we’ll all be feeling a bit more.. cooperative”, se jatkoi ja siinä vaiheessa Micah alkoi olla aika varma, ettei mitään diiliä olisi tehtävissä. Mateo oli varmaan saanut paremman tarjouksen tästä erästä joltain muulta ja päättänyt kokeilla, miten paljon kerho antaisi sille vapauksia. Voisiko se myydä yhden erän isommalla voitolla muille ja palata sitten heidän helmoihinsa. ”That’s not how this works, Mateo. We need those guns”, Chase sanoi ja sen äänessä oli sellaista päättäväisyyttä, josta saattoi helposti päätellä, ettei siinä oltu antamassa periksi, vaikkei tilanne liikkunutkaan toivottuun suuntaan. Nyt Micah saattoi kuin saattoikin vilkaista veljeään vähän huolestuneena. Se ei toiminut hyvin väkivaltatilanteissa, oikeastaan Micah ei edes muistanut koska olisi viimeksi nähnyt sen sellaisessa, niin aktiivisesti se jättäytyi niiltä keikoilta pois. Hän paransi vaivihkaa asentoaan, jotta olisi tarvittaessa valmis vetämään aseensa esiin nopeasti. ”Let me tell how this works”, Mateo aloitti ja sen vieressä istuneet miehet ja muutkin huoneen reunamilta nousivat seisomaan ja yhtäkkiä kerholaiset saivat huomata seisovansa kaikki tulilinjalla. Micah oli vetänyt oman aseensa esiin samaa tahtia niiden kanssa, niin oli Chase ja muutkin. Laukauksia ei kuitenkaan vielä ammuttu. ”You’ll get the hell out now or we’ll shoot your brains out, okay?” Mateo jatkoi ja hymyili melkein ällöttävän ystävällisesti. Se kuvitteli selvästi olevansa tilanteessa voitolla ja Micah kiristeli hampaitaan, mutta kukaan ei ottanut askeltakaan lähteäkseen. Clifford oli aika yksiselitteisesti käskenyt heitä hommaamaan sen toimituksen itselleen, joko sovinnolla tai väkivalloin, mutta ensimmäisen laukauksen ampuminen johtaisi automaattisesti molempien puolten loukkaantumiseen, eikä Micahkaan siksi ollut valmis vetämään ensimmäisenä liipaisimesta, vaikka hänellä olikin tarkka sihti Mateon oikealla puolella seisovaan mieheen. Eniten siinä taidettiin odottaa Chaselta jotain merkkiä, tiedettiin että sillä olisi oikeus vetää naruista siinä tilanteessa.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 24, 2018 14:50:08 GMT 2
Post by autopilot on Jul 24, 2018 14:50:08 GMT 2
Tässä tiivistyi taas se, miksi Beau vihasi sitä koko kerhokuviota ja kaikkia niitä bisneksiä. Kun leikittiin lain tuolla puolen, menivät ilmeisesti kaikki muutkin säännöt ulos ikkunasta. Joka ikisestä asiasta sai vääntää, kehenkään ei voinut luottaa ja kaikki ajoivat täysin hävyttömästi omaa etuaan. Kai tässä olisi pitänyt yllättyä, jos joku olisi oikeasti pitänyt sanastaan kiinni ja kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan. “How nice”, oli pakko kommentoida sitä, että diili nyt vain oli pois pöydältä, no can do. Tietysti se oli pois pöydältä, koska kaikki ihmiset olivat lähtökohtaisesti perseestä, eikä niihin olisi kannattanut alkujakaan luottaa.
Sitäkin oltiin osattu odottaa, että se tilanne kiristyi vähän turhan nopeasti, vaikka oltiinkin toivottu ettei siihen tultaisi. Beau olisi mielellään siinä vaiheessa kadonnut takavasemmalle, koska hän ei todellakaan ollut sitä tyyppiä, joka ottaisi luodista jonkun kerhon yhteisen hyvän nimissä. Nina olisi takuulla ollut ihan helvetin vihainen, jos hän olisi niin tehnyt, ja lapsellekin oltiin luvattu reissu eläintarhaan - typerä väkivalta ei nyt vain sopinut hänen aikatauluunsa. Oikeastaan edes tämä ei sopinut hänen aikatauluunsa, että joku uhkaili sillä typerällä väkivallalla. Kaikkien aseet olivat välittömästi esillä, myös Beaun. Hän tosin taisi olla ainut, joka ei kokenut välittömästi tarvetta tähdätä sitä kenenkään naamaan.
“Whoa, hold on. How about, and I’m just kinda throwing this option out there, no one shoots anyone?” Mies ehdotti Mateolle ja aseella osoittelun sijaan nosti käsiä ilmaan - ei luovuttamisen merkiksi, vaan lähinnä vähän sarkastiseen sävyyn, kun ei ottaisi sitä kovinkaan tosissaan. Liikettä ei edes saatu loppuun asti, kun vastapuoli rikkoi sen hiljaisuuden ja joku veti liipasimesta. Beau ei ehtinyt edes rekisteröimään, että kuka. Jossain vatsan tienoilla tuntu yhtäkkinen, räjähtävä ja polttava kipu ja hän tajusi huutavansa “did you just fucking shoot me?”, ennen kun oli edes kunnolla itse käsittänyt, että mitä hittoa oli tapahtunut. Kaikkialla ympärillä tuntui olevan yhtäkkiä järjetön kaaos, mutta häntä se ei koskettanut. Oma aika tuntui lähinnä pysähtyvän.
Beauta ei oltu koskaan ennen ammuttu, joten se koko tilanne oli lähinnä helvetin hämmentävä. Maahan ei kaaduttu mitenkään dramaattisesti, taju ei lähtenyt, ei mitään. Ensin hän vain katsoi hitaasti alas ja nosti kätensä alavatsalleen siihen kohtaan, jossa paita oli nyt jo värjääntynyt kirkkaan punaiseksi. Itsekseen ehdittiin mumista hyvä määrä kirosanoja, ennen kun se koko tilanne sitten iski. Päässä heitti ja jalatkin tuntuivat yhtäkkiä paljon huterammilta, kun kipu tuntui säteilevän aivan kaikkialle. Ase oli edelleen kädessä, kun hän nojasi seinään ja valui sitten sitä pitkin vihdoin istumaan lattialle.
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 24, 2018 15:32:57 GMT 2
Post by moa on Jul 24, 2018 15:32:57 GMT 2
Tietenkin sen piti olla Beau, joka yritti vielä siinäkin tilanteessa leikkiä jotain sovittelijaa. Kenellekään muulle ei varmaan olisi tullut mieleen nostaa käsiä ilmaan ja ehdottaa lepoa, mutta Beaulle tietenkin tuli. Jos Micah olisi ehtinyt, hän olisi komentanut veljeään pitämään kerrankin päänsä kiinni, mutta mitään ei ehditty tehdä ennen kuin laukaus kiinnitti kaikkien huoneessa olijoiden huomion ja Beaun ääni leikkasi Micahin tajuntaa. Did you just fucking shoot me. Hänen ei tarvinnut ajatella, koska kaikki tapahtui kuin itsestään: hän käänsi aseensa sitä miestä kohti, joka oli juuri ampunut hänen veljeään vatsaan ja upotti sen päähän kolme luotia. Seurasi kaaos, jonka aikana osa NYNT:n miehistä – Mateo mukaan luettuna – pääsi karkaamaan huoneesta, mutta ainakin osa oli haavoittunut ja Micah itse vielä kokonainen. Muiden kerholaisten tilannetta hän ei oikein ehtinyt kartoittamaan, koska Beau oli painunut istumaan seinää vasten ja paita sen liivin alla oli verestä märkä. Muut saivat Micahin puolesta huolehtia logistiikasta ja Mateosta, tehdä niille mitä halusivat tai päästää karkuun ihan sama, hän itse kumartui veljensä viereen ja peitti vaistomaisesti sen haavan käsillään. Joku työnsi hänen käsiinsä kankaan joka taisi olla paita, mutta sen alkuperäisestä tarkoituksesta ei välitetty vaan jotenkin automaattivaihteella se saatiin sidottua veljen valtoimenaan vuotavan haavan päälle. Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun Micah joutui tilkitsemään jonkun haavoja keikalla, mutta koskaan se paikattava ei ollut ollut Beau. ”Beau, look at me. Don’t you fucking dare to die on me”, Micah sihisi veljelleen, piteli sitä haavaa ja yritti saada sen katseen kohdistumaan itseensä. Yritys oli hyvä, mutta katseen keskittäminen yhtään mihinkään näytti olevan veljelle vähän liian hankalaa. Tajuton se ei kuitenkaan vielä ollut, mitä Micah piti hyvänä merkkinä.
Chase oli onneksi ottanut kopin tilanteesta ja toimi nopeasti juostessaan sille ovelle, joka johti huoneesta varaston puolelle. Nopean arvion jälkeen se palasi huoneeseen ja osoitti kerhon kokelaita jotka olivat saapuneet sisään laukausten houkuttelemina. ”Prospects, take the guns”, se komensi ja tuli sitten itse Micahin viereen, tarttui Beaun jakoihin ja jotenkin Micah tiesi ottaa kiinni veljensä yläruumiistaa. Apuun tarvittiin kolmaskin kaveri ennen kuin Beaun veteläksi valahtanut keho saatiin liikkumaan kohtuu vaivattomasti ja niin että tehtäisiin sille mahdollisimman vähän vahinkoa, mutta ainakin Micahin oli vallannut joku omituinen selkeys. He kantoivat Beaun baarin läpi ja kun tyttö baaritiskin takana liikehti, Micah huomasi huutavansa jotain siihen suuntaan, että ampuisi jokaisen joka liikkuisi enää sentinkään. Se ilmeisesti toimi, koska kukaan ei tullut estämään heitä vaan nopeasti oltiin päästy hämärästä baarista katuvalojen valaisemalle kadulle ja työnnetty Beau sisään pakun avoimista takaovista. Siinä ei pahemmin ajateltu miten homma toimisi, mutta kohta Micah oli veljensä ja aselaatikoiden kanssa suljettuna liikkuvan auton perään ja hän saattoi vain olettaa, että muu kerho pitäisi huolen kaikesta muusta. Chase oli ilmeisesti jäänyt tapahtumapaikalle tai ottanut oma pyöränsä alle, koska kuskin paikalla istui toinen niistä prospecteista ja Micah huusi sille ohjeita lähimmän sairaalan sijainnista samalla, kun yritti pitää Beauta hereillä ja katsoa, ettei se helvetti vuotaisi kuiviin siihen hänen käsiinsä. Mitä vittua hän kertoisi sille sen tyttöystävälle ja nelivuotiaalle, jos se nyt kuolisi?
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 24, 2018 17:18:05 GMT 2
Post by autopilot on Jul 24, 2018 17:18:05 GMT 2
Kipu tuntui iskevän viiveellä. Ensin kaikki oli suhteellisen kunnossa ja mies lähinnä kiroili sitä koko tilannetta, sitten se kaikki iski ja mikään ei ollut ok. Hän sai tuurilla otettua kiinni edes siitä seinästä, kun valui sinne lattiatasoon. Ensin Beau yritti jotenkin tunnustella sitä haavaa ja kaavoittaa vahinkoja, mutta ei siitä tullut mitään. Hän ei pystynyt edes määrittelemään, että oliko koko rintakehä räjähtänyt käsiin, vai sattuiko selkään, keuhkoihin vai oltiinko saamassa sydänkohtausta. Paniikki nosti hetkeksi päätään, mutta samalla energiat menivät kerralla niin loppuun, ettei hysteriaan vain jaksettu heittäytyä.
Beau ei ollut ihan varma nukahtiko hetkeksi pystyyn - kuka hitto edes nukkui jos tuli ammutuksi, eikä vaikka huutanut kurkku suorana - mutta kun hän avasi silmät oli ihmisiä kaikkialla ympärillä. Kaikki tuntuivat huutavan ja kiirehtivän, mikä lähinnä ärsytti. Veljenkin kättä työnnettiin ensin puolihuolimattomasti sivuun, kun se puuhasi siinä pahimman haavan lähellä jotain. Se puhuikin, mutta sen sanoista ei oikein saatu selvää, joten sille vain mumistiin jotain mmm alright tyyppistä, mikä oltiin ehkä tarkoitettu vakuuttavaksi, mutta joka oli jotain ihan muuta.
Beau ei jaksanut edes miettiä vastustelua, kun joku yritti saada häntä liikkeelle. Jalat saatiin ensin alle, mutta eivät ne kantaneet yhtään mihinkään, kun koko keskivartalo tuntui repeävän kahtia pienenkin liikkeen myötä. Se yhdistettynä siihen, että se liikkumisen yrittäminenkin tuntui aukaisevan verihanat vielä aiempaa pahemmin, johti ehkä siihen, että tajunnan taso oli mitä oli. Mies ei mielestään menettänyt tajuaan hetkeksikään, mutta yhdessä hetkessä hän istui siellä lattialla ja seuraavassa makasi ilmeisesti liikkuvan auton takana. Micahilta kysytttiin jo jossain vaiheessa, että mitä hittoa oli tapahtunut, mutta sen vastausta ei koskaan kuultu, vaan tunnuttiin taas heräävän todellisuuteen seuraavan kerran, kun oltiin jossain ihan muualla. Joku kutsui nimeltä, joku osoitteli kirkkaalla lampulla ja hän olisi halunnut vain nukkua.
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 24, 2018 23:05:44 GMT 2
Post by moa on Jul 24, 2018 23:05:44 GMT 2
Mikään Beaun olemuksessa ei ollut lupaavaa. Ei se, miten sen silmät tuntuivat sumenevan, miten se ei saanut sanottua mitään järkevää ja miten kankaiden läpi ja Micahin sormien välistä edelleen tihkui verta. Micahin oli aiemmin onnistunut vastustaa veljensä epämääräisiä ja ärsyttäviä yrityksiä työntää hänen kätensä pois, mutta siellä pakun perällä kyhjöttäessä hän melkein toivoi, että se olisi edes yrittänyt rimpuilla johonkin suuntaan, mutta ei se enää yrittänyt. Pikemminkin se tuntui häilyvän valveen ja tajuttomuuden rajamailla, eikä Micah onnistunut saamaan siitä otetta. Jossain vaiheessa se tuntui yrittävän sanoa jotain, mutta oli ihan mahdotonta saada selvää mitä, joten päädyttiin vain toistamaan, että sen pitäisi pysyä hereillä ja sitten huudettiin kuskille että ajaisi nyt vittu kovempaa, koska jos Beau vuotaisi kuiviin sinne pakun perään niin hän tappaisi sen paljain käsin. Uhkailu ilmeisesti tehosi, koska hyvin pian paku pysähtyi sairaalan ovien eteen ja prospect kiirehti auttamaan häntä Beaun ulos saamisessa. Olisi tietenkin ollut parempi, jos se olisi voitu kantaa suoraan sisään, mutta Micah tiesi, että heillä oli auto täynnä laittomia aseita ja he olivat juuri jättäneet taakseen ainakin yhden ruumiin. Se paku nyt vain olisi saatava nopeasti helvettiin sieltä ja kun Beau oli nostettu sairaalan ovien eteen, Micah paiskasi omankin aseensa vyöltään sinne auton takatilaan, läimäisi ovet kiinni ja käski sitä prospectia ajamaan ihan helvetin nopeasti pois sieltä. Sitten hän itse painui sisään sairaalan ovista, tarttui ensimmäiseen henkilökunnan jäseneen johon törmäsi ja pian joukko hoitajia ja lääkäreitä olikin jo nostamassa Beauta paareille. Oli ilmeisesti helppo tulla otetuksi vakavasti, kun oli yltäpäältä veressä.
Se kaikki tapahtui nopeasti. Kun häneltä kysyttiin mitä oli tapahtunut, Micah pysyi välttämättömyyksissä, jätti kertomatta kaiken mitä pystyi, mutta vastasi silti hänelle esitettyihin kysymyksiin tunnollisesti. Beau Norwood, 33, ammuttu vatsaan ehkä 15 minuuttia sitten, ei tunnettuja lääkeaineallergioita. Micah oli seurannut veljensä rinnalla siihen asti, mutta lopulta yksi hoitajista pakotti hänet jäämään sivuun, selitti jotain leikkauksesta ja siitä, etteivät omaiset voisi mennä pidemmälle. Kuunteleminen oli vaikeaa, eikä Micah olisi halunnut päästää Beauta silmistään, mutta lopulta hänen oli pakko istuutua täyttämään sitä jotain vitun lomaketta, jonka hoitaja oli hänen käteensä työntänyt. Se tuntui kohtalaisen vaikealta, kun ajatukset karkasivat uudestaan ja uudestaan siihen, miten Beauta ei enää koskaan otettaisi mukaan yhdellekään keikalle, jos se tästä jäisi henkiin. Se oli liian kiltti niihin hommiin, mitä helvettiä Clifford oli ajatellut kun oli määrännyt sen heidän mukaansa ja mitä Beau itse oli ajatellut kun oli siinä tilanteessa alkanut sooloilemaan. Jos se olisi pitänyt turpansa kiinni, he olisivat ehkä kaikki poistuneet paikalta kokonaisina. Tai sitten eivät, mutta ei Micah ihan niin pitkälle pystynyt ajattelemaan, koska ajatukset kiersivät pientä kehäänsä ja palasivat aina alkupisteeseen.
Micah ei tiennyt kauanko oli istunut se täyttämätön lomake kädessään, kun huoneen ovelle ilmestyi selvästi järkyttyneen näköinen vaaleatukkainen nainen. Nina. Sen oli täytynyt kuulla veljeltään, koska Micah ei ollut ilmoittanut kellekään. ”He’s having a surgery”, mies sai sanottua, kun naisen katse pysähtyi häneen. Se ei ollut ehtinyt edes kysyä, mutta sitä kai se olisi ensimmäisenä kysynyt, halunnut tietää missä Beau oli, oliko se vielä hengissä.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 25, 2018 7:53:25 GMT 2
Post by autopilot on Jul 25, 2018 7:53:25 GMT 2
Nina's ootd / Yleensä oli aina paha merkki, jos puhelin soi keskellä yötä. Jos niin tapahtui, oli syytä varautua pahimpaan ja odottaa vähintään kuolinuutisia. Nyt kun kello oli vasta kahdeksan pinnassa, oli helppo tuudittautua siihen uskoon, että kaikki maailmassa oli vielä hyvin - ei mitään pahaa voinut tapahtua, kun ulkona oli vielä valoista. Siksi Ninan sydän ei edes tajunnut lyödä lisäkertoja, kun kännykkä alkoi tärisemään olohuoneen sohvapöydällä. Se välkytti veljen nimeä, eikä hän edes keskeyttänyt Netflixistä pyörivää leffaa, kun vastasi. Veli pamautti viivyttelemättä ja kaunistelematta “ he’s been shot”, eikä Nina osannut kysyä mitään tarkentavia kysymyksiä. Ei hän osannut muutenkaan sanoa yhtään mitään, mikä tuli yllätyksenä. Hän oli aina kuvitellut, että olisi tälläisessä tilanteessa kylmän järkevä, mutta ei hän ollut. Veli tajusi kertoa, että missä sairaalassa se oli, ja hän vain löi sille järkyttyneenä luurin korvaan, kun ei muutakaan osannut. Senkin jälkeen kesti hetki, ennen kun hän sai jalat alleen. Vaatteita ei vaihdettu, vaikka oltiin menossa ihmisten ilmoille, ja laukkuun kasattiin tavaroita ilman mitään logiikkaa tai järkeä. Samalla satunnaisuudella hän valitsi naulasta juuri Beaun auton avaimet, vaikka omakin olisi ollut pihassa odottamassa. Ajomatka sairaalaan meni oudossa hiljaisuudessa ja sumussa. Nina ei edes pistänyt radiota päälle, tuntui operoivan täydellä automaatiolla. Se sama, selkäytimestä tuleva toimintakyky sai hänet parkkeeraamaan ja kävelemään sisään siihen rakennukseen, josta hän olisi mieluummin pysynyt todella kaukana. Infossa istuva nainen ei kertonut hänelle mitään, koska hän ei ollut perhettä, mutta ohjasi sentään johonkin odotusaulaan. Nina unohti sen osaston numeron välittömästi, kun se sanottiin, joten lähinnä kierteli ympäriinsä, kunnes sai tutut kasvot näköpiiriinsä. Micah oli löytänyt sinne ensin, mikä ei tullut yllätyksenä. Se oli veren peitossa, mikä teki selväksi, että mitä ikinä olikaan tapahtunut, se oli sitä lähietäisyydeltä ikuistanut. Se ilmoitti, että Beau oli leikkauksessa, ja hän istui hiljaa sen viereen. “I have an extra shirt if you want to get changed”, Nina vastasi sille, vaikka olisi pitänyt kysyä, että missä leikkauksessa, miksi ja mitä oli tapahtunut - ja vielä tärkeämmin, mitä nyt tapahtuisi. Sen sijaan hän vain otti esille sen yhden, tummanharmaan t-paidan, jonka oli jostain syystä napannut Beaulle mukaansa. Nyt näytti siltä, että ehkä puhtaat vaatteet eivät ehkä olisi sen ensimmäinen prioriteetti, eikä se ehkä olisi ihan heti kitisemässä siitä, miten sairaalavaatteet saivat sen tuntemaan itsensä sairaaksi ja saivat ihonkin näyttämään kalmankalpealta. Odottaminen ja istuminen söi sielua, joten Nina otti Micahilta sen lomakkeen, jota se ei ollut onnistunut täyttämään, ja koitti keskittyä siihen. “How bad is it?” Blondi kysyi sitten varovasti ja keskittyen ihan liikaa siihen, että ääni pysyi vakaana. Micahia ei katsottu, koska se näytti ihan liian järkyttyneeltä ja sai hänetkin pelkäämään.
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 25, 2018 8:41:41 GMT 2
Post by moa on Jul 25, 2018 8:41:41 GMT 2
Ei ehkä ollut mitään yleistä tietoa, ettei Nina ollut koskaan kuulunut Micahin lempi-ihmisiin, mutta Beau oli tiennyt siitä ja jotenkin Micah oletti, että Ninakin oli sen ainakin aistinut jos ei suoranaisesti tiennyt. Nähdessään naisen siinä odotustilan ovella hän ei kuitenkaan täyttynyt siitä tavallisesta ärtymyksestä, joka hänet valtasi, kun se saapui paikalle. Pikemminkin oltiin jotenkin helpottuneita. Hän ei oikeastaan halunnut kerhoa sinne herättämään huomiota eikä helvetissä heidän perhettään – niillekään ei oltu suostuttu soittamaan, vaikka jos Beau kuolisi niin olisi kai hänen pakko –, joten Nina oli kai kaikista vaihtoehdoista vähiten huono. Nainen ei sanonut heti mitään, ilmeisesti se vain sisäisti hänen tarjoamansa informaationriekaleen ja istuutui viereen käsitellessään sitä. Sitten se tarjosi hänelle puhdasta paitaa ja Micah otti sen vastaan, muttei lähtenyt liikkeelle. Tiedettiin kyllä, että näytetiin kamalalta, koska Beau oli vuotanut ihan helvetisti verta ja hän oli tehnyt kaikkensa estääkseen sitä vuotamasta kuiviin siinä heidän edessään ja juuri siltä hän näytti. Paita oli yltäpäältä tahriutunut vereen ja käsistä rapisi kuivuneita hiutaleita maahan, kun hän liikutti niitä. Silti oli vain jotenkin hankalaa saada itseään nousemaan. Miksi Ninalla edes oli Beaun paita laukussaan, oliko se kuvitellut että mies olisi sellaisessa kunnossa että voisi alkaa kitisemään vaatteista? Hyvä jos se enää koskaan sanoisi yhtään mitään.
Micah ei esittänyt vastalauseita, kun Nina korjasi sen lomakkeen ja kynän hänen käsistään. Varmaan se osaisi muutenkin täyttää ne paremmin, ei Micah mistään Beaun vakuutuksista tiennyt ja kaikki muukin tuntui olevan aika hämärän peitossa. ”I don’t know. Bad? He was playing a fucking mediator and got hit in the stomach”, mies vastasi, laski kyynärpäät polvilleen ja tuijotti intensiivisesti lattiaa. Hän oli nähnyt kerholaisten tulevan ammutuksi, jopa kuolevan ja silloinkin oltiin oltu vihaisia ja surullisia, mutta tämä oli ihan erilaista. Beau oli hänen veljensä. Se oli perhettä ja hän oli kasvanut sen kanssa, ei ollut olemassa elämää ilman sitä, se oli aina ollut paikalla. ”He’s been in for a while now, I don’t know what it is they’re actually doing. I guess stopping the bleeding would be number one priority, it was a fucking slaughtering”, hän jatkoi ääni synkkänä ja puristi käsiään nyrkkiin. Veri ei kai itsessään vielä tarkoittanut, ettei veli voisi selvitä, mutta ihan helvetin heikolta se sai asiat näyttämään. Se oli menettänyt paljon verta, siinä vaiheessa kun se oli saatu sairaalaan asti se oli ollut ihan kalpea ja voimaton. Ehkä niitä asioita olisi pitänyt vähän sokerikuorruttaa Ninalle, muttei jaksettu tai osattu. Niin paljon Micah ei siitä pitänyt että olisi alkanut paapomaan sitä. Mieleen välähti omituinen ajatus siitä, mitä tapahtuisi jos Beau ei selviäisi. Nina olisi luonnollinen ihminen takerruttavaksi silloin, mikä helvetin painajainen se olisi jos hän surun sokaisemassa hulluudessaan päätyisi elämään veljensä elämää.
Niissä ajatuksissa ei tietenkään ollut mitään järkeä ja onneksi ne katkaistiin, kun Micahin puhelin soi. Näyttö vilkutti Chasen nimeä ja Micah vilkaisi Ninaa ennen kuin nousi seisomaan ja vastasi. Ei välttämättä olisi haluttu vastata, mutta ei kerhoa voinut uloskaan sulkea. Puhelimeen saatiin kertoa että Beau oli vielä leikkauksessa eikä oikeasti tiedetty tilanteesta yhtään sen enempää. Chase puolestaan vahvisti sen, mitä Micah itsekin oli ajatellut: ettei kerhon kannattaisi vyöryä paikalle kiinnittämään heihin huomiota, kun Beaun loukkaantumisen taustat haluttiin pitää mahdollisimman kaukana totuudesta eikä sitä Coronaan jätettyä ruumista haluttu sitoa tapahtuneeseen. Micah ei todellakaan kaivannut murhasyytettä, joten se kaikki hyväksyttiin. Chase selitti jotain Cliffordista ja siitä mitä ne nyt tekisivät, kertoi että hänen pyöränsä – ja Beaun – oli ajettu takaisin kerholle. Micahia ei oikeastaan kiinnostanut, mutta hän teeskenteli. Jos Beau ottaisi ja kuolisi, ei sillä olisi mitään väliä, missä heidän pyöränsä olivat. Se oli paljon sanottu, koska normaalisti mies oli äärimmäisen tarkka ajopelinsä sijainnista ja kunnosta. Nyt koko ajatus tuntui jotenkin ihan turhalta. Puhelun viimein päätyttyä Micah tunki kännykän takaisin taskuunsa ja katsoi Ninan suuntaan. ”I’ll go get cleaned up”, hän ilmoitti, nappasi sen puhtaan paidan mukaansa ja paineli huoneen laidalla olevasta vessanovesta sisään.
Jo liivin ja likaisen paidan riisuminen teki ihmeitä. Lavuaarissa peseytyminen ja Ninalta saadun puhtaan paidan kiskominen päälle auttoivat melkein luomaan illuusion, ettei hän ollut koskaan paikalla ollutkaan, kun Beaulle oli tapahtunut mitä oli tapahtunut. Mies myttäsi likaisen paitansa ja liviinsä samaan kasaan, heitti ne tyhjälle penkille palatessaan odotushuoneeseen eikä osannut heti istua alas. ”Where’s Austin?” Micah kysyi, kun tajusi, että Nina oli tullut yksin. Kai se oli onnikin, jos poika ei joutuisi todistamaan tätä paskaa, mutta sen poissaolo tuntui silti yllättävältä ja kai sen ajattelemisella voitiin harhauttaa itsensä analysoimasta sitä, mistä se kertoi, ettei kellään ollut vielä ollut heille mitään uutisia.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 25, 2018 9:16:14 GMT 2
Post by autopilot on Jul 25, 2018 9:16:14 GMT 2
Ei Nina ollut koskaan kuvitellut olevansa Micahin lempi-ihminen, mutta ei antanut sen häiritä itseään. Ei hänkään olisi varsinaisesti hakeutunut sen seuraan omasta vapaasta tahdostaan, vaikka koittikin sitkeästi leikkiä, että tässä oltiin yhtä isoa, onnellista perhettä. He olivat toistensa seurassa tarpeeksi harvoin, ettei se ehtinyt herättämään mitään isoa vastenmielisyyttä ja ärsytystä, eikä tilannetta ollut mitään tarvetta muuttaa. Tämä oli ehkä ensimmäisiä kertoja, kun oltiin kahdestaan, ja nyt tilanne oli niin erityislaatuinen, ettei heidän väleillään ollut yhtään mitään väliä.
Jos ei muuta, niin Nina ainakin arvosti sitä rehellisyyttä. Chase olisi takuulla kaunistellut sitä tilannetta ja vakuuttanut, että kyseessä oli vain pintanaarmu ja kaikki olisi kohta kunnossa. Tuntui silti siltä, kun sydän olisi pudonnut vatsanpohjaan. Nina puristi kynää vähän kovempaa ja piirteli kiekuroita lomakkeen ylänurkkaan, vaikka oli jo todennut kynän toimivan. Tuntui pahalta edes kirjoittaa Beaun nimi, koska se teki siitä kaikesta taas vähän todellisempaa. “I’m sorry”, blondi huomasi lähinnä kuiskaavansa. Ei hän tiennyt mistä pyysi anteeksi tai miksi, mutta ei osannut sanoa muutakaan. Kai se oltiin tarkoitettu jonkunlaiseksi lohdutusyritykseksi. Olisi tehnyt mieli puristaa miehen kättäkin, mutta ei hän tehnyt elettäkään sitä koskettaakseen.
“Do you..” Hän sitten aloitti, mutta hiljeni hetkeksi, nielaisi ja joutui hakemaan sanoja uudelleen. “Do you want me to call your parents?” Hän tarjosi ja vilkaisi miestä nopeasti. Sen katsetta ei kohdattu ja sen kasvoilta paistava ahdistus nosti vain palan kurkkuun. Oli ehkä hyvä, että Micah nousi seuraavaksi puhumaan puhelimessa. Nina koitti olla kuuntelematta ja keskittyä siihen lomakkeeseen, jonka täyttämisen aloitti vakuutustiedoista ja jätti nimen kirjoittamatta. Siihen oli hyvä keskittyä, kunnes Micah tuli hakemaan sen paidan ja vetäytyi pesulle. Sekin oli hyvä, koska he taisivat molemmat olla ihan liian tietoisia siitä, että kenen veren peitossa se oli, eikä ajatus ollut kaunis.
Palatessan se kysyi Austinista ja sitä vilkaistiin jopa vähän kysyvästi. Ei se yleensä ollut lapsesta kovin kiinnostunut. “With his dad”, hän vastasi melkein mekaanisesti. Luojan kiitos siitä - lasta ei todellakaan kuulunut tuoda tälläiseen tilanteeseen. “I’ll.. I was gonna get him in the morning”, nainen vielä jatkoi, mutta ei enää puhunut oikein kellekään. Nyt hän mietti, että kannattaisiko sitä hakea ollenkaan, jos saataisiin huonoja uutisia. Tai jos ei saataisi uutisia ollenkaan. “Should we go ask someone?” Nina kysyi yhtäkkiä, “someone has to know something. Maybe they just forgot we were here.” Taisi olla aika epätodennäköistä, ettei heille oltaisi kerrottu mittään siksi, että heidät oltaisiin vain unohdettu.
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 25, 2018 9:42:16 GMT 2
Post by moa on Jul 25, 2018 9:42:16 GMT 2
Siihen anteeksipyyntöön oli ihan mahdotonta vastata mitään, koska ei Micah tiennyt mitä nainen edes pyysi anteeksi. Sen kysymykseen heidän vanhemmilleen soittamisesta oli helpompi muodostaa mielipide. ”No”, mies sanoi nopeasti, eikä katsonut naiseen päinkään. ”Not yet. I don’t know what we should tell them about how this happened. Or why, mom’s gonna ask why”, hän tarkensi, koska vaikka se ei ollut koko totuus siitä miksi hän ei vielä ollut ottanut niihin yhteyttä, oli se ihan tarpeeksi totta. ”Once we know something I’ll figure it out”, Micah vakuutteli vielä, vaikkei kyllä oikeasti yhtään tiennyt, millaisen valheen hän kehittäisi tätä tilannetta paikkaamaan. Pää tuntui ihan tyhjältä ja varmaan sitä jouduttaisiin selittämään vielä sairaalahenkilökunnalle ja poliisillekin. Etenkin jälkimmäinen ajatus kylmäsi. Nina saisi hänen puolestaan hoitaa vanhemmille soittamisen, mutta ei vielä.
Chasen kanssa puhuminen loi jonkinlaista uskoa siihen, että kerholla oli asiat kunossa, että ne selvittivät tilannetta ja keksisivät kyllä jonkun järkevän selityksen kaikelle. Samalla Micah halusi uskoa, että kunhan Beaun tilanteesta saataisiin jotain tietoa, hän itsekin pystyisi taas ajattelemaan selkeästi. Hän oli hyvä valehtelemaan, keksimään selityksiä ja sepittämään asiat parhain päin. Ei ehkä ihan hyvä kuin veljensä, mutta hyvä yhtäkaikki. Se oli vain tämä helvetin tilanne joka sekoitti hänen päätään ja pani ajatukset kiertämään kehää. Siistiytymisen jälkeen olo oli sentään vähän parempi, kai kasvojen huuhtominen kylmällä vedellä ja siitä verestä puhdistautuminen oli auttanut. Nina kertoi Austinin olevan isällään ja Micah nyökkäsi. Kai se olisi pitänyt osata järkeillä itsekin. Olisi tehnyt mieli kysyä, voisiko pojan isä pitää sen pidempään, jos tässä kävisi huonosti, mutta ei sitten kysytty, koska ei se hänelle kuulunut.
Micah oli vajonnut hiljaisuuteen, mutta havahtui takaisin valveille, kun Nina kysyi pitäisikö heidän yrittää saada jotain informaatiota. ”We should fill that first”, Micah totesi osoittaen Ninan käsissä olevaa lomaketta ja kuulostaen melkein elottomalta itsekin. Kai nainen oli sitä jo täyttänytkin, ainakin paljon tehokkaammin kuin hän aikaisemmin. ”We can ask if they have any information once we hand that over”, hän lisäsi ja se kuulosti hänestä ihan järkevältä suunnitelmalta, vaikka ei uskottukaan, että henkilökunnalla olisi heille mitään kerrottavaa. Eivät ne olisi vain unohtaneet informoida heitä, jos leikkauksessa olisi tapahtunut jotain. Jos se olisi esimerkiksi loppunut tai jos Beau oli… Niin. Micahilla ei ollut paljonkaan tietoa näistä tilanteista, siitä kauanko tällaiset leikkaukset yleensä kestivät. Kun häntä oli vuosia sitten ammuttu keikalla jalkaan, oli homma hoidettu tyylikkäästi parsimalla hänet kasaan kerhotalolla. Mutta se olikin ollut ihan vaaraton osuma, sellaisia varten kerholla oli omat lääkärinsä. Beauta ei oltaisi mitenkään voitu hoitaa kotioloissa. ”Can I?” Micah kysyi ja ojensi kätensä, jotta saisi sen lomakkeen katsottavakseen. Hän istui alas lukiessaan. Nina oli täyttänyt sen melkein loppuun, vain nimi puuttui ja jotenkin automaatiolla Micah otti kynän naisen kädestä ja raapusti lomakkeen ylälaitaan veljensä koko nimen. Beau Jackson Norwood. Lomake luettiin vielä kerran läpi, sitten noustiin taas seisomaan ja odotettiin että Nina seuraisi perässä. Sehän sitä infoa oli halunnut, joten kai se nyt tulisi mukaan kysymään.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 25, 2018 10:14:12 GMT 2
Post by autopilot on Jul 25, 2018 10:14:12 GMT 2
Ninakin ymmärsi, että sen tilanteen selvittäminen vanhemmille voisi olla vähän vaikeampaa, koska veljesten elämässä tuntui olevan valtavan paljon sellaista, mistä niiden edessä ei saanut edes vihjailla. Hän oli aina tuominnut jollain tasolla sen valehtelun ja salailun, mutta juuri nyt ehkä arvosti Beaun päätöstä vähän enemmän. Ainakaan niiden vanhemmat eivät eläneet jatkuvassa pelossa, että puhelin soisi ja ne saisivat juuri tälläisiä uutisia. “Drive-by shooting”, hän huomasi sanovansa, kun Micah tuntui vakuuttelevan lähinnä itselleen, että keksisi kyllä jotain kun aika tulisi. “There’s always drive-by shootings in New York.” Kuka tahansa saattaisi saada luodista, jos sattuisi vain olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Hengestään pääseminen ei vaatinut mitään rikollisia kytköksiä, jos tuuri oli tarpeeksi huono, eikä kenenkään tarvinnut tietää nyt sen enempää.
Lomake täytettiin melkoisessa sumussa, mutta täytettiin kuitenkin. Sitä nimeä lukuunottamatta - se jätettiin Micahille. Tai lähinnä jätettiin kokonaan täyttämättä, eikä vastusteltu, kun se otti lomakkeen itselleen. Siinä tilanteessa olisi ehkä pitänyt keskittyä tärkeämpiin asioihin, mutta Nina huomasi jo miettivänsä, mitä vakuutusyhtiö sanoisi siitä kaikesta. Niiden kanssa asioiminen tuntui aina olevan yhtä tuuripeliä, eikä voinut kuin toivoa, etteivät ne sairaalalaskut jäisi heille. Pelkkä päivystyksessä käyminen oli kallista. Hätäleikkauksen oli pakko pyöriä jossain kymmenissä tuhansissa. Olisi tehnyt mieli soittaa niille saman tien, ihan vain että konkreettisesti tehtäisiin jotain sen tilanteen parantamiseksi. Puhelin otettiinkin käteen, mutta ei soitettu kellekään, tuijotettiin vai tyhjää numeronäyttöä, kunnes Micah nousi ylös.
Miehestä otettiin mallia ja Ninakin keräsi itsensä jaloilleen. Puhelinta puristettiin kädessä koko matka, vaikka siitä ei oikein ollut tueksi tai turvaksi. Respassa oleva nainen ei osannut sanoa mitään muuta kun “the doctor will be with you in just a minute” ja “please sit down and wait”. Se neuvoi hakemaan kahviakin automaatista, mutta ajatus ei houkuttanut. Nina ei koskaan edes istunut takaisin alas, vaan lähinnä seisoskeli ja ramppasi pitkin sitä odotushuonetta, kunnes se ‘just a minute’ oli kulunut ja lääkäri saapui - ja siihen ei todellakaan mennyt vain minuuttia.
“Micah Norwood?” Se kysyi, mutta Nina oli sen luona ensin. Se oli ehkä nelikymppinen mies, vaatteista päätellen oli kävellyt paikalle suurinpiirtein suoraa leikkaussalista - sillä oli edelleen hattu ja maski. “Surgery went very well”, se sanoi heti ensitöikseen, “we had to perform a procedure called an exploratory laparotomy to make sure we weren’t missing anything dangerous or fatal. One bullet caused a punctured lung, punctured diaphragm, ruptured spleen and some broken ribs. We were able to remove the bullet with his spleen. Other one tunneled around the bones and muscles in the left shoulder area and remains lodged in a back rib on the upper-left side. It's fairly harmless.”
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 25, 2018 22:46:04 GMT 2
Post by moa on Jul 25, 2018 22:46:04 GMT 2
Jos Micah ei ollutkaan toistaiseksi kovin aktiivisesti koittanut keksiä selitystä tapahtuneelle, oli Ninalla tarjota sellainen kuin apteekin hyllyltä. Se tuntui ajattelevan selkeämmin ja hetken aikaa Micah mietti katkerasti rakastiko se edes hänen veljeään, kun pystyi olemaan niinkin tyyni. Eikö sen olisi pitänyt olla ihan sekaisin huolesta, enemmän kuin hänen, koska olihan se nainen ja naisten kuului luonteenomaisesti olla sellaisissa tilanteissa ihan hysteerisiä. Ajatus ohitettiin melko nopeasti, koska se tajuttiin typeräksi. Varmasti Nina oli huolissaan, hänellä ei vain ollut juuri nyt kykyä havainnoida kenenkään muun tunteita kuin omiaan. Jos sellaista kykyä nyt ylipäätään oli hänelle suotu, joskus tuntui ettei ollut. Mies onnistui reagoimaan niihin puheisiin nyökkäilemällä poissaolevasti: oli myönnettävä, että naisen selityksessä oli järkeä. Siihen hän olisi varmaan itsekin päätynyt jos olisi pystynyt ajattelemaan asiaa järjellä. ”Yeah, a drive-by, that’s good”, Micah mumisi. Yksityiskohdat ehdittäisiin koota myöhemminkin, mutta Nina oli oikeassa, tällaista tapahtui kaiken aikaa. Se, että kahta moottoripyöräkerhon liivit niskassaan seisovaa miestä ammuttaisiin kadulla, ei olisi mikään uutinen. Niin olisi voinut hyvin käydä, ammuttiinhan siinä kaupungissa kadulle naisia ja lapsiakin.
Vastaanottotiskillä selvisi, että asiat olivat juuri kuten Micah oli ajatellutkin. Ei heille oltu unohdettu kertoa mitään, mitään kerrottavaa ei vain vielä ollut. Tiskin takana istuvan naisen lupaukset siitä että lääkäri tulisi puhumaan heille ihan pian loivat turhaa toivoa, joka kuivui kasaan aika nopeasti, kun vastentahtoisesti haettiin automaatista kuppi kitkerää kahvia ja istuttiin tuijottamassa sitä niin pitkään, että se lopulta oli ihan kylmää. Micah oli juuri heittänyt täyden kupin jäähtyneine sisuksineen kaikkineen roskakoriin, kun häntä kutsuttiin nimeltä. Huoneen ovella seisovalla häntä ehkä reilut kymmenen vuotta vanhemmalla miehellä oli vielä päässään leikkauksissa käytettävä lakki ja sen kaulalla roikkui hengitysmaski. ”That’s me”, Micah vastasi ja marssi lääkärin luo Ninan kintereillä. Joku olisi voinut miettiä, tuntuiko naisesta pahalta ettei sitä siinä tilanteessa laskettu avomiehensä perheenjäseneksi, mutta Micah ei pystynyt pohtimaan sellaista nyt. Sen sijaan häneltä pääsi jo ennen seisahtumista kysymys ”how is he?” ja siihen saatiinkiin nopeasti vastaus, kun lääkäri ei aikaillut tilanteen kertaamisen kanssa.
Sen selityksen olisi varmaan pitänyt olla huojentava, mutta Micahista lääkärin puhe sisälsi aika montakin hieman huolestuttavalta kuulostavaa elementtiä. Yksi niistä oli se kylkiluihin ankkuroitunut luoti, toinen oli velipojan pernan kohtalo. ”You cut off his spleen? Doesn’t he need it?” Micah kysyi ja kuulosti varmaan vähän turhan kärkkäältä, koska lääkäri ryhtyi oitis selittämään asiaa tarkemmin. Kun se taas vaikeni, Micah katsoi sitä epäluuloisesti. ”So he’s… He’s okay?” hän kokosi lopulta ajatuksensa yhdeksi varmennusta vaativaksi lauseeksi ja katsoi lääkäriä tiiviisti, kun se nyökkäsi. ”He’s stable and you should be able to see him very soon. He’s in post-op right now but will be transferred to the ward in 20 minutes or so. Room 312. I’ll be checking on him later but the worst part should be over”, lääkäri vakuutteli ja tarjosi kaksikolle rohkaisevan hymyn, johon oli valitettavasti vielä liian aikaista tarttua. Kun se hyvästeli heidät, Micah jäi seisomaan paikalleen pökertyneenä. ”He’s okay”, hän sai lopulta sanottua ja asiaa sen enempää ajattelematta veti vieressään seisovan naisen rintakehäänsä vasten ja halasi sitä varmaan vähän liian tiukasti. Ei siksi, että olisi välttämättä halunnut halata juuri Ninaa – halaileminen ei normaalisti ylipäätään ollut hänen juttunsa eivätkä he tosiaan olleet erityisen läheisiä – vaan siksi, että se oli siinä ja sen täytyi olla asiasta vähintään yhtä helpottunut kuin hänenkin. ”Such an asshole, I’m gonna kill him for scaring me like that”, mies mutisi jonnekin blondin hiuksiin ja naurahti tavalla, jolla saattoi naurahtaa vain sellainen ihminen, joka oli juuri kuullut veljensä jäävän henkiin jostain, mihin sen oltiin luultu ihan varmasti kuolevan.
”We should find that room and I should call Chase and others, let them know”, Micah totesi, kun lopulta päästi naisen otteestaan. ”About our folks… I don’t know if they need to know about this. I mean, if he’s gonna be okay… Let’s just ask him if he wants to call them or not”, hän arpoi ja oli lukevinaan Ninan kasvoilta tyytymättömyyttä tai paheksuntaa, muttei oikeasti välittänyt. Micah tiesi ettei itse soittaisi, ei haluaisi huolestuttaa tai vastailla siihen loputtomaan kysymystulvaan, mutta Beau saattoi olla toistakin mieltä. Ehkä se kaipaisi vanhempiensa myötätuntoa kun heräisi.
|
|