Post by moa on Jul 27, 2018 13:37:27 GMT 2
Vaikka Beau vakuutteli, ettei aikonut kiirehtiä toistamaan virheitään, ei Micahin mieliala kohonnut mainittavasti. Jotenkin tuntui, että heti kun se seuraavan kerran lähtisi mukaan keikalle, se saattaisi tehdä jotain yhtä typerää. Se vain oli luonnoltaan sellainen, vähän liian pehmeä niihin juttuihin. Pehmeä se oli myös naisensa suhteen, päätyi taas puolustelemaan sitä, vaikka molemmat he tiesivät, että se oli ylittänyt valtuutensa ilmoittaessaan tapahtuneesta heidän äidilleen. ”Whatever man”, Micah ähkäisi, ei jaksanut edes riidellä siitä asiasta. Kai se sitten oli niin, että Nina pysyisi heidän elämässään hamaan loppuun asti ja tekisi ihan mitä lystäisi. Beau oli selvästi valmis siivoamaan sen jäljet ja varmaan Micah olisi ojentanutkin sille puhelimensa, ellei huoneen ovi olisi käynyt.
Micah olisi mieluummin hengaillut pidempäänkin sen lääkärin ja jopa Ninan seurassa, jos niin olisi vältytty poliisien kanssa asioimiselta, mutta ennemmin tai myöhemmin heidän onnensa oli tietenkin käännyttävä. Beau näytti olevan sitä mieltä, että asia kannattaisi vain hoitaa pois alta, koska se suostui ottamaan vieraat vastaan. Lääkäri vakuutteli että Micah voisi luultavasti jäädä, ja jos sen täytyisi poistua niin poliisit kyllä pyytäisivät sitä itse. Ninan sen sijaan oli lähdettävä huoneesta, kun se ei siihen asiaan mitenkään liittynyt ja jälleen Micah oli vähän huojentunut päästessään pois naisen seurasta. Tuntui että virkavallalle valehteleminenkin sujuisi helpommin, jos ei joutuisi sietämään naisen tuomitsevaa katsetta.
Kun lääkäri ja Nina olivat astuneet peräkanaa ulos ovesta, kului ehkä muutama minuutti ennen kuin ovi heilahti jälleen auki ja huoneeseen astui kaksi virkapukuista NYPD:n poliisia. Niitä tervehdittiin ja aika nopeasti ne kävivätkin asiaan, kertasivat sen tavanomaisen litanjan siitä, miten kaikista ampumahaavoista ilmoitettiin sairaalan puolelta poliisille ja miten ne nyt olivat tulleet selvittämään asiaa, kaikesta informaatiosta olisi apua jne. Ne puhuivat ensin lähinnä Beulle, pyysivät sitä selittämään mitä oli tapahtunut ja kun veljen tarina loppui luonnollisesti aika lyhyeen – mikä voitiin panna yhtä hyvin kipujen kuin väsymyksenkin piikkiin, selittää ettei se oikein muistanut mitä oli tapahtunut –, kääntyivät ne Micahin puoleen. ”So you were there too?” toinen poliiseista kysyi ja silmäili Micahia päästä jalkoihin. Mies nyökkäsi. ”Yeah”, hän myönsi. ”And your name is?” se kysyi ja näytti kirjoittavan jotain ylös. ”Micah Norwood, I’m his brother”, hän kertoi lammasmaisesti. Ei siinä vaikuttanut vastustella, pääsisi paljon helpommalla kuin vain tekisi yhteistyötä ja sepittäisi juttunsa kirkkain silmin. Ja niin hän tekikin, kertoi sen ennalta sovitun tarinan varastotilasta, jota he olivat olleet katsomassa. Tila oli ilmeisesti jonkun Cliffin tutun, joka voisi kysyttäessä varmistaa heidän tarinansa. Kun poliisit kysyivät tarkentavia kysymyksiä, Micah kertoi, että tilaa oltiin mietitty mahdolliseksi laajennukseksi autokorjaamolle, jolla Beau työskenteli ja jonka heidän kerhonsa omisti. Micah kertoi mustan auton ajaneen heidän ohitseen siinä vaiheessa, kun he olivat vasta tarkastelleet rakennusta ulkoa. Häneen ei ollut osunut, mutta Beau oli saanut kaksi osumaa. Ei oltu nähty ketään, ei osattu sanoa kuka se voisi olla, kaikki oli tapahtunut nopeasti ja oltiin toimittu vain hyvin vaistonvaraisesti, nostettu Beau autoon ja ajettu sairaalaan, kun se oli tuntunut ambulanssin soittamista nopeammalta vaihtoehdolta. Kuskina oli ollut se varaston omistaja.
Micah ei ollut ihan varma miten kaikki yksityiskohdat oli järjestetty, oliko joku käynyt roiskimassa verta kadulle East Elmhurstissa ja sinne Cliffin tutun autoon, mutta hän vain oletti, että siitä kaikesta oli pidetty huolta. Kerho oli sellainen, tajusi peittää jälkensä ja valheet osattiin hälyttävän hyvin saada näyttämään tosilta. ”So it seems we won’t be bringin our business to East Elmhurst after all, we’re not wanted there”, mies naurahti pääteltyään tarinansa. Toinen poliiseista oli tehnyt muistiinpanoja, sen kulmakarvat olivat rypyssä ja kai se mietti, puhuiko hän totta. Vitsailu kirvoitti siitä sentään jonkinasteisen hymähdyksen. ”That’s probably a wise move. We’ll have to check with the owner of that building you were looking at, can you give us his information?” se kysyi ja Micah nyökkäsi, kaivoi puhelimensa esiin ja haki sieltä numeron ja nimen, jotka oli aiemmin saanut viestinä.
Micah olisi mieluummin hengaillut pidempäänkin sen lääkärin ja jopa Ninan seurassa, jos niin olisi vältytty poliisien kanssa asioimiselta, mutta ennemmin tai myöhemmin heidän onnensa oli tietenkin käännyttävä. Beau näytti olevan sitä mieltä, että asia kannattaisi vain hoitaa pois alta, koska se suostui ottamaan vieraat vastaan. Lääkäri vakuutteli että Micah voisi luultavasti jäädä, ja jos sen täytyisi poistua niin poliisit kyllä pyytäisivät sitä itse. Ninan sen sijaan oli lähdettävä huoneesta, kun se ei siihen asiaan mitenkään liittynyt ja jälleen Micah oli vähän huojentunut päästessään pois naisen seurasta. Tuntui että virkavallalle valehteleminenkin sujuisi helpommin, jos ei joutuisi sietämään naisen tuomitsevaa katsetta.
Kun lääkäri ja Nina olivat astuneet peräkanaa ulos ovesta, kului ehkä muutama minuutti ennen kuin ovi heilahti jälleen auki ja huoneeseen astui kaksi virkapukuista NYPD:n poliisia. Niitä tervehdittiin ja aika nopeasti ne kävivätkin asiaan, kertasivat sen tavanomaisen litanjan siitä, miten kaikista ampumahaavoista ilmoitettiin sairaalan puolelta poliisille ja miten ne nyt olivat tulleet selvittämään asiaa, kaikesta informaatiosta olisi apua jne. Ne puhuivat ensin lähinnä Beulle, pyysivät sitä selittämään mitä oli tapahtunut ja kun veljen tarina loppui luonnollisesti aika lyhyeen – mikä voitiin panna yhtä hyvin kipujen kuin väsymyksenkin piikkiin, selittää ettei se oikein muistanut mitä oli tapahtunut –, kääntyivät ne Micahin puoleen. ”So you were there too?” toinen poliiseista kysyi ja silmäili Micahia päästä jalkoihin. Mies nyökkäsi. ”Yeah”, hän myönsi. ”And your name is?” se kysyi ja näytti kirjoittavan jotain ylös. ”Micah Norwood, I’m his brother”, hän kertoi lammasmaisesti. Ei siinä vaikuttanut vastustella, pääsisi paljon helpommalla kuin vain tekisi yhteistyötä ja sepittäisi juttunsa kirkkain silmin. Ja niin hän tekikin, kertoi sen ennalta sovitun tarinan varastotilasta, jota he olivat olleet katsomassa. Tila oli ilmeisesti jonkun Cliffin tutun, joka voisi kysyttäessä varmistaa heidän tarinansa. Kun poliisit kysyivät tarkentavia kysymyksiä, Micah kertoi, että tilaa oltiin mietitty mahdolliseksi laajennukseksi autokorjaamolle, jolla Beau työskenteli ja jonka heidän kerhonsa omisti. Micah kertoi mustan auton ajaneen heidän ohitseen siinä vaiheessa, kun he olivat vasta tarkastelleet rakennusta ulkoa. Häneen ei ollut osunut, mutta Beau oli saanut kaksi osumaa. Ei oltu nähty ketään, ei osattu sanoa kuka se voisi olla, kaikki oli tapahtunut nopeasti ja oltiin toimittu vain hyvin vaistonvaraisesti, nostettu Beau autoon ja ajettu sairaalaan, kun se oli tuntunut ambulanssin soittamista nopeammalta vaihtoehdolta. Kuskina oli ollut se varaston omistaja.
Micah ei ollut ihan varma miten kaikki yksityiskohdat oli järjestetty, oliko joku käynyt roiskimassa verta kadulle East Elmhurstissa ja sinne Cliffin tutun autoon, mutta hän vain oletti, että siitä kaikesta oli pidetty huolta. Kerho oli sellainen, tajusi peittää jälkensä ja valheet osattiin hälyttävän hyvin saada näyttämään tosilta. ”So it seems we won’t be bringin our business to East Elmhurst after all, we’re not wanted there”, mies naurahti pääteltyään tarinansa. Toinen poliiseista oli tehnyt muistiinpanoja, sen kulmakarvat olivat rypyssä ja kai se mietti, puhuiko hän totta. Vitsailu kirvoitti siitä sentään jonkinasteisen hymähdyksen. ”That’s probably a wise move. We’ll have to check with the owner of that building you were looking at, can you give us his information?” se kysyi ja Micah nyökkäsi, kaivoi puhelimensa esiin ja haki sieltä numeron ja nimen, jotka oli aiemmin saanut viestinä.