member rank
Turisti
Discord name
|
Aug 21, 2018 12:16:59 GMT 2
Post by mutka on Aug 21, 2018 12:16:59 GMT 2
Maanantai 20.8. klo. 12.00 Bellevuen sairaala, Manhattan Sean Braddock& Adeline Porter lellu Sean kiroilee maksaessaan hyvän lounaan hinnan Bellevuen sairaalan pysäköintialueen ahneeseen mittariin. Mutta jonnekin Ford piti pysäköidä, ja kun on laiska automies, ei tullut lähdettyä julkisilla, vaikka nekin Isossa Omenassa hyvin kulkivat. No ainakaan tuosta ei ollut pitkä kävelymatka varsinaisen sairaalan puolelle. Ulkoa Sean katselee hetken tuota valtaisaa sairaalakompleksia, jossa liikkuu ja työskentelee yli 5500 ihmistä ja liikkuu päivittäin kymmeniä tuhansia. Pinta-alaakin on enemmän kuin äkkinäinen osaa laskea. Lämpötilasta huolimatta mies on pukeutunut harmaaseen kesäpukuun ja valkoiseen paitaan, solmiota hän sentään ei ole kaulaansa katsonut tarpeelliseksi ripustaa. Vaikutelman siististä bisnespukeutumisesta pilaavat vain housunlahkeiden alta näkyvät maihinnousukengät. Jo aulassa Sean tajuaa myös, että oikean paikan löytäminen tuosta kompleksista ei olisi kovin helppoa. Onneksi aulassa on erillinen vastaanottotiski työterveysasiakkaille, ja siinä ei tarvitse jonottaa juurikaan. Hänen sihteerinsä, tai siis tarkemmin sanottuna MUSC:n N.Y:n konttorin osastosihteeri oli varannut ajan hänelle, eikä Sean ollut vilkaissut ajanvarauksen lääkärin nimeä sen tarkemmin. Nyt kun vastaanottovirkailija antaa hänelle pitkät ja monisyiset ohjeet oikeaan paikkaan saapumiseksi tuossa kompleksissa, Sean pyytää tuon vielä paperille ja ystävällinen vastaanottovirkailija kirjoittaa hänelle lääkärin nimen ja huoneen numeron ylös muutaman ohjeen myötä. Sean kiinnittää lääkärin nimeen ensimmäisen kerran huomiota lähtiessään tiskiltä. Tri. Adeline Porter. Jotenkin nimi on tuttu, mutta kävellessään loputtoman tuntuisia käytäviä Sean ei saa mieleensä mistä tuo oli niin tuttu. Hän oli melko uusi Nykissä, joten tuskin tuo olisi tuttu sieltä, nimi ei kuulosta Irlantilaiselta, joten tuskin tuo voisi olla kukaan kotisaarenkaan kasvatti, vaikka Nykissä paljon irlantilaisia onkin. Mutta nimi on edelleen jopa kiusallisen tuttu. Hän on varma, että tuntee tuon lääkärin. Nimenomaan lääkärin, sillä jotenkin tuo etuliite tohtori liittyy miehen mielessä tuohon nimeen. Mutta ei hän ole koskaan ennen käynyt Bellevuessa, eikä nimi mitenkään yhdisty myöskään Irlantiin. Tuskin hän tuohon työssäänkään on törmännyt, silloin tuo etuliite tohtori ei varmaan kuulostaisi niin olennaiselta. No, pian tuo selviäisi. Pitkien käytävien väriopasteiden päästä löytyy ilmeisesti oikea paikka. Odotustilassa ei ole ketään, ei sen paremmin asiakkaita kuin henkilökuntaakaan. Sean vilkaisee saamastaan paperista nimen ja huoneen numeron, kai tuo oikea paikka olisi. Sean istuu hetkeksi mutta koska tuolla ei ollut edes ketään jolle ilmoittautua, hän katsoo loputa parhaaksi koputtaa ovelle. |
|
member rank
Mama
Discord name
lellu#8931
|
Aug 24, 2018 11:16:51 GMT 2
Post by lellu on Aug 24, 2018 11:16:51 GMT 2
lookMoni kirurgi vietti mieluiten aikaa leikkaussalin tai ensiavun puolella, mutta Addien mielestä poliklinikkapäivät toivat ihan mukavaa vaihtelua normaaliin työarkeen. Poliklinikalla oli ihan erilainen työtahti, ja potilaiden kanssa pystyi viettämään aikaa vähän enemmän, pohdiskellen kaikessa rauhassa näiden ongelmia ja etsien niihin ratkaisua, joka tuntui kaikkien osapuolien mielestä sopivalta. Ja olihan se ihan kiva nähdä välillä vanhoja tuttuja potilaitakin näiden tullessa pelkkiin jälkikontrolleihin ilman mitään akuuttia vaivaa. Tänään aikaa potilaiden kanssa työskentelyyn tuntui olevan vielä tavallistakin enemmän, sillä poikkeuksellisesti aikataulut olivat jopa pitäneet, eikä odotushuone ollut täynnä potilaita. Liekö sitten koulujen loma-ajat motivoinut ihmisiä siirtämään aikojaan myöhemmälle syksyyn tai jotain. Ei se Addietä haitannut. Kerrankin hän sai hoidettua kaikki paperihommat potilasaikojen välissä, ja jos päivä jatkuisi samalla tahdilla, ehtisi iltapäivällä vielä piipahtaa osastollakin viimeistelemässä pari lausuntoa, joita hän ei ollut ehtinyt hoitaa lauantain päivystysvuorollaan. Saatuaan juuri näkemänsä teinitytön röntgenlausunnon kirjattua tämän tietoihin, vilkaisi Addie tietokoneelta seuraavan potilaan nimen. Ehkä tämä olisi jo käynyt täällä aikaisemmin, ja Addie voisi lukaista samalla edellisen käynnin tiedot läpi. Mutta ei. Sean Braddockin nimi tuntui kyllä ihmeen tutulta, mutta ilmeisesti kyseessä oli miehen ensimmäinen poliklinikkakäynti. Lyhyt vilkaisu käytävän puolelle osoitti, ettei herra Braddock ollut vielä ehtinyt paikan päälle, joten Addie palasi vastaanottohuoneeseensa tutkailemaan miehen vielä tyhjää potilaskansiota. Mies oli kuitenkin merkitty ilmoittautuneeksi, joten eiköhän hän kohta löytäisi poliklinikallekin. Ainakin yleensä ilmoittautumisn yhteydessä potilaille neuvottiin suurin piirtein kädestä pitäen, mihin tulla. Ja ihan hyvä niin, tämä sairaala ei ollut ensikertalaiselle aina se helpoin navigoitava.. Pian ovelta kuului jo vaimea koputus. "Sisään vain", Addie huikkasi ovea kohden ja napsautti potilaskansiosta jo muistiinpanosivun auki valmiiksi. Ovelle vilkaistessaan hänelle kävikin selväksi, miksi nimi oli vaikuttanut niin tutulta - koska mieskin oli tuttu, tosin ei ihan siitä yhteydestä mitä Addie oli kuvitellut. Siitä olikin aikaa, kun hän oli viimeeksi kohdannut armeija-aikaisia tuttujaan. "Ihmettelinkin, kun nimi vaikutti niin tutulta. Mitä kuuluu?" Kevyt hymy kohosi Addien huulille miestä tervehdittyään ja hän viittoili tätä istumaan työpöytänsä toisella puolella olevalle tuolille. "No kerropas, mikäs sinut tänne tuo?"
|
|
member rank
Turisti
Discord name
|
Aug 28, 2018 16:17:29 GMT 2
Post by mutka on Aug 28, 2018 16:17:29 GMT 2
Sean näyttää suurinpiirtein yhtä hämmästyneeltä tunnistaessaan lääkärin astuessaan sisään huoneeseen. "Hei. No minäkin mietin että nimi kuulosti jotenkin tutulta, en vain saanut millään päähäni mistä." Sean jatkaa samaa linjaa ja astuu lähemmäs ojentaen isoa kouraansa. Ei mies ole vuosien saatossa ainakaan pienentynyt; atayhdeksänkymmentäsenttinen ja roteva mies on edelleen naista miltei päätä pidempi ja vaikka mies ei grillilihasta tai oluesta kieltaytynyt, painokin oli pysynyt melko hyvin kurissa.
Sean istuu pöydän toiselle puolelle ja nostaa vasemman jalkansa oikean polvensa päälle. Hän katsahtaa vielä naista hieman arvioiden ja hymyilee sitten. "Onpas mukava nähdä. En tosiaan ensin osannut yhdistää nimeä, Irakista se ei äkkiä muistunut mieleen ja kun viimeksi nähtiin, taisin olla hieman heikommassa kunnossa..." Sean sanailee, vaikka näyttääkin nyt hyväkuntoiselta.
Samalla mies yrittää edelleen hakea mielestään tarkemmin missä oli naisen tavannut. He olivat palvelleet Irakissa jonkin aikaa samassa tukikohdassa, mutta siellä he eivät olleet tavanneet kuin satunnaisesti messissä. Viimeksi hän oli nähnyt Addien haavoituttuaan ja tultuaan medevac-lennolla Landstuhlin sotilassairaalaan. Siellä hän oli aluksi toki ollut sen verran heikossa kunnossa, ettei keskustelu tai kuulumisten vaihto ollut ensimmäisenä mielessä, ja toivuttuaan parempaan kuntoon, hänet oli siirretty jo kotiin Irlantiin jatkohoitoon.
"Mitäs sinulle siis kuuluu?" Sean kysäisee samalla kun miettii toisella aivopuoliskollaan miksi ihmisen on niin vaikea yhdistää tuttuakin nimeä oikeaan ihmiseen jos nimi onkin aivan eri kontekstissa kuin siinä, mihin sen on tottunut liittämään.
"Laittoivat minut tänne seurantatutkimuksiin. Leikkelivät tuota selkää pariin kertaan ja on se nyt ihan kelvollinen, mutta olen nykyisin MUSC:lla vanhempana turvallisuuskoordinaattorina, joten katsoivat asiallisesi passittaa minut taas työterveyden puolelta seurantatarkastukseen. Tai en minä oikeastaan tiedä miksi se tänne varattiin, sihteeri sen teki, mutta vissiin koska tämä nyt on lähinnä meidän konttoria." Sean tarinoi letkeästi tuolla soljuvalla irlantilaisaksentilla, josta ei voi vieläkään erehtyä.
"Mutta kerrohan sentään sinäkin, miten sinä tänne olet päätynyt? Muistanko aivan väärin, mutta et tainnut olla täältä kotoisin?" Sean kysyy sitten. Ei hän tosiaan naisen kotipaikasta muista tarkemmin, mutta jotenkinkin New York ei istunut siihen muistikuvaan.
|
|
member rank
Mama
Discord name
lellu#8931
|
Sept 9, 2018 10:56:29 GMT 2
Post by lellu on Sept 9, 2018 10:56:29 GMT 2
Nyt kun Addie näki miehen edessään, muistui heidän yhteinen menneisyytensäkin paljon paremmin mieleen. Lyhyt virnistys kohosi Addien huulille Seanin kommentin myötä. Viime tapaamisella ei tosiaan ollut taidettu sen kummemmin rupatella, ainakaan mistään muusta kuin sen päivän voinnista. Eiväthän he koskaan mitenkään kovin läheisiä olleet, satunnaisia tuttuja lähinnä, mutta Seanin ajan Saksassa Addie muisti hyvin. Ei hän kovin helpolla uransa alkupuolen vaativampia potilaita unohtanut, niistä kun oli aikanaan oppinut hyvinkin paljon.
Punapää kohautteli olkiaan miehen kysymykselle hänen omista kuulumisistaan. "Eipä oikein sen kummempaa. Onhan tämä siviilisairaalassa työskentely vähän erilaista kuin rapakon tuolla puolen, mutta ei tässä oikein ole valittamistakaan", hän tokaisi hymähtäen. Nyökkäili sitten Seanin kertomukselle siitä, kuinka oli päätynyt siihen hänen pöytänsä toiselle puolelle ja kirjoitti saman myös muistiin tietokoneelle. "Kuulostaa ihan mielenkiintoiselta työltä."
"No ei, en ole täältä kotoisin. Diplomaatin tyttärenä se kotikaupunki voi muutenkin olla vähän vaikea määritellä, mutta kaipa se olisi Washington D.C. omalla kohdallani - vaikka ei siellä ole kyllä tullut asuttua enää yli 15 vuoteen", Addie tokaisi lyhyen virnistyksen saattelemana. "Olin Saksassa aika pitkään, mutta muutin tänne puolisentoista vuotta sitten kun jätin armeijan taakseni. Ainakin toistaiseksi." lyhyt hymähdys karkasi Addien huulilta. "Rehellisesti sanottuna olen kyllä viime aikoina vähän pohtinut uudelleen värväytymistä, tai ainakin jotain lääkärit ilman rajoja -keikkaa. Ei sitä oikein osaakaan tottua siviilielämään kaiken sen jälkeen, mitä on kokenut.. " Itse asiassa Addie ei ennen tätä hetkeä ollut edes kovin monelle sanonut ääneen harkitsevansa paluuta kriisialueille, mutta jotenkin hän arveli Seanin ymmärtävän häntä.
Loppujen lopuksi täällä oltiin kuitenkin puhumassa Seanista, ei Addiestä. joten hän kehotti pian miestä kertomaan vähän tarkemmin voinnistaan."Onkos sen selän kanssa ollut viime aikoina jotain ongelmia; jäykkyytä, kipuja tai muuta vastaavaa?" Addie kysäisi napauttaesaan auki viimeisimmät magneettikuvat Seanin selästä, jotka tämä oli ilmeisesti tuonut mukanaan. "Mites liikkuminen sujuu?"
|
|
member rank
Turisti
Discord name
|
Sept 13, 2018 15:33:59 GMT 2
Post by mutka on Sept 13, 2018 15:33:59 GMT 2
Viimekertainen tapaaminen oli tosiaan Seanilla hieman heikommin muistissa. Hän oli ollut jonkin verran kipulääkepöllyssä leikkauksen jälkeen, eivätkä kivut silti olleet pysyneet kokonaan poissa. Tämä taisi olla hieman ennen kuin Sean lennätettiin kotimaahansa Irlantiin jatkohoitoon ja toipumaan vammoistaan.
"On tämä epäilemättä erilaista. Ainakin rauhallisempaa ja vissiin potilaspainotuskin on hieman erilainen." Sean veistelee hieman naisen sanoille siviilisairaalassa työskentelystä.
"Onhan tuo oma pestikin ihan mielekäs. Minun pääasiallinen vastuu tällä hetkellä on Adenin lahden kauppamerenkulun turvallisuus, ainakin tulee reissattua ja saa seilata erilaisilla purkeilla. Vaikka nykyisin sekin tuppaa olemaan enemmän ja enemmän konttorihommaa ja yhteyshenkilönä toimimista täällä jenkeissä." mies valaisee hieman omaa toimenkuvaansa.
"Muistellinkin jostain, ettet ainakaan täältä ollut kotoisin. En tosin olisi muistanut muuta asiasta. " Hetken tauko naisen puhuessa uudelleen värväytymisestä. "Takaisin palvelukseen? Ihan armeijan riviin vai meinasitko kysellä PMC-puolelta?" Sean heittää tarkoittaen PMC:llä Private Military Contractoria. "Jos kiinnostaa lähteä yksityiselle, minulla on sinne aika paljon suhteita..." Sean pudottaa, mutta jättää mainitsematta että saisi toki itsekin rekrytointipalkkion jos nainen innostuisi siitä puolesta. "Palkka on ainakin parempi ja töihinkin voi vaikuttaa enemmän." hän heittää vielä hieman vettä myllyn.
"Juu, minä yritin hetken aikaa elää kunniallista elämää Irlannissa, mutta jotenkin..." Mies pitää pienen tauon etsien sanojaan. "Ei minustakaan siviilielämään ollut. Jotenkin sitä kaipasi liikaa sitä toimintaa, pientä jännitystä ja tunnetta kun on menossa mukana."
"Ja tapasin tuossa äskettäin erään tutun Afgoista. Hänellä ei tuo siviiliin sopeutuminen ollut aivan onnistunut. Posttraumaattinen stressi... Tulin siinä miettineeksi, että mitenkähän asiat palaisivat itselläkin uniin jos ihan täysin siviiliin pitäisi asettua." Sean heittää vielä mietteistään.
"Mutta asiaan juu. Ei tuon selän kanssa enää isompia ongelmia ole ollut. Se leikattiin toiseen kertaan vielä Irlannissa ja saatiin aika lailla kasaan. On se toki joskus vähän jäykkä ja välillä hieman kipeä, mutta ei pahasti. Enemmänkin sen huomaa jos on tehnyt jotain selälle käyvää, että seuraavana päivänä se hieman vihoittelee. Liikkuminen on melkein entisellään. Vasen koipi on hieman jäykkä, joten juoksen hieman hassusti ainakin kun se väsyy, mutta ei muuten ongelmia."
|
|
member rank
Mama
Discord name
lellu#8931
|
Sept 22, 2018 11:38:52 GMT 2
Post by lellu on Sept 22, 2018 11:38:52 GMT 2
"No ihan pikkasen vain... Ei tule hoidettua ihan niin paljon tienvarsipommien uhreja ja vähän enemmän urheiluvammoja", Addie virnisteli Seanin toteamukselle erilaisesta potilaskunnasta. Ja olihan täällä muutenkin hoidettavana vähän monipuolisemmin erilaisia ihmisiä, armeija-aikoina potilaspainotus oli ollut lähinnä sotilaissa, lukuun ottamatta sotilassairaalaan satunnaisesti kapasiteettien mukaan tuotuja vakavasti loukkaantuneita siviilejä. Mutta jokin siinä oli viehättänyt ihan omalla tavallaan - ei sitä tainnut ymmärtää ellei ollut kokenut sitä itse.
Sean tarttui nopeasti Addien toteamukseen ajatuksesta lähteä takaisin, saaden punapään kohauttamaan olkiaan vastaukseksi. "Rehellisesti sanottuna en ole edes miettinyt asiaa vielä sen tarkemmin", hän myönsi hymähtäen. Olihan häntä kysytty vaikka minkälaisille työkeikoille entisten kollegoidensa toimesta, mutta pitkään hän oli kieltätynyt asiaa sen kummemmin miettimättä. Siis aina tähän asti, nyt idea oli ehtinyt kummitella mielessä jo hyvän aikaa. "Eihän se mikään ihan pieni päätös ole, mutta veri vetää takaisin toiminnan pariin. Ainakin joksikin aikaa. Mutta hyvä tietää, saatan hyvinkin ottaa yhteyttä jossain välissä", Addie jatkoi hetken päästä lyhyen hymyn saattelemana.
Hetken aikaa he ehtivät jatkaa tutkimustakin, Addien kysellessä aina välillä lisää Seanin terveydentilasta ja selkänsä kunnosta ennen lyhyen tutkimuksen tekoa. "Ihan hyvältähän tämä ainakin kuvien ja liikkuvuude perusteella näyttää. Ihan vanhan laistahan siitä ei todennäköisesti enää ikinä tule, mutta jos pärjäät sen kanssa normaalissa elämässä niin sehän on oikein hyvä juttu", punapää totesi tutkimuksensa päätteeksi näpyteltyään löydöksensä Seanin elektroniseen potilaskansioon. "Mites olet muuten jaksanut, lähinnä henkisen puolen suhteen? Onko unettomuutta, hermostuneisuutta tai muuta?" Eihän se varsinaisesti hänen heiniään ollut, mutta Addie koki tarpeelliseksi kysellä vähän Seanin psyykkisestäkin voinnista. Addie kuitenkin tiesi ihan omasta kokemuksesta, ettei sotatantereelta kotiutuminen aina ollut kovin helppoa oman mielenterveyden suhteen..
|
|
member rank
Turisti
Discord name
|
Oct 5, 2018 10:01:42 GMT 2
Post by mutka on Oct 5, 2018 10:01:42 GMT 2
Sean matkaa muistoissaan hetkeksi takaisin sinne jonnekin, tienvarsipommin uhrien keskelle sotilassairaalaan. Nuo muistot eivät lopulta ole miehelle kovin kipeitä, varmaan lähinnä siksi, että sairaalaan päästyään hän oli niin onnellisesti morfiinitokkurassa, että tuntui tarkastelevan sairaalaa ja omaakin hoitoaan lähinnä ulkopuolisen näkökulmasta. "Täällä ei taida niin paljoa traumakirurgiaa olla, enemmän varmaan liikenneonnettomuuksien kuin pommien osalta. Ampumahaavoja lie joskus..." Hän tuumaa pikemmin miettien naisen nykyistä asiakaskuntaa.
Sean hymyilee hieman naisen sanoille siitä, että tuo saattaisi ottaa yhteyttä. "Ja jos et tahdo ihan etulinjaan, meilläkin on ollut tarvetta pätevälle lekurille etsintää Adenin tukikohtaan. Homma on tosin hieman liikkuvaa, siitä lennätetään hekolla tarpeen mukaan eri kipoille." Mies heittää vielä toisenkin koukun veteen siltä varalta, että nainen olisi oikeasti kiinnostunut lähtemään hieman rauhattomampiin töihin.
Sean nyökyttelee naisen sanoille selästään. "Juu, kyllä sen huomaa, ettei se enää ihan entisellään ole, vaan toisaalta, eipä ole koko ukkokaan sama kuin parikymmentä vuotta sitten." mies virnistää sanoilleen. "Silloin oli vielä nuori ja komea, nyt enää pelkkä ja." hän leukailee lisää ennen kuin palaa hieman vakavammalle linjalle. "Kyllä sen kanssa elää, joskus se kipeytyy hankalasti, eritoten olen huomannut sen olevan jotenkin arka syvälle sukeltamiselle." Mies kertoo vielä asiasta. "Mutta jos vaan muistaa hieman venytellä ja käydä välillä hierojalla niin kyllä se siitä."
HHenkisesti... No en kai minä oikein kotiutunut ole." Sean virnistää. "Niin kuin sanoin, veri vetää sen verran toimintaan, että ei minusta siviiliä saanut. Mutta ei minulla ole ongelmia ollut, ei hermostuneisuutta tai uniongelmia tai muutakaan." Mies vastaa rehellisen tuntuisesti. Hän vilkaisee kuitenkin naista hieman mietteliään oloisena. "En sitten tiedä, mitä se olisi jos ytrittäisi olla kokonaan siviili; kuten sanoin, se voisi olla vaikeampaa. Olen välillä miettint että pitääko minut poissa siltä puolelta juuri se, että välillä saa annoksen toimintaa jossain eksoottisemmassa lomakohteessa. Ei ehdi tylsistymään tai rauhoittumaan liikaa."
Mies pitää pienen tauon keräten ajatuksiaan. Jokin osa aivoista miettii, paljonko tuossa on totuudenperää. Hän on aina elänyt suhteellisen jännittynyttä elämää. Joskus kotona Irlannissa Sean oli huomannut kaksoiselämän kunniallisena sotilaana ja IRA:n pommimiehenä olevan hyvinkin raskasta. Se oli meinannut viedä unet ja terveyden. Sen jälkeen taistelukentän yksiselitteinen stressi oli ollut helpompaa. Eikä hän vieläkään ole kovin rauhoittunut. Työ tuo edelleen pientä jännitystä sopivina annoksina, mutta lisäksi toinen "työ" IRA:n kontaktina ja asekauppiaana paikallisen moottoripyöräkerhon suuntaan tuo elämään sen verran lisää jännitystä, että mies ei suotta kanna asetta mukanaan.
"Sinullakin ilmeisesti menee ihan hyvin?" Mies kysyy sitten kuin unohtaen, että hän oli potilas jonka vointia lääkäri utelee eikä toisinpäin.
|
|
member rank
Mama
Discord name
lellu#8931
|
Oct 5, 2018 14:29:43 GMT 2
Post by lellu on Oct 5, 2018 14:29:43 GMT 2
Addie hymähti lyhyesti Seanin tarjoukselle. Mies todella sai homman kuulostamaan varsin houkuttelevalta - Addie tosin kieltämättä oli vähän haavoittuvaisessa tilanteessakin tämän suhteen, kun oli pyöritellyt ajatusta mielessään jo ainakin keväästä lähtien enemmän tai vähemmän tosissaan.. "No, katsotaan nyt.. Yksi Lähi-Itään jäänyt opiskelukaverikin on yrittänyt houkutella minua luokseen jo vaikka kuinka pitkän aikaa, mutta saas nähdä. Pitäisi ensin päätää minne päin ja miten pitkäksi ajaksi olen edes valmis lähtemään, ja katsoa sitten miten sen saa parhaiten järjestettyä, mitään pysyvää muutosta kun en ainakaan nyt vielä ole suunnittelemassa. Sellainen parin kuukauden irtiotto ehkä lähinnä", punapää totesi virnistäen. Eihän hän mitenkään onneton ollut täälläkään, mutta silti.. se jokin tuntui välillä puuttuvan.
Sitten Addie kuitenkin suuntasi keskittymisensä taas Seanin selkään, sitä vartenhan täällä oltiinkin ja vaikka olikin mukava rupatella välilä, pitäisi se tereystarkastuskin saada hoidettua alta pois. Miehen kertoman mukaan Addie ei kuitenkaan voinut kuin olla tyytyväinen tämän tilanteeseen, Seanin vammasta toipuminen olisi voinut sujua huomattavan paljon huonomminkin ja sen hän huomautti miehellekin. "Mutta tällaisenaan, jos et kerta itsekään koe siitä olevan sen suurempia ongelmia, en näe mitään syytä miksi et voisi jatkaa työtehtävissäsi ihan normaalisti", hän tokaisi tulostaessaan valmiiksi näpyttelemänsä lääkärintodistuksen ja vetäisi siihen vielä allekirjoituksensa ennen kuin ojensi läpyskän miehelle.
"No, eihän kukaan ole koskaan väittänytkään, että siviilielämään palaaminen olisi mitenkään helppoa kun on kokenut vähän muunlaistakin arkea", Addie totesi sitten, kun keskustelu kääntyi enemmän siihen henkisen hyvinvoinnin puolelle. "Mutta eipä tässä kukaan ole pakottamassakaan siirtymään takaisin siviiliin ihan heti. Eihän se mikään paha juttu ole, jos itse tiedostat pärjääväsi paremmin vähän menevämmässä arjessa. Kaikilla meillä on omat tapamme selvitä sen kanssa, mitä pään sisällä tapahtuu. Tärkeintähän on vain tajuta, missä kohtaa tarvitsee ehkä ulkopuolistakin apua - siksi minäkin näitä aina välillä kyselen varmuuden vuoksi", hän jatkoi, hiukan mietteliäänä. Kyllä hänkin tavallaan ymmärsi, että Sean saattoi kokea nykyisen elämänsä helpommaksi kuin siviiliarjen - olihan siinä välillä melkoinen kontrasti ja joillekin oli varmasti helpompaa vain pysytellä sen menevämmän sotilasuran parissa kuin yrittää sopeutua johonkin yksitoikkoiseen toimistotyöhön. Ja mikäs siinä, jos arki maittoi.
Seanin tiedustellessa Addien omaa vointia punapää kohautti olkiaan. "No ei tässä nyt oikein valittaakaan voi", hän naurahti lyhyesti. "Viihdyn täällä oikein hyvin, työn puolesta ja muutenkin, mutta.. no, päättele itse kun tiedät että harkitsen keikkaluontoista paluuta rapakon toiselle puolelle. Kait se on vähän niinkuin sanoit itsekin, ei sitä oikein osaa asettua aloilleen normaalin kuolevaisen elämään. Tai sitten nyt on vain sellainen hetki elämässä omine sotkuineen, että kaipaa sitä parin vuoden takaista arkea muuten vain", Addie pohdiskeli lyhyen virnistyksen saattelemana. Olihan tässä viime aikoina tapahtunut ihan tarpeeksi, että Addie kaipasi pientä maisemanvaihdosta, mutta ei hän viitsinyt Seania vaivata sen tarkemmin omien ihmissuhdesotkujensa yksityiskohdilla.
|
|
member rank
Turisti
Discord name
|
Oct 23, 2018 10:01:13 GMT 2
Post by mutka on Oct 23, 2018 10:01:13 GMT 2
Sean ei vielä luovuttanut kokonaan naisen houkuttelua töihin. "No jos tahdot niin meillä tulee tuossa parin kuukauden sisään eteen myös kenttähoidon suunnitteluprojekti..." mies sanoo ja kääntää sitten katseensa tarkemmin naiseen. "Itse asiassa, olisit muuten ihan täydellinen rekry siihen." hän sanoo tajutessaan asian itsekin. "Homman nimenä on suunnitella tuo Adeninlahden ja Somalirannikon saattueiden lääkäritoiminta kuntoon. Ei niinkään ihan konkreettista tekemistä, vaan se että joku jolla olisi Triage-osaaminen ja sotilaslääkärin kokemusta katsoisi sen koko kuvion. Kannattaako lääkäri pitää Adenissa ja lennättää hekolla vai onko parempi että lääkäri olisi jollain saattueen laivoista. Millainen vasteaika saadaan ja millainen varustus pitäisi olla ja sellaista."
Tällä kertaa miehen puheestahuomaa, ettei tuo heitto ole enää kasuaalinen "tule meille töihin" vaan hän havahtui tajuamaan että toinen tosiaan täyttäisi tehtävän vaatimukset täysin. Ei varsinainen rekry Seanin alaan kuulu, mutta tuo kenttätoimintalääkäri olisi hänen toimialueensa ensivasteen päällikkö ja suunnitteluvaiheessa hänen aisaparinsa työssä. "Huono puoli on, että joutuisit tekemään töitä minun kanssani, mutta firma maksaa aika kelvollista palkkaa." Hän veistelee vielä.
Hetken Seankin keskittyy taas varsinaiseen asiaan lääkärin luona ja ottaa paperin. "Kiitos." hän sanoo lyhyesti taittaen paperin kolmeen osaan ja laittaen takkinsa taskuun. "Juu, jotenkin tällainen menevämpi elämä sopii minulle melko hyvin. En ole oikein sitä tyyppiä, joka kasvattaa lapsia valkoisen säleaidan ympäröimässä talossa ja käy töissä verotoimistossa tai muussa konttorissa." Sean virnistää hieman. Hän ei tosiaan ollut entisen vaimonsa kuoleman jälkeen edes ajatellut missään vaiheessa vakiintumista ja uuden perheen perustamista. Jotenkin tuo tuntui kerralla taakse jääneeltä elämältä.
"Tiedän minä. Kun on kerran saanut sen verenmyrkytyksen toiminnasta, sitä jää aina kaipaamaan." Sean sanoo ja katsoo nyt naista oikeasti ymmärtävästi, tavalla jonka tajuaa vain toinen joka kärsii samasta myrkystä. "Ja on se toisaalta helppoa elämää. Kaikki triviaalit asiat jäävät sivuun. Ruoan saa jostain, joku kertoo missä nukut, mitä syöt ja missä kayt vessassa. Ja vielä milloin teet tämän." Sean nauraa muistoilleen armeijasta. No hänen kokemuksensa erikoisoperaatioista olivat hieman erilaisia perussotilaselämään verrattuna, mutta oli sitäkin toki ehditty elämään. "Ja eipähän tarvitse huolehtia pyykeistä tai tiskeistä." Sean naurahtaa vielä.
|
|
member rank
Mama
Discord name
lellu#8931
|
Jan 23, 2019 16:14:37 GMT 2
Post by lellu on Jan 23, 2019 16:14:37 GMT 2
Addien kasvoille kohosi jo kevyt virnistys, kun Sean oli yhtäkkiö muotoilemassa jo melkoisen konkreettiselta kuulostavaa tarjousta. Vai sillä lailla. "Tuo alkaa jo kuulostaa kovasti ihan oikealta työtarjoukselta", punapää myhäili näpytellessään viimeisiä tietoja Seanin käynnistä koneelle. "Ei tuokaan pahalta vaikuta.. Tosin, suoraan sanottuna kaipaisin ehkä vähän sitä oikeaa arkea. Taidan kuulua niihin epätoivoisiin jotka eivät oikein tunne kunnolla elävänsä muualla kuin keskellä kenttäsairaalan kaaosta. Hullu mikä hullu", Addie naurahti sitten. "Mutta pidetään mielessä. Pitää tässä muutenkin vähän pohdiskella käytännön juttuja - ja varmaan mainita asiasta pomollekin jossain välissä", hän jatkoi sitten.
"Saatat hyvinkin saada puhelun vielä tässä lähiaikoina, kunhan saan vähän selviteltyä näitä muita juttuja", Addie totesi sitten oltuaan hetken hiljaa mietteliäänä. Tokihan hän olisi sopivan tarjouksen tullessa kohdalle ilmoittanut heti lähtevänsä, vaikka niin pian kuin olisi mahdollista, mutta olihan sitä pakko pitää mielessä tavallinen arkikin. Ei hän kuitenkaan voisi ihan tuosta vain lähteä - vaikka kuinka olisi halunnut.
Kaikki Seanin ja hänen väliseen potilas-lääkäri-suhteeseen liittyvä oli varsinaisesti saatu jo hoidettua, mutta koska Addiellä ei ollut täyttä odotushuonetta, ei hänellä ollut mikään hirveä tulipalokiire häätää miestä vastaanottohuoneesta. Mikäs siinä vanhan tutun kanssa rupatellessa. "En kyllä edes osaisi kuvitellakaan sinua toimistorottana", punapää naurahti lyhyesti. Kyllähän hän tiesi, että Seanilla oli aikanaan ollut vaimo, mutta koko sinä aikana kun hän oli miehen tuntenut ei tämä ollut koskaan maininnut puolella sanallakaan mitään mistään haaveista lähteä perustamaan perhettä. Kait mies oli siinä sivussa pureutunut Addien mieleen ikuisena sotilaana, riippumatta siitä mitä tapahtui. Eihän siinä mitään pahaa ollut.
Seanin sanat armeijan rutiineista saivat Addien naurahtamaan uudemman kerran. "Sepä se.. Siinä on jotain vähän kierostikin rentouttavaa, kun ei tarvitse miettiä mitään turhia arjen ongelmia, kun ympärillä on paljon isompiakin ongelmia", hän hymähti. "Kait meillä armeijahörhöillä on jotain vikaa päässä, kun siitä huolimatta aina tahtoo takaisin." Ei sitä todella ymmärtänyt, ellei ollut kokenut sitä itse. Addiekin oli joutunut moneen otteeseen vakuuttelemaan perheelleen olevansa oikeasti onnellinen armeijan palveluksessa - olihan se kuitenkin huomattavan erilaista elämää kuin arki ylemmän keskiluokan lähiössä, kuten hänen lapsuutensa ajan. Mutta ei hänen vanhempiensa tarvinnutkaan ymmärtää.
|
|
member rank
Turisti
Discord name
|
Jan 29, 2019 16:02:32 GMT 2
Post by mutka on Jan 29, 2019 16:02:32 GMT 2
Sean naurahtaa hieman sanoille työtarjouksesta. "No ei se ole puhtaasti minun päätettävissäni, kuka siihen palkataan ja viimeisen sanan taitaa sanoa firman ensihoitojohtaja, mutta jotain kai siinä minunkin sanani painaa." hän toteaa hieman keventäen sanojaan. "Mutta jos se kiinnostaa niin tuumaa asiaa."
Vaikka rekrytointi ei varsinaisesti Seanin toimenkuvaan kuulukaan, nainen olisi hyvä rekry tuohon tehtävään. Sotilaslääkäri ja Addiesta Sean voisi itse taata, että tuo osasi hommansa. Lisäksi toki naisen ottaessa pestin, siitä kilahtaisi Seanin omalle tilille rekrytointipalkkio. Miehen tulotaso oli sen verran hyvä, ettei hänellä tuolle rekrytointipalkkiolle huutavaa tarvetta ole, mutta kukas sitä rahasta kieltäytyisi. MUSC maksaa varsin kelvollista palkkaa, Sean nostaa lisää omista yrityksistään, Maddog diving&Ferrystä ja Maddog Training&Consultingista. Tämän lisäksi tulevat vielä miehen vähemmän päivänvaloa kestävät liiketoimet.
"Mutta se ei tosiaan ole päivän päälle, sinä joudat sitä asiaa miettimään." Sean vielä toteaa ennen kuin siirtyy taas naisen ajatuksenjuoksun mukana tuohon toiminnantäytteiseen elämään. "Ei minusta varmaan tosiaan olisi toimiston istumaan, viimeistään kahden kuukauden jälkeen nakkaisin koneen ikkunasta ja karkaisin merille tai jotain." Hän naureskelee vielä asialle.
Vaikka hänen vaimostaan ei ollutkaan tällä kertaa ollut puhetta, myös miehen ajatukset seurailevat hieman tuon tavallisen, rauhallisen työn ja hänen mainitsemansa lastenkasvatuksen perässä tuota suuntaa. Jennyn kuoltua aikanaan pommin uhrina Sean oli omistanut elämänsä kahdelle kolmen kirjaimen toimijalle. ARW:lle ja IRA:lle. "Lienee nämä sotahommat jääneet hieman liikaa veriin" Hän vielä virnistää.
"Ja kyllä se on toisaalta jopa tavallaan rentouttavaa. Omat hommat ovat selkeitä ja joku muu hoitaa kaiken muun. Ja jotenkin sen että silloin pelataan isommilla asioilla; se laittaa asiat aina oikeisiin mittasuhteisiin. Enää se että lähikaupasta oli mangojäätee loppu ei olekaan kovin suuri murhe, kun leiriin tulee kranuja." Hetken tauko miehen taas palatessa ajatuksissa takaisin. "Ja se kai sen veren myrkyttääkin."
Sean vilkaisee kelloaan hieman puolivillaisesti. "Olisi mukava turinoida enemmänkin, mutta minun pitää varmaan päästää sinut takaisin töihisi ja minun palata omiini. Mutta sinulla on kortti, soittele jos työkeikka kiinnostaa tai vaikka tahdot kahville."
|
|
