It started off with "nice to meet you"

# Pops’ ootd

Poppy oli viimeiset puoli vuotta matkustellut tiuhaan tahtiin kuvauspaikkojen mukana. Koulu oli täysin jäänyt taka-alalle, kursseja oli lukuisten poissaolojen vuoksi dropattu ja lopulta Poppy oli pistänyt opintonsa jäihin. Opintojen jäädyttäminen oli osoittautunut varsin hyväksi ratkaisuksi, sillä niitä ei yksinkertaisesti saatu vain sovitettua tytön kiireellisen kuvausaikatauluun. Tiedossa oli matkustelua maasta toiseen ja Yhdysvaltojen sisällä, jonka myötä Poppy oli viettänyt huomattavasti enemmän aikaa hotellihuoneissa yöpyen, kuin omassa sängyssä nukkuen. Kiireellisyydestä huolimatta Poppy alkoi tulla varmemmaksi siitä että haluaisi jatkaa mallitöitään, eikä istua oikeussalissa – niin kuin muut perheenjäsenensä.

Koko sitä prosessia oli oikeastaan edesauttanut se, kuinka Poppy oli kesällä nimetty vuoden 2018 Sports Illustrated Swimsuit Rookieksi ja saanut oman pärstänsä Maxim lehden kanteen. Jos Poppylla ei ollut vielä siinä vaiheessa kuin pari hassua seuraajaa Instagramissa ja jonkinlainen maine pohjustettuna mallimaailmassa, niin se viimeistään toimi ponnahduslautana parempiin kuvauskeikkoihin ja miljooniin seuraajiin. Poppy rakasti päivä päivältä vain enemmän työtään, sen viedessä hänet niin moniin uusiin paikkoihin, ettei hän pysynyt enää laskuissa kuinka monessa maassa ja kaupungissa oli vieraillut viimeisen kuukauden aikana. Niinpä uusi viikko alkoi Dallasissa, Adidaksen mainoskuvauksilla, minne Poppy oli saapunut maanantai aamusta ja käynyt ainoastaan heittämässä tavaransa hotellille, jonka jälkeen oli suunnannut määrätylle kuvauspaikalle ja istunut meikkaustuoliin valmisteltavaksi, samalla kun käytiin kuvaussuunnitelmaa lävitse. Siinä vaiheessa Poppy vasta kuuli tekevänsä sen jonkun nuoremman jantterin kanssa, joka ei kuitenkaan haitannut, sillä Poppy oli oppinut sopeutumaan kaiken aikaa muuttuviin tilanteisiin kuvauspaikoilla ja tämä oli nähtävästi yksiä niitä hetkiä.

Kun naamataulu oli saatu valmiiksi ja oikeat vaatteet puettua päälle, Poppy asteli jonkun kuvausassistentin ohjaamana samaan itse kuvauspaikalle. Sieltä löytyikin valmiiksi jo aikaisemmin mainittu kuvauspari, jonka luokse Poppy asteli hymyillen ponihäntä heiluen. ”So you are my partner in crime? What’s up, I’m Poppy”, hän puolestaan esittäytyi tuttuun pirteään tapaansa ja tarttui siihen Colbyksi esittäytyneen jantterin käteen, samalla kun silmäili Colbya. Pikaisen kättelyn jälkeen topakka brunette vei kätensä lanteilleen ja vilkaisi ympärilleen. ”I donno if I should ask this but have you done modeling stuff before?”, Poppy tiedusteli uteliaasti kulmiaan kohottaen, samalla kun leikkisä hymy kaareutui tytön huulille ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Poppy ei osannut päällepäin sanoa mitä Colby teki työkseen tai muuten elämällään - ainakin se oli hyvässä kunnossa, joten ei hän luultavasti kaiket päivää sohvalla tainnut maata. "If not, don't worry - I gotcha", tyttö kiiretti vielä lisäämään ja vinkkasi Colbylle viattomasti toista silmäänsä. Niin tai näin, Poppy uskoi että heillä tulisi ihan hauskaa niissä kuvauksissa. 

”Likewise”, Colby ei näyttänyt yhtään huonolta rikoskumppanilta ja oikeastaan jo heti ensinäkemältä Poppy oli varma, että siitä kuvaussessiosta tulisi varmasti ihan miellyttävä kokemus. Colby ei ehkä ollut ammattilainen, mutta toinen heistä oli. Erilaiset mainoskuvaukset olivat Poppylle arkipäivää, yksin tai kaverin kanssa, joten ei sen pojan kanssa kuvaukset varsinkaan olisi sen suurempi rasti kuin mikään muukaan kuvaus. Jos sitten olisikin, Poppylla oli keinonsa rentouttaa molemmat kuvattavat ja tehdä siitä jopa ihan hauskaa, jolloin kaikki se jännityskin unohtuisi. Jos sellaista sattui siis tuntemaan.

”Maybe, I don’t know? I don't judge a book by its cover”, Poppy virkkoi hyväntuulisesti Colbylle ja kallisti herttaisesti päätään, samalla kun leikittelevä hymy kohosi tytön kasvoille, niin että vuorostaan hänen valkoinen hammasrivistönsä tuli näkyviin. ”But good to know, now I don’t have to worry about your behalf”, hän lisäsi ja venytteli hiukan käsiään kattoa kohti, kun joku assari puolestaan pörräsi Colbyn ympärillä, ennen kuin se siirtyi Poppyn kimppuun, korjaillen nopeasti tytön ponihäntää ja asetteli tytön yllä olevia urheiluliivejä paremmin selän puolelta. Sille assarille hymyiltiin kiitollisena, katseen palautuessa takaisin Colbyyn. ”Don’t worry, I’m here if you need my help – but I’m sure you’ll do fine. You have good face you know”, Poppy kehui vilpittömästi – täysin ammattimielessä kylläkin. Ei sillä että Colbyn kasvoissa olisi mitään vikaa ollut – jantterihan oli komea tatuointeineen päivineen, mutta Poppy ei yleensä työnlomassa keskittynyt katselemaan miltä muut näyttivät, vaan keskittyi siihen olennaiseen eli itse näyttämään hyvältä kuvissa.

Kun kaikki pienet turhat asettelut oli tehty, alettiin vihdoin räpsiä niitä kuvia. Poppy seisoi aluksi Colbyn vierellä, kunnes valokuvaajan kehotuksesta siirsi toisen kätensä rennosti miehen hartialle ja nojautui poikaa vasten samaan sävyyn. Katse oli kohdistettu kameraan, jolle keimailtiin kuvaajan pyyntöjen mukaan. ”Yeah, it’s kinda my job”, Poppy myönsi naureskellen, samalla kun poseerasi kameralle, vilkaisten kuitenkin Colbya sivusilmällä. Volby vaikutti tutulta, mutta Poppy ei osannut mistä - ehkä sen profiiliin oli törmätty instagramissa tai jossain vastaavassa. Eikä pieni small talk ei ollut pahaksi kuvauksien yhteydessä. Se teki siitä itseasiassa helpompaa ja niin molemmat osapuolet usein tuppasit rentoutumaan nopeammin. ”I’ve been on the road about… Few months now. I’m staying here few days and after this I’m going back to home for a week. My fist day offs for a long time”, Poppy kertoili kasuaalisti. Kotona ei oltukaan hetkeen käyty, joten sinne oli ihan kiva palata Dallasin reissun jälkeen. Omaa sänkyä ja koiraa oli erityisesti kaivattu.

Kuvaajan kehottaessa Poppyn kääntämään katseensa kamerasta puolestaan Colbyyn, tyttö teki työtä käskettyä. ”So, what do you do for living? Not modeling, I’m assuming”, Poppy kohotti huomaamattomasti toista kulmaansa, samalla kun sai siinä oivan mahdollisuuden silmäillä Colbyn kasvoja paremmin. ”Nice tats’ by the way”, kehuttiin ohimennen, mutta palattiin takaisin siihen aikaisemmalle kyselylinjalle. ”You live in Dallas?”

”So you travel a lot too? Sounds like fun”, Poppy virkkoi hymyillen. Hän itse henkilökohtaisesti piti matkustamisesta niin paljon, että paikasta toiseen ravaaminen ei haitannut. Totta kai Nashvilleen oli aina kiva palata, koska siellä oli suurin osa ystävistä, mutta muuten Poppy viihtyi tienpäällä. Hän oli työnsä puolesta päässyt käymään sellaisissa maissa ja majoittumaan sellaisiin paikkoihin, mihin kuka tahansa pulliainen ei päässyt. Poppy koki elävänsä unelmaa ja sillä hetkellä elämässä kaikki tuntui olevan reilassa. Paitsi opiskelut, jotka olivat edelleen jäissä, koska tyttö ei tiennyt mitä tehdä niiden kanssa. Perheelle ei oltu uskallettu kertoa halusta jättää opiskelut ja tässä sitä oltiin, kahden tulen välissä.

Colbyn perustelut mallina ololle sai tytön tyrskähtämään tahattomasti. ”Yeeeah, you’re pretty. But not pretty enough. You should be sleeker and groomed if you wanna be a full-time model”, Poppy perusteli huvittuneena ja hymyili Colbylle vinosti, pahoittelevaan sävyyn. Useimmat kuuluisat ja vähemmän kuuluisat mallit olivat jo tulleet tutuksi, heidän työskentelyä oli joko seurattu tarkasti tai heidän kanssa oli päästy samoihin kuvauksiin. Colby ei kuitenkaan soittanut ulkonäöllään kelloja ja hyvin pian Poppy saikin vastauksen siihen ammattikysymykseen, joka selitti jo paljon sitä miksi tyttö ei tiennyt liioin kuka poika oli – tai mistä se oli tuttu. ”Cool! I don’t know anything about hockey or skating, even though my best friend is crazy hockey fanatic and my other friend plays hockey too”, Grisha oli Poppyn ainoa ystävä, joka pelasi kiekkoa ja Laurie oli puolestaan muuten vain hullu jääkiekonseuraaja, eikä siitä huolimatta Poppy ei tiennyt jääkiekosta mitään. Yhteen peliin hän oli viimeisen parin vuoden sisällä päässyt ja siinäpä se saldo oli jääkiekon seuraamisen osalta.

Kuvaajan kehotuksesta vaihdettiin taas poseerausta ja käännyttiin paremmin Colbyn puoleen, jonka puhetta kuunneltiin pienesti nyökkäillen. Dallas vaikutti ihan mukavalta kaupungilta. Siellä oli lämmin ja no… Poppyn piti keksiä jotain tekemistä itselleen pariksi päiväksi, kunnes lentonsa Nashvilleen tulisi ajankohtaiseksi. Ei se luultavasti ollut kovin vaikea tehtävä. Hyvin pian sen jälkeen he saivat pienen tauon kuvauksien lomassa ja saadessaan heidän luona pyörähtävältä assarilta oman vesipallonsa, Poppy availi hitaasti sen korkkia. ”I’m from New York but now I live in Nashville. I moved there when I started my studies at Belmont University but this modeling stuff made me freeze my studies. This is more fun than study law”, Poppy kohotti kulmiaan merkittävästi ja virnisti leveästi, jonka jälkeen kohotti avatun vesi pullon huulilleen. Sen lomassa vilkaistiin nopeasti ympärilleen.

Kädessä olevasta vesipullosta hörpittiin muutama huikka, kunnes se ojennettiin ohi kävelevän assarin matkaan. ”Have you always played hockey? Is it your calling or something like that”, kyseltiin, samaan aikaan Poppy ryhtyi taas venyttelemään, nojautuen vuorostaan eteenpäin, niin että kosketti sormenpäillä kenkänsä kärkiä, vilkaisten Colbya kuitenkin ilkikurisesti virnistäen. ”I mean, hopefully you have some power in those hands because you might have to pick me up”, naurahdettiin huvittuneena, lopettaessaan venyttelemisen ja katsahtaessaan kuvaajaa, joka ilmoitti kuvauksien jatkuvan. ”C’mon, let’s have some more fun”, Poppy kujersi sen hetkiselle aisaparille, kiristi taas ponihäntäänsä ja asteli sen kameran eteen.

”I bet your mama says you’re special too… Just kidding, confidence is good”, Poppy hymähti pojan sanoille huvittuneena ja pudisteli päätään. Hänestä oli hienoa, jos ihmisiltä löytyi luontaista itsevarmuutta. Poppy oli erityisesti kokenut aina elämän olevan hiukan helpompaa, kun tunsi omat heikkoudet ja vahvuudet. Vuosien saatossa sitä oltiin ainakin opittu hyväksymään oma vartalo sellaisena kuin se oli, eikä Poppy ollut edes koskaan halukas muuttamaan itsestään mitään. Oli tarpeeksi rintavarustusta ja takapuskuria, ilman että olisi tarvinnut kiirehtiä veitsenalle parantelemaan luonnollista kauneuttaan. Omassa työssä sen koettiin ainakin olevan vahvuus, koska Poppy koki ulkoisenolemuksensa olevan hänen työväline, siinä missä sivellin oli maalarille. Se oli ehkä itse rakasta, tai sitten ei, mutta rehellisesti sanottuna Poppy oli ainakin ulkoiseen olemukseensa hyvin tyytyväinen ja olisi voinut ihailla itseään pelisistäkin pidemmän aikaa, kuin sen ohikiitävän hetken.

”In NHL, like you. Grisha Charkov, he’s Preds’ goalie. Good guy”, Poppy kertoili hymyillen, kun Colby tiedusteli ystävänsä perään. Siinä olikin kaikin puolin mukava, hauska ja nöyrä kaveri – sellainen, joka jaksoi kuunnella Poppynkin juttuja hamaan tappiin saakka, ilman että piti hiukan höpsön tytön juttuja aivan päättöminä. ”You know him?”, kysyttiin lähes heti perään kulmia kohottaen, Poppyn silmäillessä vuorostaan Colbya kysyvään sävyyn. He pelasivat samassa liigassa, joten luultavasti edes nimeltä ne kaverit tunsivat toisensa. Poppy ei tuntenut tai tiennyt ketään muita kuin Grishan ja ehkä joitain sen esittelemiä kavereita, joihin oli joskus törmätty. Muut olivat täysin tuiki tuntemattomia hänelle.

”Surprised there, huh? I know how you feel, wouldn’t believe either if someone like me would say that she was studying law”, Poppy virnisti hiukan leikkivään sävyyn ja pukkasi Colbya kevyesti olkaan. Jos jotain Poppy oli oppinut vuosien saatossa, niin se oli se, ettei ketään olisi saanut tuomita ulkonäön perusteella. Ei kaikki mallit olleet täysin tyhjäpäitä – jotkut omistivat ihan yliopistotasoisia tutkintoja, mutta elämä oli lopulta syystä jos toisesta vienyt aivan toiseen suuntaan. Niin oli käynyt Poppyllekin, eikä häntä kaduttanut päivääkään se, että oli lähtenyt aikanaan malliksi.

Colbyn keksiessä syitä miksi tytön pitäisi ryhtyä takinkääntäjäksi – vaikka ei nyt rehellisesti sanottuna mitään joukkuetta fanaattisesti kannattanut – Poppy naurahti huvittuneena pojan selostuksille. ”Colby, sweetie… You’re not really selling me this Dallas fan thing. I don’t wanna google guy who doesn’t have good hair or doesn’t know how to dress”, hän loi sanojensa myötä varsin merkittävän katseen Colbyyn, jonka kasvo silmäiltiin hetki, ennen kuin jatkettiin; ”If I’m going to be fan, you need to have better reasons why I should become turncoat. So, I think I’ll stay fan of Preds, for now at least”, Poppy virkkoi käsiään pahoittelevasti levitellen, mutristaen huuliaan jopa pienesti samaan sävyyn, kunnes huvittunut virne levisi tytön huulille.

Jantterista selvästikin näki, että hän piti siitä mitä teki työkseen. Kukapa ei olisi ollut, jos pääsi tekemään jotain sellaista mistä todella nautti täysin rinnoin. ”Yeah, I love this job, way more than studying law. I get to travel places where rarely girls like me get to go, enjoy the all-inclusive hotels and sun… So oh yeah, it’s waaaaay more fun”, Poppy nyökkäili selostuksensa lomasta ja kohautti olkiaan kuitenkin hiukan vaatimattomaan tapaan. Mikä vain varmasti kuulosti hauskalta lain lukemisen rinnalla. ”I mostly do those bikini model gigs – pays better and that gives me more followers in social media. You should google me”, poikaa kehotettiin herttaisen hymyn kera. Hyvin maksettujen rahojen lisäksi sitä saatiin enemmän seuraajia sosiaalisessa mediassa, sillä paljas pinta tuntui kiehtovan muitakin kuin vain miehiä. Toki tällaisilla Adidaksenkin mainoksilla sai myös seuraajia, mutta rehellisesti sanottuna SI ja Maxim kuvauksen tulokset toivat mukanaan enemmän huomiota, vaikka ei aina ihan sitä toivotun laista.

Pojan silmien pyöritykselle virnistettiin vain huvittuneena, ennen kuin jatkettiin niitä kuvauksia. Colby siirtyi pian vaihtamaan vaatetustaan kevyempään, jolloin Poppy sai sen aikaa keimailla kameran edessä muutaman kuvan verran yksin. Colbyn palatessa kameran eteen, tyttö löysi itsensä seuraavaksi pojan käsivarsilta, mistä otettiin muutama kuva. Sen myötä kuvauksetkin alkoivat pikkuhiljaa nähdä loppunsa, kun kuvaaja huusi kameransa takaa it's a wrap. Vielä siinä vaiheessa Colbyn käsivarsilla koreillessa, Poppy hymyili pojalle ja taputti sen olkapäätä kevyesti. ”Well it was nice to work with you”, Colbyn kanssa oli yllättävän vaivatonta työskennellä, joten se siitä hyvästä olisi ansainnut enemmänkin kuin ainoastaan kevyen taputuksen olalle. Hymyillen Poppy kuitenkin varovaisesti laskeutui alas tukevasti omille jaloilleen, sipaisten samalla paria ponihännästään karannutta suortuvaa korvansa taakse. ”Maybe I'll see you around somewhere. It was also nice to meet you”, Poppy sanoi hymyillen, ennen kuin otti jo yhden takaperin askeleen taaksepäin, viittoen sitten peukalollaan olkansa ylitse pukuhuoneita kohti. Kuvauksien jälkeen Poppy ainoastaan kaipasi raikastavaa suihkua ja vaatteita, jonka jälkeen hänellä olikin suunnitelmat vielä täysin avoimet. Ehkä hän jäisi hotellille vain lepäilemään tai vaihtoehtoisesti lähtisi tutkimaan Dallasin yöelämää.