|
Jul 20, 2014 16:55:32 GMT 2
Post by Deleted on Jul 20, 2014 16:55:32 GMT 2
Maanantaista sunnuntaihin 12.5.-18.5.2014 Nadi, Viti Levun saari, Fidzi Naomin oli suorastaan vaikea uskoa sitä, millaista hänen elämästään oli tullut. Hän oli tottunut siihen, että hän laittoi työnsä kaiken muun edelleen. Hän oli uhrannut itsensä ja elämänsä Orderille, eikä koskaan uskonut, että asiat koskaan muuttuisivat. Sitten hän oli tutustunut Oweniin – Oweniin, joka oli työskennellyt Divisionille ja Naominkin olisi periaatteessa pitänyt tehdä Owenista selvää. Nyt tuo samainen mies oli hänen kihlattunsa ja heidän poikansa oli lähes vuoden ikäinen – Orderkin oli kaatunut jo ajat sitten, eikä siitä tarvinnut enää huolehtia. Kaikin puolin heidän elämänsä oli suhteellisen normaalia, ainakin päällisin puolin. Toki Naomi ymmärsi sen, ettei elämästä koskaan tulisi täysin samanlaista kuin tavallisten ihmisten, he kumpikin olivat kokeneet ja nähneet niin paljon, ettei sitä kaikkea voinut noin vain unohtaa ja antaa olla. Naomi kyllä yritti parhaansa mukaan olla edes ajattelematta kaikkia niitä asioita, mutta väkisin ne tulivat mieleen, varsinkin Vanessan ja Sethin kanssa tekemisissä ollessaan. Eivät hekään niistä asioista aina puhuneet, mutta Seth oli se, joka Naomin oli Orderiin aikoinaan sotkenut ja Vanessakin oli myöhemmin päätynyt samaan porukkaan. Tulevan viikon aikana Naomi kuitenkin oli päättänyt olla ajattelematta mitään, mikä liittyi hänen menneisyyteensä – he olivat nimittäin lähdössä yhteiselle lomamatkalle Fijille Owenin, Vanessan ja Sethin kanssa. Sitä lomaa he kaikki neljä olivat odottaneet, he lähtisivät nimittäin pitkästä aikaa matkalle ilman lapsia ja loman kohokohta tulisi olemaan Naomin ja Owenin häät. Mitään suurta seremoniaa he eivät todellakaan halunnut järjestää, se ei ollut kummankaan heidän tyylistään, joten parhaalta vaihtoehdolta oli tuntunut karata Fijille ja vihkiytyä vain lähimpien ystävien läsnäollessa. ”Luulisi, että se Owenin ja Naomin kone olisi jo täällä..” Seth puheli lähinnä itsekseen Los Angelesin lentokentällä, heidän odotellessaan Vanessan kanssa lähtöportilla Naomia ja Owenia. Seth ja Vanessa olivat lentäneet New Yorkista Losiin jo pari tuntia sitten, kun taas Naomin ja Owenin lento Phoenixista pitäisi olla pian täällä – yhdessä he lähtisivät sitten kohti Fijiä samalla koneella. ”Melkein kyllä outoa lähteä reissuun ilman poikia.. Vaikka pärjääväthän he kyllä kotona, Liz osaa varmasti olla heidän kanssaan.” Seth sanoi, kääntyen sitten katsomaan hymyillen vieressään istuvaa Vanessaa. Kauheasti heillä ei ollut ollut vapaa-aikaa ihan vain kahdestaan ja oli todellakin onni, että Vanessan Elizabeth-sisko oli luvannut katsoa heidän kaksosiaan sillä välin, kun he olivat itse lomalla. Pojissa todellakin oli vahtimista, mutta kaikeksi onneksi Elizabeth työskenteli päiväkodissa, joten nainen oli tasan taatusti tottunut hieman villimpiinkin lapsiin. Pian heidän vapaa-aikansa vähentyisi vielä entisestään, sillä Vanessa oli raskaana ja lapsen oli tarkoitus syntyä syksyllä. Kaiken heille tapahtuneen pahan jälkeen Seth oli vain ja ainoastaan onnellinen ja kiitollinen Vanessan raskaudesta. Emman kuoleman jälkeen Sethistä oli tuntunut, ettei hän voisi enää koskaan tulla isäksi uudestaan, mutta pikkuhiljaa haavat olivat lähteneet parantumaan ja nyttemmin kumpikin heistä odotti uutta tulokasta innoissaan. Seth vilkuili lähtöportin suuntaan, kun hän sitten sattumalta huomasi, että tutun näköinen kaksikko käveli heidän luokseen. ”No moi. Me jo kerettiin miettiä, että päätittekö te sittenkin jättää lennon välistä.” Seth naurahti kaksikon tultua heidän luokseen. Seth ja Vanessa nousivat penkeiltä ylös Naomia ja Owenia tervehtiäkseen – naiset halasivat, miehet lähinnä muuten vain tervehtivät toisiaan. ”Meidän lento oli vähän myöhässä, mä jännitin jo, että me myöhästytään, mutta täällä ollaan. Eikös tuonne koneeseenkin pääse jo ihan pian?” Naomi kyseli, katsellessaan portin suuntaan – ainakin virkailijat pyörivät portin luona sen näköisenä, että koneeseen pääsisi pian. Kuten he olivat arvelleetkin, koneeseen pääsi ihan pian Naomin ja Owenin saapumisen jälkeen. Kesti kuitenkin aikansa, että kaikki pääsivät koneeseen ja varsinkin Naomi tunsi itsensä todella väsyneeksi ennenkuin kone edes lähti mihinkään suuntaan – hän olikin jo nukahtanut ennen lentokoneen nousua. Kieltämättä Sethkin alkoi väsyä matkan aikana ja kun he olivat syöneet, taisivat he kumpikin Vanessan kanssa nukahtaa ja kaksikko havahtui takaisin hereille vasta, kun koneessa kuulutettiin, että laskeutuminen alotettaisiin pian. Matka oli ollut pitkä, eikä porukka tuntenut oloaan ainakaan kovin paljoa virkeämmäksi, kun he odottelivat viimein matkalaukkujaan. Laukut saatiin kuitenkin nopeasti, joten he pääsivät nopeasti etsimään taksia. ”Eihän tästä tainnut pitkä matka olla sinne hotellille..” Naomi mietiskeli, heidän kävellessään lentokentän edessä olevalle taksitolpalle. Taksin he saivat nopeasti, tosin kuskin kanssa heidän piti hieman neuvotella siitä, paljonko matka hotellille tulisi maksamaan. Hinta saatiin neuvoteltua ja he pääsivät jatkamaan matkaa. Jos Naomi oli ollut väsynyt lentomatkan aikana, hän alkoi pikkuhiljaa virkistyä, kun he lähtivät ajamaan hotellille päin. Maisemat olivat todellakin mielettömät ja paremmaksi ne vain muuttuivat, kun he pääsivät heidän hotellilleen – tai pikemminkin heidän bungalow-tyylisille hotelleilleen. He maksoivat matkansa ja lähtivät ilmottautumaan vastaanottoon. Kirjautuminen hotelliin ei kuitenkaan kestänyt kauaa, joten pariskunnat lähtivät kumpikin kävelemään kohti omia majoituksiaan – kummallakin pariskunnalla oli omat bungalowinsa, mutta heidän rakennuksensa olivat kuitenkin vierekkäiset. ”No mutta hei, me varmaan nähdään aamulla? Kello on jo sen verran paljon ja on ollut pitkä päivää, musta tuntuu, että me hipsitään ainakin jo nukkumaan.” Naomi sanoi hymyillen, vilkaisten vielä Oweniakin. Porukka sitten sopikin, että he kaikki lähtisivät nukkumaan – huomenna olisi uusi päivä ja kerkeäisivät tutustua silloin alueeseen paremmin.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Jul 28, 2014 21:56:44 GMT 2
Post by julle on Jul 28, 2014 21:56:44 GMT 2
”Eiköhän se ihan pian ole täällä, heidän koneensa on varmasti jo laskeutunut mutta matkustajia ei ole vielä päästetty koneesta. Odotellaan nyt ihan rauhassa vain.”, Vanessa rauhoitteli armasta aviomiestään hymy huulilla, samalla kun silitteli rauhoittelevasti Sethin toista hartiaa. Heillä oli tosiaan ollut muutama pitkä päivä, lähdettyään New Yorkista Los Angelesiin, missä he olivat sopineet näkevänsä Naomin ja Owenin – keiden kanssa he jatkaisivat sitten loppumatkan yhdessä Fijille. Vanessasta oli mukava lähteä reissuun Sethin, Naomin ja Owenin kanssa, mutta jotenkin lapsien jättäminen sisarensa huostaan oli raskasta. Ei sillä etteikö Vanessa olisi luottanut Elizabethiin – ehei, siskonsa varmasti pärjäsi paremmin kuin hyvin viikari poikien kanssa. Totta puhuakseen Vanessa vain ikävöi Chasea ja Chancea. Siitä oli niin pitkä, kun Vanessa oli viimeksi jättänyt poikansa toisten ihmisten vastuulle. Vanessa tunsi potkaisun vatsassaan – melko kovankin sellaisen – jolloin hän laski toisen kätensä rauhoittelevasti silittelemään kasvanutta kumpua. ”Mulla on jo niitä niin ikävä… Pitäisilö mun soittaa Lizille ja kysyä miten pojat pärjäävät – tai miten Liz pärjää?”, Vanessa totesi kysyvään sävyyn, saaden Sethiltä kuitenkin vastaukseksi vain päänpudistelun. Niin, kyllä sisarensa pärjäisi… Tai ainakin Vanessa toivoi niin. Chasessa ja Chancessa oli haastetta kerrakseen. Tämä loma oli kuitenkin Vanessalle ja Sethille täysin tarpeellinen, sillä heille syntyisi pian lisää perheen lisäystä. Heille oli tulossa lapsi ja se myös kyllä näkyi Vanessasta. Tuntui kun asian ilmitulosta olisi kulunut vaivaiset muutama kuukausi, mutta olihan uutisesta jo lähes kuusikuukautta – ja Vanessa näytti jo siltä että hänen vatsansa oli lähes samoissa mitoissa, mitä silloin kun Vanessa odotti kaksoispoikia. Tällä kertaa odotettavissa oli kuitenkin vain yksi lapsi. Tai niin heille oli neuvolassa ainakin sanottu. Hyvin pian posteista kuitenkin asteli tuttu pariskunta, jolloin Vanessa nousi Sethin perässä ylös penkiltä ja suuntasi Naomin ja Owenin luokse. ”Tai no, Seth mietti, se jo melkein panikoi täällä että misä jos te ette olekaan tulossa.”, Vanessa naurahti hyväntahtoisesti halatessaan Naomia, jonka jälkeen hän loi hymyilevän katseen Sethiin. ”Joo, matkustajat pääsee koneeseen ihan just, mekin voitaisiin mennä sinne portille odottelemaan… Mä raivaan meille tien vaikka koneeseen.”, niiden vitsailujen jälkeen nelikko siirtyi oikean portin luokse, josta hyvin pian heidät päästettiin koneeseen. Totta puhuakseen Vanessa ei kaivannut enää yhtään koneessa istumista. Se oli niin raskasta ja ennen kaikkea puuduttavaa, erityisesti hänen kokoluokassaan. Onneksi hyvin pian koneeseen pääsyn jälkeen jokainen nelikosta oli nukahtanut, ainakin joksikin aikaa. Vanessa nukkui kylläkin hiukan huonosti koko matkan, vatsan ollessa kaiken aikaa tiellä ja hän tunsi myös, kuinka lapsellaankin oli epämukavan ahdasta. Owen nukkui tapansa mukaisesti huonosti. Silti pitkien lentojen jälkeen kohteeseen pääsy tuntui hyvältä – sillä seuraavaksi häntä odotti pehmeä sänky. Niin lennon laskeuduttua Fijiin, nelikko etsi itselleen takin ja otti suunnakseen hotellin. Luojan kiitos taksikuskin kanssa ei kauaa tarvinnut keskustella hinnoista, sillä hyvin pian taksin saatua he jatkoivat matkaansa. Owen ei ollenkaan tiennyt mitä tästä reissusta tulisi. Upea, sen hän tiesi, sillä he menisivät Naomin kanssa naimisiin, mutta jostain syystä Owen oli viime aikoina tuntenut itsensä hyvin… Epävarmaksi. Ja syy siihen löytyi täysin miehestä itsestään – ja hänen jalantyngästään. Owen ei ollut oikeastaan ollut oma itsensä sitten jalan menetyksen. Olihan hänellä proteesi, mutta jotenkin kävelykepin kanssa käveleminen se ei tuntunut enää samalta. Mies suoraan sanottuna tunsi itsensä vähemmän mieheksi. Owen kuitenkin vähätteli asiaa sen verran paljon, ettei hän ollut jaksanut huolestuttaa rakastaan ajatuksillaan. Heillä oli muitakin murheita ja tämä reissuhan oli tarkoitus olla iloinen matka heille. Hotellille päästyä, Owen istuutui ensitöikseen aulassa olevalle penkille ja antoi muiden mennä ilmoittautumaan tiskille. Mies hieraisi varovaisesti amputoitua jalkaansa ja irvisti itsekseen. Haamukivut… Niistä Owen oli viimeisen vuoden kärsinyt univaikeuksien ja painajaisten lisäksi. Owen kuitenkin huomasi hyvin pian muiden olevan valmis, jolloin hän laittoi kasvonsa peruslukemille ja nousi keppiinsä tukeutuen ylös penkiltä. ”Joo, nähdään aamulla. Nukkukaa hyvin.”, Vanessa sanoi hymyillen, ennen kuin lähti Sethin kanssa kohti omaa bungalowiaan – Owenin ja Naomin tehdessä samoin. *** Aamun valjettua Owen avasi silmänsä. Hän oli edellisyönä nukkunut luultavasti vaivaiset pari tuntia, kiitos painajaisten jotka piti hänet tiukasti hereillä. Miestä oli kuitenkin rauhoittanut ajatus siitä, että Naomi oli vierellään ja pelkästään toisen nukkumisen katseleminen sai Owenin mielen tasaiseksi. Mitähän hän tekisi ilman Naomia? Aikansa Owen katseli nukkuvan Naomin selkää, ennen kuin hakeutui naisen läheisyyteen ja painoi ensimmäisen suukon tämän paljaalle olkapäälle. Naomi ei tehnyt vielä elettäkään herätäkseen, ennen kuin mies siirsi hiukan naisen hiuksia sivummalle ja painoi seuraavan suukon naisen kaulalle. ”Huomenta rakas… Miten sä nukuit?”, Owen poikamaisen virneen kera, nyt kun nainen kääntyi puoleensa unelias katse silmissään. ”Hyvin. Malttaisitko sä nyt kuitenkin herätä, meillä olisi täksi päiväksi vähän tekemistä.”, Owen muistutti huvittuneena, Naomin kyseltyä miten hän oli nukkunut. Totuushan oli aivan toinen, mutta Naomin ei tarvinnut rasittaa päätään siitä miten mies nukkui. Owen oli tottunut pärjäämään muutaman tunnin yöunilla. ”Mä käyn suihkussa, niin yritä sä sillä aikaa vaikka heräillä…”, sanojensa myötä Owen painoi suukon naisen otsalle, ennen kuin hilautui sängyn laidalle ja laittoi yöpöytään nojaavan proteesin takaisin paikalleen. Lopulta mies nousi ja linkkasi kävelykeppiinsä tukeutuen suihkun ovelle. ”Toki sitten kun tuleva rouva Yates on valmis, niin hän voi liittyä seuraani suihkun puolelle.”, Owen virnisti ovelta ennen kuin siirtyi suihkun puolelle. ”Sä voisit kyllä eka varmistaa onko Seth ja Vanessa heränny, ettei me turhaan kiirehditä mihinkään.”
|
|
|
Aug 1, 2014 23:09:38 GMT 2
Post by Deleted on Aug 1, 2014 23:09:38 GMT 2
Naomia olisi nukuttanut aamulla niin kamalasti. Hänellä ei ollut mitään aavistusta, mitä kello mahtoi olla, mutta sen hän tiesi, että hän olisi voinut jäädä siihen sänkyyn vaikka loppupäiväksi. Pikkuhiljaa hän kuitenkin alkoi heräillä, sillä hän tunsi Owenin suukottelevan keveysti hänen olkapäätään ja lopulta kaulaa. Pieni uninen hymy nousi Naomin kasvoille ja hän kääntyikin katsomaan tulevaa aviomiestään hymy huulillaan. ”Huomenta. Hyvin, vähän liiankin hyvin.” Naomi sanoi edellen hieman uninen hymy kasvoillaan, kurkottautuen sitten suukottamaan Owenia nopeasti huulille. ”Entäs sinä, saithan sä nukuttua?” Naomi varmisteli, silitellen samalla kevyesti Owenin käsivartta. Hän oli ihan varma siitä, että Owenilla oli enemmän kipuja kuin mitä mies kehtaisi hänelle koskaan myöntää. Owen oli niin kamalan itsepäinen, että kuvitteli pärjäävänsä tämän asian kanssa yksin – Naomia jopa pelotti se, ettei Owen kertonut asioista hänelle. Naomi olisi voinut auttaa ja olla toisen tukena, mutta Owen oli selvästi päättänyt, ettei rasittaisi Naomia sillä asialla. Owen sitten vakuuttelikin, että oli nukkunut hyvin ja oli heti perään muistuttelemassa, että heillä oli tänään muutakin tekemistä kuin nukkua. Hymy nousi Naomin kasvoille. ”Ehkä mä just ja just maltan.” Naomi sanoi hymyillen, nousten itsekkin istuma-asentoon, venytellen tosin käsillään hieman, haukotuskin karkasi hänen huuliltaan. Pian Owen oli jo kadonnut sinne suihkuun ja totesi, että Naomi voisi mennä kyselemään, olisiko Seth ja Vanessa jo heränneet. Sen jälkeiset sanat saivat kuitenkin Naomin naurahtamaan kevyesti. ”Herra Yates on hyvä ja malttaa hetken aikaa.” Naomi naurahti, nousten sitten sängystä ylös ja käveli laukulleen, vetäisten sieltä vain jonkun mekon päälleen. Naapurihuoneistossa olikin juuri heräilty, kun oveen koputettiin. ”Joko siellä ollaan hereillä?” Naomi huikkasi oven ulkopuolelta hyväntuulisena. Kumpikaan ei vielä avannut ovea, joten Naomi kääntyi katselemaan merelle päin hymy huulillaan. Tästä lomasta tulisi taatusti täydellinen. He menisivät tänään Owenin kanssa naimisiin ja heillä olisi kokonainen viikko aikaa lomailla aivan täydellisissä maisemissa täydellisessä seurassa. Naomin ajatukset katkaisi kuitenkin Vanessa, joka oli tullut avaamaan oven. ”Huomenta. Mä vain tulin katselemaan, oletteko te hereillä.. Me varmaan syödään jotain aamupalaa ja jos sitten lähdettäisiin katsomaan se hääpaikka?” Naomi sanoi hymyillen serkulleen ja kun he olivat sopineet jonkinlaisen aikataulun päivälle, Naomi palasi takaisin hänen ja Owenin huoneistoon – ja kyllä hän sinne suihkuunkin vielä kipitti kihlattunsa seuraksi. Suihkun jälkeen he söivät sitä aamupalaa ihan kaikessa rauhassa, oli suorastaan rentouttavaa, kun se saattoivat keskittyä vain itse nauttimaan siitä aamupalasta ilman, että Xander oli vieressä vaatimassa huomiota. Tottakai kumpikin heistä rakasti poikaansa, mutta kyllä yhteinen laatuaikakin oli jo ansaittua. ”Vähän mua jännittää.” Naomi myönsi pienen naurahduksen kera, juotuaan viimein kahvinsa loppuun. Ei hän edes tiennyt, mikä häntä niin kovasti jännitti – ei heidän elämänsä nyt niin paljoa avioliiton myötä muuttuisi. Heillä oli vakaa suhde ilman avioliittoakin, mutta tottakai se lujittuisi nyt entisestään. Aamiaisen jälkeen nelikko oli sitten lähtenyt katsomaan sen hääpaikan – Naomi ja Owen olivat halunneet mennä naimisiin rannalla. Paikkaa katsellessaan Seth kiepautti kätensä kevyesti Vanessan ympärille ja suukotti vaimoaan hiusten sekaan. ”Melkeinhän tässä iskee kateus, muistatko sä meidän hääpäivän..” Seth naurahti pienesti, maisemia katsellessaan. Myös he olivat menneet meren äärellä naimisiin ja se päivä oli kyllä ollut aivan mieletön. Seth tosin oli silloin saanut yllätettyä Vanessan, ei nainen ollut edes tiennyt sinne saapuessaan, että he olivat menossa naimisiin. Naomi sen sijaan tunsi olonsa harvinaisen haaveilevaksi – vain muutamien tuntien päästä he olisivat viimein aviopari Owenin kanssa. Pian nelikko lähti sitten kävelemään takaisin bungaloweillensa, sillä tekemistä riittäisi iltaa varten. ”Okei, Owen, sun pitää mennä Sethin kanssa Sethin ja Vanessan huoneeseen. Me nähdään sitten vasta sitten illalla uudestaan.” Naomi sanoi heidän tultuaan lähemmäksi heidän majapaikkaansa. Ennen sisälle menoa Naomi vielä pysähtyi ja nappasi Owenia käsistä kiinni, kävellen miehen eteen. ”Pian me ihan oikeasti ollaan naimisissa.” Naomi myhäili tyytyväisenä ja kurkottautui suukottamaan miestä huulille. Miehet lähtivät sitten sinne Sethin ja Vanessan huoneeseen, kun taas Vanessa ja Naomi lähtivät valmistautumaan iltaa varten Naomin ja Owenin huoneeseen. ”Mua jännittää ihan oikeasti. En mä tiedä edes miksi, ei tämän pitäisi olla mikään mun elämäni jännittävin hetki.” Naomi sanoi naurahtaen heidän asteltuaan sisälle Vanessan kanssa. ”Tai on tietysti omalla tavallaan. Enhän mä ikinä ole aiemmin naimisiin mennyt.” Naomi hymyili – rehellisesti sanottuna, muutama vuosi sitten hän ei olisi edes uskonut, että hän menisi naimisiin. Tänään se kuitenkin viimein tapahtuisi ja se tuntui niin mielettömän hyvältä, ettei Naomi osannut edes kuvailla kaikkia niitä tunteitaan. Alkuilta koitti hyvinkin pian ja miehet olivat lähteneet sinne vihkimispaikalle hieman ennen naisia. Myös vihkijä oli jo paikalla ja enää piti odottaa, että naiset saapuisivat paikalle. Matka heidän asumuksiltaan ei onneksi ollut pitkä, joten matka taittui helposti kävellen. Pientä asukriisiä Naomi oli kylläkin kerennyt kokea ennen paikalle lähtöä ja vielä matkallakin häntä arvelutti – hän ei halunnut mitään turhan virallista, joten hän ei myöskään ollut halunnut ostaa mitään kunnon häämekkoa. Sellainen ei olisi ollut lainkaan hänen juttunsa ja sen tiesi myös Owen, joten hänelle riitti ihan vain se, että mekko oli valkoinen ja se oli edes hieman juhlava. Pian myös Naomi ja Vanessa sitten saapuivat paikalle ja kun Naomi näki Owenin seisovan siellä hiekalla, hymy nousi hänen huulilleen – hän tiesi, että hän oli tekemässä oikean ratkaisun, hän menisi naimisiin juuri oikean ihmisen kanssa. Oli suorastaan huvittavaa, miten hän olikin onnistunut löytämään täysin sattumalta niin täydellisen miehen, ei sellaista voinut vain tapahtua. Naomista tuntuikin, että tässä tapauksessa kohtalo oli ehdottomasti pistänyt näppinsä peliin. Jokatapauksessa, Naomi nappasi kengät jalastaan ja jätti ne siihen kauemmaksi, kävellen sitten paljain varpain Owenin luokse siinä lämpimällä hiekalla. Hyvin pian hän oli Owenin luona ja kun myös Vanessa tuli heidän luokseen, vihkijä kysyi, alotettaisiinko vihkimistilaisuus. Naom käänsi katseensa Oweniin ja nyökkäsi päätään – kyllä, he olivat valmiita tähän.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Aug 16, 2014 16:17:54 GMT 2
Post by julle on Aug 16, 2014 16:17:54 GMT 2
Heräiltyään ja syötyään aamupalansa, nelikko oli suunnannut rannalle katsastamaan Naomin ja Owenin hääpaikan. Vanessa automaattisesti huokaisi jopa hiukan tunteikkaasti, kun hän katseli sitä paikkaa, missä ystäviensä oli tarkoitus mennä naimisiin. Sethin suukotuksen myötä Vanessa vilkaisi hymyillen aviomiestään ja hymyili. ”Kuin eilisen rakas… Silloin mä en kuitenkaan ollut tällainen valas.”, Vanessa ei voinut olla sanomatta, naurahtaen kuitenkin sanojen myötä huvittuneena, katseensa hakeutuessa nyt takaisin meren suuntaan, samalla kun kietoi kätensä Sethin ympärille. Sen sijaan Owen piteli tiukasti Naomia kädessä ja katseli ympärilleen. Hän ei ollut koskaan uskonut pääsevänsä tähän pisteeseen. Owen oli kuvitellut joutuvansa elämään koko elämänsä yksin, mutta sen sijaan elämäänsä oli tullut Naomi. Nyt hän oli menossa naimisiin rakastamansa naisen kanssa ja heillä oli maailman suloisin poika, jonka kanssa Owen sai viettää aikaa enemmän kuin useimmat isät lapsiensa kanssa. Owenin vamma oli kuitenkin ajanut hänet eläkkeelle, sillä ei jalkapuolista sotilasta missään nimessä päästettäisi enää sotatanterelle juoksemaan. Toisinaan Owen kaipasi työtään armeijassa, mutta ehkä jalkansa menettäminen oli ollut heidän kaikkien parhaaksi. Nyt hän sai viettää enemmän aikaa perheensä ja ystävien kanssa – vaikka olihan se hiukan nöyryyttävää, että tuleva vaimonsa elätti heidät hamaan loppuun saakka. Owen kun ei osannut tehdä muuta kuin painaa liipaisinta. Lopulta porukka oli lähtenyt takaisin bungaloweille päin, jolloin Naomi ilmoitti Owenin menevän Sethin mukaan, kun Naomi itse menisi Vanessan kanssa heidän huoneeseen. Owen ei laittanut vastaan vaan teki työtä käskettyä, jota ennen kuitenkin vastasi luokseen tulleen Naomin suukotukseen hymyillen, sipaisten samalla hellästi, mutta rakastavasti naisen poskea.
Pian miehet ja naiset olivat kadonneet valmistautumaan, Vanessan istuutuessa nyt sängyn reunalle odottelemaan. ”Voi mä muistan itsekin vielä sen päivän kun me mentiin Sethin kanssa naimisiin…”, Vanessa sanoi haaveilevasti ja huokaisikin haikeasti. Olihan heidän häistään jo aikaa ja rehellisesti sanottuna se oli yksi Vanessan tärkeimpiä päiviä hänen elämässään. Olihan Vanessa ja Seth kokenut heidän suhteessaan paljon kaikenlaista, mutta kaikki ei ollut vain pahaa. Vain suurin osa, mutta niitä onneksi kompensoi kaikki hyvät hetket. ”Ja totta kai sua pitää jännittää. Naomi rakas, tää on sun elämänsä yksiä niitä päiviä, milloin sua saa jännittää.”, Vanessa hymyili ystävälleen, jonka jännittyneisyys paistoi kilometrin päähän. Harvoin hän oli nähnyt Naomia jännittyneenä, mutta kyllä Vanessa tunnisti, kun paras ystävänsä jännitti jotain niin paljon, että pysyi hädin tuskin edes paikallaan. Muutamia tunteja myöhemmin h-hetki koitti ja ensimmäiseksi Owen suuntasi Sethin kanssa vihkimispaikalle, jossa Naomin ja Owenin vihkijäkin odotteli heitä. Lopulta myös naiset soivat kunnian saapua paikalle ajoissa, ilman että Owenin tarvitsi hetkeäkään alkaa miettiä, että mitä jos Naomi jänistäisikin tästä. Naomin kuitenkin nähdessään, Owenin kasvoille nousi se onnellinen hymy, joka palasi kerta toisensa jälkeen miehen huulille - aina kun hän jopa vain vilkaisi Naomia. Kaikki se tuntui niin aidolta ja oikealta, eikä Owen epäröinyt hetkeäkään, että miksi hänen pitäisi mennä Naomin kanssa naimisiin. Hän rakasti kyseistä naista enemmän kuin itse elämää – ja Owen ajatteli sen olevan aivan pätevä syy mennä naisen kanssa naimisiin.
Naomin saapuessa lopulta itse vihkimispaikalle, Owen tarttui automaattisesti naista käsistä ja loi nopean vilkaisun heidän vihkijään. Tilaisuus saattoi alkaa, jolloin pappi aloitti puhumisen, jonka aikana Owenin katse oli lukittunut täysin Naomin silmiin. Hän ei hetkeksikään kääntänyt katsetta naisesta pois, ei edes silloin, kun hän kysyi, halusiko Naomi mennä kanssaan naimisiin. Haluatko sinä, Naomi Zoe Mitchell, ottaa Owen Nash Yatesin aviopuolisoksesi ja pysyä hänen rinnallaan niin ylä- kuin alamäissä, kunnes kuolema teidät erottaa?. Naomin vastattua kyllä, pappi esitti samaisen kysymyksen myös Owenille. ”Haluatko sinä, Owen Nash Yates, ottaa Naomi Zoe Mitchellin aviopuolisoksesi ja pysyä hänen rinnallaan niin ylä- kuin alamäissä, kunnes kuolema teidät erottaa?”, pappi loi nyt Oweniin vilkaisun, jolloin poikamainen virne oli noussut miehen huulille. Hell yeah. Niiden sanojen myötä Owen veti Naomin lähelleen ja painoi pitkän, intohimoisen suudelman vaimonsa huulille, onnellisen hymyn pysytellessä miehen huulilla. He olivat nyt todella naimisissa. Owenista tuntui joka solussa oikealta. Hän ollut koskaan tuntenut itseään niin hyväksi, saati itsevarmaksi, kuin Naomin seurassa. Owen ei ollut koskaan uskonut niinkään kliseiseen asiaan kuin Siihen Oikeaan, mutta nyt hän oli varma siitä, että oli löytänyt tässä maailmassa sen toisen puoliskonsa. Aivan kuten Seth ja Vanessa, kaikista heidän vaikeuksista huolimatta. Courterit olivat kuitenkin olleet toistensa tukena niin ylä- kuin alamäissä ja Owen oli toivonut saavansa sen saman Naomin kanssa.
Vanessa katseli hymyillen juuri vihittyä paria, katseensa harhautuessa hetkeksi jopa vieressään seisovan Sethin puoleen. Sillä samalla hetkellä Vanessa tunsi olonsa heikoksi, kuvitellen sen menevän hetken kuluttua ohitse. Vanessa pyrki hengittämään syvään ja rauhallisesti, mutta sen sijaan näkökenttänsä alkoi kaventua ja kaiken heidän ympärillään hämärtyvän. Jokin ei ollut kunnossa ja heti ensimmäiseksi nainen pelkäsikin lapsensa puolesta. Olonsa tuntui vain pahentuvan, sillä enää Vanessa ei ainoastaan kokenut menettävänsä näkönsä, vaan olonsa huonontui vauhdilta. Seuraavaksi Vanessa kuitenkin yritti tarttua Sethiä tukevasti hartiasta, jotta ei kaatuisi, mutta olonsa heikentyessä hän käänsi kalpeat kasvonsa miehen puoleen. ”Seth…”, Vanessa ehti huokaista, kunnes naisen silmissä sumentui lopullisesti ja hän kaatui tajuttomana hiekalle. Naisen tiedottomuuden aikana, kaikki oli tuntunut pysähtyneen hetkeksi – Owen lamaantui täysin paikalle, nähden vain kuinka seuraavaksi Naomi kiirehti ystävänsä luokse ja kuinka Seth oli käynyt hiekalla makaavan Vanessan ylle huolestuneena. Owenin ajatuksentaju palautui lopulta takaisin siihen hetkeen, jolloin hän alkoi hoputtaa pappia soittamaan paikallisen ambulanssin paikalle. Kymmenisen minuuttia myöhemmin Vanessa alkoi kuitenkin osoittaa heräämisen merkkejä, jolloin nainen räpytti aluksi varovaisesti silmiään, huomaten nyt yllään huolestuneet silmäparit. ”Mmhn… Mitä tapahtui? Lapsi…”, Vanessa automaattisesti laski kätensä vatsalleen ja loi huolestuneen katseen Sethiin. ”Ei hätää, ambulanssi on tulossa, me viedään sut sairaalaan tarkistettavaksi.”, Vanessa vain nyökkäsi varovaisesti Owenin sanoille, pidellen käsiään nyt suojelevaisesti vatsallaan. Vanessa todella toivoi että lapsella oli kaikki hyvin. Ei raskaiden naisten pitänyt pyörtyillä ihan noin vain!
Hyvin pian kuitenkin ambulanssi oli saapunut rannalle ja Vanessa oli nostettu paareille. Koko porukkahan oli noussut ambulanssin kyytiin hoitajien nurinoista huolimatta. Oli se kuitenkin sanomatta selvää, ettei kukaan heistä, ei Seth, ei Naomi saati Owen aikonut jättää Vanessaa nyt yksin. Hotellilta ei ollut onneksi kovinkaan pitkä matka sairaalalle, jossa Vanessa suoraan vietiin tutkimushuoneeseen. Sen sijaan Owen ja Naomi joutuivat huoneen ulkopuolelle odottelemaan, kun Seth pääsi vaimonsa luokse koko siksi ajaksi, kun naiselta otettiin kaikki tarpeelliset näytteet. ”Toivottavasti Vanessalla ja lapsella on kaikki hyvin.”, Owen totesi sen pitkän hiljaisuuden jälkeen, laskiessaan samalla toisen kätensä vieressään seisovan Naomin vyötäisille, kun toisella nojasi kävelykeppiinsä. ”Mutta, miltä tuntuu olla rouva Yates? Vai aiotko pitää tyttönimesi?”, Owen ei voinut olla keventämättä tunnelmaa, hymyillessään sanojensa jälkeen kuitenkin pienesti, samalla kun painoi suukon vaimonsa poskelle. Hyvin pian heidän ohitseen kuitenkin viiletti valkotakkinen nainen, joka sulki oven perässään kiinni, liittyen nyt Sethin ja Vanessan seuraan tutkimushuoneeseen, pariskunnan odoteltua jo hetken aikaa lääkärin saapumista. Vanessa automaattisesti tarttui tutkimuspöytänsä vierellä seisovan Sethin kädestä ja loi odottavan vilkaisun lääkäriin. ”Hyvää iltaa rouva… Courterhan se oli?”, Vanessa nyökkäsi pienesti lääkärin sanoille, joka avasi seuraavaksi potilaansa kansion ja selasi sen pikaisesti lävitse. ”Voitte aivan hyvin. Pyörtymisenne johtui ainoastaan alhaisesta verenpaineesta, mutta sitä tulee tarkkailla teidän tilassanne kun olette raskaana.”, nainen ilmoitti, jatkaen kuitenkin lähes heti perään; ”Ja mitä lapsiinne tulee, he voivat aivan hyvin.”, niiden sanojen jälkeen Vanessa tunsi valtavan kiven vierähtävän sydämeltään, hellittäen nyt puristustaan Sethin kädestä, samalla kun huokaisi helpottuneena. ”Luojan kiitos, mikä helpotus… Mutta anteeksi, meille on kyllä tulossa vain yksi lapsi.”, odottava äiti oli kuitenkin hyvin nopeasti ymmärtänyt lääkärin puhuneen monikossa. Se oli virhe, hehän odottivat vain yhtä ja ainoaa lasta, jonka odotettiin olevan poika. Lääkäri kuitenkin pudisteli päätään Vanessan varmalle toteamukselle. ”Ei, minä vakuutan että ultrasta kuului kahden terveen lapsen sydänäänet. Tytön ja pojan.”, lääkäri ilmoitti varmana, Vanessan tuijottaessa nyt kyseistä naista täysin lamautuneena – suorastaan järkyttyneenä. ”Te saatte kaksoset herra ja rouva Courter. Onneksi olkoon.”, lääkäri hymyili ja ilmoitti hetkeä myöhemmin menevänsä täyttämään luovutuspaperit, jolloin Vanessa ja Seth jäivät kahden odotushuoneeseen. ”Kaksoset? Tytön ja pojan?”, Vanessa sai viimein pukahdettua suustaan, katseensa lipuessa nyt hitaasti Sethiin, joka näytti lähes yhtä järkyttyneeltä kuin Vanessa. Vanessalla oli edellinen raskautensa vielä niin hyvässä muistissa, että nainen muisti sen kuin eilisen, kun hän oli lähtenyt synnyttämään Chasea ja Chancea. Se oli suorastaan ollut helvetillistä – eikä silloin ollut edes varmaa, että selviäisikö Chance, jonka sydän ei ollut vielä täysin kehittynyt ennenaikaisen synnytyksen vuoksi. Luoja Vanessa ei tiennyt oliko hänestä uusien kaksosien äidiksi… Tilanne tuntui niin uskomattomalta. Niin hyvällä kuin pahalla tavalla, niin kauhealta kuin se kuulostikaan…
|
|
|
Sept 18, 2014 20:48:42 GMT 2
Post by Deleted on Sept 18, 2014 20:48:42 GMT 2
Naomi ei voinut mitään sille, että hänen kasvoillaan oleva hymy ei kadonnut yhtään mihinkään hänen katsellessaan Owenia. Koko tilanne oli kerta kaikkiaan niin uskomaton, Naomi ei vain voinut uskoa, että he olivat tulleet tähän pisteeseen saakka. Heillä oli ollut todella vaikeita hetkiä ja kaikki todennäköisyydet olivat olleet sen puolella, että heidän suhteensa ei kestäisi, mutta siinä he nyt olivat – omissa häissään. Kaiken lisäksi heillä oli maailman ihanin poika kotona odottamassa, eikä Naomi olisi koskaan voinut uskoa, että hän saisi kokea mitään tälläistä onnea. ”Haluatko sinä, Naomi Zoe Mitchell, ottaa Owen Nash Yatesin aviopuolisoksesi ja pysyä hänen rinnallaan niin ylä- kuin alamäissä, kunnes kuolema teidät erottaa?” vihkijä kysyi Naomilta ja nainen vain katsoi hymyillen Owenia silmiin, vastaten sitten hetkeäkään epäröimättä: ”Tahdon”. Hymy pysytteli Naomin huulilla ja yhä leveämmäksi se muuttui, kun pappi kysyi saman kysymyksen Owenilta. Mies vastasi myöntävästi ja hetkessä Owen oli jo vetäissyt Naomin lähelleen ja painanut huulensa hänen huulilleen. Naomi vastasi siihen suudelmaan, eikä hän olisi voinut olla onnellisempi – he olivat nyt ihan oikeasti naimisissa. Kun Naomi ja Owen nauttivat omasta hetkestään, Seth ja Vanessa katselivat tilannetta vierestä. Seth ei aluksi tajunnut, että Vanessa ei voinut sillä hetkellä erityisen hyvin, mutta yhtäkkiä hän kuuli vaimonsa sanovan nimensä. Vasta siinä kohtaa Seth havahtui ja pian Vanessa olikin jo pyörtynyt. ”Vanessa!” Sethin suusta karkasi samantien ja hän kumartui samantien Vanessan vierelle. ”Vanessa-rakas, herää. Vanessa!” Seth yritti, mutta Vanessa ei näyttänyt tulevan tajuihinsa. Myös Owen ja Naomi oli tajunneet, mitä oli tekeillä ja tuore aviopari ryntäsi itsekkin ystäviensä luokse. Naomi tuntui lamaantuvan tilanteesta kokonaan ja samalta tuntui myös Sethistä, joten Owen onneksi ymmärsi hätyyttää papin soittamaan Vanessalle ambulanssin. Ambulanssi saapui nopeasti paikalle ja vaikka ambulanssin henkilökunta oli sitä mieltä, että he kaikki eivät taatusti lähtisi samalla kyydillä sairaalalle, kukaan kolmikosta ei suostunut jäämään kyydistä pois, joten myös he änkesivät ambulanssiin. Matka sairaalalle ei ollut kaikeksi onneksi pitkä, mutta kun he pääsivät sairaalalle, Owenin ja Naomin piti jäädä odottelemaan käytävälle, kun Vanessaa vietiin tutkittavaksi, ainoastaan Seth pääsi mukaan. Naomi jäi katselemaan hieman orpona Courtereiden perään. Kumpikaan ei siinä käytävällä sanonut aluksi yhtään mitään, mutta viimein Naomi kuuli Owenin aloittavan keskustelun. Naomi vain katseli sitä huoneen ovea, mutta hymyili pienesti sitten tuntiessaan Owenin käden vyötäisillään. Miehen kysymyksen kuultuaan Naomi kääntyi katsomaan miestään ja kurkottautui suukottamaan tätä kevyesti huulille. ”Kyllä mä ajattelin, että minusta tulee rouva Yates. Pitäähän meidän perheellä yhteinen sukunimi olla.” Naomi sanoi hymyillen, jääden vain hetkeksi katsomaan miestään silmiin – tuntui hassulta, että he olivat nyt viimein naimisissa. Hassulta, mutta ihan mielettömän hyvältä ja onnelliselta. Oikealta. Sillä välin siellä huoneen toisella puolella Vanessa oli onneksi jo tullut tajuihinsa ja naiselta oli saatu tehtyä kaikki tarvittavat kokeet. Lääkärikin tuli huoneeseen, jolloin vaistomaisesti Sethin katse kääntyi lääkärin suuntaan. Kaikeksi helpotukseksi lääkäri kertoi, että pyörtyminen oli johtunut vain ja ainoastaan matalasta verenpaineesta, ei mistään sen vakavammasta. Sethin kurtisti kuitenkin hieman kulmakarvojaan kuullessaan lääkärin puhuvan kahdesta lapsesta. ”Mitenniin lapset..?” Sethkin kysyi hämmentyneenä ja vilkaisi sängyllä makoilevaa Vanessaa, joka näytti vähintäänkin yhtä hämmentyneeltä. Lääkäri kertoi, että heille oli tulossa kaksoset, tyttö ja poika – ultrassa oli kuulema näkynyt kahden terveen lapsen sydänäänet. Lääkäri jätti heidän pian kahdestaan, eikä Seth osannut hetkeen sanoa mitään, hän vain tuijotti vähintäänkin hämmentyneesti eteensä, kunnes kääntyi katsomaan Vanessaa. ”Ajatella, kaksoset..” Seth naurahti häkeltyneesti, kurkottautuen suukottamaan Vanessaa otsalle, laskien samalla toisen kätensä Vanessan vatsalle. ”Onneksi te kaikki kolme olette kunnossa. Onhan tämä nyt vähintäänkin hämmentävää, mutta eiköhän tähänkin totu.” Seth sanoi. Hän muisti kyllä varsin hyvin, miten vaikeaa Vanessan loppuraskaus oli ollut Chancea ja Chasea odotellessa ja hän ei voinut kuin toivoa, että sama ei toistuisi toista kertaa. Lääkärit olivat onneksi sitä mieltä, että Vanessa voisi lähteä sairaalalta, joten lopulta he kaikki neljä pääsivät lähtemään takaisin majapaikkoihinsa. Taksissa myös Naomille ja Owenille oli kerrottu lääkärin kertomat uutiset ja kuten Courterit, myös Yatesit olivat ihmeissään kyseisestä uutisesta – olihan se nyt hämmentävää, että asiaa ei oltu huomattu aiemmin! Matka hotellille ei ollut onneksi kovinkaan pitkä ja ensimmäisenä Seth oli raahaamassa Vanessa lepäämään heidän huoneeseensa. ”Sä et sitten tee koko loppuiltana yhtään mitään, sä otat nyt ihan rauhassa. Ja loppuloman ajan ylipäätänsäkkin olet ihan rauhassa, sä et saa nyt riehua yhtään mitään ylimääräistä.” Seth sanoi jopa pienen naurahduksen kera saateltuaan Vanessan sänkyyn lepäämään. Toki naisen pitäisi vielä todennäköisesti pestä meikkinsä ja vaihtaa vaatteensa, syödäkkin pitäisi, mutta Seth halusi naisen nyt lepäävän hetken ennenkuin tämä tekisi yhtään mitään ylimääräistä. Seth tulikin sitten itse makoilemaan sängylle vaimonsa viereen ja hän kääntyi kyljelleen niin, että näki Vanessan paremmin. Hymy koreili Sethin huulille ja kevyesti hän laski toisen kätensä Vanessan vatsalle. ”Ajatella, pian meitä onkin sitten kotona kuusi. Voi sitä meteliä ja vilskettä..” Seth naurahti pienesti, tosin se naurahdus meinasi jäädä jopa hieman vaisuksi, sillä vaistomaisesti Sethin mieleen tuli Emma. Emman pitäisi ehdottomasti olla vanhempiensa ja sisarustensa kanssa, tyttö olisi taatusti innoissaan saadessaan peräti kaksi sisarusta lisää, varsinkin, kun toinen tulokkaista olisi pikkusisko. Seth yritti kuitenkin nyt olla ajattelematta kuollutta tytärtään, hän halusi keskittyä positiivisten asioiden miettimiseen – Vanessa ja vauvat olivat kunnossa aiemmasta pyörtymisestä huolimatta ja nyt kun kaksoisraskaus oli tiedossa, Vanessakin osaisi olla varoivaisempi ja Seth saisi iskeä hössötysvaihteensa entistä enemmän päälle. Seth silitteli kevyesti Vanessan vatsaa, suukottaen sitten vaimoaan kevyesti huulille. ”Vai että tyttö ja poika..” Seth naurahti pienesti – odotuksesta oli tullut juuri entistäkin jännittävämpää, sillä vaikka yksikin lapsi oli tietysti enemmän kuin tervetullut lisä heidän perheeseensä, oli se nyt kuitenkin todella jännää saada jo toiset kaksoset. Toisaalta, ei kai tätä kaksosasiaa pitäisi edes ihmetellä – Sethillä oli itsellään kaksoisveli, Vanessalla kaksoissisko, Vanessan äiti oli kaksonen, Vanessan sisko oli saanut peräti kolmoset.. Se taisi yksinkertaisesti kulkea suvussa. *** Ilta oli kulunut kummassakin huoneistossa rauhallisissa merkeissä, mutta aamulla Naomi oli herännyt todella aikaisin ylös. Owen oli vielä nukkunut varsin sikeästi ja aikansa Naomi oli vain katsellut hymy huulillaan miestään, silitellen kevyesti tämän hiuksia. Hän ei kuitenkaan raskinut herättää Owenia, joten hän oli itse kaikessa hiljaisuudessa vaihtanut lenkkivaatteet päälleen ja lähtenyt pienelle aamulenkille. Naomi rakasti juoksulenkkejään ja aiemmin hän oli jopa raahannut toisinaan Oweninkin mukaansa, mutta sattuneesta syystä se ei enää onnistunut – ehkä juuri siitä syystä hän ei raskinut nyt herättää miestään ja pahoittaa toisen mieltä, kun tämä ei voinut lähteä mukaan. Lenkillään Naomi oli saanut myös aikaa ajatella asioita omissa oloissaan. Jo eilen hän oli alkanut ajatella erästä asiaa sen sairaalareissun aikana. He eivät Owenin kanssa olleet yrittäneet toista lasta, mutta Naomi oli kuitenkin huomannut, että hänen kuukautisensa alkoivat olla jo ihan reippaasti myöhässä. Aluksi Naomi oli ajatellut, että ehkä se johtui häästressistä, mutta pikkuhiljaa muitakin tuttuja oireita oli alkanut ilmaantua. Varmuuden vuoksi hän oli onnistunutkin pakkaamaan raskaustestin mukaansa matkalaukkuun ja kaikeksi onneksi Owen ei ollut sitä tajunnut. Alunperin Naomi oli ajatellut, että hän tekisi testin vasta kotona, mutta nyt hän ei vain saanut mielenrauhaa asialta ja niimpä hän oli päättänyt, että jos Owen vielä nukkuisi hänen palatessaan lenkiltä, hän tekisi sen testin. Ja kun hän oli palannut, Owen oli tosiaan vielä tullut nukkumassa, joten Naomi oli hipsinyt laukulleen, napannut sieltä itselleen toiset vaatteet sekä sen testin ja vähin äänin hän hipsi kylpyhuoneeseen. Hän teki sen testin ja tulosta odotellessaan hän meni suihkuun, olo lenkin jäljiltä kun ei varsinaisesti ollut sellainen, että teki mieli mennä takaisin aviomiehen viereen pötköttelemään. Suihkun jälkeen Naomi kuivasi hieman vartaloaan sekä hiuksiaan ja vetäisi alusvaatteet ylleen, kietaisten sitten vain pyyhkeen muun vartalonsa peitoksi. Lopulta hän meni katsomaan sitä testiä – hän ei ollut varma, pitäisi hänen odottaa, että hän katsoisi testin yhtä aikaa Owenin kanssa, mutta lopulta hän oli kuitenkin mennyt katsomaan tuloksen omin päin. Tulos sai hänet hymyilemään pienesti ja niimpä hän nappasi sen testin mukaansa ja lähti kylpyhuoneesta ulos. Owenkin oli jo sopivasti heräillyt, mutta istui vielä sängyllä. ”Huomenta rakas.” Naomi sanoi hymyillen siitä kylpyhuoneen ovelta, kävellen sitten sängylle ja istahti siihen reunalle miehensä viereen. Hän piti sitä testiä käsissään, kuitenkin niin, ettei Owen voinut tulosta nähdä. ”Tuota, Owen.. Mä olen tässä jo muutaman päivän miettinyt, että.. olisiko se mahdollista, että mä olisin taas raskaana.” Naomi aloitti lopulta ihan suoraan, pitäen katseensa siinä testissä, kunnes käänsi testin niin, että Owenkin pystyi näkemään tuloksen. ”Mä tein tän äsken.” Naomi sanoi, heilauttaen testiä kevyesti. ”Mä olen raskaana.” Naomi jatkoi, eikä voinut sille mitään, että hymy nousi entistä leveämpänä hänen huulilleen. Kuten sanottua, he eivät olleet yrittäneet lasta, mutta Naomi oli varma, että Owen olisi yhtä innoissaan tästä uutisesta kuin hän itsekkin. He eivät ehkä olleet sellainen pari, jonka odottaisi vakiintua, menevän naimisiin ja saavan lapsia, mutta nyt kun nämä asiat tapahtuivat, Naomista tuntui niin hyvältä – juuri näin asioiden pitikin mennä.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Apr 1, 2015 17:50:05 GMT 2
Post by julle on Apr 1, 2015 17:50:05 GMT 2
Vanessa oli kirjaimellisesti lamaantunut uutisesta. Hänen mielessään ainoastaan pyöri kauhukuvat Chasen ja Chancen syntymästä. Jos ihan totta puhuttiin, Vanessa ei kokenut ensi synnytyksensä olevan mikään ihanteellinen, joten uusien kaksosien odottaminen ei kuulostanut kovin mielekkäältä, kun ainainen pelko epäonnistumisesta velloi mielessä. Toki raskausaika oli ihanaa aikaa, siitä huolimatta että Vanessa paisui sinivalaan kokoiseksi, mutta synnytyksestä oli valitettavasti jäänyt sellaiset traumat, ettei hän selviäisi siitä ilman Sethiä. Onnekseen lääkäri oli uutisesta huolimatta sitä mieltä, että Vanessa voisi lähteä sairaalasta. Vanessa ei voinut miettiä mitään muuta kuin odotettavia lapsiaan, yrittäen vakuuttaa itselleen että tällä kertaa kaikki menisi hyvin. Tällä kertaa Seth ei lähtisi, eikä samanlaista episodia olisi odottamassa kuin viimeksi. Matka hotellille onneksi sujui kivuttomasti ja samalla Naomille ja Owenille kerrottiin uutiset tulevasta lapsesta. Totta kai kaksikko oli yltä päältä innoissaan Courtereiden onnesta ja niin Vanessakin yritti olla. Vanessa nosti kasvoilleen pienen hymyn, alkaen itsekin pikku hiljaa uskoa, että kaikki varmasti menisi hyvin. Lopulta hotellille päästyä, Seth olikin jo raahaamassa Vanessaa lepäämään. ”Rakas, mä en ole mikään vuodepotilas. Mä pystyn tehdä asioita samalla tavalla kuin ennenkin, pitää vain muistaa syödä ja juoda tarpeeksi täällä ettei äskeinen tapahdu uudelleen.”, Vanessa naurahti aviomiehensä hössöttämiselle, ennen kuin kävi sängylle makaamaan kuin mikäkin vuodepotilas. Hän halusi kyllä käydä vielä puhdistautumassa ennen nukkumaanmenoa, mutta Vanessa halusi antaa Sethille hetken aikaa rauhoittua äskeistä uutisesta. ”Kuusi kuullostaa aika paljolta… Emma varmasti rakastaisi pikkusiskoa.”, Vanessa sanoi hymyillen Sethille ja laski kätensä myös omalle vatsalleen, Sethin käsien päälle. Vanessa ei kuitenkaan halunnut puhua siihen sävyyn, ettei heidän pientä rakasta Emmaa enää olisi. Emma tulisi aina olemaan heidän mukana, minne ikinä he menivätkään. Vanessa kuitenkin huomasi heidän puheidensa latistavan tunnelmaa, joten nainen kääntyi nyt paremmin aviomiehensä puoleen ja laski toisen kätensä miehen kaulan seutuville, silitellen nyt Sethin kaulaa hymyillen, samalla kun vastasi miehen suukotukseen. ”Tyttö ja poika… Meillä ei taida tälläkään kertaa päästä kovin helpolla.”, Vanessa ei malttanut olla naurahtamatta sanoilleen. Tuntui todella absurdilta saada toiset kaksoset, mutta nyt kun asiaa mietti tarkemmin, Vanessa oli kaksonen, Seth oli kaksonen, äitinsä oli kaksonen… Liian paljon yhtäläisyyksiä löytyi minkä vuoksi he saivat taas kertaalleen kaksoset. Vanessa oli kuitenkin nyt innoissaan, nähdessään Sethin kasvoilla paistavan onnellisuuden. Erityisesti jos he saisivat nyt yhden tytön lisää heidän perheeseensä, ettei miesvalta ottaisi täysin ohja heidän kotonaan.
***
Ennen nukkumaan menoa Owen oli ottanut unilääkkeen ja simahtanutkin sitä mukaan varsin sikeään uneen. Hän ei ollut puhunut Naomille lääkityksestään, jonka oli saanut aikaisemmalla lääkärikäynnillään, sillä Owen oli kuvitellut pärjäävänsä ilman niitä. Haamukivut ja painajaiset olivat kuitenkin alkaneet käydä niin pahoiksi että univajauksesta kärsivä Owen kuvitteli tätä menoa menettävän pian järkensä. Owen myös tiesi ettei unilääkkeiden syöminen ollut kovin terveellistä mielenterveydelle, mutta lääkäri olikin ne määrännyt miehelle pahaan unettomuuteen. Nukahtaminen tuntui nimittäin niin hankalalta Owenilla, ottaen huomioon mitä kaikkea oli tapahtunut. Unilääkkeiden voimalla Owen sai kuitenkin nukuttua kokonaisen yön ilman herätyksiä. Herääminen haamukipuihin ja painajaisiin eivät nimittäin olleet Owenin suosikkiöitä, josta huolimatta mies oli pitkään harkinnut söisikö hän ollenkaan unilääkkeitä. Hän tunsi itsensä nyt kuitenkin niin voimattomaksi, että pakko hänen oli joskus nukkua. Niinpä Owen oli nukkunut yönsä varsin sikeästi, eikä ollut herännyt mihinkään kolinaan, ei siihen että vaimonsa oli lähtenyt juoksemaan ja tullut sieltä myös takaisinkin. Vihdoin ja viimein Owen kuitenkin avasi silmänsä raukeana ja haukotteli makeasti nukutulle yölle. Katseensa hakeutui yöpöydällä nököttämään kelloon. Kello oli jo kyllä sen verran, että mies sai nousta sängystä – etenkin kun Naomikin oli taas vaihtelun vuoksi herännyt kukonlaulun aikaan, raaskimatta herättää tuoretta aviomiestä. Lopulta Owen nousi hiukan koholle kyynäriensä varaan ja antoi katseensa lipua yli heidän hotelli huoneensa, ennen kuin nousi kunnolla sängynreunalle istumaan. Amputoitua tynkää hierottiin pistelevän kivun vuoksi, mutta hetkeä myöhemmin Naomin heleä ääni herätti Owenin takaisin todellisuuteen, lopettaen jalkansa hieromisen ja nostaen kasvoilleen uneliaan hymyn. ”Huomenta sullekin… Sä olet nähtävästi herännyt taas kukonlaulun aikaan”, Owen sanoi ja hieraisi uneliaita kasvojaan vielä kertaalleen, ennen kuin kurottautui ottamaan läheistä nojatuolia vasten nojailevan proteesin ja asetti sen paikalleen. Naomin seuraavat sanat yllättivät Owenin täysin, ehtimättä sanoa kutienkaan sanoa mitään kun nainen näytti positiivista raskaustestiä. Onnellisuus suorastaan lipui jokaisen miehen solun lävitse tuon kasvoille, huuliensa kaareutuessa entistä suurempaan hymyyn. ”Sä et ole tosissasi?! Me saadaan lapsi!?”, Owen naurahti epäuskoisena, vetäen Naomin sillä samalla hetkellä tiukkaan halaukseen, suukottaen samalla naista hiusten sekaan. ”Sä olet raskaana…”, Owen toisti vielä epäuskoisena, naurahtaen nyt onnellisena. ”Tää reissu on ollut kyllä yllätyksiä täynnä…”, mies sanoi huvittuneena, vetäytyen nyt hiukan halauksesta, jotta pystyi suukottamaan vaimonsa huulia hellästi. ”Me saadaan toinen lapsi… Mä en voi uskoa tätä.”, Owen sanoi aidosti onnellisena ja hymyilikin sen mukaan. Kaikki kivut ja väsymys ei tuntunut sen ilon rinnalla miltään.
|
|