|
|
Jul 29, 2014 21:01:34 GMT 2
Post by Deleted on Jul 29, 2014 21:01:34 GMT 2
Torstai 28. elokuuta 2013, alkuilta Dariyan ja Nickyn asunto Staten Islandilla Dariya oli miettinyt pidemmän aikaa tulevaisuuttaan Yhdysvalloissa. Hän oli aikoinaan lähtenyt Yhdysvaltoihin sillä ajatuksella, että hän etsisi isänsä Andriyn kanssa ja lähtisi takaisin Ukrainaan – hänen ei missään vaiheessa ollut tarkoitus jäädä maahan yhtään pidemmäksi aikaa kuin oli pakko. Hän ei ollut koskaan pitänyt Yhdysvalloista ja hän olisi enemmän kuin mielellään asunut edelleen kotimaassaan tuttujen ihmisten kanssa. Suunnitelmat olivat kuitenkin muuttuneet hyvin nopeasti, kun Dariya oli tavannut Nickyn. Eiväthän he heti olleet suhdetta aloittaneet, mutta tilanne oli muuttunut siihen pisteeseen, että nykyään he olivat naimisissa ja heillä oli neljä lasta. Dariya oli jo aikoja sitten tiedostanut sen tosiseikan, että hän tuskin tulisi koskaan enää asumaan ainakaan pysyvästi Ukrainassa. Hän oli hyväksynyt sen, mutta silti hän harmitti, että hänen uransa oli jäänyt Ukrainaan. Hän oli oikeasti pitänyt työstään sairaanhoitajana, mutta Yhdysvalloissa hän ei voinut ammattiaan harjoittaa ilman yhdysvaltalaista sairaanhoitajakoulutusta. Monta kertaa Dariya oli miettinyt, että hän hakeutuisi koulutukseen, mutta aina jokin oli ollut esteenä – rahan puute, raskaus, pienet lapset. Niimpä Dariya oli ollut vain kotona ja yrittänyt unohtaa sen, että hän oli joskus ollut muutakin kuin vain vaimo ja kotiäiti. Kuten todettua, viime aikoina Dariya oli todella miettinyt asioita ja kun lapset olivat iltaisin nukkumassa ja Nicky oli töissä, Dariya oli istahtanut tietokoneen ääreen ja googletellut asioita. Tarkemmin sanottuna kouluja ja koulutuksia – hän oli vakaasti päättänyt, että hän alkaisi pätevöityä amerikkalaiseksi sairaanhoitajaksi ja hän palaisi pian työelämään. Parin illan jälkeen Dariya olikin sitten löytänyt etsimänsä. New Yorkissa tarjottiin koulutusmahdollisuus, jossa koulua ei olisi joka päivä ja opetus tapahtui lähinnä iltaisin. Kouluun kuului myös harjoittelujaksot ja kun Dariya oli jo ennestään ammatiltaan sairaanhoitaja, hän saisi osan kursseista hyväksilukuna. Asiasta innoissaan Dariya oli soittanut koululle ja saanut itselleen läjän papereita, jotka hänen pitäisi täyttää kouluun ilmottautumista varten. Dariya oli täytellyt kiltisti kaikki paperit ja tänään hänelle oli kolahtanut postilaatikkoon kirje – hänet oli hyväksytty koulutukseen mukaan! Dariya oli ollut niin innoissaan asiasta, mutta sitten hän oli alkanut miettiä asiaa uudestaan. Hänen pitäisi kertoa asiasta jotenkin Nickylle. Toki mies oli aina ollut sitä mieltä, että ei Dariyan tarvitsisi vain kotona kökkiä vaan hän voisi myös lähteä opiskelemaan uudestaan. Koulutus alkaisi sitäpaitsi vasta lokakuussa, he voisivat palkata vaikka lastenhoitajan siksi aikaa kuin Dariya olisi koulussa, joten ei asian pitäisi olla ongelma eikä mikään. Dariya olikin päättänyt, että hän kertoisi asiasta miehelleen tänään, kun mies palaisi töistään alkuillasta. Illalla Dariyaa hieman jännittikin hänen odotellessaan Nickyä kotiin. Lapset olivat Faithia lukuunottamatta Aimeella ja Mattilla hoidossa ja koska Faith todennäköisesti nukkuisi suurimman osan illasta, he saisivat jutella kaikessa rauhassa. Ennen Nickyn saapumista Dariya olikin sitten siivoillut ja laittanut ruuan valmiiksi, sillä hän tiesi, että Nickylle taatusti maistuisi kotiruoka, mies kun oli ollut taas peräti pari päivää poissa kotoa. Toki Dariyalla oli ollut kova ikävä miestään, mutta toisaalta hän oli jo tottunut Nickyn töihin. Välillä mies oli poissa kotoa, eikä sille vain voinut mitään. Dariya oli saanut juuri pöydän katettua, kun hän sitten kuuli oven käyvän eteisessä ja pian askeleet kuuluivat hieman lähempää asunnosta. ”Mooi.” Dariya huikkasi hyväntuulisena - pian Nickykin oli sitten tullut keittiöön ja Dariya kävi nopeasti suukottamassa miestään. ”Alec, Lilia ja Felix on Aimeella ja Mattilla hoidossa. Aimee jopa itse kysyi, että voisiko lapset tulla sinne, saa nähdä kuinka kauan niiden hermot kestää..” Dariya sanoi hieman huvittuneesti naurahtaen, nyökkäillen sitten ruokailutilaan päin. ”Ruoka on ihan just valmista, mene vaan jo odottelemaan..” Dariya jatkoi höpinöitään hyväntuulisena, tajuten sitten, ettei Nicky ollut läheskään niin hyvällä tuulella kuin yleensä kotiin palatessaan. Toki toinen oli yleensäkin hieman väsynyt, mutta nyt jokin muukin oli pielessä, Dariya pystyi aistimaan sen. ”Onko kaikki ihan hyvin?” Dariya sitten kysyikin ihan suoraan. Nickyn olisi parasta kertoa totuus, sillä Dariya osasi lukea miestään kuin avointa kirjaa – hän tiesi, että nyt kaikki ei ollut hyvin. |
|
member rank
Porvaristo
Discord name
|
Jul 30, 2014 11:09:20 GMT 2
Post by jenni on Jul 30, 2014 11:09:20 GMT 2
Muutaman päivän työmatka maan toiselle laidalle oli taas vaatinut veronsa, mutta olisi voinut kuvitella, että Nicky olisi silti iloisin ja levollisin mielin palannut takaisin kotiin New Yorkiin. Hän oli lähtenyt toissapäivänä lennolle Los Angelesiin ja vaikka Kaliforniaan meno sinänsä olikin ollut mukavaa, oli mielessä kuitenkin koko ajan pyörinyt se, mitä Nicky oli kuullut hieman ennen koneeseen nousua esimieheltään. Terry Coleman oli antanut Nickylle työtarjouksen, joka päihitti jopa sen, kun mies oli ehdottanut hänelle siirtoa Phoenixista New York Cityyn. Oikeastaan kyseessä ei ollut mikään tarjous, vaan ennemminkin työkomennus. Nickyn tulisi siirtyä loppuvuoden ajaksi US Airwaysin palveluksessa Eurooppaan, tarkemmin sanottuna Ranskan Pariisiin. Hän saisi työsuhdeasunnon kaupungin keskustasta ja pääsisi lentämään Euroopan sisäisiä lentoja. Nicky suhtautui uutiseen hyvin ristiriitaisesti. Hän osasi ranskaa jonkin verran ja olisi hienoa päästä parantamaan kyseisen kielen osaamista. Lähes neljä kuukautta oli kuitenkin pitkä aika, ja heille oli vasta hiljattain syntynyt heidän nuorimmaisensa, Faith. Miten ihmeessä Nicky osaisi ja pystyisi jättämään perheensä loppuvuoden ajaksi Yhdysvaltoihin? Ei hän heitä Ranskaankaan voisi raahata, ei, se ei olisi kohtuullista neljän pienen lapsen kanssa.
Kun kotimatka takaisin New Yorkiin alkoi, Nickyä alkoi jännittää entistä enemmän. He pääsisivät laskeutumaan JFK:n kentälle noin iltapäiväviiden aikaan, eli hän ennättäisi kotiin Staten Islandille joskus kuuden ja seitsemän välillä aikaisintaan. Lento sujui ongelmitta, joskin Nickyä sitten kotopuolessa suorastaan hirvitti astella putkea pitkin terminaaliin yhdessä muun lentohenkilöstön kanssa. Vaikka he olivat soitelleetkin Dariyan kanssa muutaman kerran näiden parin päivän aikana, ei hän ollut silti tohtinut kertoa Pariisista vielä mitään. Miten olisikaan voinut, ei sellaista kerrottu puhelimen välityksellä! Sama kuin hän olisi käskenyt vaikka sisarensa Aimeen kertomaan asiasta välikäden roolissa. Perämiehenä toimivan Ian Fosterin kanssa Nicky oli kuitenkin Los Angelesin päässä edellisenä iltana ehtinyt juttelemaan työkomennuksesta, joten lentoasemalla US Airwaysin henkilöstön tiloissa Ian sitten utelikin häneltä, mahtoiko illan suunnitelmissa olla Pariisista kertominen. Ianilla oli itselläänkin vaimo ja kaksi lasta kotona, joten mies oli osannut samaistua Nickyn tuskailuun Dariyalle kertomisen suhteen. ”Ilmeisesti. En voi olla kertomattakaan”, Nicky huokaisi raskaasti vaihtaessaan vaatteita siviilikuteisiinsa. Lopulta Ian toivotti hänelle onnea, ennen kuin lähti omille teilleen. Nicky murahti jotakin kiitosten tapaista miehen perään ja jäi sitten hetkeksi istumaan pukuhuoneen penkille. Hän jopa nojautui hieman eteenpäin ja hautasi kasvot käsiinsä. Vasta kun hän kuuli pukuhuoneen oven kauempana käyvän, hän pakottautui takaisin ylös, kokosi tavaransa ja lähti.
Kotona eteiseen asti oli levinnyt huumaava ruoantuoksu, mistä Nicky muisti, kuinka nälkä hänellä alkoikaan jo olla. Hän laski matkalaukkunsa eteisessä lattialle ja asteli pian peremmälle. Sai sitten tervetulosuukon keittiössä vaimoltaan. ”Hei – ja mitä? Se nainenhan on ihan hullu”, Nicky ei voinut olla naurahtamatta (tosin hieman väsyneesti ja väkinäisestikin), ”tai siis rakastanhan minä meidän lapsia, mutta kukaan ei ota vapaaehtoisesti niitä kolmea hoidettavakseen.” Se saattoi sinänsä olla ihan totta, sillä vaikka Lilia ja Felix olisivat vielä kahdestaan menneet hoitolapsina, viimeistäänkin Alec olisi iskenyt kapuloita rattaisiin vauhdilla. ”Paitsi tietysti meidän äitimme”, Nicky mutisi vielä, kun asteli keittiön pöydän ääreen. Hän lähinnä tuijotteli pöydän pintaa ja mumisi jotakin niin ja joo tapaista Dariyan jutuille. Toinen vaikutti olevan hyvällä tuulella, mikä sai Nickyn olon entistäkin kurjemmaksi ja jännittyneemmäksi. Ilmeisesti Dariya huomasi itsekin, ettei Nicky ollut yhtä loistavalla tuulella, sillä nainen utelikin, oliko kaikki ihan kunnossa. Nicky tiesi, ettei tilanteesta ollut enää pakokeinoa, eikä hän voisi valehdellakaan mitään. ”Sinun olisi ehkä paras istuutua”, mies viimein sanoi ja katsahti pikaisesti vaimoaan. Ei helvetti, miten hän voisi sanoa, että olisi lähdössä toiselle mantereelle moneksi kuukaudeksi?
”Nukkuuhan Faith?” hän ei voinut olla varmistamatta, sillä ei halunnut, että tyttö olisi herännyt kesken kaiken seuraavan keskustelun. Eihän sitä tietenkään voinut varmuudella ennustaa, mutta... Ehkä hän vain pelasi lisäaikaa asiansa kertomiselle. ”Sinähän tiedät, että US:llä on toimintaa myös Euroopassa”, Nicky viimein aloitti ja pyöritteli käsissään haarukkaa, joka oli hänelle katetun lautasen toisella puolella veitsen tapaan. Tuntui hyvältä näpertää edes jotakin siinä hermostuksissaan. Dariyalta ei toistaiseksi varsinaista vastausta. No, se olikin ollut lähinnä retorinen kysymys. ”Terry haluaa lähettää minut loppuvuodeksi Pariisiin.”
|
|
|
|
Jul 30, 2014 13:37:14 GMT 2
Post by Deleted on Jul 30, 2014 13:37:14 GMT 2
Nicky tuntui menevän entistä oudommaksi sen Dariyan kysymyksen jälkeen ja pian mies totesikin, että naisen ehkä kannattaisi istua alas. Ne sanat saivat Dariyalta suurinpiirtein niskakarvat pystyyn, sillä hän arvasi heti, että jotain pahaa oli tapahtunut. Oliko Nicky tehnyt jotain? Ei, ei varmasti.. He olivat kumpikin läksynsä oppineet, eikä tässä voinut olla mistään semmoisesta kysymys. Hieman epävarmasti Dariya sitten istuutui pöydän ääreen, katsellen samalla Nickyä vähintäänkin yhtä epävarman oloisena. Hän ei osannut lainkaan aavistella, mistä oli kyse. ”Nukkui se ainakin hetki sitten..” Dariya sanoi, eikä voinut kuin ihmetellä Nickyn puheita. Tässä oli pakko olla kyse jostain todella vakavasta. Lopulta Nicky sitten aloitti, totesi lähinnä asian, jonka Dariya jo tiesi. Kyllä hän oli tietoinen siitä, että US Airways lensi myös Euroopassa. Siitä Nickyn toteamuksesta huolimatta Dariya ei osannut edes aavistella sitä, mitä Nicky seuraavaksi pamautti – mies oli saanut työkomennuksen Ranskaan.
Hiljaisuus laskeutui heidän ylleen niiden sanojen jälkeen, joskin Dariya kyllä huomasi sen, että Nicky katsoi häntä odottavana – kai hän odotti edes jotain reaktiota. Ensimmäistä kertaa aikoihin Dariya vain oli kerta kaikkiaan täysin sanaton. Hän yritti aukaista suunsa sanoakseen jotain, mutta sanoja ei kerta kaikkiaan tullut. He olivat juuri muuttaneet Phoenixista New Yorkiin Nickyn töiden takia. Heidän olisi pitänyt muuttaa Kaliforniaan, mutta Terry Coleman oli sabotoinut heidän suunnitelmansa ja komentanut Nickyn New Yorkiin. Jo silloin Dariyaa oli harmittanut niin helvetin kovasti ja nyt he olivat taas tässä tilanteessa. Mistä sitä tietäisi, jäisikö se työkomennus vain loppuvuoteen vai vaihtuisiko se kenties pysyvään järjestelyyn.. Lähemmäksi puoli vuotta oli sitäpaitsi todella pitkä aika, heillä oli neljä lastakin! ”Onko se mies mennyt ihan sekaisin!” Dariyan suusta karkasi sitten tarkoitettua tylymmällä äänellä. Hän oli niin korviaan myöten täynnä Nickyn esimiestä, että hänen olisi tehnyt mieli soittaa miehelle samantien ja antaa tämän kuulla kunniansa. ”Eikö Terry yhtään ajattele, että sulla on täällä neljä pientä lasta! Miten mä selitän lapsille, että isä nyt lähtee melkein puoleksi vuodeksi pois! Faithkin on niin pieni.. Ei helvetti ihan oikeasti.” Dariya ei kiroillut usein, eikä muutenkaan puhunut toisista pahasti, mutta nyt häntä otti päähän. Dariyan oli lopulta pakko nousta siitä pöydän äärestä pois, hän ei vain voinut istua enää paikoillaan.
Dariya haroi kevyesti vaaleita hiuksiaan, yritti vain hengittää syvään ja rauhoittua. Ei tämä sotku Nickyn vika ollut.. ”Mitä sä sille sanoit?” Dariya kysyi, vaikka tiesi vastauksen – tottakai Nicky oli suostunut. Nicky ei sanoisi taatusti puolikasta sanaa vastaan pomollensa, se nyt oli ihan selvää. Jostain ärtymyksensä seasta Dariya ymmärsi kyllä senkin, että pakkohan Nickyn oli suostua. Kyseessä ei ollut mikään tarjous vaan komennus, miehen olisi pakko lähteä, jos mieli pitää työpaikkansa. Samalla Dariya alkoi pikkuhiljaa ymmärtää, että hänen oli ihan turha edes kertoa, että hän voisi palata koulun penkille – ei hän voisi lähteä nyt opiskelemaan. Hänen olisi pakko olla kotona lasten kanssa, sillä se ei todellakaan olisi reilua lapsia kohtaan, että kummatkin vanhemmat huitelivat missä lie. Kaikkine ajatuksineen Dariyan oli lopulta pakko pyyhkiä silmiään, hän ei vain voinut sille mitään, että kyyneleet olivat jo nousseet hänen silmiinsä. ”Tajuatko sä itsekkään, mihin sä olet suostunut? Sä olet kotoa poissa melkein puoli vuotta. - Mä en näe sua edes nyt usein ja nyt mun pitäisi tottua siihen, että mä näen sut ensi kerran seuraavan vuoden puolella.” Dariya ei voinut olla tuhahtamatta. Ei hän halunnut Nickyä syyllistää miehen työstä, sillä hän tiesi kyllä mihin oli ryhtynyt, kun oli aloittanut suhteen Nickyn kanssa. Alusta asti oli ollut selvää, että Nicky olisi paljon poissa kotoa, mutta tämä vain oli ihan liikaa. Miten heidän avioliittonsa kävi tämän myötä? He olivat kumpikin pettäneet toisiaan, kun heidän suhteessaan oli mennyt huonommin – entä jos niin kävisi taas? Dariya istuutui takaisin pöydän ääreen, yrittäen koota itsensä. Kaikki ajatukset vain pyörivät niin kamalaa kehää hänen mielessään, ettei hän enää tiennyt, mitä sanoa tai ajatella. Hän ei olisi halunnut päästää Nickyä menemään, mutta hän tiesi, ettei hänellä ollut vaihtoehtoja.
|
|
member rank
Porvaristo
Discord name
|
Jul 30, 2014 21:29:04 GMT 2
Post by jenni on Jul 30, 2014 21:29:04 GMT 2
Nicky ei kyennyt enää sanomaan mitään, vaan pikemminkin odotti, että Dariya reagoisi uutiseen jotenkin. Aluksi näytti tosin siltä, että nainen ei saanut mitään sanotuksi. Toinen pikemminkin tuntui vain aukovan suutaan sanattomana. Se järkytti Nickyä – hän tiesi pudottaneensa ihan helvetin ison pommin, eikä tiennyt ollenkaan, miten Dariya ottaisi sen vastaan. He olivat selvinneet paljon muustakin yhteisen taipaleensa aikana, ja tietyiltä osin Nicky ei pelännyt sitä, etteivätkö he voisi selvitä tästäkin, mutta halusiko Dariyakin selvitä? Nainen oli jo muutenkin joutunut tottumaan useisiin Nickyn poissaoloihin, mutta nyt Nicky olisi putkeen poissa kotoa ties kuinka kauan – jaksaisiko Dariya sitä yksin kotona lasten kanssa? Viimein Dariya taisi sitten saada puhekykynsä, sillä nainen alkoi kyseenalaistamaan Terry Colemanin mielenterveyttä. Dariya taisi ihan oikeasti olla suuttunut siitä uutisesta lähteä loppuvuodeksi Pariisiin, sillä Nicky ei kovin usein kuullut vaimonsa kiroavan sillä tavalla. Hän oli kyllä samaa mieltä tämän kanssa, muttei oikein osannut kommentoida mitään. Ei hän voinut nousta kapinaankaan esimiestään vastaan, sillä pahimmassa tapauksessa siitä seuraisi vielä irtisanominen.
Vaivalloisesti mies sai mutistua jotakin sen verran, että oli tietysti myöntynyt asiaan. Työkomennushan se oli, joten muuta vaihtoehtoa ei tainnut edes olla. Tosin Dariya nyt oli tainnut arvatakin sen vastauksen, sillä nainen ei vaivautunut juurikaan katsomaan Nickyä, kun hän sen vastauksen oli mumissut. Nickyn teki oikeasti pahaa, kun hän sitten näki ne kyyneleetkin Dariyan poskilla. Hänen olisi tehnyt mieli nousta halaamaan toista pitkään, mutta tuossa mielentilassa kun Dariya nyt oli, Nicky olisi taatusti saanut vain turpaansa. Tai jotakin vastaavaa. ”No tajuan! Luuletko, etten ole miettinyt tätä asiaa kaikilta kanteilta...” mies hymähti pienesti ja työnsi tyhjän lautasen hieman kauemmas itsestään, että sai nojauduttua paremmin kyynärpäitään vasten pöydän ääressä. ”Tulenhan mä jo jouluksi kotiin...” Nicky ei voinut olla sanomatta hiljaa, vaikka eihän se tässä tilanteessa tietenkään mitään auttanut. Jouluunkin oli vielä niin helvetin pitkä aika, jos hän nyt heti ensi kuun alussa lähtisi Ranskaan. Terry oli kuitenkin jo painottanut, että sopimus voitaisiin laatia niin, että Nicky saapuisi joulun alla takaisin kotimaahansa. Tai korkeintaan niin, että mies pääsisi vähintään kunnolliselle joululomalle ja tekisi komennuksen loppuun tammikuun puolella.
”Mä tiedän, että tämä on tosi paska juttu”, Nicky kommentoi hetkellisen hiljaisuuden jälkeen suoraan. Hän pyöritteli käsissään haarukkaansa ja vilkuili välillä Dariyaa. Jos hän ei suostuisi kyseiseen Euroopan-keikkaan, niin saattaisi olla, että ei ollut töihin menemistä enää Yhdysvaltojenkaan puolella. Sitä Nicky ei halunnut. Hän halusi olla työssäkäyvä aikuinen, taata omalta osaltaan lapsiensa ja muutenkin perheensä toimeentulon. Tosin yhtä asiaa hän oli kyllä menneiden parin päivän aikana ehtinyt pyöritellä mielessään... ”En tiedä, miltä tämä kuulostaa tällä hetkellä sinun korvissasi, mutta”, Nicky aloitti sitten ja laski haarukan kädestään, ”ajattelin jos tämän Ranskan-jutun jälkeen hakisin isyysvapaata töistä ja jäisin lasten kanssa kotiin. Ja sinun, tietysti. En tarkoita, että yrittäisin sillä jotenkin paikata sitä menetettyä puolta vuotta heidän kanssaan, mutta – no, niin – voisin ihan hyvin tehdäkin niin.” Nicky nousi ylös tuoliltaan ja käveli pöydän toiselle puolen. Dariya ei ollut sanonut vielä mitään, eikä vielä ehtisikään, sillä Nicky ilmoitti käyvänsä katsomassa, oliko Faithilla kaikki hyvin. Itkuhälyttimestä ei tosin ollut kuulunutkaan mitään, mutta Nicky halusi ensinnäkin pienen hengähdystauon ja toisekseen tietysti nähdä tyttärensä ja oliko tällä varmasti kaikki hyvin.
Niinpä mies lähti yläkertaan, käveli sitten hissukseen lastenhuoneeseen. Faith tuhisi kehdossaan kuten aina ennenkin, rauhallisesti. Nicky piti käsiään pinnasängyn laidalla ja katseli nukkuvaa tytärtään hieman surumielisenä – miten paljon tuokin tyttö oppisi ja kasvaisi syksyn aikana, kun hän ei ollut paikalla näkemässä kaikkea itse? Pian Nicky kuitenkin tuli pois lastenhuoneesta ja jätti oven hieman raolleen. Hän laskeutui portaat alakertaan, mutta jäi sitten istumaan alimmalle portaalle nähdessään, ettei Dariya ollut enää keittiön ruokapöydän ääressä. Oikeastaan hän ei nähnyt naista missään, joten päätteli toisen menneen kylpyhuoneeseen tai jotakin sellaista. Nicky istui nyt alimmalla portaalla ja katseli eteensä eteiseen hämärässä, kukaan ei ollut sytyttänyt sen tilan kattovalaisinta.
|
|
|
|
Jul 30, 2014 23:29:00 GMT 2
Post by Deleted on Jul 30, 2014 23:29:00 GMT 2
”Mitä se joulu hyödyttää tällä hetkellä hyödyttää, kun sä jätät mut ja lapset koko syksyksi yksin.” Dariya töksäytti. Ei hänen tarkoitus ollut Nickylle tiuskia, sillä kyllä hän tiesi, ettei tämä miehellekkään helppoa ollut. Nicky oli ikävässä välikädessä muutenkin, eikä asiaa taatusti auttaisi, että Dariya vielä kiukutteli asiasta. Tällä kertaa Dariyasta kuitenkin tuntui, ettei hän vain osannut asettua Nickyn tueksi vaan hänen oli pakko saada purkaa omatkin tunteensa edes jollain konstilla. Yleensä hän vain työnsi omat tunteensa menemään ja tuki Nickyä asiassa kuin asiassa. Nyt hän oli oikeasti ihan helvetin loukkaantunut, eikä hän tiennyt, miten osaisi ikinä suhtautua tähän asiaan. Mä tiedän, että tämä on tosi paska juttu. Dariya ei voinut kuin hymähtää ne sanat kuultuaan. ”No hyvä että tiedät, niin nimittäin on.” Dariya tuhahti takaisin. Häntä ärsytti niin paljon. Hän oli ajatellut, että heillä olisi pitkästä aikaa kiva ilta kahdestaan, kun kolme vanhinta lasta oli poissa. He olisivat voineet syödä hyvin ja ihan vain olla yhdessä – semmoista laatuaikaa heillä oli harvoin. Jatkossa sitä tulisi olemaan entistä vähemmän, kiitos Terryn.
Se, mitä Dariya seuraavaksi kuuli, oli saada hänen suunsa loksahtamaan auki. Nickyn onneksi mies kerkesi livahtaa Faithin luokse ennenkuin Dariya kerkesi saada suutaan auki, sillä naisella olisi taatusti ollut sana jos toinenkin sanottavanaan. Taas Nicky teki näin! Aina, kun mies oli tehnyt jotain väärin tai jotain, mikä loukkasi Dariyaa, mies yritti lepytellä Dariyaa samantien jollain ihan älyttömällä. Silloin viime syksynäkin Nicky oli itse haastanut riitaa Mishan kanssa ja samantien anteeksipyyntöä lausuessaan ehdottanut, että Faithille annettaisiin Dariyan toinen nimi. Ja nyt sitten tämä – ihan niinkuin joku isyysvapaa puolen vuoden päästä helpottaisi sitä tietoa, että Dariya jäisi neljän pienen lapsen kanssa yksin puoleksi vuuodeksi ja lapset olisivat ilman isäänsä! Dariya jäi istumaan pöydän ääreen, tuijotellen vain eteensä. Tilanne oli iha toivoton, eikä Dariya tiennyt, miten hän olisi sen ratkaissut. Miten he selviäisivät siitä neljästä kuukaudesta? Dariyalle teki pahaa olla jo pari päivää erossa miehestään ja nyt pitäisi sitten selvitä monta kuukautta.. Kyyneleet olivat taas palailla Dariyan silmiin ja hänen oli pakko hieman pyyhkäistä silmiään, sillä hän ei nyt halunnut itkeä tämän asian takia.
Ennenkuin Nicky kerkesi palata, oli Dariya kadonnut keittiöstä. Aluksi hän käväisi kylpyhuoneesta hieman huuhtomassa kasvojaan kylmällä vedellä, mutta lopulta hän oli mennyt olohuoneeseen ja istahtanut sohvalle. Hän kuuli kyllä, että Nicky oli tullut yläkerrasta takaisin, mutta miestä ei näkynyt missään, joten Dariyakaan ei pitänyt kiirettä. Hän vain istui sohvalla ja pyyhkiä kyyneleitään. Hän ihan totta rakasti Nickyä, ei hän halunnut olla miehestään erossa niin pitkään. Pelkkä ajatuskin sattui. Hetken ajan hän ihan oikeasti harkitsi, että kävisi hakemassa Nickyn puhelimen, etsisi Terryn numeron, soittaisi miehelle ja huutaisi tälle sydämensä kyllyydessä. Dariyan olisi niin tehnyt mieli huutaa ja raivota, mutta hän tiesi, ettei niin kannattaisi tehdä ainakaan Nickylle. Ei tämä tilanne missään määrin Nickyn vika ollut – ei mies voinut kieltäytyä, ellei halunnut samalla vauhdilla potkuja. Ja ei Nicky voinut työtään menettää, sen Dariyakin tiesi.
Lopulta Dariya sitten nousi sohvalta ja lähti katsomaan, mihin Nicky oli jäänyt. Mies löytyikin sitten varsin nopeasti eteisestä, joten Dariya käveli miehen luokse sinne portaille ja istahti tämän viereen. Hetken hän vain oli paikoillaan, mutta lopulta hän nojasi kevyesti Nickya vasten ja antoi kyyneleidensä jälleen tulla. Hän yritti kyllä pyyhkiä niitä pois, mutta ei siitä meinannut tulla yhtään mitään, sen verran onnettomaksi Dariya itsensä sillä hetkellä tunsi. ”Mitä meille tapahtuu?” Dariya sanoi lopulta hiljaisella äänellä, uskalmatta kuitenkaan vilkaista miestään silmiin. ”Neljä, melkein viisi kuukautta on ihan älyttömän pitkä aika. Jo pari päivää tuntuu välillä ihan kamalan pitkältä ajalta ja nyt sä olet sitten kuukausia poissa.. Sä olet kokonaan toisella mantereella, me ei voida soitella koska tahansa.. Mua pelottaa, Nicky.” Dariya jatkoi, sulkien sitten vain silmänsä, pysytellen edelleen siinä Nickyn kainalossa. Kyyneleiden tulosta ei meinannut tulla loppua ja Dariya ei voinut kuin toivoa, että tämä olisi jotain pahaa unta. Hän ei halunnut tämän tilanteen olevan totta.
|
|
member rank
Porvaristo
Discord name
|
Jul 31, 2014 20:29:55 GMT 2
Post by jenni on Jul 31, 2014 20:29:55 GMT 2
Aikansa Nicky sai siinä portailla istua (ei sillä, että olisi odottanut Dariyaa erityisemmin juuri siihen) ja jossakin vaiheessa hän oli jo nousemassa ylös, mutta sitten nainen kuitenkin ilmestyi hänen luokseen. Istuikin alas, nojautui pian vasten häntä. Nicky kiersi toisen kätensä Dariyan olan yli ja silitti hiljakseen tämän käsivartta. Mitä meille tapahtuu? oli kovin hyvä kysymys se, eikä Nicky osannut vastata siihen heti mitään. Hänen teki mieli vastata, ettei heille mitään tapahtuisi – ja kai se olisikin ollut totuus enimmiltä osin. Ainakin Nicky halusi ajatella, ettei heille tapahtuisi mitään tulevan loppuvuoden aikana, ei vain voinut tapahtua! Nicky tunsi painavansa Dariyaa tiukemmin itseään vasten, kun nainen myönsi pelkäävänsä tilannetta – edessä häämöttävää etäsuhdetta.
”Ei meille mitään tapahdu”, Nicky sitten lausui ääneenkin, sillä halusi vakaasti uskoa siihen. Jos jotakin tapahtuisi, niin vain se, että tulevat kuukaudet vain vahvistaisivat heidän suhdettaan, liittoaan. ”Se on pitkä aika, mutta kyllä sä tiedät, että me ollaan vaikeammastakin asioista selvitty, eikö?” mies ei voinut olla toteamatta, vaikka tuntuikin inhottavalta ottaa edes sillä tasolla niitä menneisyyden kauhuja esille. Nicky oli kuitenkin varma, että tämä ei ollut läheskään niin paha, kuin ne aiemmat jutut, mihin oli liittynyt joku kolmas osapuoli. Nyt he nimittäin olivat vain he, ei ketään muuta. Vain he ja tietysti lapset. Nickyllä ei ollut mitään syytä uskoa, mikseivät he onnistuisi tässä yhdessä. ”Aion järjestää asiat niin, että voimme soitella mahdollisimman usein”, hän ilmoitti sitten, sillä tiesi, että oli turhaa harmitella asiaa liikaa – jos heidän johonkin pitäisi keskittyä, niin siihen, että saisivat koko kuvion toimivaksi.
Nicky kääntyi paremmin Dariyan puoleen, joutui ihan sananmukaisesti kääntymään naista kohden siinä portaikossa. ”Dar, I love you – tämä Pariisin-juttu ei muuta sitä asiaa alkuunkaan. Mä rakastan sinua ja meidän lapsia, vaikka olisin jossakin... Kiinassa”, Nicky tiesi kuulostavansa kliseiseltä, mutta tottahan ne sanat kuitenkin olivat. Hän myös tiesi, että Dariyalla oli myös esimerkiksi Aimee New Yorkissa – Nicky luotti siskoonsa ja tiesi, että tämä olisi kyllä Dariyankin tukena loppuvuoden ajan. Ei mies kyllä viitsinyt sitä tässä tilanteessa ääneen sanoa, sillä Dariya vielä suutahtaisi siitä jotenkin... Ei Nicky ollut varma, miksi, mutta sellainen aavistus hänellä oli. Mikaylakin oli vain kotimaan lentomatkan päässä. Niin, Nicky sitten sanoikin ääneen ajatuksensa: ”Tiedän, että pystyt tähän. Me pystymme tähän.”
|
|
|
|
Jul 31, 2014 20:59:51 GMT 2
Post by Deleted on Jul 31, 2014 20:59:51 GMT 2
Vaikka Nicky kuinka yritti lohdutella Dariyaa, Dariyasta itsestään tuntui, että tässä oli nyt vähintäänkin maailmanloppu edessä. Toisaalta, olihan se ihan lohduttavaa, että Nicky edes ajatteli, että kyllä tästä selvittäisiin. Kyllä Dariyakin halusi uskoa, että kaikki kääntyisi vielä hyväksi ja heidän suhteensa olisi kestävämpi kuin koskaan sen puolen vuoden jälkeen... Silti se aika tuntui niin kamalan pitkältä, eikä Dariya olisi halunnut päästää miestään menemään. Kyllä Dariya tiesi, että he olivat selvinneet paljon pahemmastakin, mutta silti.. Koko tilanne oli silti niin väärin. Lopulta Nicky kääntyi katsomaan vaimoaan paremmin ja Dariyakin yritti hakea jotain katsekontaktia mieheensä. Hänen silmänsä olivat edelleen itkuiset, mutta ainakin hän yritti nyt hieman tsempata ja rauhoittua. Nickyn sanat siitä Kiinasta saivat Dariyan jopa naurahtamaan pienesti, mutta nopeasti hän vakavoitui uudestaan. ”I love you too.” Dariya sai sanottua hiljaisella äänellä, pyyhkäisten sitten taas silmiään. Tulevasta puolesta vuodesta tulisi ehkä vaikea, mutta ehkä siitä selvittäisiin, edes jollain tavalla. ”Niin, kyllä me pystytään tähän.” Dariya hymyili jokseenkin vaisusti, mutta yritti edes sentään hieman reipastua. Hänen olisi pakko olla Nickyn tukena ja ei hän halunnut käyttää heidän viimeisiä yhteisiä hetkiään riitelemällä – pian Nicky olisi poissa, joten oli parasta nauttia näistä viimeisistä yhteisistä päivistä.
|
|
