|
|
Jul 30, 2014 23:27:34 GMT 2
Post by Deleted on Jul 30, 2014 23:27:34 GMT 2
Keskiviikko 24. syyskuuta 2014, aamupäivä Vapaaehtoistyöntekijöiden tilat Brasíliassa (Brasilia) Logan ei ollut ihminen, joka hyppi parisuhteesta toiseen ihan noin vain. Kun hän jonkun kanssa oli yhdessä, hän panosti suhteeseen täydestä sydämestä, eikä antanut minkään pilata asioita. Niin hän oli myös tehnyt Sofian kanssa. Hän tosiaan oli ajatellut, että Sofia olisi hänen elämänsä nainen, se ihminen, jonka kanssa hän menisi naimisiin ja perustaisi perheen. Asiat olivat olleet hyvin, mutta pikkuhiljaa jokin oli hitaasti muuttunut. Ei Logan oikeastaan edes tiennyt, mikä se asia oli ja kai heissä kummassakin oli ollut vikaa. Missään nimessä Logan ei syyttänyt heidän erostaan pelkästään Sofiaa – jotainhan hän itsekin oli tehnyt väärin, kun heidän asiansa olivat niin huonolle tielle menneet. Asioita ei oltu saatu korjattua ja ero oli ollut lopulta paras vaihtoehto. Ero olikin saanut Loganin pois tolaltaan ja kaikki asiat olivat tunteneet muuttuvan ihan liikaa. Yhtäkkiä Logan ei tiennyt enää, mitä hän tekisi, sillä kaikki tuntui muistuttavan Sofiasta ja siitä, millainen tulevaisuus heillä olisi pitänyt yhdessä olla. Logan oli jopa suunnitellut kosivansa Sofiaa, hän oli niin nähnyt sen, että he olisivat menneet lähitulevaisuudessa naimisiin. Mutta kun ei niin ei – Loganin vaan pitäisi jatkaa elämässään eteenpäin. Se eteenpäin jatkuminen ei tuntunut edistyvän Phoenixissa, joten Logan oli aikansa miettinyt, mitä hän tekisi. Tietysti aina olisi voinut palata takaisin Iso-Britanniaan, mutta hän oli sieltäkin ollut jo niin monta vuotta, ettei hän halunnut lähteä takaisin kotimaahansa. Toisaalta Yhdysvalloissakaan ei tuntunut olevan juuri nyt mitään. No, olihan Loganilla työnsä, mutta sekään ei meinannut enää iskeä. Niine ajatuksineen Logan oli sitten saanut jostain päähänsä vapaaehtoistyöntekijänä toimimisen. Logan oli ottanut asian sydämen asiakseen, tutkinut eri vaihtoehtoja ja lopulta todennut, että hän lähtisi vapaaehtoistyöntekijäksi Brasiliaan saakka. Olihan se nyt ehkä vähän hullua lähteä jonnekkin ihan toiselle puolelle maapalloa, mutta Loganista oli tuntunut, että se olisi nyt ainut asia, mitä hän saattoi tehdä. Hänen sydämensä oli hajalla ja hän uskoi, että auttamalla muita hän saattaisi parannella omat haavansa rauhassa ja palata sitten töihin. Hänen työpaikallaan onneksi oltiin ymmärtäväisiä – Logan saattaisi lähteä hetkeksi maailmalle ja lopulta palata takaisin vanhaan työhönsä. Ei Logan ollut varma, haluaisiko hän jatkaa samassa työssä Brasiliasta palattuaan, mutta oli hyvä tietää, että oli olemassa paikka, joka huolisi hänet myöhemmin takaisin. Niimpä pari päivää sitten Logan oli viimein saapunut Brasiliaan. Aluksi hän oli vain majaillut hotellissa, mutta tänään hän oli viimein lähtenyt Kids Organizationin tiloihin vierailulle. Hänen oli tarkoitus myös asua muiden vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa, joten tänään hän lähtisi pienelle tutustumiskäynnille. Eilen puhelimessa puhuessaan järjestön vastaava henkilö oli lupaillut, että joku opastaisi Logania ainakin pari ensimmäistä päivää. Kun Logan oli sitten tänään saapunut paikalle, oli häntä pyydetty odottamaan hetki, hänen tuleva ”oppaansa” tulisi aivan pian hänen luokseen. Ja aikansa odoteltuaan Loganin luokse oli sitten tullut joku nuorehko nainen. ”Moi.” Logan tervehti naista hymyillen, ojentaen tälle sitten kätensä tervehtiäkseen. ”Logan Gallagher.” mies esitteli itsensä ja tuo nainen puolestaan esitteli itsensä Oliviaksi. ”Eli sä toimit nyt mun oppaana tän pari päivää? Hienoa.” Logan sanoi virnistäen. Tyttö oli kyllä häntä nuorempi, mutta ei kai se mitään haitannut – toinen oli kuulema ollut täällä töissä jo parisen kuukautta, joten eiköhän toinen tiennyt järjestön toiminnasta hitusen enemmän kuin Logan. |
|
member rank
Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Aug 19, 2014 12:35:36 GMT 2
Post by julle on Aug 19, 2014 12:35:36 GMT 2
Olivia oli asustellut Brasiliassa jo muutaman kuukauden ajan ja jos totta puhuttiin, hän viihtyi tuolla paremmin kuin kotona New Yorkissa. Hän oli kaivannut tällaista vaihtelua elämäänsä, sekä pientä etäisyyttä perheeseensä, jotka tuntuivat puuskuttavan niskaansa lähes kaikenaikaa. Etenkin isänsä Jack, joka odotti niin innolla tyttärensä valmistumista lääketieteellisestä. Luonnollisesti hän ei kovinkaan innoissaan Olivian lähdöstä vapaatyöntekijäksi Brasiliaan, mutta isänsä jupinoista huolimatta hän oli ilmoittautunut vapaaehtoiseksi Brasilialaisten lapsien pariin. Oliviaa ei todellakaan haitannut se, ettei työstä saanut mitään rahallista palkkiota – ainoastaan hyvänmielen muiden auttamisesta. Olihan lopulta isänsä lopulta muuttanut mieltään, kun hän oli huomannut keskimmäisen tyttärensä päättäväisyyden asian suhteen. Hänestä oli hienoa että Olivia uskalsi lähteä niinkin vaaralliseen paikkaan, kun Brasilian slummeihin auttamaan hätää tarvitsevia. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt täysin oikeaa syytä Olivian lähtöön – he vain ajattelivat tytön olevan niin hyväsydäminen. Eiväthän he täysin väärässä olleet, mutta loppujen lopuksi Olivia tarvitsi vain omaa aikaa ajatella kaikkea, mitä viime kuukausina oli tapahtunut. Olihan hänelle diagnosoitu MS-tauti, eikä hän ollut edes kertonut asiasta perheelleen. Olihan siinä hiukan totuttelemista, joten Olivian oli ensiksi itse sopeutua ajatukseen, ennen kuin menisi siitä kertomaan perheelleen.
Olivia oli kuitenkin saanut muutama päivä sitten kuulla, että heille tulisi lisää avustustyöntekijöitä ja hän saisi opastaa heitä yhtä tai kahta. Viime hetkillä toinen ilmoittautuja oli kuitenkin ilmoittanut, ettei saapuisikaan paikalle henkilökohtaisista syistä, joten Olivialle jäi vain yksi, joka hänen tulisi opettaa talon tavoille. Sitä ennen Olivia oli kuitenkin käynyt piipahtamassa avustusjärjestön koululla, jossa paikalliset, vähäosaiset lapset opettelivat, ennen kuin oli lähtenyt Kids Organizationin tiloihin tapaamaan uutta ohjattavaansa. Saapuessaan paikalle Olivia huomasikin nuoren miehen, joka luultavasti odottelikin häntä jo. ”Moikka, sä oletkin varmaan mun uusi ohjattava nämä seuraavat pari päivää?”, Olivia totesi kysyvään sävyyn, kun hän oli astellut lähemmäksi nuorta miestä ja saanut tähän jonkinlaisen katsekontaktin. ”Olivia O’Connell, mutta sano vain Oliviaksi tai Olleksi.”, Olivia sanoi hymyillen Loganiksi esittäytyneelle miehelle ja ojensi kätensä tätä kätelläkseen. ”No mutta, sä olet varmaankin jo nähnyt paikan missä me asutaan, joten me voitaisiinkin lähteä kiertelemään paikkoja enemmän. Jos vain sopii?”, ehdotuksensa myötä Logan oli nyökkäillyt hyväksyttävästi, jonka jälkeen Olivia viittoi toista mukaansa, ennen kuin asteli järjestön ovista ulos.
”Sä olet varmaan myös saanut kaikki lehtiset ja lappuset sekä tutustunut niihin tullessasi tänne? Me siis autetaan kaikkia slummeissa asuvia lapsia ja heidän perheitä, niin koulutuksen, kuin terveyshuollon saralla.”, Olivia selosti hymyillen. Naisen omistautuminen tätä avustusta kohtaan oli hyvin suuri ja se myös näkyi Oliviasta pitkälle. Hän halusi palavasti auttaa sellaisia, joilla oli mahdollisesti myös tulevaisuus olemassa – toisin kuin omasta hänellä ei ollut mitään tietoa. Hän hädin tuskin tiesi edes mikä häntä odotti tulevaisuudessa, vaikka olihan Olivia käynyt säännöllisesti tukiryhmänsä kanssa juttelemassa, aina siihen asti kun oli lähtenyt Brasiliaan. Täällä hän oli täysin omillaan sairautensa kanssa, eikä hän ollut kenellekään edes puhunut siitä. ”Oletko sä mahdollisesti jotenkin lääketieteellisesti koulutettu, että sä voit auttaa myös polin puolella?”, Olivia kysyi hetken kuluttua, sipaistessaan samalla muutamaa tummaa suortuvaa korvansa taakse, katseensa pysytellessä nyt Loganin kasvoilla. ”Me voitaisiin nimittäin käydä ensiksi siellä. Kids Organizationin on perustanut polinsa ihan tähän lähettyville, jossa lähinnä käyvät vähäosaiset hakemassa apua ja rokotuksia… Paikalliset sairaalat kun maksat niin paljon, että ei näillä perheillä ei ole varaa sellaiseen.”, Olivia selosti, samalla kun asteli Loganin kanssa syrjäkujilla eteenpäin, päästen lopulta polinovelle, josta he astuivat sisälle.
|
|
