You're like a drug I should leave alone but I want more

Kun Perry oli muuttanut New Yorkiin, hän oli luvannut itselleen yhden asian. Hän ei sotkeutuisi yhteenkään mieheen. Hän saisi harrastaa yhden illan juttuja, mutta niiden pitäisi jäädä siihen yhteen yöhön, mitään muuta ei saisi tapahtua. Suhde Dustyn kanssa oli saanut Perryn täysin hajalle, eikä hän halunnut enää kertaakaan elämässään kokea samanlaista pettymystä kuin hän oli tuntenut niihin aikoihin. Hän oli loukannut Dustya niin monen monta kertaa, että Perry oli ymmärtänyt, että suhteet ei olleet se hänen juttunsa. Toki hän oli oppinut, miltä rakkaus tuntui – parhaimmillaan helvetin hyvältä, mutta pahimmillaan.. no, helvetin pahalta. Perry tosiaan oli aikonut keskittyä vain hauskanpitoon, mutta kolmen viikon takaiset tapahtumat tuntuivat hieman sekoittaneen pakkaa. Perry oli tottunut käymään ties missä bileissä ympäri Manhattania ja yleensä hän oli rällästänyt yhdessä Beaun kanssa. Viime kerta oli kuitenkin johtanut siihen, että Perry oli suudellut Beauta humalapäissään ja lopulta he olivat päätyneet sänkyyn. Se kokemus oli kyllä ollut ihan helvetin hyvä ja ainut asia, mitä Perry katui, oli se, että hän oli taatusti pilannut heidän ystävyytensä. Miten he voisivat enää muka olla ystäviä? Ei Perrylle mitään romanttisia tunteita ollut noussut (Luojan kiitos), mutta Beausta hän ei tiennyt – kyseessä oli ollut nuorukaisen ensimmäinen kerta, joten ei kai toinen nyt ollut ihastunut Perryyn?

Varmuuden vuoksi Perry oli ottanut hieman etäisyyttä Beauhun ja niimpä häntä ei oltu nähty Manhattanilla moneen viikkoon. Tänäänkin Perry oli lähdössä eräisiin bileisiin Bronxissa – hän ei erityisemmin pitänyt Bronxista, mutta onneksi hänen ulkonäkönsä piti huolen siitä, että kukaan ei yleensä ruennut ryppyilemään hänelle. Hieman reppanan näköinenhän Perry oli, mutta tatuoinnin ja lävistykset antoivat hänestä yleensä sen kuvan, että turhan lähelle ei kannattanut tulla. Perry oli lähtenyt kävelemään ihan hyvissä ajoin sinne biletalolle, joka sijaitsi hänen kotinsa lähistöllä. Hän ei kuitenkaan kerennyt aivan perille asti, kun hän huomasi talon edustalla kolme ihmistä – yksi oli selvästi pidempi kuin muut ja ne kaksi selvästi yrittivät uhkailla sitä pidempää. Perry tunnisti sen pisimmän jätkän Beauksi. ”Mitä jos vaan lähtisitte helvettiin siitä?” Perry huikkasi niille kahdelle. Lähemmäksi tultuaan hän tunnisti kaksikon, eikä voinut olla hymähtämättä pienesti – aina tuo kaksikko oli kerjäämässä verta nenästään. Beaun seura kuitenkin jopa vaivaannutti häntä hieman, mutta hän käveli muka muina miehinä toisen luokse. ”Maailmalla.” Perry hymähti melko lyhyesti, tunkien samalla käsiään takkinsa taskuun. Ei hänen pitänyt näin tyly olla, mutta hän nyt vain halusi varmistuksen siihen, ettei Beau nyt vain kuvitellut heistä jotain ylimääräistä.. Seksi oli ollut loistavaa heidän välillään, mutta mitään poikaystävää Perry ei halunnut riesakseen. ”Enemmänkin pitäisi kysyä, että mitä sä täällä teet, kyllästyttääkö Manhattan?” Perry sitten kuitenkin vielä heitti.

Kävi ilmi, että Beau oli menossa samoihin bileisiin kuin Perry, joten kaksikko jatkoi matkaa yhtä matkaa. Talo oli onneksi aivan heidän vieressään, joten he saattoivat vain kävellä talolle ja marssia sisään. Sisällä olikin jo täydet bileet käynnissä ja ensi töikseen Perry käveli keittiöön, sillä sieltä lyötyisi taatusti jotain juotavaa. Beau oli tullut hänen perässään ja tavallaan se jopa ahdisti Perryä. Beau oli edelleen hänen mielestään helvetin hyvä tyyppi, mutta Perry ei tiennyt, miten toiseen olisi pitänyt suhtautua sen viime kertaisen jälkeen. ”Sä varmaan otat kans?” Perry enemmän totesi kuin kysyi, hörpättyään ensin jostain viinapullosta suoraan ja tyrkkäsi pulloa sitten myös Beaulle. Tällä hetkellä Perryllä oli sellainen olo, että hänen pitäisi saada itsensä mahdollisimman nopeasti humalaan, sillä hän ei taatusti muuten kestäisi tätä iltaa ja Beaun seuraa. ”Ihan oikeasti, mitä sä täällä teet? Tää ei oo yhtään sun paikkasi..” Perry totesi naurahtaen Beaulle, napattuaan pullon tältä takaisin. Beau tosiaan pisti silmiin kaikkien niiden rähjäisten ihmisten seassa. Perry itsekkin näytti joltain katuojasta nousseelta pummilta Beaun vierestä ja oli ihan selvää, että he kaksi olivat niin täysin eri maailmoista – luonteet heillä natsasivat, mutta aina tämmöisiä hetkinä Perry ymmärsi sen, miten erilaisia he kaksi olivatkaan.

Perry ei tiennyt kaikkea Beausta, mutta sen verran hänkin ymmärsi, että nuorukainen oli sillä hetkellä ihan helvetin loukkaantunut. Hän katsoikin Perryä kuin halpaa makkaraa, mutta Perry itse oli vetänyt jonkun suojamuurin ylleen, hän vain esitti niin kylmää ja totista kuin vain koskaan pystyi. Ehkä se oli idioottimaista, eikä Perry edes ollut enää varma, kumpaa hän suojeli – Beauta vai itseään. Perry tunsi, miten Beau katsoi häntä selvästi kysyvästi. Normaalisti Perry olisi kertonut, mikä häntä vitutti, asialle olisi naurettu ja heitetty jotain paskaa läppää, mutta nyt hän vain litki siitä viinapullostaan kuin se olisi hänen viimeinen oljenkortensa tässä elämässä. Oli kyllä oikeasti lähes huolestuttavaa, miten paljon lohtua se viinapullo toi hänelle – Bunny oli jo aikoja sitten sanonut, että Perryllä oli alkoholiongelma, mutta Perry oli vähät välittänyt moisista puheista. Perry ei vastannut siihen Beaun katseeseen mitenkään, vältteli vain tämän katsetta. Lopulta Beau sai ilmeisesti tarpeekseen, tuhahteli vain jotain ja lähti menemään. Beaun kadottua Perry huokaisi pienesti ja haroi hiuksiaan – miksi hän sekoitti aina joka ikisen ihmissuhteensa? Oli sitten kyse ystävyydestä tai rakkaudesta, aina Perry pilasi kaiken. Aina.

Beaun häivyttyä Perry hypähti tiskipöydälle istumaan ja litki siitä viinapullostaan. Ei voinut olla missään määrin tervettä juoda viinaa samalla tavalla kuin Perry joi, mutta hän ei moisista ajatuksista välittänyt. Jo ajat sitten hän oli hyväksynyt sen ajatuksen, ettei hän taatusti tulisi elämään yli 30-vuotiaaksi, hän kuolisi taatusti viinan takia. Ja se ei ehkä haittaisi, sillä mitä hänellä muka täälläkään oli jäljellä? Lopulta Perry hypähti alas siitä tiskipöydältä (hieman horjuvin askelin tosin) ja lähti harhailemaan muualle asuntoon. Päässä heitti ihan kiitettävästi ja ennenkuin Perry kerkesi kovinkaan kauas, hän tunsi jonkun tönäisevän itseään eteenpäin. Hän kääntyi katsomaan, kuka se tönäisijä oli ja Beau oli nähtävästi taas ilmestynyt hänen luokseen. Beaun sanat saivat Perryn jopa kavahtamaan hieman, mutta hän yritti pitää ilmeensä normaalina – niin, itselleen normaalina, muiden silmiin hän näytti taatusti kylmältä. ”No, I didn't think so.” Perry puuskahti takaisin, vaikkakin totuus oli hieman toinen. Ei hän nyt ajatellut, että Beau ajattelisi heidän seurustelevan, mutta... Ei Perry tiennyt enää itsekkään, mitä oli ajatellut. ”En mä tiennyt, mitä sä ajattelet. Enkä mä todellakaan halunnut, että sä ajattelet yhtään mitään koko asiasta. Tai.. Vittu en mä tiedä.” Perry puuskahti, hörpäten taas pullostaan – Perry todella haki tukea siitä helvetin viinapullosta aina, kun yhtään meni huonommin. Perry ei jäänyt odottelemaan Beaun vastausta sanoihinsa vaan lähti kävelemään takaisin ulos. Pitkälle hän ei päässyt, sillä hän oli mennyt takakuistille ja istahti siihen murheellisena. Taas hän oli sotkenut kaiken.

Kauaa Perry ei saanut istua yksin, sillä joku tuli hänen luokseen ja kun Perry katsoi taakseen, hän tajusi sen jonkun olevan Beau. ”En mä tarkoittanut vältellä sua. Sä olet oikeasti mulle tosi hyvä frendi ja mä vaan halusin, että meidän välit olisi ihan normaalit.” Perry hymähti, hörppien taas siitä pullosta, josta tosin ei ollut enää kovin paljoa edes jäljellä. ”Mua ei todellakaan kaduta se, mitä viimeksi tapahtui, ehei, mä tekisin sen vaikka uudestaan. Mä vain kokemuksesta tiedän, että ystävyys menee pilalle, kun siihen sotkee mitään ylimääräistä ja mä en halunnut, että meidän välit katkeaa sen takia.” Perry sanoi, tajuamatta okein itsekkään, että hän omalla käytöksellään oli antanut ymmärtää kuin olisi katkaisemassa välinsä Beaun kanssa. Sitä hän ei missään nimessä halunnut tehdä, mutta hän vain pelkäsi niin helvetisti, että teki asiat ihan väärin. Helpommalla Perry olisi taatusti päässyt, kun vain olisi kertonut koko siitä Dusty-sotkusta Beaulle. Toinen olisi ehkä ymmärtänyt hieman paremmin Perryn ajatuksen juoksua, mutta Perry ei vain saanut sanaa suustaan. Se kaikki oli satuttanut häntä niin pahasti, ettei hän halunnut edes muistella koko asiaa. Perry otti viimeisen huikan siitä pullostaan ja heitti sitten sen pullon kaaressa maahan – yhtä hienossa kaaressa pullo hajosi kappaleiksi ja se tuntui sillä hetkellä Perryn mielestä lähes symboliselta. Kaikki hänen ympärillään hajosi, halusi hän niin tai ei.

Mikä tässä ei sinun mielestäni muka ole normaalia? Perry ei oikeastaan itsekkään osannut vastata. Hän se ongelma taisi tässä olla, hän teki asioista niin helvetin vaikeita, vaikkei niissä mitään vaikeaa oikeastaan edes olisi ollut. Tästäkin olisi taatusti selvitty ilman mitään ärsyttäviä keskusteluita, jos Perry vain olisi osannut käyttäytyä normaalisti. Hän ei kuitenkaan pystynyt siihen ja se jopa pelotti häntä hieman. Joku voisi jopa sanoa, että se oli Perry, joka tässä niitä tunteita oli saanut – jos joku olisi uskaltanut Perrylle niin väittää, olisi se puhuja saanut samantien turpaansa. Perry oli vakaasti päättänyt, että hän ei enää koskaan rakastuisi, eikä edes ihastuisi. Semmoisen kaiken paskan hän halusi jättää elämässään taakse. Perryn ei onneksi tarvinnut sanoa hetkeen mitään, sillä Beau oli aloittanut puhumisen ja hieman Perry jopa hymähti niille sanoille. Ehkä hän ei ollut saanut Beauta ihastumaan itseensä, mutta oli toinen tainnut siirtää edes jalkaa hieman kaapista pois. Ehkä jossain vaiheessa Beau uskaltaisi tulla sieltä kaapista kokonaan pois – vaikka toisaalta, helvetistäkö Perry tiesi, oliko Beau vielä kaapissa vai ei. Ehkä toinen ei vain julistanut homouttaan suureen ääneen, eihän Perrykään niin tehnyt, vaikka suurin osa hänen homoudestaan tiesikin.

”Okei, avaudutaan sitten, kun kerran aloitettiinkin.” Perry sitten sanoikin yhtäkkiä. Se oli taatusti sen viinan syytä, sillä ei hän muuten olisi tästä aiheesta alkanut puhua. ”Mä en halua, että ihmiset tuntee mua kohtaan mitään ystävyyttä kummempaa. Mähän olen kertonut, että mä seurustelin ennen mun Nykiin muuttoa Dustyn kanssa..” Perry aloitti, rykäistenkin pienesti. Aiheesta ei ollut helppo puhua, mutta se taisi olla nyt välttämättömyys, jos Perry halusi, että Beau ymmärtäisi hänen käytöstään edes jossain määrin. ”Dusty oli ihan yhtä eksynyt kuin mä. Se oli tosi epävarma itsestään, eikä se uskaltanut kertoa kellekkään homoudestaan. Mä en tiedä, mitä mä oikein tein, mutta Dusty ihastui muhun, lopulta rakastui. Ja mäkin rakastuin siihen. Vittu, kuvittele, mä olin rakastunut.” Perry puuskahti, jopa hieman turhautuneena. ”Me seurusteltiin melkein vuosi ja mä petin sitä jätkää niin monta kertaa, että en edes kehtaa myöntää, kuinka monesti. Mä tosiaan yritin olla Dustyn kanssa, mutta aina mä päädyin pettämään sitä uudestaan. Joka kerta Dusty antoi mulle anteeksi ja luotti siihen, että tällä kertaa mä en tee mitään mokaa. Mutta aina mä mokasin. Joka kerta mä näin, että Dustya sattui ihan saatanasti ja silti mä petin sitä. Lopulta me sitten erottiin ja mä muutin tänne. Kun me erottiin, mä päätin, että mun suhdesekoilut oli siinä. Mä en todellakaan halua, että kukaan tuntee mua kohtaan enää mitään, sillä mä tiiän, että ennemmin tai myöhemmin mä mokaan.” Perry sanoi yllättävänkin suoraan. Hiljaisuus laskeutui heidän ylleen, mutta Perry huomasi sitten sivusilmällä, että Beau tyrkytti hänelle viskipulloaan Perry otti pullon vastaan ja hörppäsi hieman. Ne Beaun sanat siitä itkemisestä saivat Perrynkin hieman naurahtamaan ja pudistelemaan päätään. ”Hei, vaikka mä joskus olenkin ollut rakastunut niin joku raja mullakin on.” Perry naurahti – aivan, hän ei itkisi.

Seuraava kysymys sitten sai Perrynkin hieman vaitonaiseksi. Lopulta hän pudisti päätään. ”En. Se oli paras päätös erota ja mä en ole sitä katunut. Mä en tosiaankaan ole mitään poikaystävämateriaalia.” Perry hymähti, juoden sitten vielä siitä viskistä, kunnes tyrkkäsi sen pullon takaisin Beaulle. Samalla hän jäi katselemaan Beauta silmiin – Perry oli taatusti aivan helvetin humalaisen näköinen, hänen koko olemuksen tuntui heiluvan hiukan, joten hänen ajatuksen juoksukaan ei ollut ihan kirkkaimmillaan sillä hetkellä. ”Tiesitsä, että sulla on ihan helvetin seksikkäät silmät.” Perryn suusta karkasi, eikä hän oikeastaan edes katunut sanojaan. He olivat jonkin rajan jo ylittäneet silloin muutama viikko sitten, joten ehkä sen rajan toiselle puolelle voitaisiin hyppiä uudestaankin... Niimpä yhtäkkiä Perry oli painanut huulensa Beaun huulille. Se suudelma ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä Beau työnsi Perryn itsestään kauemmaksi. Perry jopa hieman hätkähti, sillä kyllä Beau oli viimeksi ollut mukana ihan samalla tavalla kuin Perry – itseasiassa toinen oli tainnut olla vielä pahemmassa puutteessa kuin Perry. ”Aha, että sulle ei sitten enää kelpaakkaan.” Perryn suusta karkasi ja samalla hän nousi siitä kuistilta ylös. Hieman hänen askeleensa horjui, mutta ainakin toistaiseksi hän pysyi pystyssä – hänen egoaan sentään ei oltu saatu horjutettua niin pahasti vielä, vaikka kaukana se ei ollut.

”Oot säkin kyllä ihan ihme jätkä. Viime kerralla sä olisit varmaan pannut vaikka jo siellä sohvalla, mutta eipä enää kelpaa.” Perry tuhahteli – se viina oli tainnut ihan tosissaan lähteä nousemaan Perryn päähän, sen verran vittumaisilta hänen puheensa kuulostivat. Ihme ja kumma kyllä Perry ei nyt kipittänyt karkuun, hän vain etsi tupakkansa ja sytkärinsä takkinsa taskusta ja sytytti itselleen yhden – Beau saisi kyllä hänen puolestaan häipyä ihan minne tahansa.