I'm just tired of watching you avoiding me

Perry tiesi olevansa ihan perseestä käytöksensä kanssa. Jo kuukauden päivät hän oli lähinnä lymyillyt Bronxissa yksin, lähinnä ryypäten. Oli hän jopa pariin kertaan töihinkin eksynyt, mutta töissäkin hän oli juonut. Perry oli niin vitun säälittävä ja hän tiesi sen – hänestä suorastaan tuntui, että hän oli vain haamu entisestä itsestään. Hän oli mennyt ihastumaan niin helvetin pahasti, ettei hän antaisi sitä itselleen ikinä anteeksi. Hänen ei olisi pitänyt mennä ihastumaan Beauhun, mutta nyt niin vain oli käynyt ja viimeisen kuukauden ajan Perry olikin lahjakkaasti vältellyt Beauta. Hän ei ottanut nuorukaiseen mitään yhteyttä, ei vastaillut tämän puheluihin, ei pyörinyt siellä, missä tiesi Beaun olevan. Pariin kertaan Perry oli jopa miettinyt, että jospa hän vain vetäisi jonkun hieman liian suuren annoksen alkoholia ja lääkkeitä, ehkä hän saisi jonkun pysyvän aivovamman. Sellaisen, joka estäisi hänet tuntemasta enää yhtään mitään. Oi kyllä, sellainen voisi tehdä Perrylle niin helvetin hyvää. Hän tosiaankin haluaisi lakata tuntemasta ja elää vain elämäänsä eteenpäin ilman mitään ylimääräisiä ärsyttäviä, satuttavia tunteita.

Tänäänkin Perry sitten oli makoillut vain kotonaan viinapullo toisella puolella ja Angel toisella puolen. Hän röhnötti kaikessa rauhassa olohuoneensa sohvalla ja hörppi pullostaan telkkaria katsellen, kun hän kuuli jonkun soittavan ovikelloa. Aluksi Perry ignoorasi koko asian, ei hän odottanut ketään, joten ei siellä kukaan tärkeä voisi olla. Kun ovikellon soiminen ei kuitenkaan lakannut millään, Perry nousi hieman turhautuneena ylös ja käveli eteiseen. Hän avasi oven ja rehellisesti sanottuna yllättyi nähdessään Beaun oven takana. Hän ei kerennyt sanoa mitään, kun Beau oli jo tunkenut sisälle sen kummemmin lupia kyselemättä. Perry vetäisi oven kiinni ja marssi sitten itsekkin peremmälle, odottaen vain koko ajan, että Beau sanoisi, mitä asiaa toisella oli. Beau oli lähes törkeästi mennyt siihen sohvalle, sytyttänyt vain tupakan ja alkanut kysellä Perryn asioista – no, kuulumisista, mutta Perry otti ne sanat lähinnä vittuiluna. ”Rupesko ne kiiltokuvapojut kyllästyttämään vai mitä helvettiä sä täällä teet?” Perry hymähti. Jos Beau oli jollain seksin kerjuu reissulle, toinen saisi painua samaa vauhtia takaisin. Perry oli viimeksi päättänyt, että se viime kerta jäisi heidän viimeisekseen, eikä hän ollut vielä muuttanut mieltään. ”Ihan oikeasti, painu helvettiin.” Perry murahti, napaten sitten sohvapöydältä viinapullonsa ja otti siitä huikan. Beaukin oli ihan selvästi humalassa ja ehkä se jossain määrin selitti sitä, miksi toinen oli tänne tullut.

Beau ei kuitenkaan tällä kertaa totellut Perryä, istui vain siinä sohvalla ja odotti selvästi jotain vastauksia. Perry oli ihan varma, että Beau tiesi jo totuuden, mutta kuhan ei vain vittuillakseenkaan voinut vain unohtaa asiaa vaan halusi Perryn myöntävän tilanteen suoraan. Perry sitten jäi itsekkin tuijottamaan Beauta suoraan silmiin harvinaisen vakavana. Joku ehkä olisi pelännytkin sitä ilmettä, mutta Beau ei hievahtanutkaan. ”Fine.” Perry lopulta puuskahti, sillä Beau ei selvästi aikonut luovuttaa. ”I have feelings for you.” Perry sitten sanoi, lähes huusi ne sanat. Hän tunsi suorastaan tärisevänsä kauttaaltaan, sillä hän ei olisi halunnut myöntää sitä asiaa. ”Etkö sä muista, että me puhuttiin, että peli vihelletään poikki, jos niitä tunteita tulee? No, I'm so fucking sorry, mulle tuli niitä tunteita, joten on parempi, ettei me olla missään tekemisissä!” Perry ei tiennyt kummalle sitä asiaa enemmän vakuutteli, itselleen vai Beaulle. Perry yritti hieman vetää henkeä rauhoittuakseen ja samalla vauhdilla hän nosti taas sen viinapullonkin huulilleen. ”Mä en halua tulla jonnekkin Manhattanille katsomaan, kun sä vikittelet muita miehiä. Mä en halua kuulla, miten sulla on ollut muita. Mä en oikeasti halua ja se on kuule kummankin kannalta parempi, että annetaan vaan olla.” Perry puuskahti, haroen samalla jo muutenkin takkuisia hiuksiaan. Tilanne oli ihan perseestä ja Perryä niin harmitti se, että hän menettäisi ystävänsä tässä samalla vauhdilla. Beau oli ollut hänelle niin helvetin hyvä ystävä, mutta nyt se ystävyys pitäisi unohtaa lopullisesti ja ehkä Beaukin viimein tajuaisi asian.

Beau oli ruennut nauramaan. Tuo vitun idiootti oli ruennut nauramaan, kun Perry kertoi, mitä hän tunsi. Ihan selvästi toinen yritti saada Perryn vaan vittuuntumaan ja kieltämättä toinen onnistui siinä, sillä Perryä ihan oikeasti ärsytti katsella sitä Beaun kiemurtelua siinä hänen sohvallaan. ”Pidä se turpas kiinni.” Perry ärähti, kun Beau alkoi sitten selittämään siitä, että voisi kyllä kertoa, miten paljon parempaa seksiä toinen saikaan niiltä muilta miehiltä. Lähes ärsyttävän näköisesti Beau lähestyi Perryä, mutta Perry oli jotenkin lamaantunut koko siitä tilanteesta, eikä hän osannut tehdä yhtään mitään. Niimpä Beau sitten kerkesi vetäistä hänet mukaansa siihen sohvalle ja kiipesi hänen syliinsä. Perry sulki korvansa täysin niiltä Beaun jutuilta, ei hän kestänyt kuunnella. Hän ei todellakaan halunnut kuunnella niitä sanoja ja häntä ahdisti se, miten Beau piti häntä pilkkanaan. Miksi Beau teki niin? Oliko toinen ihan oikeasti niin saatanan sydämetön, ettei oikeasti nähnyt, miten paljon Perry kärsi tästä tilanteesta? Lopulta Perry tyrkkäsi nuorukaisen kauemmaksi ja nousi itse siitä sohvalta ylös, kääntyen hetkeksi katsomaan muualle, vieden samalla käsiään niskansa taakse. Hieman hän joutui kyyneleitäkin nieleskelemään – miksi hän oli mennyt ihastumaan tuohon idioottiin?

Mistä sinä oikein pidät minussa? Perry kääntyi katsomaan Beauta. Noista silmistä. Hiuksista. Kropasta. Luonteesta. Siitä vittumaisesta luonteesta, joka jaksoi piikitellä Perrylle jatkuvasti. Siitä huumorintajusta, joka sopi täydellisesti Perryn huumorintajuun. Siitä, kun he istuivat yhdessä ulkona juomassa ja polttamassa pilveä. Kokonaisuudesta. Perry nielaisi pienesti, hän ei osannut, eikä oikeastaan edes halunnut sanoa mitään tällä hetkellä Beaulle, joka vain kiehnäsi siinä sohvalla kuin mikäkin idiootti. ”Ihan rehellisesti sanottuna, mä en tiedä. Vittu mä en todellakaan tiedä!” Perry älähti, napaten taas sen viinapullon käteensä. Perry oli niin saatanan heikko, että aina hän turvautui siihen viinapulloonsa, välittämättä lainkaan siitä, mitä se teki hänelleen. Hänen mielensä oli varmasti jo täysin sekaisin ihan pelkästään sen viinan litkimisen takia. Hänen pitäisi vähentää, mutta hän ei pystynyt siihen – ei ainakaan nyt, kun hän tunsi itsensä niin helvetin ahdistuneeksi. ”Miksi sä et vaan voi jättää mua rauhaan, etkö sä vitun idiootti voi vaan tajuta, että mä olen satuttanut tällä kuviolla itseäni jo ihan tarpeeksi, mä en ihan oikeasti jaksa tätä enää!” Perry sitten huudahti, viskaten sen viinapullon menemään. Angel oli jo joussut karkuun makuuhuoneen puolelle ja vaikka Perry olikin ihan vitun sekaisin sillä hetkellä, kyllä hän koiraansa sen verran ajatteli, että toivoi tämän pysyvän siellä huoneessa.

Ennenkuin Perry kerkesi kunnolla edes tajuta sitä, kyyneleet olivat nousseet hänen silmiinsä. Perry yritti räpytellä silmiään, lopettaa sen vollottamisen ennenkuin se edes kunnolla alkoi, mutta hän ei vain voinut itselleen enää. Joku nyyhkäisykin Perryn suusta karkasi ja hän pyyhkäisi silmiään. Beau tuntui vain nauttivan tilanteesta, sillä toinen taisi jälleen nauraa hänelle. ”Sä olet kyllä yksi paskapää. Mä en ihan oikeasti tajua, että mikä mua vaivaa, kun sä saat tuntemaan mut tällä tavalla. Sä olet pistänyt mutkin ihan sekaisin.” Perry ärähti, kiertäen nyt jonkinlaista kehää siinä olohuoneessaan. Lopulta hän istahti ränsistyneelle nojatuolille ja vei kätensä kasvoilleen, yrittäen rauhoittua. Sillä hetkellä hänen ihan oikeasti olisi tehnyt mieli mennä vetämään lääkekaappi tyhjäksi ja vetäistä viinaa siinä mukana. Tai hän olisi voinut ottaa siitä lattialta niitä pullon sirpaleita ja vetää vain ranteet auki – Beau olisi taatusti nauttinut siitä. Perry oikeasti pelkäsi sillä hetkellä itseään, sillä hän tunsi olonsa niin helvetin voimattomaksi ja loukatuksi, että hän ei tiennyt, mitä tekisi. Ensimmäistä kertaa elämässään hän ihan oikeasti pelkäsi, että hän tappaisi itsensä tämän yön aikana. Se saattaisi hyvinkin tapahtua ja jokin ääni Perryn päässä huusi, että hänen pitäisi tehdä se. Hän oli jo pilannut asiansa niin mallikkaasti, että hänen pitäisi ihan oikeasti vain jättää mut rauhaan ja lähteä itse pois tästä maailmasta.

Perry ei tiennyt, minkä takia hän ei vain heittänyt Beauta ulos kämpästään. Toinen oli niin saatanan ivallisen oloinen ja tuntui suorastaan nauttivan siitä, että Perry kärsi. No, jos Perry olisi yrittänyt lähteä tönimään Beaun pois, olisi siinä saattanut käydä hänen itsensä kannalta huonosti, sillä Beau oli häntä paljon pidempi ja kyllä toisella voimaakin riitti. Sitten Beau alkoi taas puhua ja toinen oli ihan oikeassa. Kun he olivat sopineet tästä seksisuhteesta, he olivat myös sopineet, että kumpikin saisi tehdä asioita myös muiden kanssa ilman, että olisi tilivelvollinen toiselle. Beau oli alusta alkaen sanonut, että mitään tunteita ei tulisi mukaan ja tämä kaikki olisi heille pelkkää seksiä. Mutta kun ei se vain ollut niin mustavalkoista. Vaikka heillä olikin ollut ihan helvetin hyvää seksiä, oli heillä ollut myös niitä hetkiä, jolloin he vain olivat istuneet ja jutelleet maailman ihmeistä. He tunsivat toisensa todella hyvin, Perry pystyi sanomana, että Beau tunsi Perryn tällä hetkellä paremmin kuin kukaan muu ikinä ennen. Todennäköisesti paremmin kuin edes Bunny ja se oli jo todella paljon sanottu, sillä Perry ei päästänyt ikinä ketään lähelleen. Hän oli pelännyt satutetuksi tulemista ja nyt tässä sitten oli käynyt juuri niin – häntä oli satutettu.

Perry ei selvästi saanut olla rauhassa, sillä pian Beau oli taas tullut hänen luokseen, kyykistynyt siihen hänen viereensä ja alkanut silitellä hänen reittään. Perry siirsi sen käden pois ja nousi samantien ylös, kävellen vauhdilla keittiöön. Beau ei aikonut jättää Perryä selvästikkään rauhaan vaan toinen tuli hänen perässään ja silloin Perry tajusi, että jokin oli muuttunut myös Beaun olemuksesta. Yhtäkkiä toinen näytti samaan aikaan vihaiselta ja surulliselta – jopa itkuiselta. Beaun sanat saivan Perryn vain pudistelemaan päätään. Tavallaan Beau oli oikeassa, mutta Perry ei vain halunnut kuunnella toista. ”Miten sä voit olla yksinäinen, kun sä panet nykyään varmaan jokaista joka liikkuu? Ennen mua sulla ei ollut ketään, sä et ollut kokeillut ketään. Ja yhtäkkiä sä olet saanut päähäsi, että nyt sun pitää löytää joku toinen, joku parempi.” Perry sanoi suhteellisen rauhallisella äänellä – ehkä jopa pelottavan rauhallisella. Beaun sanat saivat Perryn vain entistä turhautuneemmaksi, sillä Beau alkoi syytellä Perryä tästä kaikesta. No, Perryhän se oli mennyt ensimmäisenä ihastumaan, mutta ei hän halunnut syyttää vain itseään. ”Mä sanoin sulle, että mulle on ihan jees se, että sä käyt panemassa myös muita, mutta mä myös sanoin, että mä en halua niistä kerroista kuulla. Silti sä kerroit sen kaiken.” Perry puuskahti. ”Sulle on tullut tästä kaikesta pakkomielle, toi ei ole todellakaan tervettä!” Perry jatkoi, tuijottaen vain takaisin Beauta, tietäen, että heillä kummallakin olisi taatusti vielä sanottavaa – ja jos Perry sanoisi kaiken, mitä hänen mielessään liikkuisi, hän saisi taatusti kohta turpaansa.

”Kerro mulle Beau, mikä sun elämässä ihan oikeasti mättää?” Perry sitten jatkoikin sillä rauhallisella äänensävyllään, tuijottaen Beauta suoraan silmiin. Jos Perry olisi ollut selvinpäin, hän ei olisi edes harkinnut sanovansa sitä, mitä nyt aikoi, mutta häntä oli nyt loukattu ja hän halusi iskeä Beauta takaisin juuri sillä aiheella, joka kirpaisisi taatusti enemmän kuin mikään muu. ”Sä asut hienossa asunnossa keskellä New Yorkia. Sulla on rahaa vaikka muille jakaa, sä saat tehdä mitä sua itseäsi huvittaa, eikä sun tarvitse miettiä sitä, lähteekö sulta joku päivä katto pään päältä. Ja vaikka lähtisikin, sulla olisi rahaa vaikka ostaa uusi asunto.” Perry aloitti, huomaten kyllä, että Beaun ilme synkkeni koko ajan. Perry sen sijaan oli rauhallinen – ainoastaan kyyneleet valuivat hänen silmistään, mutta hän yritti olla välittämättä asiasta. ”Sun ainut ongelma on se, että äiti ja isi ei anna sulle tarpeeksi huomiota.” Perry sitten sanoi ihan suoraan. Hän ei olisi ikinä sanonut niitä sanoja, jos olisi ollut yhtään järkevämmässä mielentilassa, mutta nyt hän ei osannut ajatella järkevästi. Ei ollut osannut ajatella enää hetkeen. ”Äiti ja isi ei anna sulle huomiota, joten sä poika raukka yrität hakea sitä huomiota miehiltä. Vittu se on oikeasti ihan saatanan säälittävää. Ja sitten sä kehtaat tulla haukkumaan mua säälittäväksi, kun mä olisin ihan oikeasti voinut antaa sulle muutakin kuin sitä helvetin seksiä!” Perry sanoi ja ne sanat lähtivät jo paljon äkäisemmin hänen suustaan – hänelle oli sillä hetkellä ihan sama, mitä Beau ajatteli niistä sanoista, kunhan ne vain sattuivat toiseen mahdollisimman paljon. ”Kyllä se vaan olit sinä, joka ajoit mut pois sun luotasi.”