|
|
Aug 11, 2014 19:40:58 GMT 2
Post by Deleted on Aug 11, 2014 19:40:58 GMT 2
Perjantai 26. joulukuuta 2014, myöhäinen ilta Perryn kämppä Bronxissa Mä lupaan, että mä jätän Beaun, mutta anna mulle aikaa jouluun. Mä vannon, että joulun jälkeen meidän suhde tulee päättymään. Niiden sanojen jälkeen kello oli alkanut liikkua nopeammin ja päivät vain vilahtelivat silmissä. Marraskuu oli vaihtunut joulukuuksi ja joulukin oli lähestynyt todella kovaa vauhtia. Perry olisi halunnut ajatella, että mikään ei ollut muuttunut, mutta kaikki oli kuitenkin muuttunut. Yli kuukausi sitten Perryltä oli löydetty keuhkosyöpä ja Bunnyn pakottamana hän oli suostunut sädehoitoihin. Aluksi Perry oli ajatellut, että hän kieltäytyy hoidoista, hän ihan tosissaan olisi ollut valmis kuolemaan, mutta Bunny oli puhunut hänelle järkeä päähän. Tai, viime kädessä Bunny ei ollut se, joka oli saanut Perryn tekemään sen päätöksen – hän oli ajatellut, että sädehoitojen ansiosta hän saisi hieman jatkoaikaa ja hän pysyisi voimissaan edes siihen jouluun asti. Aluksi hän oli suunnitellut, että nauttisi viimeisistä hetkistä yhdessä Beaun kanssa, mutta viime viikkoina hän oli alkanut etääntyä poikaystävästään. Hän ei ollut enää oma itsensä, eikä Perry oikein tiennyt itsekkään, johtuiko se syövästä vai siitä tiedosta, että pian eroaisivat Beaun kanssa. Toisaalta myös sädehoidot väsyttivät häntä ja hänestä tuntui, että toisinaan hän oli vain haamu entisestä. Hänelle ei enää maistunut ruoka, juominenkaan ei houkuttanut, eikä hän ollut oikeastaan enää polttanut edes tupakkaa samaa tahtia kuin aiemmin. Bunny oli aiemmin tällä viikolla todennut, että Perry oli masentunut ja vaikka Perry oli äkäiseen sävyyn kieltänyt asian, Bunnylla oli puheissaan pointtinsa – ei Perry ollut koskaan aiemmin ollut tälläinen. Ajatus joulusta oli saanut Perryn entistä enemmän omiin oloihinsa ja koko viikolla hän ei ollut ottanut yhteyttä Beauhun – mies oli jokatapauksessa jollain helvetin perhelomalla ties missä, joten Perry oli ajatellut, että toisella oli parempaakin tekemistä kuin puhua Perryn kanssa puhelimessa. Beau oli kyllä yrittänyt niin soittaa kuin lähettää tekstareita ja viestejä Facebookin kautta, mutta Perry ei ollut vastannut mihinkään mitään. Hän oli vain halunnut olla kotona rauhassa. Joulunkin hän oli viettänyt yksin kotonaan – no, Angelin seurassa. Bunny oli kyllä soitellut ja yrittänyt pakottaa hänet mukaansa Phoenixiin heidän äidin luokse, mutta Perryä ei huvittanut lähteä. Niimpä hän oli eilisen illan vain istunut kotonaan kynttilöiden välissä kattoa tuijotellen. Perrystä lähes tuntui, että hänen elämänhalunsa oli kadonnut kokonaan. Ei hänellä ollut enää mitään, mitä odottaa – Beaun hän joutuisi jättämään lähipäivinä ja pian sen jälkeen hän tulisi kuolemaan. Lääkäri oli kyllä sanonut, että Perryllä oli hyvä tilanne, hoidoilla ja leikkauksella syöpä saataisiin parannettua, mutta Perry ei moiseen paskaan uskonut. Hän tiesi, että keuhkosyöpä ei ollut helposti parannettavissa ja vain pieni prosentti oli hengissä viiden vuoden kuluttua diagnoosista. Perryn elämäntavat olivat niin päin helvettiä, että hän ei todellakaan uskonut kuuluvansa siihen onnekkaaseen prosenttiin, joka vielä räpytteli hengissä muutaman vuoden päästä. Jouluilta oli siis mennyt yksin lähinnä viinapulloa tuijottelemalla. Tippaakaan Perry ei ollut kyllä juonut, mutta sitä pulloa hän oli tuijotellut lähes lasittunein silmin. Pari tupakkaa hän oli jopa päivän aikana polttanut, mutta mitään muuta hän ei ollut saanut aikaiseksi. Yöllä uni ei ollut meinannut tulla millään ja sängyssä pyöriessään Perry ei voinut kuin miettiä, että hänen elämänsä oli ihan perseestä. Hän oli elänyt niin huonoilla tavoilla viime vuodet, että tämä oli ilmeisesti hänen rangaistuksensa kaikesta siitä, mitä oli tehnyt ja aiheuttanut muille. Aamu lähti käyntiin yhtä verkkaisesti kuin muutenkin viime aikoina – peilistä oli katsonut takaisin kalpea ja laihtunut mies, joka veti pipoa tavallistakin syvemmälle päähänsä. Ainahan Perry oli pipoa käyttänyt, mutta nykyään sen käyttö oli vain lisääntynyt, sillä hän oli saanut huomata ikävän pienen sivuoireen sädehoidoista – häneltä oli alkanut putoilla hiuksia. Sen asian tajuaminen oli ollut suorastaan kamalaa ja vaikka Perry ei niin ulkonäkökeskeinen ollutkaan, oli hänestä kamalaa nähdä, miten huonossa kunnossa hän oli. Päivä oli sitten kulunut samalla tavalla sohvalla makoilemalla kuin aiemminkin sillä viikolla ja ajatuksistaan tähän maailmaan Perry havahtui, kun kuuli jonkun soittavan ovikelloa niin rivakkaan vauhtiin, että Perry jo kerkesi ajatella koko kellon lähtevän paikoiltaan. Hetken hän ajatteli, ettei hän avaisi ovea ollenkaan, mutta lopulta hän pakottautui ylös ja meni avaamaan oven. Beaun oven takana nähdessään Perry menikin sitten sanattomaksi – Beau ei näyttänyt yhtään iloiselta. "Moi." Perry onnistuikin hymähtämään ja hän väisti oven edestä, että nuorukainen pääsisi sisälle. "Miten sä nyt jo olet täällä, eikö sun pitänyt tulla himaan vasta loppuviikosta?" Perry kyseli kävellessään peremmälle ja lopulta hän heittäytyi takaisin siihen sohvalle, Beaun katsekontaktia vältellen – hän ei halunnut poikaystävänsä näkevän, miten heikossa kunnossa hän oli. |
|
member rank
Seurapiiriläinen
Discord name
|
Aug 11, 2014 21:00:47 GMT 2
Post by nepa on Aug 11, 2014 21:00:47 GMT 2
Jos Beau olisi saanut päättää, olisi hän vain viettänyt joulun kotona. Vaikka yksin, vaikka mieluiten olisi tietenkin viettänyt sen Perryn kanssa. Jälkeenmainittu oli joskin alkanut välttelemään häntä oikein olan takaa. Se oli äärimmäisen hämmentävää, koska Beaulla ei ollut hajuakaan siitä, että miksi niin oli käynyt. Mitään erityisen dramaattista riitaa tai vastaavaa ei heillä ollut ollut sen syyskuisen jälkeen, mutta silti Perry vaikutti erkanevan Beausta koko ajan. Ja osittain sen sai Beaunkin pelkäämään. Hän oli ollut alusta asti henkisesti valmistautunut siihen, että hänelle ja Perrylle kävisi jotain, mutta ei hän halunnut heidän eroavan tällaisella tavalla. Siis tavalla, jossa Perry vain jättäisi vastaamatta yhteydenottoihin. Eikä Beau edes suostuisi siihen. Siispä Beau oli yrittänyt pitää yhteyttä Perryyn niin paljon kuin mahdollista, ja tietenkin hän oli lyöttäytynyt Perryn seuraksi väkisinkin muutamaan otteeseen. Siltikin kaikki heidän välillään oli muuttunutta. Kun aiemmin jokainen hellyydenosoitus ja jopa seksi oli helppoa, nykyään Beau sai tehdä ihan hitosti töitä saadakseen edes jompaakumpaa irti Perrystä. Nykyisin Perry oli vain etäinen ja kylmä, eikä hän tehnyt elettäkään sille asialle, että olisi ottanut yhteyttä Beauhun itse. Tietenkin Beaun mielessä oli pyörinyt kaikenlaisia kauhuskenaarioita muunmuassa siitä, että mahtoikohan Perryllä olla esimerkiksi joku toinen. Ei Beau kuitenkaan voinut siihen uskoa. Ei, koska Beau tiesi Perryn rakastavan vain ja ainoastaan häntä.
Äärimmäisen hämmentyneissä - ellei pelokkaissa - fiilareissa Beau oli siis lähtenyt vanhempiensa kanssa viettämään joulua Kreikkaan. Tietenkin he pääsivät yöpymään mitä hienoimpaan hotelliin upealla näköalalla, mutta se ei lohduttanut millään tasolla Beauta - ei, kun Perry ei vastannut viesteihin viikkoon. Aluksi Beau oli ihan helvetin vihainen, sitten pettynyt, surullinen, epätoivoinen, ja se sama tunteiden kirjo vaihteli päivittäin. Toisinaan tunneittain. Beaun vanhemmat eivät perinteisesti olleet huomanneet tätä muutosta pojassaan, kun he tekivät omia juttujaan ja nuorukainen sai jäädä omaan hotellihuoneeseensa viettämään aikaa. Toisinaan hän meni jopa rannalle, jossa tablettinsa kanssa yritti ottaa yhteyttä Perryyn. Loppujen lopuksi hän oli joutunut soittamaan Bunnyllekin, että mitä hänen veljensä oikein teki. Oli hengissä, kuulemma, mutta ei tiennyt mitään muuta. Ja se sai Beaun vihaiseksi. Saatana soikoon, jos Perry hänet jättäisi, niin jättäisi edes kuin mies! Viimeinen niitti oli se, että Perry oli kaiken lisäksi mennyt kuittamaan hänen viestinsä Facebookissa nähdyksi. Siinä vaiheessa Beau päätti lähtevänsä takaisin New Yorkiin. Hitto, hän lentäisi sinne vaikka yksin, mutta Perry ei varmasti pääsisi tästä kuin koira veräjästä! Beau ei ollut mikään panolelu, jonka pystyi heittämään roskiin tahtoessaan.
Beaun vanhemmat eivät yllättäen suostuneet lähtemään poikansa mukaan, mutta päästivät hänet kyllä kotiin. Beaun piti tietenkin keksiä joku hyvä tekosyy - tai no, ei se hyvä ollut. Nuorukainen vain valehteli, että hänellä oli tylsää. He ottivat sen kuitenkin todesta, eli tämän päivän Beau oli matkustanut. Illalla päässyt perille, ja matkalaukkuineen oli saman tien lähtenyt kohti Bronxia, jossa Perry asui. Siinä matkan varrella Beau oli kironnut muutamaan kertaan itsekseen sitä, että miten kylmä New Yorkissa olikaan Kreikkaan verrattuna, mutta luultavasti hänellä olisi ollut vielä kylmempi ilman sitä vittuuntuneisuutta. Matka Bronxiin ei kestänyt kauaa, tai ei se ainakaan tuntunut siltä, koska nuorukainen oli niin ärsyyntynyt tästä koko tilanteesta. Tosiasiassa hän oli melkein itku kurkussa siitä miten Perry oli häntä kohdellut, mutta se tunne oli helppoa peittää vihalla. Melkein samanlaisia tunteita ne olivat kuitenkin. Niinpä oikeita tunteitaan peitellen Beau oli saapunut Perryn ovelle, ja soitti ovikelloa äärimmäisen ripeään tahtiin. Perry saisi saatana tuta Beaun vihan luissaan! Kunhan Perry avasi oven, ryntäsi Beau sisälle kuin raivotautinen. Perry se vaan oli kylmänrauhallinen kuten aina nykyisin. Beau tunsi vihan väristyksen kehossaan, kun Perry kommentoi hänen palaamistaan. "Miten sinulla on saatana pokkaa olettaa, että jäisin sinne, kun eräs perkele ei vastaa viesteihin!" Beau raivosi. Piti vieläkin kiinni siitä matkalaukustaan, taisi puristaa vetokahvaa nyrkillään ihan hiton lujaa. "Olen ollut ihan helvetin huolissani, mutta nyt olen vain vihainen! Vain Bunny vastasi minulle, vittu soikoon! Sinun veljesikö siis onkin minun sinun sijastasi?" Nuorukainen ärähti. "Että ihan helvetin riemukasta joulua vaan sinullekin!"
Perry tajusi luojan kiitos olla vastaamatta. Hän oli vain hiljaa, mutta Beau huomasi pikkuhiljaa, kuinka Perry vältteli hänen katsekontaktiaan. Ja ehkä siinä vaiheessa Beau rauhoittui vähän. Koska, kun hän katseli ympärillään, hän huomasi, että Perryn kämppä ei ollut entisensä. Ei se koskaan ollut mikään äärimmäisen siisti, mutta ikinä se ei näyttänyt tällaiselta sikolätiltäkään. Ote vetokahvasta hellentyi ja lopulta Beau irrotti siitä. Käveli lähemmäs Perryä, joka ei vahingossakaan katsonut häntä päin. Ja silloin Beau tajusi jotain muuttunutta Perryn ulkonäössä. Olemuksessa. "What the fuck", Beau huokaisi huuliensa välistä. Hän olisi voinut vaikka vannoa, että Perryn hiuksia oli tippunut. Ja Perry oli laihtunut. Luoja, miten hän oli laihtunut! Beau ei osannut kuin katsoa Perryä kauhuissaan - ja huolissaan. Tässä ei ollut mitään pientä kyseessä. "Mitä sinulle on tapahtunut?" Beau lopulta avasi suunsa. Lähentyi Perryä, vei lopulta kätensä hänen poskelleen. Perry se taas päätti läpsäistä Beaun käden pois ja käänsi koko vartalonsa hänestä poispäin. Beau puraisi alahuultaan ja käänsi katseensa muualle, ennen kuin kiersi väkisin kätensä Perryn ympärille. Veti Perryä lähemmäs, eikä Perry ainakaan vielä siinä vaiheessa tehnyt mitään asiaa estääkseen. "Olen ikävöinyt sinua", Beau kuiskasi Perryn korvaan, yritti parhaansa mukaan olla vittuuntumatta uudelleen. Yritti kaiken lisäksi unohtaa sen Perryn ulkonäön. Beau saattoi olla tyhmä, mutta hän ei ollut niin tyhmä, etteikö huomaisi jotain olevan vialla.
|
|
|
|
Aug 11, 2014 21:29:42 GMT 2
Post by Deleted on Aug 11, 2014 21:29:42 GMT 2
Ei Perry mikään tyhmä ollut, hän ymmärsi kyllä, että Beau oli hänelle vihainen. Ja kyllähän sitä huutoa alkoi tulla toisen suusta samantien, eikä Perry osannut kuin kuunnella kiltisti, mitä Beaulla oli sanottavanaan. Yleensä hän olisi samantien huutamassa takaisin, sillä hän ei todellakaan antanut kenenkään puhua tuohon sävyyn itselleen. Nyt Perry ei kuitenkaan oikeastaan edes välittänyt, ihan turha tästä asiasta oli riidellä. Huutakoon Beau kaiken sen vihansa pois, ehkä toinen jopa tajuaisi itse, että Perry oli kusipää, jonka kanssa ei kannattanut olla yhdessä. Äh, ei niin saanut käydä, kyllä Perryssä pitäisi olla sen verran miestä, että hän jättäisi Beaun ihan itse. Hän ei kyllä tiennyt, miten helvetissä sekin tulisi onnistumaan – Perryn sydäntä särki edes ajatella, että ihan muutaman päivän päästä hän joutuisi jättämään Beaun ja sen jälkeen he eivät olisi enää koskaan yhdessä. Beaun sanat saivat jopa hieman Perryn omantunnon kolkuttelemaan, sillä kyllä hän tiesi, että hänen olisi pitänyt vastata. Jos Beau olisi tehnyt hänelle samalla tavalla, hän olisi taatusti ollut huolesta sekaisin ja lopulta myös ihan helvetin vihainen. Sitä jälkimmäistä Beaukin tuntui olevan ja kun toinen sitten vihdoin ja viimein hiljeni, ei Perry edelleenkään osannut tehdä muuta kuin istua hiljaa ja tuijottaa eteensä. Ei hän saanut sanottua mitään ja häntä pelotti, että hänen äänensä murtuisi, jos hän edes yrittäisi puhua Beaulle. Hän olisi vain halunnut pyytää anteeksi, mutta turhaa se oli – heidän tiensä päättyisi kohta, joten miksi hänen pitäisi yrittää paikkailla mitään.
Kun Beau oli hieman rauhoittunut, oli hän tullut Perryn luokse ja ilmeisesti tajunnut sen miehen muuttuneen olemuksen. Beau katseli häntä jotenkin niin.. ahdistava ilme kasvoillaan, että Perryäkin alkoi ahdistaa. Kun Beau vieläpä yritti koskettaa hänen kasvojaan, Perry vain läppäisi sen käden pois. Hän tunsi itsensä jo muutenkin niin kamalaksi syöpäpotilaaksi, ettei hän halunnut poikaystävänsä nähdä häntä sellaisena. Hänelle riitti jo sekin, miten Bunny häntä nykyään katsoi – enää veli ei heittänyt samanlaista läppää tai ollut ihan vain oma itsensä vaan kohteli Perryä ihan eri tavalla kuin aiemmin. Perry yritti kääntää katseensa pois päin Beausta, mutta toinen vain kiersi kätensä hänen ympärilleen. Perryn olo ei varsinaisesti siitä eleestä helpottunut, mutta kun Beau sitten alkoi puhua, oli Perry varma, että hän purskahtaisi itkuun. "Minullakin oli ikävä sinua.. I'm so sorry.." Perry mutisi lähes olemattomalla äänellä. Lopulta hänen oli kuitenkin pakko irrottautua siitä Beaun otteesta lähes väkisin, sillä häntä alkoi taas yskittää – niin, se yskä ei ollut ainakaan helpottanut vaan se tuntui päivä päivältä vain pahenevan. Kun Perry siinä yski ja yritti hieman koota itsensä, oli Beau ilmeisesti alkanut taas katsella tarkemmin hänen asuntoaan. Kyllä Perry oli jo äsken huomannut, miten Beau oli asuntoa katsellut, mutta nyt siinä katseessa oli jotain muuta.. Ja ennenkuin Perry kerkesi edes tajuta, oli Beau bongannut Perryn sohvapöydälle unohtamat paperit. Beau nappasi ne paperit käteensä ja siinä kohtaa pakokauhu nousi Perryn mieleen. "Oh shit." Perryn suusta karkasi, kun hän näki Beaun katselevan hänen sairaalapapereitaan – niissä oli tietoa keuhkosyövästä ja yhdessä paperissa oli Perryn seuraavan sädehoidon ajankohta. Perry, mitä helvettiä tämä tarkoittaa?
Perry nousi ylös siitä sohvalta, yritti vain hengittää syvään ja rauhoittua. Beau oli saanut tietää, enää tätä ei voinut salailla. Perry ei pystynyt edes katsomaan poikaystäväänsä, sillä hän tiesi, mitä siitä ilmeestä näkyisi – pettymystä, huolestuneisuutta, varmasti vihaakin. Ilmeisesti Beau oli päässyt alkujärkytyksestä ylitse, sillä tämä oli kysynyt, kauanko Perry oli jo tiennyt. Hetkeen Perry ei vastannut, mutta kun Beau tivasi vastausta uudestaan, Perry huokaisi pienesti. "Mä sain tietää marraskuussa. Silloin kun mä kävin siellä lääkärissä." Perry sitten sanoi, istahtaen takaisin sohvalle ja yritti suorastaan hautautua sinne jonnekkin sohvan väliin. "Mä en halunnut huolestuttaa sua. Mä tiedän, että mun olisi pitänyt kertoa sulle, mutta en mä vain osannut. En mä tiedä, miten mä olisin voinut kertoa, että mulla on keuhkosyöpä ja mä kuolen." Perry lähes huudahti, säikähtäen itsekkin ääntään – ei hänen pitäisi Beaulle tälle tavalla huutaa tässä tilanteessa! "Mä olen niin pahoillani Beau.. Mä tiedän, että mun olisi pitänyt kertoa.." Perry yritti, pyyhkäisten nyt silmiäänkin. Ei hän normaalisti näin nössö ollut, että itki joka asiasta, mutta nyt hän ei vain voinut itselleen mitään. "Tämän takia mä olen ollut niin paljon omissa oloissani.. Mä en halunnut, että sä näet mut tälläisenä. Tälläisenä saatanan heikkona syöpäpotilaana." Perry puuskahti, pyyhkien jälleen silmiään. "Näkisit miten Bunnykin mua nykyään katsoo.. Se ei näe enää mua samalla tavalla, mä olen vaan se syöpäpotilas, jota pitää sääliä." Perry hymähti, vetäisten sitten pipoaan entistä syvemmälle päähänsä – häntä ahdisti se, että nyt Beaukin taatusti katsoisi häntä uudella silmällä ja tajuaisi, miten helvetin huonossa kunnossa hän oli.
|
|
member rank
Seurapiiriläinen
Discord name
|
Aug 11, 2014 21:53:24 GMT 2
Post by nepa on Aug 11, 2014 21:53:24 GMT 2
Beau ei tiennyt mitä olisi tehnyt siinä vaiheessa pitääkseen Perryn luonaan. Beau pelkäsi ihan helvetisti jäävänsä yksin. Niin todellakin siis kävisi, jos Perry nyt hänet jättäisi - sanoisi, että Beau oli ollut hänelle pelkkä lelu. Sellainen asia saisi Beaun varmaan oikeasti tekemään sen itsemurhan, vaikka niitä ajatuksia Beaulla ei ollutkaan ollut aikoihin. Ei, kun Perry teki hänet niin tyytyväiseksi. Kun Perry pyyteli anteeksi, hymähti Beau kevyesti. Tapaili hieman hymyäkin huulilleen, koska edes hetken aikaa hän sai uskoa, että ehkä Perry ei ollutkaan häntä jättämässä. Se taisi kuitenkin olla harhakuvaa. Pian Perry oli nimittäin pyristellyt pois Beaun otteesta. Jälkeenmainittu tunsi siinä vaiheessa sydämessään ikävän piston, ja hän ei tiennyt, pystyisikö enää peittelemään tunteitaan. Perry oli ihminen, jonka kanssa Beau saattoi aina olla oma itsensä, mutta peloissaan hän oli aina poissa itsestään. Nytkin hän oli sen verran haavoittuvainen, että hänen olisi vain tehnyt mieli kävellä ulos koko asunnosta ja sulkea ovi heidän välillään lopullisesti. Siihen Beau ei kuitenkaan pystynyt. Ei, koska Perry oli vienyt hänen sydämensä. Beau käänsi katseensa yskivään mieheen katkerasti nielaisten. Mitä helvettiä hän muka edes tekisi elämällään, jossa ei ollut Perryä? Ei hän edes halunnut kuvitella sellaista elämää itselleen. Oikeastaan sellaista elämää ei edes hänelle olisi.
Koska Perry yski, käänsi Beau sitten katseensa muualle. Oli kyllä jäänyt istumaan vielä sohvalle, mutta vilkuili ylipäätään ympärilleen. Perryn nyrpisti hieman nenäänsä lian hajulle Perryn asunnossa, jolloin hänen katseensa kääntyi sohvapöydälle. Ja siinä sohvapöydällä Beau näki papereita. Hän vilkaisi nopeasti, lähes salaillen, Perryä, ennen kuin tarttui niihin papereihin. Eikä Beau ollut kuvitellut lukevansa sitä tekstiä. Beau oli kyllä pystynyt jo aiemmin laskemaan yhteen muutamia faktoja, mutta nyt, kun hän näki kaiken paperilla ... Ei helvetti. Perry oli jo kironnut niitä papereita, kun Beau käänsi katseensa Perryyn. Ei tiennyt, mitä olisi ajatellut, ja loppujen lopuksi hieman nosti niitä papereita kädessään. "Perry, mitä helvettiä tämä tarkoittaa?" Hän korotti ääntään, koska ei tietenkään osannut suhtautua aiheeseen normaalisti. Ei saatana - ei Perryllä voinut olla syöpää. Ja helvetti soikoon, jos olikin, niin miten Beau ei tiennyt siitä? Perry oli noussut ylös, ja Beau käänsi pysähtyneen katseensa Perryyn. "Kuinka kauan olet tiennyt tästä?" Hän kysyi. Marraskuusta asti kuulemma. Beaun mahassa muljahti ikävästi, ja hän kumartui alaspäin voidakseen viedä kätensä kasvoilleen. Hän vain kuuli Perryn pahoitteluja, mutta ne eivät todellakaan auttaneet siinä tilanteessa. Ja lopulta Beau tunsi tärisevänsä. Vaikka hän olisi tehnyt mitä, ei hän nyt voinut estää niitä tunteita, jotka tulivat pinnalle. Ja niinpä hän loppujen lopuksi purskahti itkuun. Lähes paniikkiseen itkuun, ja silloin hänen oli pakko nousta ylös.
"Fuck!" Beau vain huusi turhautuneena, yritti rauhoitella itseään, kun käveli siinä ympyrää pientä olohuonetta pitkin. Käänsi lopulta katseensa Perryyn. "Olet ihan helvetin tyhmä!" Beaun oli lopulta pakko raivota. "Vittu, minä rakastan sinua! Ja se tarkoittaa sitä, että minä en suostu luopumaan sinusta, oli tilanne mikä hyvänsä!" Vaikka sinä kuolisit. Perry kuolisi. Saattaisi kuolla. Valitettavasti Beau luotti enemmän siihen aikaisempaan, koska ei kyennyt olemaan positiivinen tästä asiasta. Keuhkosyöpä oli ihan saatanan vakava asia, ja nyt, kun hänen elämänsä rakkain ihminen oli sairastunut siihen ... Beau ei tietänyt, miten itsekään selviäisi. Nuorukainen käänsi katseensa sohvalle istahtaneeseen Perryyn, joka hänkin itki lohduttomasti. "Vittu!" Beau huusi vielä toistamiseen, eikä se huuto tullut mitenkään kevyesti. Hyvällä todennäköisyydellä Perryn naapurit olivat havahtuneet siihen. Se ei kuitenkaan haitannut Beauta millään tasolla, kun hän käänsi katseensa Perryyn. "Joten tämäkö oli sinun suunnitelmasi?" Hän syyllisti Perryä. "Se, että jätät minut syövän takia? Koska et halua minun näkevän sinun--" Beau hiljentyi. Kuolemaa. Vain se ajatus pyöri hänen päässään, eikä hän päässyt siitä yli. Nuorukainen vei kätensä hiustensa sekaan, veti niitä taaksepäin ja yritti venyttää itseään. "Sinä olet vittu uskomaton!" Beau raivosi. "Vai johtuuko tämä siitä, että olin sinulle sittenkin vain panolelu? Tai, mikä parempaa, et ajatellut, että haluaisin olla tukenasi tässä asiassa!" Beau huusi. Hän tunsi olonsa ihan paskaksi sen syyllistämisensä takia, mutta Beau ei ollut tunnettu kiltteydestään.
|
|
|
|
Aug 11, 2014 22:26:51 GMT 2
Post by Deleted on Aug 11, 2014 22:26:51 GMT 2
Tietenkin Beau oli raivostunut. Helvetti, toinen taisi olla vieläkin vihaisempi kuin äsken. Pahinta oli kuitenkin nähdä Beaun purskahtavan itkuun. Se ei auttanut Perryn oloa millään lailla, sillä hän ei olisi halunnut nähdä rakkaansa kärsivän. Juuri tämän takia hän ei halunnut, että Beau saisi tietää asiasta, sillä hän pelkäsi, että Beau reagoisi juuri näin. Itkisi ja raivoaisi. Beau haukkui Perryä sen minkä kerkesi. Perry painoi katseensa lattiaan, yritti vain pyyhkiä kyyneleitä silmistään, mutta eihän siitä mitään meinannut tulla. Perry ei oikeastaan ollut koko tänä aikana itkenyt tämän asian takia, mutta nyt itkusta ei meinannut kerta kaikkiaan tulla loppua. "Mä tiedän, että mä tein väärin.." Perry yritti sanoa, mutta se ei tainnut auttaa asiaa enää millään lailla, Beau vain jatkoi sitä huutamista. Rakasti kuulema Perryä, eikä halunnut menettää häntä. Ne sanat saivat Perryn olon jopa aiempaakin kurjemmaksi, eikä hän osannut muuta kuin pyyhkiä silmiin. Helvetti vieköön, ei hänkään halunnut menettää Beauta. Hän rakasti tuota edessään raivoavaa miestä enemmän kuin ketään koskaan, eikä hän uskonut, että tulisi koskaan rakastamaankaan ketään toista yhtä paljon kuin Beauta. Beau oli hänen koko elämänsä ja hän ei halunnut menettää rakastaan. Silti hän joutuisi pian menettämään toisen ja pelkästään se ajatus sai kyyneleet nousemaan entistä pahemmin hänen silmiinsä.
Vai johtuuko tämä siitä, että olin sittenkin sinulle vain panolelu? Ne sanat saivan Perryn nostamaan katseensa Beauhun ja hän vain tuijotti lähes järkyttyneenä Beauta kyyneleidensä läpi. "Beau, I love you. I love you more than anything and you know that!" Perryn suusta karkasi lähes huutona, hän oli oikeasti järkyttynyt siitä, että Beau saattoi sanoa hänelle niin! Ei hän todellakaan halunnut, että Beau kuvitteli Perryn käyttäneen häntä vain hyväkseen, sillä siitä ei todellakaan ollut kyse, ei nyt, eikä koskaan. "Mä en kertonut sulle, koska mä pelkään ihan saatanasti koko tätä tilannetta. Mä luulin oikeasti, että tää ei ole mitään vakavaa ja yhtäkkiä mä saan kuulla, että mulla on syöpä. Mä en halunnut huolestuttaa sua ja mä ajattelin, että olisi parempi, jos sä et tietäisi. Mä tiedän, että se oli ihan saatanan tyhmästi ajateltu, mun olisi pitänyt kertoa sulle. Mä en vain tiennyt, että miten mä voisin sen tehdä." Perry yritti sopertaa, mutta melkoista ulinaa se hänen puheensa oli, sillä itkun seasta hän ei meinannut saada enää edes puhuttua mitään. Perryn oli pakko hiljentyä ja vain pyyhkiä niitä kyyneleitä silmistään – hänen olisi ihan pakko ryhdistäytyä ja puhua tästä asiasta Beaun kanssa järkevästi. Toisaalta, nyt hän saisi karkotettua Beaun luotaan ilman mitään inhottavia eropuheita.. Ei, ei se voinut niin tapahtua. He eivät eroaisi tällä tavalla, eivät tämän asian takia, sen Perry oli päättänyt jo aikaisemmin.
"Tajuatko sä oikeasti, että mua pelottaa ihan saatanasti. Koko mun elämä murenee mun käsissä ja musta tuntuu, että mä en enää itsekkään tunnista itseäni. Mä.. Jotenkin mä ajattelin, että jos sä tietäisi tästä, sä et näkisi mua tälläisenä." Perry sanoi nyyhkyttäen, nousten sitten ylös siitä sohvalta. Varovasti hän käveli Beaun luokse ja yritti hakea katsekontaktia poikaystäväänsä. Vaikeaa se teki, mutta siinä onnistuttuaan hän otti varovasti Beauta kädestä kiinni. Kieltämättä Perry pelkäsi, että Beau tekisi pian jotain arvaamatonta – niin, löisi häntä. Niin oli tapahtunut aiemminkin, mutta nyt vaikutti siltä, että Beau ei tekisi mitään vastaavaa.. "I'm so sorry." Perry sanoi, pitäen katseensa edelleen kiinni Beaun silmissä. Niitä silmiä katsoessaan Perry ei todellakaan tiennyt, miten koskaan voisi jättää Beaun. Hän ei olisi halunnut tehdä niin, mutta hän tiesi, että hänen oli pakko – hän ei halunnut edes ajatella, mitä Beaun isä tekisi, jos Perry nyt pettäisi lupauksensa. "Tää ei todellakaan johdu siitä, että mä en luottaisi suhun. Sä tiedät itsekkin, että mä luotan suhun enemmän kuin kehenkään muuhun. Mä rakastan sua niin helvetin paljon, että se ihan oikeasti sattuu. Muhun sattuu ajatella, että mä joudun ehkä jättämään sut pian." Perry sanoi, voimatta sille mitään, että kyyneleet valuivat taas pitkin hänen poskiaan. "Lääkärit sanoo, että tää on parannettavissa, mutta.. En mä tiedä. Mä ihan oikeasti pelkään niin saatanan paljon, että kohta mä kuolen." Perry sanoi lähes ääni täristen – ei siitä kovin montaa kuukautta ollut, kun Perry oli yrittänyt itsemurhaa, mutta nyt kun hän oikeasti teki kuolemaa.. Hän ei todellakaan olisi halunnut kuolla. Ei näin, ei tällä tavalla.
|
|
member rank
Seurapiiriläinen
Discord name
|
Aug 12, 2014 21:09:28 GMT 2
Post by nepa on Aug 12, 2014 21:09:28 GMT 2
Beau ei olisi halunnut reagoida tähän asiaan niin kuin teki. Häntä suoraan sanoen pelotti, että tämä hänen reaktionsa oli edes ollut tällainen. Normaalisti hän olisi ollut huolissaan, ja toki sitä olikin, mutta juuri sillä hetkellä hän tunsi vain suuttumusta. Beau ei nimittäin voinut vain käsittää, että miksi hitossa Perry ei ollut kertonut hänelle. Toki Beau ymmärsi, että Perry halusi suojella häntä kaikelta pahalta, mutta tämä asia ... Ei tämä asia ollut sellainen, minkä pystyi vain jättämään kertomatta. Beau vilkaisi itkevää Perryä murhaavasti ja liikkui yhä sitä samaa ympyrää turhautuneena. [ï]Mä en halunnut huolestuttaa sua ja mä ajattelin, että olisi parempi, jos sä et tietäisi[/i]. No mitä helvettiä? Milloinkohan Perry olisi oikein aikonut kertoa? Kuolleena vai? Ellei sitten tulisi kummittelemaan Beaulle koko loppuiäkseen. Tai no, varmasti Perry kummittelisi Beaulle, mikäli kuolisi. Ei kyllä mitenkään sananmukaisesti, mutta tulisi kuitenkin. Beau ei nimittäin voisi mitenkään unohtaa Perryä, jos hän kuolisi moisella tavalla - ja tietenkin hän surisi Perryä muutenkin. Oli ehkä sairasta, että Beau oli aina ajatellut Perryn olevan suurin piirtein kuolematon, mutta niin se meni. Perry Bundy oli Perry Bundy; hän selviäisi tilanteesta kuin tilanteesta. Siis voisiko tämänkaltainen sairaus viedä hänet mukanaan?
Yhtäkkiä se tuohtumus muuttui suruksi. Nuorukainen huomasi enää vain itkevänsä, ja hän vei käsiään puuskaan eteensä. Mitä hän oikeasti tekisi, jos menettäisi Perryn? Hän ei tahtonut takaisin siihen paskaan entiseen elämäänsä. Ei helvetissä. Perry oli hänen ainut pakoreittinsä siitä hänelle liian loistokkaasta elämästä, eli ilman kyseistä rokkikukkoa Beau ei voinut edes kuvitellut elävänsä. Ja se pelotti. Pelotti niin helvetisti. Ilmeisesti monet asiat pelottivat Perryäkin, tai ainakin hän tunnusti niin. Beau näki silmäkulmastaan kuinka Perry nousi ylös, mutta varoi kääntämästä katsettaan poikaystäväänsä. Teki sen kuitenkin loppujen lopuksi. Ei hän voinut olla vihainen tai loukkaantunut - ei todellakaan, kun Perry heistä oli se, joka voisi kuolla. I'm so sorry Perry sanoi, eikä Beau niiden sanojen jälkeen aikonut vetää sitä kättään pois Perryn omasta. Hän vain katseli Perryä. Katseli murtuneena, kuinka hänen poikaystävänsä seisoi siinä hänen edessään ihan rikkinäisenä. Perry oli todellakin kuin varjo entisestään, ja se sai Beaun sydämen pistelemään. Muhun sattuu ajatella, että mä joudun ehkä jättämään sut pian. Se lause vei melkein Beaulta jalat alta, eikä millään hyvällä tavalla. Niinpä Beaun itku muuttui taas huomattavasti paniikkisemmaksi kuin aikaisemmin. Perryn viimeisen lauseen jälkeen Beau romahti niinkin paljon, että kiersi kätensä rakastamansa miehen ympärille. Nuorukainen ei tiennyt, mitä olisi tehnyt, mutta tällä hetkellä hän vain halusi tuntea Perryn vierellään.
Beau ei halunnut uskoa, että hetken kuluttua Perry ei välttämättä enää olisi tässä maailmassa. Että hän jättäisi Beaun yksin. Niinpä nuorukainen hieman rauhoituttuaan (nimenomaan hieman, niin, että pystyi edes puhumaan) käänsi katseensa Perryn silmiin ja irottautuikin hänestä. He siirtyivät istumaan sohvalle, jossa he yhä pitivät kiinni toistensa kädestä. "If you go, I'll go with you", Beau sanoi. Ja vielä liian totisena. Nuorukainen oli tosiaan valmis tappamaan itsensä, jos se tarkoittaisi sitä, että hänen ei vain tarvitsisi jäädä yksin. "I don't want to be alone. I can't be alone, not anymore", Beau nyyhkytti, tunsi Perryn käden poskellaan. "You're the only thing in this world that makes any sense", Beau käänsi katseensa poispäin ja vei kätensä siihen Perryn käteen, joka lepäsi Beaun kasvoilla. Perry alkoi sitten tietenkin saman tien puhua. Kertoi, että Beau oli vahva. Että hän pääsisi tällaisesta asiasta yli. Sen puheen jälkeen Beau vain nosti katseensa Perryyn ja pudisteli päätään vahvasti. "I'm not strong", hän nuolaisi huuliaan, "I'm fucking weak. Especially if you're not with me.." Beau ei halunnut ajatella sitä, mutta hänen oli pakko. Pakko tottua siihen ajatukseen, että Perry ei enää olisi täällä häntä varten. "Why did I have to fall in love?" Beau vielä sanoi sydän murtuneena, ennen kuin jäi katselemaan Perryä silmiin. Kyyneleet vain vierivät hänen silmistään, eikä hän edes yrittänyt estää niitä.
|
|
|
|
Aug 12, 2014 21:45:19 GMT 2
Post by Deleted on Aug 12, 2014 21:45:19 GMT 2
Jos Perry oli ihan hajalla niin oli myös Beaukin. Niiden Perryn sanojen jälkeen toinen oli nimittäin romahtanut aiempaakin pahemmin ja pian Perry tunsikin poikaystävänsä kädet ympärillään. Perry vain nojasi kevyesti Beaun rintakehää vasten ja antoi kyyneleiden valua silmistään – hän rakasti tuota miestä niin helvetin paljon, hän ei tosiaankaan tiennyt, miten hän voisi koskaan jättää Beaun. Hän tiesi, että ero olisi paras vaihtoehto Beaun kannalta – kun Beau ei olisi Perryn kanssa, Beau menisi kouluun, hankkisi kunnon koulutuksen, menisi töihin ja menestyisi elämässään. Ehkäpä toinen myös löytäisi jonkun toisen, jota voisi rakastaa ja joka rakastaisi Beauta. Pelkkä ajatuskin kirpaisi Perryä jostain helvetin syvältä ja Perry ei edes muista, milloin hän olisi tuntenut olonsa yhtä onnettomaksi kuin juuri nyt. Kaikeksi onneksi Beau sitten hieman irrottautui hänestä ja he siirtyivät istumaan sohvalle. Tällä kertaa he eivät suinkaan istuneet kauaksi toisistaan vaan he pitelivät edelleen toisiaan kädestä kiinni. Beau aloittikin sitten samantien puhumisen ja Perry lähes säikähti niitä sanoja – ei Beau saisi tehdä itselleen mitään! Vaikka Perry kuolisi, Beau ei todellakaan saisi tehdä itselleen mitään pahaa! Niitä sanoja kuunnellessaan Perry vei hellästi kätensä Beaun poskelle, yritti pyyhkiä niitä kyyneleitä pois. "Beau, sä olet vahva ihminen, et sä oikeasti tekisi itsellesi mitään." Perry sanoi, nielaistenkin pienesti. Beaun sanat oikeasti tuntuivat pahoilta ja Perry ei voinut kuin katsella kyyneleet silmissä rakastaan silmiin. "Promise me one thing." Perry aloitti, silitellen varovasti Beaun poskea. "Jos mulle tapahtuu jotain.. Sä et tee itsellesi mitään." Perry sanoi, pitäen katsekontaktinsa kiinni Beaun silmissä. "Just promise me." Perry sanoi lähes olemattomalla äänellä, painaen sitten huulensa hellästi Beaun huulille. Beaun jättämisestä tuli juuri astetta vaikeampaa, sillä Perry sai nyt uuden pelon aiheen – mitä jos Beau tekisi itselleen jotain sen myötä? Perry ei taatusti voisi elää itsensä kanssa, jos Beau satuttaisi itseään.
|
|
