You say we're fine but I'm in this too

Mä en voi uskoa, että sä olet pettänyt näin meidän koko perheen! Ajatteletko sä koskaan ketään muuta kuin itseäsi? Ne sanat olivat kaikuneet Kennethin päässä siitä lähtien, kun he olivat Thomin kanssa kertoneet koko McCallisterin perheelle, mitä heidän välillään oli tapahtunut. No, eivät ihan kaikkea tietenkään, mutta pääkohdat – he olivat rakastuneet toisiinsa, eivätkä halunneet enää salailla suhdettaan. Marilyn oli ottanut asian ehkä kaikista raskaimmin ja edellä mainitutkin sanat olivat kuuluneet juuri äidin suusta. Ne sanat olivat olleet suorastaan järkytys Kennethille. Hän oli aina ajatellut vain ja ainoastaan muiden hyvinvointia, eikä hän yleensä uhrannut ajatustakaan omille tunteilleen. Sitten kun hän teki oman mielensä mukaan, häntä saatettiin syyttää näillä sanoilla. Lienee sanomattakin selvää, että Kenneth ja Thom olivat halunneet vaihtaa maisemaa täysin, kumpikaan ei ollut halunnut jäädä edes Phoenixiin. Uusi kotikaupunki oli sitten löytynyt New Yorkista. He olivat löytäneet Staten Islandilta itselleen mukavan omakotitalon, Kenneth oli saanut töitä yliopistolta ja kaikki vaikutti hyvältä. Kun muutto oli koittanut, Kenneth oli ollut onnensa kukkuloilla. Toki Kennethiä vaivasi edelleen perheen vihanpito, mutta hän yritti luottaa siihen, että kaikki kyllä leppyisivät ajallaan. Tietysti tätä asiaa oli vaikeaa sulattaa, mutta olivathan perheenjäsenet hyväksyneet aiemmin myös Kennethin eron ja totuuden hänen suuntautumisestaan. Aikansa sekin oli vienyt, mutta siihenkin oltiin totuttu – niin kävisi varmasti myös tämän asian kanssa, siihen Ken halusi luottaa.

Kaikista raskaimmin asian taisi kuitenkin ottaa Thom. Miley ei ollut uutisen jälkeen antanut Thomin olla missään tekemisissä ex-pariskunnan tyttären, Katyn, kanssa ja sekös Thomin mieltä veti matalaksi. Ei Thom aiheesta puhunut, mutta kyllä Kenneth miesystävänsä tunsi sen verran hyvin, että ymmärsi, mikä oli vialla. Aiheesta ei kuitenkaan puhuttu lainkaan, ei Thomin, eikä Kennethin suusta, koko aihe lakaistiin maton alle. Niinkuin nähtävästi kaikki muukin ikävä – tälläkin hetkellä Kenneth istui pelaamassa lastensa kanssa lautapeliä olohuoneessa, Thom kyllä istui seurana, mutta miehestä oli selvästi nähtävissä, ettei tämä ollut oma itsensä. Kenneth yritti olla kiinnittämättä asiaan huomiota, mutta kun Thom sitten puhui jotain Rosellekkin, Kenneth käänsi katseensa mieheen. Pieni hymy käväisi hänen huulillaan, mutta pieni surumielisyyskin meinasi eksyä siihen ilmeeseen. Hän tiesi, ettei Thom ollut täällä onnellinen, mutta häntä pelotti ottaa asia puheeksi – entä jos Thom haluaisi lähteä? Mitä ihmettä Kenneth sitten tekisi? Thomin lähtö varmasti romahduttaisi Kennethin maailman täysin. Lopulta se Monopoly oli saatu pelattua ja lapsetkin lähtivät omille teilleen. Kenneth jäi siivoamaan peliä pois, mutta katse käväisi vähän väliä Thomissa. Kenneth halusi sanoa jotain, mutta ei tiennyt, että mitä. Miten hän voisi ottaa tämän aiheen puheeksi loukkaamatta Thomia? ”Thom.. Onhan sulla kaikki hyvin?” Kenneth sitten päätyikin kysymään. Vastaus ei kylläkään miellyttänyt Kennethiä – tottakai mies väitti, että kaikki oli hyvin, mikä muka olisi vialla? Kenneth huokaisi pienesti, nousi siitä lattialta ja otti lautapelikotelon käsiinsä, vei sen hyllyyn. Katse käväisi jälleen Thomissa, mutta mies selvästi vältteli hänen katsettaan. Tähänkö asiat nyt sitten olivat menneet? Thom oli lähtenyt New Yorkiin Kennethin takia, mutta ei selvästikkään ollut onnellinen. Tottakai tilanne oli kummankin kannalta vaikea, mutta enemmän kuin mitään muuta Kenneth pelkäsi, että Thom päättäisi lähteä pois.

”Kyllähän sä tiedät, että sä voit puhua mulle mistä vaan? Ihan mistä vaan?” Kenneth aloitti, jäätyään norkoilemaan olohuoneen ovelle ja katseli samalla Thomin suuntaan. Asioista piti puhua, olisihan heidän pitänyt se jo oppia. He olivat niin paljon salailleet asioita ja jättäneet asioita sanomatta, että kummankin pitäisi tietää, etteivät asiat ratkenneet niin. Thom tuntui kuitenkin jälleen kerran välttelevän Kennethin katsetta, mikä sai miehen huokaisemaan pienesti. Miten he muka pystyisivät pääsemään koskaan eteenpäin, kun asioista ei voitu puhua niiden oikeilla nimillä? ”Mä tiedän kyllä, että kaipaat Katya.” Kenneth sitten sanoi, epäillen kyllä, että Thom ei suostuisi siltikään puhumaan. Mutta Katyhän tässä oli se perimmäinen ongelma – Thom kaipasi tytärtään, eikä Kenneth voinut siitä miestä syyttää. Hän ei olisi kestänyt, jos olisi joutunut olemaan erossa omista lapsistaan, joten hän saattoi vain kuvitella, kuinka pahalta Thomista tuntui. ”Ei nämä meidän ongelmat ratkea näin, Thom. Meidän pitäisi puhua toisillemme, meidän kummankin.” Ei Kenneth tässä Thomia yrittänyt syytellä, sillä hän tiesi, että samaa vikaa oli hänessä itsessäänkin. Ikävistä asioista oli äärimmäisen vaikeaa puhua ja se taisi olla heidän ikuisuusongelmansa, joka ei tainnut muutonkaan myötä poistua.

Ei meillä ole mitään ongelmaa. Kenneth ei voinut kuin huokaista hiljaa mielessään, sillä kyllä heistä kumpikin tiesi varsin hyvin, että joku ongelma nyt selvästi oli, mutta Thom ei vain suostunut kakistamaan ulos sitä ongelmaa. Kenneth niin pelkäsi tietävänsä vastauksen kysymykseensä ja tavallaan hän olisi vain halunnut antaa olla ja olla puhumatta koko aiheesta, mutta niin hän ei voinut tehdä. Thom oli kuitenkin selvästi päättänyt ottaa sen keinon käyttöön, sillä mies jatkoi vakuuttelua siitä, että kaikki oli hyvin, eikä heillä ollut mitään hätää. Kaikki ne vakuuttelut saivat Kennethille vain entistä epävarmemman olon – kun Thom noin kovasti jaksoi vakuutella, että kaikki oli hyvin, oli yhä selvempää, että joku ongelma ihan selvästi oli, vaikka Thom yrittäisi asiaa kuinka kieltää. Thom oli noussut sohvalta ylös, kävellyt keittiöön. Kenneth käveli perässä, jäi norkoilemaan ovelle, kun Thom nojaili keittiön pöytään. Kenneth vain piti katseensa Thomissa, aivan kuin olisi yrittänyt lukea miehen ajatukset. Tietenkään se ei onnistunut, mutta ainahan sitä sai yrittää.. Lopulta Thom sitten alkoi puhua ja asiat olivat juuri niinkuin Kenneth oli ajatellut. Kyse oli Katysta ja kaikesta siitä, mikä tyttöön liittyi. Kenneth huokaisi pienesti. "Of course you do." Kenneth sanoi pienen huokaisun kera. Eihän asiat tietenkään olleet tällä hetkellä niinkuin niiden pitäisi olla, mutta ei tilanne vielä ihan mahdoton ollut. Miley kaipasi vain hieman aikaa ja varmasti myöhemmin nainen antaisi Thomin ja Katyn jälleen tavata toisiaan. Kyse oli vain alkujärkytyksestä – kyllä kaikki muuttuisi vielä paremmaksi, mutta tietenkään kaikki ei voinut tapahtua hetkessä.

Thom jatkoi sitä puhumistaan ja ne sanat saivat Kennethin hetkellisesti laskemaan katseensa maahan. Kenneth jopa hymähti pienesti, sillä hänestä tuntui, ettei Thom ollut kuunnellut lainkaan, mitä Ken oli puhunut väleistään lapsiinsa ja ex-avovaimoonsa silloin aikoinaan. Ei hänelläkään ollut ollut helppoa, kun hän oli kertonut Christinalle totuuden. Se oli ollut kamalaa ja Kenneth oli ollut niin varma, ettei hän enää koskaan tapaisi lapsiaan – ja tässä hän nyt oli, lapset asuivat hänen luonaan. Tottakai Christina oli edelleen lasten elämässä mukana, mutta naisen töiden takia oli parempi, että lapset asuivat nyt Kennethin luona vakituisesti. "Thom, kyllä mä tiedän, mitä sä käyt nyt läpi. Kyllä mullakin oli ongelmia niin lasten kuin Christinankin kanssa. Mieti nyt, mä salasin mun homouden Christinalta vuosia. Mä oikeasti pelkäsin kertoa sille totuuden, meillä on kolme lasta ja me oltiin menossa naimisiin. Tiedätkö sä, miten vaikea siinä tilanteessa on kertoa totuus?" Kenneth lopulta sitten hymähti. Ei hän halunnut mitenkään vähätellä Thomin tilannetta, hän vain halusi miehen ymmärtävän, että kyllä asiat selviäisivät. "Miley on oikeasti hyväsydäminen ihminen, se kyllä vielä antaa tämän kaiken anteeksi. Mä en usko, että siihen menee kovinkaan pitkään, kun sä saat taas tavata Katya. Sulla ja Katylla on vielä aikaa, sä et tule menettämään kovinkaan montaa kuukautta sun tyttäresi elämästä." Kenneth yritti sitten vielä sanoa, mutta Thom näytti siltä, ettei olisi kuunnellut sanaakaan. Tuskin kuuntelikaan ja se sai jälleen Kennethin huokaisemaan hiljaa – miksi hän edes yritti puhua, kun Thom oli tuossa mielentilassa? Olisihan hänen pitänyt tietää, että Thom ei kuuntelisi häntä.

"Se mitä taas meihin tulee.. Mä vain haluan, että sä olet onnellinen. Ja sitä sä et selvästikkään ole tällä hetkellä." Kenneth sitten töksäytti. Ei niiden sanojen sanominen fiksua tainnut olla, mutta minkäs teit. Kennethiin oikeasti sattui, kun hän joutui näkemään Thomin noin allapäin, eikä tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Puhuminen ei auttanut, puhumatta jättäminen ei auttanut. Mikään tekeminen ei tuntunut saavan Thomia hymyilemään aidosti ja Kenneth alkoi oikeasti olla väsynyt. Hän oli kuvitellut, että New York olisi uusi alku – uusi alku juuri heille kahdelle. Kaikki oli mennyt kuitenkin kirjaimmellisesti penkin alle, eivätkä he edes olleet asuneet täällä vielä pitkään. Mitä tapahtuisi ajan kanssa? Erkanisivatko he toisistaan lopullisesti? Pelkkä ajatuskin kirpaisi Kennethiä jostain hemmetin syvältä. Ajatuksistaan Kenneth havahtui kuullessaan jonkun kolahduksen lastenhuoneen suunnasta. Kenneth vilkaisi huoneen suuntaan ja kuunnellessaan Rosen huutavan isäänsä paikalle, Kenneth vilkaisi hieman pahoittelevasta Thomia. "Mä tulen kohta takaisin." Kenneth mutisi, kunnes katosi katsomaan, mikä lapsilla oli tällä kertaa hätänä – tavallaan hän oli jopa tyytyväinen, että oli päässyt pakenemaan tilanteesta, sillä häntä pelotti, että kohta he olisivat kunnon riidan äärellä, tilanne ei nimittäin vaikuttanut lainkaan hyvältä.

Kuten Kenneth oli jo kerennyt ajatellakkin, pojat olivat taas härnäämässä Rosea. Eivät pojat sitä tahallaan tai kiusallaan tehneet, he vain halusivat hieman ärsyttää pikkusiskoaan, mutta Rose ei sitä nuorempana ymmärtänyt täysin samalla tavalla. "Hei, mä olen sanonut teille miljoona kertaa, että jos te leikitte keskenänne, niin leikitte kans kunnolla. Rose on teitä nuorempi, ette te saa kiusata siskoonne, onko selvä?" Kenneth läksytti kahta vanhimmaista lastaan, kuullen samalla jotain kaappien kolinaa keittiön suunnasta. Kenneth ei kuitenkaan lähtenyt katsomaan, mitä oikein tapahtui, sillä hän halusi varmistaa, että lapset pärjäsivät keskenään. "Noniin, nyt leikitte sitten nätisti, vai mitä?" Kenneth vielä vannotti lapsia, kunnes sitten itse palasi keittiöön, jossa hän sai kohdata näyn, jota hän ei ollut odottanut – Thom oli lähtenyt johonkin. Pieni huokaisu karkasi jälleen Kennethin huulilta. Tätä se elämä sitten oli heidän ikäeronsa kanssa. Thom ei tuntunut kestävän riitatilanteita yhtään ja sen sijaan, että mies olisi halunnut selvittää asiat samantien, toinen pakeni paikalta. Kenneth ei tiennyt lainkaan, mihin toinen oli mennyt ja millon palaisi takaisin, mutta eipä hän toisen peräänkään halunnut rueta soittelemaan. Kenneth tunsi poikaystävänsä – oli parempi antaa Thomin rauhoittua ja miettiä asioita yksin. Mies kyllä palaisi kotiin ennemmin tai myöhemmin ja vaikka tuommoinen pakeneminen tuntuikin Kennethistä pahalta, hän yritti ajatella, että se kuului Thomin luonteeseen ja meni kai osittain miehen iän piikkiin. Ajan myötä tilanne taatusti helpottaisi – tosin, olisivatko he niin pitkään yhdessä? Sitä Kenneth ei tiennyt.

Ilta kului, mutta Thomia ei vain näkynyt eikä kuulunut takaisin ja kieltämättä Kennethiäkin alkoi jo hieman ärsyttää. Olisi Thom nyt voinut edes ilmoittaa olevansa kunnossa! Kenneth ja lapset söivät iltapalan, lapset kävivät iltapesulla ja Kenneth sai komennettua kolmikon nukkumaankin hyvissä ajoin. Kenneth itsekin siirtyi jo makuuhuoneeseen, katseli siellä aikansa televisiota, kunnes sitten rupesi nukkumaan. Thomia ei näkynyt edelleenkään ja huolehtimisesta huolimatta Kenneth nukahti yllättävänkin nopeasti. Oikeastaan hän heräsi siinä vaiheessa, kun tunsi jonkun rämähtävän päälleen – hän ei ollut edes kuullut, että Thom oli rymistellyt kotiin! "Mitä sä.." Kenneth mutisi selvästi unisena, kun Thom jotain höpisi kylmästä ja lämmittämisestä ja ties mistä, yritti ilmeisesti halaillakin häntä. "Ootsä ollu juomassa?" Kenneth mutisi, yrittäen hieman hieroa unisia silmiään. Hän ei todellakaan pitänyt tälläisistä herätyksistä, Thom oli ihan selvästi humalassa! Kenneth ei oikeastaan vastannut kunnolla siihen Thomin suudelmaankin, lopulta mies vain tönäisi Thomin hellästi viereensä. "Sä olet ihan humalassa, rupea nukkumaan." Kenneth vain sanoi, yrittäen vetää peittoa takaisin paremmin päälleen ja kääntää miehelle kylkeään. Ilmeisesti Thom oli asiasta eri mieltä, sillä mies yritti edelleen ties mitä – koko ajan Kenneth tunsi Thomin kädet itsessään ja jotain humalaista länkytystäkin toisen suusta kuului koko ajan. Kenneth ei todellakaan olisi nyt jaksanut mitään humalaista pelleilyä, hän oli sen iän ylittänyt jo aikoja sitten, eikä hän halunnut, että Thom käyttäytyi tällä tavoin, varsinkin kun lapset olivat kotona. Entä jos joku kolmikosta heräisi ja ihmettelisi Thomin humalaista käytöstä? "Nyt Thom ihan oikeasti. Rupea nukkumaan." Kenneth ärähti lopulta, kun toinen ei vain tajunnut antaa olla ja rueta nukkumaan. Lopulta Kenneth nousi sängystä, nappasi peiton ja yhden tyynyistä käteensä. "Mä menen olohuoneeseen nukkumaan, hyvää yötä." Mies puuskahti, kadoten sitten tavaroineen olohuoneen puolelle.



Ihme kyllä, Thom oli tainnut tajuta nukahtaa sinne sänkyyn, sillä loppuyön Ken sai nukkua rauhassa. Hän itseasiassa heräsi ensimmäisenä ja kerkesi laitella rauhassa aamupalaa pöytään ennenkuin lapsetkaan heräsivät. "Miks sä nukuit yöllä sohvalla?" Samuel oli kysymässä ensimmäisenä heidän syödässään aamupalaa. "Syö nyt vaan ne murosi." Kenneth tyytyi toteamaan pojalleen, voidellen itselleen samalla paahtoleipää. Hän ei todellakaan halunnut puhua mitään lapsilleen eilisestä, sillä mitä sitä suotta lapsia huolestuttamaan. Aikansa he kerkesivät istua siinä pöydän ääressä, kun Kenneth sivusilmällä huomasi Thominkin liittyvän heidän seuraansa, selvästi huonovointisen oloisena. Kenneth vain vilkaisi miestä, mutta käänsi nopeasti katseensa pois – hän ei halunnut lasten kuullen rueta puhumaan mitään eilisestä. "Ootko sä kipeenä?" Rose kysyi kirkkaalta lapsenäänellään Thomilta – kieltämättä miehestä näkyi ulospäin, ettei tämä ollut nyt ihan terävimmässä kunnossaan. Suoraan sanottuna, toinen näytti siltä kuin kärsisi vuosisadan krapulasta ja se oli Kennethin mielestä vain ja ainoastaan oikein. Mitäs oli mennyt karkaamaan kotoa sanomatta mitään, vetänyt kännit ja käyttäytynyt kuin joku ensimmäisiä kännejään vetänyt teini yöllä. Ihme kun ei ollut lapsiakin vielä onnistunut herättämään. "Siinä on kahvia sullekkin." Kenneth vaivautui lopulta sanomaan Thomille, kun mies seisoi keittiön ovella hieman orvon näköisenä – tavallaan Kennethin kävi toista jopa sääliksi ja jos tilanne olisi ollut yhtään toinen, Kenneth olisi komentanut toisen takaisin sänkyyn ja tuonut tälle aamupalan sänkyyn.

Aamiainen sujui harvinaisen hiljaisissa merkeissä. Yleensä edes lapset juttelivat keskenään, mutta nyt kolmikkokin taisi vaistota, että kaikki ei ollut hyvin ja kukaan ei sanonut yhtään mitään. Kennethkin keskittyi aamulehden selailuun ja kahvinsa juontiin, muistaen tosin huomauttaa lapsilleen astioiden laittamisesta astianpesukoneeseen, kun lapset olivat saaneet syötyä. Lopulta Kenneth ja Thom jäivät kahdestaan, mutta Ken ei sanonut uhallakaan mitään. Thom tiesi taatusti itsekin, että jonkinlaisen moraalisaarnan Kenneth aikoi pitää jossain vaiheessa, mutta Thom sai nyt elää pienessä jännityksessä, kun ei tiennyt, millon Kenneth ottaisi eilisen puheeksi. Niimpä Thom sitten häipyi pöydän äärestä ja Kenneth jäi vielä selailemaan lehteään. Thom kuului menevän suihkuun, Kenneth puolestaan nousi pöydän äärestä, keräili tavarat pois ja laittoi kaiken takaisin kaappeihin. Hänen olisi niin tehnyt mieli mennä puhumaan Thomille heti toisen tultua suihkusta, mutta Ken päätti, ettei hän sanoisi uhallakaan vielä mitään. Ehkä hänen käytöksensä oli lapsellista, mutta Thom oli itse aiheuttanut tämän tilanteen eilen, kun oli käyttäytynyt ihan miten sattuu. Kenneneth aikoi nyt tehdä Thomille selväksi, ettei hän todellakaan ollut vastaavaan käytökseen tyytyväinen ja jatkossa se olisi Thom, joka saisi sinne sohvalle mennä nukkumaan, jos ei kerta osannut käyttäytyä.

Aikansa Kenneth hääräili keittiössä, kunnes lähti kohti heidän makuuhuonettaan. Yllättäen Thom olikin jo huoneessa ja Thomin nähdessään Kenneth tuntui unohtavan samantien, mitä hän oli huoneesta edes lähtenyt hakemaan. Hän kuitenkin penkoi kaappeja aikansa, mutta ei lopulta sitten kuitenkaan muistanut, mitä hän huoneesta tarvitsi. Thom ei sanonut mitään, joten Kennethkin antoi sitten niiden kaappien alla ja oli lähdössä huoneesta pois, kun Thom sitten yllättäen nappasikin häntä kädestä kiinni ja pyysi odottamaan. Alkoihan Thom sitten puhuakin, mutta Kenneth ei uhallakaan vastannut alkuun mitään, kuunteli vain, mitä toisella oli sanottavanaan. No, ainakin Thom tajusi olleensa ihan idiootti eilen. Se koiranpentuilme oli kyllä sulattaa Kennethin sydämen ja vaikka hän kuinka ajatteli, että kerrankin hän ei samantien höltyisi, ei hän voinut pienelle hymylleen mitään. "Okei, sä oot kyllä ihan oikeassa, että sä olit tosi typerä eilen, mä en todellakaan pidä sellaisesta käytöksestä. Mua ärsytti jo ensinnäkin se, että sä vaan lähdit menemään kesken riidan, etkä halunnut selvittää sitä asiaa loppuun ja sitten sä vielä törppöilit sillä tavalla yöllä. Mun olisi tehnyt mieli heittää sut pihalle." Kenneth sanoi, huokaistenkin sitten sanojensa päätteeksi. "Mutta mä kuitenkin rakastan sua ja kyllä mäkin teen välillä virheitä. Anteeksipyyntö hyväksytty." Kenneth lopulta sanoi, pienen hymyn kera. Kyllä häntä edelleen suoraan sanottuna vitutti, mutta kai tässä tilanteessa pitäisi edes yrittää olla aikuinen ja selvittää asiat.

"Mä kuitenkin toivoisin, että jatkossa me selvitettäisiin asiat edes saman illan aikana, eikä vain karattaisi sanaakaan sanomatta. Mä tiedän kyllä sun luonteen, mutta mä ihan oikeasti olin huolissani susta. Mua pelotti, että sä menet tekemään jotain tyhmää suutuspäissäsi." Kennethin olisi melkein tehnyt mieli lisätä, että hän pelkäsi Thomin päätyvän jonkun toisen kanssa sänkyyn. Sen myöntäminen edes omassa mielessään tuntui pahalta ja Kenneth sitten istahtikin sängyn äärelle, haudaten kasvonsa hetkeksi käsiensä taakse. Lopulta hän vei kätensä hiustensa sekaan ja yritti vain kasata ajatuksensa, ennenkuin nosti katseensa vihdoinkin takaisin Thomiin. "Mä rakastan sua, Thom. Mä en oikeasti halua menettää sua, en varsinkaan joidenkin tyhmien riitojen takia. Meillä on ollut niin paljon ongelmia, että mä en ihan oikeasti haluaisi riidellä enää mistään turhasta." Kenneth sanoi, pitäen katseensa nyt Thomissa. Mitä ihmettä hän tekisikään, jos menettäisi Thomin? Kenneth ei edes halunnut ajatella sitä vaihtoehtoa, se oli ihan liian kamalaa ajateltavaa.