member rank
Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Jun 26, 2015 21:40:27 GMT 2
Post by julle on Jun 26, 2015 21:40:27 GMT 2
SUNDAY, 9TH OF AUGUST 2015, AFTERNOON ST. MONICA CHURCH, DALLAS jenni ja Sean paikalle! Maeven päivän hautajais asustusTämä päivä oli kamala monelle. Steven Thompson oli saanut muutamia viikkoja taaksepäin vakavaan sydänkohtaukseen, eikä hän ollut kaikista hoidoista huolimatta jäänyt henkiin. Suru oli vallannut kaikki Dallasilaiset, kaikki sellaiset jotka olivat jollain saralla edes tunteneet miehen. Steven oli hyvä ihminen ja erityisesti Maeve oli ollut miehelle aina kiitollinen. Maeve jopa koki olevansa kiitollisuuden velassa lapsensa isoisälle, joka oli auttanut häntä monen monta kertaa, siitä huolimatta että oma poikansa ei ollut kuvioissa enää moneen vuoteen. Luultavasti Steven oli aina tuntenut syyllisyyttä poikansa lähdöstä ja siitä, että hänen pojanpoikansa joutui kasvamaan ilman isää, mutta tämä olikin ollut Maeven aivan oma päätös. Maeve ei ollut halunnut kenenkään kertovan Sean Juniorin isälle, tässä tapauksessa Seanille tuon lapsesta ja onneksi kaikki olivatkin pitäneet siitä lupauksesta kiinni. Kaikista ylä- ja alamäistä huolimatta Maeve muisti Stevenin hyvänä miehenä ja surikin tuon poismenoa muiden kanssa. Niinpä hän oli aikaisin aamulla lähtenyt Jamesin ja poikansa Juniorin kanssa valvojaisiin järjestelmään paikkoja, jotta Stevenin vaimon, Carolin ei tarvinnut huolehtia mistään ja että hautauksen jälkeen vieraat voisivat saapua Thompsoneille huolehtimatta mistään. Luojan kiitos Maevella oli kuitenkin apuna tosiaan nykyinen avopuolisonsa, Stevenin ja Carolin nuoremmat pojan, omat vanhempansa ja sisaruksensa. Kaikki halusivat kantaa kortensa kekoon tavalla ja toisella, sen myös tehden. Maeve ja kumppanit olivatkin saapuneet Thompsoneille aikaisin aamusta laittamaan kaikki valmiiksi, ennen itse kirkkoon menemistä. Maeve tunsi pohjatonta surua, kaikkien muiden kanssa, eikä hän luonnollisestikaan pitänyt hautajaisista. Hän ei edes muistanut milloin viimeksi olisi ollut suremassa menetettyä rakastaan. Maeve laittelikin viimeisiä valkoisia kukkia paikoilleen, kunnes tunsi poikansa nykäisevän häntä hihasta. ” Mom, do we have to go?”, Junior kysyi, eikä toisen kasvoilta voinut olla näkemättä pojan tuntemaa surua. Maeve tunsi raskaan piston sydämessään, kääntyessään nyt poikansa puoleen, jonka veti hentoon halaukseen, suukottaen tuota vaaleiden hiuksien sekaan. ”I’m sorry love but yeah… We have to go. He was your grandfather.”, Maeve sanoi, jonka jälkeen Junior vain nyökkäsi ja irrottautui äidistään, siirtyen jo valmiiksi talon terassille odottelemaan lähtöä kirkkoon. Samaan aikaan James asteli ulko-ovesta sisälle ja katsahti pikaisesti Juniorin perään, ennen kuin lähestyi Maevea. ” All set? Carol and boys already left to the church.”, James sanoi ja laski kätensä naisen harteille, ennen kuin suukotti tuota lohduttavasti huulille. Maeve vain nyökkäsi kevyesti, ja pyyhkäisi nopeasti silmä kulmaansa nousseen kyyneleen pois. James kietoi avopuolisonsa lohduttavaan halaukseen, jonka jälkeen he siirtyivät autolle ja lähtivät kohti kirkkoa. Kirkolle saavuttua paikalla oli kirjaimellisesti kaikki. Maeven vanhemmat ja nuoremmat sisarukset, Carolin nuoremmat pojat ja muita sukulaisia, jotka olivat tulleet paikalle suremaan Stevenin poismenoa. Jamesin parkkeerattua auto, kolmikko siirtyi muiden seuraan pihamaalle odottelemaan tilaisuuden alkamista. Carol itki pohjattomasti ja naisen luokse päästyä, Maeve kietoi kätensä naisen ympärille. Kyyneleet nousivat myös hänellä silmiin. Samaan aikaan taas toisaalla, neiti Abegail Aubrey istui taksissa oman poikaystävänsä Seanin kanssa. Matka oli sujunut varsin hiljaisissa merkeissä, niin lento, kuin kyseinen taksimatka. Kyllä Abby sen ymmärsi, Seanin isä oli kuollut, eikä hän ollut nähnyt perhettään vuosiin. Tai niin hän oli ainakin ymmärtänyt. Sean oli varsin hiljainen, mutta Abby halusi rikkoa sen hiljaisuuden. ” How are you doing? Is it really okay that I’m coming whit you?”, Abegail kysyi varovaisesti, kääntäessään katseensa Seaniin, joka istui takapenkin toisella laidalla. Hän ei ollut koskaan kummoisemmin puhunut kenenkään Seanin sukulaisen kanssa, joten sitä suuremmalla syyllä hän tunsi tuppautuneensa mukaan aivan väärällä hetkellä. |
|
member rank
Porvaristo
Discord name
|
Jun 27, 2015 12:04:32 GMT 2
Post by jenni on Jun 27, 2015 12:04:32 GMT 2
Pari viikkoa sitten Sean oli saanut kaukaa kotopuolesta, Dallasista asti, pysäyttäviä uutisia. Hänen vasta kuusissakymmenissä oleva isänsä, Steven, oli saanut sydänkohtauksen eikä hoidoista huolimatta ollut selvinnyt siitä. Mitenkään näkyvästi Sean ei ollut yksinkertaisesti osannut surra, vaikka tietysti uutinen oli tullut varsinaisena sokkina hänelle ja hän oli sen jälkeen ollut paljonkin yhteydessä niin äitiinsä Caroliin kuin veljiinsä Aaroniin ja Rhysiin. Aaron oli kertonut, että hautajaiset pyrittäisiin järjestämään mahdollisimman pian, vain muutamien viikkojen sisällä isän kuolinpäivästä. Niinpä Sean olikin sitten saman tien alkanut järjestelemään lähtöään Dallasiin, jossa aikoi viettää viikon päivät. Olipa hän joutunut peruuttamaan työmatkansa länsirannikollekin – heidän kun oli Alexanderin kanssa tarkoitus avata firmansa uusin kivijalkakahvila Los Angelesiin vuoden loppuun mennessä. Hän joutui peruuttamaan oman lippunsa ja maksamaan ärsyttävän summan siitä johtuen, sillä lippua ei voinut enää Alexanderinkaan nimiin kirjoittaa. Ei toisen ollut alun perin ollut edes tarkoitus lähteä Kaliforniaan silloin, joten miehet olivat lopulta päättäneet, että Sean tekisi liikereissun tuonnempana kunhan olisi ensin saanut perheasiansa hoidettua rauhassa.
Mukaansa Dallasiin Sean oli saanut houkuteltua tyttöystävänsä Abegailin. Heillä oli parasta aikaa ollut menossa varsin hyvä kausi siinä on-off-suhteen vuoristoradassaan, ja Seanilla oli hyvät tuntemukset siitä, että hän voisi ihan hyvin esitellä naisen perheelleen tämän reissun aikana. Vaikka siunaustilaisuus olikin tietysti virallinen ja muodollinen, Sean tiesi, että sen jälkeinen kahvittelutilaisuus oli enemmänkin seurapiirien kokoontumista kuin Steven-isän muistelua, toki tietystikään jälkimmäistä kokonaan unohtamatta. ”Huh? No, no. I'm fine”, Sean havahtui taksimatkalla lentokentältä kohti kirkkoa, jonne Sean oli ilmoittanut muulle perheelleen saapuvansa suoraan. ”Please, don't think about that. Don't stress”, Sean vakuutti ja laski sanojensa vahvistukseksi käden Abegailin reidelle, katsahti jopa naista silmiin ja loihti kasvoilleen hymyntapaisen, vaikkei meneillään olevassa päivässä sinänsä kovin paljon hymynaihetta ollut. Nopeasti Sean kuitenkin käänsi katseensa takaisin omanpuoleiseen ikkunaan ja katseli ohi vilahtelevia tuttuja maisemia lapsuus- ja nuoruusvuosiltaan. Ei hän oikeastaan edes kaivannut Dallasiin asuessaan nyt New Yorkissa, mutta tietysti ne maisemat herättivät muistoja. Isästä nyt sillä hetkellä ensi tilassa. Sean ei osannut käsittää, miten niin kohtuullisen nuorella kaverilla oli pumppu päättänyt pettää jo nyt.
Taksi kurvasi pian kirkon pihalle, ja Sean katseli auton ikkunoista pihamaalla parveilevaa väkeä. Äiti ja velipojat olisivat arvatenkin sisäänkäynnin luona vastaanottamassa vieraita. Sean työnsi oikean nipun kahisevaa kuljettajan kouraan ja kiitti matkasta yksieleisesti, kunnes he nousivat liki yhtä aikaa Abegailin kanssa ulos. Sean kiersi samalle puolelle kuin naisystävänsä ja muodon vuoksi tarttui tätä kevyesti käsikynkästä. He lähtivät astelemaan kohti kirkon sisäänkäyntiä, ja heti esikoisensa nähtyään Carol kaappasi Seanin halaukseen. ”Sean! We've waiting for you for so long!” äiti huudahti. ”Mother”, Sean lausui vastatessaan äitinsä pitkään halaukseen, oli siis joutunut sitä ennen irroittamaan otteensa Abegailista. Good to see you, bro”, niin Aaron kuin Rhysinkin kanssa taputeltiin toisiaan selkään kevyesti – halattiin kuin mies miestä. Kukaan ei ollut aluksi kuin huomanneenkaan Abegailia, vaikka todennäköisesti ainakin velipojat vain odottivat, mitä Sean itse sanoisi kyseisestä blondista. ”Yeah, this is Abby. We're kinda dating now. Thought she'd be here to support me”, Sean selvitti muulle perheelleen Abegailin läsnäoloa, kunnes hänen katseensa osittain sattumoisin osui lähellä olevaan tuttuakin tutumpaan naiseen, Maeve Cardwelliin. Hetkeen Sean ei saanut katsettaan irti Maevesta, joka seisoi siinä nuoren pojan ja ikäisensä miehen vierellä, kunnes havahtui äitinsä kyselyihin Abegailille. Ilmeisesti kukaan ei ollut ainakaan toistaiseksi torpannut naista, niin äiti kuin veljetkin tuntuivat hyväksyvän tämän läsnäolon mukisematta.
"It's time to meet the guests”, Aaron ilmoitti osittain kysyvänä, kun oli pistänyt merkille kuinka kirkon edustalle kerääntyi koko ajan enemmän ja enemmän porukkaa. Sean vilkaisi itsekin taakseen, samalla pään käännähdyksellä myös Maevea, eikä voinut olla huokaisematta pienesti. Tästä päivästä ei tulisi helppo.
|
|
member rank
Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Jun 27, 2015 13:45:31 GMT 2
Post by julle on Jun 27, 2015 13:45:31 GMT 2
Maeven ja Carolin halattua aikansa, halauksesta irtaannuttua Maeve hymyili Carolille pienesti, ennen kuin tarttui poikaansa Junioria kädestä ja lähti hänen sekä avopuolisonsa Jamesin kanssa omien vanhempiensa luokse. John ja Sue Ellen seisoskelivat aivan Thompsonien vierellä, joten kauaksi hänen ei tarvinnut lähteä. Junior automaattisesti hakeutui isovanhempiensa jalkoihin, Maeven isän Johnin nostaessa nuoren pojan syliinsä. Maevesta oli lohdullista, ettei kukaan heistä ollut tällaisina aikoina yksin. Hautajaiset olivat aina vaikeita, eikä kenenkään muun tavoin Maeve pitänyt noista. Hän oli kaikista kiitollinen tällä hetkellä kuitenkin Jamesille, joka sattui olemaan aina juuri oikeaan aikaan läsnä. Hän oli myös mahtava isänmalli Juniorille, eikä Maeve voinut toivoa enempää. Maeve ei ollut edes varma, haluaisiko James omia lapsia, sillä miehen työ piti hänet hyvin paljon poissa Dallasista, joten aina palatessaan hän keskitti kaiken energiansa mieluummin Maeveen ja 8-vuotiaaseen Junioriin, joka miehen sanojen mukaan riitti hänelle vallan mainiosti nyt. Aikansa vanhempiensa kanssa juteltua, James kietoi kätensä kevyesti Maeven ympärille ja silitteli naisen selkää rauhoittavasti. Itkukonsertti ei ollut vielä alkanut, mutta eiköhän senkin aika pian tulisi.
Lopulta kirkon pihalle kurvasi taksi, jossa Abegail ja Sean istuivat. Abby hymyili Seanille varovaisesti, koittaen kaikin puolin olla hienotunteinen. Kyseessä oli kuitenkin hautajaiset, eikä Abby halunnut millään tavalla olla epäkunnioittava. Siksi hän yritti luoda olemuksestaan pehmeämpää, kun kotipuolessa hänet tunnettiin itsenäisenä, voimakastahtoisena naisena. ”Here we go…”, Abegail sanoi, ennen kuin Sean nousi autosta. Abby teki perässä saman ja ilokseen Sean oli tullut luokseen, tarjoten käsikynkkää johonka nainen tarttui empimättä. Hän halusi tietenkin näyttää kaikille kenen kanssa oli saapunut paikalle, mutta astellessaan kirkon edustalla olevan perheen luokse, vanhempi nainen kaappasi Seanin hyvin nopeasti halaukseensa, eikä hänelle jäänyt epäselväksi kenen perheen luokse he olivat juuri saapuneet. Abegail luonnollisesti irtaantui Seanista, miehen halatessa äitiään, jolloin Abegail vain hymyili kevyesti kaikille jotka sattuivat katsomaan hänen suuntaansa. Luoja kuinka hän tunsikaan olonsa tunkeilijaksi… Lopulta Sean kuitenkin esitteli Abbyn veljilleen ja äidilleen, jolloin hän muodollisesti kätteli heitä. Tai sitten halasi, heidän aloitteesta tietenkin. Abby ei halunnut tulla liian tuttavalliseksi heti ensi tapaamisella. ”Yeah hi, I’m Abegail, but you can call me Abby.”, Abby päätti suoraan ohittaa Seanin sanat ”epävarmasta” tapailusta, sillä heidän suhteensa osasi toisinaan olla varsinaista säätöä ja on-off tyylistä. Nyt heillä asiat olivat jo pidemmän aikaa menneet hyvin, eikä Abby valittanut.
Maeve keskusteli Jamesin kanssa vanhempiensa kanssa, naisen huomatessa isänsä ilmeen venähtävän. Samaan aikaan John tuntui tiukentavan otettaan sylissään olevasta pojan pojastaan. ”Dad, what's wrong?”, Maeve kysyi jo huolestuneena, kunnes ymmärsi katsoa taakseen. Katse hakeutui Thompsonien perheen luokse tulleeseen, perheen vanhempinaan poikaan Seaniin, joka oli nähtävästi suonut perheelleen kunnian saapua kaikkien näiden vuosien jälkeen paikalle. Maeve oli yllättänyt nähdessään Seanin täällä, hän suorastaan ihmetteli miten mies oli ymmärtänyt saapua isänsä hautajaisiin. ”Honey, is everything all right?”, James kysyi, huomattuaan myös Maeven lasittuneen katseen, joka oli kohdistunut Thompsonien suuntaan. James ei osannut kuitenkaan sanoa, ketä nainen ja hänen isänsä katsoi. Maeven onneksi hän ei edes tohtinut kysyä. Maeve lopulta toipui ensijärkytyksestä, jolloin katse käännettiin hitaasti Seanista Jamesin kasvoihin. “Yeah yeah I’m fine…”, Maeve sanoi ja heilautti huolettoman oloisesti toista kättään. Maeve ei tiennyt olisiko se hyvä idea, mutta hän haluaisi kaikkien näiden vuosien jälkeen kyllä puhua Seanin kanssa. Kaikesta katkeruudesta huolimatta. Tämä päivä ei kuitenkaan ollut helppo, eikä Maeve aikonut haastaa riitaa toisen kanssa, kyse kuitenkin oli Seanin isästä. ”Oumn… Can you take my parents and Junior inside? Our place’s is marked on the front.”, Maeve pyysi, jolloin James nyökkäsi hyväksyvästi ja lähti Maeven vanhempien ja Juniorin kanssa kirkkoon sisälle. John loi ennen lähtöään tyttäreensä painottavan katseen ja pään pudistuksen, johonka Maeve vain kurtisti kulmiaan. Toisaalta isänsä oli oikeassa, ehkä hänen olisi vain hyvä pysyä erossa Seanista… Ainakin siihen asti että kirkkoseremonia olisi ohitse.
Kaikkien vieraiden lopulta siirryttyä sisälle, tilaisuus saattoi alkaa. Maeve istui oman perheensä kanssa Thompsonien perheen takana, eikä Maeve voinut olla tuijottamatta edessään istuvan Seanin takaraivoa. Abegail ei ollut tähän asti huomannut mitään erikoista. Ainoastaan hän oli laittanut Seanin omituisen vilkuilun merkille, mutta Abegail laittoi sen vain suremisen piikkiin. Nämä hautajaiset eivät kuitenkaan eronnut mistään muista hautajaisista, kaikki itkivät lohduttavasti ja kävivät viemässä kukkia edessä olevalle arkulle omalla vuorollaan. Maevekin kävi poikansa ja avopuolisonsa Jamesin kanssa viemässä, aivan kuten Abegail ja Seanikin yhdessä. Kirkkoseremonian loputtua, miehet kantoivat arkun viereiselle hautausmaalle, jossa hautapaikka oli valmiina. Hautauksen jälkeen kaikki lipuivat omien autojensa luokse ja suuntasivat Thompsonien tilalle. Tilalle saavuttua Maeve kävi laittamassa kaikki ruuat valmiiksi paikoilleen, ollessaan ensimmäisten joukossa Thompsonien kotona. Vieraita alkoi saapua enemmän juuri kun Maeve sai viimeisetkin ruoka-astiat paikalleen, jolloin hän siirtyi eteiseen vastaanottamaan Carolin kanssa vieraita. James, Junior ja vanhempansa olivat jo sisällä, eikä Maevea ollenkaan haitannut auttaa Thompsoneita. Seanin paikalle saapuminen sai Maeven hiukan jäykistymään, mutta hän tiesi että heidän olisi jossain vaiheessa puhuttava. Sean jäi kuitenkin vaaleahiuksisen naisen kanssa pihalle odottelemaan, jotta suurin ihmismäärä pääsisi sisälle, jolloin nainen näki tilaisuutensa tulleen. Onneksi isänsä ei ollut näkemässä, hän olisi varmasti kieltänyt Maevea menemästä Seanin luokse. Aivan kuten kirkolla, tiukan katseensa kera.
”Hey… It’s been a long time.”, Maeve sanoi saavuttuaan Seanin ja vaaleahiukisen naisen kanssa puhe-etäisyydelle. Nainen soi Seanille jonkin sortin hymynkareen, ennen kuin kaksikko vaihtoi lyhyen halauksen. Halaus tuntui kaikin puolin.. Oudolta, vieraalta eikä Maeve osannut suhtautua omiin tunteisiinsa kovinkaan selkeästi. Totta kai hän oli kaivannut kaikki nämä vuodet Seania, mutta hän oli jatkanut jo eteenpäin Jamesin kanssa. ”It is a pity that we see on these circumstances. Your father was a great man.”, Maeve nyökkäili sanojensa päätteeksi ja pyyhkäisi kertaalleen silmäkulmaansa kädessään olevaan nenäliinaan. Hyvin pian hän kuitenkin huomasi Seanin seurassa olevan naisen, jolle Maeve ei luonnollisestikaan osannut olla epäkohtelias. Olikohan kyseessä Seanin tyttöystävä? ”Hi, I’m Maeve, Sean's… childhood friend.”, Maeve ei tiennyt oikein miten muotoilla lauseensa, mutta lapsuudenystävä sai mennä tässä tilanteessa. Totuushan oli että hän oli ex-tyttöystävä ja miehen esikoisen äiti, mutta Sean ei edes tiennyt Juniorin olemassa olosta. Parhaimmassa tapauksessa hän luuli Juniorin olevan Jamesin poika. Abegail hymyili Maeveksi esittäytyneeksi naiselle, seistyään koko äskeisen rupattelu ajan varsin hiljaa ”Abegail.”, Abegail esittäytyi muodollisesti, ellei jopa kylmästi. Oliko Maeve todella vain Seanin lapsuuden ystävä, vai kenties jotain aivan muuta? Tilanne sai hetkessä aivan jäätävän tunnelman ja Abegail oli yksi osasyyllinen siihen.
|
|
member rank
Porvaristo
Discord name
|
Jun 27, 2015 20:53:50 GMT 2
Post by jenni on Jun 27, 2015 20:53:50 GMT 2
Vieraiden vastaanottaminen ja kätteleminen oli puuduttavaa hommaa, yrittää nyt väkisin hymyillä pienesti, vaikka samalla pitikin olla murheen murtama, ja ne vanhemmat täti-ihmisetkin, jotka jäivät päivittelemään pidemmäksikin aikaa kättä rutistaen Steven Thompsonin poismenoa. Sean ei voinut kuin huokaista helpotuksesta, kun viimeisetkin vieraat oli vastaanotettu, ja he vainajan lähimpinä omaisina pääsivät astelemaan kirkon ensimmäiselle penkkiriville. Sean huomasi Maeven perheen asettuvan heti heidän taakseen, ja oli kiusallisen tietoinen naisen läsnäolosta takanaan koko siunaustilaisuuden ajan. Ei heidän kai olisi niin tarvinnut tuntea vaivaantuneisuutta, sillä eiväthän he muutenkaan olleet olleet vuosikausiin tekemisissä. Tai ehkä juuri siksi piti. Papin sanojen jälkeen lähimmät omaiset kävivät jättämässä kukkaseppeleet arkulle ja lukemassa värssynsä, Sean tietysti äitinsä ja veljiensä vanavedessä, hitusen näitä myöhemmin, sillä Abegail oli hänen vierellään. Kieltämättä Abegailin läsnäolo todella helpotti Seanin oloa, vaikka ei hän ehkä muutoinkaan olisi kyennyt itkemään hautajaisväen edessä. Abegailin edessä hän ei ainakaan osannut näyttää sitä puolta itsestään. Tosin, ei hän ollut vielä kertaakaan saanut tirautettua kyyneltä isänsä menettämisen vuoksi. Se ei vain... Onnistunut. Seanin kasvot olivat ilmeettömät, kun hän laski kukat arkun päälle ja luki nauhaan kirjaillun tekstin melko neutraalilla äänensävyllä.
Siunaustilaisuuden jälkeen Sean veljiensä kanssa osallistui arkunkantamiseen hautapaikalle. Siinä vaiheessa ja arkkua hautaan laskettaessa hänelläkin alkoi tehdä tiukkaa pitää itsensä kasassa, mutta onneksi hautaaminen oli melko nopeasti ohi. Rhys otti heidät, Seanin ja Abegailin, kyytiinsä kirkolta lähdettäessä. Automatkan ajan velipojalla riitti puhuttavaa, mikä Seanin oman tulkinnan mukaan taisi olla Rhysille vain keino saada ajatukset hetkeksi pois isästä. Ja olihan se toisaalta ihan kiva vaihtaa kuulumisia ihan kasvotusten pikkuveljen kanssa. Kotitilalle päästessä Rhys ilmoitti menevänsä äidin ja Aaronin avuksi ohjastamaan hautajaisvieraita sisälle, kun taas Sean nappasi kevyesti Abegailia käsipuolesta. ”Let's wait for a while. We don't need to rush”, mies kehotti ja vetäisi kätensä pois, mutta laski sen hetkeksi naisystävänsä alaselälle. Ehkä heidän kuitenkin olisi ollut paras kiirehtiä sisälle, sillä pian Sean huomasi Maeven lähestyvän häntä. ”Hi. Quite long, yeah”, Sean vastasi Maeven tervehdykseen ja yllättyi hieman, kun nainen teki liikkeen hetkeä seuraavan halauksen merkiksi. Aika jäykkä siitä halauksesta muodostui, mutta onneksi se oli nopeasti ohi. ”Yeah, he was”, jatkuivat Seanin lyhyet vastaukset eikä hän älynnyt – tai ehtinyt – edes esitellä Abegailia ennen kuin Maeve oli kääntynyt itse naisen puoleen. ”Umm, yes, Abby and I are dating... And she's Maeve, my childhood friend, indeed”, Sean nyökytteli päätään osallistuakseen siihen jäätävän vaivaannuttavaan keskusteluun.
Hetken aikaa he vain seisoskelivat siinä, ja korkeintaan puhuivat vain jostakin viereisen autotallin katosta, jota Steven oli vain muutama kuukausi sitten kiivennyt korjaamaan – tai siis Sean ja Maeve juttelivat, ja Seankin vain sen verran, mitä oli muilta perheenjäseniltään asiasta kuullut. Eihän hän ollut vieraillut lapsuudenkodissa useampaan kuukauteen, viimeksi joskus keväällä. ”Excuse me, I'd show the house to Abby”, Sean kuitenkin jossakin vaiheessa rykäisi pienesti ja katsahti Maevea hitusen pidempään, kunnes laski taas kätensä Abbyn selälle ja kevyesti ohjasi tämän liikkeelle. Niin he lähtivät Abegailin kanssa sisälle Thompsoneiden tilan päätaloon, Seanin lapsuudenkotiin siis, jossa kävi jos varsinainen kuhina, kun hautajaisvieraat olivat siirtyneet kahvittelujen pariin. He kiertelivät aikansa talossa, tervehtivät Seanin sukulaisia ja perheen ystäviä, kunnes ottivat itsekin kahvia ja kahvipöydän muita antimia. Enimmäkseen he niiden tarjoilujen kanssa istuivat Seanin veljien seurassa yhdessä oleskelutiloista ja seurustelivat muiden vieraiden kanssa. Todennäköisesti useamman vartin kuluttua Sean sysäsi jo aikaa sitten juodun kahvikuppinsa ja pienen lautasen jonkin hyllyn kulmalle ja ilmoitti Abegailille käyvänsä asioillaan kylpyhuoneen puolella. Alakerrassa olevat kaksi wc-tilaa olivat kuitenkin kumpikin varattuja, joten toisenkin tilanteen tarkistettuaan Sean lähti harppomaan yläkertaan johtavia portaita ylöspäin mennäkseen siellä rauhassa asioilleen. Kuten mies oli uumoillutkin, ylhäällä oli rauhallista ja hän sai toimitettua tarpeensa häiriöttä. Hän ei kuitenkaan tohtinut palata aivan heti väenpaljouden keskelle, kun huomasi kylpyhuoneesta tullessaan parvekkeen oven olevan raollaan. Olikohan äiti jättänyt sen aiemmin vahingossa auki? Vai oliko se vain tuuletusmielessä raollaan? Sean oli jo sulkemaisillaan ovea, kun oli kävellyt sen luo, kun huomasikin jonkun seisovan parvekkeella.
”Ellie?” Seanilta pääsi spontaanisti naisen ensimmäinen nimi, jota mies oli käyttänyt viimeksi heidän seurusteluaikoinaan teini-ikäisenä. ”Just wondering why the door's open”, Sean kertoi, kun sai naisen huomion itseensä. Hän asteli itsekin parvekkeelle ja nojautui kaidetta vasten, vilkaisten ensin alas ja katsoen sitten pidempään sieltä avautuvaa näköalaa peltojen halki. ”The man and boy next to you at church... Your husband and son, I assume?” Sean kysäisi hetken hiljaisuuden jälkeen, vähän kuin viitatakseen aiempaan Abegailin esittelemiseen hänen kumppaninaan.
|
|
member rank
Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Jun 28, 2015 10:30:52 GMT 2
Post by julle on Jun 28, 2015 10:30:52 GMT 2
Hetken Maevesta jo tuntui että hän olisi tunkeutunut Seanin ja Abegailin seuraan aivan väärään aikaan. Kolmikko keskusteli keskenään, tai lähinnä Maeve ja Sean vaihtoivat kertomuksia erilaisten tapahtumien kulusta. Seuraavaksi Sea jo ilmoittikin, että he menisivät Abegailin kanssa taloon, Seanin halutessa esitellä naiselle lapsuuden kotiaan. ”It was nice to see you both.”, Maeve kerkesi huikata kaksikon perään, ennen kuin jäi yksin seisomaan pihalle. Hän tiesi ettei voisi jäädä ulos, sillä muut odottelivat häntä varmasti sisällä, joten hetken kuluttua nainen lähti lampsimaan sisälle, kunhan Thompsonit olivat saaneet kaikki loputkin vieraat sisälle. Sisälle päästyä hän siirtyi olohuoneeseen, jossa vanhempansa, sisaruksensa, James ja Junior olivat. James oli ottanut hänelle kakkupalan, mutta Maeven ei suoraan sanottuna yhtään tehnyt mieli syödä. Suru oli poistanut täysin naisen ruokahalun, joten hän tyytyi vain juomaan kahvia, kun Junior ja James yhdessä tuhosivat naisen kakkupalan. Maeve tunsi kuinka rintakehäänsä alkoi puristaa. Paikalla oli niin paljon ihmisiä, surevia ihmisiä, joka sai naisen aavistuksen ahdistuneeksi. Hän oli tottunut väenpaljouteen ja viihtyikin usein sellaisessa, mutta kuolema ei koskaan ollut syy siihen, miksi Maeve viihtyi väkijoukossa. "I would like to have a moment alone. Can you look after Junior?", Maeve pyysi Jamesilta, samalla kun nousi tuoliltaan ylös, miehen nyökätessä pieni hymynkare huulillaan naiselle. James oli ymmärtäväinen mies ja siitä Maeve olikin kiitollinen. Niin nainen kävi täyttämässä kahvikuppinsa ja siirtyi pois olohuoneesta. Hetken hän punnitsi vaihtoehtojaan, missä saisi olla aivan omassa rauhassa, muistaen samalla hetkellä yläkerran parvekkeen, johonka Maeve lähti kapuamaan kahvikuppinsa kanssa.
Parvekkeella Maeve oli nojautunut kaidetta vasten, nauttien omassa rauhassa kupillisesta kahvista ja aavistuksen pilvisestä ilmasta. Nainen katseli parvekkeelta naapuruston luomaa maisemaa, kunnes kuuli ovelta Seanin äänen, joka sai naisen kevyesti säpsähtämään omista ajatuksistaan takaisin todellisuuteen. ”Sean… Hi.”, Maeve sai puserrettua sillä hetkellä suustaan. ”I was just taking a fresh air.”, Maeve tunsi jostain syystä pakottavaa tarvetta kertoa miksi hän oli parvekkeella. Kaikki vain tuntui tapahtuvan niin nopeasti, Stevenin kuolema, hautajaiset… Seanin paluu… Maeve tunsi ahdistuvan kaikesta siitä mitä juuri nyt oli tapahtunut. Pienoinen hiljaisuus laskeutui Maeven ja Seanin välille, molempien katsellessa maisemia, kunnes miehen kysymys sai Maeven kääntämään katseensa mieheen. “Actually… James is my boyfriend and yes, Junior is my son.”, Maeve nyökkäili sanojensa panoksi. Nainen laittoi asian sen varaan, että mies ei kyselisi enempää, kuten oliko James pojan isä ja sitä rataa. Jos Sean olisi jollain tavalla omistanut tilannetajua, hän olisi voinut miettiä kuinka pitkään oli ollut poissa ja arvioida kuinka vanha Junior oli, josta mies voisi ymmärtää kenen lapsi poika mahdollisesti oli. Sen sijaan Sean varmasti kuvitteli Juniorin olevan automaattisesti Jamesin poika ja siitä nainen jos jostain, oli tyytyväinen. Maeve, James ja Junior pärjäsivät keskenään vallan mainiosti, joten Sean voisi palata sinne mistä olikin tullut, jatkamaan normaalia elämää ilman että hänen tarvitsisi sekaantua Juniorin elämään – joka ei ollut varma kuka isänsä oli, saati ihmetellyt kaksia isovanhempia. ”Abegail seemed nice. Are you happy together?”, Maeve kysyi kulmiaan kohottaen, katsellessaan Seania nyt kysyvänä. Kaksikon juttuhetki keskeentyi, kun parvekkeen ovenraosta kuului vaimea huuto. Maeve! Junior is looking for you., se oli Maeven äiti, Sue Ellen joka huusi alakerran rappupäästä tytärtään. ”I have to go. Mother's responsibilities are calling.”, Maeve soi Seanille pienen hymyn, ennen kuin katosi parvekkeelta alakertaan.
Alakerrassa seisoskeli valmiina Maeven äiti, Sue Ellen, joka hymyili tyttärelleen kun tämä siirtyi poikansa luokse olohuoneeseen. Sue Ellen oli nähnyt aikaisemmin, kuinka Maeve ja Sean olivat vuorotellen kavunneet yläkertaan, joten nainen jäi nyt odottelemaan Seania. Sue Ellen oli kaikkien puheista huolimatta pitänyt aina Seanista, hänen lähdöstään huolimatta. Jamesista hän ei niinkään välittänyt, vaikka ei ollut sitä aviomiehelleen, tyttärelleen tai kyseiselle nuorelle herralle näyttänyt. Sue Ellenin ei tarvinnut kuitenkaan kauaa odotella, kun vuorostaan Sean laskeutui portaita alas. “Sean! There is the man I was looking for! Nice to see you.”, nainen sanoi heleällä äänellä ja veti nuoren miehen halaukseensa. Sean varmasti muisti Maeven äidin ja sen varaan nainen laittoikin kaiken nyt. Kukaan ei osannut odottaa mitä Sue Ellen aikoi tehdä seuraavaksi, naisen siirryttyä Seanin kanssa nyt sivummalle – kuitenkin sellaiselle näköetäisyydelle josta näki Maeven ja Juniorin. ”Well ... This may come as a surprise, but you have already met your son?”, Sue paukautti kysymyksen ilmoille, huomaten Seanin ilmeen muuttuneen. “Yes Sean, you have a son. Junior. He’s not Maeve’s and James son. He is Maeve’s and your son.”, Sue Ellen selosti, aivan kun asia olisi ollut ilmiselvä. Tosin jos Sean olisi osannut laskea, niin asiahan olisi ollut ilmiselvä. Nainen kuitenkin nyökkäsi kevyesti Maeven ja hänen sylissään istuvan Juniorin suuntaan. “Juniors whole name is Sean Bradley Junior. Don’t you see any resemblance between the two of you?”, Sue Ellen kysyi, huomatenkin seuraavaksi tyttärensä kysyvän katseen. Hups, hän selvästikin oli jäänyt kiinni… “Mom!”, Maeve huudahtikin seuraavaksi, huomaten kyllä äitinsä kasvoilta tuon tehneen jotain peruuttamatonta. Samaan aikaan John nousi tuoliltaan ja loi vihaisen katseen vaimoonsa. “Sue Ellen, what have you done?!”, John mylväisi kuuluvalla äänellä, välittämättä muista vieraista sen koommin, jolloin Sue Ellenkin säpsähti pienesti. John tiesi vaimonsa pitäneen aina enemmän Seanista kuin Jamesista, mutta kuten kaikki olivat keskenään sopineet, Seanin ei olisi koskaan tarvinnut saada tietää Juniorin todellisesta isästä… Abegaikin istui edelleen olohuoneen laidalla ja katseli mitä seuraavaksi alkaisi tapahtua. Hän oli suoraan sanottuna aivan pihalla.
|
|
member rank
Porvaristo
Discord name
|
Jun 30, 2015 14:38:42 GMT 2
Post by jenni on Jun 30, 2015 14:38:42 GMT 2
Poikaystävä. Maeve oli korjannut Seanin kysymystä sen verran, että James-niminen mies oli kuulemma poikaystävä, eikä aviomies, kuten Sean oli ensialkuun kysynyt. Etäisesti Seanilla kävi mielessään, ettei Junior-poika ollut tämän Jamesin lapsi, kun Maeve oli tuntunut painottavan käsitettä minun poikani, mutta kovin kauaa se ei Seania jaksanut mietityttää. He eivät olleet olleet Maeven kanssa niin paljon tekemisissä sitten Seanin Dallasista lähdön, että hän olisi viitsinyt alkaa kyselemään enempää. Sitä paitsi Maeve vaikutti ihan tavalliselta pikkuperheeltä poikaystävänsä ja poikansa kanssa, ettei Sean oikeastaan nähnyt siinä mitään erikoista. Tuskinpa siinä sitten sellaista olikaan. Maevenkin oli jo kyselemässä lisää Abegailista. Tosin sille onnellisuus-kysymykselle Sean ei voinut kuin alkuun vilkaista naista hieman kulmiaan kohottaen. ”Yeah, of course. We had had our ups and downs but we're fine", Sean vastasi eikä tiennyt itsekään, miksi niinkin paljon selvitti asiaa Maevelle. Onneksi sisältä alkoi kuulua kutsuhuutoja Maevea kohtaan, ja Sean naurahtikin pienesti naisen todetessa äidillisistä velvollisuuksista. Helpottui kyllä samalla hieman, kun jäi yksinään parvekkeelle.
Lopulta Seankin päätti kerätä voimansa ja palata takaisin sukulais- ja perhetuttavahärdellin keskelle. Hän sulki varovaisesti parvekkeen oven ja lähti sitten laskeutumaan alas portaita. Ei kuitenkaan ehtinyt kuin juuri ja juuri alimmalle porrastasanteelle, kun Maeven äiti, Sue Ellen, oli bongannut hänet ja pian jo kaapannut hänet halaukseensa. ”Sue Ellen, it's my pleasure to meet you again.” Sean lausui, kun oli pahimmasta puristuksesta päässyt ja nähnyt nyt kunnolla kyseisen rouvan edessään. Vuodet eivät kyllä olleet tehneet pahaa Sue Ellenille, ja siitä Sean toki myös muisti naiselle mainita, mikä sai tämän vain nauramaan hyväntuulisena. Sean huomasi pian ajautuneensa Sue Ellenin johdattelemana sivummalle, muttei tosiaankaan olisi kuuna päivänä arvannut, mitä naisella oli seuraavaksi sanottavanaan. Tai pikemminkin paljastettavanaan. Well ... This may come as a surprise, but you have already met your son? Sean kääntyi katsomaan Sue Elleniä vähintäänkin yhtenä isona kysymysmerkkinä, kun nainen oli pamauttanut sen kysymyksen ilmoille. Ei hänen onneksi tarvinnut kauaa ihmetellä sitä kysymystä, kun nainen oli jo jatkanut. Junior. Maeve. James. Junior. Sean Bradley Junior. Nimet vilisivät Seanin päässä ja hän yritti vimmatusti rekisteröidä niitä mieleensä kunnolla. Ennen kuin Sean ehti kuitenkaan muodostaa huulillaan edes äänettömiä sanoja, Maeve oli jo tajunnut tilanteen. Seanin katse eksyi Maeveenkin hetkeksi, kunnes hän jäi taas tuijottamaan Junioria... Poikaansa? Sue Ellenin mies, John, älähti myöskin tyttärensä lailla selvästi pettyneenä vaimonsa turhaan oma-aloitteisuuteen.
”What the hell is happening here...” Sean mutisi jäätyään Cardwellien perhedraaman keskelle, johon hänetkin oltiin nyt näemmä vedetty mukaan. Tai no, jos Sue Ellenin paljastus todella piti paikkaansa, niin hänet oli vedetty mukaan soppaan ainakin... Kuusi, seitsemän vuotta sitten. Minkä ikäisiä tuonnäköiset pojat nyt sitten olivatkaan... Yhtäkkiä Sean tunsi solmionsa alkavan puristaa kaulan kohdalta hienoisesti ja hän yritti löysätä sitä, mutta koki sitten parhaimmaksi luovia tiensä ulos koko talosta. Pihalle päästyään muutama tupakoiva vieras vilkaisi häneen kummissaan, mutta Seanin olo oli kovin hämärä, hän kompuroi ulos näkemättä oikein mitään ja suuntasi johonkin talon taakse päästäkseen edes johonkin omiin oloihinsa. Viimein hän nojautui vasten talon seinää mutta samalla myös sen verran eteenpäin että nojasi käsillään vasten polviaan ja yritti sisäistää juuri kuulemansa asian. Junior-poika oli hänen? Hänen poikansa? Hehän olivat olleet Maeven kanssa tuskin parikymppisiäkään, kun hän oli päättänyt jättää Dallasin ja lähteä itärannikolle? Sean ei osannut kuin toivoa, että Maeven äidillä olisi jokin lääkitys päällä ja hyvin vahva sellainen...
Hetken päästä, tai ei Sean tiennyt kuinka kauan, hän oli koonnut itseään siellä pihan suojissa, mies kuuli askelia lähestyvän häntä kohti. Aluksi hän yritti hivuttautua kauemmas, mutta kuuli kuitenkin pian Maeven tutun äänen, joka huhuili häntä. Nopea vilkaisu äänen suuntaan kertoi, että nainen oli jo kääntynyt kulman takaa ja löytänyt hänet. Sean kohottautui parempaan asentoon. ”Is it true? Is that true what your mom told me?” Sean älähti, mutta tajusi saman tien hillitä äänensävynsä. Hän tasaili hetken aikaa hengitystään ja yritti taas hetken koota itseään. ”I thought that you were the only one who left behind me when I left to New York.”
|
|
member rank
Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Jul 2, 2015 18:53:22 GMT 2
Post by julle on Jul 2, 2015 18:53:22 GMT 2
Tilanne oli muuttunut kaoottiseksi sekunneissa ja Maeve pystyi jo lukemaan äitinsä kasvoilta, mitä tuo oli mennyt tekemään. Sue Ellen ei suinkaan näyttänyt kuitenkaan katuvaiselta, hän oli varsin ylpeä ilme kasvoillaan, mutta aviomiehensä Johnin älähdys sai tuonkin säpsähtämään. He olivat sopineet kaikki keskenään siitä, ettei kukaan kertoisi Seanille hänen pojasta ja siihen jokainen heistä oli suostunut. Maeve kuitenkin tiesi, että äitinsä oli aina pitänyt Seanista enemmän kuin Jamesista, olihan se sanomattakin selvää kun kyseessä oli Maeven ensirakkaus, joka oli tehnyt niin lähtemättömän vaikutuksen vanhempiinsa. Ja tietenkin hän oli Juniorin isä, se ei muuttuisi sitten kirveelläkään, niin totta kai Maeve halusi, että Sean saisi jossain vaiheessa tietää pojastaan. Maeve vain ei osannut kuvitella sen tapahtuvan näin. Sillä samalla hetkellä Maeven sydäntä alkoi puristaa. Oliko äitinsä todella mennyt kertomaan suuren salaisuutensa Seanille, joka oli menettänyt peräti 8 vuotta poikansa elämästä. Sean ei luultavasti antaisi hänelle sitä koskaan anteeksi ja vaistomaisesti hän kietoikin kätensä tiukasti poikansa ympärille – kuin peläten että Sean veisi Juniorin häneltä uutisen myötä. Abegail oli edelleen hämmentynyt tästä perhe draamasta, joten hän tyytyi ainakin vielä silloin hörppimään vain kahvikupistaan. Kummallista väkeä kun he onnistuivat riitelemään hautajaisissakin…
Maeven kasvoilta näkyi kauhunsekaiset tunteet, kun Sean mumisi. Lopulta mies sai sätkyn ja pakeni tiloista. Maeve seurasi miehen lentävää lähtöä, puristaen sylissään istuvaa Junioria kevyesti itseään vasten. ”Mom, what’s wrong? what is happening? Who was that man…”, Junior kysyi hiljaa ja loi äitiinsä pelokkaan vilkaisun. Maeve käänsi katseensa nyt poikaansa ja hellitti otettaan hänestä, yrittäen sitten luoda kasvoilleen jonkun hymyn tapaisen kaaren. “Everything okay honey, don’t you worry.”, maeve sanoi ja suukotti poikaansa hiuksien sekaan, sulkien hetkeksi silmänsäkin. Miksi tämän kaiken piti tapahtua nyt, tänään, Stevenin hautajaispäivänä. Maevea ahdisti tilanne enemmän kuin saattoi uskoa ja seuraavaksi hän loikin pettyneen vilkaisun äitiinsä. Sue Ellen sen sijaan vain käänsi katseensa pois, kuvitellen luultavasti edelleen tehneensä aivan oikein. Abegail sen sijaan yllättyi kuinka Sean lähti paikalta, jättäen hänet sukulaistensa keskelle. Nainen seurasikin tilanteena hämmentyneenä, osaamatta kuitenkaan reagoida tilanteeseen mitenkään konkreettisesti. Olisiko hänen pitänyt lähteä Seanin perään vai mitä… Luoja että hän vihasikin tällaisia perhedraamoja. Samaan aikaan Maeve nousi tuoliltaan ja laski Juniorin alas sylistään. “Mary-Ann, could you take Junior out to play… I have to solve this shit out… ”, Maeve lähinnä jupisi itsekseen, jolloin pikkusiskonsa vain nyökkäsi ja otti veljensä poikaa kädestä, vieden hänet takapihalle leikkimään. Maeve aikoi juuri lähteä ulos talosta, etsiäkseen ja puhuakseen Seanille, kunnes James tarrasi häntä käsivarresta kiinni, varsin järkytyksen ja yllättyneisyyden sekainen ilme kasvoillaan. “Maeve, is that true? Is Sean Juniors biological father?”, James kysyi varsin järkyttyneenä, johonka Maeve vain nyökkäsi kevyesti, ennen kuin irroitti miehen otteen itsestään ja paineli ulos. Samaan aikaan Abegail ymmärsi mistä on kysymys… Oliko Seanilla poika?!
“Sean?”, Maeve huhuili miestä, päästessään pihamaalle. Nainen katseli hanakasti ympärilleen, nähden pian Seanin ”piileskelevän” vajan takaa, josta hän lopulta Seanin löysikin. Ja siitä kaikki alkoi – Maeve jopa säpsähti miehen älähdystä, säikähtäen miehen reaktiota, joka oli kyllä oikeutettu. “Yeah, it’s true… Junior is your son.”, Maeve nyökkäsi ja vei kätensä kevyeen puuskaan eteensä. Tilanne oli outo, eikä nainen koskaan kuvitellut käyvän tätä keskustelua ensirakkautensa kanssa. Brunette sipaisi muutamaa tummaa suortuvaa korvansa taakse, ennen kuin avasi suunsa. He olivat jo tovin olleet hiljaa ja kyseinen hiljaisuus oli rikottava, jos he halusivat edetä asiassa johonkin. Keskustelemalla tietenkin. “Don’t blame yourself or anyone else. It was my decision to not tell you and I also forced the others keep it secret…”, tietenkin Maeve otti asiasta syyt täysin omille niskoilleen. Seanin vanhemmat olisivat tosissaan voineet kertoa asiasta pojalleen, mutta sen sijaan he olivat taipuneet Maeven pyyntöön pitää asia salaisuutena. Onneksi Juniorkin oli niin nuori, ettei vielä kunnolla hahmottanut, miksi hänellä oli kahdet isovanhemmat. Miehen seuraava kysymys sai naisen kutienkin nauramaan. Miksi hän ei kertonut? Niin, siinä tosissaan kysymys johonka Maevella oli vastaus. “Because you left. I noticed my pregnancy months later, so what you expected me to do? Call you and beg you come back? Don’t be ridiculous.”, asia oli absurdi ja se vasta saikin naisen myhäilemään huvittuneena. Olisi hän halunnut toisaalta kertoa Seanille lapsesta, mutta he olivat niin nuoria… Ei Seanista olisi ollut isäksi aikanaan. Eikä luultavastikaan nyt. “You had a new life elsewhere and it was okay to me. ”, Maeve ilmoitti hetken kuluttua ja yritti hymyillä pienesti. Toisaalta oli helpottavaa että Sean tiesi Juniorista nyt mutta… Mitä mies tekisi seuraavaksi? “I don't want you to feel guilty and I don’t ask you to do anything. Junior doesn’t know who is his father and its fine. You can live your life as before with Abegail, I don’t mind.”, Maeve ajatteli kyseisen tiedon helpottavan Seanin elämää, jos mies haluaisi jatkaa elämäänsä sellaisena kuin se ennen oli. “We have manage to this point and we are intend to same in future. James is good man and also good male role model to Junior. So you don’t have to worry.”
|
|
member rank
Porvaristo
Discord name
|
Jul 14, 2015 18:00:09 GMT 2
Post by jenni on Jul 14, 2015 18:00:09 GMT 2
Junior is your son. Ne sanat tuntuivat vyöryvän päin Seania, ja miehen olikin pakko ottaa tukea vieressä olevasta talon seinästä pysyäkseen tolpillaan. Hänellä oikeasti oli poika, lapsi! Lapsi, josta hän ei ollut tiennyt hölkäsenpöläystäkään ennen kuin nyt. Dallasissa oli koko ajan ollut lapsi, toinen ihminen, joka oli hänen lihaansa, hänen vertansa.
Sean vilkaisi Maevea, kun nainen kielsi häntä ottamasta syitä niskoilleen – tämä oli kuulemma itse halunnut pitää salaisuuden. Ja käskenyt muitakin olemaan hiljaa. Se kertoi, että asiasta oli tiennyt enemmänkin ihmisiä kuin vain Maeve ja hänen äitinsä (ja luultavasti myös isänsä). Ketkä muut? Seanin oma perhe? Sean ei voinut uskoa korviaan. Olivatko hänenkin vanhempansa valehdelleet ja jättäneet tällaisen asian kertomatta hänelle? Luojan tähden, lapsen isälle?! Sean ei voinut uskoa koko asiaa. Hän huomasi toivovansa, että heräisi pian hirvittävästä painajaisunesta. Valitettavasti hän ei vain tavannut nähdä tällaisia painajaisia kovin usein. Kauheimmissa painajaisissaankin hän suurin piirtein oli vain juossut hirvittävää lohikäärmettä pakoon, ja nekin unet oli nähty kahdeksanvuotiaana.
”But why? Why didn't you tell me?” mies lopulta puuskahti, kun oli saanut sen verran ajatuksiaan kasaan, että kykeni muodostamaan edes ihmetteleviä kysymyksiä ja lausumaan ne ääneen. Sean ei voinut uskoa sitä kaikkea, mitä Maeve seuraavaksi puhui, ei kerta kaikkiaan voinut. Varsinkin, kun toinen rupesi lopuksi selittämään, kuinka he kaikki voisivat jatkaa elämäänsä kuten tähänkin asti, Seanilla oli mennä niin sanotusti kuppi nurin. ”What? Do you say that I can go back to NYC and knowing that my son is here and some other man is taking care of him? I can't do that?” Sean äimisteli, hieman ehkä ääntäänkin korottaen. Hän ei ehkä ollut missään määrin valmis hyppäämään isäukon saappaisiin, mutta ei kai häneltäkään piru vie voitu vaatia sellaista, että omaa elämää jatkettiin tällaisen uutisen julkitulon jälkeen täysin entiseen malliin! ”You... I... Junior –” hän yritti pukea ajatuksiaan sanoiksi, muttei kerta kaikkiaan saanut enempää järkeviä lauseita muodostettua, vaikka pääkopassa risteilikin liikaa ajatuksia. Tai sitten ehkä juuri siitä syystä. Hän ei saanut niistä mistään kunnolla kiinni pukeakseen niitä sanoiksi.
Sitten Sean lähti harppomaan takaisin sisälle, ohitti Maevenkin katsomatta kunnolla naista. ”I have to go, I just... I can't...” mies mumisi, kun avasi ulko-oven ja rupesi etsimään Abegailia katseellaan raivatessaan tietää ihmisjoukon lävitse. Lopulta hän löysi Abegailin, joka vaikutti vähintäänkin orvolta. ”We're leaving, Gail. Let's go”, Sean ilmoitti ja nyökkäsi Abegailin mukaansa. Hän nosti kättään ylös, kun huomasi Rhysin yrittivän estellä. ”Where's your car keys, Aaron?” Sean tivasi toiselta veljeltään, joka yritti aluksi urputtaa vastaan, mutta pudotti kuitenkin pian avaimet veljensä ojennetulle kädelle. Saatuaan Abegailin houkuteltua ulos pihalle asti, Sean asteli kohti Aaronin maasturia ja avasi sen ovet. Odotettuaan, että Abegailkin oli kavunnut kyytiin, Sean käynnisti sanaakaan sanomatta moottorin, peruutti pihalta ja lähti ajamaan.
Hetken aikaa he halkoivat niitä Seanille lapsuudesta ja nuoruudesta tuttuja maisemia hiljaisuuden vallitessa; Sean oli käynnistyksen yhteydessä päälle napsahtaneen autoradionkin ärsytyksissään sammuttanut, kun ei halunnut kuunnella mitään typerää musiikkia saati sitten vielä typerämpiä juontajien spiikkejä. Hän vilkaisi auton kelloa ja joutui ikäväkseen toteamaan, että tämän vuorokauden puolella ei varmaankaan enää New Yorkiin lennettäisi. Ei sillä, että hän olisi ehkä vielä halunnutkaan, mutta Abegailia hän ei halunnut rasittaa tällaisella paskalla enää laisinkaan. Kai hänen itsensä oli jäätävä selvittämään Maeven aiheuttamia typeriä sotkuja. ”Plans have changed”, Sean ilmoitti jossain välissä Abegailille, viittasi siihen, kuinka heidän oli ollut tarkoitus majailla Seanin lapsuudenkodissa tämän äidin vieraana reissun ajan. ”Let's find some hotel to stay overnight.”
|
|
member rank
Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Jul 15, 2015 19:08:59 GMT 2
Post by julle on Jul 15, 2015 19:08:59 GMT 2
Maeve osasi jo odottaa Seanin reaktion, sillä olihan tässä käsiteltävää. Lopulta mies kuitenkin sanoi, ettei hän pystyisi tähän, jolloin Maeve vain nyökkäsi pienesti ja vei kätensä puuskaan. Tämä tilanne ei saanut häntä tuntemaan mitään, ei surua, ei iloa, ei pettymystä. Kuten sanottu, Maeve osasi odottaa Seanin reaktiota, eikä hän siksi odottanutkaan mitään muuta. Miksi Sean haluaisi olla poikansa elämässä mukana, kun siitä oli jo kulunut kahdeksan vuotta ja hänellä oli elämä jo jossain muualla. Lopulta Seanin lähdettyä, Maeve palasi takaisin sisälle perheensä luokse.
Abegail sen sijaan ei vieläkään ollut oikein kartalla mitä tapahtui. Etenkään silloin kun Sean palasi sisälle ja ilmoitti heidän lähtevän. Hän teki vain työtä käskettyä; nousi istumaltaan tuolilta ja hyvästeli muut, ennen kuin paineli vanavedessä miehen perässä autolle. Gail istui pelkääjän paikalle ja kiinni turvavyönsä, odottaen seuraavaksi heidän lähtöään. Hyvin pian Sean istuutui kuskin paikalle ja kurvasi pihasta pois, jolloin Gail uskaltautui avaamaan suunsa. ”Sean… What happened out there?”, Gail kysyi ja loi hämmentyneen katseen parempaan puoliskoonsa. Sean ei suostunut kertomaan kun vasta hotellilla, että mitä oli tapahtunut. Abegaililla oli kuitenkin paha aavistus tulevasta, mutta nyt hänen ei auttanut muu kuin odottaa.
|
|
