It's hard to forget someone who gave you so much to remember

Kulunut syksy oli ollut aika tympäisevää aikaa Angielle, se oli myönnettävä. Sitä hän ei ollut ihan valmis myöntämään, että se saattoi johtua lähinnä yhdestä tyypistä. Kaksilahkeisesta, jos tarkemmin sanottiin. Ja siis pikemminkin kyseisen tyypin lähdöstä, poissaolosta, olemattomuudesta. Angien ei ollut onnistunut haalia itselleen työpaikkaa, joskaan ei voitu puhua kyllä kunnollisesta hakemisestakaan. Hänellä oli ihan hyvä olla kotona vanhempiensa luona, hengailla kavereidensa kanssa ja sitä rataa. Meghanin kanssa he olivat olleet jokseenkin enemmän tekemisissä nyt kuin edellisen kesän aikana, mutta vähemmän kuitenkin kuin ennen vanhaan. No, olihan hänellä ainakin Dana ja sitten oli Jenna ja Zach... Kaikki kolme tosin olivat yliopisto-opiskelijoita tätä nykyä, mutta onneksi kolmikolla riitti vielä aikaa hänellekin. Angie oli tosin ihan varma, että Jennan ja Zachin välillä kipinöi. Olisi vain ajan kysymys, milloin he päätyisivät yhteen.

Marraskuun tietämillä Angie ja Dana olivat sitten saaneet suurenmoisen ajatuksen: he lähtisivät viettämään tulevaa vuodenvaihdetta aina Floridan Miamiin asti! Syy oli tietenkin yksinkertainen; kuka halusi jäädä mahdollisten lumipyryjen New Yorkiin, kun vaihtoehtona oli lämmin ja aurinkoinen Miami? He varasivat itselleen lentoliput ja hotellihuoneen varsin nopeasti, niin itselleen kuin mukaan lähtevälle Danan yliopistosta tutulle ystävällekin, Teeganille. Teegan vaikutti Angiestakin ihan mukavalta tytöltä, vaikkeivät he sen kauheammin olleetkaan vielä tutustuneet. Dana kuitenkin vakuutti, että heillä tulisi olemaan hauskaa ja kuinka matkalla olisi hyvää aikaa tutustumiseenkin. Niinpä tyttökolmikko jäi luottavaisin mielin odottamaan matkaa – sitä ennen olisi vielä kestettävä joulun pakolliset sukuloimisetkin.

Kuten koko syksykin, lopulta aika oli vain kulunut ja Miamin-matka koittanut. Angie oli tosiaan niin turtunut pelkkään kokoaikaiseen oleskeluun ja hengailuun, että aika vain valui hänen sormiensa lävitse kuin tiimalasin hiekka ikään. Lento Floridaan sujui hyvin, eikä perillä majoituspaikassakaan ollut mitään valittamista. Toki kaikki tytöt olivat melkoisen hyvätuloisista perheistä lähtöisin, joten hotellikin oltiin voitu valita sieltä tyyriimmästä päästä, jossa tähtiä oli vaikka muille jakaa. He olivat tulleet kaupunkiin jo muutamaa päivää ennen vuoden viimeistä vuorokautta, ja alkupäivät olivatkin sujuneet leppoisissa tunnelmissa. Kuitenkin uudenvuodenaattona he olivat suunnanneet kevyiden hotellijuominkien jälkeen läheiseen yökerhoon jatkamaan, mutta Teegan oli syystä tai toisesta menettänyt hermonsa Angieen humalapäissään. Tyttö oli omien sanojensa mukaisesti bongannut klubilta jonkun charmikkaan kundin, saanut jo tämän houkuteltua heidän luokseen, mutta vain yhden wc- ja tupakkareissun jälkeen oli löytänyt Angien vokottelemasta kyseistä tyyppiä. Angie puolestaan ei ollut tehnyt mitään väärää omasta mielestään, hehän olivat vain jutelleet, mutta Teegan katsoi, että Angien käsi oli jo alkamassa vaeltaa ties missä ja mihin. Dana oli ollut kahden vaiheilla, kun Teegan ilmoitti, että lähtisi takaisin hotellille. Lopulta välikäsi oli sortunut ja juossut opiskelijatoverinsa perään, mistä Angie puolestaan oli suutahtanut. Kaiken lisäksi hän tajusi unohtaneensa hotellin avainkorttinsa huoneen yöpöydälle. Ylpeys ei tosiaankaan antanut periksi maleksia kavereiden perässä takaisin hotellille ja koputella oveen. Angieta ei todellakaan huvittanut nähdä draama-Teegania, saati sitten takinkääntäjä-Danaa.

Niinpä Angie oli istuutunut yökerhon lähettyvillä jalkakäytävän varteen ja näpräsi älypuhelintaan. Se äskeinen kundi klubiltakin oli jäänyt sinne, ei se jätkä edes ollut kiinnostanut Angieta niin paljon. Teegan olisi ihan hyvin voinut tulla takaisin ja helvetti harrastaa vaikka saman tien villiä baariseksiä tyypin kanssa. Melko tukeva humala Angiella kyllä yhä oli päällä, sen verran monta drinkkiä ja shottia hän oli ehtinyt sisällä kumota. Kellokin oli jo yli yksitoista – tässäkö hän nyt yksinään ottaisi vastaan vuoden 2015? Angie nojasi toisella kädellään humaltuneesti poskeensa ja toisella selasi Instagramia, eikä ollut tajuta, kuinka häntä pian kutsuttiin. Joku oli tullut hänen luokseen. Kännykkä oli vähällä lentää hänen otteestaan, kun hän lopulta tajusi Oliverin vieressään.

”You!” Angie pongahti ylös, tosin meinaten saman tien horjahtaa kumoon. Sai kuitenkin otettua kiinni Oliverin käsivarsista, oi, miten jykeviltä ne tuntuivatkaan, Angie pisti merkille. Tai sitten Oliver oli saanut otteen hänestä. ”How... How didn't I remember? That you, you are from Miami”, Angie sössötti humalaisena, vähän turhan kovalla äänenvoimakkuudella. Hänen silmänsä varmaankin seisoivat päässä, näkökenttä oli varsin häilyvä. Etäisesti Angie kyllä tajusi, ettei Oliver ollut yksin. ”Are you guys friends of famous Oliver Greyson?” Angie huudahti vähän matkan päässä olevalle kolmikolle ja virnisti leveästi, humalaisesti. Sitten brunette ohitti Oliverin ja hoippui tervehtimään muitakin, jotka osoittautuivat läheltä katsottuna – vaikkakin sitten humalaisin silmin – kaikki varsin komeiksi pojiksi. ”Hello, hi, hey – I'm Angie. Oliver's friend from NYC, hello”, Angie esittäytyi hymyillen ja keskittyi sitten hetkeksi oikomaan sitä vaaleanpunaista, paljon antavaa toppiaan paremmin.

Humalatilastaan huolimatta Angie tajusi kyllä kundien sananvaihdon hänen rintavarustuksestaan ja sen tuijottamisesta. Hieman haparoivin ottein hän alkoikin peitellä itseään, lähinnä sillä olemattomalla neuletakillaan, joka oli tosin lähinnä asusteeksi kuin lämmikkeeksi tarkoitettu. Vaatekappale tosiaan oli vain näön vuoksi suunniteltu, tuskin siitä oli tarkoitus hyötyä muuten juuri mitenkään. ”Yeah, don't stare my boo-oobs”, Angie matki Oliverin käskyttävää äänensävyä, mutta oli vähällä taas humalapäissään horjahtaa. Sitten hän nauroi makeasti ja viritteli jonkinmoista känniflirttiä Oliverin kavereiden kanssa, jotka olivat tietysti heti mukana. Oliver itse ei vain tainnut oikein innostua ajatuksesta, sillä pian tämä oli jo vetäissyt Angien sivummalle. Angie oli jo puuskahtaa miehelle jotakin tylyä, kun kuulikin tämän kysymyksen. Sen sijaan hän puuskahtikin ajatukselleen kavereistaan. ”Because my friends are idiots and I don't wanna see them right now”, brunette hymähti ja näpersi laukkunsa hihnaa käsissään, vilkuili Oliverin kavereiden suuntaan ja virnistikin näille huvittuneena, kun sai joitain virneitä osakseen myös.

”Yeah, of course we're coming!” Angie huikkasi Willille, kun tämä houkutteli häntä ja Oliveria mukaan baarikierrokselle. Ilonpilaaja-Oliver vain oli taas estelemässä, ilmoitti, että he lähtisivät jo kotiin. Angie ei ollut edes niissä alkoholitumuissa tajuta, että Oliver oli raahaamassa häntä kotiinsa. Huolimatta halustaan lähteä poikien matkaan, Angie piteli kuitenkin visusti kiinni Oliverin käsipuolesta. Olisi kai muuten maannut rähmällään siinä katukiveyksellä. ”Gosh, you're such a lame”, nuori nainen puuskahti, kun kundit olivat lopulta lähteneet kolmisin jatkamaan matkaa ja hänen ja Oliverin aikeena oli lähimmän taksin metsästäminen. Taksin saamiseen ei mennyt kauaa, mutta hyvän tovin vei ennen kuin Oliver oli saanut Angien takapenkille turvavöihin. Kuljettajakin jo epäili, kannattiko hänen ottaa heitä kyytiin vai tuhoaisiko Angie mahdollisella huonolla olollaan koko takapenkin, mutta ilmeisesti Oliver sai tämän tarpeeksi vakuuttuneeksi. Angie oli suorastaan ihan muissa maailmoissa, katseli vain ikkunasta ulos kuin vangiksi häkkiin joutunut eläin, kunnes auto lopulta nytkähti matkaan.

Hitaasti Angie käänsi katseensa kohti vieressään istuvaa Oliveria. Suunnilleen tuijotti tätä kuin kovinkin pettyneenä. ”That boy who stared my.. boobs, what was his name? Or.. it was Damon, right? He was super cute, can you get me his number?” Angie kujersi leikillään, kun oli kaikesta siitä humalastaan tajunnut Oliverin kevyen mustasukkaisuuden. Kiusallaan hän samalla vei kätensä miehen reidelle ja siitä ylemmäskin, katseli toista silmiin hiukan huvittuneesti – tai siis niin hyvin kuin vain pystyi, kun se hänen näkökenttänsä oli yhä varsin häilyvä. Kaikki näytti sillä hetkellä hieman sumealta eikä mitään nähnyt tarkasti. ”Just kidding, bae”, brunette nauroi ja siveli Oliverin poskea. ”You're the cutest one. Well, at least the cutest one of you four. Sorry that I forgot to call you when I landed here”, hän jatkoi ja kallisti hieman päätään nojaamaan vasten Oliveria. Väsymys alkoi hiipiä salakavalasti esiin, kun ei ollut juonut enää aikoihin mitään. Humala alkoi vaihtua laskuhumalaksi. Vieläkin kyllä päässä heitti huomattavasti.

Taksimatka Oliverin luo sujui melko mukavasti, vaikka tuskinpa Angie sitä enää seuraavana aamuna muistaisi. Sen verran ahkerasti hän torkahteli Oliveria vasten, mutta kieltämättä siinä oli vain niin ihanaa je pehmeää nojata. Ei siis sillä, ettäkö Oliverilla olisi ollut jotakin ylimääräistä kropassaan, mukavan lihaksikashan kyseinen kundi oli. Oliverista vain huokui tietynlaista lämpöä, niin fyysistä kuin henkistäkin. Tai sitten kyse oli yksinkertaisesti vain siitä Angien humalatilasta, joka oli jo laskemaan päin. Niin tai näin, Angie tunsi olonsa mukavaksi siinä Oliverin vierellä.

Taksin pysähdyttyä Oliver oli maksamassa taksia ja sitten nostamassa Angieta käsivarsilleen. Jälkimmäinen ele tuotti suurta huvittuneisuutta brunetessa. Pari humalaista kikatustakin pääsi hänen huuliensa välistä. ”I feel myself so princess”, Angie kihersi kännisen huvittuneena, kun Oliver asteli ulko-ovelle häntä kannatellen ja oli jo selvästi päästämässä häntä omille jaloilleen seisomaan, kun ovi yhtäkkiä avautuikin. Joku hieman pyylevä naishenkilö oli avannut oven. Oliverin äiti? Ei Angie aivan tajunnut. Tai no sen verran, että Oliver puheli naiselle kuin... Tuttavalle. Mutta ei äidille. Oliver kertoi myös kannattelemastaan tytöstä tuolle naiselle. Siis Angiesta itsestään. ”Hey! I'm not a.. rat! Let me down, let me down!” Angie sätti nuorukaista, kunnes toinen teki työtä käskettyä ja laski hänet maahan. Horjahdus, melkein toinenkin. Oli pakko tarrata Oliveria uudestaan käsivarresta. Sitten Angie tajusi oikoa taas toppiaan, oli vähällä ettei se olisi paljastanut vähän liikaakin. Lopulta hän havahtui vieraan naisen olevan yhä paikalla. ”Yes, I'm Angie from New York and, um, I had a rough evening. Sorry”, brunette sanoi mahdollisimman asiallisena, tarjoutui kättelemäänkin naisen kanssa, mutta oli sitten vähällä tyrskähtää omalle typeryydelleen ja joutui hautaamaan kasvonsa Oliverin massiiviseen (ainakin omalta kantiltaan katsottuna) käsivarteen.

Viimein nainen jätti heidät rauhaan ja he pääsivät etenemään peremmällekin talossa. Eivät kyllä kovinkaan pitkälle, sillä pian he löysivät yhdestä oleskelutilasta Oliverin sisaren ja veljen. Angie vilkutti heidän tervehdykseensä vastaten iloisesti, mutta nopeasti Oliver oli jo johdattelemassa hänet kohti yläkertaan vieviä portaita. Kuulemma he kerkeäisivät aamullakin tutustua hänen sisaruksiinsa. Selvinpäin, näet. Hieno idea. Ei Angie varmaan kyseistä kaksikkoa enää silloin muistaisikaan, joten homman voisi aloittaa puhtaalta pöydältä. ”Wow these stairs are so curved!” Angie henkäisi kikattaen kun nousi portaita ylöspäin. Onneksi Oliver tuli hänen takanaan, saisi siis tarpeen tullen hyvän kopin. Normaalisti alta kymmenen sekunnin kivuttavat portaat veivät kaksikolta aikaa varmaan ainakin kolminkertaisesti, mutta lopulta yläkerran lattiatasanne tömähti vasten Angien jalkapohjaa. ”Where's.. where's my shoes?” brunette äkkäsi, kun huomasi olevansa paljain jaloin. Ruskeat, matalakorkoiset remmisandaalit oli selvästi ehditty jo jossakin vaiheessa riisumaankin. Angie saattoi vain ihmetellä missä.

Pian he päätyivät Oliverin huoneeseen, jossa Angie hypähti aikansa huoneen keskellä ihmeissään pyörittyään miehen leveälle sängylle. Hän tuijotteli kattoa, joka sekin tuntui pyörivän hänen silmissään. Yllään olleen neuletakkinsa ja pienen käsilaukkunsa hän oli pudottanut lattialle oven ja sängyn välimaastoon. Yhtäkkiä eräs ajatus iskostui hänen mieleensä. ”What time is it? Is it already midnight? Please say no, please say no”, Angie hätäili ja nousi istumaan risti-istuntaan sängylle. Sai vastauksenkin, ettei kuulemma ollut vielä. Melko hilkulla vuoden vaihtuminen kyllä jo oli. ”Happy new year to me, too. Where am I? I am in my friend's ex-boyfriend's room drunk and filthy, yay!” Angie vaikersi ja katseli likaisen oloisia paljaita sääriään. ”Could you even give me a new year's eve kiss?”

Kellon lyödessä keskiyön merkiksi, Angie sai kuin saikin sen uudenvuodensuukkonsa Oliverilta. Tosin se oli vain pieni suukko, muiskautus, joka ei tosiaan olisi riittänyt Angielle. Hän halusi Oliveria, tuntea uudestaan tämän huulet omillaan, tuntea ahnaat suudelmat ja sitten heidän vartalonsa kietoutumassa toisiinsa, Oliverin itsessään... Angie yrittikin humalaisena könytä Oliverin kimppuun, mutta mies oli nopeasti tyrkkäämässä häntä kauemmaksi humalaan vedoten. ”Don't be silly”, Angie hymähti, kun Oliver sanoi, että hän vielä tappaisi tämän, jos mies suostuisi siihen humalaiseen seksiin sinä yönä. Ei kai Angie nyt niin julma voisi olla! Sehän olisi vain seksiä... Lopulta tilanne kuitenkin kääntyi niin, että Oliver sai Angien peiteltyä sänkyyn ja ennen kuin mies oli ehtinyt hyviä öitä toivottaa ja poistua huoneestaan, Angie oli jo simahtanut unten maille nukkumaan humalaansa pois.

Aamu. Se tunkeutui kirkkaana valoilmiönä läpi Oliverin huoneen verhojen ja kahden verhon väliin jäävästä raosta. Angie havahtui auringonsäteisiin, ja raotti hieman silmiään. Aluksi hän ei tajunnut, mitä huonetta näki raollaan olevilla silmillään, kunnes hän hivutti hieman ihanan muhkeaa peittoa päältään ja nousi istuma-asentoon. Päätä kyllä kivisti sen asennonmuutoksen jälkeen. Hän katseli kummastuneena ja väsyneenä ympärilleen, kunnes vähitellen tajusi olevansa Oliverin huoneessa. Oliverin... Yksin. Hän vilkaisi taas kauttaaltaan huoneen lävitse, muttei tosiaan nähnyt Oliveria missään. Typeränä hän kurkisti peitonkin alle, mutta näki vain omat jalkansa. Suoraan sanoen paskaiset jalkansa. Hitto. Päätäkin jomotti yhä. Angie tajusi olevansa pelkissä pikkuhousuissa ja ylävartalonkin peittona olivat vain rintaliivit. Jalkojensa vierestä peiton alta Angie löysi vaaleanpunaisen toppinsa, miten lie hän olikaan siitä yön aikana onnistunut unissaan kuoriutumaan.

Hitaasti brunette kävi istumaan sängyn laidalle ennen kuin nousi siitä ylös. Hän silmäili ympärilleen, mutta näki vain oman pienen, ruskean käsilaukkunsa jollakin tuolilla. Siellä oli myös hänen neuleensa. Jukra, hänen vaatteensa ja matkalaukkunsa... Hotellilla. Riita Teeganin ja Danan kanssa muistui hämärästi naisen mieleen. Sitten hän bongasi toisella seinustalla olevat isot kaapistot. Angie asteli niiden luo ja alkoi kipeästi etsiä jotakin päällepantavaa. Löysi kuin löysikin lopulta Oliverin t-paitavarastot. Vaaleahkonsininen paita tarttui hänen käsiinsä ja hän nuuhkaisi kevyesti sitä. Se tuoksui puhtaalta, pyykinpesuaineelta. Hieman myös Oliverilta. Vai tuoksuiko Oliver pyykinpesuaineelta? Angie veti itselleen liian ison paidan ylleen, se kävi lähes mekosta hänelle. Sen enempiä ajattelematta hän hiippaili ulos Oliverin huoneesta ja oli saada sydänkohtauksen, kun kuuli tytön äänen sivultaan. Tyttö, tai siis ilmeisesti Oliverin sisko, uteli minne hän oli menossa. Angie katsoi tätä kuin puulla päähän lyötynä. ”He's in the guestroom. Right there”, tyttö neuvoi ja osoitti yhtä suljettua ovea käytävän toisessa päässä. Angie katsoi hetken aikaa Oliverin siskon perään, kun tämä lähti hyppelehtimään portaita alaspäin varsin iloisissa merkeissä. Viimein hän itse lähti jälleen liikkeelle, kunnes pääsi sen vierashuoneen ovelle. Pari kertaa Angie malttoi koputtaa oveen peräjälkeen, kunnes sitten pujahti sisälle huoneeseen. Sängyllä oleva möykky ei liikkunut, mutta lähemmäs astuttuaan Angie näki sen kohoilevan Oliverin hengityksen tahtiin.

”Olly, Olly... Oliver!” Angie oli noussut polvilleen sängylle ja tökki nyt nukkuvaa Oliveria hereille, kunnes joutui hieman korottamaankin ääntään. Vähitellen se ärsyttävä tökkiminen alkoi tuottaa tulosta, ja Angie näki toisen silmien raottuvan. ”Why you came here instead of sleeping next to me in your own bed?” Angie oikaisi jalkansa altaan toiseen asentoon, istuen nyt risti-istunnassa siinä Oliverin pään kohdalla tämän sängyssä. Kieltämättä heräilevä Oliver oli varsin suloinen näky, sitä Angie ei voinut kiistää. Näky miellytti häntä, vaikka päätä jomotti yhä. ”What am I doing here?”

Oliver oli ärsyttävän väsynyt ja heilui selvästi vielä unen ja valveen rajamailla. Ei edes vastannut heti niihin Angien äsken esittämiin kysymyksiin. Siispä brunette joutuikin lyömään toista lujempaa, mutta kuitenkin kevyesti. Ei hän sentään mikään hullu, väkivaltainen ämmä ollut. Ainakaan tiettävästi. Ainakaan aamuisin. ”Oh God”, Angie hautasi kasvot käsiinsä, kun Oliver vahvisti hänen muistikuviaan kertomalla löytäneensä hänet kadulta, ilmeisesti jonkin ystävättärien kesken käydyn riidan seurauksena. Angie liu'utti hitaasti kädet kasvoiltaan otsalleen, sitten ujuttaen hiuksen sormiensa läpi. Pian Oliver oli jo kiinnittänyt huomionsa siihen hänen päällään olevaan paitaansa. Angie irvisti pienesti. ”I can take it off, too, if you want so”, hän järkeili ja oli jo nostavinaan paitaa, jopa sen verran että Oliver saattoi nähdä sen alta paljastuvat rintaliivit. Nopeasti Angie kuitenkin laski paidan helman alas, kun Oliverin sisko oli työntänyt päänsä sisään ovesta.

Varsin nopeasti Angie sitten tajusi olevansa matkalla Dakotaksi itsensä esitelleen siskon kanssa tytön huoneeseen valikoimaan itselleen jotakin naisellisempaa vaatetusta. Oliver oli ehdottanut alakerrassa tapaamista, joten Angie ei tiennyt, mitä mies oli jäänyt puuhailemaan vierashuoneeseen. Luultavasti pukeutumaan ja sen sellaista. Dakotan huone oli melko lähellä vierashuonetta, joten pian tyttö olikin esitellyt vaatevarastonsa hänelle. Aika lailla samankokoinen ja -oloinen kuin hänen omansa kotopuolessa New Yorkissa, mikä oli pienoinen helpotus Angielle. Ei siihen sitten mennytkään kauaa, että he löysivät hänelle vaaleat, revityt farkkusortsit sekä valkoisen paidan. ”I really do”, Angie mallaili itseään peilin ääressä, kun Dakotakin jo kehui hänen näyttävän hyvältä. Sitten Angiella kyllä kävi mielessä, että suihkuun pääsyä olisi voinut toki sitäkin kysyä, mutta ehkä hän kysäisisi moista Oliverilta myöhemmin... Kerran he olivat jo sopineet tapaavansa pian alakerrassa. ”Thanks”, brunette hymyili Dakotalle ennen kuin he lähtivät sitten ulos huoneesta ja suuntasivat kulkunsa portaiden kautta alakertaan.

Ruokapöydän äärestä he löysivätkin Oliverin lisäksi myös kaksi muuta sisarusta, jotka esiteltiin Angielle Tristanina ja Sophiana. Angien itsensä ei tarvinnut kyllä esittäytyä laisinkaan. Se ei kuitenkaan tyttöä pahemmin haitannut, ei hän ollut mitään ujostelevaa sorttia. He pääsivät käymään pian aamiaisen kimppuun. Angiella oli omituinen tunne siitä, että joku tarkkaili häntä hänen syödessään sitä munakokkeliaan ja mutustellessaan bageliaan, vaikka tietysti koko Oliverin sisaruspoppoo tuntui olevan hyvinkin kiinnostunut hänestä. Angie kuitenkin tiesi, että se oli Greysonien kotiapulainen, Blanca, joka häntä kyttäsi. Sitten lopulta kun Oliver ja Angie olivat jääneet viimeisinä pöytään, Blanca alkoikin udella Angien taustoja, oli kuulemma pistänyt merkille bruneten tummahipiäisyyden. ”Sí, sí. Mi mama es de Barcelona”, Angie kertoikin sitten espanjaksi Blancalle, mistä toinen näytti ilahtuvan suuresti. Alkoi sitten höpistä enemmänkin espanjaksi, minkä vuoksi Angie vilkaisi hieman kulmat kurtussa Oliveria. Ei hän loppupeleissä ihan täydellistä espanjaa osannut, jonkin verran vain, sillä englanti oli kuitenkin hänen pääkielensä. ”¡Claro! Fue un placer conocerte”, brunette vielä viimeiseksi sanoi ennen kuin Blanca oli jälleen vaihtanut isännän – tai isännän pojan – läsnäolon vuoksi kielen englantiin ja ilmoittanut lähtevänsä muihin askareisiin toisaalle taloa.

Angie katsoi Blancan perään, kunnes tajusi syödä aamiaisen rippeet lautaseltaan loppuun. Sitten hän joi oman lasillisensa tuorepuristettua appelsiinimehua loppuun. ”She seems to be nice”, Angie totesi hymyillen, yllättävänkin leppoisasti. Päänsärkykin alkoi jopa helpottaa. Hänen olonsa oli aika siedettävä, hän oli jopa saanut sen aamiaisensa syötyä. Ainakin rasvainen munakokkeli oli ollut varsin maittava, juuri sopivaa krapulamätöksi. Lautaset he korjasivat astianpesukoneeseen ja Angie jäi siihen käsitykseen, että Oliver teki niin kun kerrankin kotiapulaisen silmä vältti ja soi sen mahdollisuuden heille. ”Ready to kick me out here?” Angie kysyi pienen virnistyksen kera, kun he raahustivat takaisin yläkertaan. Muisti samalla taas omien tavaroiden olevan yhäkin hotellihuoneessa Danan ja Teeganin luona. Sinnekin pitäisi siis vielä raahautua.

Angie ei voinut olla kuin mielissään, kun Dakota oli ehdottanut yhteistä ostosreissua. Heidän oli muutenkin tarkoitus viipyä kaupungissa vielä vajaan viikon verran, joten kaipa hän saisi sovittua sopivan ajankohdan kyseistä shoppailureissua varten. ”Sure”, brunette oli vastannut vilpittömän hymyn kera ennen kuin he olivat Oliverin kanssa karanneet sinne yläkertaan.

Leikillään Oliver oli tietenkin saman tien häntä potkaisemassa pellolle, mutta sitten nuorukaisen sanat saivat kuitenkin Angien yllättymään. Hänkö jäisi vähän pidemmäksi aikaa Miamiin palloilemaan tyhjänpanttina? Tai no tietysti hän keksisi paljonkin tekemistä siellä auringonkylpemässä kaupungissa, olihan hän periaatteessa näköjään jo saanut uuden kaverinkin Oliverin siskosta, mutta... Hän oli jo asennoitunut noudattamaan paluulippunsa päivämäärää. Toisaalta, mikä häntä New Yorkissakaan odotti? Siskot, äiti ja isä tietenkin, mutta kyllähän he pärjäsivät. Ei ollut töitä, ei koulua. Häntä ei pidättelisi siis mikään. ”I'd be crazy if I say no, so... Absolutely”, Angie virnisti ja nauroi sitten Oliverin lisäykselle. ”Don't worry, honey. You'll get tired of me, I promise...” brunette lisäsi vielä tietäväisenä. Joo, varmastikaan hänen ei tarvinnut hengata Oliverin kanssa, mutta kenties hän haluaisi tehdä niin. Angien oli nimittäin pakko myöntää, että hän oli ehkä jopa kaivannut kyseisen miehenketaleen seuraa.

Hetken he jutustelivat vielä alakerrassa Oliverin sisarusten kanssa, ja Angie tunsi olonsa tervetulleeksi varsinkin kun miehen siskot tuntuivat olevan niin innoissaan hänen pidennetystä visiitistään. Angie sai olla kuitenkin jo hieman hoputtamassa Oliveria, jotta he lähtisivät jo hotellille. Hän halusi jo saada tavaransa. Dakotan vaatteet olivat siistit ja kivat, mutta hän kaipasi omia kuteitaan. Vaikka ne olivatkin niin paljon Dakotan tyylin kaltaisia. ”You can go there. I'll wait outside”, Angie selitti Oliverille, kun he siirtyivät ulos ja metsästivät itselleen taksin kadun varresta. Oli sitten naurahtavinaan muka kovinkin huvittuneesti miehen vitsailulle. Ha-ha. Taksissa hän vilkaisi Oliveria hieman kulmiaan kohottaen, kuin tuon mestarillisen suunnitelman kyseenalaistaminen olisi ollut täysin turhaa työtä. ”Yes – please. Just say that you're Oliver and there to get my stuff”, Angie virkkoi päättäväisen oloisena. Hän tiesi kyllä, että Dana ainakin tietäisi Oliverin nimeltä – Angie ja Meghan olivat nimittäin silloin aikoinaan saattaneet höpistä kyseisestä kundista tyttöjen illoilla.

Ei mennyt kauaakaan, kun taksi jo kaarsi oikean hotellin eteen. He maksoivat taksin, tai siis Oliver maksoi, ja kuljettajaa kiittäen nousivat ylös. ”I'm gonna wait you here. Good luck, Mr. Bond”, Angie hymyili lempeästi, laski ylös nostamansa aurinkolasit silmilleen ja kaivoi puhelimensa esille. Hän voisi mainiosti vaikkapa selata some-sovellukset läpi joutessaan. Ehti kyllä Oliverin mentyä huomata Danan lähettämät viestit ja pari puheluakin, ja ajatella sitä tosiseikkaa, että tytöt olivat varmaan olleet huolissaan hänestä kuluneen illan, yön ja aamupäivänkin aikana. Nopeasti Angie kuitenkin ehti karkoittaa ne sellaiset ajatukset mielestään. Nytpä Dana ja Teegan saisivat todeta hänen olevan ihan kunnossa, kun näkisivät Oliverin ja kuulisivat mieheltä hänestä. Myöhemmin hän voisi näpytellä Danalle jonkinmoisen vastauksenkin. Päätti kuitenkin ihan silkkaa kostonhimoaan napsauttaa kaikki viestit luetuiksi. Olihan hän lapsellinen. Mutta ei hän jaksanut välittää asiasta juuri silloin, jos tosin edes tajusi itse kunnolla käytöstään.

Onneksi Oliver saapui lopulta. Tai no, Angien omasta mielestä hän oli kyllä odotellut vähän liiankin kauan. Lausui kyllä kiitoksen sanat Oliverille saadessaan tältä hyppysiinsä vedettävän matkalaukkunsa, jolla oli odotetusti kokoa. Ei ollutkaan mikään pikkuinen lentolaukku. ”What took you so long? That barista is propably thinking that I'm gonna steal something from his cafeteria”, Angie letkautti ja vilkaisi kadun toisella puolella olevaa kahvilaa, jonka sisäänkäyntiä ja terassia joku tarjoilijamies puunasi parempaan kuosiin ja välillä vilkuili hänen – heidän – suuntaansa. ”How are the girls? Is Teegan still pissed off me?” Angie uteli, kun he lähtivät kävelemään poispäin hotellilta kohti vähän matkan päässä kadunvarressa odottavaa uutta taksia. ”Sorry for I put you into this but I really didn't want to go there. I know this whole thing is so stupid and blah blah blah but... Can we just focus on me being here with you and your family?”