|
|
Nov 13, 2015 17:07:39 GMT 2
Post by Deleted on Nov 13, 2015 17:07:39 GMT 2
Montreal, Canada Once upon a time, throwback high school vuosiin Amanda Elliot & Cole Lawson Aamu ei voinut olla paljoa sen pikkutunteja pidemmällä, kun Amanda havahtui hereille. Päätä särki ja suussa maistui viemäri. Amanda haroi eksyneet hiussuortuvat pois kasvoiltaan ja huokaisi syvään. Mikä edellisenä iltana oli ollut tukeva hupihumala oli nyt kääntymässä armottoman krapulaksi, joka etenkin Amandan kaltaisella aloittelevalla juhlialla saattoi kestää päiväkaudet. Amanda sulki silmänsä, mutta uni ei tuntunut enää palaavan, joten tuo nousi ylös ja tiputti jalkansa laidan yli istuen siinä tuijottamassa pimeyteen. Oli taas mennyt vähän lujaa. Kevyt kuoraus kantautui Amandan selän takaa saaden tytön jähmettymään paikoilleen ja tuo kurkisti varovaisesti olkansa yli. Amandan selän takan nukkuin peittoonsa kääriytyneenä joku. Peittomöykyn koosta ja kuorsauksesta päätelleen tuo joku oli miespuolinen. Amanda hieraisi taas särkevää otsaansa yrittäen pikakelata päässään edellisen illan ja yön tapahtumia, mutta mitä loppuillan tapahtumiin tuli filmi tuntui olevan täysin poikki. Jos peiton alla tosiaan lymysi mies sen olisi pakko olla Cole, Amandan poikaystävä, mutta Amanda ei vaan saanut päähänsä missä vaiheessa iltaa hän oli törmännyt Coleen? Eihän tuo edes koskaan juhlinut, joten ehkä Amanda oli soittanut Colelle julista treffatakseen tuon juhlien jälkeen? Amanda hapuili kännykkää yöpöydältä, painaen sen näytön aktiiviseksi. Kello oli varttia yli viisi ja puhelimen näyttö ilmoitti yhdestä vastaamattomasta puhelusta sekä kahdesta lukemattomasta tekstiviestistä. Amanda avasi lukitusnäytön ja veti nopeasti näytön kirkkauden minimiin, jottei herättäisi nukkuvaan vierastaan. Tekstiviesteistä toinen oli viesti Colelta; good night, see you tomorrow. Viesti oli lähetetty kello 22:30. Outoa. Nähdään huomenna? Tekstiviesteissä ei ollut mitään siihen viittaavaa, että Amanda ja Cole olisivat sopineet tapaavansa juhlien jälkeen. Toinen viesti oli Amandan ystävättäreltä kysyen minne Amanda oli kadonnut. Viesti oli lähetetty joskus yhden jälkeen yöllä. Hmm, ehkä Amanda oli soittanut? Amanda avasi puhelulogin. Missattu puhelu oli samalta ystävättäreltä, mutta soitettujen puhelujen logi paljasti jotain yllättävää. Amanda ei ollut suinkaan soittanut Colelle vaan tämän parhaalle ystävälle Leolle. Colen syötävän komea bestis oli aina ollut Amandan mieleen, muttei hän kuitenkaan niin hirveä narttu ollut, että alkaisi flirttailla poikaystävänsä parhaan ystävän kanssa. Vai oliko? Amanda katsoi taas olkansa yli nukkuvaa peittomönttiä ja noin sata ja yksi ajatusta kävi pikakelauksella Amandan päässä. Tyttö päätti kuitenkin purra huultaan ja kurkistaa peiton alle. Amanda kipusi takaisin sängylle ja raotti sydän pamppaillen peittoa. Tytön sydän lähestulkoon pysähtyi, kun peiton alta palajastuikin puoli-alaston Leo. Yhtäkkiä Amanda tunsi pakottavaa tarvetta oksentaa ja rynnisti vauhkoontuneen norsun tavoin kohti makuuhuoneensa kylpyhuonetta lukiten oven perästään. "Fuck, fuck, fuck..." Amanda hoki hiljaa itsekseen, nojautuen lavuaarin reunaan ja yrittäen tasata hengitystään. Olivathan hän ja Cole etääntyneet hirvittävää vauhtia sen jälkeen kun high school alkoi ja Amanda oli saanut uusia ystäviä, alkanut käydä illanvietoissa ja senioreiden juhlissa. Ei ollut ensimmäinen kerta kun Amandalta lähti illan tullen mopo käsistä, muttei hän koskaan ollut halunnut Colea tietoisesti pettää. Etenkään tällä tavoin. Cole oli kaikesta huolimatta hyvä jätkä vaikka heidän välinsä olivat jo alkaneet väljähtää. Amanda oli kuitenkin toivonut jutun hiipuvan pikkuhiljaa ja molempien lähtevän hyvissä mielin omille teilleen eikä ikävää "we have to talk"-keskustelua olisi ikinä tarvinnut käydä. Nyt se piti käydä kaikista rumimmalla tavalla kaikista. Amanda huokaisi sydään, kalauttaen päätään lavuaarin reunaa vasten. "Why am I such a jerk?". Vaikka olisihan tämä pitänyt arvata, että ennen pitkää kuningas alkoholin kanssa läträtessä tulee tehtyä jotain typerää, muttei sen olisi tarvinnut olla ihan näin typerää. Amanda heitti kylmää vettä kasvoilleen ja hiipi takaisin huoneeseen, vetäisten peiton Leon kasvoilta. "You need to go, now." Amanda puhisi toisen uneliaille, mutta hämmentyneille kasvoille. "Ama?" Leo muitisi uneliaana. "Yes. You need to leave." Amanda jatkoi, repien peittoa miehen yltä. Kun Leo vihdoin nousi istumaan Amanda loikkasi lattialle, keräten tuon vaatteet yhteen myttyyn ja heittäen ne tuon syliin. "Get dressed. You need to leave before my parents see you." Amanda sihisi, haroen sotkuista tukkaansa pois kasvoiltaan. Leo tuijotti Amandaa tyrmistyneenä, mutta teki työtä käskettyä. "Women..." mies mutisi kömpiessään ylös sängystä ja veti vaatteita ylleen. Kello ei voinut olla vielä paljoa ja pieni laskuhumala painoi edelleen. Amanda seisoi vaivautuneena keskellä huonetta huultaan jyystäen, tietämättä mitä sanoisi. Hetken hiljaisuuden jälkeen Amanda kuitenkin rohkaistui ja avasi suunsa. "Did we...?""Have sex last night? Yes Ama, we did."Amanda hypähti hieman Leon sanottua asian ääneen. "Are you, uhm, gonna tell Cole?" "Hell no.""Mmh. Well I think have to tell him. Its not fair to lie.""Well, I would prefer you not to but its up to you if you suddenly decide to grow a conscience.""Don't you think is fair towards him to know?""It will hurt him like hell.""I know it will, but would you rather be lied to or get hurt but know the truth?""I don't know, Ama.""You don't know? You really don't care do you?""You really think I would sleep with his girl if I did? Whatever you decide, let me know so I will prepare myself. Whether its a re-play from last night baby or to drop the bomb at Cole or maybe both?""You're such an ass.""Isn't that what you like about me?""Just get lost. Now.""Aight. Laters.""Don't wake up my parents."
Mies pörrötti Amandan tukkaa kevyesti hiipien sitten ulos huoneesta ja Amanda lysähti takaisin sängynreunalle istumaan. Hän nappasi puhelimen kouraansa. Miten ihmeessä hän kertoisi Colelle? Leoa ei tuntunut kiinnostavan paskan vertaa se, kertoisiko Amanda vai ei. Olihan hän huomannut poikien välien viime-aikoina hieman viilenneen Colen keskittyessä urheiluun ja Leon keskittyessä hiomaan tulevaisuuttaan naistenmiehenä, mutta silti. Mikä helvetin aivopieru sai hänet soittamaan Leolle viime yönä? Amanda avasi puhelimen ja kirjoitti Colelle viestin "wanna meet for breakfast?" ja laski puhelimen pöydälle. Amandalla oli suihkun verran aikaa päättää mitä tekisi tai kenties olisi parempi painella takaisin nukkumaan ja herätä leikkien, ettei mitään ole tapahtunut. |
|
|
|
Nov 16, 2015 18:03:57 GMT 2
Post by Deleted on Nov 16, 2015 18:03:57 GMT 2
Cole istui keittiönsä baarijakkaralla ja tuijotteli melkein katutasossa olevan asuntonsa isoimmasta ikkunasta pikkuhiljaa heräilevään Boisbriandiin. Ensimmäinen viikko omassa yksiössä täysin uudessa kaupungissa oli vaatinut paljon, mutta toisaalta kulunut treenien ja uuteen joukkueeseen tutustumisen takia todella nopeasti. Äiti ei olisi uskonut 16-vuotiaan poikansa selviävän edes päivää yksin omassa asunnossa, mutta Cole oli palanut halusta todistaa pystyvänsä siihen vallan mainiosti. Eikä hänellä ongelmia ollut viikolla ollutkaan, nyt onnistumisen tunne yksin elämisestä oli kuitenkin poispyyhitty. Digitaalikellon punaiset numerot näyttivät vasta viittä, mutta Cole ei ollut nukkunut enää moneen tuntiin. Keskellä yötä saapunut tekstiviesti oli pitänyt pojan tiiviisti hereillä ja nytkin hän vain pyöritteli hajamielisesti käsissään puhelintaan. ”I heard Leo went to Ama’s after she left the party.” Niinkin yksinkertainen tekstiviesti jolla sitten kuitenkin oli elämää suurempi vaikutus.
Leo oli ollut Colen paras ystävä aina hiekkalaatikkoajoista lähtien, mutta ei poika itsekään voinut kiistää sitä, että he olivat viime aikoina ajautuneet erilleen. Leo ei kuunnellut Colen varoittavia sanoja elämäntyylistään eikä Cole kuunnellut Leon kehotuksia rentoutumisesta. Täysin päinvastaiset elämäntyylit olivat aiempina vuosina naurattaneet kaveruksia, mutta viimeiset kuukaudet nuo erot olivat vain suoraan sanoen vituttaneet erityisesti Colea. Leo tiesi heidän seurustelleen Amandan kanssa jo pidemmän aikaa ja Leo tiesi myös tarkalleen kuinka paljon Amanda merkitsi Colelle. Silti useammin kuin kerran Col oli saanut kuulla Leon vikitelleen Amandaa jälleen yksissä bileissä, jotka hän itse oli jättänyt pelin tai treenien takia väliin. Siksi tuolla hänet hereille havahduttaneella tekstiviestillä oli niin suuri vaikutus. Colelle ei tuottanut minkäänlaista vaikeutta kuvitella mitä yön aikana oli tapahtunut, vaikka hän todella oli yrittänyt sysätä ajatukset syrjään ja keskittyä varaamaan itselleen junalipun Montrealiin. Hän ei halunnut uskoa pahinta, vaan halusi kuulla asian suoraan Amandalta ja nähdä tämän reaktion siihen, että Colella oli jo odotuksensa siitä mitä tytöllä oli sanottavaa. Kun puhelin sitten vihdoin värisi keittiön marmorista pöytätasoa vasten, Cole repäisi katseensa pois ikkunasta ja vilkaisi viestin. Yeah sure, though I’m not in the mood to eat anything while I listen my girlfriend tell me about last night with my best friend. Niin tosiaan se positiivinen ajattelu, eihän Cole vielä oikeasti tiennyt oliko yöllisessä viestissä totuutta vai ei. ”Ok, at Marcy’s?”, Col ehdotti tapaamispaikaksi suosikkikahvilaansa lähellä kaukoliikenteen rautatieasemaa, sillä jos Amandalla oikeasti oli sanottavana se mitä Col odotti, hän ei halunnut edes vaivautua matkaamaan keskustasta esikaupunkialueelle kuuntelemaan asiaa.
Junamatka Boisbriandista Montrealiin kesti alle tunnin, mutta väsymys sai viimein myös Colen vaipumaan uneen hetkeksi. Col heräsi juuri ennen asemalle saapumista ja ehti hetkisen tuijotella junan ikkunasta vilisevää Montrealia. Joskus hän mietti, miten erilaista elämä olisi jos hän ei koskaan olisi löytänyt jääkiekosta intohimoaan. Hänen ja Leon välejään ei ainakaan hiertäisi se, että Col kävi bileissä nykyään ainoastaan vain huolehtimassa kavereitaan hengissä kotiin. Ei hän silti tuominnut muita, mutta tietyn leiman siitä silti sai kun ei koskaan ehtinyt peleiltään juhlia koulutovereiden tapaan.
Kuulokkeet korvissa Col astui sisään pikku kulmakuppilaan ja tervehti tiskin takana seisovaa myyjää. Hän ei jaksanut tilata vielä mitään, kun ei yhtään tiennyt kauanko Amandalla kestäisi ehtiä paikalle. Col oli ajoissa, koska ainoa Boisbriandista lauantaiaamuna Montrealiin kulkeva juna lähti jo kahdeksalta. Pojan kasvoilla karehti varsin vaikeasti tulkittava ilme, kuten aina muutenkin. Cole harvoin näytti kenellekään mitä mieltä mistäkin oli, elämä oli huomattavasti helpompaa kun vain antoi asioiden edetä niin kuin muut halusivat. Toisaalta tämänhetkinen tilanne kyllä osoitti, että joskus mielipiteensä ja ajatuksensa voisi tuoda esiin selkeämminkin. Ikkunapöydän kahvilan nurkasta löydettyään Col heitti kevyen syystakkinsa tuolin selkänojalle ja laittoi lippiksensä pöydälle sukien sitten jälleen kerran hieman ylimittaiseksi päässeet hiuksensa taakse. Syvään huokaisten poika veti kuulokkeet korvistaan ja keskittyi kadun ihmisvilinään Amandaa odotellessaan.
|
|
|
|
Nov 17, 2015 22:51:04 GMT 2
Post by Deleted on Nov 17, 2015 22:51:04 GMT 2
Amanda vastasi Colen viestiin varmistaen paikaksi Marcy’s:in ja paineli suihkuun. Amanda seisoi melkein puoli tuntia kuuman veden alla miettien miten tästäkin taas selvittäisiin. Pitkä seurustelu kankkulan kaivoon vain yhden yön takia. Yön, jonka aikana Amanda oli ollut sen verran tukevassa jurrissa, ettei edes muistanut mitä tapahtui vai tapahtuiko edes mitään. Leon mairea hymy kuitenkin äänesti sen puolesta, että ainakin jotain oli tapahtunut.
Kuivattuaan hiuksensa Amanda veti päälleen farkut, rennon t-paidan ja hupparin. Kotiin häntä koipien välissä palatessaan hän voisi sitten vetää hupun päänsä yli ja angstata kaikessa rauhassa. Amanda vitkutteli tarkoituksella kenkien valinnassa ja etsiskeli hajamielisenä avaimiaan pitkittääkseen lähtöä. Lopulta Amanda nappasi takkinsa, kietoi kaulaliinan kaulaansa ja upotti kuulokkeet korviinsa. Tyttö huusi vielä heipat vanhemmilleen ja paineli ovesta pihalle.
Amandan istuessa bussiin kohti keskustaa hänellä ei ollut vieläkään mitään hajua mitä sanoisi. Kenties perinteinen its not you, its me? Voi helvetti miten kornia. Tai ehkä puhe siitä, kuinka Cole on sellainen kundi jonka Amandan kaltainen free spirit tapaa liian nuorena ja että joku saa Colesta vielä ihanan miehen. Joskaan ei Amanda, koska päätti kännipäissään pettää. Jokainen selitys kuulosti toistaan kornimmalta, mutta toisaalta, oliko tässä oikeasti mitään hyvää selitystä? Oli vain valittava sokerikuorrutettu tai kylmä totuus versio.
Amanda oli surkea pitämään puheita tai artikuloimaan tunteitaan noin muutenkin. Toisaalta, voiko kohta 17-vuotiaalta kummempaa odottaa? Oli silkka ihme, että hän ja Cole olivat pysyneet yhdessä näinkin kauan. Amanda oli vuosi vuodelta muuttunut levottomammaksi ja Montrealin perhelähiön seinät alkoivat kaatumaan päälle ja Amanda vietti tanssi studiolla yhtä enemmän aikaa. Cole taas oli omistautunut urheilulle. Olihan tanssikin omalla tavalla urheilua, mutta Amanda näki sen enemmänkin taiteena ja itse-ilmaisuna kuin totisena urheiluna. Aika harrastuksissa ja eri kaveripiireissä oli alkanut syödä yhteistä aikaa.
Bussi kurvasi keskustaan ja Amanda hyppäsi kyydistä suunnaten pieneen kulmakahvilaan. Cole näkyi jo istuvan nurkkapöydässä. Amanda otti ovenkahvasta kiinni ja veti syvään henkeä. Here we go. Amanda asteli sisään ja antoi katseensa harhailla kahvilassa, kunnes vihdoin katsoi Coleen. Tuo näytti väsyneeltä ja mietteliäältä. Noh, kohta tuo muuttuisi pettyneeksi ja vihaiseksi. Amanda huokaisi ja istui alas.
"Hi." Amanda sanoi lyhyesti ja kietoi kaulaliinansa auki. "You look tired." tuo jatkoi samaan hengenvetoon, vääntäen jonkinlaisen hymynhäiveen. Amanda huomasi, ettei Cole ollut vielä tilannut mitään. "Want some coffee to wake up?" Amanda kysyi, viitoten tarjoilijaa luokseen. "I would kill for some cappucino." Amanda tilasi molemmille kahvit ja kääntyi taas pojan puoleen. "Are you alright? You seem a bit off." Amanda vilkaisi taas Coleen ja tiputti katseensa kahvikuppiinsa seuraten lusikan kierroksia kupissa.
|
|
|
|
Dec 10, 2015 23:09:43 GMT 2
Post by Deleted on Dec 10, 2015 23:09:43 GMT 2
Cole vain nyökkäsi huomaamattomasti Amandan kysymykselle, välittämättä oikeastaan mitä toinen hänelle tilasi. ”Yep, didn’t catch much sleep”, poika tokaisi painokkaasti, vaikka eihän Amanda nyt voinut lausahduksen sävyä ymmärtää, kun ei taatusti tiennyt Colen tietävän mitään viime yön tapahtumista Montrealissa. Kahvikuppiinsa tuijotellen Col kokosi ajatuksiaan ja mietti kuumeisesti, kumman suusta keskustelunavaus lopulta tulisi. Amanda sitten viittasi poikaystävänsä olemukseen kysyvästi, ja Col päätti tarttua siihen. ”Oh I’m just tired, how about you? I heard there was a party yesterday, were you there?” Cole esitti kysymykset ihan tavalliseen uteliaaseen sävyyn, ei mitenkään kuulustelevasti tai muutoin liian kärkkäästi. Takana piili kuitenkin päätään nostava vitutus siitä, ettei Amanda vain voinut kertonut suoraan mitä eilen oli tapahtunut.
Elämä olisi ollut niin paljon helpompaa, jos Jake olisi jättänyt viime yönä lähettämättä sen paljonpuhuvan tekstiviestin. Colen ja Amandan suhde nyt olisi todennäköisesti kuivunut kokoon itsekseen ajan mittaan, eikä olisi katkennut näin kivuliaasti. Sarkastiset ajatukset piikittivät, kun Col tarkkaili Amandaa tämän vastausta odotellen. Eihän hän nyt vielä tiennyt asioiden olevan menossa tuhoon päin, hän vain perusti oletuksensa pahimpaan aavistukseen ja siihen, kuinka huonolle tolalle hän oli asiat jättänyt karatessaan Boisbriandiin sen oikean todellisen rakkautensa, jääkiekon, perässä. Mutta todella. Jos tämä nyt oli kaiken loppu, Col ei tiennyt miten kokoaisi itsensä. Kyllähän hän nyt ilman Amandaa pärjäsi, mutta ei jos asiat päättyisivät tavalla jolla poika pelkäsi niiden päättyvän. Kuinka säälittävänä häntä pidettäisiin sitten kun asioiden todellinen laita paljastuisi kaikille. Toisaalta, Col olisi siinä vaiheessa turvallisesti 40 kilometrin päässä Montrealista elämässä täysin eri elämää täysin eri kaveripiirin keskellä. Sehän voisi olla ihan virkistävääkin.
Poika havahtui ja ajatukset palasivat taas hieman vakavammiksi. Tosiasiassa Amanda oli hänelle oikeasti edelleen tärkeä, vaikka välit olivatkin rakoilleet muuton ja yhteisen ajan vähenemisen myötä. Miten hän tosiasiassa kestäisi kuulla, että monta vuotta vierellä kulkenut luottoystävä ei tulisi esiintymään elämässä enää mitenkään. Ilkeät ajatukset syöksyivät taas kuin ammuttuina. Jos tekstiviestin sanoma piti paikkansa, Colen ei todellakaan tulisi edes miettiä kestäisikö hän menettää kun se olisi edessä pakosta ja väkisin.
|
|
|
|
Dec 27, 2015 22:56:18 GMT 2
Post by Deleted on Dec 27, 2015 22:56:18 GMT 2
Amanda vilkaisi Colea pikaisesti kulmiensa alta tuon todettua viettäneensä unetonta yötä, muttei reagoinut kommenttiin sen kummemmin. Ennen kuin Cole ehti jatkaa Amanda oli viittilöinyt tarjoilian luokseen ja tilannut molemmille cappuchinot ja tuijotteli kuumeisesti tarjoilijan perään seuraten tuon touhuja tiskin takana, muka kuumeisesti kahviaan odotellen vaikka ainoa asia joka sai Amandan kuumeisen tuskaiseksi oli totuus, jonka olisi tultava ilmi tämän keskustelun aikana. Jossain kahvikupin ja jälkiruokajuustokakun välissä Amandan olisi kerättävä ne vähät rohkeutensa rippeet ja kakistettava ulos totuus ja tarina siitä, mitä eilen oli tapahtunut. Amanda tiesi, että tunnustettuaan mitä viime yönä tapahtui se muuttaisi kaksikon välit luultavasti peruuttamattomasti ja ettei todennäköisesti enää näkisi Colea.
Toisaalta Amanda halusi kierrellä ja kaarrella ennen totuuden julkituloa, jotta saisi vielä viettää viimeiset hetket Colen kanssa ennen kuin ydinpommi putoaisi ja hän jäisi kahvilanpöytään yksin itkua nielemään. Miten ajatukset saattoivatkaan olla näin ristiriitaisia, vaikka itsehän hän oli pettänyt ja eilen kovaan känniläisen ääneen selittänyt Leolle olevansa kyllästynyt Coleen ja tämän iänikuiseen jääkiekko-on-elämäni-soopaan. Silti tässä hän istui suremassa sitä, että joutui päästämään nyt toisesta irti.Amanda vältteli Colen katsetta viimeiseen asti, kunnes pojan kysymys pakotti Amandan irroittamaan katseensa tarjoilian muka-niin-kiinnostavasta kah vinvalmistusprosessista ja katsomaan jälleen Colea pöydän toisella puolella. Amanda nostatti puoliväkisin hymyn kasvoilleen, kun tuo uteli juhlista.
"Of course, when have I ever missed a party?" Amanda naurahti muka kevyesti, välättäen pienen hymynhäiveen sanojensa painoksi, sillä hän huomasin pojan olevan hieman kireän oloinen. Luojan kiitos tarjoilija eksyi paikalle juuri kreivin aikaan, laskien molempien eteen höyryävän kupin kahvia. "Besides, everyone were there." Amanda lisäsi kuin puollustukseksi, hörpättyään hieman kahviaan. "Well, almost. You weren't. Why you asking?" Amanda jatkoi lähestulkoon samaan hengenvetoon, tarjoten lauseen lopuksi pienen hymyn, joka tällä kertaa oli kaikkea muuta kuin väkinäinen. Siinä Colea pöydän toisella puolella katsellessaan Amandan valtasi tietynlainen haikea olo muistellessaan hänen ja Colen yhteistä aikaa vaikka viimeaioina aika ja etäisyys olivat tehneet tehtävänsä nuorenparin väleihin. Hymy kuitenkin katosi naisen huulilta yhtä nopeasti, kuin se oli niille noussut. Jokainen lause keskustelussa oli askel lähemmäs hetkeä, jolloin Amandan olisi kerrottava yön tapahtumista ja vaikka Amanda oli pohtinut kuinka kaiken kertoisi koko bussimatkan keskustaan ei tyttö ollut vastausta rikkaampi.
|
|
|
|
Dec 28, 2015 15:09:27 GMT 2
Post by Deleted on Dec 28, 2015 15:09:27 GMT 2
Cole ei halunnut tapella. Hän ei jaksanut edes sanaharkkoja, saati sitten suurempia riitoja. Poika ei kuitenkaan tiennyt miten muuten saisi kysytyksi asiaa, kun Amanda ei selkeästikään halunnut asiaa puheeksi itse ottaa. Col tiesi ettei saisi hallittua äänensävyään jos pamauttaisi kysymyksensä suoraan, mutta toisaalta hän tajusi jo että kiertely vain ajaisi Amandaa kauemmaksi asian paljastamisesta. Ei Colekaan halunnut asiaa kuulla, mutta ymmärsi kyllä jollain tasolla että pettämisen myöntäminenkin oli vaikeaa. Häntä vain korpesi se, että Amanda oli tosissaan valinnut Leon. Coleen olisi sattunut ihan sama kenen kanssa Amanda olisi hänen selkänsä takana maannut, mutta että Leo. Nöyryytyksen tunne oli monin verroin suurempi kun kyseessä oli kaksi ihmistä, joiden käsiin Col olisi tosipaikan tullen luottanut henkensä. No, onneksi ei ehtinyt tulla sellaista tilannetta, sillä näemmä hänen ei olisi kannattanut luottaa kumpaankaan.
Poika hymähti kulmiaan hieman kohottaen Amandan kommentille ja keskitti katseensa mieluummin kadun vilinään ikkunan toisella puolen. Niin tosiaankin, kyllä hän tiesi mitä heistä oli pariskuntana puhuttu jo kauan ennen tätä tapausta. Useimpien silmissä Amandan olisi pitänyt jättää riippakivenä roikkuva urheilijapoikaystävänsä jo aikoja sitten, mutta ne useimmat nyt eivät nähneet heitä kuin koulussa. Heillä nimittäin tosiaankin oli vuosien aikana ollut hetkiä, joita Col ei edes pystynyt juuri nyt muistelemaan, koska niiden aiheuttama kaipaava tunnekuohu olisi taatusti saanut hänet sylkemään ulos kaikki ne katkeratkin ajatukset Leosta. ”Well yeah, when have I ever not missed a party”, Col heitti takaisin niskaansa hieraisten ja vilkaisi Amandaan. Kysyikö tämä nyt ihan tosissaan miksi Col halusi tietää. Oikeasti. Poika puri kieltään ja hillitsi halunsa äyskäistä totuuden kysymyksensä takana saman tien. Täpötäydessä kahvilassa riitely nyt ei ainakaan parantanut asiaa. Ja tosiaan, Cole ei edes halunnut riidellä. Hän halusi vain kuulla totuuden ja joko olla onnellinen siitä, että Jaken yöllinen viesti oli ollut puuta heinää. Tai sitten kuulla totuuden ja lähteä kahvilasta ja Montrealista taakseen katsomatta.
Mietteissään Col kaivoi puhelimensa taskusta ja selasi Jaken viestejä hetkisen edestakaisin. Se olisi menoa nyt jos hän nostaisi kissan pöydälle. Poika paloi halusta sivuuttaa koko asian, mutta hän ei todellakaan ollut matkustanut turhaan tänne ja missannut aamun treenejä vain siksi, ettei edes selvittäisi totuutta. Valmentajalle Col oli tokaissut menevänsä hautajaisiin, kun ei ollut muutakaan tarpeeksi vakavaa tekosyytä keksinyt. Ja saattoivathan nämä ollakin hautajaiset. Monen vuoden parisuhteen ja vielä useamman vuoden ystävyyden hautajaiset.
Suu tiukkana viivana Cole avasi sen kaiken pilanneen tekstiviestin, laski puhelimen pöydälle ja työnsi sen pöytää pitkin Amandan nähtäville. ”This is why I’m asking, and this is why I was awake the whole night.” Viestissä nyt ei tosiaan sanottu muuta kuin että Jake oli nähnyt Leon suuntaavan Amandan luo bileistä, mutta menneiden tilanteiden ja koko kokoon kuivuneen parisuhteen kannalta tarkasteltuna viesti kertoi kaiken tarpeellisen. Col nojasi takaisin tuoliinsa, risti kätensä rinnalle ja tuijotti ulos ikkunasta haudatun kiukun naamio kasvoillaan. Hän ei halunnut katsoa Amandaan ennen kuin tämä kertoisi kaiken. ”I’m sure Leo can tell me about this too”, poika vielä heitti katkera sävy äänessään, kun ei saanut itseään hillityksikään.
|
|
|
|
Dec 28, 2015 16:16:36 GMT 2
Post by Deleted on Dec 28, 2015 16:16:36 GMT 2
Amanda tutkaili poikaa pöydän toisella puolella, joka näytti hetki hetkeltä tuohtuneemmalta kuin hiljalleen muotoaan hakeva myrskypilvi. Siihen, että Amanda oli onnistunut sunnuntai-aamuna saamaan Colen kahvilaan ei siis ollutkaan selityksenä maailman kahdeksas ihme, vaan jokin todella kalvoi pojan mieltä. Kuitenkin sen sijaan, että Cole olisi jo Amandan saapuessa heittänyt täyslaidallisen paskaa tytön niskaan ennen kuin tuo kerkesi edes istua alas Cole näytti patoavan tunteitaan viimeiseen asti ja hetkenä minä hyvänsä koko vyyhti purkautuisi yhellä rysäyksellä.
Ehkei koko vyyhtiä ylipäätään olisi, jos Cole ei alun alkaenkaan olisi padonnut tunteitaan ja ajatuksiaan. Joskus Amandasta tuntui, että sai suunnilleen väkisin kalastaa Colesta ulos mitään semi-kivaa suurempaa tunneskaalaa, kun taas Amanda itse oli varsin värikkään ja laajan tunneskaalan omaava tyttö, joka ei paljoa niiden käytössä hinnaillut. Amanda olisi toivonut Colen iän myötä muuttuvan tietyllä tapaa introvertistä ekstrovertiksi, mutta kehitys näytti olevan täysin päivästastaista ainakin mitä tuli heidän väleihinsä. Colen ajatukset tuntuivat jatkuvasti harhailevan muualla ja nyt koko mies oli myös fyysisesti suurimman osan ajastaan täysin toisessa kaupungissa. Amandasta tuntui, että heidän välilleen oli muodostunut kaukalon kokoinen tyhjiö.
Kun Cole kaivoi taskustaan puhelimen ja selaili puhelimestaan jotain, ilmeisesti raskauttavaa todistusaineistoa Amandan yli pyyhkäisi viha. Eikö ihmiset osanneet pitää lusikkaansa poissa muiden sopasta? Oliko joku idiootti lähettänyt Colelle tekstiviestin siitä, että Amanda oli lähtenyt kotiin Leon kanssa? Mitä helvettiä. Mitä se kenellekään kuuluin kenen kanssa Amanda poistui juhlista, ei kai se sitä tarkoittanut, että automaattisesti taksin jakaminen tarkoitti myös sängyn jakamista taksimatkan päätteeksi? Voi helvetti ihmisiä ja niiden pakottavaa tarvetta torpata nokkansa muiden asioihin. Hän olisi halunnut ratkaista asiat ilman, että koko kylä saisi tietää Amandan pettäneen. Nyt jokainen osaisi laskea pienessä päässään 1+1.
Amandan ajatuksenjouksun katkaisi pöydän poikki liukuva kännykkä. Ilmeisesti joku oli totta tosiaan raportoinut hänen liikkeistään Colelle. Amanda halusi vain hypätä tuoliltaan ja antaa kännykän tipahtaa lattialle samalla kun hän pakenisi ovesta ulos, mutta hän oli tämän velkaa Colelle. Sen sijaan Amanda kokosi itsensä, otti puhelimen pöydältä käteensä, loi pitkän hieman loukkaantuneen oloisen katseen Coleen ja avasi sitten puhelimen lukitusnäytön lukien rauhallisen oloisena tekstiviestin sisällön.
I need to kill Jake, tuo ajatteli rullatessaan viestiä alas ja laski sitten puhelimen pöydälle. "Tell Jake my mom called and she wants her shit back." Amandan teki mieli vain lempata puhelin pöydälle, karjua täyttä kurkkua yes I fucking cheated ja painella sitten palokirveen kanssa Jaken ovelle kertomaan, mitä kyylille tässä kylässä tapahtuu. Amanda kuitenkin hillitsi itsensä ja liutti puhelimen takaisin Colelle kaikessa hiljaisuudessa pelatakseen aikaa sille, kuinka tämän keskustelun aloittaisi. Se olisi kuitenkin viimeinen keskustelu, jonka he tulisivat käymään.
"Leo can tell you many things, but doubtfully the thruth.." Amanda aloitti ja katsoi Coleen, tällä kertaa suoraan silmiin. "The look upon your face tells me that you already know what happened or at least you think you know what happened. What makes me sad is that you jumped into that conclusion right away and I think it tells enough of the state of this relationship. That if I leave with someone from the party it automatically means I am going to cheat on you. " Amanda aloitti, hörpäten hieman kahvistaan, vaikka kofeiinin sijaan tähän suoritukseen olisi tarvinnut jotain miestä vahvempaa. "However, this time you're right. I guess people are just like you expect them to be after all, huh? I made a miscalculation and Leo was dick enough to take advantage of it. I never meant to hurt you, but I know playing with the fire always ends up with someone getting burned and I am sorry I have put you into that position by doing what I did last night. If it is any comfort I don't have any memory of whatever I did so I am loosing a dear friend for nothing but let's be honest that is what we --- well were nowadays, just friends."
Amanda puhui nopeasti, takellellen hieman sanoissaan, mutta piti katseensa tiiviisti Colessa odottaen tämän reaktiota. Hän odotti Colen joko karjuvan hänelle pian naama punaisena tai nappaavan takkinsa ja poistuvan paikalta.
|
|
|
|
Dec 28, 2015 19:40:38 GMT 2
Post by Deleted on Dec 28, 2015 19:40:38 GMT 2
Kauaa Cole ei pystynyt pitämään katsettaan ikkunasta, sillä poltteleva kiukku, suru ja jonkinlainen tuskakin pakottivat hänet katsomaan Amandaan tämän lukiessa sitä surullisenkuuluisaa tekstiviestiä. Tytön kasvoilta ei viestiä lukiessa pystynyt päättelemään vielä paljoa mitään, mutta viestin lopun häämöttäessä Col yllätyksekseen erotti kohta entisen tyttöystävänsä kasvoilta kiukkua. Colen olisi tehnyt mieli nauraa, mutta kuten yleensäkin, hän ei viitsinyt koska tiesi sen vievän asioita omalta osaltaan vain huonompaan suuntaan.
”You really have the nerve to throw shit at Jake about this?” Col sähähti napaten puhelimensa pöydältä takaisin taskuunsa. Luojalle kiitos siitä että joku hänen ystävistään sentään oli vielä uskollinen. Senkin poika olisi halunnut todeta ääneen, mutta ylpeys ei antanut periksi osoittaa kuinka kiukkuinen hän tilanteesta oikeasti oli. Sitä paitsi ehkä Amanda ymmärtäisi itsekin, että Jake oli jokseenkin helpottanut hänenkin taakkaansa. Jokin pieni ääni Colen takaraivossa naputti, että Amanda ei olisi edes kertonut hänelle mutta toisaalta Amandahan oli se joka tapaamista alun perin oli ehdottanut. Leo nyt ei olisi muuta kuin rehvastellut asialla tai kääntänyt senkin jotenkin Colen syyksi. Osaltaan syytä välien viilenemiseen varmasti oli Colessakin, mutta hän ei tässä nyt ollut hypännyt sänkyyn parhaan kaverinsa tyttöystävän kanssa.
Kulmat kiukkuisesti kurtussa ja silmät täysin tunteettoman tyhjinä Col vastasi Amandan katseeseen kun tämä takellellen selvitti eilisiltaa ja koko asiaa. Tuhahdus karkasi pojan huulien välistä. Vai oli surullista että hän oli päätynyt tiettyyn johtopäätökseen, kaikkea kanssa. Amandan edetessä selityksessään Colen oli pakko puristaa silmänsä kiinni. Samalla pöydällä lepäävät kädet puristuivat nyrkkiin kun poika yritti estää mielikuvitustaan laukkaamasta ihan sillä vauhdilla kuin mitä se sillä hetkellä paineli. Mielikuvat Leon voitonriemuisesta naamasta ja vittumaisesta naurusta purjehtivat estoyrityksistä huolimatta mieleen ja Col ei voinut kuin avata silmänsä ja kohdata ne. ”Honestly I have no idea what the fuck should I say”, poika tokaisi olkiaan kohauttaen. Hän ei oikeastaan halunnut sanoa mitään. Totuus oli ulkona, elämä päin helvettiä ja juna Boisbriandiin lähti vasta kahden tunnin päästä. ”The fact that you don’t remember a thing doesn’t mean shit, it happened and I know for a fact Leo remembers every single detail from last night and that’s enough for me. I know Leo is an asshole but in my eyes so are you and right now I don’t know which of you is worse”, Col ei enää edes tajunnut kuinka hän pystyi pitämään äänensä niin matalana ja rauhallisena, vaikka suusta tulevat sanat hehkuivat kaikkea muuta kuin rauhallisuutta.
Nyt Cole tiesi jo että suhde oli tässä. Hän oli mielessään ollut siitä varma jo viestin saadessaan, mutta lopullinen varmistus Amandan suusta löi häntä kasvoihin pahemmin kuin poika osasi edes odottaa. Hän oli äärimmäisen kiukkuinen siitä, että koko jutun oli pakko päättyä näin. Col olisi mieluummin ottanut tilalle sen kliseisimmän mahdollisen ”We’re just growing apart”-jauhannan, kuin tämän tilanteen. Poika ei tiennyt oliko hän tuntenut oloaan nöyryytetymmäksi koskaan. Ei hänen tarvitsisi mennä samaan kouluun kuin Leo ja Amanda, eikä oikeastaan kohdata heitä enää missään, mutta hän tiesi kuinka paljon asiasta silti puhuttaisiin. ”I hoped for the best, I really did. Look back at the past couple months and you understand why I, as you said, jumped into this conclusion. You think I wanted this? I fucking trusted you, I bought every story you told me about how much you hate Leo and his arrogant attitude and look where it got me. In the middle of nowhere, that’s where it got me”, Col sylkäisi ja veti kätensä tiukemmin ristiin rinnalleen. Vaikka äänensävy ei vieläkään ollut hyökkäävä tai ilkeä, pojan silmät olivat niin täynnä inhoa ja uhmaa, että Col olisi taatusti itsekin pelästynyt jos olisi nähnyt itsensä peilistä sillä hetkellä. Cole taisteli kaikin voimin vastaan haluaan syöksyä ulos kahvilasta, sillä hän halusi tietää yrittäisikö Amanda vielä puolustaa itseään jotenkin. Osa hänestä yritti myös kaikin voimin roikkua kiinni anteeksiantamisen ajatuksessa, mutta kiukku ja katkeruus hautasivat senkin pienen toivon suhteellisen syvälle.
|
|
|
|
Dec 28, 2015 23:49:27 GMT 2
Post by Deleted on Dec 28, 2015 23:49:27 GMT 2
Colen reaktio oli odotettu raivonpuuska, joskin huomattavasti lauhempi, kuin mitä tyttö oli odottanut. Rehellisesti sanottuna hän oli odottanut Colen tuijottavan häntä inhoten, nousevan ylös ja kävelevän tiehensä koskaan taakseen katsomatta."I dont know, maybe say what you feel like saying for once? Its a golden opportunity." Amanda puuskahti toisen toteamukseen, vaikka ymmärsi sen olleen pääosin retorinen kysymys. Amanda ei kuitenkaan voinut olla reagoimatta Colen turhautuneisuuteen ja kiukkuisuuteen kiukustumalla hieman itsekin vaikka hänen syynsähän tämä oli. Viha ja turhautuminen olivat kuitenkin tunteita, joita hän ei ollut juuri Colen kanssa joutunut käsittelemään vaan heidän suhteensa tunneskaala sijoittui enemmän hyvästä neutraaliin, kuin hyvän ja myrskyisän välillä vaikka Amanda valehtelisi, jos väittäisi etteikö olisi kaivannut oikein kunnon riitaa aina välistä sen kaiken tasaisen ja ihan kivan rinnalle. Amanda kaipasi tunteita ja tuiskuja, vanhemmiten yhä enemmän ja enemmän. Niin kieroutunutta kuin se olikin, tavallaan Amanda oli kaivannut tietynlaista draamaa.
Amanda antoi Colen puhua hyvän aikaa, kunnes viimein taas avasi sanaisen arkkunsa. "I know it doeskin change anything that I was drunk off my face and that I cant even remember what I did and if Leo wouldn't have woken up next to me I wouldn't have even remembered that I did something to begin with. Fucked up, isn't it? But that's how my life is noways one big fucking fuck up. You'd know this if you weren't too busy skating in a tiny ice ring after a rubber cube." Amanda sylki ja veti kätensä puuskaan katsoen kiukustuneena ulos kadulle kerätäkseen taas hermon rippeensä pystyäkseen jatkamaan keskustelua sen vaatimalla rauhallisuudella, kuitenkin after all, keskustelu oli lopputulosta hänen tekemästään virheestä, ei niinkään Colen.
Pian Amanda veti syvään henkeä ja kääntyi taas katsomaan poikaa joka sylki sanoja harvinaisen terävästi, vaikka Amanda katsoi tuota kohti, vältteli hän silti katsomasta Colea silmiin, sillä niiden vihainen katse sai Amandan voimaan pahoin. "I have never cheated on you before and the only reason it happened with Leo was because he happened to be there when I happened to be drunk beyond function. As ugly as it sounds, it could've been anyone. I know you trusted me and I know I screwed it all up. There's nothing I can say to undo it or fix anything, all I can say is that I'm sorry. And I am not sorry just because I will loose you but also because I hurt you and to make you feel like this. I know it wont make you feel any better but that's really all I can say or do." Amanda kohautti syyllisyydestä raskaita olkiaan ja hymyili väkinäisesti sanojensa painoksi, ei hän oikein muutakaan vaihtoehtoa keksinyt, jos piti valita tunneskaalasta itkeäkkö vaiko nauraa tilanteen rumuudelle. Ei se paljoa Colea lohduttaisi, tuskin mikään juuri nyt lohdutti, mutta Amanda ei halunnut vain todeta oh well ja jatkaan matkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut.
|
|
|
|
Dec 29, 2015 13:53:47 GMT 2
Post by Deleted on Dec 29, 2015 13:53:47 GMT 2
Koko keskustelu oli Colen osalta käyty lähinnä äyskimällä ja tuhahtelemalla Amandan häneen kohdistettuihin syytöksiin ajan käytöstä vain jääkiekkoon. Tottahan se oli, kyllä poika sen tiesi itsekin. Silti oli hänen mielestään enemmän kuin epäoikeudenmukaista tuoda sitä tosiasiaa nyt tämän katastrofin keskelle. Amanda tiesi kuinka paljon Cole oli jo uhrannut ammattihaaveidensa eteen. Mutta toisaalta Cole tiesi, että Amanda ei ollut koskaan ollutkaan valmis uhraamaan palasia omasta elämästään toisen uraa tukeakseen. Se varmaan alun perin olikin kiehtonut, ettei Amandaa pystynyt kukaan tai mikään pitämään paikoillaan, mutta totuus oli se että tässä tilanteessa se luonteenpiirre ei sopinut yhtälöön. Colen ammatinvalinta ja sen tuoma elämä oli raadollista ja vaati uhrauksia paitsi Colelta myös kaikilta hänen läheisiltään. Olisi ollut jo aikoja sitten reilumpaa päästää irti Amandasta, kun merkit suhteen hiipumisesta kuitenkin olivat olleet nähtävillä pidemmän aikaa.
Cole oli pitkään hiljaa ja katseli kadulle kasvot taas täysin ilmeettöminä. Niin, eihän hän varmaan ollut ihan perillä Amandan asioista, kun ei ollut pitkään aikaan puhunut tämän kanssa rauhassa. Heidän tapaamisensa olivat jo pitkään olleet niin pikaisia visiittejä Colen tiukan aikataulun sallimissa rajoissa, että poika ihmetteli miksei kumpikaan ollut vain todennut faktoja ja lopettanut koko touhua. Tai enemmänkin hän ihmetteli miten jotakin tällaista ei ollut tapahtunut jo aiemmin, kun kerran Amandan elämä oli niin täydellisen sekaisin muutenkin. ”You can’t put the whole thing on me, I understand you’ve fucked up your own life but you never said anything to me. I would’ve listened, but you didn’t talk”, Col totesi katsomatta enää pöydän toisella puolen istuvaa tyttöä. Hän ei jaksanut. Jollain tapaa Amandan sanat olivat saaneet Colen kääntämään osan asiasta omaksi syykseen, vaikka hän sanoillaan muuta väittikin. Siksi harteita painoi koko tilanne yhä rankemmin ja poika halusi vain ulos siitä kahvilasta, ulos koko tästä osasta elämäänsä.
”Drunk mind speaks a sober heart Amanda, you’re own words, remember?” Col lausahti hieman surumielinen hymynkare huulillaan. Hitain elein poika veti tuolin selkänojalla lepäävän takkinsa päälleen ja istui vielä hetken paikallaan kuin pitkittääkseen kaiken päättymistä. Matka heidän nurkkapöydästään ulko-ovelle näytti tappavan pitkältä, mutta Cole tiesi että hänen oli lähdettävä ennen kuin hän sortuisi anteeksipyyntöön tai muuhun myönnytykseen. ”I hope you can solve your problems and make your life a little less fucked up now that I’m out of it”, Cole tokaisi vielä hiljaa katsoen Amandaa silmiin ja nousten sitten tuolistaan. Ulko-ovella vastaan tulviva kirpeä alkusyksyn ilma helpotti äsken hieman vaikeutunutta hengittämistä, mutta mitään muuta se ei tehnyt helpommaksi. Ei asian käsittelyä, ei piikikkäitä ajatuksia tai poispäin kahvilasta ja koko tästä elämänvaiheesta kävelemistä. Amanda oli ollut osa hänen elämäänsä niin kauan, ettei Cole osannut edes suoralta kädeltä ajatustensa sekamelskassa laskea tarkkaa vuosimäärää. Toisaalta nyt Colen elämässä ei ollut enää sitovia tekijöitä, eikä hän ollut vastuussa enää kenellekään muulle kuin itselleen. Osaltaan tunne oli vapauttavakin, mutta asiaa tarkemmin miettiessä tilanne äityi pelkästään murskaavan tuskalliseksi.
|
|
