Gotta look myself in the eye and say it's gonna be alright

Emily oli kaikin puolin hyvällä tuulella. Työelämä oli alkanut oikein mallikelpoisesti ja seurue oli ottanut hänet avosylin vastaan, ja hänellä oli vihdoinkin kunnollisia tuloja, mikä oli mahdollistanut muuton pois soluasunnosta enemmän tai vähemmän rasittavien kämppäkaveriensa seurasta. Sitäpaitsi oli hänen lempivuodenaikansa; ulkona oli mukavan kesäistä, mutta ei kuitenkaan vielä niin kuuma, että helle olisi tuonut esiin New Yorkin vähemmän miellyttäviä puolia, kuten kuumuudessa korostuvan hajun. Erityisesti nuoren naisen mieltä kuitenkin kohotti ajatus alle kuukauden päästä koittavasta lähdöstä perhelomalle, ehkäpä silloin voisi kunnolla istahtaa juttelemaan äidin kanssa niin kuin ennen ja unohtaa viime vuosina vallinneen kestostressin viilentämät välit..

Aamupäivä oli kulunut tanssistudiolla yksissä kauden viimeisistä harjoituskerroista, minkä jälkeen Emily oli käynyt kotonaan vain jättämässä tanssilaukkunsa ja vaihtamassa vaatteensa ennen paluuta Manhattanille. Sää kun sattui olemaan juuri sopiva kävelyretkeen Central Parkissa, vaikka hän ei varmaankaan olisi ainut saman idean saanut henkilö. Eikä ollutkaan, puistossa näytti olevan monia pariskuntia romanttisella kävely- tai eväsretkellä, mutta Emily ei antanut sen häiritä itseään. Hänen huomionsa oli kiinnittynyt jo varhain läheiselle aukiolle kerääntyneeseen väkijoukkoon, sillä sen keskeltä kuului musiikkia. Katutanssinäytöksen kiinnostivat aina, joten Emily asteli lähemmäs ja onnistui saamaan varsin hyvän katselupaikan väkijoukon keskeltä.

Performanssi oli ihan hyvä ja mielenkiintoinen, mutta oli sitä kieltämättä tullut nähtyä parempiakin. Emily tosin ei aivan heti kehdannut taas raivata tietään pois väkijoukosta, kun oli vasta hetki sitten vaivalla työntynyt kaikkien ihmisten lomasta nykyiseen paikkaansa. Siispä hän jäi katselemaan esitystä, vilkaisten samalla aivan sattumalta vieressään seisovaa henkilöä. Ruskeahiuksinen nuorimies näytti olevan suoraan sanottuna hukassa, vähän kuin Bambi jäällä.. Eikä hän toisaalta näyttänyt tavanomaiselta turistiltakaan - heistä suurimmalla osalla oli jonkin sortin matkaopas tai kartta, tai joitain ostoskasseja mukanaan, mutta tämä mies näytti vain saapastelleen jostain tänne. "Oletko jotenkin eksynyt?" Emily ei voinut hillitä itseään ennen kuin oli jo esittänyt kysymyksensä tavanomaiseen ystävälliseen sävyynsä. Jollain tapaa nuorukainen kävi häntä hiukan sääliksi, joten ihan yhtä hyvinhän hän voisi tarjota apuaan.

Mies vaikutti varsin hämmentyneeltä kuullessaan Emilyn kysymyksen, saaden naisen hymähtämään hyväntahtoisen hymyn noustessa huulille. "Kysyin, oletko eksynyt tai jotain? Vaikutat olevan vähän hukassa.." Hän toisti, pitäen ystävällisen hymyn huulillaan jottei mies vahingossakaan luulisi hänen tarkoittavan kysymystä ivallisesti. "Ei sillä, että tähän kaupunkiin eksyminen olisi jotenkin tavatonta - sitä tapahtuu minullekin aina silloin tällöin, usko pois", Emily jatkoi hetken päästä vilkaistuaan silmäkulmastaan edelleen jatkuvaa tanssiesitystä. Kukaan paikallaolijoista ei sentään vaikuttanut häiriintyneen heidän juttelustaan, ainakaan vielä.

Emilyn kulmat kohosivat hiukan miehen sanojen myötä, naisen tyytyessä kuitenkin vain nyökkäämään ennen kuin keskittyi taas seuraamaan esitystä hetkeksi. Lähes huomaamattaan Emily alkoi mielessään purkaa esityksen yksittäisiä osioita, etsien teknisiä hienouksia ja omituisuuksia esiintyjien liikkeistä, sanomaa heidän koreografiansa takansa - aivan kuin hän olisi edelleen koulussa, katsomassa jotain professorin arkistoista kaivamaa videopätkää koreografiasta, joka opiskelijoiden oli määrä tulkita ja arvostella.

Vain hetkeä ennen kuin esitys päättyi Emily tuli äkkiä tietoiseksi miehen katseesta, joka tuntui kuin liimautuneen häneen. Hiukan vaivautuneena nainen kääntyi jälleen katsomaan toista, ehkä aavistuksen tuimemman ilmeen kera kuin oli tarkoitus. Nainen taputti lyhyesti muiden katselijoiden mukana esiintyjille, kohauttaen samalla kevyesti olkiaan häntä tuijottaneen miehen lausahdukselle. "Mun olisi parastakin ymmärtää.. Haluaisin kuvitella, ettei neljän vuoden opiskeluihin käytetty raha mennyt aivan hukkaan", Emily vastasi viimein miehelle, hymähtäen lyhyesti perään. Tyypin lähtiessä astelemaan puistotietä eteenpäin, lähti nainen tämän perään - ei hänellä ollut kiire mihinkään, joten ihan yhtä hyvin voisi jatkaa keskustelua, ei tämä heppu kuitenkaan aivan kahjolta vaikuttanut, vaikka ehkä aavistuksen kummallisesti käyttäytyikin. Eipä sekään toisaalta ollut mitenkään ennennäkemätöntä tässä kaupungissa..

Vaikka he astelivatkin hiljaisuuden vallitessa eteenpäin, näytti mies siltä, että yritti sanoa jotain. Kun hän sitten esittäytyi Dennyksi, Emily nyökkäsi lyhyesti. "Emily", hän vastasi ystävällisen hymyn saattelemana ja havaitsi Dennyn kasvoilta jonkinnäköisen reaktion esittäytymiseensä, jonkinlainen mielleyhtymä hänen nimeensä, kenties? Ei Emily alkanut asiasta kyselemään, ei se hänelle kuulunut. "Noh, miten sen nyt ottaa.. Muutaman vuosikymmenen tanssikokemus, taideopinnot tanssi pääaineena ja nyt melkein vuosi työelämässä tanssin parissa", Emily luetteli kevyen naurahduksen päätteeksi, katsahtaen Dennyä kävelemisen lomasta. "Uskaltaisin siis väittää ymmärtäväni tanssitaiteesta enemmän kuin tavalliset tallaajat", nainen jatkoi hymyillen.

"Mikäs sut on New Yorkiin tuonut, lomamatka vai unelma työskentelystä Isossa Omenassa?" Emily kysäisi hetken päästä, kiinnostuksen kuultaessa hänen äänestään. "Tai siis, arvelisin, ettet ole paikallisia, jos onnistut hämmentymään katutanssiesityksistä puistossa tuolla tavoin", hän tarkensi ennen kuin Denny ehti edes vastata, vilkaisten miestä uudemman kerran kuin etsien tämän eleistä varmistusta arveluilleen.

Dennyn hiljentyessä hänen kysymyksensä jälkeen Emily huomasi osuneensa hiukan arempaan kohtaan, joten hän jätti asian syvemmän kaivelun sikseen. Eipä hänellä edes olisi mitään oikeutta alkaa utelemaan toisen ihmisen motiiveista olla tässä kaupungissa, etenkin, kun oli kyseisen henkilön tavannut kirjaimellisesti vasta muutamaa minuuttia aiemmin. Kyllä Denny varmaankin kertoisi tarinansa tarkemmin, jos kokisi sen tarpeelliseksi. Emily tyytyi nyökkäämään miehen vastaukselle ja kohautti olkiaan hieman. "No, ei ole pakko kertoa jos et tahdo" Hän totesi hymähtäen.

Kun Denny kuitenkin alkoi selittää taustojaan hiukan tarkemmin, Emily vilkaisi miestä lyhyesti ja kuunteli kiinnostuneena. Miehen suunnitelman ulkomaille lähdöstä kuulostivat mielenkiintoisilta, etenkin, kun Emily oli itsekin joskus miettinyt lähtevänsä Eurooppaan matkalle - hän kun ei ollut Lontoosta muuton jälkeen kertaakaan edes käynyt Euroopassa, vaikka siellä asui tuttuja ja sukulaisia. Eikä hän ollut koskaan edes käynyt Manner-Euroopassa.

Pian Denny suuntasi keskustelun taas Emilyn suuntaan, kenties vältelläkseen puhumista omista taustoistaan. Ja olihan se nyt aivan ymmärrettävää, ei hänkään alkaisi täysin vieraalle ihmiselle elämäntarinaansa kertomaan.. "Brooklynissä, oikeastaan. Tai no, asuin opiskeluvuosina Harlemissa muutaman kämppiksen kanssa, mutta sain heistä tarpeekseni vuodenvaihteen aikoihin", nainen tokaisi. Ei hän vieläkään oikein ymmärtänyt, miten oli selvinnyt neljä vuotta kyseisten henkilöiden kanssa ilman tarvetta terapialle. Dennyn äkillinen kysymysten röykkiö hiukan huvitti Emilyä, ja hän kohottikin hiukan toista kulmakarvaansa miehen puhetulvalle. "Uteliaisuus on ihan tervettä", hän sanoi miehen pahoittelulle ja naurahti kevyesti sanojensa päätteeksi.

Denny kuitenkin vaikutti ihan aidosti kiinnostuneelta hänestä, ehkäpä mies vain kaipasi juttuseuraa ja toveria. Eikä Emilyllä myöskään ollut mitään sit vastaan, että tutustuisi uusiin ihmisiin myös muissa piireissä kuin töissä. "Olen oikeastaan kotoisin Lontoosta, mitä nyt jokusen vuoden asuin Portlandissa. Tänne tulin alunperin unelmieni perässä opiskelemaan ja onnistuin saamaan ihan hyvän työpaikankin. Nyt olen ihan vain tanssijan roolissa, mitä nyt välillä tulee jotain koreografian pätkiä työstettyä.." Emily selitti. Vaikka koreografin työt olisivat myös kiinnostaneet häntä enemmänkin, oli hän opiskelujen jälkeen ollut hyvin tyytyväinen saamaansa työpaikkaan - vakituinen paikka menestyvässä tanssiseurueessa oli jo ihan hyvä saavutus tällä alalla. "Entäs itse? Oletko täällä ihan vain matkustelemassa vai teetkö jotain töitäkin?" Nainen jatkoi pian, vilkaisten taas Dennyn suuntaan.

Emily naurahti hiukan Dennyn wow-kommentille. "En mä nyt huvikseni tällä tavalla puhu", nainen tokaisi hyväntuulisesti virnistäen - vaikka eihän hän kyllä koskaan ollut edes yrittänyt päästä eroon brittiaksentistaa, joka oli kaikkien näiden vuosienkin jälkeen havaittavissa hänen puheestaan. Kun Denny kuitenkin alkoi puhua Oregonista, Emily nyökkäsi hiukan vaivautuneena. Tottakai mies ajatteli ensin Oregonin Portlandia, eikä hänen kotikaupunkiaan aivan toisella puolella yhdysvaltoja. "No, itse asiassa olen siitä pienemmästä Portlandista.. Mainessa", hän korjasi sitten hymyn kera.

Nainen pisti merkille, kuinka Denny mietti hetken aikaa ennen vastaamista hänen kysymykseensä työnteosta. Se, yhdistettynä miehen vastaukseen, joka kieltämättä oli ehkä hiukan ympäripyöreästi sanottu, sai hänet vähän epäilemään, ettei Dennyn välttämättä tarvinnut hirveästi työskennellä ainakaan rahan takia. Koska perhe ei kuitenkaan tuntunut Dennyn lempipuheenaiheelta, hän ei kuitenkaan alkanut kyselemään asiasta sen enempää. Eikä hän välttämättä edes välittänyt tietää asiasta sen enempää, kun oli itse kituuttanut tässä kaupungissa opiskeluvuosien aikana niin pienillä menoilla kuin vain mahdollista, koska työntekoon ei yksinkertaisesti jäänyt erityisemmin aikaa..

Emily ei aivan ymmärtänyt, miksi Denny alkoi pyydellä anteeksi tai pelkäsi vaikuttavansa joltain erakoituneelta höperöltä. "Äh, eihän tässä nyt mitään sellaista ole luultu", Emily sanoi. "En mä sua miksikään erakoksi nimittäisi tämän keskustelun perusteella ainakaan - tosin, ehken ole se paras mahdollinen henkilö määrittelemään, kuka on erakko ja kuka ei, kun itse saatan eristäytyä tuntikausiksi tanssisalille ilman mitään kontaktia ulkomaailmaan.. Erakoitumisen ja terveen yksinolon raja saattaa olla hiukan suhteellinen", hän jatkoi hyväntuulisesti. Denny vaikutti keskustelun etenemisen myötä oikein mukavalta ja fiksulta juttuseuralta, eikä hän ihan ensimmäiseksi ollut saanut miehestä mitään yksineläjän kuvaa..

Emily hymähti lyhyesti Dennyn sanoille. "Noh, itse näkisin asian lähinnä sillä tavalla, että tanssi on mulle sekä harrastus että ammatti, riippuen vähän siitä, mitä teen studiolla.. Aika usein vietän siellä lähinnä vapaa-aikaa omien tekeleiden parissa pelleillen tai omaa päätä selvitellen, eikä sillä niin paljoa ole työnteon kanssa tekemistä", nainen tokaisi katsahtaen Dennyä ja hymyili miehelle ystävälliseen tapaansa. Ei hän oikeastaan edes miettinyt, oliko tanssiminen hänelle harrastamista vai työntekoa, hän vain tanssi.

Nainen vaikeni hetkeksi, kääntäen katseensa hetkeksi muihin puistossa liikkuviin ihmisiin sen kummemmin mitään ajattelematta. Sen verran hän ehti leijailla ajatuksineen vaaleanpunaisiin pilvilinnoihin, että Dennyn kysymys Facebookista meinasi ensin mennä häneltä ohi, ja hän joutui hetken aikaa pohtimaan tosissaan, mitä mies oli kysynyt. Sanojen saavutettua hänen ymmärryksensä hän kuitenkin nyökkäsi ja totesi hyvinkin omistavansa tilin kyseisellä sivustolla. "Ota ihan rauhassa yhteyttä. Voihan siellä halutessa rupatella muutenkin, vaikka oltaisiinkin eri mantereella", Emily tokaisi ja kertoi Dennylle vielä sukunimensäkin - pelkällä etunimellä hänen löytämisensä voisi olla varsin työlästä.