All this time spent in vain, wasted years, wasted gain

Vivian ei ollut uskoa korviaan aiemmin tällä viikolla, kun oli saanut soiton ystävältään Abelilta. Jo sen alettua Vivian oli tajunnut sen, että he eivät tällä kertaa keskustelisi mistään turhasta, kuten kuulumisista tai säästä. Kun Abel sitten mainitsi nimen Sabrina, oli Vivian tuntenut sydämensä hyppäävän kurkkuun. Sabrina oli Vivianin nuorin sisko, joka oli vuosia sitten otettu huostaan sen Vivianin ja heidän äitinsä vankilareissun takia. Vivian ei ollut meinannut antaa Abelin sanoa asiaansa loppuun, koska oli ollut niin jännittynyt kuullessaan siskonsa nimen, mutta loppujen lopuksi kaikki selveni. Abel tiesi, missä Sabrina oli. Vivian oli ollut pyörtyä siitä uutisesta. Tietenkin siis ilosta. Vivian oli monen monta vuotta viettänyt etsien pikkusiskoaan, oli seurannut mitä pienintä vihjettä, mutta nyt hänen ystävänsä yhtäkkiä kertoikin varmaa tietoa tämän olinpaikasta. Miten niin edes saattoi käydä? Ei Vivian ollut uskoa onneaan siinä tilanteessa.

Hyvin nopeasti Vivian kuitenkin joutui toteamaan, ettei hän välttämättä olisikaan niin onnekas. Abel nimittäin pystyi vielä mainitsemaan kenen luona Sabrina oli. Kelseyn. Sen homofobisen Kelseyn, joka kuitenkin oli heidän viime tapaamiskerrallaan jotenkin kummasti eksynyt suutelemaan Viviania. Miten hitossa Vivian siis saisi suostuteltua tämän enää koskaan tapaamaan häntä? Vivian oli miettinyt. Hän todellakin oli miettinyt sitä asiaa, mutta ei ollut keksinyt yhtäkään tapaa, jolla olisi voinut selittää kantansa Kelseylle. Kelsey ei pahimmassa tapauksessa edes uskoisi Vivianin olevan tosissaan. Loppujen lopuksi Vivian oli tullut siihen lopputulokseen, että hän tekisi sen, minkä parhaiten osasi - toisin sanoen siis vain paukahtaisi paikalle mitään ilmoittamatta. Ei hän ollut mitenkään suunnitelmallinen ihminen. Kelseylle soittaminen tuntui pelkkänä ajatuksenakin ihan helvetin typerältä, vaikka Abel totta kai oli tarjonnut Vivianille Kelseyn puhelinnumeron, jotta hän voisi ilmoittaa milloin tulisi paikalle. Paskat. Miksi Vivian ilmottaisi asiasta?

Tänään olikin sitten koittanut se päivä, jolloin Vivian lähtisi Idahoon tapaamaan siskoaan. Siskoaan, jota ei toivottavasti oltu pilattu kaikella sillä uskonnollisuudella. Saattoi nimittäin ihan hyvin olla, että muutamassa vuodessa Sabrinan päähän oltaisiin saatu usutettua ties mitä valheita. Vaikka siitä, että miten väärin oli kiinnostua oman sukupuolen edustajista. Osaisikohan Sabrina enää edes suhtautua normaaliisti omaan siskoonsa? Varsinkin sitä asiaa Vivian oli murehtinut katsellessaan vaihtuvia maisemia bussin ikkunasta. Siellä bussissa oli ihan hiton lämmin, eli se ei todellakaan rauhoittanut Vivianin hermoja. Vivian ei nimittäin ollut nähnyt siskoaan vuosiin. Tarkalleen ottaen siitä oli kulunut seitsemän vuotta. Siinä ajassa oli saattanut käydä ihan mitä tahansa, eli Vivian ei välttämättä ollut kaikista positiivisin tästä tilanteesta. Sen hän kuitenkin oli päättänyt, että saisi Sabrinan kotiin kanssaan. Jos ei heti, niin sitten vielä jonain päivänä. Sabrinaa ei oltu pilattu uskonnolla. Ei varmasti.

Bussin jätettyään Vivian olikin sitten saanut kävellä muutaman kilometrin puhelimen navigaattorisovelluksen antamien ohjeiden mukaisesti. Kelseyn osoitteen Vivian oli saanut Abelilta. Se kävelymatka oli siinä mielessä ollut ihan miellyttävä, että Vivian ei koskaan aikaisemmin ollut käynyt Idahossa. Kyseinen paikka oli jopa kaunis. Miellyttävä vuoristoineen. Erittäin miellyttävä oli myös Kelseyn ja tämän perheen talo, sen jos jotain Vivian joutui toteamaan seisoskellessaan siinä sen edessä. Kelsey eli tosiaan melkoista perheidylliä. Vivian vilkaisi vielä nopeasti taakseen, ennen kuin käveli reippaasti ulko-ovelle ja soitti ovikelloa. Ei hän osannut odotella tai pelätä tulevaa. Oven avasikin sitten tuttu henkilö. "Hey", Vivian heilatti kättään Kelseylle, joka katsoi Viviania kuin olisi aaveen nähnyt. "I'm not here for you. I'm here for Sabrina. She's my", Vivian veti syvään henkeä, "my sister." Sitten hän oli jo kaivamassa tupakka-askia laukustaan. "Can I smoke here?"