|
Dec 17, 2015 21:52:30 GMT 2
Post by Deleted on Dec 17, 2015 21:52:30 GMT 2
Sunnuntai 21. tammikuuta 2016, iltaBig Brother – talo Los Anglesissa Chris McCoy & Maddie Clarke julle ! Aluksi ajatus Big Brotherista oli tuntunut Maddien mielestä ehkä vähän turhan oudolta, mutta jo ensimmäisen illan jälkeen hän oli ollut kuin kala vedessä. Hän jaksoi pelleillä muiden kanssa, innostui tehtävistä ja tarjosi myös katsojille viihdettä, sillä hän osasi olla pahemman luokan juoruilija ja riitelijä sille päälle sattuessaan. Maddiesta ei kerta kaikkiaan tiennyt, mitä hän seuraavaksi keksisi vaan hän piti koko porukkaa koko ajan varpaillaan. Lisää hupia niin katsojille kuin kanssa-asukkaille tuotti myös hieman epämääräinen suhde Chrisiin – heillä oli ollut juttua talon ulkopuolella ja tuntui suorastaan kohtalon ivalta, että nyt he olivat sitten samassa talossa kilpailemassa keskenään. Talossa olon aikana he olivat välillä nyhjänneet kylki kyljessä, välillä taas tapelleet niin paljon, että oli suorastaan ihme, että kumpaakaan ei oltu vielä häädetty pois. Paitsi että tällä viikolla he olivat kumpikin häätöäänestyksessä. Äänestyksessä oli mukana myös kolmas ihminen, Hannah, ja Maddien mielestä oli ihan itsestään selvää, että Hannah äänestettäisiin pois, sillä oli suorastaan naurettavaa, että kyseinen nainen oli edes enää mukana. Toinen istui lähinnä vain yksin sohvalla, eikä jaksanut oikein osallistua mihinkään kunnolla ja oli moneen kertaan ilmoittanut, että olisi mieluummin kotona. Niimpä Maddie ei ollut ollut huolissaan hänen tai Chrisin putoamisesta. Ei ennen torstaina alkanutta elämää suurempaa riitaa. Olivathan he toki riidelleet aikaisemminkin, mutta nyt tämä oli erilaista. He olivat huutaneet keuhkonsa tyhjiksi, sitten mököttäneet perjantaihin asti ja pian taas huutaneet niin paljon, että Thomin oli pitänyt jo tulla heidän erotuomarikseen. Siitä lähtien he eivät olleetkaan sitten puhuneet toisilleen ja sunnuntaiaamuun mennessä Maddieta oli alkanut jo jännittää. Kumpikin olivat selvästi liian itsepäisiä tehdäkseen sovinnon, mutta jos he eivät kerkeäisi tehdä sovintoa ennen häätöäänestystä, oli mahdollista, että toinen putoaisi ja sitten he eivät näkisi toisiaan varmaan enää ikinä. Ennen illan äänestystä Maddie olikin istuskellut pihalla hyvän aikaa itsekseen tupakkaa poltellen. He olivat viikkotehtävässä voittaneet itselleen muutaman askin tupakkaa ja Maddie oli jo lähes käyttänyt omat tupakkansa. Olo hänellä oli varsinaisen hermostunut ja kun hän alkuillasta taas istui tupakalla, oli hän lähes säikähtää, kun Hannah oli istahtanut hänen vierelleen. ” How you feeling?” Sille Hannahin kysymykselle Maddie vain kohautti olkapäitään. ” I really don’t want to talk about it.” Maddie sitten totesikin ihan suoraan. ” Shouldn’t you talk to Chris..” Hannah aloitti hieman varovaisesti, mutta Maddien katse ilmeisesti kertoi kaiken oleellisen. Ei hänellä ollut mitään puhuttavaa Chrisille. Niimpä hän nousi ylös, tumppasi tupakkansa ja karkasi takaisin sisälle. Sisällä hän heittäytyi sohvalle, jossa Thom ja Chris jo istuivat Ashleyn kanssa. Ei heitä muita ollutkaan enää jäljellä, joten ehkä sekin hieman ärsytti Maddieta – hän ei päässyt missään kunnolla pakoon hänen ja Chrisin riitaa, kun ei voinut yksinkertaisesti lyöttäytyä kenenkään seuraan, he kaikki tuntuivat nyt vain pörräävän keskenään.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Dec 24, 2015 22:05:52 GMT 2
Post by julle on Dec 24, 2015 22:05:52 GMT 2
Chris oli jo alkanut tottumaan oloonsa talossa. Hän oli tutustunut uusiin ystäviin ja saanut juttuseuraa monesta, joka helpotti osittain ikävää kotiin. Kyllä Chris ikävöi Annieta, mutta se saattoi johtua täysin omantunnon tutkista siitä, mitä hän taas tunsi Maddieta kohtaan. Maddie ja Annie olivat täysin toistensa vastakohdat ja se teki oikeastaan tilanteesta entistä hankalampaa. Chris nimittäin piti hyvin paljon molemmista tytöistä, mutta kaiken tapahtuneen jälkeen Annie luultavasti oli potkinut hänet jo ulos heidän yhteisestä kodista, antamatta selittää tapahtunutta. Tosin Chris tiesi itsekin ettei hänellä ollut mitään selitettävää. Hän oli kaikin puolin väärin kohdellut Annieta, eikä hän todellakaan ansainnut saamaansa kohtelua Chrisiltä. Kaiken sen lisäksi Chris oli aivan varma että Michael oli varmasti nähnyt kaiken – ja hän haluaisi varmasti juuri sillä hetkellä tappaa parhaan ystävänsä. Chris ei voinut millään tavoin puolustella tekojaan Big Brother talossa tai sitä ennen, sillä kaikki mitä Chris oli tosissaan vehtaillut Annien selän takana, olivat nyt paljastuneet talossa ollessa. Suoraan kameran edessä. Vehdaten sen lisäksi vielä Maddien kanssa. Voi luoja kuinka Chris tunsikin olonsa paskamaiseksi, sillä hän tiesi ettei todellisuudessa ollut mikään naistenmies. Kaukana sellaisesta itseasiassa.
Chris oli kuitenkin tottunut niin sanottuun paskaan tuuriinsa ja vaikka he olivat Maddien kanssa tarjonneet sitäkin parempaa viihdettä kotikatsojille, he molemmat olivat häätöäänestyksessä. Toki äänestyksessä oli mukana kolmas henkilö, Hannah, jonka Chris oikeastaan uskoi putoavan ennen häntä. Kaikki oli kuitenkin mennyt muuttumaan sekunneissa, kun he olivat Maddien kanssa saaneet tavallista suuremman riidan aikaiseksi. He aloittivat riitelyn jo torstaina ja mitä enemmän aikaa kului, sitä suuremmaksi riita myös paisui. Totta puhuakseen Chris ei edes enää muistanut mistä he riitelivät ja mistä he vihoittelivat toisilleen, mutta hän ei antanut periksi. Riitely oli oikeastaan muuttunut sillä samalla hetkellä heti rankemmaksi, kun kympikin li huutanut keuhkonsa tyhjiksi ja raivonnut ympäri taloa. Seuraavaksi oli alkanut mökötys, jonka jälkeen uusi kierros oli alkanut. Riita äityi lopulta niin pahaksi, että eräs asukkaista joutui tulemaan kaksikon väliin. Ei Chris tietenkään olisi Maddieta lyönyt, vaikka saattoikin riidan päätteeksi muutaman esineen heittää seinään, matkatessaan makuuhuoneeseen rauhoittumaan. Sen jälkeen Chris ei ollutkaan jutellut Maddien kanssa ja hän myös piti päänsä, ettei myös aikonut. Oli tilanne mikä tahansa.
Häätöäänestys alkoi kuitenkin lähestyä ja Chris oli istunut koko päivän sohvalla. Hän oli jutellut pääosin Thomin kanssa musiikista, mutta seuraavaksi heidän seuraansa oli liittynyt Ashely, joka oli selkeästi panostanut ulkonäköönsä. Looking good Ashely…, Chris sanoi hymyillen, tietäen käyttäytyvänsä nyt kuin idiootti, mutta jos totta puhuttiin, hän tiesi hyvin pitkälti jo menettäneen kaiken. Annie tiesi hänen ja Maddien suhteesta ja Maddie oli hänelle vihainen jostain sellaisesta, mistä Chris ei ollut itsekään varma. Kaiken sen lisäksi Michael varmasti tappaisi ja nylkisi hänet elävältä kun hän pääsisi talosta ulos. Hetkeä myöhemmin Maddie kuitenkin asteli sohville, jolloin Chris aluksi vilkaisi naista vain sivusilmällä. Mies näki toisen olevan jo valmiiksi pahalla tuulella, joten tietenkään hän ei voinut olla avaamatta suutaan – ollessaan itsekin varsin ärsyttävällä mielialalla liikenteessä. Did you stick a lemon somewhere special place or ate one cause’ you look like that?, Chris heitti lopulta ilmoille ja käänsi katseensa Maddieen. Mies pystyi jo näkemään että naista ei miellyttäyt millään tavalla Chrisin äskeinen kommentti. Chris kuitenkin jatkoi hyvin pian äskeisen perään; Lighten up Maddie, don’t be such a serious… Nobody like humorless people., Chris sanoi ja otti entistä löysemmän asennon nojatuolilla jolla hän istui. Katseensa pysyi tiukasti Maddiessä, Chrisin seuratessa nuoren naisen ilmeitä ja reagointia. Oli ehkä virhe ärsyttää naista heidän viimeisenä iltana mutta… Ainakin hän puhui toiselle jos ei muuta.
|
|
|
Jan 18, 2016 22:29:41 GMT 2
Post by Deleted on Jan 18, 2016 22:29:41 GMT 2
Lähes mielenosoituksellisesti Maddie ei sanonut ensin mitään kenellekään sohvalla istujista. Hannahkin oli liittynyt heidän seuraansa, eikä Maddie suonut tälle edes pientä katsetta, vaikka toinen selvästikin yritti jotain katsekontaktia hakea Maddieen. Maddieta ei huvittanut sillä hetkellä jutella kenenkään kanssa ja hetken hän jo mietti, että menisi samantien ilmoittamaan, että halusi pois tästä talosta nyt heti. Maddie kuitenkin ymmärsi, että se olisi jopa häneltä turhan hätiköityä, sillä tosiasiassa hän oli viihtynyt BB-talossa ihan kohtuullisen hyvin. Hänellä oli ollut hauskaa ja oli ihan turha alkaa nyt kiukuttelemaan ja lähtemään talosta suunniteltua aikaisemmin. Maddieta vain niin ärsytti se hänen ja Chrisin välinen tilanne. Hän olisi halunnut puhua suunsa puhtaaksi, mutta eihän sitä voinut täällä tehdä, sillä joka paikassa oli kameroita ja heidän suhteensa olisi heti otsikoissa. Tosin, oli se varmasti tälläkin hetkellä – kaikki realityohjelmia rakastavat olivat taatusti suorastaan innoissaan Maddien ja Chrisin sähläämistä seuratessaan.
Maddie oli täysin ajatuksiinsa uppoutunut, kun Chris yhtäkkiä avasi suunsa. Chris sai Maddielta vain suhteellisen tympeän mulkaisun. ”Maybe you should just shut the fuck up.” Maddie tuhahti miehelle takaisin. Tietysti Chrisin piti jatkaa sitä vinoilua ja Maddien olisi tehnyt siinä vaiheessa mieli heittää miestä sylissään olevalla sohvatyynyllä. Sitä hän ei kuitenkaan tehnyt, sillä tässä tilanteessa moinen teko olisi taatusti katsottu turhan väkivaltaiseksi, vaikka semmoiseksi sitä ei tietenkään olisi edes tarkoitettu. ”Yeah and I still think you should just be quiet. Your voice is so fucking annoying.” Maddie jatkoi edelleen. Häntä ärsytti puhua Chrisille sillä tavoin, mutta ei hän muutakaan osannut. Niimpä katse kääntyi taas muualle ja vaikka Maddie oli varsin tietoinen siitä heidän ympärillään vallitsevasta hiljaisuudesta, ei hän sillä hetkellä jaksanut tehdä asialle mitään. Kerta muut halusivat istua siinä hiljaa kuuntelemassa hänen ja Chrisin riitelyä niin ihan rauhassa.
Hiljaisuus jopa jatkui hetken aikaa, mutta pian talon kaiuttimista alkoi kuulua tuttu ääni. Illan lähetykseen ei olisi enää pitkä aika ja heidän pitäisi alkaa valmistautua suoraa lähetystä varten. Maddie nousi sohvalta ulos ensimmäisenä ja käveli kylpyhuoneeseen. Vaatteensa hän oli vaihtanut jo aikaisemmin, mutta hän ajatteli vielä kihartaa hiuksensa ja korjailla meikkejään siltä varalta, että joutuisikin lähtemään tänään pois. Maddie ei kyllä halunnut uskoa siihen, että hän joutuisi lähtemään, ei hän voinut lähteä vielä. Eikä voinut myöskään Chris, sillä heidän pitäisi tehdä sovinto ennen kuin jompikumpi lähtisi. Kumpikin vain taisi olla liian itsepäisiä tehdäkseen sovinnon. Sivusilmällä Maddie huomasi, että joku oli tullut kylpyhuoneen ovelle ja nopea vilkaisu kertoi, että se joku oli Chris. ”Go away, I don’t want to fight with you now..” Maddie mutisi käännettyään katseensa takaisin peiliin ja hän muka keskittyi hiustensa kihartamiseen. Tosiasiassa hän olisi vain halunnut sopia Chrisin kanssa, mutta ei hän vain voinut – hänen ylpeytensä ei antanut periksi, varsinkin, kun hän tiesi, ettei ollut tehnyt mitään väärää.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Jan 22, 2016 16:57:42 GMT 2
Post by julle on Jan 22, 2016 16:57:42 GMT 2
Oli selvää, että Chrisiä ärsytti hänen ja Maddien tilanne. Hän ei ollut enää tosiaankaan varma siitä mitä oli tapahtunut ja miksi he olivat riidoissa, joten sitä suuremmalla syyllä hän ei aikonut sopia. Eikä luultavasti Maddiekaan, jos tuo oli yhtä pihalla heidän riitelystä kuin Chris. Oli miten oli, Chris ei aikonut pyytää anteeksi. Eikä puhua ennen kuin Maddie tekisi sen ensiksi. Itsepäinen kun oli. Kyllä, häntä ärsytti mutta tällä hetkellä se oli Maddie joka häntä ärsytti. Hän oli tähän asti viihtynyt varsin hyvin BB-talossa ja he olivat Maddien kanssa luoneet mukavaa draamaa taloon. Kyseisen draaman vuoksi Chris oli mitä luultavasti suututtanut tyttöystävänsä ja parhaan ystävänsä pahanpäiväisesti, mutta mies koki sen huolehtimisen olevan tärkeää vasta kun hänet potkittaisiin talosta ulos. Ja eihän häntä aiottu potkia ulos, se oli sanomatta selvää kun he olivat Madddien kanssa näyttäneet kuinka hyvää draamaa he saivat aikaa yhdessä. Minu myös tunsi Chrisin taustan sekä sen tosiseikan, että hän seurusteli. Annie oli varmasti pirun vihainen…
Chris oli kuitenkin jatkanut Maddien ärsyttämistä ja naisen reaktio olikin varsin oikeutettu. Chris istui nyt kuitenkin hiljaa ja piteli käsiään puuskassa, kunnes koki tarpeelliseksi taas avata suunsa – Maddien puhuessa siitä kuinka hänen pitäisi olla hiljaa ja kuinka hänen äänensä ärsytti. ”Oh shoot, that hurts…”, Chris vain irvaili, jonka jälkeen käänsi katseensa pois Maddiestä. Häntä ärsytti tilanne nyt entiseltään, mutta toisaalta ärsytystä taisi lisätä tieto siitä, että jos hän menisi tänään kotiin, hän joutuisi kohtamaan Annien ja Michaelin. Kumpikaan heistä ei antaisi hänelle anteeksi sitä mitä talossa tapahtui, ei varmastikaan. Lopulta Maddie oli poistunut paikalta, kun kaiuttimista oli tullut kehotus, että ihmisten pitäisi alkaa valmistautua. Chris koki olevansa valmis, eikä aikonut laittautua millään tavalla. Hän ainoastaan pörrötti hiuksiaan ja katseli kun muut poukkoilivat paikasta toiseen. Maddiekin siirtyi kylpyhuoneeseen laittamaan hiuksiaan. Hetken Chris rummutti reisiään, kunnes nousi ylös ja siirtyi kylpyhuoneen ovelle. Hän nojautui oven karmiin ja katseli Maddien laittautumista. Hän meinasi jopa aloittaa anteeksi pyytämisen mutta naisen sanat pysäyttivät hänen alkamattoman lauseensa. ”Fine.”, Chris vain tuhahti tympääntyneenä tilanteeseen ja palasi takaisin sohvalle.
Chris istuutui sohvalla aina siihen asti, kunnes muut tulivat myös sohville istumaan. Kaiuttimista alkoi taas kuulua ääntä, joka tarkoitti sitä että lähetys oli alkanut. He olivat kuulleet kyseisen juontajan äänen jo useamaan otteeseen ja kaikki tervehtivätkin kohteliaasti tuota. Chrisin mielestä kaikki lätinä oli turhaa ja hän odotti kuumeisesti kuka tulisi lähtemään talosta. Hänen kaikki oletuksensa olivat Hannahissa, sillä kuka haluaisi luopua niinkin draamallisesta kaksikosta kuin Chris ja Maddie? Lopulta tuli häädön aika ja niin Chris rummutteli reisiään jännittyneenä. Useampia minuutteja myöhemmin kaiuttimista kuului; Christopher McCoy. Useampi järkyttynyt huokaisu kuului huoneessa, kun Hannahin sijasta Chris häädettiin. Nähtävästi joku muukin odotti tuon kolmannen pyörän putoavan. Niin Chris nousi sohvalta ja halasi joitakin kilpailijoita, ennen kuin lähti hakemaan matkalaukkuaan. Hänen olisi tehnyt mieli myös halata Maddieta lähtiessään, mutta tyttö ei osoittanut kovinkaan paljon tunteita lähtöönsä. Ehkä toista ei edes kiinnostanut, ehkä hän oli enemmän pelaaja hengeltään ja tyytyväinen Chrisin putoamiseen. Ennen ovelle astelua, Chris loi vielä viimeisen vilkaisun kaikkiin – hiukan pidemmän Maddieen – ennen kuin heilautti kättään ja poistui talosta.
|
|