There's no point in being pretty on the outside..

Julija Vodyanovan elämästä ei kiirettä puuttunut. Hän oli koko viikon juossut eri kokouksissa sekä haastatteluissa ja yrittänyt siinä välissä istua aina välillä koulunkin penkillä. Hänen oli tarkoitus julkaista alkuvuodesta uusi meikkisarja ja kiirettä tosiaan riitti vähän liiankin kanssa. Julija oli tosin aina pitänyt kiireestä ja koko ajan hän hommasi itselleen vain lisää tekemistä. Tänään iltapäivällä Julija oli kerennyt käydä The Bandit Queenilla – hän oli käynyt tapaamassa isäänsä, jutellut lähinnä työasioista ja lähtenyt jatkamaan matkaansa seuraavaan kokoukseen. Siellä kokouksessa hän oli sitten saanut huomata, että oli unohtanut kalenterinsa jonnekin, mitä ilmeisemmin isänsä klubille. Tilanne oli tietysti saanut Julijan lähes raivon partaalle, mutta onnekseen hän muisti aiemmat muistiinpanonsa kokoukseen liittyen suhteellisen hyvin ja hänellä oli sen verran paperia mukanaan, että sai kirjoitettua kaiken tarpeellisen ylös.

Tapaamisen jälkeen Julija oli ottanut suunnakseen jälleen The Bandit Queenin, vaikka ei mielellään siellä vieraillutkaan. Kaikki kyllä tunsivat hänet siellä ja häneen suhtauduttiin kunnioittavasti, mutta jotenkin koko paikka oli Julijan mielestä niin.. halveksuttava. Toki hän tiesi sen, että heidän perheen rahat oli tulleet hyvin pitkälti The Bandit Queenin kautta, mutta ei hän silti sitä paikkaa arvostanut, eikä muuten arvostanut ketään, joka siellä työskenteli. Hänen isänsä sentään pyöri paikan päällä vain harvakseltaan. Julija parkkeerasi autonsa parkkipaikalle ja ovelle kävellessään hän tajusi, että oli ilmeisesti unohtanut paikan avaimet kalenterinsa mukana sisälle. Muutama kirosana pääsi Julijan suusta, mutta lopulta hän painui vain hakkaamaan paikan ovea. Kyllä kai joku jo olisi paikan päällä, jos klubi meinattiin avata tänä iltana. Aikansa Julija sai hakata ovea ennen kuin joku tummahiuksinen nainen tuli aukaisemaan oven.

”Well finally.” Julija puuskahti ja painui vain naisen ohi, vaikka tämä selvästi yrittikin asettua oven eteen niin, ettei Julija pääsisi kulkemaan sisälle. ”My dad doesn’t answer to his phone, I’m sure he isn’t here anymore? I hope his office is atleast open.. Well, why would it be, he doesn’t want anyone to go there. Oh fucking hell.” Julija mäkätti lähinnä itsekseen ja käveli korkokengät kopisten peremmälle. Se tummatukkainen piipitti hänen perässään, että kuka hän oikein oli ja lopulta Julija kääntyi katsomaan tätä lähes järkyttyneenä. ”Excuse me? You are asking me who I am?” Julija ei todellakaan voinut uskoa kuulemaansa. Kyllä hän tiesi sen, että tarjoilijat eivät olleet mitään järjen jättiläisiä, mutta tuommoista möläytystä ei todellakaan kannattaisi päästää oman pomonsa tyttären edessä. ”Tell me, Michelle – ” Julija aloitti, vilkaistuaan ensin itseään lyhyemmän naisen paidasta tämän nimikylttiä. ” – how much do you like this job? How much you need this job?” Julija jatkoi edelleen suhteellisen närkästyneeseen sävyyn. Michellekin näytti jo siinä vaiheessa tajunneen kenen kanssa oli juttelemassa. ”Too bad if you like working in here, I make sure tonight is your last shift.” Julija lopulta puuskahti ja lähti sitten jatkamaan matkaansa isänsä työhuoneessa. Voi hyvä luoja, eikö hänen isänsä oikeasti osannut palkata parempaa henkilökuntaa!

Kuten Julija oli epäillytkin, Viktorin työhuone oli tietysti lukossa. Muutama kirosana karkasi Julijan suusta venäjäksi ja lopulta hän lähti marssimaan takaisin baarin puolelle. Michelle ja se aiempi liuhuletti olivat paikalla edelleen, kummankin katse myös kääntyi Julijan suuntaan, kun hän palasi takaisin. ”You are still here? Didn’t I make it clear that you are no longer working in here?” Julija jatkoi omaan ihastuttavaan sävyynsä Michellelle. Liuhulettikin tuijotti häntä jotenkin äkäiseen sävyyn. ”What are you looking at? Do you want to lose your job too?” Julija tuhahti tälle. Koko miehen kuvatus näytti niin kamalalta, että Julijaa suorastaan puistatti. Julija käveli baaritiskin taakse ja samalla hän näpytteli puhelintaan, nostaen pian sen korvalleen, yrittäen koko ajan soittaa isälleen. ”Do you know if my dad has any extra key to his office? Oh well, why would you know..” Julija hymähti, jatkaen samalla baaritiskin takana olevan pöytätason tutkimista – hän tiesi, että siellä oli avaimia ties mihin, mutta olisi oikeastaan aikamoinen ihme, jos Viktorin huoneeseen löytyisi avaimet siitä läjästä, sillä mies ei päästänyt huoneeseensa ketään ylimääräistä, koskaan. 

Julija yritti parhaansa mukaan etsiä niitä avaimia sieltä baaritiskin takaa, mutta eihän siitä mitään tullut. Hänen isänsä oli tavaroistaan sen verran tarkka, että ei taatusti jättäisi avaimiaan lojumaan ihan minne sattuu, sillä nehän olisivat sitten kenen tahansa saatavilla. Viktor Vodyanov ei taatusti haluaisi huoneeseensa yhtään ketään ylimääräistä ja sen ymmärrettyään Julija puuskahti hieman turhautuneena. Hänen oli ihan pakko saada se kalenteri jotenkin, mutta näköjään hän tarvitsi ihmeen päästäkseen isänsä työhuoneeseen. Se ihme kuitenkin näytti löytyvän jostain, mistä Julija ei sitä todellakaan olisi odottanut, sillä se liuhuletti yhtäkkiä pamautti, että hänellä oli avaimet Viktorin työhuoneeseen. Julija kääntyi katsomaan tätä jokseenkin epäileväisenä. ”You have the keys? And why would my dad give his keys to someone like you?” Julijan suusta karkasi ennen kuin hän kerkesi edes ajatella – ei hänen nyt auttanut kiukutella tuolle ärsyttävän näköiselle jätkälle, sillä ilman noita avaimia hän ei pääsisi yhtään mihinkään. Niimpä Julija vain vetäisikin huulilleen niin kauniin hymyn kuin vain osasi.

Kaksikko lähti kävelemään kohti Viktorin työhuonetta ja ihme ja kumma kyllä Julijakin piti suunsa kiinni. Huoneen luokse päästyään Kieran (Julija oli lukenut nuorukaisen nimen tämän nimikyltistä) aukaisi oven ja kiittämättä Julija marssi huoneeseen ja käveli ensimmäisenä isänsä työpöydälle, josta löysikin sitten sen kalenterinsa. Nainen laittoi sen käsilaukkuunsa ja kun hän oli lähdössä pois huoneesta, Kieran aukaisi suunsa. Julija kallisti hieman päätään kuunnellessaan Kieranin lässytystä. Pieni naurahduskin karkasi naisen huulilta. ”If you work in place like this, you should know the names of every single member of our family. If you don’t.. Well, that’s too bad.” Julija sanoi suhteellisen ylimielisesti. Kieran kuitenkin jatkoi ja Julija lähinnä pyöräytteli silmiään, mutta huokaisi sitten lopulta. ”If she ever do same mistake again, you’ll lose your job too.” Julija sitten lopulta ja paineli vain Kieranin ohitse koko huoneesta. Hänelle nyt oli henkilökohtaisesti ihan se ja sama, kuka tässä yrityksessä oli töissä, joten jos Kieran niin halusi ystävänsä jäävän, ehkä Julija voisi antaa asian olla tämän kerran.

”You can keep your job but one more mistake and I’ll make sure you wont get any job in New York ever again.” Julija sanoi Michellelle palattuaan baarin puolelle, varmistettuaan tosin ensin, että myös liuhuletti oli kuulemassa hänen sanansa. Hänen katseensa käväisi nuorukaisen puolella, jotta tämä ymmärtäisi, että ne sanat koskivat myös häntä – Julijalla oli sen verran valtaa tässä kaupungissa, että jos hän haluaisi sabotoida jonkun maiseen, se ei voisi kovin montaa hetkeä. Niine hyvineen Julija lähti kävelemään rakennuksesta ulos, mitäpä hän täälläkään norkoilemaan, sillä hän ei kestänyt katsella enää hetkeäkään jotain baarityöntekijöitä. Julija ei todellakaan ymmärtänyt, miten joku suostui työskentelemään tämän kaltaisessa paikassa. Toki Viktor varmasti maksoi kohtuullisen hyvää palkkaa, mutta Julijan ajatusmaailmaan ei vain sopinut, että joku tahtoi olla vapaaehtoisesti baarissa töissä. Miten alhaalla jonkun itsetunto saattoikaan olla, että ei tähdännyt elämässään hieman korkeammalle?

Pihalle päästyään Julija alkoi etsiä autonsa avaimia ja nopeasti ne löytyivätkin hänen käsilaukustaan. Autolleenkin Julija pääsi nopeasti, mutta samantien hän sai huomata, että joku norkoili hänen autonsa vieressä. ”Excuse me, could you move a bit?” Julija tuhahti sille miehelle, joka ei selvästi näyttänyt siltä, että liikahtaisi yhtään mihinkään. Julija ei ollut nyt yhtään sillä tuulella, että jaksaisi alkaa tappelemaan enää kenenkään kanssa, mutta mies ei selvästi ollut lähdössä siitä paikaltaan ihan heti mihinkään. ”Do I need to call police or can you just move your ass?” Julija ärähti ja mitä ilmeisemmin se oli virhe, sillä se mies oli alkanut jo huutaa itsekin Julijalle ja varsin pian mies oli jo tullut Julijan luokse ja napannut tätä käsistä. ”Get your hands off me! What the hell is wrong with you!” Julija huusi miehelle ja yritti repiä kätensä irti tämän otteesta. Vaikka Julija siinä huutikin ja yritti näyttää siltä, että häntä ei pelottanut, kyllä hän oikeasti oli aika peloissaan – vaikka Julija kävikin ahkerasti salilla ja hän oli todella hyvässä kunnossa, ei hän kamalasti mahtanut mitään itseään huomattavasti isompikokoiselle miehelle.

Kaikenlaisia sekopäitä Julijakin oli elämänsä aikana tavannut, mutta ei kukaan ollut koskaan häneen käynyt käsiksi. Juuri tämän takia hän ei tykännyt siitä, että joutui edes nopeasti käymään isänsä klubilla, sillä siellä tuntui välillä hiihtelevän vähän vaikka minkälaista porukkaa. ”Get your ugly hands of me!” Julija sähähti sille miehelle, meinaten lisätä jo pari uhkaustakin perään, mutta ehkä oli parempi olla toistaiseksi hiljaa – hän voisi ihan hyvin kuvailla isälleen ja veljilleen myöhemmin, että minkälainen tyyppi häntä oli ahdistellut ja he taatusti tekisivät asialle jotain. Aika karuahan se oli, mutta Julija tiesi ihan tasan tarkkaan, että jos hän edes puolella sanalla mainitsisi perheelleen, että joku hullu oli ahdistellut häntä niin asia otettaisiin käsittelyyn samantien. Heidän perheessään tämmöistä käytöstä ei suvaittu pienissäkään määrin ja ahdistelija saisi kyllä tuntea nahoissaan tekosensa.

Juuri kun Julija ajatteli, ettei hän saisi tuota miestä kimpustaan mitenkään, hän kuuli tutun äänen takaansa – kerrankin Julija sai olla tyytyväinen nähdessään Kieranin. Kieran oli tullut ja napannut sitä Stewart nimistä miestä kädestä kiinni ja tämä irroittikin sitten otteensa Julijasta. Julija vain loi mieheen suhteellisen pahan katseen, mutta piti suunsa kiinni. ”Just go fuck yourself.” Julija tuhahtikin sille miehelle, joka oli alkanut mäkättää siitä, että Julija oli ollut se, joka koko ongelman aiheutti. ”You touched my car and didn’t let me leave this fucking place so if I were you I would shut up before I call police!” Julija korottikin itsekin ääntänsä uudestaan – nyt hänkin uskalsi taas puhua hieman ärhäkämmin, kun Kieran oli siinä hänen turvanaan. No, ei Julija miestä varsinaisesti mitenkään turvanaan aatellut, mutta ainakaan tämä tuskin antaisi Julijalle tapahtua mitään. Toivottavasti ainakaan, mistäpä tuostakaan liuhuletistä tiesi.

Lopulta Stewart ymmärsi lähteä paikalta pois ja kieltämättä Julija oli jokseenkin järkyttynyt tilanteesta. Ei hänelle ollut koskaan tapahtunut mitään tuollaista ja toivottavasti ei tapahtuisikaan ihan heti uudestaan. Kieran tuntui kysyvän häneltä jotain, mutta Julija ei vastannut, tuijotteli vain jonnekin Stewartin perään. Mies jatkoi kuitenkin höpinää ja lopulta Julija huokaisi raskaasti. ”Would you shut up for a second?” Julija tuhahti toiselle. Kieran ei ilmeisesti yllättynyt kommentista, mutta ei tämä kamalan iloiseltakaan näyttänyt ja jonkun pienen hetken ajan Julija tunsi jopa syyllisyyttä. Kieranhan oli auttanut häntä, joten minkä ihmeen takia hänen oli pitänyt niin tylysti vastata? Se oli toki tyypillistä Julijalle, mutta olisi kai sitä voinut edes joskus olla kohtelias.. Julija käänsi katseensa Kieraniin ja yritti vetäistä jonkun hymyn huulilleen. ”Thank you. I really needed your help. Again.” Julija onnistui sitten sanomaan jopa suhteellisen ystävällisellä äänensävyllä ja se oli häneltä uutta.

Äskeinen oli saanut Julijan hetkellisesti unohtamaan, että hänellä oli oikeasti ollut jopa kiirekin, hänhän oli yrittänyt etsiä sen kalenterinkin aikaisemmin ihan sen takia, että ei myöhästyisi seuraavasta tapaamisesta. Nyt hän oli kyllä jo myöhässä, mutta sille ei mahtanut enää mitään. ”Well, I think I should leave now, I’m already a bit late for my meeting.” Julija sanoi, tietämättä oikein itsekään, miksi hän moista asiaa Kieranille selitti, sillä mitäpä se tuolle oikeastaan edes kuului. Niimpä Julija sitten vilkaisi vielä nopeasti Kierania ja lopulta hän palasi takaisin autolleen ja hyppäsi kuljettajan paikalle. Hetken hän joutui vielä kokoamaan itseään ennen kuin viimein starttasi auton ja lähti ajamaan parkkipaikalta pois. Ihan heti hän ei kyllä enää tänne palaisi, se oli sanomattakin selvää – ja hän kyllä antaisi isänsä kuulla kunniansa siitä, ettei osannut selvästi valikoida henkilökuntaa eikä myöskään asiakkaitaan.