Don’t get lost cause I am waiting...

Adam oli jo nostamassa käsiään pienesti ilmaan, kun Azra oli olevinaan loukkaantuvinaan niistä hänen sanoistaan. Valitettavasti Adam vain kulki Azran perässä, joten heillä ei ollut siinä tilanteessa suoraa katsekontaktia, joten hänen anteeksipyytävä eleensä jäi kuin roikkumaan ilmaan kevyen naurahduksen kera. Pian he kuitenkin jo pääsivät ulos hämärästä rappukäytävästä ja verkkokalvoille piirtyi auringossa kylpevä kotikatu. Kotikatu, joka pian jäisi taakse, kun Adam istuutuisi tuon heidän edessään olevan kaksipyöräisen taakse ja antaisi elämänsä Azran käsiin. Se oli kyllä jokseenkin pelottava ajatus, vaikka ei sillä, kyllä Adam juuri mainittuun tummaverikköön luotti. Luotti oikeastaan aika paljonkin, mikä sinänsä tuntui hassulta. Mutta kuitenkin samaan aikaan ihan luonnolliselta. Ainakin se luottamuksenkohde tarjosi seuraavaksi henkivakuutusta Adamille, joka otti kypärän vastaan tyytyväisenä.

Vähän aikaa kypärää katseltuaan kuin ei olisi tajunnut sen asettamisesta päähän yhtään mitään, Adam vilkaisi Azraa tämän sanat kuullessaan kädensijojen puuttumisesta toiselle matkustajalle. ”That would be awful. To have to hold on a woman”, hän pudisteli päätänsä olevinaan kovinkin tosissaan. Sitten hän painoi sen kypärän päähänsä ja sääti hetken aikaa leukahihnan kanssa, ennen kuin pystyi olemaan varma, että päähine todella pysyisi hänen päässään ja suojelisi rakasta pääkoppaa, kun he kierisivät jossain päin moottoritietä. Ei, eivät he kierisi. Azra oli kokenut kuljettaja. Mitä nyt oli jo kerran ehtinyt olla onnettomuuspotilaana Adamin vastaanotolla. Olo oli mitä luottavaisin tohtorismiehellä. Oli, oli ihan oikeasti. Eikä matka sitä paitsi kestäisi kuin kolmen vartin verran. Niinpä sitä oli kavuttu Azran taakse pyörän kyytiin ja kiedottu ohjeiden mukaan kädet somasti matkanjohtajan vyötäisille. Adamia ihan totta jännitti pirusti eikä hän kyennyt enää vastaamaan mitään Azran viimeisiin sanoihin ennen matkaan lähtöä.

”It was fucking scary!” Adam ei voinut olla sen 45-minuuttisen jälkeen toteamatta, kun he vihdoin ja viimein olivat päässeet määränpäähänsä, näemmä jonkin puistoalueen laitamille kadun varteen. Adam oli kammennut itsensä pois pyörän selästä ja katseli nyt menopeliä kuin yrittäen ymmärtää, että he olivat totisesti päässeet sillä ehjänä määränpäähänsä. Hän oli ottanut kypärän päästään ja roikotti sitä nyt toisella kädellään. ”Don’t get me wrong. You were a good driver. I just… Huh. I prefer cars. With a roof over my head. No offence”, Adam selitteli ja huomasi sydämensä lyövän yhä normaalia kiivaammin. Sitä kai adrenaliiniksikin kutsuttiin, mikäli hän jotakin lääkiksestä muisti. Hän ojensi kypärän Azralle takaisin, hyvä ettei kiittänyt lainasta tai sanonut jotain vastaavaa. ”I can do that again tomorrow but you can always drop me off at the train station if you think I’m the pain in your ass. Literally.” Adam katsahti tarjouksensa myötä Azraa – jos vaikka tämä ei jaksaisikaan hänen nössöilyjään vielä paluumatkankin verran. Adam yritti siis vain olla kohtelias, eikö se ollut ilmiselvää?

Mies katsahti ympärilleen siinä kadulla ja huomasi tuntevansa nälkää, kun näki jonkun kahvilantapaisen muutaman kymmenen metrin päässä. ”Super Hero Subs”, Adam luki ääneen ja vilkaisi Azraa virnistäen. ”We need to eat there. Come on. Super Hero Subs. Super Hero.” Adam kaiveli jo takkinsa sisätaskusta kuvetta, otti pari askeltakin sitä vähän epäilyttävän näköistä puljua. ”It’s on me. Oh, look. It’s some kind of fake Subway”, Adam selitti, kun oli jo päässyt lafkan eteen ja näki nyt paremmin mitä sen ikkunoissa oli ja lukikaan. Saipa hän kuin saikin Azran mukaansa sisälle. Sisälle, jossa oli vain pari asiakasta heidän lisäkseen: yksi vähän pyöreämmän oloinen duunari ja yksi lähiömutsi alle kouluikäisen lapsensa kanssa. Adam ja Azra sopivat täydellisesti jonon jatkeeksi sinne. ”Ooh, peppered turkey. Sounds good. What do you want, my chaffeur?” Adam puheli ja tervehti sitten tiskin taakse tullutta nuorta myyjätärtä, viestien kuitenkin samalla, että he vielä miettisivät tilaustaan. Myyjä nyökkäsi ja jatkoi vielä puuhiaan tiskin takana, sääti ilmeisesti jotakin limsakoneen kanssa.

Adam oli ehtinyt vilkaisemaan Azraa hieman kulmiaan kohottaen, aavistuksen huvittuneena. ”What kind of boy would I have been if I hadn’t liked superheroes when I was a kid?” Adam oli suonut sen osittain retorisen kysymyksen Azralle ennen kuin oli pujahtanut sisään siihen lähiökuppilaan. ”Roast beef it is”, miekkonen sitten nakkeli niskojaan hyväksyvästi ja sai kuin saikin pian myyjä-tarjoilijan huomion. Azralle hän puolestaan sai pidettyä päänsä siinä, että tarjoaisi supermiespatongit, vaikka ei toinen kyllä erityisesti vastaan hangoitellutkaan. Maksusuorituksen jälkeen Adam nappasi tarjottimen ja myyjän sille latomat täytetyt patongit mukaansa ja käveli Azran perässä täyttämään oman pahvimukinsa, sen enempiä limsavaihtoehtoja punnitsematta Adam valutti mukiinsa kokista Azran tavoin, kunnes siirtyi tämän perässä sille ikkunapaikalle istumaan toista vastapäätä. Istuuduttuaan Adam vilkaisi nopeasti ympärilleen ja huomasi sen pikkunassikan katselevan heitä uteliaasti ennen kuin äitinsä taas kehotti tätä syömään reippaammin. ”Superhero”, Adam korjasi Azraa ja siemaisi pahvimukista kokista. ”Clearly we are going to the masquerade party next time. I’m going to be Zorro.”

Hörpittyään vähän aikaa coca-colaa pahimpaan janoonsa, Adam keskittyi käärimään pippuroitua kalkkunaleipäänsä kääreistään. Otettuaan pari ensimmäistä haukkua varsin maukkaaksi paljastuneesta leivästä (olikohan jossain päin New York Cityä Super Hero Subia?), Adam oli vähällä tukehtua niihin makupaloihin leivästään. Hän katsoi Azraa kuin toinen olisi menettämässä järkeään, mutta tajusi sitten itsekin sen toisella puolen katua sijaitsevan mustemestan. ”Next time, Az, next time. Not too much new experiences at the same time. Your little ride was a pretty big step for a little human like me”, tohtorismies perusteli ja ehti taas mutustella vähän leipäänsä eteenpäin, kun Azra sai taas aihetta naljailuun ja kysymysten esittämiseen. Lähiömuksu oli villiintynyt, minkä johdosta he kuulivat hänen äitinsä kutsuvan tätä nimellä Adam – ja siitäkös Azran riemu vasta oli revennyt. ”You should ask that from my sister”, Adam lopulta vastasi ja mutusteli sitten taas leipäänsä. Oli ehkä pari sekuntia kelannut mielessään lapsuuttaan, joka oli ikään kuin katkennut, kun syöpä oli lopulta nujertanut äidin. Sen supersankarimestan lähiömuksun ikäisenä Adam oli kyllä viettänyt mitä mukavinta lapsuuttaan, joten sen enempää Adam ei halunnut miettiä ikäviä asioita. Ei nyt, kun he olivat kivalla reissulla. Ei nyt, kun hän oli sillä reissulla Azran kanssa.

Adam kuljetti katsettaan riehuvasta minikaimastaan takaisin kadulle ja jäi tuijottelemaan sitä tatuointipaikkaa. Hän ei ollut koskaan haaveillut minkäänlaisesta leimasta ihollaan, piti kyllä niitä yleisesti ottaen ihan hyvännäköisinä, mutta ei vain innostunut itse moisista. ”Speaking of tattoos… I have to tell you something”, Adam käänsi katseensa Azraan ja haukkasi taas leivästään. Siihen menikin sitten taas muutama viisisekuntinen, että hän oli saanut suunsa tyhjäksi. ”I don’t mind about them but I already have something else. I have a nipple piercing. On both nipples”, Adam sanoi naama peruslukemilla ja oli sitten ryystävinään limsaa muina miehinä. Koska Azra ei tuntunut vähään aikaan sanovan mitään, Adam virnisti hieman. Tai ehkä pikemminkin irvisti. ”I hope that you don’t know what to say because of a nipple piercing and not because of I’m a terrible liar”, mies kommentoi ja tarkasteli toisen kasvoja samalla, ”but you should have seen your face when I told it.” Taas pari haukkua leivästä, joka alkoi nyt uhkaavasti tulla tiensä päähän eli päätyä osaksi Adamin ruoansulatusjärjestelmää. Pitäisikö jo kaivaa puhelin esille ja googlata mahdolliset ketjun muut liikkeet maassa? ”What kind of doctor would I be then if I had those…” Adam mietiskeli Azralle ja hörppäsi sitten kokiksesta. Sitten Adam tajusi jotakin. ”Ge’ez. Why didn’t you say anything? I’m talking you about nipples and you are letting it happen”, Adam puheripuloi ja päätti sitten keskittyä popsimaan viimeisetkin suupalat leivästään, jotta olisi edes hetken aikaa hiljaa. Siihen oli ehkä syynsä, että hän oli yhä sinkku.

Vajaan kymmenen minuutin päästä he olivat valmiita ja nousivat nyt ylös pöydästä. Adam huikkasi kiitokset tiskin takana nyt vähän tympääntyneen näköiselle myyjälle, joka kyllä tervehdyksestä hieman näytti piristyvän sen sekunnin ajaksi, ja sitten roadtrip-kaksikko vaelsi ulos supersankaripaikasta lähiömutsin ja pikku-Adamin vanavedessä. Adam katseli hetken aikaa äiti-poika-kaksikon perään (poika veti yhä jonkinnäköistä showtaan), kunnes havahtui Azran puheisiin. ”Just thinking how me and that little kid would make an amazing team because we Adams are super cool?” Adam myhäili kysyvästi ja kääntyi sitten paremmin Azraan päin. ”So, what’s next? Please, one more hour before back to home”, Adam oli muka kovinkin tosissaan anelemassa. ”Maybe a romantic walk in the park?” mies tyrskähti tajuttuaan heidän seisovan lähellä puiston – Adam kuljetti katsettaan ja huomasi kyltin Lincoln Park – sisäänkäyntiä. Azralla ei tuntunut olevan mitään asiaa vastaan – no, ehkä se romanttinen-lisämäärite siinä herättänyt tässäkin pientä hilpeyttä, mutta sitten he olivatkin jo tallustelemassa puistossa ja katselemassa, mitä kaikkea uutta ja jännittävää se paljastaisi heille. Supersankarisämpyläpaikan jälkeen mikä vain oli mahdollista, Adam tuumi mielessään.

”You don’t have to be that quiet. We can go back to that tattoo place if you want. I can hold your hand when you are tattooing”, Adam oli rohkaisevinaan Azraa lempeästi, taputtikin sitten tätä kevyesti pari kertaa olalle, kun he olivat hetken aikaa kävelleet hiljaisuuden vallitessa.

”Damn it, Adair”, Adam puuskahti kuin tappioonsa alistuneena Azran näpäyttäessä häntä takaisin niistä nännilävistyksistä. Kun Azra ei suoranaisesti hetkeen katsonut häneen päin, Adam jäi väkisinkin toviksi katselemaan toista, sillä hitto vie, toisen hankaluudessa oli kyllä jotakin pirun puoleensavetävää. Azra ei tosiaankaan vaikuttanut miltään typerältä bimbolta, eikä oikeastaan edes sellaiselta, joka kiinnittäisi tavallisesti Adamin huomion. Mutta nyt kun he olivat viettäneet aikaa keskenään ja oppineet jonkin verran tuntemaan toistensa mielenliikkeitä, Adamin oli myönnettävä, että jokin Azrassa veti häntä magneetin lailla puoleensa.

Seuraavaksi Azra halusi kuulemma kupillisen kahvia. Toinen ei suinkaan arkaillut kertoa mielipidettään myös Adamin ulkoisesta olemuksesta, mihin moisten kohteliaisuuksien kohde vain pudisteli huvittuneesti puuskahtaen päätään. ”I really, really love your honesty”, hän tokaisi heidän astellessa kohti sitä kioskinmokomaa, josta he voisivat ne take away -kupilliset ostaa. Se kuppi kuumaa maistui kuitenkin lähes taivaalliselta, ja Adamin oli myönnettävä, että hän taisi tosiaan olla vähän sen tarpeessa. Azra oli ollut oikeassa. Ei Adam sitä kuitenkaan ääneen myöntänyt, ihan kiusallaan, siemaili vain pahvimukinsa muovikannen aukosta tummaa juomaa sisuksiinsa. Aavistuksen kaihoisasti Adam katseli nurmelle asettautuneita isompia tai pienempiä ryhmittymiä – hän olisi ihan hyvin voinut spotata heillekin Azran kanssa jonkin nurmipläntin ja käydä loikoilemaan nurmelle auringonvaloon kylpemään. Azra ei kuitenkaan vaikuttanut järin puistochillaajalta, joten Adam piti kinttunsa sillä hiekkaisella kävelytiellä.

Adam puuskahti huvittuneesti Azran toteamukselle siitä, että koko reissulle päätyminen oli yhä yksi suuri arvoitus. Sitä se tosiaankin oli, eikä Adamkaan ihan syitään asialle tiedostanut. ”My brain function is totally okay”, mies väitti Azraa vilkaisten ja siemaisi kahvia. Hetken mielijohteesta Adam tarttui hellästi Azran osoittelevaan sormeen ja tönäisi sen kevyesti poispäin itsestään. ”Don’t you know how rude is that”, hän hymähti olevinaan kovinkin loukkaantunut moisesta sormella osoittamiseleestä, ja käytti sitten katseensa nopeasti Azran silmissä, kunnes hänenkin katseensa lipui siihen heidän eteensä ilmestyneeseen valtavaan suihkulähteeseen. Siihen Adam kyllä parkkeeraisi takapuolensa, tai siis sen laidalle tietenkin. Siitäkin huolimatta, ettei hän voinut olla varma, saattaisiko Azra tönäistä hänet siitä veteen ihan vain koska toinen oli Azra. Matkalla suihkulähteen reunalle Adam kuitenkin kuuli Azran sanat vastapäisestä elokuvateatterista.

”No tattoos?” Adam ensimmäisenä puuskahti muka pettyneenä, mutta jatkoi saman tien papupadan porinaansa. ”I thought a movie is the lamest dating place ever but well … Maybe it isn’t when we are already on the road.” Nyt hän istutti itsensä sen suihkulähteen reunalle ja kumosi hetimmiten loputkin kahvistaan kurkusta alas. Hän kaivoi aivojensa jatkeen eli älyluurin taskustaan ja avasi nettiselaimen. Nopea kohdistus kohti sitä elokuvateatteria ennen kuin Googleen voitiin syöttää sama nimi. Adam napsautti hakutuloksista ensimmäisen ja päästi siististi optimoidulle elokuvateatterin mobiilisivulle. ”Fantastic Four … Cop Car … The Man From U.N.C.L.E. … Straigt Outta Compton … Return to Sender”, Adam luetteli kuluvan kuun aikana ensi-iltaan tulleita pätkiä ja vilkaisi sitten kulmat hieman koholla Azraa. ”Ladies’ choice, please”, mies ilmoitti ja selasi sitten vielä hetken aikaa sivua ennen kuin napsautti näytön pois päältä ja tunki luurin takaisin taskuunsa. ”As far as I know, none of them are cheesy meet-cutes”, hän mietti ääneen ja nojautui hieman leveällä suihkulähteenreunuksella taaemmas käsiensä varassa.

Hetken aikaa Adam antoi katseensa kiertää ympäriinsä puistoalueella ja siellä olevissa ihmisissä, kunnes keskittymiskyky palautui takaisin siihen varsinaiseen seuralaiseen. ”Am I that boring? That you want to go to the dark movie theatre to shut me up”, leipäläpeä ei tietenkään voitu pitää sen kauempaa kiinni. Sitten Adam koki tarvetta vielä leikkisään vinoiluun. ”Or do you want to hold my hand secretly?”

Ilmeisesti puheet salaisesta kädessä pitämisestä saivat Azran sen verran pois tolaltaan, sillä siinä samassa Adam oli jo vedetty ylös siitä suihkulähteen reunalta. Aivan heti toinen ei kuitenkaan irrottanut otettaan Adamista, ja jälkimmäisenä mainittu kohdistikin hetkeksi katseensa tämän silmiin, kunnes boom, ihan yhtä nopeasti tilanne olikin jo ohi. Jokseenkin epäilyttävän oudon miellyttävä tunne oli kyllä levinnyt pitkin Adamin kehoa siitä Azran kosketuksesta, joskaan ei sentään aivan kriittisempiin paikkoihin asti sentään – olihan hän jo lähemmäs kolmekymmentä eikä mikään teinipoika. Sittenpä he jo lähtivät astelemaan kohti sitä tien toisella puolella olevaa elokuvateatteria sitä niin loputtoman, niin loputtoman pitkää tienpätkää pitkin. Ja mitä sitten perille päästyä odottikaan – pätkän alkuun oli vielä ruhtinaalliset puoli tuntia aikaa. ”Thanks for teaching me how to act with the next girl. If this date day with you won’t end so well”, Adam totesi Azran puheille popcorneista, mutta pudisteli kyllä sitten päätään. Viimeisin asia, joka hänellä sillä hetkellä oli mielessä, oli että hän muka jo ajattelisi uusia treffejä jonkun uuden tytön kanssa. ”But we are not going to eat not a single on until the movie begins”, miekkonen jatkoi varoittavasti.

Lopulta kassalta tarttui mukaan se jättimäinen pahvinen popcorn-astia, kaksi leffalippua ja Adamin vielä palan painikkeeksi kassan äärellä olevasta kylmäaltaasta nappaamat (ja maksamat) kaksi pientä kivennäisvesipulloa. He jäivät odottelemaan kakkossalin edustalle ovien avautumista, ja Azra pani heti käytäntöön uhkauksensa kaiken popcornin syömisen ennen kuin elokuva olisi edes alkanut. ”What did I just say?” Adam mutisi ja vei popcorn-kulhoa teatraalisesti kauemmas reissuseuralaisestaan. ”I prefer Netflix”, tohtorismies letkautti sitten itse siihen meneillään olevaan puheenaiheeseen, ikään kuin osoittaakseen ymmärtävänsä täysin Azran kantaa. Tosin kyllä hän piti elokuvissakin käymisestä, mutta viime vuosina Netflixin helppous oli usein vienyt voiton. ”Or maybe Hulu, I don’t know”, hän jatkoi hieman hajamielisenä ja söi huomaamattaan pari popcornia itsekin astiasta. Tajutessaan sen, Adamin katse viisti takaisin Azraan. ”Damn you, you have a bad influence over me”, syytettiin avoimesti toista kuin kyseessä olisi ollut vakavampikin juttu. Mutta sitähän se oli. Popcornien syöminen ennen elokuvan alkamista oli suorastaan pyhäinhäväistys.

Jotenkin se aika lopulta vain kului, joskin he taisivat loppupeleissä istua siinä salin edustalla vain vartin verran, sillä saliin pääsi tietysti hieman ennen elokuvan alkamisajankohtaa. Adam tarjoutui kantamaan syötävät ja juotavat ja käveli näin ollen Azran perässä, kun tämä vilautti lippusia ovimiehelle. Heidän paikkansa olivat jossakin toisiksi ylimmäisen rivin keskivaiheilla, ehkä hitusen salin oikealla puolella. Adam käveli oikealle riville Azran vanavedessä ja sitten he jo parkkeerasivat takapuolensa pehmeille tuoleille. Adam iski pullot telineisiinsä – yhden heidän väliin ja yhden omalle, oikealle puolelleen – ja kaivoi sitten puhelimensa esille laittaakseen sen äänettömälle. Mainokset pyörivät jo valkokankaalla. ”Just remember that I’m here if you are scared”, Adam virnisti leikillään ja asettautui parempaan asentoon omalla paikallaan, nojasi vähän enemmän päätään taaksepäin selkänojaa vasten ja katseli jotain hiivatulehduksen mainosta. Mahtavaa.

Filmi pyörähti kuin pyörähtikin sitten käyntiin, parin kaupallisen mainoksen ja muutaman uutuuselokuvan trailerin jälkeen. Varmaankin ensimmäiset kolme varttia Adam jaksoi kiinnostuneena tapittaa pätkää, mutta sitten elokuvan verkkaisuus alkoi ottaa voimille. Pimeässä salissa Adamin silmät alkoivat lupsua kiinni ja pari kertaa hän sai itsensä kiinni nukahtamaisillaan olemisesta ja säpsähti hereille, mutta lopulta uneliaisuus vei voiton ja … Seuraavan kerran Adam havahtuikin vasta sitten, kun salin valot iskettiin päälle ja ensimmäinen mitä Adam tajusi verkkokalvoillaan näkevän, oli valkokankaalle vyöryvät lopputekstit. ”Fuck…” miekkonen mutisi ja hieraisi silmiään, tajusi sitten vilkaista vieressä olevaa Azraa, joka jo valmistautui nousemaan ylös ja lähtemään muiden asiakkaiden virrassa ulos salista Adamin kanssa – siis kunhan mies vain saisi itsensä palautettua kartalle ja karistettua unihiekat silmistään. ”Ge’ez. I fell asleep. What the hell”, Adam mumisi ja tajusi napata toisen kivennäisvesipulloista ja melkein kokonaan syödyn popcorn-astian syliinsä ja könytä sitten pois penkkiriviltä. ”Was that good?” Adam kysyi yhä hieman pöllämystyneenä päiväuniensa jälkeen, kun he astelivat ulos salista. Hän nakkasi pahviastian oven vieressä olevaan roskikseen ja kiersi sitten pullon korkin auki kumoten siitä pitkän huikan kurkkuunsa. Hän vilkaisi Azraa, eikä oikein osannut tulkita, oliko toinen huvittunut vai vittuuntunut vai jotain ihan muuta. ”Sorry.”

Vielä heidän päästyään ulos Adam oli aika pöllämystyneessä kunnossa, ja Azra pääsikin siitä kuittailemaan, josko mies olisi valvonut koko yön miettinyt seuraavan päivän varmaa kuolemaa. Onneksi skarppina tohtorinalkuna Adam osasi kuitenkin vikkelästi päästä takaisin kartalle ja näpäytyksen kannalta valmiusasetelmin. No joo, ei hänellä mitään maailman nokkelinta sutkautusta ollut mielessään. ”Just watched some crappy crime serie on Netflix to get ready to spend a weekend with you”, mies sanoi ja tunki käsiään syvemmälle taskuihinsa. He eivät kovin pitkälle siitä pisteestä pötkineet, kun Azra oli jo pyytänyt häntä pysähtymään ja alkanut sitten penkoa laukkuaan. Nikotiinipastilli. Adam vain naurahti naisen sanoille – ei ollut hänen asiansa alkaa moralisoimaan toisen tupakointia (tai nikotiinipastillinen tai -laastareiden tai minkä vain käyttöä), koska ensinnäkin he eivät tunteneet toisiaan vielä loppujen lopuksi mitenkään kauhean hyvin ja toisekseen se nyt vain ei ollut Adamin asia, oli hän kuinka lääkäri ammatiltaan tahansa. Niinpä Adam päätti jättää sen suunnittelemansa tietäväisen ilmeenkin luomatta ja lähti vain käppäilemään Azran rinnalla eteenpäin, kun tämä oli valmis.

Azran mielestä aiempi supersankariaihe ei selvästikään ollut käsitelty vielä loppuun. Ilmeisesti siitä oli tulossa heidän pienen road trippinsä teema. ”Shit, I have always wanted to fly”, Adam oli puuskahtavinaan muka kovinkin pettyneesti, kun toinen hyvin varoittavalla äänensävyllä käski olla mainitsematta kyseistä taitoa. Sitten Adam hiljenikin miettimään parempaa vastausta ja oli varmaan parikymmentä metriä vaiti. ”Well… Being invisible would be cool”, Adam lopulta päätti pohdintansa ainakin siltä erää, mutta suorastaan pystyi aistimaan Azrasta jonkinnäköisen how lame is that -reaktion, mikäli hän nyt yhtään kyseistä naista oli oppinut tuntemaan. ”What? It really would!” Adam puuskahti, mutta nosti sitten kätensä pystyyn kuin lamppu olisi syttynyt hänen päänsä päällä. ”Wait! Now I know. It would be great to jump to someone’s brain and see how he or she sees the world and what he or she thinks.” Se sai olla Adamin viimeinen vastaus asiaan. Koska sellainen todella olisi siistiä. Miekkonen vilkaisi vierellään astelevaa tummaverikköä. ”For example yours”, Adam sanoikin, ”I really want to see what you are thinking and what you see. How you see me, my handsome body and beautiful face”, Adam sanoi aluksi naama peruslukemilla, muttei voinut olla sitten tyrskähtämättä ihan vain omien juttujensa huonoudelle.

Keskustelu jäi niille sijoilleen, kun Adam bongasi hotellista kertovan kyltin heidän edessään. Alle kilometrin matkan päässä sijaitseva majapaikka oli kuin vastaus Adamin äskettäiseen nukahtamiseen siellä elokuvateatterin hämyssä. ”If I paid, would you stay overnight here? Twin room, of course. It would be awful to sleep on the same bed with a girl”, Adam ehdotti, vaikka tajusi kyllä itsekin siinä samassa, ettei yöpyminen välttämättä ollut enää kovin järkevä ratkaisu. Häntä vain väsytti niin helvetisti, että pyörän taakse hyppääminen arvelutti, vaikkakin hän saisikin vain istua kyydissä. Miten hän jaksaisi pitää itsensä hereillä tylsillä moottoritiesuorilla; nukahtaisi vielä ja tipahtaisi kyydistä ja jäisi jonkun takana ajavan rekan alle. Olisipa siinä mitä mainioin kohtalo elämälle. ”It’s on me. Or my credit card”, Adam vakuutti ja taputti vielä taskuaan, jossa lompakko oli, kevyesti. Hotelli oli jo ainakin parikymmentä metriä lähempänä. ”Your sweety will get along just fine one night”, mies vakuutti viitaten tietenkin Azran kaksipyöräiseen ystävään. Lopulta he seisoivat jo majapaikan ovella, kunnes viimein Adam sai siunauksen jäädä yöksi kaupunkiin.

Niinpä tohtorismies paransikin reppunsa asentoa selässään ja asteli hotellin pääsisäänkäynnin liukuovista aavistuksen kulahtaneeseen, mutta silti niin tavanomaisen hotellin aulalta näyttävään tilaan ja suuntasi sitten askeleensa kohti vastaanottotiskiä. Sen takana nuorehko naishenkilö yritti selvästi näyttää aktiiviselta, mutta tosiasiassa hän näpersi älyluuriaan ja pyöritti tummaa hiussuortuvaa sormensa ympärille. Adamin – ja tämän takaa ilmestyvän Azran – huomatessaan hän laittoi kiireesti puhelimen pois käsistään ja vetäisi iloinen asiakaspalvelija -moodin päälle. ”Hey! I would like to book a room”, Adam aloitti ja vilkaisi olkansa yli Azraa ennen kuin käänsi katseensa takaisin respantyttöön, ”for two. A twin, if possible.” Adam pyöritteli esiin ottamaansa lompakkoa käsissään, kun tyttö naputteli edessään tiskin takana olevaa konetta ja kertoi, että heillä oli enää muutamia huoneita vapaina sillä hetkellä. Kaksi erillistä sänkyä sisältäviä huoneita oli lähinnä sisäpihalle päin. Adam kertoi niidenkin kelpaavan, ei hän hän halunnut aiheuttaa tyttöparalle turhaa stressiä. ”We are on a honey moon”, mies kuitenkin keksi jutustella lämpimäkseen ja tunsi siinä samassa Azran katseen porautuvan läpi kallostaan. Respantytön ilme sen sijaan kirkastui. ”Well, there’s a two room suite available. The price is almost same than twin rooms today”, neiti näpsäkkä kertoi ja Adam kohautti olkiaan, vilkaisi kyllä nopeasti Azraakin, mutta tunsi sitten vain virnistyksen kohoavan kasvoilleen, kun hän pyysi virkailijaa varaamaan juuri sen huoneen – tai siis sviitin – heille.

Eipä siihen sitten kauaa mennytkään, kun he olivat täyttäneet jonkinmoiset matkustuskaavakkeet ja saaneet avaimen sekä joitain yleisiä ohjeita esimerkiksi aamiaisajoista. "The honey moon card works always!” Adam virnuili heidän ollessa hississä matkalla neljänteen kerrokseen, jossa kyseinen huone sijaitsi.

Azran heitto häämatkalaisten ja kahdella sängyllä varustetun huoneen ristiriitaisuudesta osui kyllä ihan nappiin ja sai Adamin pariksi sekunniksi miettimään omaa erehtyväisyyttään. Okei, siinä kohtaa hän oli ollut vähällä mokata koko nerokkaan juonensa, mutta ainakin se juoni oli loppupeleissä toiminut halutulla tavalla. ”I would like to say those blondes but if I remember correctly, she was brunette”, Adam tokaisi lopulta mietittyään hetken aikaa sen näpsäkän respantytön ulkomuotoa, kunnes katsahti Azraa siinä hissin seinämään nojaillessaan pienesti virnistäen. ”She didn’t realize that. Or maybe she just wanted to make more money. I don’t know. It doesn’t matter.” Adam pyöräytti silmiään ja oli tuskastuvinaan Azran nokkeluuteen, joka oli kyllä ihan parasta ja haastavaa ja voi helvetti; Adamin pää pysyi jo ammatinvalinnankin puolesta kylmänä todella hyvin, mutta Azra oli aivan helvetin hyvä pehmittämään sen ihan totaalisesti. Tai ainakin toinen oli kovaa vauhtia matkalla sellaiseen tilanteeseen, sillä jotenkin Adam koki vielä hallitsevansa tilanteen. Ehkä. Tai sitten ei. Voi pojat. Onneksi hän pääsi seuraavaksi ihmettelemään huoneen avainkorttia, joka ei parilla ensimmäisellä kerralla suostunut avaamaan ovea. ”Why God why you took those normal keys away from us”, mies manasi, kunnes rakkine suostui vihdoin avautumaan ja Adam oli jo astumassa peremmälle, kun kuulikin Azran kysymyksen. Nainen kuitenkin kumosi omat pohdintansa ja niinpä tämä olikin astunut edeltä huoneeseen ja Adam sai kohauttaa olkiaan ja tulla itsekin perässä. ”Luckily you didn’t want me to carry you because I haven’t had that much time to work out while you have given me orders as my wife. Do this, do that, not like that blah blah blah”, Adam dramatisoi ja kuikuili sitten ympärilleen hotellihuoneessa. Tai siis sviitissä. He olivat sviitissä. Jessus, he olivat sviitissä! Sviitissä.

Adam puuskahti huvittuneena kommentille ensimmäisestä riidasta ja valmiina olevasta huonejaosta. ”No happily ever afters? Uh, you haven’t been married with me earlier, have you? There’s always happily ever after with this”, Adam puuskahti ja oli esittelevinään itseään kauttaaltaan, kunnes vei kätensä kasvoilleen ja pudisteli päätään pienesti. ”Oh crap. That’s why mom always said no more jokes, Adam, don’t tell those jokes”, mies oli sadattelevinaan itseään. Äitiin liittyvät vitsailut eivät enää tehneet kipeää, vaikka kyseisen naisen kohtalo olikin tapahtunut varsin varhain, joskin ehkä juuri siksi, sillä aikaa oli kulunut niin monta vuotta. Sitten Azra oli kuitenkin löytänyt hotellihuoneiden pyhimmän eli minibaarin. ”Beer”, olikin ollut Adamin varsin nopea vastaus ennen kuin he sitten olivat löytäneet tiensä valtavalle sängylle juomineen ja avanneet television. Melko korrektisti he nojailivat kumpikin omalla puolellaan sänkyä siihen sängynpäätyyn, hörppivät virvokkeitaan ja katselivat alkuun sitä ö-luokan kauhujännäriä, kunnes kanava vaihtui nörttihuumorimaratonia näyttäväksi. ”To be honest, this is one of my favorite sitcoms”, Adam tunnusti ensimmäisen heidän näkemänsä jakson vaihduttua toiseksi ja hörppi oluestaan. Välillä hän hörähteli sarjan tapahtumille, vaikka enimmäkseen he kyllä puhelivat Azran kanssa kaikkea älytöntä. Adam ei edes tajunnut, kuinka oli vähitellen vaipunut jonkinmoiseen horrokseen, ennen kuin vasta havahtui jossain vaiheessa ja huomasi kietoneensa toisen kätensä Azran ympärille. Azran. Niin. Ympärille. Kyseinen brunette siinä nimittäin nukkua tuhisi hänen kainalossaan. Aluksi Adam oli hätääntyä, mutta hyvin nopeasti hänen kasvoilleen kohosi pienehkö hymynkare. Okei, pieni paniikinpoikanen kyti silti jossain, mutta Adam päätti jäädä paikoilleen ja ummistaa silmänsä uudestaan.

Ei hän kyllä kyennyt siihen jälkimmäiseen, vaan suuntasikin katseensa sitten auki jääneeseen televisioon ja katseli lähes äänettömällä sieltä tulevaa elokuvaa. Tai siis ainakin hän yritti katsella sitä elokuvaa, sillä pian Adam huomasi taas havahtuvansa unesta, kun se kainaloon nukahtanut seuralainenkin alkoi hieman liikahdella. ”Morning?” miekkonen saikin hetken päästä kysäistyä, unisesti, hivenen naurahtaen. Sitten hän tajusi jo hapuilla vapaalla kädellään puhelintaan. Ensiksi yöpöydältä, mutta sitten farkkujensa taskusta. ”It’s 11 o’clock”, Adam kertoi ja vilkaisi sitten Azraa hieman alaspäin. ”When we became this lame? I mean, 11 pm?” tohtorismies jatkoi ja nauroi vähän perään. Siis, okei, he olivat tulleet sinne hotellille joskus kahdeksan korvilla, mutta olivatko he tosiasiassa jaksaneet olla valveilla vain pari tuntia ja sitten simahtaneet hetkeksi? Yhtäkkiä kolmenkympin kriisi muistutteli kovaa Adamin mielen perukoilla. Sitten tuli jälleen hiljaista. Hetkeksi tosin, koska eihän Adam nyt turpaansa osannut kiinni pitää. ”You are still there”, mies huomautti, kun he olivat uppoutuneet tapittamaan toisiaan ja kliseisesti suurin piirtein koko muu hotellihuone piirtyi heidän ympäriltään pois.

Run Adam run.

There’s another room, too.

This isn’t wise.

Äänet Adamin päässä kiljuivat hänelle. Mutta ei hän tehnyt elettäkään. Eikä hän sitten ollut edes varma, miten he yhtäkkiä olivat lähentyneet vielä entistäkin enemmän, mutta siinä samassa hän jo tunsi kumartuneensa (vai Azra oli nostanut itseään?) paremmin toisen ylle ja tunsi myöskin Azran pehmeät huulet omillaan ja se suudelma, herranen aika, suudelma kesti pienen hyvän tovin ennen kuin he lopulta irtaantuivat toisistaan hieman ja sitten Azra oli jo pakenemassa kylpyhuoneeseen. Tai no, ei kai nyt sentään pakenemassa tai ehkä kuitenkin, ei Adam tiennyt, hän jäi vain typertyneenä loikoilemaan siihen sängylle ja televisiossa Sheldon ja kumppanit ratkaisivat nörttipulmiaan. Olisipa joku ollut ratkaisemassa sen Adaminkin hämmentävän tilanteen.

Lopulta Azra tuli ulos kylpyhuoneesta. Adamin mielestä aikaa oli kulunut varmaan ainakin puoli tuntia, mutta tosiasiassa hän oli ollut yksin ehkä korkeintaan seitsemän minuuttia. Hän oikaisi itsensä hieman pystympään asentoon ja nojasi sängynpäätyyn, seurasi katseellaan Azran liikkeitä. Sängylle toinen ei ainakaan toistaiseksi ollut palannut. ”That was interesting”, mies totesi ja rapsutti hieman leukaansa mietteliäänä. ”No one told me that it would be part of our little trip but it was nice, I guess”, Adam höpisi ja vaikeni sitten hetkeksi, kunnes hän keksi jälleen sanottavaa: ”But it can be forgotten if you want to. It totally can.”