Post by Deleted on Oct 20, 2016 19:42:35 GMT 2
Vastoin odotuksia tohtorismiehen hahmo ei värjäytynytkään verkkokalvoille, vaan Azra sai kuljettaa katsettaan pitkin huonenäkymää, josta kyseinen miekkonen uupui. Ilmankos tämän vastausta ei ollut kantautunut oven läpi. Ehkä oli ollut sen vuoro heittää lusikka nurkkaan ja karata maisemista. Parempi tilannearvio rikospaikasta kuitenkin paljasti, ettei se ollut mihinkään kauemmas voinut ehtiä, kun oli jättänyt tavaroitakin jälkeensä. Jos ei ilmaantuisi tovin sisään, nainen painelisi itsekseen metsästämään aamupalaa — tai ainakin päällimmäisenä kofeiinia. Muulla ei ollut koskaan niin suurta väliä. Kunhan kahvia virtasi suonissa, olivat asiat vielä aivan hyvin. Azra päätyi pakkaamaan omaisuuttaan reppuunsa huoneenluovutusta silmällä pitäen, kun omille teilleen livahtanut mies sitten ilmaantuikin ovesta sisään.
”Hey”, nainen sai vastatuksi tervehdykseen ja kiinnitti heti huomiota Adamin mukanaan kiikuttamiin tuliaisiin. Oitis se infosikin hotellin aamiaisesta, jota ei kuulemma ollutkaan. ”What?” Azra totesi saman tien otsaansa rypistäen, vaikka olikin kuullut asian laidan varsin selkeästi. Siis ei aamupalaa (kahvia!). Jotain oli mennyt pahasti pieleen kommunikoinnissa edellisiltaisen respatytsyn kanssa. Ongelmaa ei tarvinnut jäädä kuitenkaan märehtimään, sillä tohtorismiehellä oli tuliaisinaan paitsi sitä sun tätä purtavaa, niin eritoten myös sitä kahvia. Ojennettuun pahvimukiin tartuttiin kuin elämän eliksiiriin, josta oma henkikulta olisi kiinni. Niin se vähän taisi ollakin. Samalla miehen kanssa vaihdettiin sellainen aavistuksen pidempi katse. ”The answer to my prayers”, nainen sanoi kiitokseksi kahvista, kuin ei moista litkua olisi nähnyt ainakaan muutamaan viikkoon. Siltä se totisesti tuntui. Ne varsinaiset omassa sängyssä tapahtuneet yöunet eivät olleet olleet mitenkään makoisat tai putkeen koisitut. Sen siitä sai, kun nuokkui pitkään iltaan, meni harjoittamaan jotain kahdenkeskistä kanssakäymistä sen miehen kanssa ja sen jälkeen yritti saada tajunsa kankaalle uudemman kerran. Saattoi mahdollisesti tihkaista.
Tohtorismies sai juuri sellaiset 58376 ekstrapistettä tuoreen — mustan! — kahvin kiikuttamisesta nenän eteen. Olisi se voinut kokeilla tehdä jotain vaihteen vuoksi väärinkin, hitto vie. Nainen siemaisi toistamiseen sitä jumalten nektaria, kun mies oli jo houkuttelemassa puputtamaan jotain ihan oikeaakin ruokaa. ”Wait, this doesn’t count as food?” Azra esitti kulmiaan rypistäen nojatessaan lipastoa vasten ja ottaessaan taas mukista huikan. Äänestä kuulsi jonkinlaista vitsintyngän yritelmää, mutta entisellä tasolla ei edelleenkään oltu. Huoneessa lojui se helvetin lihava kissa, jota ei vahingossakaan voitaisi nostaa pöydälle. ”Yeah, okay, blood sugar levels”, nainen tokaisi sitten nostaen toista kättään hivenen pystyyn ja asteli lähemmäs tohtorin kokoamaa hotellibuffettia. Azra laittoi merkille, että lähempänä oli jokseenkin vaikeampaa pitää taas sitä pakkaa kasassa, ja hän tajusi yrittävänsä tulkita toisen kasvoilta sitä tämän mielentilaa. Vaikka sillä ei sinänsä väliä ollutkaan, kuinka sujut tämä oli viimeiltaisten tapahtumakulkujen kanssa. Mitä oli tapahtunut oli tapahtunut ja se siitä, nainen ei puisi sitä aihetta enää. Hän keskittikin tiiviisti huomionsa mandariinin kuorimiseen ja juotavan jogurtin kannen kanssa taiteiluun, kunnes linnoittautui aina yhtä monikäyttöiseen nojatuoliin, raivaten siitä ensin takkinsa ja reppunsa lattialle.
”So, do you wanna take a train or… Do I take you home?” Azra kysäisi pyöritellessään jogurttipurkkia kädessään ja loi silmäyksen mieheen. Naisella oli sotasuunnitelma. Hän heittäisi sen mokoman joko kotiovelle tai lähimmälle juna-asemalle ja sen jälkeen välttelisi sitä koko loppuelämän, unohtaisi koko helvetin jupakan ja jatkaisi onnettomia miessuhteitaan kuten siihenkin asti ilman, että kenestäkään tuntui yhtään miltään. Loistava suunnitelma ja vielä loistavampi onnistumisprosentti. Ei mieheen oltukaan törmätty kuin about kaikkialla. Taatusti se taapertaisi taas jostain kulman takaa tai itse jouduttaisiin sen paikattavaksi päivystysjonoon. Niille ajatuksille olisi voitu hymyillä toispuoleisesti, jos tilanne ei olisi ollut niin tolkuttoman vakava.
”Hey”, nainen sai vastatuksi tervehdykseen ja kiinnitti heti huomiota Adamin mukanaan kiikuttamiin tuliaisiin. Oitis se infosikin hotellin aamiaisesta, jota ei kuulemma ollutkaan. ”What?” Azra totesi saman tien otsaansa rypistäen, vaikka olikin kuullut asian laidan varsin selkeästi. Siis ei aamupalaa (kahvia!). Jotain oli mennyt pahasti pieleen kommunikoinnissa edellisiltaisen respatytsyn kanssa. Ongelmaa ei tarvinnut jäädä kuitenkaan märehtimään, sillä tohtorismiehellä oli tuliaisinaan paitsi sitä sun tätä purtavaa, niin eritoten myös sitä kahvia. Ojennettuun pahvimukiin tartuttiin kuin elämän eliksiiriin, josta oma henkikulta olisi kiinni. Niin se vähän taisi ollakin. Samalla miehen kanssa vaihdettiin sellainen aavistuksen pidempi katse. ”The answer to my prayers”, nainen sanoi kiitokseksi kahvista, kuin ei moista litkua olisi nähnyt ainakaan muutamaan viikkoon. Siltä se totisesti tuntui. Ne varsinaiset omassa sängyssä tapahtuneet yöunet eivät olleet olleet mitenkään makoisat tai putkeen koisitut. Sen siitä sai, kun nuokkui pitkään iltaan, meni harjoittamaan jotain kahdenkeskistä kanssakäymistä sen miehen kanssa ja sen jälkeen yritti saada tajunsa kankaalle uudemman kerran. Saattoi mahdollisesti tihkaista.
Tohtorismies sai juuri sellaiset 58376 ekstrapistettä tuoreen — mustan! — kahvin kiikuttamisesta nenän eteen. Olisi se voinut kokeilla tehdä jotain vaihteen vuoksi väärinkin, hitto vie. Nainen siemaisi toistamiseen sitä jumalten nektaria, kun mies oli jo houkuttelemassa puputtamaan jotain ihan oikeaakin ruokaa. ”Wait, this doesn’t count as food?” Azra esitti kulmiaan rypistäen nojatessaan lipastoa vasten ja ottaessaan taas mukista huikan. Äänestä kuulsi jonkinlaista vitsintyngän yritelmää, mutta entisellä tasolla ei edelleenkään oltu. Huoneessa lojui se helvetin lihava kissa, jota ei vahingossakaan voitaisi nostaa pöydälle. ”Yeah, okay, blood sugar levels”, nainen tokaisi sitten nostaen toista kättään hivenen pystyyn ja asteli lähemmäs tohtorin kokoamaa hotellibuffettia. Azra laittoi merkille, että lähempänä oli jokseenkin vaikeampaa pitää taas sitä pakkaa kasassa, ja hän tajusi yrittävänsä tulkita toisen kasvoilta sitä tämän mielentilaa. Vaikka sillä ei sinänsä väliä ollutkaan, kuinka sujut tämä oli viimeiltaisten tapahtumakulkujen kanssa. Mitä oli tapahtunut oli tapahtunut ja se siitä, nainen ei puisi sitä aihetta enää. Hän keskittikin tiiviisti huomionsa mandariinin kuorimiseen ja juotavan jogurtin kannen kanssa taiteiluun, kunnes linnoittautui aina yhtä monikäyttöiseen nojatuoliin, raivaten siitä ensin takkinsa ja reppunsa lattialle.
”So, do you wanna take a train or… Do I take you home?” Azra kysäisi pyöritellessään jogurttipurkkia kädessään ja loi silmäyksen mieheen. Naisella oli sotasuunnitelma. Hän heittäisi sen mokoman joko kotiovelle tai lähimmälle juna-asemalle ja sen jälkeen välttelisi sitä koko loppuelämän, unohtaisi koko helvetin jupakan ja jatkaisi onnettomia miessuhteitaan kuten siihenkin asti ilman, että kenestäkään tuntui yhtään miltään. Loistava suunnitelma ja vielä loistavampi onnistumisprosentti. Ei mieheen oltukaan törmätty kuin about kaikkialla. Taatusti se taapertaisi taas jostain kulman takaa tai itse jouduttaisiin sen paikattavaksi päivystysjonoon. Niille ajatuksille olisi voitu hymyillä toispuoleisesti, jos tilanne ei olisi ollut niin tolkuttoman vakava.
