member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Mar 28, 2016 12:24:59 GMT 2
Post by julle on Mar 28, 2016 12:24:59 GMT 2
TUESDAY 5. APRIL 2016 THE 700 NIGHTCLUB @ PHILADELPHIA Arianna voi pahoin. Hän ei ollut varma mitä viikonloppuna oli tapahtunut, mutta kaksi päivää kestänyt krapula kertoi siitä, että hän oli ottanut ehkä muutaman juoman liikaa. Se tuppasi kuitenkin olemaan normaalia neiti McGraylle, vaikka teräksisen maksan muuten omisti. Krapula ei kuitenkaan ollut vain ainoa asia joka painoi hänen mieltään. Jeesus soikoon, Arianna ei edes herätessään ollut muistanut, kuinka oli avautunut tunteistaan Felixille. Hän muisti asioita vain pätkittäin ja erityisesti siinä vaiheessa kun Arianna oli mennyt jää kylmään suihkuun helpottamaan krapulaansa. Hän olisi toivonut hiukan pidempää muistinmenetystä, sillä viettäessään niin paljon aikaa Thomasin luona, hän väistämättä tunsi valtavia omatunnon tuskia tapahtuneesta. Sanojaan Arianna ei kuitenkaan katunut. Toki hän olisi voinut löytää paremman paikan niistä kertomiselle ja ehkä olla myös selvin päin mutta ei, ei hän vain voinut pitää kaikkia niitä tuntemuksia sisällään. Etenkään sen jälkeen kun Ivy oli taitavasti vakuuttanut hänet sillä, että he kuuluivat Felixin kanssa yhteen, eikä Thomasin. Olihan se outoa, että Ivy puolsi niin paljon Ariannan ja Felixin suhdetta, etenkin kun Felix seurusteli Lunan kanssa mutta… Oli tullut selväksi ettei Ivy pitänyt Lunasta, joten sitä suuremmalla syyllä Arianna oli luultavasti voittanut veljien siskon puolelleen. Tosin heillä oli lähtenyt juttu luistamaan heti ensi tapaamisella ja näillä näkymin Ivy muuttaisi hänen ja Lilyn luokse Brooklyniin. Ainakin Arianna muisti heidän keskustelleen asiasta ja vaihtaneensa numeroita, joten kai se totta oli. Maanantaina Ariannaa ja Felixiä kuitenkin odotti hiukan erilainen yllätys. Nimittäin aamulla töihin tullessa heille oli ilmoitettu, että lähetyksen jälkeen heidän olisi käytävä pakkaamassa tavaroita muutamaksi päiväksi, sillä Vive 92.1 Morning Mantran juontajakaksikko haluttiin Philadelphiaan kiireellisesti. Heidän ohjelmaansa oli kuunneltu toisessa osavaltiossa saakka ja sen myötä Morning Mantran kaksikko haluttiin juontamaan uuden, nimekkään The 700 yökerhon avajaiset. Kaikesta kiusaantuneisuudesta huolimatta Arianna ja Felix olivat suoriutuneet yhteisestä lähetyksestä vaivattomasti, kuten aikaisemminkin, jonka jälkeen he olivat painelleet koteihinsa pakkaamaan. Lento Philadelphiaan kuulemma lähtisi aikaisin tiistai aamulla, joten pakkailujen jälkeen Arianna oli mennyt suoraan nukkumaan. Nukkuminen ei itseasiassa tuottanut minkäänlaisia ongelmia, sillä pienen krapulan vieläkin kummitellessa, nukkuminen tuntui olevan siihen ainoa kunnollinen lääke. Ariannan herätyskello oli soinut kuuden aikaa yöllä, josta puoli tuntia myöhemmin tilattu taksi oli hakenut hänet kotoaan lentokentälle. Lentokentällä häntä odottelikin jo Felix, jolle Arianna ei osannut muuta kuin hymyillä pienesti. He lähtivät sitten yhdessä lähtöselvitykseen ja lähtivät etsimään oikeaa lentokonetta. Lento ei onneksi ollut tuntia pidempi, mutta Ariannaa kerta toisensa jälkeen vain ahdisti enemmän ja enemmän lentäminen. Ei sillä että hän olisi pelännyt lentämistä, mutta ahtaat, suljetut paikat olivat hänen yksiä suurimpia pelkoja, joten kukin voi varmastikin vain kuvitella, millainen pelko hänen sisällään kerkesi kasvaa tunnin aikana. Luonnollisestikaan Arianna ei ollut kertonut pelostaan Felixille ja tyytyikin koko matkan hermostuneisuuksissaan rummuttamaan jalkaansa lattiaan. Hän ei uskaltanut edes katsoa muualle kuin eteensä, toivoen että matka sujuisi kivuttomasti. Lennosta selvittyä, Arianna ja Felix suuntasivat hotellille. Heitä tietenkin odotti lentokentällä kyyti valmiina, kiitos uuden yökerhon joka oli nähtävästi halukas kustantamaan kaikki heidän menonsa tällä reissulla. Ikävien sattumuksien sarja tuntui kuitenkin jatkuvan Philadelphiassa, sillä hotellille päästyä kävi ilmi että heille oli vain yksi huone, yhdellä parisängyllä buukattuna. Kyllä, se oli jopa Ariannallekin sillä hetkellä kiusallista, sillä hän oli juuri muutama päivä sitten avautunut tunteistaan Felixille ja siitä kuinka ei aikoisi vielä luovuttaa heidän suhteensa. Raukka parka luultavasti tunsi olonsa niin ahdistuneeksi kuin vain saattoi. Kaksikko kuitenkin hyväksyi kohtalonsa ja meni hotellihuoneeseen, tai no, tässä tapauksessa hulppeaan sviittiin, joka yllätti kaksikon varsin positiivisesti. Yhdestä sängystä huolimatta. Huone oli suorastaan valtava, parvekkeineen ja valtavineen ikkunoineen. Ariannan oli vaikea uskoa, että heidän pieni aamuohjelmansa oli alkanut niittämään mainetta New Yorkin ulkopuolella. Tosin Michael oli jo aikaisemmin maininnut että heitä kuunneltiin muuallakin kuin New Yorkissa, joten oli vain ajan kysymys, kun näin kävisi. Molemmat olivat huoneeseen päästyä hakeutuneet omiin oloihinsa. Ehkä hyvä niin, sillä ilta saapui nopeammin kuin Arianna osasi odottaa ja hän alkoikin ajoissa valmistautua. Illan tullessa he istuivatkin jo taksissa, kohti yökerhoa jossa heidän tuleva juontokeikkansa oli. ” Are you nervous?”, Arianna rikkoi nyt tunteja kestäneen hiljaisuuden ja käänsi katseensa kanssaan takapenkillä istuvaan Felixiin. Hän jopa onnistui suomaan toiselle pienen hymyn. Lopulta taksi pysähtyi hienon pilvenpiirtäjän eteen, jonka ylimmässä kerroksessa yökerho luultavasti oli. He nousivat autosta ja suuntasivat automaattisesti hissille. Arianna olisi mielellään mennyt kyllä portaita, mutta 20 kerroksessa oli hiukan liikaa käveltävää täksi illaksi. Hississä brunette painoi ylintä kerrosta ja hakeutui toiselle puolelle peltilaatikkoa seisomaan, vastapäätä Felixiä. Häntä ärsytti suuresti se heidän välinen hiljaisuus, joten tietenkin Arianna tunsi tarvetta tehdä sille jotain. ” Felix… I’m sorry about...”, Arianna ehti aloittaa, kunnes heidän hissinsä pysähtyi ja valot sammuivat. ” What the fuck…”, Arianna ihmetteli ääneen kulmiaan kurtistaen ja lopetti samantien hissin seinustaan nojaamisen. He olivat luultavasti kahden kerroksen välissä, eikä mennyt kauaa, kuin punainen hätävalo syttyi hissiin. Arianna tiesi ettei kyseinen hätävalo tiennyt hyvää samaan aikaan pieni pakokauhu heräsi sisällään. Hän oli ansassa, tässä pienessä sillipurkissa. Hän yleensä pärjäsi hisseissä, sillä tiesi pääsevänsä hyvin pian tuolta pois mutta nyt… Arianna ei tiennyt kauan heillä menisi päästä tuolta pois. Kiitos kuului luultavasti isohkolle sähkökatkokselle. Sen ymmärtäessään, Arianna oli kiirehtinyt hissin ovelle ja kokeillut painaa kaikkia nappeja, mitään kuitenkaan tapahtumatta. ” Oh no, no, no, no, no…”, Arianna hoki kaunistuneena, saaden tämän jälkeen Felixiltäkin jopa hiukan kummastuneen katseen. Sehän oli vain sähkökatkos. Ariannalle se ei kuitenkaan ollut sitä, etenkin kun ahdistuneisuus ja pakokauhu kasvoivat vain sisällään. ” I’m afraid of closed and cramped places... I don’t know how to cope with this...”, hän lopulta myönsi ääneen ja nielaisi kuivaksi muuttunutta kurkkua. Arianna peruutti takaisin hissin seinustalle ja liukui sitä pitkin sitten lattialle istumaan, hieroen samalla kurkkuaan. ” Oh my God I can’t breathe..”, hän kuiskasi lähinnä itsekseen. Totta kai hän tiesi sen kaiken tapahtuvan vain päässään, mutta minkä ihminen kauhutiloilleen mahtoi. Arianna ei normaalisti pelännyt mitään arkisia juttuja, mutta ahtaat, suljetut paikat – ne olivat hänen suurimmat pelot.
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Mar 28, 2016 20:35:22 GMT 2
Post by nepa on Mar 28, 2016 20:35:22 GMT 2
Felix's outfitHelvetin Thomas, helvetin Arianna ja helvetin Luna, mutta eritoten helvetin Felix ihan itse. Kyseinen jätkä ei nimittäin edelleenkään saanut sitä ensimmäisenä mainittua naispuoleista henkilöä mielestään. Ei sillä, että se olisi ollut helppoa alun alkaenkaan, mutta viikonlopun jälkeen siitä oli tullut entisestäänkin vaikeampaa. Arianna oli nimittäin mennyt toteamaan, että rakasti Felixiä. Rakasti. Ei helvetti, joskus suhteen alkuaikoina Felix oli kuullut sellaista Lunalta, mutta ei hän sitä sen jälkeen ollut keneltäkään muulta kuullut. Tai totta kai Thomas ja Ivy toisinaan muistuttivat rakastavansa isoveljeään, mutta siinä puhutiin sellaisesta platonisesta sisarusrakkaudesta. Felixin ja Ariannan - sitä ennen Felixin ja Lunan - tilanne oli erilainen. Itse asiassa Felix ei kyllä muistanut tunteneensa mitään samankaltaistakaan Lunan kanssa. Ariannalla ja hänellä oli joku helvetin kliseinen yhteys. Arianna oli Felixin soulmate, aivan kuten kyseinen nainen oli mennyt sinä lauantai-iltana sanomaan. Sunnuntain ajan Felix olikin saanut olla suurin piirtein yksin ajatuksiensa kanssa. Tai no, olihan Luna ollut kotona hänen kanssaan, mutta eivät he mitään olleet taaskaan pahemmin puhuneet. Ja juuri sen takia Felix oli tajunnut rakastavansa Ariannaa paljon, paljon enemmän, minkä olisi pitänyt tehdä tilanteesta helpon. Felixin olisi siis pitänyt vain pystyä sanomaan Lunalle, että jättäisi hänet, koska heidän suhteensa ei enää toiminut ja Felix oli rakastanut toiseen mutta ... Mutta ei. Ei se ollut niin helppoa. Koko tilanne oli sekava. Tai pikemminkin Felix itse oli sekava. Hän tahtoi jättää Lunan mutta ei sittenkään uskaltanut, halusi Ariannan itselleen mutta ei sittenkään uskaltanut tehdä sitäkään. Mitä helvettiä hän pelkäsi? Felix ei oikein tiennyt itsekään. Maanantaina hänen pelkonsa aihe oli kuitenkin selvä. Felix pelkäsi ihan Ariannaa itsessään - sitä, miten tämä reagoi kaikkeen. Muistikohan Arianna edes lauantaista tunnustustaan? Arianna ainakin vaikutti etäisemmältä töissä kuin normaalia, se oli selvää, mutta toisaalta he olivat kyllä vältelleet toisiaan muutenkin normaalia enemmän lähiaikoina. Ja Felixin mielestä se vältteleminen olikin ihan hyvä idea. Jos he eivät näkisi muuta kuin työn puitteissa, heidän tunteensa ehkä saattaisivat sammua helpommin. Koko aamun Felixin sydän tosin pomppi lujempaa Ariannan ollessa paikalla. Ja helvetti, sydänkohtauksen hän oli meinannut saada siinä vaiheessa, kun yhtäkkiä Michael passitti heidät Philadelphiaan. Tämä oli vain ilmoittanut, että kaksikon tulisi pakata laukkunsa ja valmistautua lähtemään kohti Philadelphiaa illalla. Felix ei ollut edes viitsinyt laittaa vastaan: olihan se hieno mahdollisuus päästä juontamaan uuden yökerhon avajaisia. Ja oli myös upeaa, että Vive alkoi saada kuuntelijoita New Yorkin ulkopuolellakin. Ja kieltämättä Felix odotti sitä reissua Ariannan kanssa. Se oli typerää, suorastaan asiatonta, mutta hän tosiaan teki niin. Felixille tosiaan vaikutti riittävän vain Ariannan läsnäolo. Se, että hän pystyi haistamaan tälle ominaisen parfyymin. Ja ne hetket, kun he vahingossa koskettivat toisiaan ... Pelkkä ajatuskin sai Felixin ihon kananlihalle. Aamuisen Morning Mantra -lähetyksen jälkeen Felix oli sitten tosiaan lähtenyt kotiin pakkaamaan. Luna ei tapansa mukaan ollut iloinen siitä, että hänen avomiehensä joutui lähtemään matkaan niin yllättäen, mutta ymmärsi kyllä kun kyse oli työasioista. Felix oli tosin hieman kuumotellut sitä, kun oli joutunut sanomaan lähtevänsä matkaan juuri Ariannan kanssa. Hän ei nimittäin tiennyt, miten, mutta Luna vaikutti tietävän jotain heidän väliensä lämpenemisestä. Toivon mukaan ei liikaa. Felix oli painanut Lunan poskelle kiusallisen suukon, ja sitten tavannut Ariannan lentokentällä. Kyseisen naisen kanssa Felix olisi hyvin mielellään myös vaihtanut poskisuudelmat, mutta koska pelkkä ajatuskin tuntui liian mukavalta, Felix oli vain tervehtinyt ja sitten ignoorannut Ariannaa suurimmaksi osaksi. Oli kyllä tuntunut vähän siltäkin, että Ariannakaan ei ollut halunnut keskustella Felixin kanssa. Felix oli ollut siitä hieman huolissaan. Tai ei edes hieman vaan paljon. Ehkä Arianna oli sittenkin tajunnut rakastavansa Thomasta eikä halunnutkaan Felixiä? Sitä asiaa Felix oli märehtinyt heidän lentomatkansa ajan, kun oli eksynyt kuuntelemaan jotain masentavaa musiikkia. Reissun seuraava tapahtuma olikin sitten saanut Felixin sekaisin: he saivat Ariannan kanssa vahingossa huoneen parisängyllä. Toisaalta Felix piti ajatuksesta, mutta toisaalta, no, eivät he toisissaan kiinni nukkuisi tai mitään. Eivät he saisi tehdä niin. Positiivista oli tosin se, että huone oli ihan oikeasti kaunis - iso, valoisa ja elegantti. Täydellinen huone romanttiselle pariskunnalle. Siis jos tässä olisi kyse sellaisesta, krhm. Siellä hotellihuoneessa kaksikko sitten sai valmistautua iltaa varten. Kunhan molemmat olivat valmiita, he pääsivät taksiin, jossa Arianna koki tarpeekseen rikkoa sen kaksikon välisen hiljaisuuden. Felix tajusi ikävöineensä Ariannan ääntä. "A bit to be honest", hän hymyili. "You?" Taksimatkan - ja lyhyen keskustelun jälkeen - he sitten lopulta pääsivät upean pilvenpiirtäjän luo. Wow Felix huokaisi hiljaisesti. Hän oli melkein jo kommentoimassa jotain rakennuksesta Ariannallekin, mutta jostain syystä mies sittenkin hiljentyi. Ehkä siksi, että hän oli eksynyt katsomaan sitä mekkoa Ariannan päällä. Embarrassing. Felix seurasi Ariannaa kohteliaasti aina sinne rakennukseen ja siinä olevaan hissiin asti. He eivät todellakaan nimittäin kävelisi portaita ennen niin hienoa tilaisuutta. Pahimmassa tapauksessa he hetken päästä vielä hikoilisivat tai jotain. Felix piti käsiään takkinsa taskussa ja vältteli taas Ariannan katsetta. Tosin miellyttävänä yllätyksenä Felixille tuli pian se, että Arianna alkoi puhua, mutta se miellyttävyys muuttui pian hämmentyneisyydeksi. Ahaa - ilmeisesti sähkökatkos oli iskenyt siihen rakennukseen. Felixille se ei todellakaan aiheuttanut paniikkia, mutta ilmeisesti Ariannalle se teki niin. Felix käänsi huolestunutta katsetta hetimmiten Ariannan suuntaan, kun tämä paljasti pelkäävänsä ahtaita paikkoja. Kun tämä sitten liukui panikoiden lattialle ja sanoi, ettei pystynyt hengittää, meinasi Felixkin ensin panikoida. Ei häntä helvetti soikoon oltu koulutettu tälläiseen! Miten ihmiset toimivat tälläisissä tilanteissa? Felix ei tosin kauaa miettinyt, ennen kuin oli mennyt istumaan siihen Ariannan viereen ja vetänyt tämän syleilyynsä. "Ria, just listen to my voice, okay?" Hän puhui. "And calm down. Breathe. Count to ten. We'll get out of here in no time", Felix yritti rauhoitella, vaikka hän ei todellakaan tiennyt olisiko se totta. "You have to, I don't know, focus on something", hän ehdotti. "Listen to my heartbeat, or, or my breathing, or focus on the way I smell." Hopefully I'm not sweating hän huomasi toivovansa. Samalla myös tajusi tekevänsä itse niitä samoja asioita. Ariannan pulssi oli korkea, mutta niin oli Felixkin - se taisi johtua siitä heidän välisestä läheisyydestään. "You smell nice", hän huomasi kuiskaavansa. Hän liu'utti sormeaan Ariannan kankaan peittämää olkapäätä vasten. Se heidän välisensä tunnelma muuttui pian sellaiseksi, että Felix tunsi kämmeniensä hikoavan jo ihan sen takia. Luojan kiitos Ariannakin vaikutti sitten rauhoittuneen. "You're okay now, right?" Felix vielä varmisteli. Ei kyllä vieläkään päästänyt otettaan irti Ariannasta - tai ei ehkä tajunnut päästää. "Oh shit, I'm sorry", hän sitten tajusikin jo panikoiden pyytää anteeksi, kun oli roikkunut Ariannassa jo ihan liian pitkään. "That was too much, you're with Thom and I'm with Luna", hän puhui enemmänkin itselleen. Hänen oli muistettava se asia. Se yksi, pieni helvetin asia. "Did you mean what you said last Saturday?" Felix tosin yhtäkkiä huomasi möläyttävänsä. "Or do you even remember it? It would make me feel better if you wouldn't because, well, you know, this isn't easy." Felix osoitti heitä sormellaan. "I can't, I can't stop myself from.. from feeling and quite frankly it makes me crazy. If I let myself go, I, I'll hurt everyone." Hän pudisti päätään. "But lately I've been hurting the one who means the most." Felix käänsi katseensa Ariannaan. Totta kai hän puhui juuri kyseisestä naisesta. Sitten hän kyllä jo naurahti hermostuneesti ja käänsi katseensa pois. "Why am I even talking about this? We went through this already so I shouldn't. I'm sorry. Sorry, I know you hate it when I apologize." Felix oli niin hermostunut että puhui taas mitä sattui. "Sorry. I mean.. I don't know what I mean. Forget it. Don't listen to me."[/b][/b]
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Mar 29, 2016 8:00:51 GMT 2
Post by julle on Mar 29, 2016 8:00:51 GMT 2
Arianna - kuten ei nähtävästi Felixkään – ei osannut odottaa, millaisessa paikassa illan avajaiset pidettiin. Totta kai Arianna oli ennen lähtöään tehnyt muutaman google haun, mutta ei niistä ollut irronnut mitään. Uusi yökerho, uudet avajaiset, ei ihme että siitä ei löytynyt minkäänlaisia kuvia. Kaiken sen lisäksi Ariannaa jännitti. Olihan se erilaista istua lähetyskopissa ja puhua mikrofooniin, kuin seistä suuren yleisön edessä puhumassa ja pitämässä yllä tilaisuutta. Illan aikana oli kuulemma odotettavissa erilaisia kilpailuja ja sitä rataa, mitä Arianna ja Felix saisivat hostata. Hauskaahan siitä varmasti tulisi, Arianna ei ollut vain aivan tottunut siihen vielä. Hän halusi sitä ennen kuitenkin puhua Felixin kanssa ja saikin luojan kiitos pienen keskusteluntyngän aloitettua. Samalla hetkellä Arianna huomasi hymyilevänsä, kun Felixkin oli hymyillyt. ”Little bit too..”, Arianna myönsi hymyillen Felixille. Hän oli kaivannut toisen ääntä ja hymyä, siitä ei ollut epäillystäkään. Sitä suuremmalla syyllä Arianna halusi puhua asioista. Hän ei tiennyt miten viime viikonloppuinen tunnustuksensa oli vaikuttanut asioihin. Heidän väleihinsä ja siksi Arianna luultavasti pelkäsi taas kerran menettäneen Felixin kokonaan. Hän ei ollut täysin varma, tahtoiko Felix hänen jättävän tuon rauhaan. Ainakaan mies ei hakeutunut hänestä poispäin missään vaiheessa vaan varsin normaalisti jopa käyttäytyi seurassaan. Aina siihen asti kunne Arianna alkoi itse panikoida. Hissin nytkähdys, pysähtyminen ja valojen hetkellinen sammuminen sai toki naisen itsekin hetkeksi miettimään mitä tapahtui. Hyvin nopeasti Arianna kuitenkin ymmärsi mitä oli tapahtunut, jolloin pelkonsa polkaisi itsensä mukavasti käyntiin. Hän vihasi itseään niin suunnattoman paljon näinä hetkinä, mutta Arianna ei voinut sille mitään. Johtui se siitä sitten että lapsuuden kultaisina muistoina, Auroora oli lukinnut hänet kaappiin, Emmett auton takakonttiin ja Ryan pieneen kellarinkomeroon – Arianna ei voinut sietää suljettuja, ahtaita paikkoja. Lopulta Arianna oli päätynyt haukkomaan henkeä hissin lattialle.
Arianna pelkäsi jopa hetken tukehtuvansa niiden paikkaan. Hänestä tuntui että hengitystiensä umpeutuisivat hetkenä minä hyvänsä. Se vain johtui täysin Ariannan pelosta ja huomatessaan Felixin istuvan kanssaan lattialle ja vetävän syleilyynsä, Arianna kietoi kätensä paniikissa Felixin ympärille ja puristi palan miehen paitaa nyrkkinsä sisälle. Hän ei saanut aluksi hengitystään tasaantumaan ja sydämensäkin lyödessä epäluonnollisen nopeasti, Arianna vähintään jo kuvitteli kuolevansa sydänkohtaukseen, jos ei tukehtumiseen. Niin hän painoi päänsä Felixin rintakehää vasten ja sulki silmänsä, nieleskellen nyt kuivaksi muuttunutta kurkkuaan. ”Calm down. Breathe. Count to ten…”, Arianna toisti Felixin sanat lähinnä itsekseen. Silmänsä hän piti edelleen suljettuina, samalla kun kuunteli Felixin kiihdyksissä olevaa sydäntä. Niin saattoihan tämä tilanne olla Felixille yhtä järkyttävä kuin Ariannalle, jos ei ollut koskaan nähnyt naista niin paniikissa mitä Arianna oli nyt. Ahtaat paikat ja suljetut tilat vain olivat Ariannan suurimpia pelkoja. Hän kesti hissin ja lentokoneet, sillä hän tiesi pääsevänsä noista joskus ulos. Tällä kertaa Ariannasta kuitenkin tuntui siltä, ettei hän pääsisi varmaan koskaan ulos, pelkonsa paisuessa niin valtavaksi. Felixin ehdottaessa että keskittyisi johonkin, Arianna alkoi kuunnella entistä tarkemmin Felixin sydämenlyöntejä, samalla kun hengitteli miehen rauhoittavaa tuoksua. ”You too…”, Arianna vastasi hiljaa Felixin sanoille, hymyilllen jopa pienesti itsekseen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan Felix huokui pelkästään jo turvallisuutta, joka sai Ariannan rauhoittumaan hetki hetkeltä vain enemmän. Hän jopa huomasi olonsakin helpottuvan hiukan, suostumatta kuitenkaan vielä päästämään Felixistä irti. Se oli sanomattakin selvää, sillä heti kun hän tekisi niin, kauhukuvat luultavasti ottaisivat hänestä vallan taas uudelleen. Niinpä suosiolla – ja aivan mielellään – Arianna jäi istumaan siihen paikkaan, Felixin kainaloon.
”Don’t let go yet…”, Arianna huomasi pyytävänsä, kun Felix kyseli vointiaan ja pahoitteli jo seuraavaksi kuinka hän edelleen piti Ariannasta kiinni. Arianna ei kuitenkaan suostunut vielä päästämään irti ja pitikin edelleen silmiään suljettuna. Tilanteeseen oli huomattavasti helpompi suhtautua, kun sitä ei nähnyt. ”Felix… it’s just a hug… And you are helping me.”, hän huomautti Felixiä rauhalliseen sävyyn, hengittäen sen jälkeen muutamaan otteeseen hyvin syvään. Hetkeä myöhemmin Arianna avasi silmänsä ja antoi katseensa kiertää pienessä, punaisella valaistussa hissikopissa. Hän nielaisi karheaa kurkkuaan ja käänsikin katseensa seuraavaksi Felixiin, joka vuorostaan vaikutti olevan paniikissa. Aivan eria asiasta kylläkin kuin Arianna. ”And I do remember… No doubt about it. I know you don’t like this situation either, but frankly I can’t deny my feelings for you. You maybe can, but I don’t.”, Arianna sanoi katsellessaan Felixiä. ”I really meant that what I said last Saturday… And I’m sorry if it makes you… Uncomfortable.”, hän lisäsi ja loi toiseen pahoittelevan katseen. Ei hän missään nimessä halunnut toisen tuntevan oloaan epämukavaksi seurassaan. Kaikkea muuta. Arianna halusi että Felix pystyi olemaan oma itsensä kanssaan. Sellainen mitä hän todella oli. Hissi ei tuntunut liikkuvan sitten millään. Näytti siltä että vähintään koko kaupungin osasta oli lähtenyt ainakin hetkellisesti sähköt. Tilanteeseen nähden Ariannasta tuntui koko ajan epämukavalta, ahdistavalta ja pelottavalta, mutta ainakin hän sai mahdollisuuden puhua Felixin kanssa rauhassa. Ilman että paikalla olisi ketään muuta, Thomasia, Ivyä tai sitten Lunaa… ”Why would it be so terrible for once let go yourself? What do you have to lose?”, Arianna kysyi kulmiaan kohottaen. Okei, Felixillä oli tässä ehkä enemmän menetettävää kuin hänellä. Luna, Thomas, Ivy… Tosin Ivy oli enemmän heidän puolella, mutta Arianna ei osannut ollenkaan sanoa mitä Thomas voisi tuumasta tästä kaikesta. Ei luultavasti ainakaan hyvää, tai niin Arianna ainakin uskoi. Felixin alkaessa höpöttelemään taas kerran omiaan, Arianna paranteli asentoaan Felixin kainalossa. Lopulta hän tarttui varovaisesti miestä leuasta ja käänsi tuon katseen itseensä. ”Felix… You are babbling again.”, Arianna huomautti ja hymyili jopa pienesti toiselle. Sen sijaan toisen anteeksipyytely vain kiihtyi, jolloin Arianna kurtisti kulmiaan aavistuksen – ellei jopa hiukan turhautuneena siihen tilanteeseen. ”Stop saying you are sorry!”, Arianna tuhahti nyt jopa hiukan kiihdyksissä, ennen kuin painoi huulensa Felixin omille. Hän hämärästi muisti lauantaina, humalassa antamansa suukon Felixille, mutta selvin päin niiden jakeleminen oli ehdottomasti mukavampaa. Suudelman aikana Arianna puristi hellästi nyrkissään olevaa Felixin paitaa, ennen kuin painoi otsansa miehen omaa vasten.
”Are you calm now?”, Arianna kysyi pieni, huvittunut hymy huulillaan. Kun Felix nyökkäsi, Arianna jatkoi. ”I do care about Thomas… And because of my feeling, I hate myself little bit. I don’t want to hurt anybody but…”, Ariannasta tuntui, ettei hän oikein osannut pukea ajatuksiaan sanoiksi – kunnes muisti keskustelunsa Ivyn kanssa. Ei hän tietenkään Felixille aikonut kertoa että oli varsin juurta jaksaen puhunut Ivyn kanssa heidän tilanteesta, sillä se olisi jo kiusallista heille molemmille… Tosin Felix taisi jo tietää sen. ”… I love you Felix. You are my person, soul mate, whatever you want to call it and because of my feelings, I'm sorry that I messed up your life. Your life would be definitely easier, if you wound’s met me…”, hän huokaisi lopulta, olettaen Felixin ajattelevan niin sillä toisaalta olihan se totta. Jos he eivät olisi kunnolla koskaan tutustuneet, Felixin elämä ei olisi muuttunut Ariannan myötä niin vaikeaksi. ”But like I said on Saturday. I’ll leave you alone if you want. We can watch what else world has to offer us or just… Try. Be us and go on baby steps.”, eihän sekään ollut mahdottomuus ja tietenkin Arianna heitti ajatuksen ilmoille. Luoja kuinka pahalta hänestä tuntuikaan kuitenkin sanoa se, etenkin kun ajatteli miltä Thomasista mahtoi tuntua jos hän kuulisi miten puhuisi tunteistaan Felixin kanssa... Arianna ei siltikään voinut tunteilleen mitään. ”All of this makes me soooo shitty person. ”, Arianna seuraavaksi naurahtikin jo vaikeasti, purren sen jälkeen alahuultaan kun antoi katseensa kääntyä pois Felixistä. ”Now I’m the one how is apologizing all the time…”, hän hymähti lopuksi ja samaan aikaan punainen hälytysvalo sammui, hissin nytkähtäessä takaisin liikkeelle.
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Mar 29, 2016 12:09:31 GMT 2
Post by nepa on Mar 29, 2016 12:09:31 GMT 2
Felix ei koskaan aiemmin ollut jäänyt hissiin jumiin. Kun ne punaiset valot rävähtivät palamaan ja hissi pysähtyi, kyllä hänenkin sydäntään oli kylmännyt hetken verran. Ei kuitenkaan kauaa; omalla tavallaan se kaiken värjäävä punainen valo oli hyvinkin kaunis. Oikeastaan Felix olisi tainnut jopa nauttia tilanteesta, ellei Arianna olisi päättänyt vetää niitä paniikkikohtauksia. Ei Arianna kuitenkaan voinut asialle mitään. Felix oli lähes satavarma, ettei olisi onnistunut auttamaan, mutta siellä lattian tasolla hän onnistui saamaan niin Ariannan kuin omankin hengityksensä tasaiseksi. Niinkin tasaiseksi, että Felix nautti tilanteesta, vaikka ei todellakaan olisi saanut. Mutta silti edes hetken aikaa hän onnistui ajattelemaan jotain ihan muuta kuin heidän velvollisuuksiaan. Oli lähes tuntunut siltä, että he olisivat olleet Ariannan kanssa jotain enemmänkin kuin työkavereita. Ja niinhän he olivatkin. He vain yrittivät kieltää sitä parhaansa mukaan, mutta kuten he molemmat huomasivat, se alkoi olla ihan helvetin vaikeaa. Ariannakin pyysi Felixiä pitämään kiinni vielä hetken ajan pidempään, koska oli se kuulemma vain halaus. Olisikin. Ei Felix ollut niitä ihmisiä, jotka halailivat ihmisiä tuosta vain - itse asiassa tuttujenkin kanssa halaaminen tuntui toisinaan kiusalliselta. Felix muisti edelleen sen olon, jonka Arianna aiheutti hänelle halattuaan häntä ensimmäisen kerran. Aluksi Felix oli ollut kauhuissaan, mutta hyvin pian hänen koko kehonsa läpi oli virrannut sellainen, miksi sitä nyt olisi kutsunut, lämmin aalto. Hän oli tuntenut Ariannasta vain rakkautta ja lämpöä. Ja itse asiassa Felix tunsi siitä juuri silläkin hetkellä istuessaan jollain helvetin hissin lattialla Ariannan kanssa.
Pian se tilanteen ihanuus kuitenkin alkoi hälvetä, kun Felix taas muisti Thomaksen ja Lunan, periaatteessa sen koko sekavan tilanteen, jossa he elivät. Eikä mies todellakaan voinut silloin estää itseään höpöttämästä taas turhia ja liikaa. Felix vihasi tosiaan sitä puolta itsestään mutta ei voinut lopettaa. Arianna oli kuitenkin koko asiasta rauhallinen - ihan yllättästikin, muistihan tämä kuulemma senkin mitä oli mennyt sanomaan. Jos Felix olisi itse mennyt sanomaan niin Ariannan sijasta, hän ei olisi varmaan koskaan antanut anteeksi. Mutta ehkä tässä tilanteessa Felix olikin enemmän se vastarannan kiiski. Tai oikeastaan vain pelkuri. Hän oli lähiaikoina mietinyt sitäkin, että mitä, jos hän olisi jättänyt Lunan silloin heti, kun hän oli huomannut ihastuneensa Ariannaan. Silloin Thomaskaan ei olisi hypännyt kuvioihin ja kaikki olisi hyvin. Arianna ja Felix olisivat onnellisia. Tai siis ehkä. Ehkä Felix jotenkin pelkäsi olevansa riittämätön Ariannalle, tai ehkä häntä huoletti enemmänkin Ariannan ailahtelevuus ja se, että tämä huomaisikin jossain vaiheessa olevansa kyllästynyt Felixiin niin kuin Lunallekin oli käynyt. Felix ei nimittäin mielestään ollut mikään maailman mielenkiintoisin persoona. Omalaatuinen, todellakin, mutta ei mielenkiintoinen. Felix oli pyörittelemässä niitä ajatuksia päässään, ennen kuin Arianna oli sitten estänyt ne painamalla suudelman Felixin huulille. Ja Felix vastasi. Tällä kertaa se tilanne oli ihan erityinen siinä mielessä, että he molemmat olivat selvin päin. Felix pidätti hengitystään sen suudelman aikana, ja muutenkin se yllättyneisyys sai hänet hiljentymään. Felix nyökkäsi nopeasti, kun Arianna sitten kysyi, että joko hän rauhottui. Sitten Felix sai kuunnella jo Ariannan sanoja. Itse asiassa pudistella kiivaasti päätään, kun Arianna sanoi, että Felixillä olisi helpompaa mikäli hän ei olisi koskaan tavannut Ariannaa. "Don't", hän sanoikin hiljaa. Ei oikeastaan tiennyt, mille. Seuraavaksi hän jo hiljentyikin, kun Arianna oli heittänyt sen suoran ehdotuksen ilmoille. Sen että he voisivat yrittää. Olla kieltelemättä tunteitaan.
Felixillä oli tosiaan siinä koko hiton asiassa paljon mietittävää. Luojan kiitos se hissi paukahti liikkeelle saman tien, kun olisi ollut Felixin vuoro vastata. Sen avulla mies nimittäin pystyi pakenemaan tilannetta. Se oli naurettavaa, suorastaan raukkamaista, mutta Felix ei vain pystynyt puhumaan heidän väleistään. Ei ainakaan ennen tulevaa juontokeikkaa. Niinpä hän nousi ylös siellä hississä. Hän nielaisi kevyesti katsellessaan numeroita, jotka ilmoittivat kerroksen numeron, ja sitten hän muisti suudelleensa Ariannaa. Oh no hän vei kätensä huulilleen. "Do I, do I have lipstick on my face?" Hän kysyi häpeillen. Felix vilkaisi nopeasti Ariannaa, joka kyllä näytti siltä, että hän oli suudellut jotakuta hetki sitten. "You, uh, you should hit the ladies' room before we start. Your red lips are not so.. Red, anymore. But no worries, you still look beautiful." Felixin huulille nousi kiusaantunut hymy. Hetken kuluttua he sitten olivatkin oikeassa kerroksessa ja saivat astua ulos hissistä. Felix oli henkisesti valmistautunut siihen, että saisi paeta saman tien miestenhuoneeseen, mutta suurin piirtein heti, kun he olivat ulkona, paikan omistaja saapui paikalle. Tai sellaiseksi hän ainakin itsensä esitteli. Dean paljastui kyseisen miehen nimeksi, ja Felixkin tietenkin tarttui heti ojennettuun käteen. "Felix", hän hymyili, "and this one here's Ria." Felix saattoi nähdä, kuinka se tummaihoinen mies tutkaili Felixin kasvoja vähän pidempään. Itse asiassa hänen äänensävynsäkin muuttui vähän, no, tietäväksi, kun hän puhui kaksikolle. Felix ei ainakaan pitänyt siitä leveästä virneestä tämän kasvoille. Kunhan Dean oli selittänyt illan kulun, Felix käänsi katseensa Ariannaan. "The show starts in ten minutes. Meet me on the stage in five minutes?" Hän ehdotti.
Ja niin he sitten toisensa tapasivatkin. Itse asiassa sen tilaisuuden juontaminenkin sujui ihan suhteellisen nopeasti, heidän höpötyksiensä välissä lavalla kävi vain jotain artistivieraita ynnämuita. Sen loputtua Felix ja Arianna olivat sitten päässeet muiden ihmisten joukkoon. He olivat pyörineet ihmisten seassa kuin minäkin edustuspariskuntana ja kuunnelleet kehuja Morning Mantrasta. Luojan kiitos he sitten saivatkin hetken hengähdystauon. "I truly do need some alcohol in my system", hän naurahti vaikeasti, "I can't handle these situations without it. It's not normal too feel as nervous as I do." Ariannalla oli siinä muutama lämmin sana sanottavanaan, itse asiassa tämä tarjosi Felixille myös lohduttavan fyysisen kontaktin. Felix piti katsettaan pitkään Ariannan silmissä, huomasi hymyilevänsä kevyesti. "About earlier", hän oli aloittamassa, mutta sitten muutama ihminen tuli heidän luokseen. "Oh, sorry, are we interrupting?" Eräältä radiokanavalta tuttu Negan kysäisi. "No, of course not", Felix naurahti kevyesti ja kääntyi Neganin sekä tämän kollegoiden Floran ja Billien puoleen. He puhuivat aluksi niitä näitä, ennen kuin Flora päätti vaihtaa aihetta ihan tyystin. "I've got to ask", Flora aloitti, "that how long have you two been together? At first I though they were purely rumors but now that I've seen you two together, I'm almost embarrassed I didn't believe them." Flora puhui niin sydämellisesti, että Felixiä kylmäsi. "Those, uh, rumors are not true. We just, we have a close bond, that's true. But it's completely platonic. She's like a sister to me." Jessus soikoon miten Felix onnistuikin valehtelemaan. Like a sister in my ass. Arianna oli kaikkea muuta.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Mar 29, 2016 14:22:50 GMT 2
Post by julle on Mar 29, 2016 14:22:50 GMT 2
Olihan Ariannan ehdotuksessa hyvin paljon mietittävää. Tosin Arianna tiesi tasan tarkkaan mitä hän halusi ja keneltä. Sen vuoksi hän ehkä tunsikin pieniä omantunnon tuskia ajatuksistaan, jotka pyörivät pääosin Felixin ympärillä. Hän ei osannut olla hetkeäkään ajattelematta mitään muuta kuin tunteitaan Felixiä kohtaa ja se alkoi olla pidemmän päälle turhauttavaa. Etenkin nyt kun Arianna seurusteli Thomasin kanssa. Seurusteleminen oli edelleen naiselle hiukan epämääräinen käsite. Säännöt olivat kyllä täysin selvät hänelle mutta… Arianna ei tiennyt ollenkaan mitä odottaisi hänen ja Thomasin suhteelta. Hän välitti toisesta suuresti ja viihtyikin Thomasin seurassa kaikin puolin, mutta riittäisikö se Ariannalle pidemmän päälle? Hän ei Thomasia kuitenkaan… Rakastunut, joka oli itse asiassa hyvin voimakas ilmaisu naisen tunteille. Hän ei ollut tainnut koskaan rakastaa ketään, paitsi nyt, jotenkin kummassa hän oli onnistunut viikkojen aikana kehittämään niinkin raskaat tunteet Felixiä kohtaan. Ainoa joka onneksi tiesi niistä, oli Felix. Thomas saattoi ainoastaan epäillä siskonsa Ivyn kanssa jotain mutta… Ei hän helposti sellaista kenellekään ääneen myöntäisi. Arianna vain toivoi, että Felix todella ymmärtäisi sen, ettei hän voinut koko loppu elämäänsä odottaa tuon päätöstä. Hän ei kuitenkaan ollut niin säälittävä nainen että pakottaisi Felixin valitsemaan. Hän varmasti ymmärtäisi itsekin ajan kanssa, mikä oli loppujen lopuksi hänelle parasta. Oli se sitten Lunan, Ariannan tai jonkun muun tytön kanssa. Arianna osasi nyt kuitenkin olla kärsivällinen, etenkin kun itsekin vielä sulatteli omia tuntemuksiaan niin Felixiä kuin Thomasia kohtaan. Hän ei halunnut tehdä mitään hätiköityä. Joten tuossa tilanteessa ei selvästikään auttanut muu kuin odottaa…
Hissin liikahtaessa eteenpäin, heidän tunteistaan puhuminen unohtui tyystin. Arianna ymmärsi miksi, sillä heillä oli kuitenkin niin sanotusti ”työkeikka” tulossa, joten heidän oli unohdettava hetkeksi tunteensa ja keskityttävä siihen hetkeen. Arianna olisi mielellään puhut asiat nyt halki mutta… Ehkä hänen oli vain parasta odottaa. Arianna oli noussut lopulta Felixin perästä hissin lattialta ja unohtanut täysin sen että oli huulipunaa laittanut. Felixin kysymyksen myötä hän käänsi katseensa mieheen ja hymyili huvittuneena. Kaunis punainen sävy oli tosissaan levinnyt taitavasti miehen huulille – joka tosissaan tarkoitti myös sitä oma naamansa oli yhtä sotkuinen. ”Oh shit…”, Arianna sihahti kun kääntyi ympäri ja katsoi itseään hissin seinällä olevasta peilistä. Hän yritti pyyhkiä levinnyttä huulipunaa siistimmäksi, onnistuen siinä jotenkin. Huulensa eivät tosin olleet enää punaiset, mutta ainakaan puna ei ollut enää sotkuisesti kasvoillaan. Arianna onnistui juuri ennen hissien ovien aukeamista putsata huulensa, vaikka ajatteli kyllä vielä käyvänsä naistenhuoneessa. Se ajatus jäi kuitenkin haaveeksi, kun hissistä ulos astuessa paikan omistaja pelmahti heidän eteensä. Arianna ei ollut ollenkaan varautunut siihen tilanteeseen, mutta onneksi Felix otti ohjat käsiinsä ja esitteli heidät molemmat. ”Ohmn… Ria.”, Ria sanoi oman vuoronsa tultua ja kätteli Deaniksi esittäytynyttä miestä. Miten helvetissä hän kerkesi näin pahasti jäätyä? Hän jopa loi hiukan kummastuneen ilmeen Felixiin, ennen kuin nyökkäsi Deanin sanoille ja lähti lavan taakse.
Heidän juontokeikkansa meni itse asiassa todella hyvin ja sen jälkeen, Dean oli henkilökohtaisesti tullut vielä kiittämään juontajakaksikkoa. Lopulta he pääsivät muiden vieraiden joukkoon seikkailemaan, jossa he tapasivat lisää uusia ihmisiä, ennen kuin saivat hetken kahden keskeistä rauhaa. ”I’m going to pass… I feel like II still have a hangover from Saturday.”, Arianna pudisteli päätään Felixin ehdotukselle alkoholista. Häntä ei kuitenkaan haitannut toisen juominen vaan Felixin taas kertaalleen hermoillessa, hän laski kätensä tuon harteille ja hymyili. ”I got your back. Remember?”, hän muistutti ja katseli Felixiä hymyillen silmiin. Arianna vei kätensä seuraavaksi rentoon puuskaan eteensä ja juuri kun hän odotti Felixin puhuvan jotain aikaisempaan liittyvää, joku kehtasi tulla keskeyttämään heidän hetkensä. Arianna ei kuitenkaan näyttänyt pettymystään ulospäin vaan hymyili ystävällisesti heidän luokseen tulleeseen kolmikkoon, Neganille, Billielle ja Fionalle. ”What’s up?”, Ariannan kysymyksen jälkeen porukka ajautui keskustelemaan niitä näitä. Keskustelu ajautui kuitenkin nopeasti hänen ja Felixin suhdetilanteeseen, jolloin Ria puri hammastaan yhteen. Felix kerkesikin jo vastata kyseisiin huhuihin, jolloin Arianna mutristi pienesti huuliaan. ”Yeah, we are like… so close. Like brother and sister.”, Arianna nyökkäili sanojensa painoksi ja vilkaisi sivusilmällä Felixiä. ”Actually I'm dating Felix’s brother. Thomas and Felix also have a girlfriend. Luna. So.. Those are just rumors…”, Arianna hymyili Fionalle niin ystävällisesti kuin saattoi. ”Oh that’s such a shame! You two look so good together.”, Fiona harmitteli, Rian hymyillessä vinosti ja laskiessa katseensa jalkoihinsa. ”Yeah… We have been told ”, hän mutisi lähinnä itseen.
Aikansa he vielä keskustelivat keskenään, kunnes kolmikko jatkoi matkaansa, jolloin Felix ja Arianna jäivät kahden. Hän vilkaisi kelloa ja nielaisi mietteliäänä. Ariannan olisi tehnyt mieli ottaa puheeksi Felixin kanssa heidän aikaisemmat keskustelut, mutta tosissaan äskeinen keskustelu heidän sisarellisista väleistä lyttäsin sen aika taidokkaasti. Ehkä äskeinen oli tosiaan se, mitä he tarvitsivat. Muistutuksen jo olemassa olevista parisuhteistaan. Totta kai Arianna tiesi ettei Felix voinut mennä vain pamauttamaan kaikille että he seurustelivat tai mitään vastaavaa mutta… Kerta toisensa jälkeen heidän todellisten välien salaaminen tuntui pahalta. ”I think I’ll go back to the hotel now…”, Arianna ilmoitti hetken kuluttua ja loi Felixiin nopean vilkaisun, vaisun hymyn kera. Felix oli tietenkin kysynyt minkä vuoksi jolloin hän kohautti olkapäitään kevyesti. ”I'm pretty tired, and tomorrow is an early wake-up for the flight… So… Yeah.”, hän sanoi ja oletti sen riittävän, ei ainakaan Felix laittanut asialle vastaan. Ariannan ajatukset ailahtelivat laidasta laitaan eikä hän oikein osannut enää tämän ihmismäärän keskellä nauttia illasta… Saati sitten käsitellä tunteitaan. Hän viittoi kädellään nyt hissiä kohti ja ottikin ensimmäisen takaperi askeleen sitä kohti. ”I'm going to call a cab. You should stay here. Have fun, meet new people and… Stuff.”, Arianna naurahti vaikeasti, ennen kuin heilautti kättään ja lähti kohti hissiä. Hissin kohdalla hän onnistui painamaan nappia, mutta muistaessaan aikaisemman episodin, hän suosiolla siirtyi laskeutumaan 20 kerrosta portaita pitkin. Matkallaan aulaan hän soitti taksin ja yllättävän nopeasti hän taittoi matkansa portaissa. Avatessaan kuitenkin portaikon oven aulaan, Arianna jopa säikähti kun näki Felixin jo valmiiksi aulassa odottamassa häntä. ”Oh shit Felix… You scared me!”, brunette älähti ensimmäiseksi ja nosti kätensä sydämelleen kauhistumisen merkiksi, ennen kuin hymähti huvittuneena. ”Why didn’t you stay there?”, hän kysyi seuraavaksi ja lähti sitten miehen kanssa kohti ulkona odottavaa takia. Toinen oli selkeästi tullut vikkelämmin alas hissillä… Hissillä millä Ria ei aikonut enää koskaan mennä tässä kaupungissa. He kapusivat lopulta taksin takapenkille ja kulkupelin lähtiessä liikkeelle, pitkä hiljaisuus laskeutui heidän välilleen. Se oli äärimmäisen kiusallinen, tällä kertaa, joten luonnollisesti Arianna halusi sen rikkoa. ”Did you have fun?”, Arianna kysyi lopulta ja käänsi katseensa taksin ikkunasta vieressään istuvaan Felixiin, hymyillen miehelle pienesti.
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Mar 29, 2016 20:39:27 GMT 2
Post by nepa on Mar 29, 2016 20:39:27 GMT 2
Dean vaikutti ihan sellaiselta mukavahkonpuoleiselta kaverilta. Ainakin tämä oli rento ja huoleton, itse asiassa muistutti erittäin paljon Thomasta. Ja pelkkä Thomasin ajattelukin sai Felixille taas huonon omantunnon. Hän nimittäin ihan oikeasti nautti siitä, että sai viettää edes pienen hetken ajan Ariannan kanssa. Huomennahan Arianna ja Felix nimittäin taas palaisivat normaaliin arkeensa ja se olisi siinä. Ehkä hyvä niin. Felix käänsi katsettaan vieressään seisovaan Ariannaan ja naurahti kevyesti tämän puhuessa lauantaista - siitä, että olo oli edelleen krapulainen. "Well you and Ivy were really, really drunk then", hän hymyili niin, että valkoinen hammasrivistö näkyi, "but at least you had fun. That's what matters." Ihan tarkoituksella Felix jätti mainitsematta sen, mitä oli tapahtunut sen illan loppupuolella. Koska pääasia oli tosiaan se, että Ivy ja Arianna olivat tulleet niin yhteen. "I'm really glad that you two came along so well", hän vielä lisäsi. Sekä Arianna ja Ivy olivat Felixille tärkeitä ihmisiä, eli olisi ollut kamalaa, jos nämä eivät olisi tulleet toimeen ollenkaan. Oikeastaan Arianna tuli toimeen kaikkien Felixille tärkeiden ihmisten kanssa - paitsi Lunan. Tosin Luna ei ollut välttämättä lukeutunut niihin Felixin elämän tärkeimpien ihmisten joukkoon pitkiin aikoihin. Lunasta piti oikeastaan varmaan vain Thomas - edes Felixin isä pitänyt tästä. Ivyn reaktiosta ei tarvinnut edes puhua, koska kyseinen brunette oli tehnyt harvinaisen selväksi, ettei tykännyt Lunasta ollenkaan. Ja Arianna ja Luna, no, he eivät olleet edes tavanneet. Onneksi. Arianna ei nimittäin selvästikään pitänyt siitä tavasta jolla Luna kohteli Felixiä.
Se Ariannan I got your back sai Felixin ilmeen muuttumaan ihan liian pehmeäksi. Se oli juuri sellainen katse, jolla rakastuneet ihmiset katselivat toisiaan, eikä Felix herranjumala voinut tälläisessä paikassa jakaa mitään senkaltaisia katseita. Ei, vaikka Arianna olikin mitä ihanin ihminen ja Felix tosiaan rakasti tätä. Se oli kuitenkin asia, jota edes Arianna ei saisi tietää. Vai olikohan se jo ihan liian ilmiselvää? Felix nimittäin oli mielestään tehnyt vähän liiankin niin eleillään, sanoillaan kuin teoillaakin välittävänsä, vaikka hän osasikin olla erittäin ristiriitainen. Siis niin ristiriitainen, että varmaan Ariannankin pää alkoi pikkuhiljaa hajota. Felixin oma oli nimittäin jo hajonnut. Sen vuoksi niiden heidän luokseen tulleiden ihmisten kuunteleminenkin oli vaikeaa. Varsinkin sen jälkeen, kun helvetti hekin - tai yksi heistä - oli ottanut Felixin ja Ariannan suhteen puheenaiheeksi. Siis ei hyvä helvetti, ei se voinut olla niin selvää! Felix suorastaan häpesi asiaa. Sen häpeän vuoksi hän sitten olikin heittänyt sen selityksen jota katui saman tien. Arianna ei tosin vaikuttanut loukkaantuvan niistä sanoista. Itse asiassa nainen otti heti puheenaiheeksi sen, että he molemmat olivat parisuhteessa toisten ihmisten kanssa. Mahtaisikohan sellainen olla liian selittelyä? Felix vilkaisi Fionaa hymyillen, yritti naurahtaa sydämellisesti mutta se kuulosti paniikkiselta. "Yeah, as Arianna said we get that a lot. But isn't it, isn't it normal because we're co hosts? There have been a lot of rumors about you guys, too." Felix naurahti. "They're nothing compared to you two! Someone said they saw you at a party kissing each other and that you also left together", Fiona vielä jatkoi. "But that isn't true, right?" Ei helvetin helvetti, Felix huomasi punastuvansa. Hän jopa hieraisi niskaansa vaikeana - varsinkin, kun Billie tuli mukaan keskusteluun.
Muuten ilta sujuikin sitten ihan hyvissä merkeissä. Felixin ja Ariannan ei ainakaan tarvinnut kestää yhtäkään kiusallista keskustelua sen yhden jälkeen. Hyvin epämiellyttävästi se keskustelu oli kuitenkin jäänyt Felixin mieleen, koska hän oli mennyt sanomaan asioita, joita ei todellakaan ollut tarkoittanut. Ariannakin vaikutti jotenkin poissaolevalta sen jälkeen. Ja sen Felix tiesi, koska hän tarkkaili Ariannaa niin helvetin tarkasti. Itse asiassa Arianna suorastaan yllätti Felixin ilmoittamalla, että hän lähtisi takaisin hotellille. "What? Why?" Felix onnistui kyselemään vaikeana ja Ariannalla oli tietenkin selitykset valmiina. Felix ei olisi tahtonut Ariannan lähtevän. Ei todellakaan olisi, mutta kuka hän oli sitä estämään? Ei Ariannalla vaikuttanut olevan mitään minkä vuoksi olla siellä hotellilla. Pelkkä ajatus sai Felixin nielaisemaan katkerana. Hän oli kyllä sanomassa jotain, mutta jotenkin kaikki tapahtui, no, nopeasti. Hän onnistui vain haukkomaan henkeään kuin kala kuivalla maalla. "Ria", hän kerkesi vain sanoa ennen kuin Arianna oli lähtenyt. Felix ei kuitenkaan aikonut jäädä yksin siihen helvetin hotelliin. Ei todellakaan. Eikä hän edes halunnut viettää aikaansa ilman Ariannaa, kun nyt kerrankin sai viettää sitä aikaansa hänen kanssaan. Niinpä Felix meni hisseille erittäin vauhdikkain askelin edes sanomatta heippoja muille. Kun hän pääsi aulaan asti, oli hänen ensimmäinen reaktionsa tietenkin se, että Arianna oli kerennyt jo lähteä ennen häntä. Fuck hän puuskahti, mutta kuuli sitten Ariannan äänen. Helpottunut hymy nousi hetkellisesti Felixin huulille. "I had to come. The streets are filled with people who are up to no good", hän virnisti. "Someone's got to keep you safe." Valitettavasti Felix ei saanut niihin sanoihin niin innokasta vastausta kuin toivoi. Niinpä he olivat kiusallisissa tunnelmissa siellä taksin takapenkillä yhdessä. "I did", hän sanoi. "Spending time with just you is a luxury. I've missed this.. I've missed you." Felix puhui hiljaiseen ja vaikeaan sävyyn.
Siitä Felixin tunnuksesta huolimatta tunnelma heidän välillään oli kiusallinen aina sinne hotellihuoneeseen asti. Siellä Felix pääsi sitten riisumaan kenkänsä ja takkinsa, ja sen tehtyään hän meni suoraan hotellin minijääkaapille. "Do you, uh, do you want something? It won't cost us anything." Kunhan molemmat olivat saaneet, mitä halusivat, se kiusallinen hiljaisuus oli jälleen laskeutunut heidän keskuuteensa. Se hiljaisuus antoi tosin Felixille erittäin hyvän mahdollisuuden miettiä kaikkea. Tässä tapauksessa hänen ja Ariannan suhdetta. "It was an awkward conversation back there", Felix aloitti, "when people were talking about rumors of us." Arianna vaikutti hiljaiselta. Siltä, ettei hän olisi ollenkaan tahtonut olla Felixin seurassa. "I never meant that sibling comment, just so you know. I could never think about you only as as, as a sister to me. I care about you too much." Felix katsoi Ariannaa lämpimään sävyyn. "I've been thinking. A lot. I've been thinking about me, about you, about Thomas, Luna.. Everything", hän oli aloittamassa. "And I've come to the conclusion that--" Felix oli sanomassa. Arianna kuitenkin keskeytti hänet. Selvästikään hän ei halunnut kuulla. Felixille kävi ihan tuskallisen selväksi, että Arianna oli saanut tarpeekseen siitä hänen jahkailustaan. Sen Arianna monologin jälkeen Felix sitten meni hiljaiseksi. "I", hän huokaisi, "I'll hit the shower."
Felix tosiaan häipyi vähin äänin kylpyhuoneeseen. Tosin ihan vain siksi, että hän pystyi miettimään sitä mitä äsken oli tapahtunut. Ja sitten hän katsoi itseään peilistä. Are you dumb hän huomasi kysyvänsä itseltään. Hänellä oli kaksi vaihtoehtoa, joista toinen teki hänet ihan helvetin onnettomaksi ja toinen taas iloiseksi. Ariannna kanssa kaikki vaikutti olevan lähes täydellistä. Arianna oli samaan aikaan kaunis ja oma itsensä, seksikäs ja herkkä, iloinen ja vakava. Sellainen nainen, jonka puolesta kuka tahansa mies tappaisi. Siis miksi Felix heittäisi kaiken sen pois vain siksi, että häntä vähän pelotti? Eihän mikään ollut koskaan varmaa ja he joka tapauksessa elivät vain kerran. Miksei Felix siis voisi ottaa kaikkea irti elämästään? Äärimmäisen päättäväisin askelin Felix sitten suihkussa käymättä ja vaatteitaan riisumatta asteli takaisin Ariannan pariin. Arianna yritti siinä puhua jotain, mutta Felix keskeytti sen kävelemällä tämän eteen. Hän hetkeäkään epäröimättä vei kätensä Ariannan niskan taakse ja veti tätä lähemmäs niin, että heidän huulensa saattoivat koskettaa toisiaan. Eikä se suudelma ollut mikään varovainen tai pelokas. Oikeastaan kaikkea muuta, varma ja antoi sen kuvan, että Felix ei ollut antamassa kenellekään ensisuudelmaansa. Sen pitkän suudelman jälkeen Felix sitten irrottautui Ariannasta. "This time I'm not apologizing", hän kuiskasi.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Mar 30, 2016 7:56:46 GMT 2
Post by julle on Mar 30, 2016 7:56:46 GMT 2
Felixin sisaruskommentti olikin iskenyt Ariannan tunteisiin pahemmin mitä hän oli kuvitellut. Toisaalta hän tiesi miksi Felix sanoi niin, mutta siitä huolimatta Arianna ei voinut olla miettimättä, että ajatteliko Felix nykyään todella niin? Senkö vuoksi hän vältteli seuraavansa ja noh… Teki kaikkensa jotta Arianna ja hän ei lähentyisi. Tilanne oli nopeasti saanut joskin kiusallisen sävyn ja luonnollisesti Arianna ei siitä pitänyt, kun sen huomasi. Hän ei tällä kertaa kuitenkaan ollut se, joka turisi mukavia vaan hän enemmin oli uppoutunut omiin ajatuksiinsa. Ajatuksensa ailahtelivat laidasta laitaan Felixin, Neganin ja Fionan sanojen välillä. Voi jos uudet tuttavuutensa olisivatkaan tietäneet mitä sinä gaalailtana tapahtui. Lopulta Arianna oli löytänyt pakotiensä ja yrittänyt poistua paikalta varsin vaivihkaa. Hän oletti kuitenkin Felixin vielä jäävän jälkeen, sillä kovin moni oli halukas tulla juttelemaan miehen kanssa. Eihän se ollut ihme. Felix oli alkuperäinen Moning Mantra ja kaikki halusivat siitä palan itselleen. Arianna oli vain tyytyväinen siitä, että illan keikka oli mennyt hyvin. Dean luultavasti kehuisi heitä Michaelille ja tämän jälkeen heidän vähäinenkin vapaa-aika tulisi täyttymään erilaisilla työkeikoilla. Tai niin Arianna ainakin oletti tämän menevän. Naisen yllätykseksi Felix oli kuitenkin hotellin aulassa odottamassa. Arianna ei oikein osannut sanoa tai tehdä mitään. Häntä vaivasi niin jumalattoman paljon Felixin aikaisemmat sanat siitä, kuinka he olivat kuin sisaruksia. Se oli typerää, Arianna tiesi sen itsekin. Felixin sanoille Arianna vain hymyili vaisusti ja taksiinkin päästyä tunnelma pysyi yhtä kalseana kuin aikaisemmin. Kiitos Ariannan. Taksissa Felix oli kuitenkin myöntänyt ikävöineensä Ariannaa, jolloin hän onnistui hymyilemään miehelle vaisusti. ”I’ve missed you too…”, hän sanoi hiljaa, ennen kuin käänsi katseensa toisaalle.
Hotellille päästyä tunnelma pysyi yhtä kiusallisena kuin aikaisemmin. ”No thanks…”, Arianna pudisteli päätään vaisusti ja näpersi mekkonsa helmaa, kun Felix jatkoi puhumistaan. Hän hymähti vain hiljaisesti Felixin sanoille siitä kuinka outo se Fionan ja Neganin kanssa käyty keskustelu loppujen lopuksi oli. Se itseasiassa vain varmisti naisen epäilyksen siitä, mistä Felix aikoisi puhua seuraavaksi. Hän ei haluaisi varmasti kaiken nyt loppuvan tähän, koska oli tajunnut kuinka sisarellisia he olivat keskenään. Arianna ei halunnut uskoa siihen, mutta kuinka ollakaan, Felixin alkaessa puhumaan, Arianna ei halunnut kuulla miehen sanoja. ”Felix, you made your point clear while we were talking with Negan… You don’t have to explain. Its fine, I just… Never mind.”, Arianna keskeytti Felixin kesken kaiken ja nosti jopa kätensäkin torjuvasti ylös, kuin ei haluaisi kuulla enempää mitä Felixillä oli sanottavaa. Ehkä siksi, koska hän osasi jo odottaa mitä sieltä tulisi. Se sama kierre joka kiersi ympäri Lunaa ja Thomasia. He molemmat seurustelivat ja sillä siisti. Heistä ei voinut tulla mitään, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Ariannan oli sitä äärimmäisen vaikea ymmärtää, miten joku haluaisi heittää heidän kaltaistaan yhteyttä ja tunnesidettä pois. Hän oli valmis taistelemaan Felixin puolesta, mutta kyseinen herra teki vain siitä niin äärimmäisen hanakalaa. Arianna ei ollut edes varma enää halusiko Felix edes mitään. Olihan se hyvin mahdollista että hän oli saanut jonkun uuden ilmestyksen ja tajunnut, että tunteensa Lunaa kohtaan olivat vahvemmat mitä Ariannaa kohtaan. Siinä vaiheessa kun Felix ilmoitti menevänsä suihkuun, Arianna nielaisi ja käänsi katseensa toisaalle. Hän hieraisi niskaansa katuvaisena ja mutristi huuliaan tyytymättömänä. Jumalauta kuinka tyytymätön sitä saattoikaan olla tähän tilanteeseen. Ei ollut ihme että Ariannaa kadutti äskeiset sanansa, sillä nyt varsinkin hän varmasti ajaisi Felixin tyttöystävänsä syliin. Seuraavaksi hän kuitenkin kuuli askeleita ja kääntyessään ympäri hän näki Felixin. ”About earlier, I’m sor…”, Arianna oli jo aloittamassa pahoittelujaan, mutta sen sijaan Felix oli vetänyt naisen lähelleen ja painanut varman suudelman huulilleen. Arianna ei epäröinyt vastata siihen ja hymyilikin nyt pienesti Felixin huulia vasten.
Jos Arianna olisi ollut yhtään taas järkevämpi, hän olisi laittanut koko hommalle jo pisteen. Sen sijaan suudelman jälkeen hän katseli Felixiä hymyillen. ”I didn’t mean that earlier, I just… I just want to be with you. Spend time with you, because I also missed this.”, Arianna selitti, ennen kuin jäi katselemaan niitä Felixin kauniita, vaalean sinisiä silmiä. Lopulta Arianna oli kuitenkin se joka kietoi kätensä Felixin niskan taakse ja veti heidän välisen matkan umpeen, niin että heidän huulensa taas kohtasivat. Aikaisemman suudelman tavoin se ei ollut millään tavoin varovainen ja pelokas, vaan täyttä tunnetta ja intohimoa. Suudelman aikana Arianna lähti varovaisesti työntämään Felixiä kohti sänkyä. Lopulta hän työnsi Felixin sängylle ja tuli itse perässä miehen ylle käsiensä varaan. Arianna laski nyt muutaman kiusoittelevan suudelman miehen kaulalle ja solisluulle. ”You sure about this? No second thoughts?”, Ariannan oli vielä varmistettava, ihan vain sen vuoksi, että Felix todella tiesi mitä halusi. Ja mitä oli tekemässä. Felix oli heistä se herkempi, mitä Arianna itse asiassa ihannoi toisessa todella paljon. Hän ei halunnut Felixin katuvan mitään, mitä tekisi selvin päin hänen kanssaan. Tosin oli Ariannakin herkkä, omalla tavallaan. Felixin heittäessä vastapallon takaisin, Arianna pudisteli vain päätään. ”No.”, hän vastasi sen lisäksi ja jäi taas hymyillen katselemaan Felixiä. Thomasin vuoksi hänen olisi pitänyt tuntea syyllisyyttä mutta ei. Arianna teki vain niin mitä sydämensä vaati häntä suorastaan tekemään. Seuraavaksi Arianna avusti Felixiä riisumaan tuon paidan, jonka jälkeen hän ei malttanut olla vielä kiusoittelematta miestä. Hän laski helliä, kiusoittelevia suudelmia Felixin kaulalle, solisluulle ja rintakehälle, ennen kuin suuteli Felixiä huulille.
Arianna jaksoi kiusoitella Felixiä aikansa, mutta loppujen lopuksi hän itsekin kävi niin kärsimättömäksi, ettei onnistunut siinä pidempään. Pikku hiljaa vaatteiden vähentyessä, he pääsivät toistamaan samaa kaavaa kuin aikaisemmin. maailma heidän ympärillä unohtui täysin, kun jokainen Felixin antama suudelma ja kosketus sai Ariannan huokaisemaan jo pelkästä nautinnosta. Heidän tunneyhteytensä ja ennen kaikkea se, että he molemmat tällä kertaa olivat täysin selvin päin, teki siitä seksikerrasta niin paljon parempaa kuin aikaisemmin. Olihan se heidän ensimmäinenkin kerta ollut aivan päätä huumaava, mutta se kuinka selvin ajatuksin pystyi rekisteröimään jokaisen toisen kosketuksen ja hyväilyn, se oli jotain aivan muuta. Arianna tiedosti varsin hyvin olevansa humalassa ehkä joskin… Rajumpi, kiihkeämpi rakastaja? Mutta nähtävästi Felix ei laittanut sitä pahakseen. Tosin heidän erilaisuutensa toi seksiin aivan uudenlaisia ulottuvuuksia ja se oli suoraan sanottuna hauskaa. Ainakaan heidän seksinsä ei ollut tylsää, kun se oli täynnä intohimoa, hellyyttä ja kiusoittelua. Puolin ja toisin. Kiitos sen syvän yhteyden ja huippunsa saavutettua, Arianna oli tällä kertaa se joka sai kierähtää Felixin yltä miehen vierelle. Aikansa Arianna tasaili kiihtynyttä hengitystään, ennen kuin vilkaisi vieressään makaavaa Felixiä. ”Like I said the first time… I would like to stay here forever…”, Arianna hymyili Felixille pieni, kiusoitteleva hymy huulillaan. Tällä kertaa Ria ei ollut kuinkaan karkaamassa minnekään, sillä kukaan ei llut tulossa häiritsemään heitä. Ainakaan seuraavaan yhteentoista tuntiin.
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Mar 30, 2016 21:49:54 GMT 2
Post by nepa on Mar 30, 2016 21:49:54 GMT 2
Siellä taksissa Felix oli vielä kerran ehkä hieman haikeahkonpuoleisesti katsonut taakseen. Heillä olisi nimittäin ollut Ariannan kanssa mahdollisuus viettää kiva ilta ilman mitään turhia stressitekijöitä tai kiusallisuutta, mutta valitettavasti kaikki heidän välillään tapahtunut oli tehnyt kaiken sen mahdottomaksi. Nyt he oikeastaan eivät pystyneet tekemään mitään muuta kuin puhumaan kiusalliseen sävyyn. Kaikki tuntui jotenkin pakotetulta. Sellaiselta, että he sanoivat asioita, joita eivät edes halunneet sanoa. Ja niin se oikeastaan menikin. Lähiaikoina Felix ei ollut sanonut yhtään mitään sellaista mitä olisi oikeasti Ariannalle halunnut sanoa. Sen taksimatkan aikana hän oli moneen kertaan kääntänyt katseensa nopeasti Ariannan suuntaan, mutta aivan yhtä nopeasti kääntänyt katseensa pois. Mitä luultavammin Arianna ei nimittäin kaivannut niitä katseita. Heille molemmille olisi helpompaa se, että he voisivat vain haudata tunteensa. Tai no olihan olemassa se toinen vaihtoehtokin - se, että he päättäisivät tarttua tunteisiinsa ja antaa mennä. Jos he haluaisivat, he voisivat olla yhdessä eivätkä välittää muista. Tällä hetkellä kaikki taisi tosin riippua nimenomaan Felixistä itsestään. Arianna oli harvinaisen hyvin tehnyt selväksi, että halusi vain Felixin muiden ihmisten menettämisenkin uhalla. Se oli käynyt selväksi. Felix oli taas niin kiltti, että väkisinkin ajatteli muita ihmisiä ympärillään ihan eri tavoin kuin Arianna. Ei hän siis ehkä uskaltanut ihan verbaalisella tasolla ilmaista kaikkea sitä, mitä tunsi Ariannaa kohtaan. Ikävänsä hän sentään onnistui sanomaan siellä taksissa.
Valitettavasti Arianna ei vaikuttanut intoutuvan siitä ikävän tunnustamisesta. Oli tämä toki vastannut ja sanonut tuntevansa samoin, mutta sen heidän seuraavan lyhyen keskustelunsa aikana kävi vähän liiankin selväksi, että Felix oli tainnut menettää kaikki mahdollisuutensa. Ariannan mukaan Felix oli nimittäin tehnyt pointtinsa ihan selväksi silloin, kun oli höpöttänyt Neganin ja kumppaneiden kanssa hänen ja Ariannan suhteesta. Felix hieman hätääntyi, koska hän ei todellakaan ollut tehnyt mitään selväksi. Sen sijaan mies oli silloin paniikissa vain keksinyt jonkun kliseisen kommentin heidän läheisistä muka-platonisista väleistään. Mutta eipä Felix sitä juuri sillä hetkellä saanut suustaan, kun olisi pitänyt. Felix osasi vain toljottaa Ariannaa kuin idiootti ja seuraavassa hetkessä hän oli löytänytkin itsensä sieltä vessasta. Tosin siellä hän tajusi ajatella asioita hieman pidemmälle - sitä, mitä oikeasti halusi. Itse halusi. Felix oli niin helvetin kauan ajatellut vain muita eikä itseään, että hänelle oli lähes vaikeaa miettiä omia halujaan. Ja kyllähän hän helvetti soikoon halusi Ariannan. Se oli aivan selvää. Sen päätöksen tehtyään Felix olikin painanut ne huulensa määrätietoisesti Ariannan huulille. Hetken aikaa Felix kuitenkin joutui miettimään, että oliko hän kuitenkin mennyt liian pitkälle. Tosin, kun Arianna hymyili, kaikkosivat kaikki Felixin pelot. Niinpä miehen huulille nousi vain lämmin hymy, joka kertoi kaiken tarvittavan, eikä Felix epäröinyt hetkeäkään vastatessaan siihen Ariannan seuraavaan suudelmaan. Ja hän antoi Ariannan työntää hänet sinne sängyllekin ilman, että laittoi ollenkaan vastaan. Ne Ariannan laskemat suudelmat hänen kaulalleen ja solisluilleen saivat kylmiä väreitä nousemaan pintaan. "None", hän vastasi takeltelematta. "You?" Felix varmisti vielä Ariannaltakin. Ehkä nainen olisi sittenkin saanut tarpeekseen siitä Felixin vaikeasta luonteesta? Se olisi ihan mahdollista.
Ariannallakaan ei ollut mitään epäilyksiä siitä, mitä heidän välillään oli tapahtumassa. Niinpä he saivat uppoutua niihin suudelmiin, kosketuksiin ja muihin hellyydenosoituksiin ihan täysillä. Tosin muutamassa vaiheessa Felixiä lähes inhotti se tapa, miten paljon Arianna kiusasi häntä. Mies ei nimittäin ollut oikeastaan tottunut siihen. Lunan kanssa he hoitivat hommat asenteella let's get this over and done with eivätkä he paljoa haaskanneet aikaa millekään tunnelman luomiselle. Ariannan kanssa se vaikutti olevan nimenomaan sitä ennen kaikkea ja Felix todellakin nautti siitä. Hän oli tyytyväinen, että he saattoivat riisua vaatteensa ihan kaikessa rauhassa ja että he saivat tutustua toistensa jokaiseen kehon osaan ilman kiirettä. Niinpä Felixkin kerkesi tehdä Ariannalle ihan samaa kuin tämä itse: kiusoitella. Hän oli painamassa muutamaankin otteeseen suudelmaa Ariannan huulille, mutta sitten painoikin sen ennemmin tämän kaulalle tai solisluulle. Toisinaan hän myös liu'utteli huuliaan Ariannan vartalolla niin, ettei melkein koskettanut, mutta loppujen lopuksi hänen oli aina painettava huulensa uudelleen Ariannan omille, koska se oli parasta. Ariannan huulet maistuivat paljon paremmalta kuin lauantaina - sen Felix painoi mieleensä kaiken keskellä. Oikeastaan Arianna ei kokonaisuudessaan ollut ollut koskaan varmaan yhtä upea kuin sillä hetkellä. Selvänä Felix pystyi ihan uudenlaisella tavalla kiinnittämään huomiota tämän vartalon jokaiseen yksityiskohtaan ja niiden kosketusten eri asteisiin. Toisinaan Arianna kosketti häntä varovaisemmin, toisinaan kovemmin, Felixistä tuntui oikeastaan lähes siltä, että saattoi tuntea kaiken. Hän rekisteröi jopa Ariannan ja omat nautinnolliset huokauksensa sen aktin aikana.
Kunhan Felix oli saavuttanut huippunsa, Arianna kierähti pois hänen päältään ja Felix sai jäädä paikoilleen. Oh my God oli ainut asia, mikä taisi pyöriä sillä hetkellä Felixin päässä. Hänen mielessään ei todellakaan ollut sijaa epäilyille, häpeälle tai syyllisyydelle. Äskeisessä ei nimittäin ollut ollut mitään väärää. Heissä ei ollut mitään väärää. Eivät Thomas ja Luna voisi tarjota heille sitä mitä he tarjosivat toisilleen. Felix käänsi katseensa Ariannaan tämän puhuessa, itse asiassa vastasi siihen tämän virneeseen. "I wouldn't even let you leave", hänen oli pakko kommentoida. Sitten Felix nousikin ylös sen verran, että saattoi viedä ylävartalonsa Ariannan ylle. Ilkikurinen virne huulillaan hän katsoi Ariannaa ja vei toisen kätensä tämän kyljelle. "I regret letting you go the last time", hän sanoi, "and besides, you should be punished for leaving like that. You left me heartbroken and all alone." Ne sanat sanottuaan Felix sitten alkoikin kutittaa Ariannaa. Hän nauroi Ariannan mukana, yritti parhaansa mukaan pitää kiinni siitä rimpuilevasta naisesta allaan, mutta lopulta hän vain painoi huulensa Ariannan omille pitkään suudelmaan. Hän vei toisen kätensä Ariannan poskelle ja veti päätään kauemmaksi vain katsoakseen sitä kaunista naista. Hetkeen Felix ei sanonut mitään. Ei hän kai vaan pystynyt siihen. "I love you", Felix sitten lausui. "Only you. I, I was too afraid of admitting it, but I guess you've always known, too." Hän naurahti vaimeasti. "I don't know what the future holds for us or if we even have a future together but I, I want this. I want you. You've made me feel alive again when I thought I never could." Felix hymyili kevyesti. "I'm sorry for everything I've done or said to keep us apart. It was foolish of me." Sitten Felix vielä painoi huulensa Ariannan omille.
Hetken kuluttua Felix sitten sai mieleen esineen, jota kantoi aina mukanaan. Sinä iltana se oli ollut hänen farkkujensa taskussa eli totta kai mies irrottautui Ariannasta sen verran, että sai etsiä ne käsiinsä. Luojan kiitos ne olivat ihan siinä sängyn vieressä eikä Felixin tarvinnut nousta ylös. Hän nappasi farkut lattialta ja niiden taskusta otti esiin sormuksen. Äitinsä sormuksen. Se oli sormus, jota Felix oli kantanut aina mukanaan. Kädessään hän ei voinut sitä pitää, koska se ei mahtunut hänen omaan sormeensa, eikä hän ollut taas pystynyt antamaan sitä kenellekään muulle. Kerran hän mietti, että olisi antanut sen Lunalle, mutta ei sekään tuntunut oikealta. Ei Luna merkinnyt tarpeeksi. Arianna taas merkitsi. Kunhan Felix oli kädet lattiatasossa pyöritellyt sitä sormusta tarpeeksi kauan, hän nousi takaisin sänkyyn kokonaan ja meni Ariannan vierelle. Hän kääntyi takaisin toiselle kyljelleen ja nosti sen sormuksen ilmaan. Vieressä makaavan naisen ilme oli hetken aikaa aika priceless. "Oh no, this is not what you think", Felix jo melkein itsekin pelästyi, "I'm not going to propose or anything." Not yet. No ei, ei Felixillä oikeasti ollut kiire, vaikka hän joskus tahtoikin naimisiin. Felix puuskahti kevyesti ja käänsi sitten katseensa siihen sormukseen takaisin. "This is my mother's ring", hän sanoi. "I always keep it with me. It doesn't fit me so I can't use it, unfortunately. Because people should really see it. It's so beautiful." Hän naurahti ja käänsi sitten katseensa Ariannaan. "I think it's high time someone does." Felix laittoi sen sormuksen Ariannan kämmenelle ja sulki sen sitten nyrkkiin. "I want you to keep it. You can do whatever you want with it, wear it, put it in a box, just.. Just keep it for me, okay? That ring is really important to me." Felix pyysi kevyesti hymyillen.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Mar 31, 2016 10:47:13 GMT 2
Post by julle on Mar 31, 2016 10:47:13 GMT 2
Kyseinen akti ei ollut Ariannalle vain yksi muiden joukossa. Hän ei itseasiassa koskaan ollut asettanut näin paljon tunteita peliin, mitä nyt Felixin kanssa. Se oli varmasti osa syy siihen miksi seksi heidän välillään oli niin paljon parempaa mitä olisi voinut kuvitella. Heidän erilaisuutensa tosissaan myös korostui sen aikana, mutta Ariannasta se oli itseasiassa vain hyvin… Mielenkiintoista, viehättävää. Kaikki ne kiusoittelut, lukuisat suudelmat ja kosketukset ihollaan, Ariannalla oli mennä niistä pää aivan sekaisin. Arianna osasi jo ennakoida, ettei hän välttämättä tulisi tuntemaan syyllisyyttä tapahtuneesta. Ei luultavasti siksi, koska hän oli niin kauan odottanut tätä hetkeä – ja sitä että Felix lopulta ymmärtäisi heidän kuuluvan yhteen. Ariannasta vihdoin tuntui siltä, että oli onnistunut takomaan järkeä Felixin päähän. Kyseisen hetken aikana Arianna ei kuitenkaan suonut ajatustakaan Thomasille tai Lunalle. Hän voisi harmitella asiaa jälkeenpäin, kun hän halusi nyt keskittyä vain ja ainoastaan siihen hetkeen. Felix jopa yllätti Ariannan sillä, että tuo kiusoitteli häntä niinkin julmasti takaisin. Felixin hellät kosketukset vartalollaan oli saada naisen hulluksi. Kyseisen aktin aikana ei ollut häiväystäkään epäilyksestä tai minkään asteen epävarmuudesta, joka oli tosissaan toinen asia jonka Arianna oli laittanut merkille. Felix tuntui olevan tällä kertaa määrätietoisempi kuin koskaan aikaisemmin, mikä oli Ariannasta vain seksikästä. Tietenkin seksi oli myös äärimmäisen paljon parempaa selvin päin, sillä nyt Arianna rekisteröi alta aika yksikön kaikki Felixin kosketukset, suudelmat ja kiusoittelut. Olihan se heidän ensimmäinenkin kerta ollut unohtumaton, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna, Arianna piti enemmän tästä hetkestä. He tiedostivat täysin mitä tekivät, eikä Arianna ollut tällä kertaa ainoa joka vei koko showta eteenpäin. Felix oli täydellisesti naisen määrätietoisesta luonteesta huolimatta ottanut ohjat käsiinsä ja oli meinannut saada jopa Ariannan anelemaan, ettei kiusoittelisi enempää. Kerta se oli ensimmäinenkin, eikä Arianna sitä laittanut ollenkaan pahakseen. Heidän erilaisuutensa tosissaan teki seksistä parempaa, siitä ei ollut epäillystäkään. Aktin jälkeen kaksikko makasi aikansa vieretysten. Arianna olisi voinut helposti jäädä siihen hetkeen ikuisesti. Häntä ei kaduttanut tapahtunut, ei missään nimessä. Arianna oli itseasiassa äärimmäisen tyytyväinen siihen, että he olivat vihdoin ja viimein päässeet Felixin kanssa näinkin pitkälle. Tosin jos he olisivat tehneet kaiken oikea oppisesti, he olisivat ensitöikseen jättäneet Thomasin ja Lunan ja katsoneet vasta sen jälkeen miten asiat etenisivät. Tällä kertaa halut olivat kuitenkin vieneet voiton, eikä Arianna ollut tottunut taistelemaan niitä vastaan. Hän tunsi olonsa hyväksi siinä Felixin kanssa ja katselikin miestä hymyillen tuon puhuessa. ” Good to hear…”, Arianna hymyili Felixin sanoille, samalla kun siveli miehen kättä, joka laskeutui kyljelleen. Hän piirteli joskin epämääräistä kuviota Felixin käsivarrelle, ennen kuin huvittunut hymy nousi huulilleen. ” Oh really? Okay, so how did you think to punish me?”, hän ei tietenkään malttanut olla kysymättä ja virnistämättä kiusoittelevasti. Se taisi kuitenkin olla virhe, sillä seuraavaksi Felix oli alkanut kutittamaan naista ja Ria oli juuri niitä naisia joka oli äärimmäisen herkkä sellaiselle. Aluksi Arianna yritti olla nauramatta, mutta kutituksen käydessä niin sietämättömäksi, hän lopulta puhkesi nauruun ja yritti rimpuilla Felixin otteesta. Naurun kuitenkin keskeytti suudelma, jonka Felix painoi huulilleen kutittamisen jälkeen. Pitkän suudelman aikana Arianna hymyili ja laski kätensä Felixin rintakehälle, kunnes mies vetäytyi suudelmasta, jolloin Arianna jäi vain hymyillen katsomaan toista. ” I love you too. So freaking much, that it even scares me a little bit.”, Arianna sanoi hiljaisen naurahduksen kera. Seuraavaksi hän nosti kästensä Felixin poskelle ja silitteli sitä hellästi, sipaisten sormellaan lopuksi Felixin huulia. ” Better now than never, right?”, hän kysyi kulmiaan kohottaen. ” Luckily we don’t have to worry about the future. It’s a future and we can’t do anything about it. Just wait and watch.”, Arianna ei ollut niitä ihmisiä joka jaksoi huolehtia tulevaisuudesta. Hän oli tähänkin päivään asti elänyt niin, että päivä kerrallaan, joten mielellään hän teki niin myös Felixin kanssa. Arianna halusi kuitenkin Felixin näkevän että maailmalla olisi muutakin tarjolla kuin tuttu ja turvallinen parisuhde, joten Arianna oli mielellään se, joka näyttäisi toiselle muutakin. ” But in the meantime… I want you. Just you. Nothing else.”, Arianna kerkesi sanoa vieno hymy huulillaan, ennen kuin Felix upotti hänet taas uuteen suudelmaan. Seuraavaksi Arianna sai jopa kurtistaa kulmiaan pienesti ja nousta nojailemaan kyynäriensä varaan sängylle, kun Felix siirtyi sängyn reunalle ja alkoi kaivamaan housujensa taskuja. ” What are you doing?”, Arianna ei voinut olla kysymättä, jolloin tietenkin uteliaisuutensa heräsi. Hän katseli kysyvästi miestä, joka palasi takaisin vierelleen sormuksen kera. Naisen reaktio siinä vaiheessa oli varmasti kiitettävä, silmiensä muututtua lautasen kokoisiksi. Arianna katsoi ehkä hiukan järkyttyneen ja jännityksen sekaisin Felixiä ja sormusta, ennen kuin toinen ilmoitti, ettei kyseessä ollut aivan sitä mitä hän saattoi luulla. Hän naurahtikin nyt helpottuneena. Ei sillä, etteikö Arianna haluaisi joskus naimisiin. Ehdottomasti halusi, jonain päivänä mutta nyt ei vain ollut sen aika. ” It’s really beautiful.”, hän hymyili ja nyökkäilikin sanojensa vastapainoksi. Seuraavaksi hän jäi kuuntelemaan Felixin sanoja, katsellen samalla sormusta. Siinä vaiheessa kun mies laski sormuksen käteensä, Arianna tuijotti aluksi kättään yllättyneenä, jonka jälkeen käänsi katseensa Felixiin. ” Really? Are you sure?”, Arianna kysyi kulmiaan kohottaen, kun Felix sulki sormuksen kämmenensä sisälle. Arianna nielaisi, ei siksi että tilanne olisi ollut jollain tavalla ahdistava tai kiusallinen. Enemmän Arianna pelkäsi vain kadottavan kyseisen sormuksen. ” I promise to keep it save for you…”, hän sanoi lopulta hymyillen. Hän piti kättään hetken ajan nyrkissä, kunnes kohensi asentoaan niin että nousi sängylle istumaan. ” Have I ever told you, that your accent sounds sexy… ”, Arianna ei malttanut olla sanomatta pieni, ilkikurinen virne huulillaan, ennen kuin irrotti kaulakorun kaulastaan ja pujotti sormuksen ketjuun. Hänen kaulakorussaan oli jo ennalta kultainen sydän ja vaahteranlehti, joten sormus sopi tuon kanssa paremmin kuin hyvin. Hän oli joskus aikanaan saanut vanhemmiltaan, joten hän myös piti sitä kaikenaikaa. Se pääosin muistutti häntä siitä mistä hän tuli ja millainen ihminen hän oli. Seuraavaksi hän jäi hetkeksi katselemaan korua, ennen kuin kiinnitti sen takaisin kaulalleen. ” Arianna Bloom… Has a nice ring to it.”, Arianna sanoi mietteliäästi kun tarttui varovaisesti kaulassaan roikkuvaan sormukseen ja katseli sitä naama peruslukemilla. Seuraavaksi hän kuitenkin käänsi katseensa Felixiin, jolle hymyili huvittuneena. ” Babe, I’m just kidding… Your look was priceless so I couldn’t resist for doing that.”, brunette kiusoitteli, siirtyen nyt Felixin ylle käsiensä varaan. ” I really appreciate that you want me to take care of this… And of course you too. You are just amazing. Did you know that?”, Arianna kehui ja laski kasvonsa lähelle Felixin omia, niin lähelle että heidän huulensa vain hipaisivat toisiaan. ” Life has strange ways… Because if I remember correctly, you were at first intimidated by me at first. Now you love me.”, Arianna myhäili tyytyväiseen sävyyn, ennen kuin painoi pitkittelevän suudelman Felixin huulille. ” Hopefully I can someday introduce you to my family… You would love them.”, Arianna mutisi suudelman välistä hymyillen, ennen kuin vetäytyi kauemmaksi Felixistä ja jäi katselemaan tuota hymyillen. Voi luoja kuinka onnellinen hän saattoikaan olla siitä, että he vihdoin olivat tunnistaneet tunteensa avoimesti, puolin ja toisin. Selvin päin. Arianna olisi todella halunnut jäädä siihen hetkeen Felixin kanssa. Kaikki oli hyvin ja he rakastivat toisiaan. Tarvitsiko ihminen muuta? Arianna kuitenkin tiedosti sen että heidän oli huomenna palattava takaisin New Yorkiin. Surullista, kyllä, sillä Arianna ei tiennyt mitä sen jälkeen odottaa. Hän ei ollut täysin varma siitä mitä Felix haluaisi tehdä heidän suhteensa. Aikoisivatko he tapailla toisiaan kaikessa hiljaisuudessa vai kitkisivätkö he Lunan ja Thomasin elämästään heti kun pääsisivät kotiin. Kai sekin olisi selvitettävä tämän illan, tai no yön aikana. Arianna kävi lopulta Felixin vierelle makaamaan ja sivuutti ainakin hetkeksi ajatukset siitä, että he joutuisivat puhumaan vielä vakavasti tulevasta. ” So, what was your mom like?”, Arianna kysyi seuraavaksi uteliaana, kun hän makoili Felixin vierellä ja nojasi päällään kyynärpäätään vasten. Samaan aikaan hän laski kätensä Felixin paljaalle rintakehälle ja alkoi lopulta sivellä sitä hellästi, piirtäen vain jotain epämääräistä kuviota tuon iholle. Hän kuunteli kaikessa hiljaisuudessa toisen kertomusta äidistään. Ariannaa harmitti, ettei hän voisi koskaan tutustua kyseiseen naiseen. ” If it tell you something, you are not aloud to get mad, me or Ivy.”, hän sanoi aluksi vakavasti, samalla kun edelleen siveli miehen rintakehää hellästi, huvittuneen hymyn levitessä lopulta kasvoilleen. ” Your sister is quite an evil woman… She is totally rooting for us and trying to get us together. Because of her we had so much alone time on Saturday and also thanks to her, I fell into your lap. She tripped me.”, Arianna kertoili ja katseli Felixin reaktiota. ” Hopefully I didn’t make you feel uncomfortable back then.”, hän lisäsi vielä pienen hymyn kera. Ivy tarkoitti ainoastaan hyvää, tai niin Arianna ainakin uskoi. He eivät olleet tunteneet kovinkaan kauaa, mutta Ivystä oli tosissaan tullut yhden illan aikana todellinen soul sister hänelle. ” Any ideas what we are going to do, when we get back to New York?”, Arianna lopulta kysyi, tietämättä pilaisiko se heidän tunnelmansa täysin. Luojan kiitos Felixin ensimmäinen reaktio ei ollut kauhistuneisuus. " Baby steps?" ***
Eiliset keskustelut olivat menneet odotettua paremmin. Tai Ariannasta ainakin tuntui siltä, sillä he olivat saaneet jopa sovittua, että katsoisivat kaikessa hiljaisuudessa mitä tapahtuisi. Baby steps taisi olla se ilmaisu joka sopi tilanteeseen. Arianna nukkui tällä hetkellä tyytyväisenä Felixin kainalossa, kunnes epämääräinen värinä kantautui uneensa. Hän raotti varovaisesti silmiään ja kääntyi katsomaan yöpöydällään, äänettömänä värisevää puhelinta. Hän kurottautui laiskasti ottamaan puhelimen käteensä ja rykäisikin hiljaisesti, ennen kuin vastasi puheluun, sen suuremmin katsomatta kuka soitti. ” Hello?”, vastaamisen jälkeen toisesta päästä kuului Michaelin ääni. Michael kertoi aluksi hyvät uutiset; Dean oli kehunut kaksikon maasta taivaisiin ja kuulemma juorut edellisillan juontokeikalta oli alkanut poikia lisää samanlaisia keikkojaheille. Huono uutinen (ainakin Michaelin mielestä) oli se että heidän lentonsa oli peruutettu huonon sään vuoksi. Michael ilmoitti yrittävänsä saada lennot heille vielä illaksi, mutta oli mahdollisuus että se siirtyisi huomiselle. Pahimmassa tapauksessa he joutuisivat tulemaan junalla tai bussilla. Aikansa keskusteltua asioista, he lopettivat puhelun, jolloin Arianna nakkasi puhelimen takaisin yöpöydälle. Hän kääntyi takaisin Felixin puoleen ja katseli hetken nukkuvaa miestä, ennen kuin painoi ensimmäisen, hellän suudelman tuon kaulalle ja seuraavan huulille. ” Good morning sexy… Guess what?”, Arianna kuiskasi kun Felix näytti jonkinlaisia heräilemisen merkkejä. ” Michael just called. Our flight has been canceled because of shitty weather. He said that he’ll inform us later. If he can get us flights for later this day or tomorrow. Otherwise, we have to get back by train or bus”, hän kertoili hymyillen, samalla kun näpersi miehen vaaleita hiuksia. ” So you can get back to sleep if you want to.”
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Apr 2, 2016 13:17:15 GMT 2
Post by nepa on Apr 2, 2016 13:17:15 GMT 2
Jotenkin sen rakkauden tunnustaminen oli pelottavaa kaikessa lopullisuudessaan. Sen jälkeen Felix ei nimittäin voinut enää kääntyä ympäri ja sanoa, ettei enää halunnutkaan sitä kaikkea hänen ja Ariannan välillä - yksinkertaisesti Ariannaa itseään. Tosin ei Felixille tulisi enää mieleenkään sanoa niin. Hän oli nimittäin tajunnut vähän liiankin hyvin miten typerästi oli käyttäytynyt. Arianna rakasti häntä ja Felix Ariannaa, eli mikä siinä nyt oli niin monimutkaista? Toki kaikki ne suhdekiemurat, mutta ne pystyttäisiin varmasti selvittämään tavalla tai toisella. Mies hymyili kevyesti Ariannan toistaessa rakkaudentunnustuksensa. Kun nainen sitten oli sipaissut sormellaan Felixin huulia, Felix tarttui kiinni siihen käteen ja veti sen huulilleen voidaakseen painaa kevyen suukon Ariannan kämmenselälle. "Better now than never", hän toisti Ariannan sanat. Siitäkin huolimatta Felix ei tunsi huonoa omatuntoa. Hassua sinänsä - viimeksihän Felix oli tuntenut huonoa omaatuntoa tunteidensa olemassaolosta. Nyt hän tunsi sellaista tunteidensa piilottelusta. Ariannalle oli nimittäin varmasti ollut ihan helvetin vaikeaa katsella, kuinka kusipäisesti Felix oli käyttäytynyt yrittäessään sulkea tätä pois elämästään. Tai no, ei hän varsinaisesti ollut yrittänyt sulkea Ariannaa pois. Enemmänkin se sulkeminen oli tapahtunut tunnetasolla. Kyseisestä asiasta ei näköjään kuitenkaan enää tarvinnut huolehtia. Arianna nimittäin teki selväksi, että halusi vain Felixin eikä ketään muuta juuri sillä hetkellä eikä heidän edes kannattaisi murehtia tulevaa. Ehkäpä Arianna olisi oikeassa: oli fiksumpaa ajatella aina vain sitä hetkeä missä eli. Sen sormuksen esille kaivaminen oli tullut vähän yllätyksenä Felixille itselleenkin. Se oli nimittäin hänelle ihan helvetin tärkeä - niin tärkeä, että hän ei ollut voinut antaa sitä kenellekään, vaikka sen hukkaan heittäminen oli tavallaan turhaa. Ei mitään niin kaunista voinut pitää piilossa muilta. Ja kai Felix halusi myös muistuttaa Ariannaa sen sormuksen avulla heidän aivan yhtä kauniista suhteestaan - siitä, että Felix teki mitä tahansa pitääkseen Ariannan lähellään. Se sormus olisi aina muistuttamassa Ariannaa Felixistä niin hyvässä kuin pahassa, voisi jopa sanoa, että vuosien varrella siitä sormuksesta oli tullut kuin osa Felixiä. Nyt hän oli valmis antamaan sen osan itsestään Ariannalle. Felixin puolesta Arianna saisi pitää sitä - Felixiä - koko elämänsä ajan itsellään. Niinpä Felix nyökkäsi, kun Arianna varmisteli, että oliko Felix varma asiasta. "I couldn't be more sure", mies naurahti. Sitten hän katsoi hyvin tarkasti Ariannan seuraavia tekoja. Valitettavasti se keskeytyi, kun Arianna koki tarpeekseen kommentoida sitä, kuinka seksikäs Felixin aksentti oli. "Oh, now I know why you're into me", hän naurahti. "If I change my voice like this, do you even find me attractive anymore?" Felix puhui niin periamerikkalaiseen sävyyn kuin vain osasi. Hän pudisti päätään huvittuneesti mutta sitten kiinnitti taas huomiotaan Ariannaan. Ariannaan, joka alkoi puhua itsestään Arianna Bloomina. Hyvin pian oli kyllä sanonut vitsailleensa, ja kyllähän Felix sen tiesi. "You're amazing, too", hän pääsi sanomaan ääneen, vaikka se olikin vaikeaa, kun Arianna piti huuliaan niin lähellä hänen omiaan ja Felix olisi tahtonut vain suudella tätä, "and that's exactly why I want you to have it. I couldn't give it to anyone else. I just, I want you to always have a part of me with you. It reminds me of me, of us, of what we have, no matter what happens. It will always be there." Felix hymyili kevyesti niille Ariannan sanoille, ennen kuin vastasi tämän tarjoamaan suudelmaan. Kunhan Arianna oli irrottautunut hänestä, Felix pääsi vastaamaan Ariannan kommenttiin: "I hope that, too."Ei luoja, miten paljon ihminen pystyikään kiintymään toiseen ihmiseen. Felixistä tuntui jo valmiiksi kamalalta ajatus siitä, että huomenna heidän pitäisi lähteä takaisin New Yorkiin omien seurustelukumppaneidensa luo. Tosin oli ihan eri asia, mitä siellä New Yorkissa tulisi tapahtumaan. Luultavasti Felix nimittäin jättäisi Lunan ja Arianna Thomasin. Ei Felix ainakaan enää tahtonut esittää mitään mitä ei oikeasti ollut. Felix seurasi vierelleen makaavaan menevää Ariannaa katseellaan mutta käänsi sitten taas katseensa kattoon. Pian Arianna oli esittänytkin Felixille kysymyksen - sellaisen kysymyksen, jota Felix ei olisi kuvitellut kuulevansa. Harvat ihmiset nimittäin kysyivät sitä. Ehkä heitä ei vain kiinnostanut tarpeeksi. Ariannaa kuitenkin vaikutti kiinnostavan. Jos mahdollista, Felix huomasi kiintyvänsä Ariannaan vielä enemmän sen kysymyksen takia. "I was eight when she passed", hän aloitti, "so I don't really remember much about her." Ja se oli totta - ei Felixillä ollut mitään suuria yksityiskohtia mielessään äidistään. "I mostly remember feelings she ignited in me. I remember warmth, love, kindness", Felix huomasi hymyilevänsä aina välillä, "she was never cruel to anyone. Or anything. She even taught me to carry spiders outside if she saw one. So don't expect me to be an insect-killing hero." Felix naurahti mutta vakavoitui uudelleen. Ariannan sormi hänen rintakehällään kuitenkin rauhoitti häntä. "She saw the best in everyone. I just hope I could some day be as good person as she was", hän sanoi. Sitten kääntyi paremmin Ariannan puoleen. "She would have loved you. She wanted me to find happiness in life and you are that happiness for me." Felix käänsi päätään alemmas niin, että saattoi katsoa Ariannaa silmiin. Pian hänen katseensa kääntyi takaisin kattoon. "I, I haven't visited her grave in ages. Could you, could you even consider coming to London with me to visit her?" Felix nielaisi. "Sorry. That was a stupid thing to ask. I'm sure you have other more important things to attend to."Heidän puheenaiheensa onneksi muuttuivat pian vähän edes positiivisimpiin sellaisiin. Arianna oli tosin aloittanut sen keskustelun hieman epäilyttävällä lauseella. "Should I be worried?" Hän naurahti kevyesti. Kun Arianna sitten jatkoi, Felix tajusi, ettei hänen tarvinnut huolehtia mistään. Jos jostain, niin siitä, että hän oli ilmeisesti oikeasti typerä blondi. "I really am stupid, aren't I?" Hänen oli pakko puuskahtaa huvittuneesti. "I'm always uncomfortable", hän piristi Ariannaa, "that was just an extra umfortable thing for me. But it was Ivy's fault anyway, wasn't it? She, that sounds exactly like her. She has a tendency to get too carried away when she gets excited about something. You do that, too, have you noticed?" Felix hymyili. "But I don't mind. I think that's cute. You're cute and right now I don't feel umcomfortable at all." Felix tarkoitti sanomaansa. Hyvin pian se tunnelma heidän välillään kuitenkin muuttui, kun Arianna oli esittänyt sen kysymyksen, jota ei voinut vältellä. "I'm not sure", hän vastasi neutraalisti. "What I do now that I want to be with you and not Luna. We just, I think we have to come up with a way to show everyone what we mean to each other. I don't want to hurt anyone though. Even a thought of it sounds impossible but, but I'd like to try", hän hymähti. Sitten Arianna sanoi sanan, joka sopi hyvin kaikkeen. "Baby steps", mies vahvisti ja veti sitten Ariannaa paremmin lähelleen. *** Felix oli nukkunut yönsä hyvin. Hän ei ollut herännyt kertaakaan - ja sen hän tiesi siitä, että normaalisti hän muisti uniaan, mutta tällä kertaa niin ei ollut käynyt. Ei hänellä oikeastaan ollut mitään tietoa ympäröivästä maailmasta. Ei ainakaan ennen sitä, kun hän kuuli vaimeaa puheääntä. Se varmaan sai hänet havahtumaan hereille, mutta ei hän siltikään voinut sanoa olevansa hereillä kokonaan. Hän nimittäin alkoi raottaa silmiään vasta, kun hän tunsi kevyen suukon kaulallaan ja pian huulillaan. Ei Felix voinut tehdä mitään muuta kuin hymyillä kevyesti, koska hän oli harvinaisen tietoinen siitä, kuka ne suukot oli hänelle antanut. Arianna. Felix veti syvään henkeä ja raotti sitten silmiään. Tasan kerran aikaisemmin Felix oli herännyt Ariannan kanssa samasta sängystä aikaisemmin, mutta tämä toinen kerta oli paljon parempi kuin aikaisemmin. Tällä kertaa hän oli nimittäin koko ajan tiedostanut olevansa Ariannan kanssa. Ja se ajatus oli oikeastaan täydellinen. "Morning", hän mutisi vastaukseksi ja päätyi sitten venyttelemään kevyesti. Hän kuunteli Ariannan selostuksen siitä puhelusta ja huomasi virneen nousseen huulilleen. Sen huono sää -kommentin jälkeen Felix rekisteröikin äänen, jonka sadepisarat tekivät hakatessaan ikkunaa vasten. Se oli rentouttavaa. Lähes romanttista. "Back to sleep?" Felix puuskahti vähättelevästi. Sitten hän nousi käsiensä varaan Ariannan päälle. Hieman väsyneenä, mutta nousipa kuitenkin. "Why would I get back to sleep when I have at least, I don't know, onw thing in mind we could do?" Kiusoitteleva virne oli noussut Felixin huulille. Hän alkoi sitten painella suudelmien vanaa aina Ariannan korvanjuuresta tämän vatsalle asti, ennen kuin nousi takaisin ylös. "Or.. do.. you.. have.. something.. else.. in.. mind?" Hän mutisi niiden suudelmien välistä. Lopulta Felix saavutti Ariannan huulet ja painoikin niille pitkän suudelman. Lopulta kuitenkin irrottautui ihan vain katsoakseen Ariannaan. "I can't believe I got you and you got me. Like, literally this time", hän hymyili. Sitten painoi uudelleen huulensa Ariannan omille mutta pakotti itsensä lopulta vetäytymään pois. Felix sai vedettyä päälleen edes bokserinsa ja sen eilisen paitansa. Kaikista eniten hän olisi kuitenkin tahtonut vain mennä takaisin makaamaan Ariannan viereen, mutta sitten hän nousi ylös ja katsoi ulos ikkunasta. "Wow", hän huokaisi. Felix oli tosiaan niitä ihmisiä, joille sade oli mitä kaunein asia maailmassa. "You should call Michael back and tell him he can delay our flight even more. Maybe, I don't know, a week, an eternity from now?" Hän vilkaisi taakseen. Sitten hän meni istumaan sille puolelle sänkyä, jossa Arianna oli. Hän liu'utti sormensa Ariannan omien lomaan. "I want to take you out tonight", hän sanoi, "on a real date. I want to do this right. Or well, we messed this up already by acting like two hormone-filled teens, but still." Felix naurahti. Sitten hän tarttui kiinni siihen Ariannan kaulakoruun, joka oli edelleen tämän kaulassa. Hän totta kai pyöritteli sitä äitinsä sormusta sormissaan. "I feel like Gollum", hän naurahti, "because parting with this ring is hard. But I don't regret giving it to you. Not at all. It looks perfect on you."
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Apr 4, 2016 10:40:52 GMT 2
Post by julle on Apr 4, 2016 10:40:52 GMT 2
Kaikkien niiden tunteiden purkautumisen jälkeen, Ariannasta tuntui vihdoin ja viimein paljon kevyemmältä. Oli raskasta pitää sisällä niin suuria tunteita, joita oli lähes mahdotonta olla näyttämättä. Nyt Felixkin oli onneksi tajunnut, ettei heidän tunteiden salaaminen ollut kenenkään parhaaksi. Ainakaan heidän kahden mielenterveyden. Arianna jopa tunsi itsensä erityiseksi, kun Felix oli antanut äitinsä sormuksen hänen huostaansa. Hänestä tuli entistä varmempi sen suhteen, että haluaisi tehdä kaikkensa, jotta voisi jonain päivänä olla Felixin kanssa. Virallisesti, pysyvästi. Nyt tilanne oli vain hankala, molempien seurustellessa, joten väistämättä kun he alkaisivat seurustella, he aiheuttaisivat sillä sivullisia uhreja. Luojan kiitos Ivy oli kuitenkin heidän puolella. Se oli todella tärkeää Rialle, heidän lyhyestä tuntemisesta huolimatta. Arianna koki saaneensa toisesta jo elinikäisen ystävän itselleen. Oli miten oli, Ariannasta oli hurjaa miten joku saattoi kiintyä niin paljon toiseen ihmiseen. Hän koki olleensa aina itsenäinen, vahva nainen joka halusi tehdä asiat omilla ehdoilla, mutta Felixin tavattua… Arianna uskaltautui jopa näyttämään herkän puolensa miehelle. Tekemään ja ajattelemaan asioista toisin. Felixillä oli aivan erilainen näkemys kaikkeen ja se oli oikeastaan Ariannan mielestä ihailtavaa. Felix näki kaikissa ihmisissä vain hyvää – maailman pahuudesta huolimatta. Arianna oli jäänyt nyt kuitenkin kuuntelemaan Felixin kertomusta äidistään, eikä Arianna voinut mitään pienelle hymylle, joka nousi kasvoilleen kun Felix puhui äidistään. ” Sounds like she was a wonderful person… And you already are, as good person as she was.”, Arianna hymyili ja sipaisi Felixin poskea. Seuraavaksi toinen jo ehdotti jos hän voisi tulla mukaansa Englantiin. Kyseessä ei tietenkään ollut tämän kaltainen huviretki, vaan vierailu Felixin äidin haudalla. Arianna ei kerjennyt aluksi sanomaan mitään, kun Felix olikin jo pahoitellut ehdotustaan. Siinä vaiheessa Arianna käänsi Felixin kasvot itseään kohti ja hymyili miehelle. ” No, I don’t have. Nothing is more important than that, so of course I’ll come with you.”, hän sanoi hymyillen ja suukotti Felixin huulia sanojensa painoksi. Puheen aihe oli nyt kuitenkin muuttunut joskin positiivisempaan, vaikka ei Ariannaa haitannut vakavastikin puhuminen. Huvittunut hymy levisi nyt kuitenkin naisen kasvoille, pudistellen sitten pienesti päätään Felixin sanoille. ” No. Sweet blonde maybe, but not stupid.”, Arianna ei malttanut olla kiusoittelematta. Felixin huomauttaessa että hän oli samanlainen kuin siskonsa, Arianna kohautti hartioitaan vähättelevästi, ennen kuin huvittunut hymy levisi kasvoilleen. Tilanne ehti kuitenkin nopeasti saada vakavamman sävyn, otettuaan puheeksi sen mitä he mahdollisesti tekisivät kun tämä matka loppuisi. Sivullisuhreilta oli vaikea välttyä, eikä Arianna halunnut satuttaa ketään. Etenkään Thomasia, mutta Arianna ei voinut mitään tunteilleen. Ne olivat vain paljon vahvemmat Felixiä kohtaan. ” I feel the same… I want to be with you so… We just have to try.”, niiden sanojen jälkeen Arianna hakeutui Felixin kainaloon ja kietoi kätensä miehen ympärille. Hän halusi nauttia tästä hetkestä täysillä, vielä kun he pystyivät avoimesti tunteensa toisilleen näyttämään. ***
Ariannasta oli mukava katsella kuinka Felix heräsi. Toinen näytti nukkuneen niin autuaasti että se jopa rauhoitti naista itseäänkin. Ainakin he tiedostivat nukkuneensa yhdessä, joka teki tilanteesta luultavasti huomattavasti mukavampaa kuin heidän ensimmäisellä kerralla. Tosin ero olikin siinä että heidän ensimmäisen yhteisen yön jälkeen molemmat olivat hiukan ulalla siitä mitä oli tapahtunut. Tilanne oli onneksi nyt aivan toinen. Michaelin puhelu oli tosissaan piristänyt Ariannaakin, sillä se tiesi heille kahdelle lisäaikaa yhdessä. Felixin vähäinen puuskahdus sai naisen virnistämään huvittuneena, etenkin siinä vaiheessa kun mies nousi ylleen. ” Oh really? And what is that?”, Ariannan oli kysyttävä, jonka jälkeen Felix olikin jo alkanut painelemaan suudelmia vartalolleen, saaden näin naisen huokaisemaan kärsimättömänä. ” You are so mean… Teasing me like that.”, hän naurahti ennen kuin Felix painoi pitkän suudelman huulilleen. Suudelman aikana Arianna kietoi kätensä miehen ympärille ja hymyili suudelman jälkeen Felixille. ” Yeah and now we have a whole day to spend together.”, niiden sanojen jälkeen Arianna sai uuden suudelman Felixiltä, ennen kuin hän pakottautui irrottautumaan naisesta. Ehkä heidän oli tosissaan parasta vain nousta sängystä. Arianna ei kuitenkaan tehnyt sitä vielä. Sen sijaan hän käänsi hetkellisesti kylkeä Felixin puoleen ja hymyili miehen sanoille, ennen kuin kohottautui istumaan. ” I would gladly do it, If I could… I would like to stay in this moment too. Rain is just so romantic.”, Ariannan oli myönnettävä, että hän oli ehkä enemmän sade ihmisiä kuin aurinko. Toki hän rakasti aurinkoa ja sen lämpöä, mutta sateessa oli se oma juttunsa. Lopulta Arianna sai siirrettyä itsensä sängyn reunalle, jaksamatta kuitenkaan siirtyä vielä nojatuolilla olevan laukkunsa luokse ja tyytyi vain peittämään kriittisimmät paikkansa peittoon. Hän ei halunnut pukea edellisillan mekkoa enää ylleen sillä… Noh, ei hän vain jaksanut. Katseensa siirtyi Felixiin kun hän oli tullut naisen vierelle ja liu’utti sormensa Ariannan omien lomaan. Arianna katseli hetken heidän käsiään ja puristi sitten kevyesti Felixin kättä, ennen kuin suukotti miehen kämmenselkää. ” Really? That would be nice. Even tho’ you are right but I can’t help it… You are just… sooo sexy.”, Arianna myhäili pää herttaisesti kallella, ennen kuin kurottautui painamaan pienen suukon Felixin huulille. Sen jälkeen hän vilkaisi vaistomaisesti kaulassaan roikkuvaa korua, jolloin tarttui varovaisesti Felixin käteen, joka pyöritteli sormusta sormissaan.. ” Don’t worry. It’s safe with me. And now you always have a reason to come to me… If not otherwise.”, hän todella tarkoitti sanojaan ja hymyili niiden päätteeksi pienesti. Tietenkin hän pitäisi Felixin antamasta sormuksesta huolta, jos ei muuten. Arianna tiesi kuinka paljon se merkitsi Felixille, joten näin ollen se oli myös tärkeää hänelle. Hän vilkaisi nyt pikaisesti yöpöydällä koreilevaa digitaalikelloa. ” I was thinking to take a quick shower and after that, we should go and explore the city. Our date can be like… All-day date.”, Arianna selosti hymyillen ja nousi sitten sängyn reunalta, päästämättä kuitenkaan irti vielä Felixin kädestä – saati sitten ylävartoaan verhoilevasta peitosta. ” Of course you can come with me if you want to…”, ilkikurinen virne oli levinnyt naisen kasvoille, pudottaen sitten peiton yltään ja otti suunnakseen kylpyhuoneen. Felix ei nähtävästi laittanut ehdotukselle vastaan, sillä hän ei päästänyt naisen kädestä irti vaan seurasi tuota kylpyhuoneeseen. Eihän sen jälkeen kaksikolta voinut itse asiassa odottaa muuta kuin hormonihuuruista suihkukäyntiä. He olivat Felixin kanssa kuin kaksi teini-ikäistä jotka eivät osanneet pitää näppejään erossa toisistaan. He eivät kuitenkaan mihinkään kömpelöön suihku seksiin päätyneet, sillä he tiesivät jo ennalta, ettei sellaisesta tulisi mitään. Jompikumpi olisi vielä lattialla ollut pää halki ja, noh… Se vasta olisikin ollut moodkiller koko matkalle. Suihkun jälkeen Arianna luonnollisesti kaunistautui. Ei hän halunnut lähteä Felixin kanssa ensimmäistä kertaa treffeille nuhjuisen näköisenä. Joten kun Felix oli mennyt itse pukeutumaan, Arianna kuivasti sillä aikaa hiuksensa ja meikkasi neutraalisti. Mukaansa hän oli pakannut neutraalin pillifarkku + paita yhdistelmän, jonka puki ylleen. Valmiina hän meni pyörähtämään Felixin eteen, siitä huolimatta ettei asunsa ollut mikään yliampuvan hieno. ” I’m ready to our casual date”, Arianna hymyili Felixille ja astui lähemmäksi Felixiä. Hän kietoi kätensä aluksi miehen niskan taakse, ennen kuin kurottautui painamaan hellän suukon miehen huulille. Samaan aikaan Arianna vasta laittoi merkille kuinka pitkä Felix oli verrattuna häneen, sillä hän joutui jopa nousemaan aavistuksen varpailleen – tehtyään niin aikaisemminkin. Olihan heidän välillä eroa peräti 15 senttiä. Suukon jälkeen hän haroi hymy huulillaan miehen vaaleita, joskin kosteita hiuksia, jonka jälkeen irrottautui Felixistä. ” Shall we go?” Seuraavaksi kaksikko oli poistunut hotelli huoneesta. Hollista ulos päästyä Arianna oli tarttunut Felixiä kädestä ja luonut mieheen hymyilevän katseen. He seisoivat vielä hotellin katoksessa, sillä vettä tuli taivaalta kuin saavista, joten ei ihme että heidän lentonsa oli peruutettu. Näytti jopa siltä että luultavasti alkaisi ukkostaa. Se olisi Ariannan mielestä itse asiassa hauskaa sillä hän rakasti myrskysäitä. ” So… Do you have any wishes what we should do first?”, Arianna kysyi. ” Should we first get some breakfast, or even coffee?”, hän ehdottikin seuraavaksi ja eikä Felix laittanut ajatukselle vastaan. Sateessa oli ainoa minus puoli ja se oli liikkuminen. Sängyssä lojutessa siinä ei ollut vikaa mutta nyt kun heidän olisi pit’nyt mennä katselemaan kaupunkia, sitä ei raaskinut astua kaatosateen alle kastelemaan itseään. ” Umbrella would be nice… If we go there we are going to get soaking wet. And then I’m going to look like wet cat.”, Arianna puhisi huvittuneena, hakeutuen samalla Felixin kainaloon, jolloin kiersi kätensä miehen ympärille. ” Could we just go back inside? Our bed was so soft and warm…”, hän aloitti maanittelun huvittunut virne huulilleen. Seuraavaksi hän irroittautui Felixistä. “ I think I hear it calling me.”, Arianna ilmoitti ja oli jo lähteä takaisin sisälle, kunnes Felix tarttui häntä kädestä ja veti mukanaan sateeseen, jolloin Arianna vinkaisi pienesti, kun kylmä sade osui iholleen. Sateeseen joutumisen jälkeen Ariannalla ei oikeastaan ollut enää väliä mitä he tekivät. Hän oli Felixin kanssa ja jos toiselle riitti se että hän näytti uitetulta kissalta, Arianna oli tyytyväinen. He kävivät hakemassa aamupalaa ja lähtivät pienestä kahvilasta takeaway kahvikuppien kanssa. Ajatus tavasta sai jo naisen hymyilemään, sillä he molemmat nähtävästi pitivät siitä, että saivat nauttia kahvinsa jossain toisaalla kuin neljän seinän sisällä. Kaiken sen lisäksi heidän ”ystävyytensä” oli alkanut niistä kupeista – onnistuneen lähetyksen jälkeen, joka oli johtanut tähän pisteeseen. Arianna ja Felix olivat lopulta päätynyt aamupalansa jälkeen, kahvikuppien kera Philadelphia Zoohn, sillä tässä säässä ei oikein muuta voinut tehdä kuin pysyä sisätiloissa. Eläintarhasta löytyi onneksi muutama eläintalo, jonka suojissa he pystyivät pyörimään, ilman että kastuisivat tai jäätyisivät ulos. He olivat päätyneet kierroksellaan merimaailmaan ihmettelemään ja katselemaan kaloja. Niin mielenkiintoista kuin se oli, Arianna jaksoi hetken katsella edessään olevan altaan uisteltavia kaloja, ennen kuin huomionsa kääntyi vieressään olevaan Felixiin. ” It would be nice just stay here… In this moment. With you.”, hän hymyili.” Do we have to go back to NYC?”, Arianna tiesi jo vastauksen kysymykseen, mutta ei hän sitä voinut olla esittämättä. Hän ei halunnut palata takaisin New Yorkiin, sillä se tiesi arkeen paluuta ja sitä, että he joutuisivat ainakin hetkellisesti peittämään tunteensa toisiaan kohtaan…
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Apr 4, 2016 13:24:51 GMT 2
Post by nepa on Apr 4, 2016 13:24:51 GMT 2
Felix naurahti kevyesti sille Ariannan kommentille. "What's stopping you?" Hän kysyi leikkimielisesti. Kyllä hän nimittäin ihan hyvin tajusi, etteivät he voineet soittaa Michaelille ja pyytää pidennystä siihen heidän työmatkaansa. Sitä paitsi, työmatkoja tulisi kaksikolle ihan varmasti lisää. Hän katsoi Ariannaa, joka nousi siihen sängylle istumaan ja peitti jopa kriittismmät paikkansa. Se sai Felixin virnistämään hieman, koska hän oli kuitenkin jo nähnyt kaiken pariinkin kertaan. Ja tulisi varmasti näkemään uudestaankin. Kun Felix meni istumaan siihen Ariannna viereen, hän mietti hetken aikaa että olisi ihan piruuttaan nypännyt sen peiton pois tämän edestä, mutta sen sijaan hän vain liu'utti sormensa Ariannan omien lomaan. Hän hymyili kevyesti Ariannan intouduttua treffiajatuksesta, ja hän jopa virnuili Ariannan huulia vasten, kun tämä kehui häntä seksikkääksi. "I'm pretty sure you have to buy glasses or learn how to read people", Felix naurahti sille seksikkyyskommentille. Vitsaili toki suurimmaksi osaksi, vaikka hän ei kyllä pitänytkään itseään kovin seksikkäänä. Hän oli enemmänkin kiusaantunut tilanteessa kuin tilanteessa. Ariannan kanssa hänellä ei kuitenkaan ollut sitä oloa ja ehkä sen takia häntä saattoi sitten seksikkääksi kutsua. "Yeah, I'm just gonna come see the ring and not you at all", hän naurahti. Pian häntä ei kyllä enää naurattanut, kun Arianna alkoi kutsua häntä suihkuun kanssaan. Puheet koko päivän kestävistä treffeistäkin menivät ihan ohi, kun Arianna oli tipauttanut sen peiton päältään ja Felix sai kääntää katseensa tämän vartaloon. Kuin kuuliainen koiranpentu Felix nousi ylös Ariannan mukana, mutta joutui ensin suihkuun siirtymistä valitettavasti riisumaan paitansa ja bokserinsa uudestaan.
Siellä suihkussa he pysyttelivätkin ihan suhteellisen siveissä merkeissä. Kyllä Felix nyt Ariannan selän pääsi pesemään janiinedelleen, mutta he molemmat kyllä tiesivät, että suihkuseksi olisi kuitenkin katastrofaalista. Felix oli heistä ensimmäinen, joka lähti suihkusta pukemaan päälleen. Hän hetken aikaa mietti, että olisiko laittanut päälle jotain muuta kuin eiliset vaatteensa. Loppujen lopuksi hänen oli kuitenkin todettava ei - eihän miehellä edes ollut mitään muuta mukanaan. Tai siis, rento t-paita ja collegehousut, mutta se menisi jo ihan liian kasuaaliksi. Niinpä hän puettuaan ja Ariannaa odotellessaan meni lattialle pistorasian viereen istumaan ladatakseen kännykkäänsä. Siitä meinasi akku ihan loppua, kun Felix ei ollut muistanut laittaa sitä eilen lataukseen tietyistä syistä. Pelkkä ajatus eilisestä sai kevyen hymyn nousemaan Felixin huulille. Felix kerkesi selata Facebookin ja Instagramin läpi vähän liiankin moneen kertaan ennen kuin Arianna tuli takaisin. Niinpä Felix nousi ylös, irrotti puhelimensa laturista ja tunki sen taskuunsa. Laturin hän tunki laukkuunsa ja sitten hän käveli lähemmäs Ariannaa, joka pyörähti hänen edessään. "Good", Felix virnisti, "because so am I." Felix ei edes kerennyt vastata siihen Ariannan nopeaan suukkoon, joten kun tämä oli jo lähtemässä, Felix veti tämän takaisin itseään vasten. "What's the rush?" Hän virnisti ja meni painamaan huulensa Ariannan omille pidempään suudelmaan.
Pääsivät he loppujen lopuksi lähtemään hotellista. Oli ihan helvetin hienoa, että he saattoivat pitää toisiaan kädestä eikä kukaan heidän ympärillään oleva ihminen näkisi siinä mitään väärää. Heitä ei nimittäin tunnettu Philadelphiassa. "Well I'm hungry", hän naurahti, "so that sounds like a good idea." Felix ei oikeastaan ollut kovinkaan vastahakoinen menemään sateeseen, koska hän piti siitä tunteesta, jonka kylmät sadepisarat aiheuttivat hänen ihoaan vasten. Arianna taas vaikutti tekevän kaikkensa, ettei hänen vahingossakaan tarvitsisi mennä sinne sateeseen. "Wet or not, you're always beautiful", Felix sanoi, "so don't try to come up with excuses." Felix naurahti Ariannan puheille ja vei myös käsiään Ariannan ympärille. "So I fell in love with a delusional girl?" Hänen oli pakko virnistää ilkikurisesti sen sänkykommentin jälkeen. "My basic luck." Sitten hän kuitenkin tarttui Ariannan käteen ja veti häntä väkisin sinne sateeseen. "Come on", hän naurahti, "I can't kiss you in the rain if you don't come here." Arianna suostui lopulta tulemaan sinne sateeseen. Osittain kiljuen ja nauraen, tosin, mutta Felix pysäytti ne äänet pitkällä suudelmallaan. Ja sen suudelman jälkeen he sitten suurin piirtein juoksivatkin paikasta a paikkaan b niin aamupalan kuin kahvinkin perässä. He saivat kyllä muutaman pitkän katseen, kun suurin piirtein litimärkinä menivät sisälle kahvilaan, mutta Felix ei välittänyt. Hän vain kietoi kätensä paremmin Ariannan ympärille ja antoi muiden tuijottaa. Felix ei hävennyt Ariannaa - heitä - ollenkaan.
Loppujen lopuksi he päätyivät kahvikuppineen Philadelphia Zoohon - Felixin ehdotuksesta, yllättäen. Hän oli erittäin kiinnostunut jos jonkinmoisista villieläimistä eli näki niitä mielellään. Mieluiten toki luonnonvaraisina - ja se olikin yksi hänen suurimmista haaveistaan - mutta toimi se eläintarhassakin, kunhan eläimillä oli hyvät olot. Sillä hetkellä he seisoskelivat merimaailmassa ja Felix oli hyvin uppoutunut katselemaan altaassa uiskentelevia kaloja. Itse asiassa Fellix huomasi tunnistavansa suurimman osan niistä, mikä teki kaikesta vielä mielenkiintoisempaa. Lopulta hieman ajatuksiinsa uppoutunut Felix tajusi kääntää katseensa Ariannaan. Arianna tuskin haluaisi häneltä mitään kalalajiluentoa, eli ehkä olikin hyvä, että Arianna sai Felixin ajatukset muualle. Itse asiassa ne Ariannan sanat saivat Felixin hymyilemään. "I'd prefer our hotel room over this", Felix sanoi kiusoitellen mutta samalla lämpimään sävyyn, "but you're right. With you is the important thing. No matter where we would be, if you would be there with me, it would be enough." Felix hymyili. Sitten kyllä vakavoitui. "Yes, unfortunately", hän hymähti. Sitten kietoi sen kahvista vapaan kätensä Ariannan alaselälle ja veti hänet lähemmäs. "But this time it will be different. I'm not afraid anymore. I know I want you and I know you want me. Nothing can come between us two", hän sanoi. Lopulta hänen oli laskettava se kahvikuppi kädestään läheiselle tasolle ihan vain sen takia, että hän pystyi viemään toisen kätensä Ariannan poskelle. Sitten hän vei kasvojaan Ariannan omien lähelle, antoi Ariannan hieman odottaa. "I love you", hän henkäisi, ennen kuin sitten painoi huulensa Ariannan omille. Sitä tunnetta kukaan ei tosiaan voisi viedä enää pois Felixiltä.
|
|