It is hard to be like friends, because I love you

Ulkolamppujen valoissa leijaili isoja lumihiutaleita hiljalleen maahan, kun Medina tutkaili maisemaa ikkunasta ulos. Pienoinen hymy kareili naisen huulilla. Luminen näky oli lumoavan kaunis. Medina olisi voinut ahmia edessään olevaa näkyä ikuisuuden. Hyvä on, se olisi ollut liioittelua, koska hänellä oli jotain muutakin, mitä ihailla. ”Onko täällä aina yhtä kaunista talvisin?” Medina kysäisi, kääntäen katseensa hänen lisäkseen olohuoneessa olevaan naiseen. Hymy Medinan kasvoilla leveni aavistuksen verran. ”Ei toi maisema toki sulle vedä vertoja.” Medina lausahti, astellen Irinan luokse, laskien kätensä naisen lanteille. ”Sä olet kaunein ja ihanin asia täällä Venäjällä.” Medina jatkoi höpinöitään tuijottaen syvällä Irinan silmiin. Viime viikot olivat olleet Medinan parhaimpia – hän oli jälleen rakastunut. Vaikka, sitä rakkautta piti salailla. Nyt oltiin Venäjällä, Medinalla oli aviomiehensä Dario. Dario oli yksi asia, mistä Medinan ja Irinan täytyisi puhua. Pidettäisiinkö Dario mukana kulissisuojana vai ei. Hakisiko Medina avioeroa.. Mutta, sen aika ei ollut nyt. ”Mä olisin varmaan kuollut tänne, jos sä et olisi täällä..” Medina mumahti, kohottaen toisen kätensä Irinan poskelle silittelemään sitä. ”Mä todella rakastan sua. Nyt mä en voi kuin ihmetellä, kuinka mä saatoin edes unohtaa sut hetkeksi.” Surun varjo käväisi naisen sinisissä silmissä. Hän oli unohtanut Irinan pitkäksi aikaa ja se sattui nyt. Hänen olisi pitänyt pitää jo silloin ensimmäisellä kerralla tiukemmin Irinasta kiinni. Nopeasti Medinan silmät syttyivät taas loistamaan, kun hän suukotti Irinan huulia kerran, jos toisenkin. Eikä Medina mahtanut vilkkaille sormilleen mitään, kun Irinan lanteilla ollut ollut käsi eksyi puristamaan naisen takamusta. ”Mä sytytän kynttilät, käyn nopeasti suihkussa ja vaihdan vaatteet niin tuotko sä herkut tänne ja teet sitten mitä sun vielä täytyy?” Se ei ollut ehdotus, vaikka sellaiseksi oli naamioitu. Näin Medina oli asian ajatellut menevän ja niin myös se menisi. Ennen lähtöään kohti keittiötä Medina vielä suukotti Irinan huulia.

Medina kaivoi keittiöstä itselleen tulitikkuaskin käsiinsä, palaten sitten takaisin olohuoneeseen. Irina oli kadonnut sillä välin jonnekin. Vaimeasti itsekseen hyräillen – Medina olisi voinut leijua onnesta – nainen raapaisi ensimmäisen tulitikun ja seurasi hetken verran kuinka se syttyi. Vähitellen kynttilät alkoivat yksitellen loistaa olohuoneessa ja lopulta Medina saattoi sammuttaa valot kokonaan. Kynttilät valaisivat huoneen juuri sopivan hämäräksi elokuvan katsomista varten. Vihdoinkin Medina saattoi viettää rauhallisen koti-illan rakkaansa kanssa elokuvaa seuraten ja sylikkäin istuen. Sitä hän ei ollut koskaan saanut kokea Darion kanssa. Toisaalta, ei nainen välttämättä sitä edes olisi halunnutkaan kokea. Hän ei rakastanut aviomiestään millään tavoin. Dario oli korkeitaan hyvä ystävä hänelle. Medina loi viimeisen silmäyksen kynttilöiden valossa kylpevään olohuoneeseen, kunnes käänsi sille selkänsä. Suihkuun oli päästävä. Medina ei halunnut haista hevosille ja tallille tänä iltana, vaikka siinä hajussa ei sinällään ollut mitään vikaa. Iloinen hyräily jatkui koko matkan suihkuun asti, jopa lämpimän veden alla. Naisella oli aivan liian hyvä tunnetila, että hän ei mahtanut sillä mitään, että oli pakko purkaa sitä jotenkin. Medina olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa suihkuun, mutta Irina vei sillä kertaa voiton. Suljettuaan suihkun hän hipsi pyyhe ympärillään Irinan – osittain myös Medinan – makuuhuoneeseen. Medina oli tosiaan päivien kuluessa siirtänyt osan vaatteistaan Irinan luokse, kun näytti siltä, että hän vietti täällä aina vain pidempään ja pidempään. Toki Dario ihmetteli tätä, mutta pelit ja treenit veivät mieheltä niin paljon aikaa, ettei mies aina edes muistanut vaimoaan. Olihan se hyvä, että Medinalle löytyi seuraa, kun Dario ei voinut vaimoaan viihdyttää. Pikavauhtia Medina kuivasi itsensä, kaivaen sitten saamastaan kaapista vaatteiden takaa piilosta tämän illan asustuksensa. Nyt oli jo ilta, joten hän saattoi aivan hyvin vetää yöpuvun ylleen, jos Medinan valintaa edes yöpuvuksi saattoi sanoa. Mutta, hän todella toivoi, että Irina pitäisi hänen valinnastaan. Taka-ajatuksena Medinan päässä muhi ajatus siitä, jos tämä ilta johtaisi myös johonkin muuhunkin kuin romanttiseen iltaan kahdestaan sohvalla. Toki sohvalle voitaisiin jäädä, mutta meno voisi olla vähän railakkaampaa elokuvan jälkeen kuin halailu. Oli jo aika jollekin muulle kuin halailulle ja pussailulle. Medina nykäisi yöpukunsa päälle mustan, silkkisen aamutakin. Jäljellä enää oli hiustenkuivaaminen ja harjaaminen, joissa ei kauaa menisi.

Vihdoin ja viimein Medina saattoi astella takaisin olohuoneeseen, jossa Irina istui jo sohvalla. ”Ethän sä aloittanut ilman mua?” Nainen kysäisi, laskien kätensä Irinan harteille ja painaen suukon hänen hiuksien sekaan. ”Eihän mulla kestänyt liian pitkään?” Kysymyksensä aikana Medina oli lähtenyt kiertämään sohvan ympäri päästäkseen istumaan rakkaansa viereen sohvalle. ”Mä yritin olla nopea.” Kevyt virne pyyhkäisi Medinan huulten ylitse. Eihän kyllä kauhean nopea yrittänyt olla, mutta kauemminkin olisi voinut mennä. Oikeastaan nainen oli ollut nopea. Käsi sipaisi matkan aikana hiussortuvia pois kasvoilta. ”Saanko mä tulla sun kainaloon?” Kysymys oli turha, Medina kaivautui lupia kyselemättä Irinan kainaloon. ”Sä olet kuitenkin valinnut jonkun kauhuleffan.” Syyttävä katse kohosi Irinan kasvoihin, mutruhuulten kera – ei kuitenkaan mennyt montaa sekuntia, kunnes Medinan huulet olivat sulaneet jälleen hymyyn. Irina oli tällä kertaa saanut valita elokuvan ja tuskin nainen mitään kauhuleffaa oli valinnut. Kevein kosketuksin Medina silitteli Irinan vatsaa. ”Sä voit laittaa sen elokuvan nyt pyörimään.” Television ruudussa pyöri toistolla valikon lyhyt traileri elokuvasta, vielä rasittavamman taustamusiikin kera. Miksi näiden alkuvalikoiden piti olla aina niin ärsyttäviä? Medina asetteli päänsä paremmin Irinan rintakehää vasten. ”Sä voisit myös ojentaa sen sipsikulhon lähemmäksi.” Nainen pyysi herttaisesti hymyillen. Irinan käsi ylettyi pidemmälle kuin Medinan ja tällä hetkellä Medinaa laiskotti niin paljon, ettei hän jaksanut vaivautua nousemaan ylös hakeakseen sipsikulhon.