What I never knew I always wanted

Kate ei voinut juoda, joten se ei saanut kutsua jakamaan sitä taskumattia. Juuri nyt se taskumatti oli Jacen mielessä päällimmäisenä, muut tavat joilla he olivat aikaa tappaneet katseilta piilossa jossain ihan muualla. Ehkä Jace myös typeränä kuvitteli, että Kate olisi ajatellut hänen oikeasti vain käyvän vessassa, jos ei hän erikseen pyytänyt sitä mukaansa. Ei sillä, että sillä olisi mitään väliä miten paljon se hänen alkoholinkäyttöään näki tai ei nähnyt. Ei se ollut naista tuntunut koskaan häiritsevän.

Muita paikallaolijoita se sen sijaan häiritsi, joten Jace piti visusti huolta, että naukkaili siitä pullosta kopin suojassa. Sen olisi ehkä pitänyt antaa jo syytä ajatella asiaa, että joi yksin likaisessa julkisessa vessassa ja luki ehkä kahdettakymmenettä kertaa samoja tekstejä samassa ovessa, vaan ei. Mies ei tajunnut edes hävetä, kun lopulta päätyi vetämään vessan ja pesemään kätensä ihan vain siltä varalta, että joku olisi seurannut hänen tekemisiään. Ei seurannut, vaan hän sai olla ylhäisessä yksinäisyydessään. Hän päätyi jopa investoimaan vessan ulkopuolella olevassa automaatissa oleviin minttupastilleihin, joiden toivoi peittävän sen alkoholin hajun hengityksessään.

Vaikka Jacesta siihen koko toimitukseen ei ollut mennyt mitenkään erityisen paljon aikaa, hän oli silti myöhässä kun lopulta löysi oikeaan saliin asti. Hän ei viitsinyt hakea itselleen edes kahvia, vaan etsi Katen silmiinsä ja siirtyi saman tien istumaan sen viereen. Joku puhui jo ringin toisella puolella, mutta siihen ei kiinnitetty sen suuremmin huomiota. Katse eksyi mitään näkemättä tuljottamaan vastapäistä seinää. Jossain seuraavan puhujan kohdalla Jace etsi Katen käden omaansa. 

Google oli osannut kertoa, että raskaana olevat naiset kärsivät voimakkaista mielialanmuutoksista, himosivat outoja ruokia, itkivät milloin millekin ja olivat muutenkin vain perin outoja. Oli käytännössä hyvin vaikea ymmärtää, että milloin oli kyse Katesta, joka oli potentiaalisesti suuntaamassa kohti rampauttavaa, totaalista hermoromahdusta, ja milloin se nyt vain oli raskaana. Koska ilmeisesti “normaalitkin” raskaana olevat naiset huusivat, itkivät ja nauroivat saman minuutin sisällä, niin se Katen käytös vaikutti ihan suhteellisen järkevältä. Jacen takaraivossa hakkasi kuitenkin koko ajan se pelko, että se ei olisikaan vain raskaana.

Se pelko hakkasi takaraivossa myös, kun Kate yhtäkkiä pomppasi ylös ja ilmeisesti itkua pidätellen pakeni paikalta. Ihmiset katsoivat ensin kysyvästi Katen kaikkoavaa selkää, sitten Jacea. Koska kumpikaan ei reagoinut ne palasivat pikkuhiljaan siihen samaan keskustelurytmiin. Kaikilla muilla tuntui olevan jotain sanottavaa, vaikka ne eivät olisikaan asioita omasta elämästään jakaneet.

Kuten tapoihin kuului, muuttui Jace nopeasti levottomaksi ja päätyi lopulta nousemaan ylös ja suuntaamaan kaikessa hiljaisuudessa sinne vessoille. Taskumatista hörpättiin matkalla, mutta hän jäi koputtamaan siihen oveen.
“Hey, you in there? Everything good?” Jace yritti sieltä oven takaa. Äänestä paistoi huoli vähän läpi, vaikka Jace koitti tietoisesti kuulostaa mahdollisimman neutraalilta. Alkoholi rauhoitti mukavasti nyt jo, mutta välkkyivät ne kauhukuvat silti mielessä. 

Juuri nyt Googlekaan tuskin olisi osannut kertoa, että mikä Katella oli vialla. Jace epäili suuresti, että nainen suostuisi sitä myöskään ääneen sanomaan. Joka tapauksessa hän päästi itsensä ensin sisään siihen vessaan ja sitten vilkuili sinne ovien alla oleviin koloihin, että löysi Katen jalat. Kuten maan tapoihin kuului, ne ovet tuntuivat toimivan lähinnä jonkinlaisena henkisenä lohdukkeena eivätkä niinkään oikeana näköesteenä.

Jace otti aikansa siihen tähyilyyn ja yritti samalla saada omat ajatuksensa järjestykseen. Se ei onnistunut, joten hän luopui niistä kokonaan. Jäi siihen tuttuun olemukseensa, josta ei saanut oikein mitään irti, mutta jonka kanssa oli myös mahdoton esimerkiksi riidellä. Kun hän avasi lopulta sen vessakopin oven, joka tosiaan oli lukitsematta, paljastui loputtoman surkean oloinen Kate. Se vessakoppi haisi myös erehtymättömästi oksennukselta. Paikalla ei ollut ketään muuta, jota siitä syyttää.

Olisi voinut luulla, että Katelle olisi hetki sitten tapahtunut jotain ihan oikeasti järkyttävää. Jacen mielessä kävi jälleen ensimmäiseksi huoli siitä naisen fyysisestä voinnista, mutta nopeasti se eteni jälleen siihen mielikuvaan, joka oli vaivannut häntä jo pitkän aikaan - siihen, miten nainen makasi sängyssä itkien siihen asti, että hän soittaisi ensihoitajat hakemaan sen parempaan paikkaan. Jostain syystä se ajatuskin sai hänet kaipaamaan sitä oman yksiön rauhaa, ja samalla tuntemaan asiasta melkein huonoa omatuntoakin. Melkein - ei hän osannut oikeasti tuntea huonoa omatuntoa enää mistään. 

Koska Jacella ei ollut samanlaisia ongelmia puutteellisen hygieniatason suhteen. hän kyykistyi tuttuun tapaan siihen Katen eteen ja koitti muodostaa katsekontaktia.
“You wanna tell me what’s going on or just go home?” Jace kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Hän oli turhautunut, mutta piti sen pois äänestään. Turhautunut ja väsynyt.

“Let’s just go home. It’s fine”, Jace päätyi ratkaisemaan asian Katen puolesta. Hän nousi seisomaan ja ojensi kätensä naiselle. Se kotiin karkaaminen tuntui juuri nyt kaikista helpoimmalta ratkaisulta. Jacella ei ollut energiaa tai halua jäädä vääntämään jostain näin loputtoman typerästä aiheesta. Hän ei edes tiennyt, halusiko tietää mikä Katea juuri nyt vaivasi. Joskus sen mielenliikkeet tuntuivat niin järjettömiltä, että helpommalla pääsi, kun vain antoi kylmästi olla.

Mitä tuli siihen, saiko Jace poistua paikalta, niin sai. Hänen piti vain saada kuukausittain tarpeeksi rakseja siihen typerään vihkoon, jonka se kokousten vetäjä aina allekirjoitti jokaisen tapaamisen jälkeen. Olo oli kuin koululaisella. Jos lintsasi, niin ne soittivat äidille - tai Jacen tapauksessa ehdonalaisen valvojalle. Se oli sellainen keski-ikäinen nainen, jolta ei varsinaisesti liiennyt minkäänlaista myötätuntoa Jacelle ja hänen ongelmilleen. Se kohteli häntä kuin juoppoa, joka oli ajanut pikkulapsen yli.

“Probably the smell of slow death and depression. Come on, let’s go”, Jace päätyi kohauttamaan harteitaan pohdinnalle siitä, mikä sai Katen voimaan pahoin. Sen epätoivon ja ahdistuksen saattoi suorastaan haistaa ilmasta. Kai se sama epäonnistujan leima oli Jacessakin.

Vaikka Kate tarjosikin Jacelle tekosyyn sille poistumiselleen, hän ei sanonut sanaakaan, kun hetki myöhemmin palasi sinne saliin. Ehkä häntä ei vain kiinnostanut tarpeeksi, tai ehkä hän vain oli ihmisenä liian itsekeskeinen, mutta hän ei kokenut mitään tarvetta sanoa sanaakaan siitä, miksi vain keräsi Katen tavarat ja häipyi paikalta muina miehinä. Jace saattoi kyllä tuntea katseet selässään ja kuuli, että se keskustelu hiljeni hetkeksi, mutta ei turhaan kääntynyt katsomaan.

Tupakan Jace oli kaivanut huulilleen jo ennen kun pääsi sinne pihalle asti, mutta tajusi sentään kaikessa rauhassa työntää sen takaisin askiin, kun muisti ne aiemmat puheet vauvasta ja savusta. Ihan vain siksi, että Kate oli pahalla tuulella, otti Jace naista jopa hetkellisesti kiinni kädestä ja päätyi kantamaan ne sen tavarat. Hän ei osannut sanoa mitään, mutta ne sovittelevat eleet olivat viimeaikoina alkaneet tulemaan aika automaattisesti.

Koska Kate oli selkeästi tässä vaiheessa mitä huonoimmalla tuulella, oli aika sitten nostaa panoksia. Jace sai jopa suunsa auki siinä vaiheessa, kun he pääsivät sisälle autoon asti.
“Can we go by my place?” hän ehdotti, “I wanna grab some stuff.” Se oli vähän suurempi ele, kun olisi ensin voinut olettaa, koska siitä yksiöstä oli kuitenkin muodostunut Jacelle jonkinlainen turvatalo, johon ketään, Kate mukaanlukien, ei oltu kutsuttu.

Asunnossa oli hyvin vähän tavaroita, joita Jace olisi oikeasti tarvinnut. Se ei tietysti ollut suurikaan yllätys, koska sen paikan sisustukseen ei todellakaan oltu panostettu sen suuremmin, mutta kuitenkin. Juuri nyt hän kaipasi lähinnä yhtä erityisen lämmintä villahupparia, joka makasi kaapiston alimmaisessa laatikossa. Ja ehkä jotain niistä piirrustuslehtiöistä, joita hän oli levitellyt vähän kaikkialle. Molempia ilman hän olisi voinut elää vielä tovin, mutta ihan yhtä hyvin ne voisi hakea nytkin.

Katen parantuneesta mielialasta huomasi heti, että Jace oli tehnyt jotain oikein. Se sai hänetkin vähän paremmalle tuulelle, vaikka se olikin vaikea huomata.
“Fuck gps. I’ve got it”, Jace vakuutti Katelle, kun se kysyi siitä suunnistamisesta. Jace ei luottanut navigaattoreihin. Googlen hän oli todennut ehkä parhaaksi jutuksi ikinä, mutta noin muuten hän ei ollut kiinnostunut uusimmasta teknologiasta, tai edes vain teknologiasta, oikein missään muodossa. Hän olisi mieluummin lukenut oikeaa paperikarttaa kuin kuunnellut puhelimensa jankutusta.

Matkan aikana Jace siis antoi ajo-ohjeita aina tarpeen mukaan, kunnes he lopulta parkkeeraasivat sen tutun kerrostalon eteen. Se oli kaikin puolin ankea, mutta se oli koti. Jace huomasi suhtautuvansa lämmöllä jopa sisäpihalle johtavaan metalliporttiin, mikä oltiin kiskottu sijoiltaan, ja talon sivuseinässä oleviin graffitteihin. Jos ei muuta, niin ainakin se paikka näytti häneltä. Kukaan ei hetkeäkään kyseenalaistanut kuuluiko hän sinne. Katen luona asia oli eri tavalla. Jace tunsi itsensä ulkopuoliseksi siinä koko naapurustossa. Hän ei ollut tatuoinut kaulaansa tai leimannut murhaajaa otsaansa, mutta silti kaikki tuntuivat tietävän, ettei hän kuulunut sinne.

“It might take a while. Come on. I’ll make coffee”, Jace tarjosi Katelle samalla, kun nousi ulos autosta, “lock the car and take the bag, alright?” Se ei edes ollut hätävarjelun liioittelua, ettei sitä laukkua voinut jättää näkyville.
Jace kaivoi avainnipun farkkujensa taskusta, päästi heidät sisälle siihen porraskäytävään ja suuntasi hissiin. Hän piti Katelle hissin ovea auki ja painoi sen pienen, ehkä vähän pelottavaa ääntä pitävän metallikorisen hissin kuudenteen kerrokseen. Jacen asunto oli kaikista laitimmainen, mikä tarkoitti, että hänellä oli ikkunoita jopa kahdella seinustalla. Se oli tässä talossa luksusta. Joskus ne valaisivat koko asunnon, mutta eivät tänään. Tänään siinä yksiössä ei nähnyt mitään, ennen kun pisti valot päälle.

Kenkiä ei turhaan tarvinnut potkia pois jalasta. Se asunto oli suorastaan yllättävän puhdas ja hyvässä kunnossa, mutta yleisolemus oli silti varsin kaaosmainen. Se johtui ehkä siitä, ettei siinä koko yksiössä oikeastaan ollut oikein mitään, jos ei laskettu niitä piirrustuksia, joita oltiin isketty nastoilla kiinni seiniin vähän kaikkialle. Yksi vihoista oli auki lattialla ikkunan edessä. Siinä oli tyynykin - Jace oli päättänyt, että se ajoi nojatuolin asian. Sängyn virkaa toimittanut patjakin oltiin pedattu kuin kunnon taloudessa. Lukemattomat (viina)pullot oltiin kasattu riviksi hyllykölle, kuin ne olisivat suurtakin taidetta.