|
|
Jun 14, 2016 19:37:15 GMT 2
Post by Deleted on Jun 14, 2016 19:37:15 GMT 2
Katestakin tuntui siltä, kuin olisi päässyt nyt aivan uudelle alueelle Jacen kanssa. Se, että Kate pääsi käymään nyt Jacen asunnolla, tuntui merkittävältä harppaukselta kohti vakavampaa suhdetta. Se tietysti oli ihan oletettavissa, olosuhteet huomioon ottaen. Ei siinä tilanteessa oikein auttanut enää jahkaillakaan. Siitä huolimatta se heidän etenemistahti yllätti ja vähän hirvittikin Katea – häntä hirvitti, että olisiko se kaikki jossain vaiheessa vain yksinkertaisesti liikaa Jacelle. Kate saattoi nimittäin vain kuvitella, miten paljon se saattaisi ahdistaa Jacea, kun vielä pari kuukautta sitten tilanne oli ollut se, ettei mitään vakavia keskusteluita voinut oikein käydä. Siihen mennessä Jace oli kuitenkin ottanut kaiken vastaan poikkeuksellisen hyvin, paljon paremmin kuin Kate, joka tuntui jatkuvasti olevan jonkinnäköisen meltdownin partaalla.
Kate ei puuttunut siihen Jacen reaktioon sillä tiesi, että siitä ei seuraisi mitään hyvää. Se oli parempi jättää omaan arvoonsa, jos ei halunnut saada näpeilleen. Jotain Katekin oli sentään oppinut ymmärtämään Jacen kanssa yhteisolosta. Ja pakkohan se oli ruveta oppimaan, jos he ihan tosissaan olivat muuttamassa saman katon alle. Kate ainakin rupesi varovasti elättelemään toiveita sen asian puolesta. Kate hymähti mietteliäästi vastaukseksi miehen perusteluihin, rupesi kuromaan sitten sitä välimatkaa miehen luokse. ”Well, I think it’s great. Not at all stupid”, Kate sanoi vielä lempeällä äänensävyllä päästyään siihen Jacen vierelle. Nainen liu’utti kätensä miehen alaselkää pitkin ja jätti sen lepäämään niille sijoilleen, seuraten sitä kahvinkeittoa hetken ennen kuin kurotti painamaan kevyen suudelman miehen huulille.
Kate koki, että olisi varmaan parempi vaihtaa puheenaihetta. Jace kun ei selvästikään nauttinut siitä aiheesta keskustelusta. ”So, this place isn’t nearly as depressing as I thought it would be. I mean on the inside, at least. I’m pleasantly surprised, actually”, Kate höpisi, sivellen samalla niillä sormillaan miehen alaselkää. ”What did you want to grab from here? Now that we have the car, it would probably be wise to take everything you want to save since we don’t have to take it back in a subway.”
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jun 14, 2016 19:50:06 GMT 2
Post by autopilot on Jun 14, 2016 19:50:06 GMT 2
Jace oli oppinut yhdessätoista vuodessa paljon, eikä kaikki siitä ollut vain pahaa. Se piirrostusinto häneen oltiin istutettu sairaalassa, jossa ihmisiä oli oikeasti edes toisinaan kiinnostanut jonkinlainen kuntoutus. Sen jälkeen kukaan ei ollut sitten tehnyt elettäkään yhtään minkään eteen, eikä ketään olisi voinut vähempää kiinnostaa käyttikö hän vapaa-aikansa piirtämiseen vai murhien junailuun.
“They seemed to think I didn’t have healthy ways of expressing my frustration”, Jace naurahti kolkosti sille Katen kommentille, “you know, at the mental ward. After that they don’t really give a fuck as long as you don’t get caught with fresh blood still on your hands. And even that’s just because solitary’s too fucking crowded and they’d have nowhere to put you.”
Jace vältti noin yleisesti aiheesta puhumista, mutta pudotteli niitä masentavia yksityiskohtia aina sillon tällöin. Joskus hän mietti, oilsko hänen pitänyt valottaa niitä viimevuosia Katelle enemmänkin, mutta päätyi aina siihen lopputulokseen, että se oli onnellisempi kun ei tiennyt.
Kate sai käteensä kahvimukin ja seuraavan kahvikapselin, kun Jace otti seuraavaksi suunnan napsimaan niitä täyteen töherrettyjä papereita seiniltä. Jokainen jaksettiin irrottaa varovaisesti niin, ettei yksikään reuna edes revennyt prosessissa.
“I honestly just wanted my hoodie. Your place is too cold”, mies kommentoi ohimennen. Hän ei pitänyt siitä ajatuksesta, että se kämppä tyhjennettäisiin täysin, mutta koska se olisi joka tapauksessa edessä seuraavaksi, voisi sen ihan yhtä hyvin hoitaa pois alta saman tien.
|
|
|
|
Jun 14, 2016 20:14:26 GMT 2
Post by Deleted on Jun 14, 2016 20:14:26 GMT 2
Kate arvosti jokaista pientä yksityiskohtaa, minkä sai irti Jacesta. Harvoin ne mitenkään mukavia olivat, mutta mitä muutakaan saattoi toisaalta olettaa. Ei heillä kummallakaan ollut mikään erityisen helppo menneisyys, vaikka Jace veikin siinä kilpailussa kyllä täysin 6-0, jos sitä kilpailuksi edes halusi nimittää. Niiden yksityiskohtien jakaminen kuitenkin merkitsi sitä, että Jace päästi Katea vähän lähemmäs itseään noin henkisellä tasolla. Ja Kate piti siitä ajatuksesta. Hän todella halusi oppia ymmärtämään, millainen mies sen kovan kuoren takana oikein oli.
Kate nyökytteli hyväksyvästi Jacen sanoille, tietämättä oikein mitä vastatakaan nyt kun mies suostui ylipäätään puhumaan asioista. Hänellä oli edelleen vaikeuksia kuvitella Jacen kokemuksia psykiatrisesta osastosta, kun ne poikkesivat niin paljon hänen kokemuksistaan. Siihen varmaan vaikutti se syy, minkä vuoksi sinne osastolle alun perin joutui. Jace oli sinne kuitenkin joutunut ihan muista syistä kuin Kate. Oli ihan ymmärrettävää, että sitä holhoamista oli enemmän siinä vaiheessa, kun osastojakson syynä oli itsemurhayritys. Kate otti sen kahvimukin ja kapselin vastaan mieheltä hymyn ja kiitoksen kera.
Kate otti ohjat käsiin sen kahvinkeiton kanssa, siemaisten siitä omasta kupillisestaan. Se tuoksui ja maistui siinä vaiheessa huumaavalta, kun ei ollut mitään saanut syötyä sen päivän aikana. Sen huomion jälkeen Katen vatsa kurisikin mielenosoituksellisesti. ”I really should contact the super about that, shouldn’t I?” Kate totesi sitten, kun mies valitti taas sen asunnon kylmyyttä. Ei Katella ollut ongelmaa asian kanssa, mutta hän olikin jo tottunut pukemaan itsensä sen mukaisesti. Kate nojautui keittiötasoa vasten ja tarkkaili miehen puuhia samalla kun nautti sitä kahvia. ”Just tell me if I can help you with anything”, hän tarjoutui, sammuttaen sitten sen kahvinkeittimen kun toinenkin kahvi oli valmis.
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jun 14, 2016 20:23:04 GMT 2
Post by autopilot on Jun 14, 2016 20:23:04 GMT 2
Jos se olisi ollut Jacesta kiinni, heistä kumpikaan ei olisi tiennyt toisen viimevuosien tekemisistä yhtään mitään. Jace ei kertonut, mutta ei myöskään kysynyt. Koska Katella oli kuitenkin tapana puhua asioista normaalien ihmisten tapaan, sortui mies siihen aina toisinaan itsekin. Vuosi oli myös helpottanut asiaa siinä määrin, ettei pelkkä ajatus saanut häntä enää ahdistumaan. Tai saihan se, mutta ei sellaisella samalla, ylitseluotaavalla tavalla joka pisti pelkäämään ihan normaalielämääkin.
Kate oltiin pääsytetty asuntoon, mutta Jace ei silti halunnut sen auttavan siinä asunnon purkuprojektissa. Hän oli sen kodin tänne rakentanut, hän ottaisi sen myös itse alas. Niinpä hän pudisteli naiselle päätään ja kaikessa rauhassa keräsi kaikki paperit yhteen nippuun ja kaikki nastat niille kuuluvaan laatikkoon. Joskus kouluaikoina tämäkin homma olisi hoitunut sillä, että kaikki oltaisiin vain revitty alas ja nastat jätetty paikoilleen.
“I don’t really have a lot of stuff anyways. I’ve got it”, Jace päätyi vielä erikseen kommentoimaan, “how long are you gonna keep that place anyway?" Jace oli siinä ymmärryksessä, että Kate oli ihan tosissaan muuttamassa, vaikka se lapsi ei vielä tässä maailmassa ollutkaan. Jacesta sen vauvan olisi hyvin voinut pistää vaikka tämän yksiön nurkkaan ja pahvilaatikkoon nukkumaan, mutta se ei tainnut tulla kysymykseenkään.
|
|
|
|
Jun 14, 2016 20:56:50 GMT 2
Post by Deleted on Jun 14, 2016 20:56:50 GMT 2
Kate hyväksyi sen, että se asunnon pakkaaminen oli asia, minkä Jace halusi tehdä yksin. Olihan se varmaan jonkinlainen sanaton rituaalikin, ikään kuin Jace olisi heittänyt hyvästit sille sinkkuelämälleen. Olihan heillä helvetin iso elämänmuutos edessään. Ja ihan liian vähän aikaa valmistautua siihen, jos Katelta kysyttiin. Kate pystyi vain ajattelemaan sitä, että siihen vauvan tuloon oli vain hädin tuskin seitsemän kuukautta. Siinä ajassa pitäisi pystyä myymään asunto, ostamaan uusi, hankkia kaikki tarvittava, käydä lukuisilla eri kursseilla, lukea lukemattomia kirjoja ja jotenkin kaiken muun ohella myös valmistautua henkisesti siihen kaikkeen.
Niinpä Kate kävi kahvimukinsa kanssa noutamassa laukustaan osan niistä esitteistä ja muista lippulappusista, mitä oli siltä lääkäriltä saanut, aloittaakseen sen perehtymisensä jostain. ”I actually called a realtor today to have the place evaluated, I have a meeting set up with them next week”, Kate vastasi mietteliäästi siihen Jacen kysymykseen, ”I think the sooner I get it up for sale, the better. I don’t want to get stuck with two places at once.” Kate siemaisi kahvia, laski mukin tasolle ja valitsi sattumanvaraisesti jonkun esitteen, jota alkoi selaamaan. ”We could look at some listings once we get back to my place?” Kate ehdotti.
Se kyseinen esite kertoi raskausajan ruokavaliosta ja siitä mitä sai syödä ja mitä ei. Kate oli yllättynyt siitä, miten pieni se kiellettyjen asioiden lista loppujen lopuksi oli. Siitä kun kuuli aina keuhkottavan, että mitään ei saanut syödä ja kaikkea piti varoa. ”I don’t get it why pregnant women always whine that they can’t eat anything. This isn’t nearly as bad as I expected”, hän huomauttikin ääneen, heilauttaen sitä esitettä. Mikään niistä asioista ei ollut mitenkään ylitsepääsemättömän vaikea hylätä, kahviakin kun sai kohtuudella nauttia. Ei, Katella ei tulisi olemaan ongelmaa sen listan suhteen.
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jun 15, 2016 8:34:20 GMT 2
Post by autopilot on Jun 15, 2016 8:34:20 GMT 2
Kursseilla käyminen ja kirjojen lukeminen ei todellakaan kuulunut asioihin, joita Jace piti välttämättömänä ennen sen vauvan syntymää. Hän oli vakaasti sitä mieltä, että pääasia oli, että he saisivat sen pienen ihmisen pysymään hengissä. Eikä se nyt oikeasti voinut olla niin vaikeaa - siinä olivat onnistuneet monet ennen heitäkin. Vauvat itkivät, nukkuivat ja söivät ja niiden vaipat piti vaihtaa kerran tunnissa. Se siitä. Ei siihen mitään kursseja tarvittu.
Kate puhui siitä paikasta omanaan. Se ei halunnut jäädä kahden asunnon loukkuun. Sillä oli myöhemmin tapaaminen jonkun kanssa, joka tulisi arvioimaan sen sen nykyisen asunnon. Jacella ei ollut siinä koko projektissa sanaa eikä valtaa. Hän oli kyllä tavallaan jo hyväksynyt sen tosiasian, että tulisi todennäköisesti vain elämään Katen nurkissa jatkossakin, oli heillä sitten lasta tai ei. Jace voisi kyllä katsella niitä asuntoilmoituksia kuten Kate ehdotti, mutta se siitä. Ei hänellä ollut tähän prosessiin enempää annettavaa.
“Just don’t eat sushi or raw chicken”, Jace kohautteli harteitaan niille ruokavaliokommenteille. Hän kävi pistämässä nipun niitä piirrustuksia taas hyllykköön, ennen kun kävi nappaamassa itselleen sen toisen kahvikupin ja päätyi istumaan sille lattialla olevalle patjalle ja nojaamaan selkänsä seinää vasten. Hän tutki asuntoa katseellaan melkein haikeaan sävyyn.
|
|
|
|
Jun 15, 2016 9:21:05 GMT 2
Post by Deleted on Jun 15, 2016 9:21:05 GMT 2
Kyllä, se Katen nykyinen paikka oli hänen omansa. Se oli ehkä koti myös Jacelle, mutta se ei muuttanut sitä tosiasiaa, että siinä missä Jace oli vain päätynyt asumaan sinne, Kate oli sen itse valinnut ja ostanut aikoinaan. Kate kuitenkin halusi, että se seuraava asunto ei olisi vain Katen vaan myös Jacen, vaikka Jace ei osallistuisikaan asuntolainaan. Siksi Kate oli yrittänyt ottaa Jacea mukaan siihen prosessiin, vaikka hän hoitaisikin nykyisen asunnon myynnin yksin.
Kate hymähti sille Jacen ruokavaliokommentille. "I think I can survive without those", hän kommentoi, laski sen lehtisen tasolle ja tyhjensi kahvimukinsa. Kate huuhteli sen mukin juoksevan veden alla vielä, ennen kuin liittyi Jacen seuraan sen patjan päälle ja istuutui tämän viereen, huokaisten syvään laskeutuessaan lattian tasolle. Se kahvi ehkä auttoi pitämään Katen silmät auki, mutta se ei poistanut sitä uupumusta, joka naista vaivasi. Kate nojasi päänsäkin sitä seinää vasten, katsellen sitä asuntoa vaitonaisena. Naisen toinen käsi ihan huomaamatta päätyi lepäämään siihen vatsan päälle.
Kate ei varmaan olisi ikinä pystynyt itse elämään tällaisissa olosuhteissa. Hän oli tainnut tottua vähän liian hyvään elintasoon voidakseen edes kuvitella elävänsä näin. Mutta Kate kyllä ymmärsi, että Jacelle tämä paikka oli iso asia. Se oli kuitenkin Jacen ensimmäinen oma koti vankilan jälkeen. "I just wanted to thank you. For everything you've done. It means a lot to me", Kate sanoi, käänsi katseensa Jaceen ja hymähti. Jace merkitsi Katelle niin järkyttävän paljon. Jace oli osoittautunut olevansa Katelle se kantava voima, joka auttoi naista selviytymään siinä sekamelskassa jota hänen arjeksi ja elämäksikin kutsuttiin. "Who would've thought a year ago that we would be here now, in this situation? I certainly didn't", Kate sitten pohdiskeli ääneen. Sitä kaikkea oli edelleen hirvittävän hankala käsittää. He olivat ihan oikeasti siinä tilanteessa, että oli pakko aikuistua.
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jun 15, 2016 9:29:45 GMT 2
Post by autopilot on Jun 15, 2016 9:29:45 GMT 2
Vuodesssa olisi pitänyt tottua siihen normaaliin siviilielämään. Jacen olisi pitänyt edes yrittää miettiä sellaisia asioita kuin kunnon työpaikkaa, säästämistä tai edes parisuhdetta, mutta ei hän osannut. Oli helppoa ajatella sellaisia asioita kuin jotain lapsen futistreenejä, koska se ei tuntunut millään tavalla todelliselta. Hän oli elänyt niin valtavan osan elämästään niin poikkeuksellisissa olosuhteissa, ettei ollut enää varma, pystyisikö ikinä oikeasti sopeutumaan mihinkään muuhun. Kate oli saanut kasvaa aikuiseksi kaikessa rauhassa. Se oli saanut opetella sellaiset asiat kuin asuntolainat ja työpaikat, Jace ei.
Vuosi sitten Jace oli ollut henkisesti varautunut siihen, että saisi jatkaa elämäänsä ehkä viikon tai kaksi, ennen kun tie veisi takaisin sinne kaltereiden taakse. Jollain tavalla hän odotti edelleen koko ajan, että juuri se tapahtuisi. Joka kerta, jos puhelin tai ovikello soi, hän odotti, että joku tulisi hakemaan hänet takaisin. Oli mahdotonta tehdä pitkäaikaisia suunnitelmia, kun koko ajan odotti, että elämä olisi ohi.
“A year ago I thought I was never getting out”, Jace totesi Katelle kuivasti kun se rupesi nostalgiseksi, "it's been a crazy year, huh?"
Kiitoksiin mies ei sanonut juuta eikä jaata, koska ei tosiaankaan kokenut niitä ansainneensa. Kiitosta olisi ansainnut joku, joka olisi pystynyt elättämään Katen ja sen lapsen, ja olisi ollut paikalla kaikkien vaikeiden aikojen läpi.
|
|
|
|
Jun 15, 2016 9:56:33 GMT 2
Post by Deleted on Jun 15, 2016 9:56:33 GMT 2
Kate halusi auttaa Jacea siinä normaaliin elämään palaamisessa. Ei mitenkään holhoavalla tai rasittavalla tavalla, tiesi ettei mies sellaista katsoisi. Lähinnä olla siinä läsnä, jos Jace häntä koskaan tarvitsi. Olla tukena. Ihan niin kuin Jace oli osoittanut olevansa niin merkittäväksi avuksi Katelle. Toki Kate olisi varmaan pärjännyt sillä samalla kaavalla sen viimeisen vuoden kuin mitä oli kaikki aiemmatkin vuodet pärjännyt. Mutta Jace oli järkyttänyt Katen maailmankuvaa hyvällä tavalla, pakottanut häntä muuttamaan kaavaansa.
”A really crazy one”, Kate myötäili, hymähtäen. Ainakin hän oli onnistunut välttelemään psykiatriselle osastolle joutumista. Jos Jace ei olisi sillä tavalla näyttänyt kaapin paikkaa Roxielle, hän istuisi siellä varmaan parhaillaan. Kate nousi varovasti siitä Jacen vierestä istumaan tämän syliin, pujottaen kätensä miehen niskan taakse. ”You do realize that there will be nothing but crazy years with me?” Kate kysyi varovasti, katsoen miestä silmiin.
Kate oli kyllä yrittänyt päästä eroon siitä epävarmuuden tunteesta Jacen suhteen, siinä pidemmän päälle koskaan onnistumatta. Kaiken aikaa hän epäili, oliko tämä kaikki oikeasti sitä, mitä Jace halusi. Että jaksaisiko Jace sitä hullunmyllyä. Siksi Katelle oli muodostunut huono tapa varmistella sitä asiaa Jacelta, tarjota tälle mahdollisuutta paeta siitä tilanteesta. Kate ei nimittäin voinut uskoa sitä, että Jace olisi siinä hänen elämässään lopullisesti. Kate syytti siitä sitä Jacen vankilatuomiota, vaikka tiesikin että heistä kumpikaan ei ollut voinut sille mitään. Mutta kyllähän se jälkensä jätti, kun mies oltiin revitty pois naisen elämästä täysin cold turkey.
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jun 15, 2016 10:09:19 GMT 2
Post by autopilot on Jun 15, 2016 10:09:19 GMT 2
Molemmat olisivat voineet jatkaa sitä vuoden takaista elämäänsä ilman, että mikään olisi muuttunut. Jace olisi voinut pysyä lukkojen takana, Kate jatkaa sitä mielenterveydellään leikkimistä. He olisivat molemmat voineet olla ihan suhteellisen tyytyväisiä ja olla haaveilematta mistään sen suuremmasta. Tavallaan siinä vanhassa tilanteessa olisi ollut paljon vähemmän liikkuvia osia ja paljon vähemmän asioita, jotka olisivat voineet mennä pieleen. Ehkä se olisi tarjonnut vähän mielenrauhaa. Nyt, kun tässä samassa sopassa oli kolme ihmistä, ei oikein ollut varaa mokailla.
Jace tasapainotteli sitä kahvikuppia toisella kädellään, kun Kate päätti tunkea puoliksi syliin istumaan. Jace jäi hajamielisen oloisesti silittelemään sen niskaa, vastasi puolihuomiolla siihen katsekontaktiinkin.
“I’m aware of that”, mies lupasi niihin hulluihin vuosiin liittyen, “what you think you’re gonna scare me away when your crazy starts showing through?"
Ei hän mitään muuta odottanutkaan, ei itseltään eikä Katelta. Sellaista se oli heillä aina ollut ja tuskin tulisi muuksi muuttumaan.
“We’ll just take it day by day, alright?”, Jace sitten ehdotti ja kieltäytyi stressaamasta asiasta juuri nyt.
|
|
|
|
Jun 15, 2016 11:06:50 GMT 2
Post by Deleted on Jun 15, 2016 11:06:50 GMT 2
Jacen kosketuksella oli ihmeellinen vaikutus, kun oli kyse Katen rauhoittelusta. Se kosketus onnistui kerta toisensa jälkeen palauttamaan Katen takaisin maan pinnalle, kun mopo meinasi lähteä käsistä – oli kyse sitten ylilyövästä murehtimisesta ja stressaamisesta tai maanisesta yliaktiivisuudesta. Nytkin Kate huomasi sen ahdistustason laskevan, kun tunsi Jacen kosketuksen niskassaan ja tuon vakuuttelevat sanat. Ne sanat saivat naisen hymähtämään synkästi. ”That’s exactly what I’m afraid of”, Kate totesikin vaisusti, haavoittuvaisesti. ”That you’ll get sick of it. I mean, even I get sick of it, so why wouldn’t you?”
Kate veti syvään henkeä, kun Jace ehdotti, että he etenisivät päivän kerrallaan. Se tuntui Katesta hullunkuriselta ajatukselta, kun Kate eli kalenterien ja suunnitelmien voimalla. Ja rehellisesti sanottuna se sellainen epävarmuus tulevaisuuden suhteen onnistui aina huolestuttamaan naista. Mutta voisi hän silti yrittää olla hermostumatta. Jace ei ainakaan vaikuttanut olevan kamalan huolissaan. ”Yeah, I’ll try to do that”, Kate sanoi ja huokaisi, sitten hymyili toispuoleisesti. ”I get the feeling that you have had to say that to me a lot lately”, nainen huomautti, huumoria äänensävyssään. Oli vähättelyä sanoa, että Kate oli ollut vähän heikkohermoinen viime aikoina.
Hiljaisen kiitoksen merkiksi Kate kuroi sen lopunkin välimatkan kiinni ja painoi suudelman miehen huulille. Se oli hyvä, että Jace ei ainakaan päällisin puolin suostunut stressaamaan tai murehtimaan. Jos he olisivat molemmat yhtä huolestuneita kuin mitä Katella oli taipumusta olla, olisi siinä tilanteessa vielä enemmän aineksia katastrofiin.
|
|
