|
|
Jun 6, 2016 17:44:26 GMT 2
Post by Deleted on Jun 6, 2016 17:44:26 GMT 2
Olihan se nyt ollut törkeää ollut kaksi tuntia sitten vain laittaa Henrylle viestiä, että hän joutuisi jäämään vielä oikeudenkäyntiin, joka oli venynyt venymistään. Onnekseen- tai no onnekseen ja onnekseen- Audrey oli löytänyt aikanaan sellaisen miehen, joka ymmärsi häntä ainakin työn saralla. Pakko hänen oli kuitenkin myöntää, että vaikka toisinaan elämä olisi ollut paljon helmpompaa jonkun ulospäinsuuntautuneemman kanssa, oli Henryssä monia sellaisia puolia, joita ei sitten ihan kaikista miehistä noin vain löytynytkään. Miehen huonona puolena nyt sattui olemaan sellaisia asioita, jotka tuppasivat tulemaan hyvinkin helposti esille. Kovin moni tuntui kuitenkin näkevän miehestä vain tämän negatiiviset puolet, mutta eipä toinen niitä hyviä puoliaan ihan kenelle tahansa paljastanutkaan. Se, miten vaaleahiuksinen olikaan onnistunut huomaamaan ne hyvät puolet toisessa, oli totaalinen mysteeri. Audrey katseli New Yorkin kaduilla käveleviä ihmisiä ja seuraili näiden kulkemista, kun taksi lipui New Yorkin liikenteessä. Kello oli varmasti jo likeemmäs yhdeksää, mutta eipä sille mitään voisi. Vaaleaverikkö nyt halusi kuitenkin vain kotiin, suihkuun ja ehdottomasti Henryn viereen nukkumaan. Siis sikäli mikäli toiselle ei olisi tullut mitään työjuttuja. Ei hänen oikeuskäyntinsä nyt kuitenkaan ollut niin huonosti mennyt, mutta hän nyt vain tunsi olonsa harvinaisen väsyneeksi. Ehkä siihen oli vaikuttanut huonosti nukuttu viimeöinen. Nainen ei ollut aivan varma, oliko Henry huomannut hänen viimeöisen levottomuutensa, mutta hän toivoi, ettei miehellä olisi harmainta aavistustakaan hänen huonosti nukutusta yöstä. Audrey oli onnistunut aamulla livahtamaan töihin niin nopeasti, ettei kaksikko ollut ehtinyt paljoa vaihtamaan kuulumisia sen enempää, mikä oli ollut vain hyvä asia. Vähiten hän kaipasi kuitenkin juuri nyt ex-miehensä utelua, sillä se ei todellakaan tulisi auttamaan yhtään, pikemminkin se vain pahentaisi tilannetta. Vihdoin ja viimein taksi pysähtyi tutun rakennuksen eteen ja Audrey poistui kyydistä maksettuaan sen. Jo pelkkä kotitalon näkeminen tuntui jotenkin huojentavalta ja ehkä se sai hänen olonsa aavistuksen virkistyneemmäksi- ehkä, tai sitten se oli vain kuvitusta. Joka tapauksessa nainen asteli lopulta sisälle, riisui takkinsa ja laski avaimet eteisessä olevan tason päälle. "Henry! Oletko täällä?", huikattiin. Tietenkin katse kierteli sen jälkeen kuin odottaen, että mies putkahtaisi näkökenttään koska tahansa. Ei tosin olisi ensimmäinen kerta, kun hän olisi puhunut tyhjälle talolle. Tosin, Henry ei välttämättä edes kuulisi häntä, jos mies olisi purkamassa aggressiotaan ala-kerran nyrkkeilysäkkiä kohtaan. Noh, mikäli hän olisi yksin kotona, voisi vaaleaverikkö ehkä hoitaa viimeiset paperit tämän päiväistä tapausta koskien. Yleensä hän jätti työt työpaikalleen, mutta tämänkertainen tapaus vaati muutaman hetken vielä kotonakin. |
|
|
|
Jun 6, 2016 18:59:50 GMT 2
Post by Deleted on Jun 6, 2016 18:59:50 GMT 2
// asu eli musta neule, valkoinen kauluspaita ja tummat farkut //Siniset silmät tuijottivat peilikuvaansa kautta. Henry paineli viskissä kastettua pellavaliinaa silmäkulmaansa vasten, jota reunusti verestävä ruhje. Liina muuttui painetusta kohtaa verenpunaiseksi ja mies irvisti, kun tunsi alkoholin polttavan rikkinäisellä ihollaan. Jälkiviisaana oli helppo ajatella, että ensiavun kautta olisi ollut sittenkin ihan fiksua käydä. Tosin oltiinhan sitä pahempiinkin tilanteisiin jouduttu ja silloinkin selvitty niistä omin avuin – nimittäin ulkomailla sotiessa. Haavoista jääneet ikuiset arvet muistuttivatkin siitä, ettei Henry ollut koskaan ollut mikään hienokätisin haavojen ompelija. Vaikka Henry ei ollut enää vuosiin sotinutkaan työkseen toisilla mantereilla, niin vaaratilanteita ei nykyisestäkään ammatista uupunut. FBI:n osastopäällikkönä sai liata toisinaan kätensä oikein kunnolla. Sinä päivänä Henry oli ollut mukana harjoituksissa, jossa hänen koulimiaan erikoisjoukkoja oltiin testattu kuvitteellisessa kriisitilanteessa. Päivän ohjelmaan oli kuulunut olennaisesti myös lähitaisteluharjoituksia, joihin Henry ei ollut malttanut olla ottamatta osaa. Jo useita viikkoja hänen työpäiviinsä oli sisältynyt vain työpöydän takana istumista, neuvotteluita ja pitkästyttäviä paperitöitä, joten miten hän olisi pystynyt sanomaan ei sellaiselle tilaisuudelle? Henry kastoi uuden kulman liinasta kullanruskeaan juomaan ja painoi sen taas haavalleen. No, jos hän olisi osannut hillitä itsensä, niin tältäkin tilanteelta oltaisiin vältytty. Henry oli saanut eräältä kenttäagentiltaan turpiinsa – vahingossa tietenkin. Agentin ilme oli ollut näkemisen arvoinen, kun toinen oli tajunnut sivaltaneensa esimieheltään silmäkulman auki. Henry oli tietenkin ottanut sattuneen huumorilla, vaikka sisimmissään hänen itsetuntonsa oli kokenut pienen kolauksen. Selkeästi hänen refleksinsä eivät olleet enää yhtä pitkälle hiottuja, kuin silloin aikoinaan, kun näin oli päässyt käymään. Henry ei kokenut itseään vielä vanhaksi, mutta tämän päiväisen jälkeen hän oli kyllä miettinyt asiaa. Kun miehelle oltiin tarjottu paikkausta, niin häpeän sekaisena hän oli siitä kieltäytynyt ja pyytänyt vain sideharsoa haavansa päälle. Kukaan ei lopulta uskaltanut kyseenalaistaa päällikkönsä määräystä, joten Henry oli onnistunut välttämään ensiavussa käynnin. Avoimena vuotavan vesihanan lorinan lisäksi Henryn korviin kantautui eteisestä tuttu ääni, joka huhuili miestä. Hän sulki hanan ja pyyhki pikaisesti päässään olevaa vekkiä siinä toivossa, että verenvuoto lakkaisi. Se tästä vielä puuttuisikin, että Audrey näkisi haavan ja tietenkin utelisi sen alkuperää. Pelkkä ajatutuskin siitä nolotti Henryä. Mies ryttäsi pilalle menneen pellavaliinan pieneksi mytyksi ja heitti sen kylpyhuoneen roskakoriin, ennen kuin vastasi Audreyn huhuiluun. ”Kylpyhuoneessa”, hän sanoi kuuluvalla äänellä ja asetteli haavansa päälle pehmustetun harsolaastarin, jonka oli leikannut valmiksi. Jos Audrey kysyisi jotain, niin hän vastaisi kolauttaneensa päänsä kaapinkulmaan... jep, niin hän aikoisi vastata.
|
|
|
|
Jun 6, 2016 19:41:15 GMT 2
Post by Deleted on Jun 6, 2016 19:41:15 GMT 2
Naisen mielikuvitus pääsi laukkaamaan ja kovaa- ja hän tiesi sen kyllä. Silti, sitä ei tunnuttu saavan kunnolla kuriin. Audrey laittoi kyllä merkille sen, että kylpyhuoneen suunnalta kuului veden solinaa ja se saikin naisen jo valppautumaan. Väsymys tuntui katoavan lähes samantien, sillä kyllähän Henry olisi hänelle huikannut, jos se toinen olisi. ja hän ei todellakaan ollut jättänyt kylpyhuoneen hanaa auki. Joko Henry oli jo kotona, tai sitten tässä talossa oli joku ylimääräinen henkilö, joka ei todellakaan kuulunut sinne. Tuttu ääni kuitenkin palautti hänet pian takaisin maanpinnalle ja Audrey huomasi mielikuvituksensa käyneen ylikierroksilla. Nainen huokaisi pienesti ja nojautui seinää vasten varsin helpottuneena.Eikö mies ollut voinut heti ilmoittaa itsestään jotakin, kun kuuli hänen huhuilevan itseään. Tsiisus. Hän tulisi vielä joskus saamaan sydänkohtauksen, jonka aiheuttajana olisi mitä luultavammin Henry Locke. Audrey vei laukkunsa olohuoneen sohvalle, vilkaisten kylpyhuoneen suuntaan. Kieltämättä naisen mielenkiinto heräsi, sillä tuskinpa toinen ihan huvikseen sitä vettä juoksutti aikaisemmin. Ja eipä toinen ollut vielä tullut pois sieltä kylpyhuoneesta. Audrey kurtisti aavistuksen verran kulmiaan. Miten ihmeessä toinen sai kulutettua siellä muka niinkin paljon aikaa?
"Onko kaikki ihan hyvin?", vaaleaverikkö tiedusteli hieman huolestuneena, ottaen askeleita kylpyhuonetta kohti. Lopulta nainen avasi tietenkin kylpyhuoneen oven ja katse käväisi peilissä, jonka kautta nainen huomasi toisen silmäkulmassa olevan harsolaastarin, mikä puolestaan sai vaaleaverikön kurtistamaan kulmiaan entistä enemmän. Hänen tietojensa mukaan toisen olisi pitänyt olla ihan toimistossaan, eikä missään muualla saamassa ongelmia peräänsä. Eihän hän tietenkään ihan kaikkea tiennyt mitä hänen ex-miehensä teki, mutta tuskinpa toinen olisi jättänyt hänelle kertomatta, mikäli olis osallistunut johonkin operaatioon. Tai sitten mies saisi kyllä kuulla siitä kunniansa- siitä Audrey pitäisi huolen. Hän ei todellakaan tulisi haluamaan sellaista tilannetta omalle kohdalleen, että olsii tyytyväisenä töissä, tai kotona, luulisi toisen olevan ihan suhteellisen turvallisesti siellä töissä ja saisikin jossakin välissä puhelun vaikkapa sairaalasta, jossa kerrottaisiin Henryn joutuneen sinne jonkun tilanteen takia. Ei tulisi kuuloonkaan. Tietenkin hän haistoi sen alkoholin, mitä luultavammin viskin, joten ei tuo ihan pikkuhaaveri voinut olla, minkä toinen oli peittänyt. Katse siirtyi kuitenkin pian takaisin Henryyn. Jos hän tiedustelisi tuosta pienestä toimenpiteestä, jonka mies oli selkeästi suorittanut heidän kylyphuoneessaan, niin kertoisiko toinen? Noh, asia selviäisi vain kysymällä.
"Miten sinä tuon onnistuit saamaan?", Audrey kysyi, nyökäten kevyesti miehen silmäkulmaa kohden. Olisihan hän sen viimeistään sitten huomannut, kun toinen olisi tullut pois makuuhuoneesta. Saattoihan se olla, ettei mies haluaisi kertoa tapahtuneesta hänelle, toinen kun ei mielellään puhunut töissä tapahtuvista asioista. Mutta tämä olisi melkein sama, kuin jos Audrey onnistuisi kolauttamaan itsensä jossakin tai saamaan jonkinlaisen haaverin, niin kyllä Henry haluaisi tietää, missä hän olisi sen oikein saannut itselleen. Joten kyllähän hänelläkin oli oikeus kuulla, missä toinen oli onnistunut itsensä telomaan. Se oli tosin naisen oma mielipide, joten tässä ei todellakaan ollut takeita, että Henry kokisi asian samalla tavalla. Onnekseen Audrey tiesi- ja Henrykin varmasti tiesi- että hän oli kovapäinen henkilö. Hän kyllä saisi tahtonsa läpi tavalla tai toisella.
|
|
|
|
Jun 6, 2016 20:14:35 GMT 2
Post by Deleted on Jun 6, 2016 20:14:35 GMT 2
Lähestyvät askeleet saivat Henryn vatsan muljahtamaan pienesti jännityksestä. Hänen olisi turha alkaa peitellä enää mitään jälkiä, sillä Audrey ei ollut sokea. Äänetön huokaisu pääsi miehen huulilta, ennen kuin nainen oli avannut kylpyhuoneen oven ja toisen katse kohdattiin peilin kautta.
”Kaikki on hyvin”, hän totesi muina miehinä ja alkoi siivoamaan pikavauhtia jälkiään kylpyhuoneen tasolta.
”Pintanaarmu vain. Kolautin pääni keittiökaapin oveen”, Henry jatkoi ja väläytti perään huvittuneen hymynkareen, jotta selitys vaikuttaisi mahdollisimman uskottavalta. Jos hän olisikin oikeasti vain lyönyt päänsä kaapinreunaan, niin Henry olisi osannut nauraa itselleen. Sen sijaan oikea syy ei häntä enää naurattanut.
Audreyn tuntien Henry kuitenkin tiesi, ettei nainen tulisi jättämään aihetta tähän. Siispä hän yritti kääntää toisen huomion muualle, ennen kuin hän lähtisi käymään kierroksilla. Mies käännähti sivuaskeleella ympäri ja laski kätensä naisen olalle.
”Miten se oikeudenkäyntisi meni?” Hän kysyi kiinnostuneella äänenpainollaan, kun sipaisi naisen leukaa hellästi. Henry oli huomannut Audreyn viestin vasta puolisen tuntia sitten, kun oli itse lähtenyt kotimatkalle. Hän kuitenkin arvosti sitä tekoa, että toinen oli ilmoittanut venyvästä työpäivästään. Yleensä siinä kävi niin, että molempien tunnit paukkuivat yli, eikä siinä ollut mitään uutta. Mutta he molemmat pitivät kiinni siitä periaatteesta, että toista tiedotettaisiin myöhäisestä kotiintuloajasta, jos sattuikin niin, että jompikumpi oli ajoissa kotona eikä jäisi turhaan odottelemaan.
|
|
|
|
Jun 6, 2016 20:29:43 GMT 2
Post by Deleted on Jun 6, 2016 20:29:43 GMT 2
Okei, jos Audrey ei olisi tuntenut Henryä kunnolla, olisi hän mitä luultavammin uskonutkin miehen sanoihin siitä, että kaikki oli hyvin. Hän oli kuitenkin oppinut tuntemaan toisen paremmin, kuin Henry mahdollisesti edes halusi ja jokin toisessa kertoi, ettei asia ollut ihan niin kuin mies sanoi. Ehkä se oli toisen kehonkieli tai äänensävy.. joku kuitenkin.
"Kolautit pääsi keittökaapin oveen?" toistettiin ja tällä kertaa kulmaansa kohotettiin hivenen jopa yllättyneenä. No ainakin se olisi teoriassa mahdollista... mutta että viskiä sitä varten? "Tarvitsitko siihen viskiä?" ehdittiin vielä kysymään, ennen kuin toinen selkeästi päätti vaihtaa taktiikkaa.
Miehen kysymys sai huvittuneen hymähdyksen karkaamaan naisen huulilta. Eiköhän Henry sen jo tietänyt. Jos se olisi mennyt huonosti, käyttäytyisi vaaleaverikkö ihan eri tavalla. Silmänsä suljettiin pieneksi toviksi, kun tosen sipaisu leuallaan tunnettiin ja pieni hymynkare leviytyi koristamaan kasvoja. Silmät kuitenkin avattiin ja toisen jäänsininen katse haettiin.
"Etköhän tiedä vastauksen tuohon. Tapaus oli tosin selvä, joten ei se kovin suuri yllätys ollut", nainen totesi Henrylle, painaen huulensa kevyesti miehen omia vasten. Pakko naisen oli myöntää itselleen, että oli aina huolissaan Henrystä, tahtomattaankin. Milloin tahansa joku idiootti saattaisi saada päähänsä marssia FBI:n toimistolle. Mutta... ehkä jollakin tavalla Audrey oli jo tottunut siihen. Audrey erkaantui muutaman sentin päähän, ja sipaisi vuorostaan miehen poskea, katseen laskeutuessa hetkeksi aikaa miehen huulille.
"...Olen vain.. no huolissani sinusta. Kyllähän sinä sen tiedät", vaaleaverikkö sanoi lempeällä äänensävyllä ja kohotti katseensa takaisin toiseen. "Ei viskiä tarvita siihen, että putsaat vain pienen nirhauman, joka on tullut kaapin ovenkulmaan törmäämisestä", okei hän saattoi leikkiä tulella mutta mitä sitten? Henry nyt sattui olemaan hänelle tärkeä... oikeastaan tärkein ihminen tällä hetkellä.
|
|
|
|
Jun 6, 2016 21:23:20 GMT 2
Post by Deleted on Jun 6, 2016 21:23:20 GMT 2
Kuten mies oli jo aavistanutkin, niin toinen ei ollut mennyt niin helpolla vipuun, vaan ihmetteli ääneen sitä, miten Henry oli tarvinnut pintanaarmun hoitamiseen alkoholia. Ihmettelylle tyydyttiin toistaiseksi vain kohauttamaan olkia pienieleisesti ja hymyilemään vinosti. Audreyn kanssa olisi turha lähteä kiistelemään siitä asiasta.
”Sitä paremmalla syyllä voisit nyt vaan ottaa rennosti”, Henry totesi naisen vastaukseen, ennen kuin tunsi toisen huulet kevyesti painautuneina omillaan. Suukko sai hellän vastareaktion, kun mies sulki silmänsä ja nautti siitä pienen hetken hellyydenosoituksesta. Ne hetket olivat hänen päiviensä kohokohtia, eikä niitä voinut aina pitää itsestäänselvinä, sillä välillä heidän työaikansa menivät niin ristiin, että seuraavan kerran toista saatettiin nähdä vasta aamulla. Onneksi sinä päivänä niin ei ollut sentään tapahtunut, vaikka myöhäiseksi molemmilla oli silti mennyt.
”Entä jos löin pääni todella kovaa?” Silmät oltiin avattu ja nyt ne katsoivat ilkikurisina Audreyn omia. Hän tiesi jo nyt käyvänsä hävittyä taistelua – ei toinen tulisi luovuttamaan, ennen kuin saisi mieheltään kunnollisen selityksen. Niin se aina meni. Henry silitti Audreyn käsivartta ja hymyili vienosti.
”Hyvä on”, hän sanoi lopulta luovuttaen. ”En lyönyt päätäni mihinkään. Osallistuin tänään harjoituksiin ja sain pienen vekin silmäkulmaani vahingon takia”, Henry mumisi hieman vaitonaisena. Toivottavasti vastaus tyydyttäisi Audreyta, sillä hän ei halunnut käydä tapahtunutta uudelleen läpi, kuten mielessään oli jo tehnyt, kun oli alkanut kotona puhdistamaan haavaansa. Hän oli tehnyt virheen, ja vielä omien alaistensa todistaessa kyseistä tapahtumaa. Henry Locke harvemmin näytti heikkouksiaan muille, joten se jäi varmasti myös heidän mieleensä. Mitä muutkin hänestä nyt ajattelivat? Että hän oli tullut vanhaksi ja jäykäksi, luultavasti... Tai sitten Henry vain ylireagoi, mutta hävettihän se tapahtunut silti.
”Se oli aika noloa.”
|
|
|
|
Jun 6, 2016 21:50:44 GMT 2
Post by Deleted on Jun 6, 2016 21:50:44 GMT 2
"Et seisoisi siinä edessäni, vaan olisit taju kankaalla", nainen huomautti toiselle hieman huvittuneena. Silmistäkin saattoi huomata, että hieman toisen leikkiin oltiin tultu mukaan, mutta se ei todellakaan tarkoittaisi, etteikö hän haluaisi todenmukaista vastausta kysymykseensä. Ehei, hän halusi vain varmistaa, että mies oli kunnossa. Ja naisilla oli se kuuluisa kuudes aisti, joka tuntui vähän väliä kertovan asioita; ja juuri nyt se halusi inttää Henryn kanssa, vaikka mies olikin yrittänyt vaihtaa puheenaihetta ja melko taitavasti vieläpä. Tämä kyllä tiesi mitä luultavammin, että Audrey nauttisi paljon enemmän yhteisestä ajasta kuin siitä, että he puisivat tätä vielä illallakin, ainakin tätä menoa. Mutta minkäs teet, jäärä mikä jäärä.
Audrey hymyili vinosti ex-miehelleen, kun tämä lopulta myöntyi kertomaan mitä oli tapahtunut. Se sai naisen sivelemään pienesti toisen poskea, melkein kuin rohkaisten, yrittäen välittää toiselle, että olisi ihan okei kertoa, mistä se silmäkulman onnettomuus oli oikeasti tullut. Vahingon? Mikä hiton vahinkoo se sellainen oli, joka sai Henryn kaltaiselle miehelle vekin silmäkulmaan? Ja kaiketi mies olisi voinut mainita hänelle ottavansa osaa harjoituksiin? Naisen ilmeestä huomasi, että hän olisi halunnut kysyä lisää, mutta... vielä kun mies lisäsi, että se oli ollut aika noloa, oli Audreyn mielenkiinto herätetty. Tämä puri pienesti huultaan, kun ei ollut ihan varma mitä mieltä Henry olisi siitä, jos hän utelisi vielä hieman lisää. Audrey oli kova leikkimään mielikuvituksellaan, ja harjoitttelu yhdistettynä vekkiin silmäkulmassa kertoi toki muutamia tosiasioita, mutta se, että pitikö hänen ajatus paikkaansa, ei ollut kuin yksi tapa ottaa siitä selvää ja se oli kysyminen.
"Haluatko kertoa tarkemmin?" kysyttiin katseen hakeutuessa toisen jäänsinisiin silmiin. Hetken päästä katse kohottautui kuitenkin miehen silmäkulmaan. "..Saanko vilkaista sitä? Varmistan vain, että olet puhdistanut sen kunnolla", Audrey lisäsi ja hymyili vinosti toiselle. Kyllähän hän sen tiesi, että Henry oli joutunut hoitamaan moniakin haavojaan aikaisemmin, mutts... no nyt elettiin ihan erinlaisia aikoja, kuin silloin.
|
|
|
|
Jun 6, 2016 22:23:00 GMT 2
Post by Deleted on Jun 6, 2016 22:23:00 GMT 2
Henry mutristi huuliaan, kun kuuli Audreyn seuraavan kysymyksen siitä, olisiko mies halukas kertomaan tästä vahingosta tarkemmin. Juuri tämän hän ei ollut halunnut tapahtuvan. Vaikka Henry olikin rakentanut vuosien aikana itselleen kovan haarniskan, jonka taakse hän suojautui itsetuntoa piikitteleviltä kolauksilta, niin ei hän siitä nauttinut, että joutui avaamaan epävarmuuden tunteitaan toisille ihmisille. Audreyn kanssa hän oli tietenkin joutunut käsittelemään yhtä sun toista tunteisiin liittyvää, mutta hän ei halunnut vaikuttaa heikolta.
”En oikeastaan”, Henry vastasi lopulta suoraan ja vältti hienoisesti naisen katseen, joka tapitti nyt miehen silmäkulmaa, jota peitti haavalle asetettu harsolaastari. Mies nyökkäsi hieman empivästi, mutta hyväksyvästi, kun Audrey kysyi lupaa haavan vilkaisuun. Hän nosti sitten kätensä hitaasti kasvoilleen ja repäisi laastarin varovaisesti pois. Valkoinen harso oli kostea ja värjäytynyt verestä, mikä kertoi siitä, ettei haava ollut vielä ehtinyt tyrehtyä kunnolla. Henry katsoi Audreyta sitten hieman aristaen – hän aavisteli, että seuraavaksi saisi kuulla taivastelua siitä, miksei ollut hoitanut haavaa kuntoon kunnolla. Siitä jäisi varmasti taas uusi arpi. Henry ei rehellisesti sanoen itsekään täysin ymmärtänyt, mikä häneen oli mennyt, sillä kyllä hän tiesi, miten haavoja hoidettiin kunnolla. Kai hän oli säikähtänyt ja osiltaan sekoittanut pasmansa, kun oli tajunnut, ettei vanhuus nähtävästi tullut yksin. Refleksien hidastumiset ja kaikki.
”Tiedän, että tämä näyttää pahalta, mutta olen kokenut paljon pahempaakin”, Henry kiirehti sitten sanomaan jo itsevarmemmalla äänellä, asennoituen jo valmiiksi puolustavalle linjalle.
|
|
|
|
Jun 6, 2016 22:52:19 GMT 2
Post by Deleted on Jun 6, 2016 22:52:19 GMT 2
Jaahas. Mikäli hän uskoisi miehen huulten mutristamista, hän ei saisi koskaan kuulla ainakaan mieheltä itseltään, mistä se vekki sinne silmäkulmaan olikaan tullut. Ei Audrey sitä oikeastaan laittanut pahakseen, sillä vaaleaverikkö olisi oikeastaan ollut yllättynyt, mikäli Henry olisi antanut suostumuksensa sille ja kertonut hänelle, mistä se oli tullut. Ja oliko sillä nyt loppujen lopuksi nitään väliä? Jos Audrey olisi alkanut vänkäämään asiasta, olisi se saattanut pahimmassa tapauksessa johtaa kaksikon riitaan, ja se oli tällä hetkellä viimeinen asia, mitä nainen halusi. Hän ei todellakaan halunnut tuhlata heidän yhteistä aikaansa tappeluun. Jos Henry ei halunnut kertoa, niin ei sitten. Audrey nyökäytti melkein huomaamattomasti päätään, kuin kertoakseen, että asia olisi ainakin siltä osin loppuun käsitelty.
Sentään hän sai luvan katsoa sitä vekkiä siellä silmäkulmassa. Ja nähtyään sen oikean laidan, kiristeli nainen hampaitaan, jotta ei olisi alkanut saarnaamaan Henrylle. Miten toinen oli onnistunut selviämään hengissä kaikkialla, mutta ei ollut osannut huolehtia yhdestä silmäkulmasta!
"Henry...", nainen mumahti toruvasti ja katsahtikin miestä tämän ottaessa heti puolustuslinjan.
"En minä sitä epäile... minä vain.. no etkö voisi pitää huolta itsestäsi? Edes minun takia?", Audrey ehdotti huokaisten samalla, kun nousi ylös hakeakseen puhtaan pellavaliinan ja kastoi sitä vielä hieman viskiin. Hän halusi puhdistaa sen vielä kertaalleen.
"Haluanputsata sen vielä. Haluan varmistaa, että se ihan oikeasti on puhdistettu kunnolla eikä suurin piirtein", vaaleaverikkö sanoi ja toteuttikin sen jälkeen uhkailunsa. Pienen tarkastelun jälkeen, hän siirsi kuitenkin katseensa takaisin Henryn jäänsiniseen silmäpariin. "Saattaisit säästyä arvelta, jos sen tikkaisi", pohdittiin. Hieman ilkikurinen pilke syttyi naisen silmiin ja vino hymy levisi kasvoille. "Tällä kertaa minä haluan olla kuitenkin se, joka sen hoitaa"
|
|
|
|
Jun 7, 2016 7:27:54 GMT 2
via mobile
Post by Deleted on Jun 7, 2016 7:27:54 GMT 2
Henry otti nuhteet vastaan mukisematta, sillä hän tiesi kyllä ansainneensa ne. Pieni hymynkare nousi miehen kasvoille, kun Audrey esitti vaateen, johon hänellä ei ollut mitään inttämistä. Totta kai hän yritti pitää itsestään huolta ja kohdella kehoaan hyvin, ihan Audreynkin vuoksi. Henry sipaisi sormillaan naisen rannetta ja nyökkäsi pienesti.
"Ensi kerralla lähden kotiin ensiavun kautta", hän lupasi vinosti hymyillen, kun seuraavaksi Audrey alkoi putsaamaan haavaa. Henry puri hampaitaan yhteen, kun tunsi taas polttavan alkoholin kirvelevän haavassaan, mutta tottui sen nipistelyyn taas hetken päästä. Luojan kiitos, miestä oltiin siunattu korkealla kipukynnyksellä.
"Niin minä vähän arvelinkin", Henry totesi, kun Audrey sanoi, että haava vaatisi tikkejä. Olihan se vuotanut verta jo tovin. "Olisin tehnyt sen itse, mutta sitten tulit kotiin, enkä halunnut herättää huomiota", mies lisäsi sitten äänensävyssään aavistus huvittuneisuutta.
"Vaikka olisihan minun pitänyt tietää, etten onnistuisi siinä." Henry tunsi itsensä nyt hölmöksi. Audrey ei olisi ikinä päästänyt häntä nukkumaan, ennen kuin olisi saanut selville, mistä miehen uusin ruhje oli peräisin.
"Audrey, voin kyllä tikata sen itsekin. Ei sinun tarvitse tehdä sitä. Olet tehnyt pitkää päivää muutenkin", Henry sanoi sitten varovaisesti. Hän ei halunnut aiheuttaa naiselle yhtään ylimääräistä rasitusta. Varsinkaan, kun se oli itseaiheutettua. Jos hän olisi vain marssinut suoraan ensiapuun ja antanut ammattilaisen tehdä työnsä, niin heidän yhteistä aikaa ei menisi tähän.
|
|
|
|
Jun 7, 2016 9:10:38 GMT 2
Post by Deleted on Jun 7, 2016 9:10:38 GMT 2
Audrey laittoi merkille sen pienen hymynkareen, joka oli noussut miehen kasvoille, kun hän oli halunnut toisen pitävän huolta itsestään edes hänen takiaan. Kyllähän hän sen tiesi, että Henry ei tahallaan satuttanut itseään. Toinen kuitenkin välitti kyllä hänestä, kyllä vaaleaverikkö sen tiesi. Nainen loi toiselle hieman isomman hymyn, kun mies lupasi ensi kerralla mennä sen ensiavun kautta. Hyvä hyvä, se oli kieltämättä hyvä uutinen.
Vaaleaverikkö ei voinut olla naurahtamatta, kun toinen totesi, ettei ollut ehtinyt tikata sitä sen takia, että tämä oli yrittänyt olla herättämättä hänen huomiota. Kyllähän toisen piti tietää, ettei hän olisi päästänyt toista nukkumaan ennen kuin olisi saanut tietää mitä toiselle oli tapahtunut- saatika että hän olisi halunnut nähdä sen vekin.
"Hei... tunnet minut kyllä, ja tiesit varmasti miten reagoisin, jos saisin tietää tuosta. En siis ihmettele, etä olisit halunnut pitää tuon vekin mahdollisimman kauan poissa minun silmistäni", sanottiin ja hymyiltiin vinosti miehelle. Samaahan hänkin olisi yrittänyt tehdä.
"Olisin tehnyt ihan samoin", vaaleahiuksinen lisäsi vielä.
Mitä sitten tuli siihen tikkaukseen, Henry totesi, ettei hänen tarvitsisi tikata sitä. Se aikaisempi vino hymy suli samantien lämpimäksi, sillä mieluummin hän tikkaisi toisen vekin, kuin menisi olohuoneeseen odottamaan, että toinen olisi valmis. Audrey tarttui toisen käteen, sivellen toisen kämmenselkää peukalollaan.
"Tiedän, ettei minun tarvitsisi, mutta minä haluan. Sitä paitsi, saanpahan viettää enemmän aikaa seurassasi", nainen sanoi ja virnisti kevyesti toiselle, ennen kuin poistui huoneesta keittiöön hakeakseen sitä ensiapupakkausta, josta kyllä löytyisi tikkaukseen tarvittavat tarvikkeet. Samalla sitä riisuttiin se jakkunsa, sillä sitä hän ei kyllä mielellään likastaisi. Jakku jätettiin keittiön tuolinselkämykselle ja lopulta tultiin takaisin kylpyhuoneeseen tikkaustarvikkeet mukanaan.
"Noniin, istuhan kiltisti, niin saan tikattua sen silmäkulmasi ja pääsemme viettämään aikaa muuallakin kuin kylpyhuoneessa", Audrey sanoi ja virnisti pienesti Henrylle.
|
|
|
|
Jun 7, 2016 20:47:39 GMT 2
Post by Deleted on Jun 7, 2016 20:47:39 GMT 2
Olisihan se pitänyt arvata, ettei Audreylla ollut aikomustakaan luopua ajatuksestaan. Hän suorastaan vaati, että saisi tikata haavan. Henry puristi hellästi naisen kättä, joka oli hakeutunut hänen omaansa. Ei hänestä ollut väittämään vastaan tässäkään asiassa, sillä Audrey oli jälleen kerran onnistunut kietomaan miehen sormensa ympärille. Hän pudisteli hienoisesti päätään, kumppaninsa hymyillessä lämpimästi. Audrey tiesi, ettei Henrystä ollut enää vastustamaan ajatusta. Hän tiesi, että sillä hymyllä oli aina erityinen vaikutus toiseen. Pakkohan hänen oli tietää, sillä olivathan he aikoinaan päätyneet naimisiinkin keskenään – ja vielä hyvinkin nopealla aikataululla. Kauankohan he olivat ehtineet edes tapailla toisiaan ennen kihlautumista... puoli vuotta? Jos sitäkään. Joka tapauksessa – Audrey osasi kyllä käsitellä Henryä, kun oli onnistunut valloittamaan toisen jääkylmän sydämenkin niin nopeasti, ja piti sitä edelleen vallassaan.
”Jos kerran haluat, niin olkoot sitten niin”, Henry huokaisi lopulta, äänessään taas se häviäjän sävy, jossa oli häivähdys itseironiaa. Hän päästi vastahakoisena irti Audreyn kädestä, kun toinen oli ryhtynyt toimeen ja lähtenyt hakemaan tarpeellisia välineitä keittiöstä.
Henry jäi odottamaan Audreyn paluuta ja riisui yltään mustan neuleensa, jonka oli pukenut kauluspaitansa päälle. Hän heitti neuleen pyykkikoriin, joka oli kylpyhuoneen nurkassa, ja katsoi itseään peilistä vielä kerran. Audreyn seura oli vienyt miehen ajatukset hetkeksi muualle, mutta pieni epävarmuus alkoi taas kalvamaan sisältä päin, kun hän mietti päivän tapahtumia. Olikohan tämä nyt se paljon puhuttu keski-iän kriisi? Henry oli kuullut, että se saattoi laueta mitä naurettavimmista asioista – kuten esimerkiksi siitä, kun ihmiset huomasivat ensimmäisen ryppynsä tai harmaan hiuksensa. Henrylle oli kertynyt juonteita ja harmaantuvia alkuja päähän jo vaativan uransa puolesta, joten hän ei niitä ollut koskaan jäänyt sen enempää pohtimaan. Tämän päivän tilanne oli kuitenkin ollut täysin toisenlainen. Ikään kuin hän olisi nyt vasta ymmärtänyt, ettei jonain päivänä pystyisi jatkamaan työssään, kun oma keho antaisi periksi. Pelkkä ajatuskin puistatti miestä, joka oli aikanaan omistanut koko elämänsä armeijalle ja maansa palvelemiselle raa'alle voimallaan.
Karkailevista ajatuksista palauduttiin taas maan pinnalle, kun Audrey tuli takaisin tarvikkeidensa kanssa. Henry istuutui toisen kehoituksesta tuolille, joka oli kylpyammeen vierellä. Naisen virneelle kohotettiin hieman kulmaa – tietenkin sillä puolella, joka oli vielä toistaiseksi säilynyt ehjänä.
”Ja minä kun luulin, että paloit halusta päästä upottamaan tuota neulaa ihooni”, Henry irvisti ilkikurisena, viitaten Audreyn tahtoon kantaa vastuu miehen tikkaamisesta. Tietenkin hän tiesi, ettei naisella ollut mitään patoumia, joiden takia toinen mieli päästä asemaan, jossa voisi aiheuttaa Henrylle fyysistä kipua. Hän luotti toiseen täysin, muttei voinut jättää tilaisuutta väliin ja olla härnäämättä Audreyta. ”Vaikka kieltämättä viettäisin iltaani jossain muissa merkeissä, kuin naisen ja terävien asioiden kanssa. Vaaroja on koettu jo ihan riittämiin tämän päivän osalta.”
|
|
|
|
Jun 7, 2016 21:18:56 GMT 2
Post by Deleted on Jun 7, 2016 21:18:56 GMT 2
Palattuaan takaisin kylpyhuoneeseen, ensimmäinen asia jonka hän laittoi merkille oli se, että toinen oli riisunut neuleensa. Tietenkin se etsittiin katseellaan ja huomattiin sen olevan pyykkikorissa. Mikäli kyseisessä paidassa oli verta, pitäisi heidän selvästi pestä mustaa pyykkiä -tai no, oikeastaan tummaa pyykkiä. Audrey hymähti pienesti itsekseen, sillä kaikkea hänkin mietti. Hänen pitäisi keskittyä ex-miehensä silmäkulman tikkaamiseen ja hän ajatteli, että näköjään olisi mustan pyykin vuoro. Ei jestas. Se toisaalta osoitti ihan sitä, ettei hän ollut niin kovin huolissaan Henryn tilanteesta. Tämä tuskin tulisi olemaan kuoleman kielissä.
Henry tajusi onnekseen totella vaaleaverikön kehotusta mennä istumaan, sillä olisi ollut harvinaisen vaikeaa paikkailla sellaisen ihmisen silmäkulmaa, joka oli itseään pidempi. Ei heillä nyt niin montaa senttiä sitä pituuseroa ollut, mutta tarpeeksi. Audrey huomasi toisen kulmakohon, mikä sai naisen huomion sitten kinnittymäänkin toiseen. Miehen sanoile pyöräytettiin silmiään. Noh, tavallaan toinen oli ihan oikeassa. Hän kyllä paloi halusta saada toisen silmäkulmassa oleva vekki umpeen, ihan vain senkin takia, että Audrey voisi itse olla rauhallisemmin mielin- ja tekisi mitä luultavammin siistimpää jälkeä kuin Henry. Sen lisäksi hän halusi kuitenkin päästä eroon tästä tilanteesta, sillä hän ei todellakaan ollut kuvitellut viettävänsä Henryn kanssa yhteistä aikaa näin, haavoja tikkaamalla. Tosin, voitti tämä sen kaikista karuimman vaihtoehdon; etteivät he näkisi lainkaan. Niinkin nimittäin oli tapahtunut muutamana yönä. Joko hän oli jo nukkumassa kun Henry tuli kotiin tai sitten kumpikin oli yömyöhään töissä ja tulleet vasta aamuyön pikkutunneilla kotiin. He molemmat omistivat kuitenkin sen verran korkean työmoraalin, ettei kummankaan luonne taitanut antaa periksi sille, että töistä lähdettäisiin silloin, kun aika oli täynnä. Audrey oli tosin tiennyt tämän jo silloin, kun oli mennyt suostumaan Henrylle vaimoksi...
"Minulla oli kyllä suhteellisen tylsä päivä... mitä sanoisit, jos minä kaipaisin vielä hieman vaaroja tälle päivälle?" tiedusteltiin ja virnistettiin toiselle. Ilkikurinen katse käväisi miehen silmissä, ennen kuin se siirtyi takaisin siihen vekkiin. Kaipa sitä sitten pitäisi ryhtyä hommiin, jotta täältä poiskin päästäisiin.
"Minun on kyllä myönnettävä yksi asia... palan halusta upottaa tämä neula ihoosi, mutta ihan vain itsekkäistä syistä. Tämä ei ole kovin nautinnollinen tapa viettää yhteistä aikaa" Audrey sanoi, ennen kuin kiinnitti huomionsa tällä kertaa siihen toisen silmäkulman vekkiin. "... Tämä voi hieman tuntua, mutta taidatkin tietää sen jo", sanottiin vielä, ennen kuin aloitettiin vekin tikkaaminen. Audrey ei pitänyt siitä, että satutti toista, vaikka teoriassa se oli Henryn auttamista. Hän oli jo satuttanut miestä ihan tarpeeksi, kun oli muuttanut aikoinaan Washingtoniin. Asian ajatteleminen sai pienen varjon käväisemään naisen kasvoilla, mutta se onnistuttiin hetken päästä kadottamaan; hänen pitäisi keskittyä siihen tikkaamiseen, eikä vanhojen asioiden mietiskelyyn.
Molempien onneksi Henry pääsi kuitenkin harvinaisen pienellä tikkimäärällä. Audrey nousi lopulta seisomaan ja tutkaili vielä muutaman sekunnin ajan kädenjälkeään, ennen kuin peruutti toisen luota, hymyillen varsin tyytyväisenä.
"Pakko myöntää, että se on ehdottomasti paljon siistimpi kuin yksikään sinun tekemäsi", nainen hymähti äännessään ehdottomasti pieni haaste.
|
|
|
|
Jun 7, 2016 22:31:03 GMT 2
Post by Deleted on Jun 7, 2016 22:31:03 GMT 2
”No – kaipa sinullekin on nautintosi suotava”, toisen katseeseen vastattiin pienellä silmäniskulla ja leveällä hymyllä. Henry vilkaisi sitten sivuten ensiaputarvikkeita, jotka Audrey ottaisi pian käsiinsä. Hän oli istunut tikattavana lukemattomia kertoja – ja tikannut usein itsensä, kun muuta vaihtoehtoakaan ei välillä ollut tarjolla – mutta ommeltavana oleminen ei tietenkään kuulunut Henryn lempiasioiden mukaan. Kukapa siitä nyt nauttisi, ellei sattunut olemaan masokisti. Mies nyökkäsi aavistuksen verran, kun Audrey varoitti, että seuraavassa vaiheessa voisi hieman tuntua. ”Auts”, hän sanoi kuivasti, kun toinen oli aloittanut tikkaamisen ja Henry tunsi neulan piston ihollaan. Perään väläytettiin tietenkin huvittunut virne. Eiköhän hän selviäisi tästäkin operoinnista ilman sen suurempia tuskia.
Ompelu sujui Audreyn toimesta näppärästi ja se oli ohi, ennen kuin Henry ennätti edes miettimään mitään ajankuluun liittyvää. Tai sitten se vain tuntui siltä, kun mies oli taas uppoutunut omiin ajatuksiinsa, kun hiljaisuus oli langennut kaksikon välille, eikä Henry ollut viitsinyt häiritä Audreyn työrauhaa aloittamalla uutta keskustelua. Tikkaaminen oli huomattavasti helpompaa, kun toinen ymmärsi olla liikuttamasta kasvojaan tai ilmeilemästä liikaa. Kun Audrey perääntyi hieman kauemmaksi ja tarkasteli Henryn kasvoja tyytyväisesti hymyillen, ei mies epäillyt lainkaan toisen onnistumista tehtävässään. Hän kallisti päätään peilin eteen sen verran, että näki tuoreet tikit, jotka oltiin ommeltu siististi haavan päälle. Henry nyökkäsi hyväksyvästi.
”Sinustahan olisi tullut lahjakas sairaanhoitaja”, naiselle virnistettiin. Henry kurotti kättään Audreyta kohti ja sai toisesta kevyen, mutta varman otteen ja veti sitten hänet ilman varoituksen sanaa syliinsä. ”Tosin hyvä vain, ettet päätynyt sille tielle. Silloin tuskin olisimme koskaan tavanneet”, hän irvisti hieman ja nojautui päällään sitten vaaleaverikön hiuksiin, hengittäen niiden tuttua tuoksua sieraimiinsa. Henry tunsi olonsa niin rauhalliseksi ja rentoutuneeksi Audreyn lähellä, että olisi voinut sulkea silmänsä ja nukahtaa siihen. Hän huokaisi syvään ja tiukensi otettaan naisen ympärillä, kietoen käsivartensa tiiviimmin toisen ympärille.
Silmiä ei kuitenkaan suljettu, vaikka Henry olikin hetken hiljaa, kuunnellen ainoastaan heidän molempien tasaista ja rauhallista hengitystä. Jonkin ajan kuluttua miestä aiemmin kalvaneet ajatukset alkoivat kuitenkin taas tulvia mieleen. Päivän tapahtumat tuntuivat piinaavan ja vaivaavan Henryä oikein kunnolla. Hän oli itse päättänyt olla keskustelemasta asiasta sen enempää kenenkään kanssa ja pitävänsä tunteet itsellään, mutta ollessaan yksin ajatustensa kanssa se ei ollutkaan niin helposti tehty. Henry nielaisi vaikeana, ennen kuin suoristi hieman ryhtiään, ja loi Audreyhin sivusilmällä merkitsevän katseen.
”Audrey. Olenko minä vanha?”
|
|
|
|
Jun 7, 2016 23:02:48 GMT 2
Post by Deleted on Jun 7, 2016 23:02:48 GMT 2
Voi heitä. Audrey ei voinut olla ajattelematta sitä tosiasiaa, että he osasivat kääntää kyllä keskustelun suuntaa ihan niin paljon kuin halusivat. Vielä vähän aikaa sitten keskustelu oli ollut hyvinkin vakavan oloista, nyt se taas oli saanut pienen leikkimielisen vivahteen. Toisaalta, mitä muutakaan heiltä voisi odottaa, kun molemmat olivat lahjakkaita puhumisessa. Ehkä heidän tulisi kuitenkin opetella pitämään ne vakavat asiat vakavina, eikä vaihdella sitä äänensävyä lennosta joka ikinen kerta.
Kyllähän Audrey sen tiesi, että se tikkaaminen oli onnistunut oikein hyvin. Hän oli ihan oikeasti tyytyväinen omaan kädenjälkeensä. Vaikka hän nyt kovin monia haavereita ollut tikannut, auttoi vakaat kädet hyvinkin paljon haavojen tikkaamisessa. Voisi melkein sanoa, että se korvaisi jossakin määrin jopa kokemuksen.
"Niin no... ainakin olemme jostakin asiasta samaa mieltä ", nainen vastasi naurahtaen. Toisen seuraavaan liikkeeseen ei ehditty reagoimaan kunnolla, joten pian vaaleaverikkö tajusi olevansa siinä toisen sylistä. Se sama lämmin hymy levisi kasvoille, sillä kieltämättä Audrey nautti hyvinkin paljon siitä, että sai olla toisen lähellä.
"Ei sitä tiedä. Olisit saanut ainakin hyvän syyn vierailla useammin sairaalassa. Tosin, siellä olisi voinut olla enemmän vaihtoehtoja joihin iskeä silmänsä" Audrey hymähti, kietoen kätensä miehen niskan taakse. Enemmänhän sairaaloissa nyt naisia oli kuin puolustusministeriössä. Ja sairaalassa hän olisi voinut viettää kahden toisen kanssa ehkä tunnin... mutta aikanaan he olivat helposti viettäneet keskenään kokonaisia iltoja.. ja muutamia öitä. Mutta ehkä he eivät tosiaan olisi päätyneet ainakaan yhteen. Sairaalassa olisi paha järjestää yksiäkään diplomatiapäivällisiä, saatikka illallisia. Ja no.. siellä Audrey ei olisi voinut esittää räiskyviä mielipiteitään, jotka erosivat välillä huomattavasti Henryn omista... ja nainen tiesi, että se oli yksi asia, mitä Henry rakasti hänessä. "Silloin tuskin olisit päässyt tutustumaan minun... mielipiteisiini", myönnettiin hiljaa hymähtäen.
Kieltämättä Audrey itsekin rentoutui siinä Henryn lähellä, sillä hän tiesi olevansa kaikkein parhaimmassa turvassa siinä. Juuri nyt se tuntui siltä, ettei hänelle voisi tapahtua mitään pahaa, kun mies oli siinä. Ja jos tapahtuisi, toinen mitä luultavammin ei lepäisi, ennen kuin saisi kiinni ne, jotka olisivat tapahtuneesta vastuussa. Ja siinä vaiheessa Audrey voisi sääliä niitä. Ehkä.
Audrey uskaltautui ummistamaan silmiäänkin hetkeksi, mutta ne tosin avautuivat kun tämä kuuli Henryn kysymyksen. Tietenkin se hämmensi naista, sillä miksi toinen nyt sellaista kysyisi. Aluksi mielessä käväisi, että olikohan kyseessä vain joku heitto, huumorilla varustettu lause, mutta toisen elekieli kertoi kaikesta muusta kuin huumorista. Audrey suoristi itseään mahdollisimman hyvin ja yritti saada kunnon katsekontaktin toisen kanssa, samalla kun siirsi toisen kätensä miehen poskelle sivelemään sitä pienesti.
"Ei, et ole vanha, mutta et tosin mikään kolmekymppinenkään. Mistä sinä tuollaisen sait päähäsi?" samassa hän tajusi kuitenkin, että se saattoi liittyä jotenkin siihen vekkiin ja vaaleaverikkö huokaisi pienesti. "Ei sinun tarvitse vastata tuohon, jos et halua. Mutta ihan tiedoksesi, en todellakaan pidä sinua vanhana." Vanhuus ja ylipäätään vanha ihminen olivat sellaisia käsitteitä, että jokaisella oli varmasti omat mielipiteensä asiasta,mutta ehei, ei Henry nyt mikään vanha ollut! Audreyn katseessa oli selkeästi säväys huolestuneisuutta, sillä vähemmästäkin sitä huolestuisi kun toinen tuollaista alkoi tiedustelemaan. Oliko hänen rakkaan Henrynsä itsetunto saanut jonkinlaisen kolauksen, mikä oli laittanut toisen epäilemään itseään?
|
|
