|
|
Jun 28, 2016 0:07:11 GMT 2
Post by Deleted on Jun 28, 2016 0:07:11 GMT 2
25TH OF MAY 2016, WEDNESDAY HOME, BROOKLYN HEIGHTS Vapaailta – Henry ei ollut päiväkausiin uskaltanut edes miettiä moista mahdollisuutta. Nyt se mahdollisuus hänelle oltiin kuitenkin suotu, kun hän oli päässyt lähtemään toimistolta jo neljän jälkeen. Työnarkomaanille, joka oli tottunut paiskimaan pitkää päivää kelloa sen enempää tapittamatta, se oli tuntunut aluksi täysin absurdilta ajatukselta. Kaikki hommat oltiin kuitenkin siltä päivältä jotenkin saatu hoidettua, eikä tapaamisiakaan ollut sovittu loppupäivälle, joten Henry oli lopulta päättänyt lähteä vain suosiolla kotiin. Mies tiesi kuitenkin, että Audreylla tulisi luultavasti menemään yhtä pitkään kuin yleensäkin, joten tätä yllättävää mahdollisuutta tehdä arki-iltana jotain mikä ei liittyisi töihin, ei voitaisi oikein heidän yhteiselle ajallekaan pyhittää. Toisaalta hän saisi tilaisuuden tehdä jotain, mitä ei ollut ikuisuuksiin tehnyt – antaa ihan vaan pelkästään itselleen omaa aikaa. Ajatus omasta ajasta oli tuntunut miehestä aluksi jopa ihan mukavalta, kun hän oli saapunut kotiin. Henry oli käynyt pitkällä juoksulenkillä ja saanut päättää tahdin oman mieltymystensä mukaisesti. Audreyn kanssa oltiin totuttu maltillisempaan vauhtiin – siitä ei nimittäin mitään hyvää seurannut, jos Henry yritti heidän yhteisillä lenkeillään kiriä tahtia. Myönnettäkööt, ettei se tietenkään ollut reilua, kun otti huomioon ensinnäkin heidän kuntoilutottumustensa erot – Audrey ei ollut luonut uraa armeijassa, eikä hän sitä paitsi joutunut työnsä puolesta pitämään fyysisestä suorituskyvystään tarkkaa huolta. Lenkin jälkeen Henry oli mennyt suihkuun ja syönyt kunnollisen aterian kaikessa rauhassa olohuoneessa television äärellä. Kun ruokailu oli kuitenkin tullut päätökseensä ja Henry joutui ajankulukseen ihan oikeasti keskittymään television antimiin, hän huomasi, ettei sieltä tullut mitään järkevää siihen kellonaikaan. Hän surffaili eri kanavilla ja jäi välillä naurahtamaan jollekin tosi-tv -sarjojen aivottomille klipeille, kunnes pysähtyi katsomaan jotain draamasarjaa, joka vaikutti etäisesti tutulta. Henry katsoi harvemmin enää televisiota muuten, kuin uutisten tai ajankohtaissarjojen takia, mutta Audreyn kanssa tuli välillä katsottua jotain – mistä hän muistikin sen sarjan, sillä Audrey seurasi sitä. Äskeisestä mielleyhtymästä Henry pääsikin ajatuksissaan siihen pisteeseen, että hän tajusi oikeasti ikävöivänsä jo Audreyta kotiin. Omaa aikaa oli saatu hänen mittapuilleen jo tarpeeksi, sillä hänellä alkoi oikeasti olemaan jo yksinäinen ja tylsistynyt olo. Henry mietti hetken, laittaisiko toiselle viestiä siitä, että oli jo kotona, mutta otettuaan puhelimensa esille hän tulikin jo toisiin aatoksiin. Hemmetti, kyllä hän nyt yhden illan pärjäisi yksin kotona. Oli niistä ennenkin ilman ongelmia selvitty. Audrey tuskin edes pystyisi vaikuttamaan mitenkään asiaan, jos hänellä oli kiire, kuten yleensä. Puhelin laitettiin siis sivuun ja televisio sammutettiin. Henry haki kirjahyllystä novellin käsiinsä ja lysähti takaisin sohvalle. Hän oli aloittanut kyseisen kirjan lukemisen joskus muutamia kuukausia sitten, mutta se oli jäänyt kesken kiireiden takia. No – nyt hänellä olisi ainakin aikaa lukuharrastukselleen, joka oli joskus ollut tiiviimpi osa miehen elämää – silloin kun Henryllä oli siis ollut enemmän aikaa omalle elämälle. Henry oli saanut luettua kymmenisen sivua, kun hän tajusi katseensa haparoivan sumeana rivien välillä. Lukeminen oli alkanut unettaa häntä. Henry ummisteli silmiään, haukotteli ja kamppaili väsymystä vastaan, joka oli hiipinyt pikkuhiljaa ottamaan miehestä vallan. Normaalisti hän pystyi kyllä valvomaan aikaisista aamuherätyksistä huolimatta. Mutta toisaalta normaalisti arkisin hänellä oli myös kädet täynnä tehtäviä, jotka eivät antaneet mahdollisuutta rentoutumiseen. Puhumattakaan siitä kahvin määrästä, jota hän päivien aikana nautti. Nyt hän ei ollut juonut yhtäkään kuppia kahvia sen jälkeen, kun oli saapunut kotiin, joten ei ollut mikään ihmekään, että sohvalla makoilu oli johtanut tähän tilaan. Henry laittoi jopa television takaisin päälle saadakseen jotain häiriötekijää aikaiseksi, ettei hän simahtaisi siihen paikkaan, mutta lopulta väsymys vei ylivoimaisen voiton. Henry nukahti sohvalle selälleen, kirja edelleen käsissää, joka oli laskeutut miehen rintakehälle. Eteisestä kuuluva äänekäs kolina havahdutti Henryn hereille. Hän availi hämmentyneenä silmiään ja vilkuili ympäristöään unenpöpperöisen tiedottomana. Hitto. Mitähän kello mahtoi olla? Televisio oli edelleen päällä, kuten aiemminkin, mutta se oli sillä hetkellä myös ainoa valonlähde olohuoneessa, johon ei tulvinut enää ikkunoista päivän valoa. Nyt oli jo yönpimeää. Sitten Henry muistikin jo kamppailunsa väsymystä vastaan, joka oltiin ilmeisesti hävitty. Eteisen kolinan oli siis pakko olla Audreyn aiheuttamaa, sillä toinen oli tullut varmasti vasta nyt kotiin. Henry kuulosteli eteisen ääniä ja varmistui siitä, että tulija oli kuin olikin hänen ex-vaimonsa. Jonkun mielestä oli varmasti kummallista, miten pelkän kuuleman perusteella pystyi tunnistamaan toisen läsnäolon, mutta kun toisen ihmisen kanssa oli elänyt vuosia, niin se oli täysin luontevaa. Se oli kuin jokapäiväinen rutiini. Toisen askeleen painotus ja se sama tömähdys, joka kuului, kun työsalkku tiputettiin lattialle. Jos kyseessä olisi joku murtovaras – tai muu tunkeilija – niin Henry olisi jo tunnistanut sen ja ponkaissut ylös niiltä sijoiltaan. Mutta koska kyse ei ollut moisesta, niin mies päätti vain jäädä sohvalle makaamaan. Hän haukotteli leveästi ja venytteli hieman käsiään, kuin päiväunilta herännyt kotikissa. Audrey löytäisi hänet kyllä siitä paikasta, kun kuulisi olohuoneesta kantautuvat äänet. |
|
|
|
Jun 28, 2016 9:42:24 GMT 2
Post by Deleted on Jun 28, 2016 9:42:24 GMT 2
Audrey`s outfit Vihdoin ja viimein Audrey oli päässyt lähtemään sieltä paikallisesta ja saanut jätettyä herra Gatesin omaan arvoonsa. Tai no, hänen rannettaan jomotti niin vietävän paljon. Oikeastaan jomotuksen saattoi luokitella jopa jonkin sortin kivuksikin. Onneksi hän saisi ottaa siihen särkylääkkeen kun pääsisi kotiin asti. Mistä hänelle tuli mieleen, ettei hän ollut laittanut Henrylle mitään viestiä myöhäisemmästä kotiintulosta. Audrey tunsi pienen omantunnon pistoksen. Hemmetti, hänen olisi pitänyt ilmoittaa toiselle siitä, että hän oli tapaamassa vielä yhtä tulevaa asiakastaan, ja ettei hän tiennyt miten pitkään siinä menisi. Vaaleaverikkö nappasi seuraavaksi itselleen taksin, jotta pääsisi edes hieman nopeammin takaisin kotiin. Varmasti se mielikin hieman paranisi sen ärsytyksen keskeltä. Päästyään vaihdoista ja viimein koti-ovelle, tajuttiin sitä vilkaista kelloa. Ehkä Henrykin olisi jo kotona ainakin kellonajasta päätellen. Ei hän yleensä näin pitkään ollut itse huitelemassa, mutta kyllä se loppujen lopuksi ihan meni jos aina joskus teki pitkää päivää. Onnekseen niitä ei ollut kovinkaan montaa viikossa, siis näitä kun saattoi selkeästi puhua ylitöistä. Pienet ylityöt nyt kuuluivat jo pelkästään naisen persoonaan. Jestas sentään. Audrey yritti seuraavaksi kaivaa avaimiaan sieltä laukusta, mikä osoittautui kyllä vaikeaksi sillä kipeällä kädellä. Oli oikeastaan hyvinkin vaikeaa saada sillä tehtyä yhtään mitään, mutta pakkohan se olisi. Hän halusi saada kotiovensa auki ja piste. Nainen haraisi hieman kärsimättömänä hiuksiaan, miettien siinä sivussa miten saisi piilotettua ongelmansa kätensä kanssa. Miehen ei tarvitsisi tietää yhtään mitään tästä pienestä välikohtauksesta mikä oli tapahtunut Gatesin.kanssa. hyvällä tuurilla hän saisi otettua sen särkylääkkeen ja pääsisi nukkumaan. Ehkä se käsikin olisi huomenna jo parempi kun se kaikki arkuus olisi poissa. Ehkä. Päästyään sisälle hän sai laskettua laukkunsa maahan ja huokaisi pienesti siitä huojennuksesta, että sai sen painon pois harteitaan. Kummasti sitä tuli vain kevyempi olo. Samassa nainen laittoi merkille television äänen olohuonesta. Nainen kurtisti hieman kulmiaan sillä se ei ollut miehen tapaista katsoa televisiota ihan näin myöhään. Ja nyt hänelle vasta ongelma tulikin, sillä eihän hän voinut sitä särkylääkettä mennä ottamaan. Se paljastaisi heti hänen kipunsa. Ehkä hän sanoisi siinä vaiheessa päänsä vain olevan kipeänä? Hemmetti.. vaaleaverikkö suuntasi seuraavaksi olohuoneeseen. Hän peittäisi vain sen kipunsa. Samalla jakun hihaa vedettiin hieman alaspäin. Se oli punottanut ja varmaankin parasta aikaa siihen alkaisi muodostumaan oikein mukavasti mustelmia. Jestas tätä tuuria. "Mikset ole mennyt jo nukkumaan?" Vaaleahiuksinen tiedusteli naurahtaen kun toinen huomattiin sohvalla loikoilemassa. Kasvoille suli lämmin hymy ja samalla mentiinkin toisen luokse ja painettiin huulet hellästi miehen omia vasten. "Anteeksi, unohdin kokonaan ilmoittaa hieman pidentyneestä työpäivästä" Audrey pahoitteli toiselle, sipaisten miehen poskea pienesti terveellä kädellään. Hänen tulisi käyttäytyä mahdollisimman normaalisti ja Henry ainakin vaikutti sen verran väsyneeltä, että tuskinpa toinen kotonaan olisi niin tarkkaavainen, että huomaisi sitä hänen rannettaan, jos hän kunnolla peittelisi sen.
|
|
|
|
Jun 28, 2016 18:48:45 GMT 2
Post by Deleted on Jun 28, 2016 18:48:45 GMT 2
Askeleet kulkivat eteisestä kohti olohuonetta, joten Audrey oli tiedostanut Henryn hereillä olon, kuten mies oli aavistellutkin. Hän käänsi päätään aavistuksen verran tulijan suuntaan ja näki naisen lähestyvän sohvaa, jossa toinen makoili. Henryn suupielet nykivät pieneen hymyyn, kun heidän katseensa kohtasivat ja Audrey kysyi, miksei hän ollut mennyt vielä nukkumaan. He vaihtoivat hellän suukon, kun nainen oli tullut miehen luokse. Henry odotti, että Audrey sai santtua kerrottavansa, ennen kuin vastasi selitykseen päätään hienoisesti pudistellen. Ei Audreyn tarvinnut pahoitella mitään – eihän hän ollut velvollinen ilmoittamaan toiselle työpäiviensä pitkittymisestä. Varsinkaan, kun Henrykään ei läheskaan aina ehtinyt – tai muistanut – kertoa moisista, kun niitä päiviä sattui heidän kahden kohdalleen enemmän, kuin usein.
”Kyllä sinä tiedät, ettei se haittaa minua ollenkaan”, Henry sanoi sitten ja laski rintakehällään olleen kirjan viereiselle sohvapöydälle. ”Tai siis – ethän sinä voi sille mitään, ja minä ymmärrän sen.” Katse kohotettiin Audreyn silmiin pehmeästi. Hän nosti toisen kätensä naisen omalle, joka oli noussut silittämään miehen poskea. Henry puristi sitä hellästi ja vei toisen käden huulilleen, joilla painettiin kevyt suukko rystysille. Hän huomasi jo Audreyn kasvoilta, ettei toisella ollut takanaan mikään kevyt päivä. Sitä paremmalla syyllä Henry ei halunnut, ettei naiselle jäänyt sellaista käsitystä, että toinen olisi hänen takiaan valvonut niin myöhään. Ja teknisesti ottaen mies ei ollut edes valvonut, vaan torkahtanut sille sohvalle oman väsymyksensä takia.
”Sitä paitsi pääsin tänään töistä jo neljän jälkeen. Aloin jossain vaiheessa iltaa lukemaan kirjaa ja nukahdin vahingossa”, Henry virnisti puolittaisesti ja haukotteli taas. Hän oli vieläkin pienessä tokkurassa uniensa jäljiltä – kuten aina, jos hän sattui nukahtamaan kesken päivän. ”Ja heräsin vasta äsken, kun kuulin sinut. Joten tavallaan minä olin jo nukkumassa”, hän hymähti sitten. Miehestä tuntui siltä, että olisi voinut nukkua siinä aamun asti, jos Audrey ei olisi tullut kotiin. Se ei olisi tosin tehnyt kovinkaan hyvää hänen selälleen, sillä sohvalla nukkuminen ei ollut siitä mukavimmasta päästä.
Henry silitteli peukalollaan naisen kättä. ”Minulla oli kamalan pitkästyttävä ilta yksin”, hän mutristi suutaan. Ei hän tietenkään ollut ollenkaan pahoillaan siitä, että oli päässyt lähtemään töistä aikaisemmin, mutta tylsyyshän siinä oli iskenyt, kun tekeminen oli loppunut kesken, eikä toinen puoliskokaan ollut kotona. Henry olisi toisaalta voinut käyttää aikansa vaikka kuulumisten vaihtamiseen niiden muutamien ystävien kanssa, joita hänellä oli, mutta hän ei ollut silloin sillä tuulella, että olisi jaksanut lähteä kotiovea pidemmäksi. Seuraavana aamuna olisi joka tapauksessa taas työpäivä. ”Minulla oli jopa niin tylsää, että harkitsin peseväni pyykkiä. Mutta sitten tulin järkiini”, Henry vitsaili ja nyrpisti nenäänsä leikkisästi. ”Mutta millainen päivä sinulla oli – siis muuten kuin kamalan pitkä?”
|
|
|
|
Jun 28, 2016 22:22:56 GMT 2
Post by Deleted on Jun 28, 2016 22:22:56 GMT 2
Tietenkin se lämmin hymy vain syveni huulilla, kun kuultiin Henryn sanat kuultiin. Tietenkin hän sen tiesi, ettei toinen ollut hänelle siitä mitenkään ottanut itseensä ettei hän ollut ilmoittanut toiselle sen koommim pidentyneestä päivästään, mutta se häiritsi hieman Audreyta. Kylöä hän tiesi ihan kokemuksesta, ettei aina voinut ilmoittaa toiselle aikataulujen venymisestä, mutta vaaleaverikkö tiesi myös, että toinen arvosti ihan naisen tavalla sitä, että venyvistä aikatauluista pyrittiin ilmoittamaan toiselle. Ja olihan se kieltämättä ihan kätevääkin. Se jonkinsortin ärtyneisyys mitä nainen oli tuntenut sitä venäläistä kohtaan tuntui katoavan, kun hän sai uppoutua miehen pehmeään katseeseen. Toisen pehmeässä katseessa oli kyllä jotain, mitä nainen olisi halunnut tutkia pidempäänkin, ihan oikeasti. Sillä tuntui olevan jokin mystinen vaikutus häneen, oli aina ollut.
Kevyt henkäys karkasi naisen huulilta, kun toinen ilmoitti että oli päässyt jo neljältä. Hemmetti, jos hän olisi sen tiennyt, olisi nainen voinut yrittää aikaistaa sitä tapaamista sen hemmetin ehkä-tulevan-asiakkaansa kanssa, joka ei ollutkaan koskaan ilmestynyt paikalle. Saakeli. Hän olisi voinut vaikka karata heti sieltä baaristakin pois, kun oli saanut sen tekstiviestin. Noh, se välikohtaus olikin tapahtunut ennen sitä viestiä, joten siihen Henryn ilmoitus ei olisi vaikuttanut. Nyt Audrey tunsi vieläkin enemmän sitä pientä omantunnon tuskaa, ettei hän ollut voinut lähteä aikaisemmin. Vaaleahiuksinen meinasi kohottaa sen toisen kätensä toista kohti, laskien sen kuitenkin takaisin kylkensä viereen. Ehei, sitä kättä ei näytettäisi toiselle. Hänen toinen kätensä oli kuitenkin juuri Henryn otteessa, joten...
"Voi sinua... olisit vain mennyt suoraan sänkyyn kun alkoi väsyttämään. Ei olisi tehnyt kauhean hyvää selällesi, jos olisit siinä joutunut nukkumaan vielä hieman pidempään", sanottiin ja virnistettiin pienesti. Tietenkin Audrey olisi siinä tapauksessa muitta mutkitta tarjonnut miehelle selkähieronnan, mutta ainakaan nyt hän ei olisi jaksanut. Vino hymynpoikanen nyki kasvoille, toisen todetessa iltansa olleen pitkästyttävä yksin. "Pyykkiä?", tiedusteltiin huvittuneena kulmaansa kohottaen toiselta. Tässä kohtaa hän olisi kokeillut ehkä oliko toinen kipeänä,mutta koska se hemmetin käsi... Valitettavasti Henry päätti ottaa puheeksi hänen työpäivänsä ja raskas huokaisu karkasi naisen huulilta.
"Ei mitenkään kehuttava. Minun piti tavata yksi lainedustaja tässä viimeisen parintunnin aikana, mutta kyseinen henkilö ei suvainnut saapua paikalle lainkaan. Sain viestin hieman jälkeen sovitun tapaamisen, ettei hän pääse paikalle. Ja ärsyttävintä koko tilanteessa on se, että joudun etsimään hänet käsiini vielä tämän episodin jälkeen", tuhahdettiin ja meinattiin hieraista otsaansa, mutta sen kipeän ranteen nostaminen sai vihlaisun aikaiseksi, ja käsi laskettiin takaisin alas. "Ja nyt vielä ärsyttävämpää on se, että jos olisin tiennyt sinun olevan täällä... olisin voinut itse ottaa yhteyttä ja yrittää aikaistaa tapaamista, kun olin saanut työt tehtyä hieman nopeammin kuin olin olettanut. " sinisten silmien katse siirrettiin toiseen hieman anteeksipyytävän oloisena. "Mutta.. voisimmeko puhua jostakin muusta kuin minun työpäivästäni?"
|
|
|
|
Jul 7, 2016 20:38:13 GMT 2
via mobile
Post by Deleted on Jul 7, 2016 20:38:13 GMT 2
Naisen elekielestä pystyi tulkitsemaan, ettei toisen työpäivää kovin kaihoisasti muisteltu. Henry tunsi olevansa pahoillaan siitä, että oli mennyt kysymään siitä. Audrey oli vielä tullut niin myöhään kotiin, ettei raportointi ollut varmasti ensimmäinen asia, jonka hän olisi halunnut tehdä vapauduttuaan töistä. Olisihan se nyt pitänyt tietää. Henry kuunteli toista hiljaa ja hymyili sitten hieman, kun nainen oli saanut kerrottua sanottavansa. Hän nyökkäsi ymmärtäväisesti toisen ehdotukselle vaihtaa puheenaihetta. "Tietysti. Olen pahoillani, ei ollut tarkoitus udella ikäviä asioita", Henry sipaisi Audreyn poskea hellästi, ennen kuin painoi siihen kevyen suukon. Toivottavasti hän onnistuisi edes jotenkin auttamaan toista unohtamaan työasiat hetkeksi.
Mies kietaisi kätensä sitten naisen ympärille ja veti hänet hellään syleilyyn. Käsi silitteli toisen kylkeä rauhoittelevasti. Henry nojautui Audreyn päätä vasten pehmeästi.
"Voisin sinulle kunnon hieronnan päästä varpaisiin, ennen kuin menet nukkumaan. Jos se vain kelpaa", hän ehdotti. Vino hymy nousi miehen kasvoille, sillä hän tiesi, että nainen tuskin osaisi kieltäytyä niin avokätisestä tarjouksesta. Henry kosketti huulillaan kevyesti Audreyn kaulaa ja antoi toisen kätensä hivuttautua naisen olkapäälle. Hän veti Audreyn päällä olevaa jakkua hieman alemmas samalla, kun antoi huultensa koskettaa naisen kaulaa hieman alempaa.
"Anteeksi, etten osaa pitää näppejäni erossa sinusta", Henry naurahti matalasti Audreyn kaulaa vasten. "Ikävöin sinua vain niin kamalasti", hän virnisti ja suukotti toisen kaulaa taas. Hemmetti, miksi Audreyn pitikin olla niin vastustamaton. Hän tarjoaisi toiselle hieronnan vaikka ihan milloin vain kovin mielellään.
|
|
|
|
Jul 8, 2016 11:49:45 GMT 2
Post by Deleted on Jul 8, 2016 11:49:45 GMT 2
"Ei sinun tarvitse tuollaisesta pyytää anteeksi", nainen sanoi hymyillen vinosti toiselle. Ei hän halunnut, että Henry tuntisi jonkinlaista huonoa omaatuntoa siitä, että oli juuri kysellyt hänen työpäivästään, joka ei todellakaan ollut mikään maailman parhain. Vaikka Audrey tiesi, että Henry oli varmaankin jo hänen olemuksestaan huomannut sen, ettei kaikki ollut mennyt ihan niin hyvin kuin olisi pitänyt, niin silti. Ei vaaleaverikkö osannut luetella yhtäkään syytä, minkä vuoksi Henryn piti olla pahoillaan tiedustelustaan. Audrey sulki silmänsä nauttiessaan siinä Henryn lähellä olemisesta. Siinä oli kyllä yksi paikka, missä olemiseen nainen ei voisi kyllästyä. Jos hän pääsisi aina rankan työpäivän jälkeen Henryn syleiltäväksi, niin hänhän voisi alkaa painaa joka päivä niitä rankkoja päiviä. Tosin, onnekseen nainen tiesi sen, ettei hänellä tarvinnut olla rankkaa päivää päästäkseen toisen lähelle. Siinä piti vain olla sopivat työvuorot.
"Tiedät kyllä etten osaa kieltäytyä noin avokätisestä tarjouksesta...", Audrey vastasi toiselle avaten tällä kertaa silmänsä. Sen sijaan, että hän olisi saanut kohdistaa ne jäänsiniseen pariin, hän sai tuntea toisen huulet kevyesti kaulallaan, jolloin pienoinen naurahdus karkasi naisen huulilta. Niin siis se hieronta? Toisen vetäessä sitä jakkua hieman alemmaksi, meinasi Audrey tietenkin täysin varomatta antaa toisen riisua sen vaikka saman tien mikäli niin tahtoisi. Mutta sitten, se ranne palasi mieleen. Jos jakku lähtisi hänen päältään, sitä rannetta ei ollut enää mikään peittelemässä. Toisaalta, olohuoneen ainoa valaistus oli se televisio, joten ehkei mies näkisi ranteen kohtaloa. Se vasta epäilyttävää hänen suunnaltaan olisikin ollut, mikäli hän ei olisi halunnut sitä jakkua pois päältään. Pienoisesti Audrey hymähti miehen sanoille, sillä tämän sanat toimivat kyllä ihan toisinkin päin. Ei Audreykaan mitenkään kovin taitavasti osannut pitää niitä näppejään erossa miehestä, jos ihan tarkkoja oltiin.
"Hmh. En kyllä tiedä olenko siinä yhtään sen taitavampi..." Audrey hymähti viitaten siihen aikaisempaan suudelmaan. Josta naiselle tulikin mieleen, että sen päivän aikana he todellakin olivat ehtineet vaihtamaan vain sen yhden suudelman. Niinpä sekin asia haluttiin korjata. Audrey kohotti Henryn leukaa hellästi sen verran, että sai painettua huulensa miehen omia vasten uuteen suudelmaan. "Minäkin kaipasin sinua. Paljon"
|
|
|
|
Jul 8, 2016 20:14:46 GMT 2
Post by Deleted on Jul 8, 2016 20:14:46 GMT 2
Toinen ei selvästi aikonut kieltäytyä miehen esittämästä tarjouksesta, joten Henry virnisti entistäkin leveämmin ja jatkoi jakun hivuttamista. Hän siirsi toisen kätensä hitaasti napeille, jotka avattiin siinä samalla. Henry keskeytti puuhansa hetkeksi, kun hän tunsi naisen käden leuallaan. Hän oli kohottamassa katsettaan kysyvästi toisen silmiin, mutta pian Audreyn huulet olivatkin jo painautuneet miehen omia vasten. Hän sulki silmänsä ja vastasi suudelmaan pienesti hymyillen. ”Tulihan se sieltä”, Henry kiusoitteli, kun Audrey totesi kaivanneensa myös toista. ”Pelkäsin jo, että olit ehtinyt tyystin unohtaa minut”, hän lisäsi leikkisään sävyyn ja suikautti vielä nopean suukon toiselle, joka painettiin alahuulille. Mies jatkoi sitten jakun riisumista, joka oli jäänyt kesken. Viimeistenkin nappien avauduttua se hivutettiin kokonaan pois naisen yltä ja aseteltiin sohvan selkämykselle.
”Ehkä tämän hieronnan jälkeen en unohdu niin helposti mielestäsi”, Henry kohotti kulmaansa ja hymyili viekkaasti Audreylle. Hän ohjasi naista istumaan eteensä kasvot pois päin niin, että miehen kädet ulottuivat paremmin toisen harteille ja selälle. Ohjatessaan toista hän kosketti naisen kättä – ja samalla katseen käydessä siinä se pysähtyi Audreyn ranteelle. Henry rypisti hieman otsaansa, kun hän huomasi ranteen punoittavan epätavallisella tavalla ja se näytti hieman turvonneeltakin. Hän tarttui omalla kädellään toisen käsivarresta kevyesti, varoen ranteen aluetta. Käsivarsi kuitenkin nostettiin hieman ylemmäs, että Henry näkisi paremmin, pitikö hänen havaintonsa paikkansa.
”Audrey – mikä tämä on?” Hän kysyi katsoessaan rannetta ja varmistui lopullisesti siitä, että Audrey oli loukannut ranteensa jossakin. Tai siis, joku oli loukannut Audreyta. Ne jäljet eivät voineet ilmestyä itsestään siihen. Henry oli nähnyt itse niin monta väkivalloin tehtyä vammaa, ettei hän voinut erehtyä siitä mitä näki.
”Missä olet oikein ollut?” Henry ei päästänyt vieläkään irti Audreyn käsivarresta ja siirsi katseensa nyt naisen kasvoihin. Ei ihme, ettei toinen ollut kovinkaan halukas puhumaan työpäivästään. Henry ei kuitenkaan pitänyt siitä, ettei hän ollut heti kertonut ranteestaan. He olivat puhuneet siitä monesti, että Audreyn täytyisi kertoa Henrylle heti, jos hänelle sattui jotain tai käyttäytyi uhkaavasti häntä kohtaan. Heidän kohdalleen oli viime aikoina sattunut niin monia vastoinkäymisiä, että heidän olisi oltava entistäkin enemmän varuillaan. Henry ei kestäisi sitä, jos hän menettäisi tyttärensä lisäksi myös Audreyn. Hemmetti, miksei nainen ollut heti soittanut hänelle... Henry alkoi käymään ajatuksissaan ylikierroksilla jo pelkästään siitä ajatuksesta, että toiselle olisi voinut sattua jotain pahempaakin. Hän kuitenkin päätti yrittää pysyä tyynenä ja antaa Audreylle mahdollisuuden selittää tilannetta, vaikka miehen sisällä kuohuikin.
|
|
|
|
Jul 8, 2016 21:43:54 GMT 2
Post by Deleted on Jul 8, 2016 21:43:54 GMT 2
Henry olisi tiennyt heti, että jotakin oli pielessä, jos hän ei suostuisi toisen niinkin avokätiseen tarjoukseen. Hän ei ollut tehnyt niin ikinä aikaisemmin, joten vähempikin poikkeava käytös herättäisi epäilykset. Ja ehkä se ranteenkin kipu oli lieventynyt aavistuksen verran, kun hän sai vain keskittyä Henryyn. Mystistä. "Voi kuule.. sinun unohtamiseen tarvitaan paljon muutakin kuin yksi rankka työpäivä", Audrey vastasi hymyillen. Ei hän todellakaan pystyisi unohtamaan Henryä yhden työpäivän aikana. Ja jos totta puhuttaisiin, niin kyllä hän oli ajatellutkin toista työpäivänsä aikana muutamaankin otteeseen. Jopa silloin kun hän oli joutunut vaihtamaan muutaman sanasen Gatesin kanssa. Jos totta puhuttiin, se jakun riisuminen sai hänet hieman huolestuneeksi, mutta ei hän nyt siinä mitään voisi enää perääntyä. Se vasta saisikin miehen hälytyskellot soimaan ja... se vasta olisi paha juttu.
"Mmmh...minusta tuntuu, että sen jälkeen en kykene unohtaman sinua ikuisuuteen", Audrey hymyili hieman leikkisästi toiselle. Sitä tiedettiin, että ikuisuus kyllä oli pitkä aika, mutta ei hän kyllä valehdellutkaan. Henry osasi olla hyvin... taitava siinä hieronnassa, joten ei olisi yhtään mikään ihme, ettei nainen pystyisi unohtamaan toista myöhemmin vaikka haluaisikin. Karu totuus oli, ettei hän ollut pystynyt ihan kokonaan unohtamaan Henryä silloin kaksikon avioeronkaan jälkeen. Ja se yhteinen hotelliyö silloin todisti sen oikein hyvin. Audrey tiesi sillä sekunnilla, kun Henry oli tarttunut omalla kädellään hänen käsivarrestaan kevyesti, että oli ollut virhe lähteä leikkimään ranteen kanssa. Tietenkin Henry tulisi huomaamaan sen ja... ottaisi asian puheeksi. Sen sijaan, että toinen olisi antanut naisen käsivarren vain olla, toinen nosti sitä hieman ylemmäksi, mitä ilmeisemmin tarkastellakseen hänen rannettaan. Audrey ei jaksanut laittaa vastaan ja luovuttaneena nainen sulkikin silmänsä, ennen kuin avasi ne pienen viiveen jälkeen, kun toinen oli tiedustellut sitä hänen rannettaan.
"Minähän kerroin, että minulla piti olla tapaaminen", aloitettiin huokaisten alistuneena. Audrey muutti asentoaan hieman, jotta sai katsottua toista silmiin. Ei hän olisi pystynyt valehtelemaan toiselle edes silloinkaan, jos olisi ollut toiseen selkäpäin. Ja hitto soikoon... ei hän olisi edes jaksanut alkaa valehtelemaan. Henry haistaisi sen heti ja vaatisi selitystä niin kauan, että se tapahtuisi. "Törmäsin siellä yhteen... no yhteen tyyppiin. Hän.. onnistui ärsyttämään minua sen verran paljon, että taisinpa antaa hänelle ihan syyn tuohon", myönnettiin huultaan purren. Tosin, Gatesille ei varmasti ollut ollut temppu eikä mikään satuttaa naista- tai tässä tapauksessa Audreyta. Ja tämäpä oli ollut tarpeeksi typerä tapaus ja ärsyttänyt Audreyta. Jos Audrey olisi ollut kostonhimoisella päällä, niin eihän hänen olisi tarvinnut kuin mainita asiasta Henrylle, joka varmasti pitäisi kyllä huolen, ettei Gates tulisi astumaan enää Audreyn lähelle, mutta Audrey tiesi, ettei Gatesista tulisi olemaan ongelmia... ainakaan tämän luokan ongelmia enää. Toinen tuskin kävisi toista kertaa häneen käsiksi, ottaen huomioon hänen ammattinsa- ja Gatesilla oli myös hyvin paljon hävittävää. Vaaleaverikkö kohotti terveen kätensä koskettaakseen miehen poskea hellästi, melkein kuin yrittäen saada toista vakuuttuneeksi, ettei mitään hätää tässä ollut. "Edes hän ei ole kuitenkaan niin tyhmä, että tekee saman uudestaan, joten siitä miehestä sinun ei tarvitse olla huolissasi"
|
|
|
|
Jul 9, 2016 19:19:30 GMT 2
Post by Deleted on Jul 9, 2016 19:19:30 GMT 2
Henry siristi silmiään ja pudisteli päätään epäuskoisena. Mihin ihmeeseen Audrey oli sopinut tapaamisen, jos hän oli sattumalta törmännyt siellä ihmiseen, joka oli selkeästi yrittänyt vääntää toiselta ranteen sijoiltaan? Tuskin mihinkään päivänvaloa kestävään paikkaan. Harva oli niin typerä, että olisi julkisella paikalla monen todistajan läsnäollessa käynyt syyttäjään käsiksi. Henryn sydän jätti lyönnin välistä, kun hän kävi päässään kuvitteellista tilannetta, jossa Audrey olisi liikkunut jollain epämääräisellä alueella, joka kuhisi kostonhimoisia rikollisia. Hemmetin Audrey. Henry ei tietenkään voinut seurata toisen menemisiä kuin mikäkin pakkomielteinen kyttääjä – ei hänellä ollut mitään oikeutta puuttua Audreyn vapauteen liikkua missä halusi – mutta olisi nainen voinut silti edes ottaa huomioon Henryn huolenaiheet. Ne eivät nimittäin mistään turhasta olleet nousseet. Audrey oli aivan liian varomaton ja Henry pelkäsi, että toinen kävelisi vielä jonakin päivänä suoraan ansaan.
Mies huokaisi syvään. Miten hän voisi esittää asian siten, ettei siitä syntyisi riitaa? Henry oli suorapuheinen, mutta hän myös tiesi, ettei se aina kannattanut, jos siitä seurasi pelkkää haittaa. Tavoitteena oli kuitenkin saada Audrey vakuuttuneeksi siitä, ettei hänen toimintansa ollut turvallista – eikä suututtaa tai loukata toista. Sitten Henry katsoi taas naisen ruhjottua rannetta. Häntä suututti, että joku oli tehnyt niin Audreylle. Ja tavallaan häntä suututti myös se, että toinen antoi muille tilaisuuden siihen. Pahoinpidelty käsi oli pientä siihen verrattuna, mitä olisi voinut tapahtua, jos joku olisi halunnut satuttaa häntä kunnolla.
”Ei”, Henry sanoi lopulta jäykästi ja pudisteli taas päätään. ”Mitä tahansa teitkin sille tyypille – se ei oikeuta mitään. Audrey – sinä tiedät sen itsekin, ettei toisten ranteiden vääntäminen ole todellakaan laillista.” Hänestä tuntui osittain jopa hölmöltä, että joutui sanomaan sen ääneen Audreylle, joka työkseen väitteli näistä aiheista. Miten ihmeesssä naiselle oli ihan ”ok”, että joku oli kajonnut häneen väkivaltaisesti?
”Ja tiedän ettei se kuulu minulle, missä päätät itse aikaasi viettää, mutta...” Henry aloitti selkeästi tuohtuneena, mutta yritti esittää asiansa rakentavaan sävyyn. Hän veti taas syvään henkeä ja sulki silmänsä hetkeksi. ”Audrey, mitä helvettiä oikein ajattelit?” Mies sitten töksäytti hieman pingottuneella äänellä ja katsoi taas naista. Okei, se yritys ei ollut mennyt kovinkaan hyvin. ”Kuka se tyyppi on? Jos hän onnistui tekemään jo tuon ja pääsemään kuin koira veräjästä” – Henry osoitti Audreyn punoittavaa rannetta – ”niin mitäpä luulet, mikä enää estäisi häntä menemästä sen pidemmälle?” Henry ei ollut todellakaan vakuuttunut siitä, ettei hänen tarvitsisi olla huolissaan. Häntä huolestutti se, mihin tilanteeseen Audrey vielä voisi joutua, jos hän ei osannut ottaa tällaisia asioita vakavissaan.
|
|
|
|
Jul 9, 2016 21:45:34 GMT 2
Post by Deleted on Jul 9, 2016 21:45:34 GMT 2
Jo se Henryn syvä huokaisu teki kyllä Audreylle selväksi, ettei tämä keskustelu todellakaan ollut vielä tässä. Hemmetti soikoon, että Henry osasi olla jääräpäinen joidenkin asioiden suhteen. Ei vaaleahiuksinen tosin voinut toista siitä syyttää, luoja sentään miten hän olisi huolissaan, jos Henry tulisi joku kerta kotiin ranne samanlaisessa kunnossa kuin hänen omansa oli tällä hetkellä. Tavallaan siis hän jopa ymmärsi miehen huolestuneisuuden- mutta silti se osasi tavallaan ärsyttää häntä. Ei hänen menemisiään tarvinnut vahtia, ja mitä Gatesiin tuli, tämä ei todellakaan tulisi käymään häneen käsiksi toista kertaa ellei tahtoisi menettää poikaansa. Tai no, menettäisi ja menettäisi, mutta tuomion hän onnistuisi kyllä Gatesille siinä vaiheessa hankkimaan. Ja vaikka mies saattoikin näyttää hieman tyhmältä, niin niin tyhmä toinen ei ollut.
"Oletko tosissasi?", nainen kohotti toista kulmaansa ja katsoi toista hieman ärtyneenä. Ihan kuin hän ei tietäisi, ettei ranteiden vääntäminen ole laillista. Teknisesti, toinen ei ollut vääntänyt hänen rannettaan. Ja eipä sille tapaukselle löytyisi edes todistajia. Kaikki siellä kapakassa varmaankin joko kammoksuisivat Gatesin kostoa, tai eivät muuten vain halunneet toimia yhteiskunnan syyttäjän hyväksi. Joten.. no eipä tässä oikein auttanut muu kuin niellä tappio. Ilman todisteita ei tulisi olemaan mitään mahdollisuuksia. Ja sekin paikallinen baari oli varmaan yksi niistä, joissa ei ollut tietoakaan siitä, mitä sana valvontakamera tarkoitti. Siitä ei siis olisi ainakaan hyötyä. Nainen manasi raskaasti mielessään, että oli mennyt suostumaan siihen hierontaan. Hänen olisi pitänyt vain olla suostumatta siihen ja mennä suorinta tietä nukkumaan. Ja jos se ranne aamulla olisi ollut parempi...
Audreyn kulma kohosi hieman enemmän, kun toinen oli saanut aloitettua lauseensa hyvinkin tuohtuneeseen sävyyn. Hänellä oli juuri takanaan raskas työpäivä, ja Henry aloitti silti hänelle saarnaamisen - huolestuneisuudestaan tietenkin. Audrey ei vain voinut sille mitään, ettei hän pitänyt siitä. Sen sijaan, että vaaleaverikkö olisi alkanut syöttelemään jotakin vastalauseita väliin, odotti hän että toinen sai puhuttua asiansa ihan kokonaan loppuun, ennen kuin koki tarpeelliseksi puuttua asioihin.
"Hän liittyy yhteen vanhaan tapaukseeni, joten en todellakaan ole kertomassa sinulle hänen nimeään", nainen tuhahti pitäen katseensa kuitenkin Henryssä. "Hänellä on kuitenkin jo aikuinen poika, jota hän ei ole nähnyt vankilareissujensa takia kovinkaan paljoa. Hän ei tule tekemään mitään typerää uudestaan. Se kävi hyvin selväksi tämän kertaisella tapaamisella. Ja ennen kuin edes kysyt, etteikö tämä ranne-juttu ollut tyhmyyttä... niin oli. Mutta sille ei tule löytymään todisteita yhtään sen enempää, kuin sanat" sanottiin turhautuneena. Kyllä, hän olisi halunnut laittaa Gatesin vastuuseen siitä, että tämä oli käynyt häneen käsiksi, mutta syyttäjänä oli jo oppinut, ettei kaikki tapaukset saaneet oikeudenmukaisuutta osakseen. Ja mikään ei todellakaan olisi oikeuttanut Gatesia pitämään siitä ranteesta niin helvetin lujaa kiinni, hän oli sentään meinannut vain puolustautua toisen lähentelyiltä.
"Henry ihan oikeasti. Tiedän, että olet huolissasi tästä, minusta. Siitä missä liikun, ja kaikesta muustakin. Mutta tämä ei kuulu siihen kastiin, yksittäistapaus", ääni oli selkeästi kadottanut kaikki ne ärtyneisyyden piirteet. Hän halusi vain yrittää hitto soikoon sopia tämän, hänen hyvin ansaittu iltansa ei saisi todellakaan mennä tähän. Audrey pujotti terveen kätensä toisen sormien lomaan, ja kohotti toisen kättä sen verran, että sai vuorostaan painettua toisen kämmenselälle hellän suukon. "Ei huolehtimisen arvoinen henkilö tällä kertaa. Hän ei ansaitse sinun ajatuksissasi yhtään tilaa"
|
|
|
|
Jul 9, 2016 22:59:56 GMT 2
Post by Deleted on Jul 9, 2016 22:59:56 GMT 2
Turhautuneisuus sen kuin kasvoi, kun Audrey lähti puolustuskannalle, eikä myöntänyt vieläkään olevan huolissaan siitä, mitä hänelle sinä päivänä oli tapahtunut. Aina sama juttu – Henry ei voinut käsittää, miten erilaisella tavalla Audrey saattoi nähdä asiat, kuin hän. Vaikutti siltä, ettei miehen mielipiteellä ollut tämän asian suhteen väliä. Henry mutristi tyytymättömänä huuliaan tiukaksi viivaksi. Hän ei halunnut olla mikään ylihuolehtivainen kumppani, joka ei antanut toiselle tilaa edes hengittää yksin. Mutta Audreyn välinpitämätön asenne – siis Henryn näkemyksen mukaan – omaa turvallisuutta kohtaan sai hänet pohtimaan sitä, että toinen vaikutti todella tarvitsevan jonkun, joka katsoisi peräänsä. Henry ei pitänyt siitä ajatuksesta, mutta toisaalta vielä vähemmän hän halusi, että Audreylle tapahtuisi jotain.
”Miten voit olla muka niin varma? Audrey – toivon ettet ihan tosissasi suhtaudu tähän noin kevyesti”, Henry vastasi naisen vakuutteluyrityksiin, jotka eivät häntä vieläkään miellyttäneet. ”Ja vaikka tämä olisikin vain yksittäistapaus, niin se oli silti helvetin väärin”, hän kiristeli hampaitaan. Henry halusi kuristaa sen tyypin, joka oli tehnyt niin ikävästi Audreylle. Hän ei tietenkään tiennyt tapahtuneen taustoja tai muutakaan siitä ihmisestä, sillä Audrey oli ollut hyvin lyhytsanainen asian suhteen, mutta siinä oli jo kylliksi syitä miehelle inhota sitä tuntematonta. Henryä ärsytti suunnattomasti, ettei Audrey suostunut kertomaan kyseisen henkilön nimeä, mutta toisaalta hän ymmärsi, miksei nainen tehnyt sitä. Jos hän olisi kertonut sen, niin Henry olisi saattanut tehdä jotain hyvin äkkipikaista ja harkitsematonta.
Henry havahtui vihaisista ajatuksistaan siihen, kun Audrey oli tarttunut miehen käteen. Audrey ei selvästi halunnut enää väitellä tästä aiheesta. Henry taas koki, ettei ollut vieläkään tyytyväinen – ehei, hän ei olisi tyytyväinen, ennen kuin saisi naisen todella tajuamaan, ettei hän voinut suhtautua niin lepsusti väkivaltaisesti käyttäytyviin ihmisiin. Kun mies tunsi hellän suukon kämmenselällään, hän kuitenkin huokaisi taas syvään. Ei hänkään varsinaisesti halunnut riidellä. Jos he lähtisivät sille tielle, niin ties kuinka pitkään sekin riita tulisi kestämään – ja lopputuloksena olisi todennäköisesti mykkäkoulu, joka päättyisi vasta silloin, kun jompikumpi heistä nöyrtyisi pyytämään anteeksi. Siitä tuskin olisi siis hyötyä. Hänen täytyi saada Audrey muuttamaan mielensä jollain toisella tavalla – mikä ei tapahtuisi kyllä hetkessä. Henry puristi sormiaan aavistuksen verran tiukemmin naisen omia vasten.
”Joo, olen huolissani sinusta – mutta en vain... voi suhtautua tähän yhtä kevyesti kuin toivoisit”, hän sanoi jo rauhoittuneempaan sävyyn. Henry hieraisi sitten varovaisesti naisen toista kättä, josta oli jo höllentänyt otettaan rennommaksi. ”Mikset kertonut minulle heti tästä? Olisin huomannut sen ennemmin tai myöhemmin”, hän kysyi ja oli aidosti hämillään siitä, miksei Audrey ollut ottanut asiaa itse puheeksi. Henry tuli kotiin useasti – tosin nykyään vähän harvemmin – jonkun uuden naarmun kanssa, mutta se oli hänen ammatissaan ominaista. Audrey oli silloin itse aina hyysäämässä miestä. Nyt kun Audreylle oli sattunut jotain, niin nainen oli ollut vaitonainen koko asiasta. Sekin huolestutti Henryä. ”En minä halua kytätä tekemisiäsi, vaikka saatan välillä vaikuttaakin siltä... vähän”, hän sanoi sitten hiljaa. ”Mutta kun tulet kotiin tällaisen kanssa, etkä mainitse siitä sanaakaan, niin se huolestuttaa minua.”
|
|
|
|
Jul 9, 2016 23:46:22 GMT 2
Post by Deleted on Jul 9, 2016 23:46:22 GMT 2
"Tiedän, se ei ole oikein, mutta.. toivon, että ymmärrät minkä vuoksi en kerro sinulle hänen henkilöllisyyttään. Ja jos sinua yhtään helpottaa, en ole jättämässä tätä tähän. Hän tulee vielä tekemään jonkin virheen, jolla tulen saamaam hänet rangaistukseen teoistaan. Se vain ei ollut nyt tämä", , jos hän menisi kertomaan, Gatesin henkilöllisyyden, Henry saattaisi hyvinkin helposti katua tekemisiään myöhemmin. Okei, suoraan sanottuna Audrey olisi ihan hemmetin huolissaan Henrystä, jos tietäisi tämän menneen Gatesin perään. Toki Audrey toivoisi siinä vaiheessa, että mies käyttäisi ihan laillisia väyliä eikä omankäden oikeutta, mutta niin tuskin tulisi tapahtumaan. Ja se olisikin se huolettavin osuus. Vaikka Henry olikin taitava omalla alallaan, niin ei hän silti halunnut että toinen joutuisi napit vastakkain jonkun Gatesin kaltaisen miehen kanssa. Pelkkä ajatuskin siitä, ett' toinen tapaisi Gatesin naamat vastakkain sai kylmät väreet menemään vaaleaverikön selkää pitkin. Ja ehkäpä hieman ahdistumaankin.
Vaaleaverikkö tiesi kyllä, ettei tämän päiväinen tulisi olemaan tässä- ei ainakaan kokonaan. Sen verran hän kyllä tunsi ex-aviomiestään, ettei tämä antaisi itseään vaivaavan asian olla. Mutta Audreylta toinen ei tulisi saamaan tippaakaan vihjeitä siihen asiaan liittyen. Vaaleahiuksinen ehti luomaan kasvoilleen pienen vinon hymyntapaisen, kun toinen myönsi olevansa huolissaan hänestä. Se hymynpoikanen kuitenkin haihtui kasvoilta aika vikkelään, kun toinen jatkoi lausettaan. Noh, se ei tullut hänelle yllätyksenä. Eihän Audreykaan suhtautunut kovin pienesti niihin tilanteisiin, kun Henry tuli kotiin jälleen uuden naarmun tai haaverin kanssa, ehei. Mies sai yleensä silloin täyden paaponnan ja silloin toisesta pidettiin erityisesti hyvää huolta. Katse siirtyi hetkeksi kaksikon käsiin. Noh, juuri sopivasti kun Henry esitti tällä kertaa hämillään kysymyksen, johon Audrey tiesi aivan liian helposti vastauksen. Katsettaan ei kuitenkaan heti kohotettu toiseen, saatika toiselle ei vastattu heti yhtään mitään. Hän ei todellakaan ollut aivan varma, voisiko sanoa ihan suoraan mitä oli ajatellut. Se tuntui.. no tällä hetkellä se tuntui jotenkin epäreilulta Henryä kohtaan.
Hiljainen iloton hymähdys karkasi naisen huulilta Henryn puhuessa jotakin tekemisten kyttäämisestä. Ei, kyllä hän ymmärsi Henrynkin kannan tähän, mutta silti vaaleaverikkö pysyi omassa kannassaan. "Toivoin, että se olisi huomiseen mennessä jo parempi. Ja että onnistuisin pitämään sen piilossa sinulta- tiedän, se oli kovin typerää käytöstä minulta, mutta...", Audrey myönsi huokaisten, kohottaen katseensa miehen jäänsinisiin silmiin. "En halunnut huolestuttaa sinua enempää. Tiedän, että olet kova huolestumaan minusta, joten tiesin myös millaisen reaktion se saisi sinussa, jos näkisit tuon ranteen", Audrey nyökäytti kevyesti ranteensa suuntaan. Vaaleaverikkö siveli pienesti vuorostaan nyt miehen kämmenselkää, luoden vinon hymyn huulilleen. "Etkä sinä nyt mitenkään liikaa seuraile tekemisiäni. Tai no, ehkä jonkun mielestä kyllä, mutta et minun mielestäni...ja minä ymmärrän kyllä sen. " Olihan se ihan ymmärrettävää, että Henry murehti hänen turvallisuutensa perään jonkun tavallista työtä tekevän miehen sijaan. He molemmat olivat kuitenkin sellaisella alalla, ettei huolestuneisuus yleensä ollut kovinkaan turhaa.
|
|
|
|
Jul 10, 2016 21:21:31 GMT 2
Post by Deleted on Jul 10, 2016 21:21:31 GMT 2
Välillä Henrystä tuntui puhtaasti siltä, ettei aina kyennyt ymmärtämään toisen ajatusmaailmaa – ja tämä oli ehdottomasti yksi niistä hetkistä. Jos Audrey ei halunnut turhaan huolestuttaa miestä, niin millä tavalla asioiden salailu tai piilottelu auttaisi sitä? Hitto soikoon, sehän vain pahensi tilannetta. Jos Audrey olisi ottanut asian itse puheeksi, niin mies tuskin olisi pillastunut asiasta samalla tavalla. Henryn teki mieli sanoa jotain, muttei saanut kuitenkaan suutaan auki. Hän vain katsoi Audreyta, joka hymyili hänelle nyt pienesti. Henryllä oli vieläkin huono olo äskeisestä, mutta hän ei kuitenkaan halunnut pilata sitä hetkeä tivaamalta naiselta lisää tietoa. Se tuskin parantaisi kummankaan oloa. Hän tuhahti hiljaa ja päästi sitten otteensa irti toisen kädestä, vetäen Audreyta lähemmäs itseään ja suukottaen toista päälaelle. Henry oli päättänyt luovuttaa.
”Älä enää yritä piilotella mitään minulta, jooko?” Henry esitti lopulta toiveensa Audreylle väsyneellä äänellä. Hän oli väsynyt väittelemään siitä aiheesta. Sille asialle ei voinut enää mitään, mutta tuleviin asioihin he pystyivät vielä vaikuttamaan – ja siten toivottavasti välttämään uusien riidanaiheiden syntymistä. ”En nimittäin pidä siitä ollenkaan – vaikka tarkoittaisitkin sillä hyvää”, hän totesi suoraan. ”Ei enää uusia salaisuuksia.” Henry nosti toisen kätensä silittelemään naisen vaaleita hiuksia. Kummallakin heistä oli jo aivan tarpeeksi salaisuuksia muutenkin kantamuksenaan, eikä enempää kaivattu. Tietenkään kaikkea ei tarvinnut aina kertoa toiselle, ja välillä sitä rajaa oli hankala vetää. Mutta salaisuuksilla oli taipumuksena myös näivettää ihmissuhteita. Silloin toisen osapuolen suojeleminen joltain tiedolta ei kyllä palvellut tarkoitustaan. Henry ei halunnut, että heidän parisuhteensakin joutuisi kärsimään niistä – kuten aiemmin oli tapahtunut. Ja sehän oli johtanut lopulta avioeroon. Siihen tilanteeseen hän ei enää päästäisi heidän välejään, sillä niiden korjaantuminen oli vaatinut tolkuttomasti aikaa ja työtä. Hän ei aikoisi menettää Audreyta enää uudestaan.
Televisiossa pyörineen sarjan lopputekstit valtasivat ruudun, hämärtäen huoneen valaistusta entisestään. Henry vilkaisi sivusilmäyksellä ruudun ylänurkkaa, josta näkyi kellonaika. Alle seitsemän tunnin päästä hänen täytyisi olla jo jalkeilla. Illan aikana nukutut torkut toki tasoittivat tilannetta jonkun verran, mutta Henrystä tuntui silti siltä, että voisi kovin mielellään jo hivuttautua takaisin unten maille ennen työpäivän alkua. Puhumattakaan Audreysta, jonka tuntemukset olivat varmasti vielä enemmän sen mukaiset, sillä toinen oli päässyt vasta vähän aikaa sitten töistä.
”En haluaisi olla kokoajan holhoamassa, mutta... sinun pitäisi olla kohta nukkumassa”, Henry totesi ja virnisti vinosti. ”Jään sinulle siis yhden hieronnan velkaa.” Sattuneesta syystä heidän yhteinen aikansa oli huvennut siihen kiistelyyn, joten se luvattu hieronta oli jäänyt tällä kertaa kesken. Tai siis, eihän Henry ollut ehtinyt sitä edes aloittaa, kun hän oli huomannut Audreyn ranteen kunnon.
|
|
|
|
Jul 11, 2016 7:46:10 GMT 2
Post by Deleted on Jul 11, 2016 7:46:10 GMT 2
Audrey ei ollut ihan varma, oliko se Henryn tuhahdus ollut hyvä vai huono merkki, jonka vuoksi katseeseen olikin ilmestynyt saman tien pieni huolestuneisuuden pilke. Kuitenkin se, että toinen päästi otteensa irti hänen kädestään ja veti hänet lähemmäksi itseään, sai naisen huokaisemaan helpotuksesta ja sulkemaan silmänsä silkasta huojennuksesta. Hän ei ollut ihan varma, kummasta oli enemmän helpottunut: siitä, ettei Henry tältä erää ainakaan utelisi enempää asioista, vai ylipäätään siitä, että toinen ei selkeästi jaksanut enää tapella tästä asiasta. Oli kummin tahansa, vaaleaverikkö tunsi sillä hetkellä ääretöntä kiitollisuutta siitä. Hän ei nimittäin itse olisi jaksanut ottaa koko asiaa puheeksi juuri tänään. "Hyvä on.. ei uusia salaisuuksia ", myönnyttiin oikeastaan sen enempää ajattelematta asiaa tarkemmin. Sehän olisi suorastaan ideaalinen tilanne, mikäli he pystyisivät elämään toistensa kanssa niin, etteivät he patoaisi kaikkia salaisuuksia itselleen, mutta kyllähän Audrey tiesi mitä Henry tarkoitti sanoillaan. Nainen tiesi kyllä tehneensä typerästi kun oli yrittänyt salata sen ranteensa ex-aviomieheltään, mutta kaipa se oli olut osittain Audreynkin kohdalla itsesuojeluvaistoa naisen omalta kannnalta. Ainakaan hänen ei olisi tarvinnut olla huolissaan Henrystä, että tämä aikoisi tehdä jotakin tyhmää.
Päänsä oltiin annettu painautua Henryä vasten, kun taas itsensä oltiin annettu vain nauttia siitä Henryn kosketuksesta hiuksissa. Se televisiosarjan lopputekstien musiikki kantautui Audreyn korviin, mistä jo tiedettiin, että oli kello olisi aika paljon. Naisella itsellään alkaisi huomenna hieman myöhemmin onneksi työt, joten hän ehtisi nukkumaan kenties muutaman tunnin Henryä pidempään. Onneksi mies nyt oli kuin olikin nukahtanut siihen sohvalle ennen hänen tuloaan. Ainakaan hän ei ollut vienyt toisen vähäisiä nukkumiseen tarvittavia tunteja ihan niin paljoa. Kevyt naurahduskin karkasi vaaleahiuksisen huulilta, toisen ottaessa sen hieronnan puheeksi. Eiköhän hän ehtisi jossakin vaiheessa haluavansa sen hieronnan tässä lähiaikoina. Audrey avasi silmänsä ja oli oikeastaan aikonut siirtää katseensa Henryyn, jotta olisi voinut kommentoida asiaa, mutta sen sijaan nainen jähmettyikin paikoilleen. Katse oli suuntautunut ikkunasta ulos, takapihalle, joka normaalisti oli niinkin rauhallinen paikka. Tosin tällä kertaa se kaikki rauhallisuus tuntui kaikkoontuvan Audreyn mielestä, sillä naisen näkökenttään oli osunut tumma hahmo. Syyttäjänä hänen olisi ehkä pitänyt tottua siihen, ettei hän olisi saanut antaa tuollaisten nostattaa hänen sydämensä sykettä niinkin hurjasti, mutta jostakin syystä Audrey tunsi olonsa juuri sillä hetkellä Henrystä huolimatta melko turvattomaksi. Ehkäpä kyse oli siitä, että he eivät kumpikaan olleet aikaisemmin huomanneet mitään- mitä jos toisen aikeena ei olisikaan ollut ihan vain paikallaan olo, vaan jokin paljon julmempi? Eikä heistä kumpikaan olisi huomannut tuon hahmon aikeita ajoissa?
Saattoihan se tosin olla niinkin, että vaaleaverikkö oli vain liian väsynyt kaikesta tämän päiväisestä ja hänen mielensä yrittäisi tehdä kepposia hänelle, mutta siitä oli vain yksi tapa ottaa selvää. Audrey käänsi hyvin vastahakoisasti katseensa Henryyn, yrittäen pitää sen säikähdyksen katseestaan piilossa. Se aikaisempi huvittuneisuus tosin oli kadonnut naisen kasvoilta ja sen sijaan ne olivat melko vakavankin oloiset. "... En haluaisi todellakaan viedä sinulta enempää yöuniasi.. mutta näetkö ulkona saman kuin minä?" kysyttiin varovasti. Hyvä syy, miksei hän maininnut yhtään mitään Henrylle siitä, että mitä hän näkikään, oli se, että Audreylle oli tullut mieleen muutama päivä sitten tapahtunut tunne, jonka hän oli tosin laittanut vain sattuman piikkiin silloin. Ehkä kyse ei kuitenkaan ollutkaan vain sattumasta. Mutta hän halusi saada sille varmistuksen, ennen kuin rupeaisi Henrylle kertomaan asioista.
|
|
|
|
Jul 11, 2016 9:32:55 GMT 2
Post by Deleted on Jul 11, 2016 9:32:55 GMT 2
Henryn käsi lopetti Audreyn silittelyn, kun toinen oli luonut mieheen vakavan katseen. Naisen olemus oli muuttunut hetkessä jotenkin jäykäksi, kuin hän olisi säikähtänyt jotakin. Henrynkin olemus muuttui sillä sekunnilla rentoutuneesta täydelliseen valppauteen – Audrey ei turhaan käyttäytynyt sillä tavalla. Jokin oli vialla. Pian nainen kysyikin, näkikö Henry ulkona jotakin, mitä hän oli nähnyt. Henry irrotti katseesa Audreysta varovaisesti ja katsoi ikkunaan, jota toinen oli hetki sitten tuijottanut. Ikkunasta aukesi näkymä takapihalle, joka oli jo pimeän peitossa, mutta ei mennyt kauaa, kun Henry oli jo tietoinen siitä, mitä Audrey oli tarkoittanut näkemällään. Pimeydestä pystyi erottamaan ihmishahmon, joka seisoi heidän takapihallaan.
Henryn kurkkua kuivasi ja hän nielaisi hitaasti. Tumma hahmo oli vieläkin paikoillaan. Se ei ollut mikään harhanäky, sillä hahmon ääriviivat pystyi erottamaan hyvin selkeästi, eikä se ollut siinä aiemmin. Hälytyskellot alkoivat soimaan Henryn päässä. Kuinka kauan tunkeilija oli ehtinyt tarkkailla heitä siinä? Helvetti soikoon – Henryä inhotti ajatella, että joku oli rikkonut heidän yksityisyyttään ja tullut luvatta heidän tontilleen. Tietenkin oli mahdollista, että kyseessä oli joku seikkailunhaluinen teini, joka oli kiivennyt aidan yli ilman sen suurempaa syytä – sillä se ei olisi ensimmäinen kerta New Yorkissa – mutta Henry pahoin pelkäsi, ettei nyt ollut kyse mistään sellaisesta. Hän vaistosi, että nyt oli tosi kyseessä. Heidän kohdalleen oli sattunut viime aikoina niin paljon epäonnea, ettei tämä voinut olla sattumaa. Päällimäisenä Henryn mielessä käväisi heidän tyttärensä kidnappaus ja katoaminen, sillä hän ei voinut olla ajattelematta, että joku haluaisi hänelle tai Audreylle taas jotain pahaa.
”Audrey, mene yläkertaan”, Henry sanoi hiljaisella, mutta selkeällä äänellä. Se ei ollut pyyntö, vaan komento. Hän vei kätensä naisen selän taakse ja ohjasi toista pois sohvalta. Jos takapihalla olevan henkilön aatokset olivat sen mukaiset, kuin Henry pelkäsi, niin Audrey olisi saatava sivuun ja äkkiä. Henry nousi sitten itsekin sohvalta hitaasti, pitäen katseensa edelleen ikkunassa. Tumma hahmo näytti liikahtavan hieman sivummalle, mutta pysyi edelleen heidän pihallaan. Henry ei saisi menettää katsekontaktiaan tunkeilijan liikkeisiin. Pahinta olisi, jos hahmo häviäisi hänen näköpiiristään ja saisi mahdollisuuden tehdä jotakin – kuten yllättää Henryn piilosta tai tunkeutua heidän kotiinsa. ”Mene yläkertaan ja pysy siellä, ellen käske toisin. Mene!”
|
|
