Are you feeling lonely even though he's right beside you?

Koko viikonlopun Nastasiya oli käyttänyt perjantaisten bileiden tapahtumien murehtimiseen. Hän oli paisutellut niitä päässään ihan mahdottomiin mittasuhteisiin. Ensinnäkin hän oli mennyt möläyttämään Lukelle, että tämä voisi kyllä suudella häntä, kerran niin tahtoi. Siis mitä ihmettä? Eikä voinut! Nastasiya ei tosiaankaan tiennyt, miksi oli antanut itsensä sortua sanomaan niin. Lukehan seurusteli Rosien kanssa. Tai no, oletettavasti kaksikko oli juuri ehtinyt eroamaan, mutta vaikka niin olisi käynytkin, olisi erosta silti vasta aivan liian vähän aikaa. Ja sitten, tosiaan, Rosie. Kyseinen tyttö oli tullut riehumaan sinne autotallin katolle, jossa Luke ja Nastasiya olivat istuskelleet ja sitten, Nastasiya ei edes tiennyt taikka muistanut miten Rosie lopulta oli onnistunutkaan liukastumaan niin, että tämä oli menettänyt tasapainonsa ja horjahtanut katolta alas. Oikeastaan mitä enemmän onnettomuudesta kului aikaa, tunti tunnilta Nastasiyasta alkoi tuntua, että hän oli syypää siihen. Vaikka ei se voinut pitää mitenkään paikkaansa. Hän ei ollut ollut kosketusetäisyydelläkään Rosiesta, kun oli seissyt siellä seinustalla. Jotenkin syyllinen olo vain vaivasi häntä eikä se tuntunut jättävän häntä rauhaan millään. Onneksi Mia tai tytön vanhemmista kumpikaan ei tuntunut huomaavan mitään, ja olikin hyvä, että Nastasiya oli joutunut sinä viikonloppuna puuhastelemaan paljon Mian kanssa. Edes Sam ei ollut sanonut mitään perjantaisista bileistä, oikeastaan Nastasiya ei ollut edes nähnyt koko poikaa, kun tämä oli joko omassa huoneessaan tai sitten jollain kaverillaan.

Lauantaiaamuna melko aikaisin Nastasiya oli ottanut sovitusti Skype-yhteyden ensin vanhempiinsa ja melkein heti sen perään Sofiyaan, Alexanderiin ja Alinaan, jotka olivat kerääntyneet kaikki Sofiyan ja Alexanderin kotiin. Molemmat puhelut sujuivat hyvin ja Nastasiyasta oli ihanaa nähdä läheisiään videokuvan välityksellä. Vaan kun hän sitten Skype-tuokion jälkeen oli alkanut tekemään askareitaan, oli koti-ikävä puskenut ensimmäisen kerran kunnolla päälle. Nastasiya nieleskeli kyyneleitään ja yritti pysyä mahdollisimman skarppina koko päivän, vaikka Mia pariin otteeseen kyselikin häneltä, oliko kaikki hyvin. Miaa oli jostain syystä helppo huijata, sillä Nastasiya saattoi piiloutua jonkin keksimänsä aktiviteetin alle. He katselivat hauskoja videoita YouTubesta. He lähtivät käymään läheisessä leikkipuistossa, jossa oli ihan parhaat keinut jopa Nastasiyan mielestä. Tosin nyt ne keinutkaan eivät tuntuneet erityisen houkuttelevilta, vaikka toisaalta leikkipuistossa käynti oli kyllä saanut vähän hymyä hänenkin huulilleen. Takaisin Westeillä Amyllakin tuntui olevan huono päivä, sillä tämän mielipuuhaa sinä päivänä näytti olevan Nastasiyalle valittaminen. Leikkipuistosta käteen jäänyt hyvä mieli oli hyvää vauhtia hiipumassa, kun Amykin vain jäkätti. Scott ei kauheasti puhunut mitään, mutta lupasi illallisen aikoihin viedä sekä tyttärensä että Nastasiyan kaupungille syömään. He kävivätkin eräässä pikaruokapaikkaa hienommassa hampurilaisravintolassa, ja Scott lupasi kustantaa Nastasiyalle sen päivällisen. Sekin reissu vähän piristi tytön mieltä, mutta myöhemmin illalla, kun hän oli käymässä nukkumaan, ikävä puski jälleen pintaan.

Eikä se ollut helpottanut vielä seuraavanakaan päivänä. Nastasiya heräsikin pahantuulisena. Päätä hieman särki – ei, se ei johtunut enää perjantaista. Ei hänellä kyllä lauantainakaan ollut ollut mitenkään erityisen heikko olo, lähinnä vain vähän väsynyt, mutta krapulaa ei juuri nimeksikään, kun se varsinainen juominen oli kuitenkin loppunut bileissä aika aikaisin. Sunnuntaina Nastasiyan oli kuitenkin pakko ollut ottaa särkylääke, sillä olo olisi muuten ollut liian tuskainen. Amy ei ollut yhtään sen leppoisammalla tuulella kuin edellispäivänäkään, ja Miaakin tuntui kiukuttavan jokin. Onneksi tyttö vähän rauhoittui, kun he olivat pelanneet pari tuntia lautapelejä. Nastasiyan ikävä sen sijaan ei ottanut laantuakseen. Kaiken huipuksi hän oli pitkin viikonloppua sortunut selailemaan vanhoja kuvia niin Instagramistaan kuin puhelimensa kuvarullastakin, mikä oli kyllä vihoviimeinen teko siinä tilanteessa. Sunnuntai-ilta olisi Nastasiyalle suotu vapaahetki sinä viikonloppuna, joten iltapäiväviiden tienoilla Amy oli ottanut tyttärensä kaitsettavakseen ja Nastasiya oli vapaa tekemään mitä tahtoi. Niinpä hetken mietittyään hän huikkasi lähtevänsä hieman kävelylle.

Nastasiya vaelteli päämäärättömästi eteenpäin ja vähän sinne sun tänne, kunnes päätyi laskeutumaan alas rannalle. Napit korvissa soittivat Spotifysta kaikenlaista tilanteeseen erittäin epäsopivaa, kuten kotimaista musiikkia. Converset tuntuivat jokseenkin raskailta siinä hiekassa talsimiseen, joten tyttö potki tennarit jalastaan ja nappasi ne toisella kädellä ylös. Koska iltapäivä oli jo pitkällä, alkoi olla jo miltei alkuilta, ei rannalla enää ollut niin paljon porukkaa. Vähän kauempana jokin seurue pelasi rantalentopalloa, toisaalla näkyi lenkkeilijöitä. Hämärän hiipiminen toi lisää haikeutta Nastasiyan mieleen, kun hän hetken mielijohteesta nousi vastaan tulleeseen uimavalvojan koppiin ja asettautui sen seinustalle istumaan. Hän selasi puhelintaan, luki vanhoja keskusteluja kavereidensa kanssa, selasi kuvia, jotka olivat aika uusia eli joissa hän ei ollut mukana. Loppuisipa edes akku, niin hän ei voisi tehdä niin! Nastasiya näpersi vieressään olevien tennareidensa nauhaa, eikä ollut heti kuulla koppiin ilmestyneen henkilön kysymystä. Sitten se henkilö oli kuitenkin sanonut hänen nimensäkin, ja Nastasiya nosti katseensa tähän. Luke. Luke, joka oli jo seuraavassa huutamassa jollekin vastauksen. Että hän jäisikin sinne. Nastasiyan otsa rypistyi vähän ja hän niiskaisi pienesti. Sitten hän kiskoi nappikuulokkeet korvastaan. Luke ei sanonut mitään. Nastasiya empi. Hänen olisi kai sanottava jotakin. Mutta mitä? ”Sorry”, olikin sitten ainoa, mitä hän sai soperretuksi, mutta ymmärsi kyllä itsekin heti, ettei hänellä edes ollut mitään anteeksipyydettävää. ”I mean, uh, hey”, tyttö mumisi ja piti katseensa puhelimessaan, josta painoi pauselle sen kuuntelemansa kappaleen. Luke oli jäänyt kopin reunalle istumaan, siis selkä ulospäin. Nastasiya niiskaisi pienesti, pyyhkäisi kädelläänkin kevyesti poskeen, joskin tajusi heti sen jälkeen, että Luke tajuaisi. Tajuaisi hänen itkeneen. ”How’s Rosie? Is she okay?” Nastasiya keksikin kysyä ja ihan vilpittömästi kysyikin, sillä hän halusi palavasti tietää, miten kyseinen tyttö voisi. ”I am so sorry about what happened to her. If I hadn’t come to your room, it wouldn’t happened”, Nastasiya jatkoi ja nyt vähän kurkussaan pitkin viikonloppua tuntunut pala tuntui entistäkin suuremmalta.

Tietenkin Luke oli heti inttämässä, ettei Rosien onnettomuus Nastasiyan syytä ollut, mutta Nastasiyan oli vaikea uskoa sitä. Ei hän sitä tietenkään ääneen sanonut, mutta varmaan naamasta näki, ettei hän uskonut. ”I feel so bad. Like everything’s so wrong”, Nastasiya mumisi ja häpesi samalla itseään. Ei hän halunnut puhua sellaisia. Ei hän halunnut kuulostaa joltain huomionhakuiselta lortolta. ”You yelled to who a while ago?” Nastasiya kysyi ja tunsi englannintaitonsakin kadonneen johonkin äkillisesti. Pitäisikö hänen vain ottaa ja lähteä takaisin Ukrainaan? Kenenköhän kanssa Luke oli ollut rannalla, ennen kuin oli sattunut sinne koppiin? Nyt vasta Nastasiya tajusi sen Luken hallussa olevan pallon. Toinen oli siis ollut yksi niistä rantalentopalloa pelaavista.

Kun Luke oli vienyt kätensä hänen jalalleen, oli Nastasiya värähtänyt pienesti. Ilmeisesti onnekseen vain pienesti, sillä Luke ei ainakaan näyttänyt huomanneen mitään. Onneksi toinen oli kuitenkin nopeasti ottanut kätensä pois. Toisen kosketus tuntui liian väärältä – varsinkin, kun otti huomioon, että tämän tyttöystävä makasi silläkin hetkellä kylkiluut katkenneina vuodepotilaana. Nastasiya olisi halunnut sanoa tunnistaneensa Luken, mutta ei hän ollut. Hän oli vain nähnyt joukon rantalentopalloa pelaavia tyyppejä ja että peli oli näyttänyt taidokkaalta. Niinpä hän tyytyi vain naurahtamaan Luken sanoille, kun tämä selvästi yritti hakea jotakin hauskuutta siihen aika synkeään tilanteeseen. Sitten Luke alkoi jo luetella tuntojaan Rosiesta, mikä sai Nastasiyan hieman varpailleen. Hän ei oikein tiennyt, miten päin olisi ollut tai että olisiko kehdannut katsoa Lukeen päin. Oli siis parempi vain tuijotella sylissä lepääviä käsiä ja ynistä välillä jotakin sen merkiksi, että toinen tiesi hänen kyllä kuuntelevan, vaikka hiljaa muuten olikin. Nastasiya vetäisi jalat koukkuun eteensä ja kiersi käsiään polviensa ympärille. Kylmänväristykset kulkivat pitkin hänen kroppaansa, kun kevyt, merellinen iltatuulenpuuska läpäisi heidät, vaikka he olivatkin osittain siellä kopin katoksen suojissa. Olisipa hän laittanut kunnolliset housut jalkaansa. Pelkkä mekko ja paljaat sääret eivät oikein olleet järin lämmin yhdistelmä.

Nastasiya alkoi vetää converseja jalkoihinsa, kun Luke halusi vaihtaa puheenaiheen häneen. Jos Nastasiya olisi ollut hauskemmalla päällä, hän olisi voinut kommentoida jotakin sen tapaista, että miten toinen muka oli tullut sinne koppiin puhumaan hänestä, kun ei ollut edes tiennyt tämän olevan siellä. Mutta nyt Nastasiya oli liian apealla mielellä vaivautuakseen moiseen mukahauskaan pilkunviilaukseen. Nastasiyan mieleen palasikin Amyn aiemmat ärhentelyt Luken kysymyksen myötä. Hänen teki mieli kertoa siitä Lukelle, muttei kuitenkaan tehnyt. Ei hän halunnut rasittaa toista asioillaan. Ja sitä paitsi Amylla oli kiireitä ja taatusti vain huono päivä. Olisi ihan tyhmää valittaa sellaisesta Lukelle. Onneksi poika kuitenkin vaihtoi aihetta. Tosin, ei se kovin onnekas asia ollut, sillä tämä oli palannut siihen perjantai-iltaan. Hetkeen, jolloin he olivat olleet katolla. Kaikki pitäisi kuulemma pistää humalan piikkiin. Hehän olivat vain ystäviä. Nastasiya katui katsettaan, joka nousi vaistomaisesti Lukeen hänen kuultuaan ne sanat. Hehän olivat vain ystäviä. Pala nousi jälleen tytön kurkkuun, kun hän nyökkäsi heikosti ”right – yeah” sanojen saattelemana. Oikeassahan Luke oli. Eivät he olleet mitään muuta. Lukella oli Rosiensa ja Nastasiyakin oli Miamissa vain väliaikaisesti. Ei ollut mitään järkeä olla enempää. Vaikka Nastasiya oli vielä hetki sitten ajatellut oleskelunsa tilapäisyyttä hyvillä mielin – ei au pair -aika kestäisi loputtomiin, hän pääsisi taas pian näkemään perhettään ja ukrainalaisia ystäviään - nyt väliaikaisuus tuntui inhottavalta. Tai pikemminkin se oli inhottavaa, että Nastasiya oli antanut itsensä kehitellä ties mitä tunteita Lukea kohtaan.

”Bad alcohol”, Nastasiya naurahti hieman onnettomasti hetken päästä, kun he olivat hetken aikaa olleet kumpikin vaiti ja vain kuunnelleet meren kohinaa ja kauempaa kaupungista kuuluvia ääniä. Sitten häntä alkoi taas syystä tai toisesta itkettää uudestaan. Ei hitto. Hän yritti purra huultaan ja nieleskellä kyyneleitään, mutta väkisinkin hänen oli niiskaistava pienesti. Lukekin vaikutti jo hätääntyvän moisesta. Nastasiyaa hävetti ja häntä ärsytti, ettei hänellä ollut mitään hupparia tai vastaavaa, joka hupun hän olisi vain voinut kiskaista suojakseen. ”This isn’t my best day here”, hän mutisi pojalle ja pyyhkäisi silmäkulmastaan poskelle valuvaa kyyneltä. ”I haven’t felt any homesick yet”, tyttö tunnusti ja häpesi taas hieman lisää itseään, vaikka ei Luke tuntunut olevan moksiskaan. Miten toinen olikin aina niin rento? Tai sitten tämä vain osasi naamioida kaiken sen rennon kuoren alle. ”I called home yesterday. I saw my parents and then my best friends… It was amazing but then I became sad”, Nastasiya tilitti eikä tiennyt itsekään, mikä sai hänet lopulta avautumaan edes sen verran Lukelle. Ehkä juuri sen rentoutensa vuoksi Lukelle oli helppo puhua? Vaikka kyllä Nastasiyaa silti hieman jännitti olla toisen seurassa. Ei hän kauheasti uskaltanut Lukea kunnolla katsella, sillä vatsanpohjalle ilmestyisi heti niitä typeriä perhosia. Typeriä, mutta silti niin kutkuttavan tuntuisia.

Nastasiya niiskaisi taas pienesti ja kaivoi mukanaan olevasta pienestä laukusta nenäliinan. Hävetti ihan pirusti niistellä siinä Luken edessä varsinkin, kun räkääkin tuli kuin jostakin Niagaran putouksesta konsanaan, mutta ihan sama… Kai. Luke oli jo yllättänyt hänet sieltä kopista nyyhkimästä. ”Then Amy has had a bad day, I guess. Everything I do I do it wrong”, tyttö tunnusti, mutta puraisi sitten kevyesti alahuultaan ennen kuin vilkaisi Lukea pikaisesti. ”Please don’t tell anyone”, hän pyysi. Nastasiyalla oli se käsitys, että esimerkiksi juuri Westit ja Greysonit kuuluivat siihen samaan miamilaiseen kuplaan, jossa kaikki tunsivat toisensa ja juorut kulkivat valonnopeudella. Hän ei todellakaan halunnut, että Amy saisi kuulla hänen puhuneen pahaa tästä tämän selän takana. ”This week has been awful. I wish it could already end”, Nastasiya huokaisi ja nojasi päätään aavistuksen taaksepäin kopin seinämää vasten. Hän yritti koota itseään, mutta tiesi kyyneleitä riittävän vielä. Niin viikko kuin se typerä itkukin voisi tosiaan jo loppua. ”I was serious when I said that you have been nice to me”, hän keksi yhtäkkiä sanoa. ”I used to think that Sam would have been that kind of guy here to me but I guess it has been you.” Nastasiya nolostui jälleen. Hänestä tuntui kuin hän olisi jo puhunut ihan liikaa. Sitä paitsi – ei hemmetti – oliko hän juuri mennyt myöntämään, että Luke olisi kuin isoveli hänelle täällä?

Nastasiyan poskia kuumotteli ihan hemmetisti, kun Luke puheli niitä kauniita sanojaan hänestä. Siis ei voinut olla totta, tuskin kukaan poika oli vielä koskaan puhunut hänelle yhtä kauniisti! Nastasiyaa meinasi alkaa itkettämään jälleen kerran. Mutta ihan totta se oli. Oli hänelle Ukrainassakin sanottu vaikka mitä nättiä, kaunistakin, mutta pelkästään Luken sanomina ne sanat vain kolahtivat ihan hitsin syvälle. Aiheuttivat typeriä perhosia hänen vatsanpohjaansa. Ylemmille voimille siis kiitos siitä, että oli jo sen verran hämärää, että punaa Nastasiyan poskilla tuskin huomasi. Mutta mitä nyt, ei hitto, Luke nojautui lähemmäs häntä. Lähemmäs, lähemmäs, ei hemmetti, Nastasiyan valtasi omituinen tunne. Mitä nyt? Tapahtuisiko se kuitenkin, kaikesta huolimatta? Sekunnin sadasosat tuntuivat minuuteilta, mutta pian Luke oli siinä ja Nastasiya oli valmistautunut tulevaan niin henkisesti kuin ihan fyysisestikin. Heidän huulensa kohtasivat, ehkä kahden sekunnin ajaksi, kunnes Nastasiyalle paljastui, kuinka Luke oli kuin puulla päähän lyöty. Ei helvetti! Ei toinen edes ollut ollut aikeissa suudella häntä. Ei hitto, hitto, hitto… Nastasiya otti toisella kädellä tukea kopin lattiasta ja kampesi itsensä ylös, nappasi laukkunsa ja juoksi alas ramppia pitkin rannalle ja lähti kirjaimellisesti pinkomaan ihan pirun kovaa kävelyvauhtia poispäin.

Hän ei tiennyt, kuinka pitkälle oli ehtinyt sännätä Luken pysähtymistä pyytävät huudot korvissaan, kun toinen sitten viimein tarrasi häntä käsivarresta. Nastasiya oli kävellyt poispäin uimavalvojan kopilta miltei jonkinnäköisessä sokkitilassa, suunnilleen eteensä näkemättä. Hän ei tosiaan kehdannut katsoa Lukeen päinkään, kun tämä oli saanut hänet kiinni. Vasta kun Luke ehdotti sitä pizzalle menemistä, Nastasiyan katse käväisi tässä. ”What?” olikin sitten ensimmäinen asia, mitä tyttö sai kakistettua ulos suustaan. Oli hän kuullut sen ehdotuksen ihan hyvin, mutta ei varmaankaan vain uskonut korviaan. Siis – he olivat juuri pussanneet hänen ihan hemmetin nolon erehdyksen seurauksena ja nyt Luke halusi lähteä pizzalle? Pizzalle! Nastasiyan suusta pääsi epäuskoinen naurahdus ja hän vei nolona kätensä suunsa eteen. ”You want to go for a pizza”, Nastasiya toisti, vakavoitui sitten ja kohautti olkiaan. Niinpä he lähtivät pizzalle, eivätkä varmaan koko matkan aikana puhuneet sanaakaan. Nastasiyalla oli ihan todella kummallinen olo. Ei se hiljaisuus ollut edes kovin ahdistavaa. Omituista vain. Siinä he kävelivät pizzalle. He. Kaksi. Äsken toisiaan vahinkopussannutta henkilöä. Nastasiyan aivot kävivät ihan ylikierroksilla. Ei hän edes tajunnut, että Luke oli jo pysähtynyt yhden paikan ovelle.

Bella Napoli Pizzeria oli sen pizzerian nimi. Se näytti sisätilojen lisäksi kattavan myös katetun terassin. Nastasiya ehdotti ulos jäämistä. Niinpä he sisäänheittäjän johdolla pääsivät istumaan yhteen kadunviereisistä pöydistä ja saivat pian tarjoilijan luokseen. Kumpikin päätyi tilaamaan coca-colaa juotavaksi, oikeastaan heidän sanansa menivät melkein päällekkäin, kun tarjoilija kyseli juomatilauksen perään. Nastasiya tajusi heidän katseidensa kohtaavan Luken kanssa siinä samassa, ja pieni naurahduskin karkasi tytön huulilta. Hetken aikaa listoja selattuaan he olivat sitten valmiita tekemään myös tilauksensa, joskin siinä kohtaa he eivät enää päätyneet samaan tilaukseen. ”I’m sorry about what happened”, Nastasiyan oli pakko päästä sanomaan, kun he olivat hetken aikaa vain istuskelleet, odotelleet pizzojaan ja siemailleet jääkylmiä limsojaan. ”It was my fault. I thought… Nevermind”, hän jatkoi ja piti katseensa pöydälle nostamansa puhelimen pimeässä näytössä. ”I like to spend time with you… Luke. I don’t want to ruin it”, Nastasiyan oli ihan pakko päästä sanomaan, mutta siinä samassa heidän pizzansa jo tuotiin ja keskustelu tyrehtyi niille sijoilleen hetkeksi, kun tarjoilijaa oli kiitettävä ja sitten pizzoja ihailtava ja maistettava ja mitä vielä. Nappasipa Nastasiya kuvankin omastaan, tai tarkemmin sanottuna pisti snapchattiinsa päivityksen. Ihan vain koska pizza näytti niin herkulliselta ja koska hänellä oli niin nälkä; hän ei ollutkaan vielä tajunnut, miten nälkä hänellä tosiasiassa olikin.

Luke olikin sitten ensimmäinen, joka oli avannut taas keskustelun, kun he olivat hetken aikaa syöneet tyytyväisinä pizzojaan. Ei tosin siitä äskeisestä aiheesta. Vaan ihan yleisistä asioista. Oliko pizza hyvää? Oliko coca-cola tarpeeksi kylmää? Pitikö hän kyseisestä paikasta? Kaikkea ihan yleistä jorinaa, ja Nastasiyakin pääsi yllättämään itsensä, kun tajusi, että he juttelivat jo ihan sujuvasti niitä näitä syömisen ohella. Heillä oli jopa hauskaa. Okei, ei se sinänsä ollut mikään ihme, sillä olihan heillä aiemminkin ollut hauskaa keskenään. Pizzatkin sen kuin vain hupenivat heidän lautasiltaan. Tai no, Lukella nyt ei näyttänyt olevan mitään vaikeuksia hotkia koko pizzaa naamaansa, mutta Nastasiyalla jäi vaikka kuinka paljon tavaraa lautaselle. Lopulta hän vain tyytyi siemailemaan coca-colaansa, vaikka hänestä tuntuikin, ettei saisi sitäkään enää paljon juotua. ”Luke, stop it. That’s embarrassing”, hän ei voinut olla sihisemättä huultensa välistä hieman kiusaantuneena, kun toinen pelleili jotakin maustepurkkien kanssa, kun oli jo valmis ja Nastasiya itse vielä hörppi limsaa. Onneksi tarjoilija sitten jo saapuikin, eli he saivat alkaa kaivaa kuvetta esiin, sillä olivat pyytäneet laskun tältä. Hetken päästä he sitten kävelivät tyytyväisen kylläisinä pois pizzeriasta ja päätyivät talsimaan rantabulevardin tapaista eteenpäin. Nastasiya alkoi jo odottaa, milloin Luke toteaisi, että he voisivat lähteä suuntaamaan jo kotiinpäin. Greysonit asuivat sieltä katsottuna samassa suunnassa kuin Westitkin, joten hyvin pitkälti he voisivat kävellä samaa matkaa ennen kuin heidän tiensä vasta eroaisivat.

Kotiinlähtöehdotusta ei kuitenkaan kuulunut. Nastasiya ei voinut olla vilkaisematta vaivihkaa kelloaan, ja hän joutuikin toteamaan mielessään, että eihän se ollut kuin vähän yli kahdeksan vasta. Huh, hän oli ollut ainakin jossakin iltakymmenessä, vaikkei edes tiennyt miksi. ”Hey look … Uh, how do you call it?” Nastasiya hoksasi ensimmäisenä kauempana näkyvän tivolin, muttei sitten keksinytkään oikeaa sanaa siitä. He kävelivät lähemmäs, eikä Nastasiya voinut kuin ihastella niitä värikkäitä valoja ja musiikkia ja ihmisten iloisia ääniä. ”Those lights are beautiful”, tyttö hymyili pienesti ja vilkaisi Lukeakin nopeasti ennen kuin käänsi katseensa jälleen johonkin korkeaan laitteeseen. Siis samaan korkeaan laitteeseen, johon Lukekin kuulemma halusi päätään ravisuttelemaan. Nyt Nastasiya ei voinut kuin tuijottaa Lukea kuin jotakin hullua. ”Are you serious? We just ate! The only thing to what I could go is that, that… That”, Nastasiya osoitti monin eri värein valaistua maailmanpyörää, eikä saanut päähänsä senkään laitteen englanninkielistä nimeä.

”You, of course”, oli Nastasiya vastannut siihen Luken leikkimieliseen kysymykseen, kun he olivat olleet vielä pizzeriassa. Oli Nastasiyakin pitänyt äänensävynsä yhtä leikkimielisenä, irvistäen näyttänytkin kieltään leikillään Lukelle vastauksensa jälkeen, mutta ihan yhtä lailla hän olisi täysin vakavallakin naamalla valinnut Luken juuri niistä vaihtoehdoista. Ehdottomasti. Sam ja myös uusi tuttavuus Nate olivat mukavia poikia kumpikin – jopa Sam jopa ärsyttävimpinä hetkinään tai niistä huolimatta – mutta Lukessa vain oli jotakin, joka koko ajan veti Nastasiyaa puoleensa. Se oli yhtä aikaa ärsyttävää ja koukuttavaa. Nastasiya ei halunnut päästä siitä tunteesta eroon, vaikka hän tiesikin, että ehkä hänen pitäisi.

Okei, Luke tarttui syöttiin vähän turhankin nopeasti ja pian Nastasiya jo huomasi olevansa tämän kanssa jonottamassa lippuja maailmanpyörään. Itse Nastasiya vain katseli sitä pelottavan korkealta näyttävää pyörää ylös asti ja jo silloin häntä alkoi huimaamaan sen sillä hetkellä ylimpänä olevan vaunukopin katseleminen. Hänen olonsa ei parantunut yhtään, kun he sitten astelivat jonoon lippuineen ja Luke alkoi piikitellä häntä korkeanpaikankammosta. Lievä sellainen Nastasiyalla tosiaan olikin, vaikka hän sinänsä pystyi menemään maailmanpyöriin. Viimeisin kerta taisi itse asiassa olla edellisen vuoden kesällä ukrainalaisessa huvipuistossa, mutta ei Nastasiya siitäkään mitenkään ylettömästi ollut pitänyt. Hienot maisemat korkealta kuitenkin avautui, joten sinänsä reissu oli ollut ihan arvoisensa. Hän meinasi jo kysyä, mistä Luke tiesi hänen sukunimensä, mutta unohti sen kuitenkin nopeasti. Ja sitä paitsi hän oli varmaan joskus itse sanonut sen tälle, mistä sitä tiesi. Ei Nastasiya kyllä itse moista muistanut. Nyt hänellä oli vain tärkeämpääkin jännitettävää. Kuten se, irtoaisiko juuri heille osuva koppi saranoistaan ja lennättäisi heidät alas ja se, kuinka heidän päänsä sitä myöten murskaantuisivat rantabulevardin kivetykseen. Kyllä, Nastasiya oli katsellut vähän liikaa iltapäivälehdistön uutisia rikkoontuneista huvipuistolaitteista.

Sitten he jo seisovat jonon ensimmäisinä ja vaunu lipui heidän eteensä. Edelliset asiakkaat poistuivat kyydistä ja he pääsivät (joutuivat) kipuamaan sen kyytiin. Nastasiyan sydän löi äskeistä kovempaa ja hän oli kasvoiltaan taatusti kovin kalpea. Kun hän vei kätensä siihen vaunun keskellä olevalle tangolle, oli Luke pian tuonut omansa hänen kätensä päälle ja puhellut niitä rauhoittavia sulosointujaan. Missä tahansa muussa tilanteessa Nastasiyan polvet olisivat varmaankin notkahtaneet, mutta nyt ensinnäkin hän istui ja toisekseen hän oli liian kauhuissaan moiseen. Kätensä hän kyllä tajusi vetää pois tangolta Luken kämmenen alta, mutta seuraavaksi heidän sormensa lomittuivat uudestaan yhteen jälleen Luken aloitteesta. Tällä kertaa Nastasiya ei enää vetänyt kättään pois vaan puristikin lujempaa toisen kättä, sulki silmänsä ja hengitteli syvään. Ei Nastasiya kyllä kauaa pystynyt pitämään silmiään kiinni, sillä kyllä hänkin joka tapauksessa jotakin halusi sieltä nähdä! Niinpä hän avasi hetken päästä silmänsä varovaisesti, kun Lukekin jo kehotti häntä siihen, puristi aluksi Luken kättä yhtä lujaa kuin koko alkukierroksen, mutta pikku hiljaa hellitti otettaan hieman. Se, mitä Nastasiya sitten kuitenkin näki, ei suinkaan ollut maailmanpyörästä avautuva maisema, vaan Luken silmät. Voi Luoja, Nastasiya oli ihan myyty niiden silmien edessä, niiden, jotka katselivat häntä takaisin ja voi apua. Se hetki tuntui kestävän pienen ikuisuuden, eikä suinkaan huonolla tavalla. Tosin pian Luke kuitenkin oli jo kääntänyt katseensa muualle ja hetken Nastasiya ei voinut olla miettimättä, oliko toinen kiusaantunut vai halusiko vain katsella maisemia. Onneksi Luke antoi hänelle hieman uutta ajateltavaa, kun tämä oli bongannut Virginia Keyn ja sitten sen kauppapaikan. ”No… Oh, wait. Yes! I went there with Amy and Mia. But I had just came here. I don’t remember much about it”, Nastasiya selitti Lukelle ja kaivoi sitten puhelimen laukustaan vapaalla kädellään.

Hän sai otettua pari kuvaa sieltä ylhäältä, vaikka olikin niin pimeää. Kyllä niistä selvän sai ja olisipahan ainakin todisteita isälle näytettäväksi; tämä aina jaksoi ilkkua häntä (leikkimielisesti tietysti) erilaisista kammonaiheista. Nastasiyankin yllätykseksi lipuilla ostetut neljä kierrosta menivät lopulta melko nopeasti, ja alas päästyään he sitten päästivät toistensa käsistä irti. ”Horrible enough”, Nastasiya mutisi, mutta naurahti kuitenkin sanojensa päätteeksi ja älähti sitten pienesti Luken tönäistyä häntä. Hän oli juuri päässyt tönäisemästä Lukea takaisin toiseen suuntaan, kun jokin ääni pysäytti heidät. Nastasiyalle valkeni hyvin selvästi, että joku Rosien ystävätär, selvästi Rosien kaltainen, siis toisin sanoen varsinainen raivotar, oli bongannut heidät kahdestaan tivolista. Nastasiya nielaisi pienesti ja oli vähällä taas vetäytyä ujoon kuoreensa. Luke ei kuitenkaan näyttänyt saavan mitään järkevää vastattua, kun toinen tyttö tivasi heidän väleistään. Seuraavasta Nastasiya ei sitten osannut todellakaan sanoa, mistä oikein ammensi sellaisen rohkeuden, mutta joka tapauksessa hän koki joutuvansa astumaan estradille. ”I like girls. So there’s nothing between me and him. We are friends”, ukrainalaistyttö pamautti ja Rosien kaveri lähti vähän naamaansa väännellen pois – yritti varmaan keksiä jotakin sanottavaa, muttei onnistunut. Nastasiya kääntyi takaisin Luken puoleen, joka heitti hänelle kiitoksensa. Sitten katumus valtasi Nastasiyan.. Ei hitto! Miksi hän oli niin mennyt sanomaan? Nyt kaikki alkaisivat pitää häntä jonain ukrainalaisena lesbona. Tai no, ketkä kaikki? No, ainakin Kelsey, Hailey, Mila… Ei hän ollut kyllä kyseisiä tyttöjä vielä kertaakaan nähnyt niiden bileiden jälkeen, mutta oli hänet lisätty johonkin ryhmäkeskusteluun WhatsAppissa.

”I don’t like girls”, Nastasiya puuskahti, kun he olivat hetken aikaa kävelleet vaitonaisina tivolialueella ja katselleet ympärilleen. Tosin sitten Nastasiyaa alkoi jo hävettää. Joo, varmaan Luke olikin heti uskonut hänen hätävalhettaan sille tytölle. Ei Luke kuulemma ollut ajatellutkaan sen olevan totta. ”Now everyone thinks so”, Nastasiya kuitenkin huokaisi ja käveli istumaan lähimmälle penkille, jonne sai sitten pian Lukenkin viereensä. Toisinaan Nastasiyasta tuntui, että olisi parempi vain pitää suu kiinni kuin mennä möläyttelemään hetken mielijohteesta jotakin, jota sitten sai katua ihan hiton pitkään. Miten hän enää voisi käydä joissain Luken järjestämissä bileissä, koska ihan taatusti tämä tai Sam raahaisi hänetkin mukaan heti tilaisuuden tullen ja voi Luoja, ei kukaan toinen tyttö haluaisi kaveerata hänen kanssaan, kun luulisivat, että hän oli heti iskemässä heitä. ”Maybe we should go home”, tyttö sanoikin sitten ja nousi jo ylös – olihan hän sentään peräti viiden minuutin ajan malttanut istua siinä penkillä. ”Come. Don’t even think about it. I won’t go there. Nope. Forget it”, Nastasiya ei voinut ylöspäin nykiville suupielilleen mitään, kun hänestä tuntui, että Luke oli jäänyt kaihoisasti katselemaan jotakin laitetta, joka pyöri hullunlailla ja kieputti kyydissä olevia varmaan tuhat kertaa. Hetken mielijohteesta Nastasiya tarttui sitten toista käsivarresta ja lähti leikillään vetämään tätä poispäin siitä penkin luota, kohti tivolin uloskäyntiä. ”It’s late. I need to go back. I have to be with Mia tomorrow morning”, Nastasiya selitti ja päästi posket vähän punehtuneina irti Lukesta. Pian he olivatkin jo kävelemässä kauemmas tivolista ja niin myös liikenne heidän ympärillään oli hiljentynyt.

Matka asutuksen luo ei tosiaan ollut pitkä. Siihen nähden, kuinka paljon Nastasiya piti Luken seurasta, se matka oli jopa harmillisen lyhyt. Nastasiya tiesi hiljentyneensä viimeisten sadan metrin aikana aika lailla, joskin Luken tavanomaista puheripulia se ei tuntunut pysäyttävän lainkaan. Oli Nastasiya toki hymyillyt, naurahdellut ja hymähdellyt jotakin aina johonkin väliin, mutta itse puhumisesta oli vastannut Luke yksin. Kerkesipä toinen jo utelemaan senkin perään, ettei Nastasiyalla enää ollut niin kurja fiilis. ”I’m fine. Better. Thank you”, Nastasiya vastasi hieman typerän lyhyesti, mutta hymyili kuitenkin varovaisesti nostaessaan katseensa hetkeksi vierellään kävelevään Lukeen. Sitten he olivat jo saapuneet viimeiseen risteykseen, josta toinen tie vei Westeille ja toinen Greysoneille. ”I knew that homesick is normal but it sucks”, Nastasiya sanoi ja nolostui vähän, kun ei yleensä tavannut kauheasti kiroilla. ”Maybe next week is better. This evening was a good start, I guess”, hän hymyili pienesti.