I know what makes you relax and you definitely need it

Audrey oli hyvin tyytyväinen siihen heidän yhteiseen minilomaan, joka tuskin tulisi ihan heti uudestaan tapahtumaan. Heillä kun harvemmin oli enempää vapaapäiviä kuin se yksi jossakin vaiheessa työputkea. Ja vaikka heille osuisikin vapaapäiviä enemmän kuin yksi, ne harvemmin osuivat yhteen. Mikään ei ollut rasittavampaa kuin se, että heillä oli peräkkäiset päivät vapaata ja toinen joutui menemään töihin, kun toinen jäi viettämään vapaapäiväänsä ilman toista puolikastaan. Se oli ihan oikeasti harvinaisen ärsyttävää, mutta eipä siinä voinut alkaa valittamaan. Niinpä vaaleaverikkö oli päättänyt ottaa kaiken ilon irti tästä harvinaisesta tapahtumasta, kun he saivat olla kahdestaan. Audrey oli huomannut, miten paljon Henrykin oli jo rentoutunut tämän lyhyen ajan aikana, eikä hän voinut olla ilahtumatta siitä. Tai no, Henryn hymyileväisyys ja naurahtelu nyt ei ollut ihan niin yllättävää, sillä kyllä sitä New Yorkissakin tapahtui- harvemmin vain. Ehkä heidän pitäisi ihan oikeasti ottaa tavaksi mennä kerran kuukaudessa vähän syrjemmälle karistamaan ne ylimääräiset pölyt jaloistaan. Ajatuskin sai naisen hymyilemään hieman vinosti.

Vaaleaverikkö huomasi kyllä sen Henryn leveän virneen, joka oli kohonnut miehen huulille hänen kysymyksensä jälkeen.. Huvittuneena siitä Audrey pudisti pienesti päätään, sillä hän saattoi jotenkin aavistella, mitä toisen mielessä oli käväissyt. Henryn onneksi toisen ajatukset eivät olleet lainkaan vaaleahiuksisen mielestä huonoja. Tai no, riippui ihan kokonaan siitä, missä vaiheessa nekin ajatukset toteutettaisiin. "Hmh, tiedät kyllä että nautin seurastasi enemmän kuin mistään muusta", Audrey hymähti toiselle.

Voi kyllä, Audrey saattoi kuvitella helposti, ettei Henry pystyisi ihan kokonaan unohtamaan työntekoa tällaisessa paikassa, mutta hän oli tyytyväinen, mikäli toinen pystyi niin tekemään. Ja kaikesta siitä toisen olemuksesta päätellen niin oli tapahtunut. "Tiedän miten kova työnarkomaani olet, joten se ei olisi tullut yllätyksenä minulle", hymähdettiin huvittuneena. Ehei, Audrey ei laittanut pahakseen että oli mennyt joskus aikoinaan rakastumaan tähän työnarkomaaniin. Hän oli sitä itsekin, joten ei hän halunnut joutua potemaan huonoa omaatuntoa siitä, että toinen joutuisi viettämään kotona yksin aikaansa. Näin oli paljon parempi. Pieni virneenpoikanen levisi huulille toisen todetessa olevansa kokonaan hänen. Voi kyllä, siitä Audrey pitäisi kyllä huolen. "Otan kyllä kaiken ilon irti siitä, älä murehdi", Audrey naurahti pienesti ja vastasikin siihen toisen erittäin hellään suudelmaan. Nainen joutui hieman hillitsemään itseään, jottei olisi muuttanut sitä suudelmaa astettakaan mihinkään suuntaan. Toisen vetäytyessä kauemmaksi, kohotti vaaleaverikkö toista kulmaansa toisen sanoille. Huhhuh, kyllä huomasi etteivät he olleet ihan mikään perinteinen pariskunta. Naisen mielessä ei ollut käynytkään mikään... tandemilla ajelu. Kai hän voisi silti hieman kiusata Henryä?

Audrey yritti piilottaa sen huvittuneen pilkkeen, joka oli käväissyt katseessa, kun se vakavoitettiin. "Tiedät varmasti ihan hyvin, että se oli ensimmäisenä listallani", todettiin mukamas vakavissaan, ennen kuin vakava ilme särkyi huvittuneeseen hymyyn."Toivon todellakin, että tunnet minut paremmin", naurahdettiin kevyesti ja kallistettiin hieman päätään kun tutkailtiin toisen kasvoja samalla. Mitäköhän he voisivat keksiä? yhteinen ruoanlaitto oli nyt tietenkin selvää, mutta mitä ennen sitä? Ehkä he voisivat mennä kävelemään tuonne ulos, jotakin kivoja polkuja pitkin, tai tuota merenrantaa pitkin? Tai ehkä se menisi ihan hyvin ruokailun jälkeenkin. Pieni ideanpoikanen tuli kyllä naisen mieleen, mutta se rikkoutuikin hetkeksi. Nainen oli tietenkin ajatellut ehkä melomista, mutta se todellakin oli rikkoutunut, kun hän oli tajunnut että se hänen kätensä ei todennäköisesti olisi pitänyt siitä ihan niin paljoa kuin hän itse.

Audreyn mielessä risteili paljonkin erilaisia ideoita, pohdintoja siitä, mitä he voisivat ja mitä he eivät ainakaan tulisi tekemään. Listan karsimisessa auttoi ihan hiton paljon se tosiasia, että hän oli yksi niistä harvoista, jotka tunsivat Henryn hyvin. Ja no, Audreyn tapauksessa kyse saattoi olla oikein hyvästä tuntemuksesta vieläpä. Hänen pohtivassa katseessaan ei ollut jälkeäkään siitä normaalisti niin vakavasta, määrätietoisesta katseesta, joka oli naisella melkein aina töissä ollessaan. Harvemmin hän osasi sitä ihan kokonaan hylätä, mutta jotenkin Henry vain onnistui melkein aina saamaan hänet ajattelemaan jotakin muuta kuin työtä. Vaaleaverikkö oli tosin aina osannut sen jalon taidon- töiden ja kodin erottamisen. Hän ei ikinä, ikinä tuonut kotiin mitään työjuttuja, ellei se ollut ihan pakollista. Ehkä hän oli sillä taktiikalla silloin selvinnyt niin hyvin Jennyn kasvatuksestakin. Jennyn käväisy mielessä sai pienen haikeuden käväisemään mielessä, mutta se sysättiin kuitenkin syrjään. Tänne ei todellakaan oltu tultu synkistelemään. Ne Henryn sanat havahdutti naisen omista pohdinnoistaan, ja Audrey kohottikin selkeästi huvittuneena toista kulmaansa. "Söpöltä?" Naisen oli ihan pakko varmistaa ääneen, oliko hän nyt kuullut ihan oikein. Henrykö oli juuri sanonut hänen näyttävän söpöltä, kun hänen aivonsa raksuttivat hyvinkin kovalla vauhdilla.

Siniset silmät suljettiin ihan pieneksi hetkeksi, kun Henryn huulet tunnettiin otsallaan ja pienoinen henkäys karkasi huulten välistä. Hän oli aina nauttinut niistä pienistä hellyydenosoituksista, joita oli selkeästi sadellut tämän lyhyen loman aikana ihan ennätyksellisen paljon. Tai no, aina kun he olivat kahdestaan niitä sateili hämmentävän paljon. Jos joku olisi päässyt näkemään tämän puolen Henryssä, joku olisi voinut helposti väittää, ettei kyseinen mies todellakaan ollut New Yorkissa tunnettu Henry Locke. Mutta kyllä, jopa tästä miehestä löytyi se rakastava puoli, kunhan ensin osasi porautua miehen kovan kuoren alle. Ja onnekseen Audrey oli onnistunut siinä, hän ei nimittäin pystyisi edes kuvittelemaan elävänsä jonkun hissukan kanssa, joka ei osaisi laittaa hänelle missään asioissa vastaan. Luultavasti siinäkin suhteessa olisi helppoutensa, kuten se, ettei riitoja syntyisi, mutta taas toisaalta ajateltuna Audrey tiesi tylsistyvänsä sellaiseen tapaukseen.

"Niin että pääsisit lukemaan kirjaasi?", vaaleahiuksinen kysyi naurahtaen kun oli onnistunut kohdistamaan sinisen katseensa toisen omiin ja oli noteeraanut miehen pokerinaaman. Ei hän todellisuudessa edes tiennyt, oliko mies ottanut mitään kirjaa mukaansa, mutta kunhan hän nyt hieman kiusasi. Tottahan toki naisen mielessä käväisi jotakin muutakin ajanvietettä kuin vain Henryn kirja, ja sen saattoi kyllä huomata pienestä pilkkeestä silmäkulmassa. "Kieltämättä mietin itsekin sitä kävelyretkeä. Maisemat vaikuttivat ainakin upeilta tullessamme, ja tuota rantaviivaa on aika pitkälti jos haluamme tulla vaikka sitä pitkin takaisin?" Audrey ehdotti, saaden pyöräyttää silmiään Henryn seuraaville sanoille. Voi kyllä, kyllä Audreykin voisi keksiä muutamankin tavan, jolla aamiaisen tuhteus tulisi kyllä unohtumaan. Ilkikurinen pilke syttyi naisen katseeseen, kun tämä antoi huultensa hipaista kevyesti, hieman kiusoittelevan oloisesti miehen huulia. "Voit olla varma, että jotain pitää jättää iltaankin", Audrey sanoi astahtaen sitten kauemmaksi toisen luota kevyen virneen kera. He voisivat varmaan tästä ihan suoraan mennä, tuskinpa kummallakaan oli loppujen lopuksi mitään kävelyretkeä vastaan. Audrey nappasi lopulta kenkänsä kuitenkin mukaansa pihalle, laittaen ne vasta ulkona jalkaansa. Ja no, saattoi sen jälkeen jumittua katselemaan sitä merelle avautuvaa maisemaa.

"Katsotaan saatko muutettua mielipidettäni" Audrey kiusoitteli toista takaisin sillä Henryn tuntien se saattoi olla ihan mahdollista. Eipä tämä varmasti olisi ensimmäinen kerta, kun Henry onnistuisi muuttamaan hänen mielipiteensä jonkin asian suhteen. Eihän vaaleaverikkö nyt kovin usein mielipiteitään muutellut ja hyvin harva siinä oli edes onnistunut. Jostakin kumman syystä Henry kuului kuitenkin siihen kastiin, jotka tahtoessaann onnistuivat muuttamaan naisen mielipidettä. Niitäkään henkilöitä ei ollut kovin montaa, mutta ihan tarpeeksi. Audrey tiesi kyllä, että Henryllä oli hyvä itsehillintä, joten luultavasti toinen pystyisi hyvinkin pitämään näppinsä erossa hänestä iltaan asti... ellei Audrey jatkaisi toisen kiusoittelemista hieman enemmänkin. Ajatuskin sai vaaleahiuksisen huulille leikkimielisen hymyn. Voi kyllä, hän laittaisi toisen itsehillinnän sellaiselle koetukselle, että Henry saisi todellakin yrittämällä yrittää pitää pintansa sinne iltaan asti.

Vaikka Audrey olikin antanut katseensa levätä siinä maisemassa, hän kuuli kyllä sen, ettei Henry ihan heti ollut lähtenyt hänen peräänsä. Se oli saanut vinon hymyn huulille, sillä vaikka Henryn olisi vienyt minne tahansa, toinen ei osaisi päästää irti kunnolla huolellisuudesta- mikä tosin oli ihan vain hyvä juttu. Tosin, Henry tuskin pystyisi päästämään kunolla irti edes siitä tavasta tarkastaa paikkoja ennen lähtöä ja tulemisen jälkeen. Mutta sen piirteen nainen ymmärsi täysin... ja ehkä se oli yksi niistä piirteistä, mikä alkoi tarttumaan naiseen itseensä. Jos hän tiesi tulevansa tyhjään asuntoon, ensimmäienn asia oli tarkastaa kyllä kämppä mahdollisten.. no ylimääräisten ihmisten varalta. Ja se alkoi olemaan jo aika hälyttävä. Tosin, Henryn aikana sitä ei tarvinnut tehdä jo sen vuoksi, että hän tunsi olonsa niin pirun turvalliseksi miehen kanssa. Muutama syvään vedetty henkäys tuntui jo niin hemmetin raikkaalta, verrattuna siihen kaupunkipölyyn mitä he kumpikin jokapäivä hengittivät. Puhumattakaan siitä saastemäärästä.

Audrey havahtui siinä vaiheessa, kun tunsi Henryn kädet olallaan. Pieni hymynpoikanen eksytyi huulille ja se hymy muuttui aavistuksen verran isommaksi, kun toisen huulet tunnettiin kaulallaan. Kevyt hymähdys karkasi naisen huulilta ja tämä kääntyi ympäri kun Henry oli saanut suoristettua itsensä. "Tämä oli kyllä erittäin hyvä päätös tulla tänne", nainen myönsi, sipaisten miehen poskea hellästi, liu´uttaen sormensa lopulta toisen omien sekaan. Katse kohotettiin Henryn omia tutkailemaan ja pää kallistui aavistuksen verran. "Ehkä voisimme ottaa tämän jonkinlaiseksi tavaksi? Jos osuu pidempi yhteinen loma uudestaankin kohdalle", ehdotettiin hymähtäen. Harvemmin niin tulisi käymään, mutta parempi muutaman kerran vuodessa kuin ei lainkaan. Audrey lähti lopulta johdattelemaan miestä sinne toiseen suuntaan siitä rantaviivasta, sitä pitkin olisi kyllä ihanaa tulla takaisin, mutta nyt olisi ehdottomasti muun luonnon vuoro.

"Tiedän kyllä, siksi sanoinkin että jos ne lomat joskus osuvat kohdalleen", sanottiin oieni hymynpoikanne kasvoillaan. Kyllähän Audrey sen tiesi, että vaikka Henry olisi halunnut vapaata juuri johonkin tiettyyn aikaan, se ei aina ollut mahdollista, puhumattakaan siitä, miten usein heidän vapaansa olivat menneet pilalle siinä, että Henry oli saanut soiton töihin. Nainen oli kuitenkin jo tottunut siihen, ettei aina kannattanut laskea sen varaan, että miehellä oli vapaata. Tietenkin se välillä sai hänet harmistuneeksi, mutta ei sille vain voinut mitään. Hän oli kyllä tiennyt mihin oli ryhtynyt, kun oli mennyt antamaan itsensä rakastua toiseen. "Tiedän kyllä mihin olen ryhtynyt", vaaleaverikkö hymyili, sivellen pariin otteeseen toisen kämmenselkää. Ehei Henry, ei toisen tarvinnut potea minkäänlaista huonoa omaatuntoa siitä, ettei aina kyennyt pitämään lupauksiaan vapaapäivistään tai mistään muusta samantapaisesta. Joutuihan Audreykin välillä töihin lyhyellä varoitusajalla.

Audrey antoi katseensa kierellä maisemissa, jotka todellakin olivat suorastaan mieltä rauhoittavia. Ss ei tosin ollut mikään ihme, sillä New Yorkista sai etsimällä etsiä rauhallista paikkaa, jossa saisi samanlaisen rauhallisuuden kuin täällä. Ehkä jollekin riitti ne hiljaiset kahvilat tai kävely puistossa, mutta ei se silti antanut samanlaista rauhallisuuden tunnetta, kuin kaupungista pois lähteminen hiljaisemmalle alueelle. Ja luojan kiitos he olivat päättäneet lähteä hieman nollailemaan stressitasoaan lähelle luontoa. Huomio siirtyi Henryyn, ja nainen kohottikin aavistuksen verran kulmiaan, kun toinen hymyili jälleen. Mikäs toisen nyt oli saanut noin hymyileväiseksi? Audrey yritti tietenkin saada miehen ajatuksista kiinni, muttei onnistunut siinä ainakaan ennen, kuin Henry oli päättänyt jo kertoa ajatuksistaan. Ilme naisen kasvoilla jo kertoi, miten hyvältä idealta se kuutamouinti olikaan kuulostanut. Vaaleaverikkö laittoi hyvinkin helposti merkille toisen ilkikurisen virneen, eikä hän voinut olla pudistamatta huvittuneena päätään. "Miksi minulla on sellainen kutina, että herra taitaa ajatella jotakin ihan muutakin?" tiedusteltiin huvittuneena toiselta, antaen sormiensa kevyesti hipaista miehen leukaa aavistuksen kiusoittelevasti. Audreylla oli omat suunnitelmansa ja hänellä olisi onneksi koko päivä aikaa testailla Henryn itsehillintää.

Matkan jatkuttua Audrey ei kuitenkaan kyennyt olemaan ihan kokonaan ajattelematta Henryä, sillä toisen ehdotus kuutamouinnista oli pakostikin tuonut mieleen kaksikon häämatkan. Siitä oli niin hemmetin kauan. Ja silloin kaikki oli ollut hyvin, oikeastaan paremmin kuin hyvin. Vaikka kaksikko alkoi hiljalleen pääsemään edes jotenkin ylitse tyttärensä katoamisesta, se tulisi varjostamaan heidän mieltään aina jonkin verran, varsinkin silloin kun jokin asia muistuttaisi heitä Jennystä. Onneksi Henry havahdutti hänet ajatuksistaan, eikä Audrey voinut olla naurahtamatta niille Henryn sanoille. "Toivottavasti et miettinyt samaa merestä", virnuiltiin toiselle. Katse siirtyi hetkeksi jälleen niihin maisemiin. "Tiedän kyllä, että luonnolla on oikeasti rauhoittava vaikutus ihmismieleen, mutta... että näin suuri?" pohdittiin ja katse siirtyi kuitenkin ehkä aavistuksen kujeilevana takaisin Henryyn. "Tai sitten se olet sinä", ehdotettiin virneen vain kasvaessa.

"Ehkä sittenkin erehdyin", nainen sanoi ja virnisti toiselle huvittuneena. Okei, ehkei Henryllä ollut häneen rauhoittavaa vaikutusta. Ainakin toinen suhtautui siihen sen verran huvittuneesti, että se tuskin oli mahdollista. Tai siis, kyllä hän tunsi olonsa hyvinkin turvalliseksi toisen seurassa, mutta mitä rauhallisuuteen tuli niin... yleensä toinen oli hyvinkin taitava koettelemaan niitä hänen hermojaan. Ehkä se tosiaan oli mahdotonta, että Henryn seuralla oli rauhoittava vaikutus. Se oli vain tuntunut hyvinkin... no mahdolliselta. Audrey käänsi katseensa hymyillen Henryyn, kun tämä oli painanut kevyen suukon hänen hiuksiinsa, eikä naisella todellakaan ollut mitään käsi kädessä kävelyä vastaan. Sehän tekisi tästä heidän kävelyretkestään vain ja ainoastaan nautinnollisemman. Ja sitä paitsi, hehän olivat tulleet tänne viettämään nimenomaan sitä rauhallista, kahdenkeskistä aikaa, joten mikäs siinä.

Audrey oli jokseenkin yllättynyt, että Henry oli suostunut siihen päämäärättömään kuljeskeluun ympäri old Saybrookia, sillä yleensä toinen oli paljon tarkempi kulkureiteistä sekä ihan kaikesta. Eihän asia mitenkään paha ollut, mutta olihan se tuntunut hyvältä huomata, että toinen ihan oikeasti nautti siitä pienestä viikonloppulomastaan. Lasilliset viiniä keskellä päivää ei todellakaan ollut ollut huono idea, vaikkei Audrey nyt mikään kovin suuri viinin ystävä ollutkaan. Onneksi sieltä nyt oli sattunut löytymään ainakin sitä yhtä viintä, mitä hän joi, joten ongelma oli ratkaistu hyvinkin helposti. Se Henryn kamera oli osoittautunut kuitenkin pieneksi ongelmaksi, sillä vaaleahiuksinen ei voinut käsittää, minkä takia piti ottaa juuri tuollaisella kameralla ne kuvat? Kyllähän kännykälläkin sai ihan hyvät kuvat ja ne sai kyllä teetettyä ihan valokuviksikin, mikäli mies niin olisi halunnut. Jälleen yksi asia, mitä Audrey oli koittanut toiselle hienovaraisesti selitellä, mutta oli lopulta myöntynyt Henryn tahtoon- niin kuin yleensä kävi pienen kädenväännön jälkeen. Harvemmin Audrey nyt Henryn ideoita tyrmäsi, ehkä vähän yritti tuoda omaa näkökantaansa tai vähän puolustaa omia ajatuksiaan. Mutta yleensä se meni ohitse sillä, että jompikumpi antoi periksi. Kaiken lisäksi, Audreyn oli kyllä myönnettävä hiljaa mielessään, että tuon aikaisilla antiikkivehkeillä tuli kyllä parempia kuvia kuin nykypäivänä. Tai siis, nykypäivän kuvista puuttui sitä jotain. Salaa nainen siis oli oikeastaan hyvinkin iloinen niistä kuvista.

Vaaleahiuksinen istuskeli varsin tyytyväisenä Henryn vieressä, katsellen merelle avautumaa maisemaa ja jääden vain yksinkertaisesti kuuntelemaan sitä meren kohinaa. Yksi harvoista äänistä, mistä ihan oikeasti nauttimalla nautti, oli nimenomaan meren yleensä varsin rauhallinen ääni. Vaikka pimeys olikin saapunut aivan liian nopeasti, ja se oli tuonut mukanaan vähän huonomman näkyvyyden, niin ei se silti haitannut ihan niin paljoa kuin olisi luullut. Ihan hyvin sinne rantaan silti näki.. tavallaan. Audrey huomasi kyllä Henryn kääntävän katseensa hänen suuntaansa, ja tietenkin Audrey käänsi oman katseensa toiseen ja tunsi pienen huolestuneisuuden nostavan päätään. Henryn hymy oli tällä kertaa haikea, joten tietenkin sitä ruvettiin pohtimaan syytä kyseiselle hymylle. Päällimmäistä syytä ei ollut vaikea arvata, ja se näköjään osui ihan kohdalle kun Henry oli avannut suunsa. Haikea, ehkä aavistuksen surumielinenkin hymy levisi naisen kasvoille, sillä hän tiesi kyllä miten paljon Jenny olisikaan nauttinut tästä reissusta, vaikka se olisikin ollut neidin mielestä varmasti aivan liian lyhyt, jolloin kaksikko olisi varmasti saanut kuunnella koko paluumatkan kiukuttelevaa pikkulasta, joka olisi halunnut paljon mieluummin jäädä tänne mökille. Audrey kohotti kättään sipaistakseen miehen poskea muutamaan otteeseen, ja antoi lopulta sormien kietoutua miehen omien lomaan. "Minä myös, hän olisi pitänyt tästä... ", nainen sanoi ja painoi päänsä toisen olkaa vasten. Pieni, melkein tukahdutettu naurahdus karkasi kyllä naisen huulilta, kun hän vain ajatteli sitä palautteen määrää, mikä Jennyltä olisi tullut. "Vaikka olisimmekin luultavasti saaneet kuulla kunniamme, kun olisi pitänyt alkaa lähtemään", Audrey sanoi. Silloin se ei todellakaan olisi naurattanut mutta juuri nyt Audrey olisi tehnyt mitä tahansa saadakseen tyttärensä takaisin. Ote Henryn kädestä saattoi tiukentua aavistuksen verran. Hän kaipasi heidän tytärtään, ja tiesi Henrynkin potevan aivan samanlaista kaipuuta.

Se haikeus mikä siihen heidän luokseen oli saapunut, oli kuitenkin jotakin muutakin kuin vain surumielisyyttä. He osasivat kuitenkin muuttaa kaikki pahimmatkin Jennyn tempauksista hyviksi muistoiksi, ehkä se oli kuitenkin molempien tapa selvitä niinkin karusta kohtalosta kuin tietämättömyydestä. Audrey kohotti lopulta katseensa mieheen, nousten ylös ja vetäen miestä mukanaan. ”Mitenkäs se… kuutamouinti?” nainen kysyi toiselta, vinon hymyn eksytyessä huulille. ”En tiedä muistanko aivan väärin… mutta jos muistan oikein, niin joku sattui ehdottamaan sitä aikaisemmin” vaaleahiuksinen sanoi ja silmissä näkyi selkeästi pieni leikkimielisyyden pilke.

Audrey piti siitä hyvinkin paljon, kun sai kiusoitella Henryä. Heillä molemmilla oli kyllä erinomainen muisti, joten tuskinpa toinen oli unohtanut sitä kuutamouintia. Ja mikä muka veisi sen synkkyyden paremmin pois ajatuksista, kuin pulahtaminen viileään veteen? Vaaleaverikkö ei voinut olla virnistämättä toisen tiedustelulle, ja nainen kohotti puolestaan omaa kulmaansa hieman huvittuneena. "Olenko kuulevinani epäillystä?", Audrey tiedusteli vuorostaan. Siinä kohtaa Henry oli ihan oikeassa, että tuskinpa hypotermia olisi kovin mukava päätös näinkin onnistuneelle reissulle, mutta Audreylla oli omat epäilynsä siitä, että sellainen tuskin olisi ihan heti ainakaan mahdollista. "Ei tuo vesi nyt niin kylmää ole... mutta tietenkin jos sinua on alkanut.... jänistämään niin sitten", Audrey sanoi pientä empiväisyyttä äänessään, kun tämä oli hakenut oikeaa sanaa toisen tilanteelle. Jänistäminen oli sopinut paremmin kuin hyvin, lisäksi naisen olikin ollut tarkoitus ehkä hieman kiusoitella toista, ja mikäs sen paremmin sopisi.

Audrey kurtisti aavistuksen verran kulmiaan, kun toinen oli irrottanut katseensa hänestä ja pälyillyt ympärilleen. Tietenkin hän piti siitä, että Henry oli omalla tavallaan valppaana, mutta... piti toisen osata myös rentoutua silloin, kun se olisi mahdollista. Niitä mahdollisuuksia ei tullut kovin usein kohdalle ja ne olivat varmasti myös Henrylle harvinaista herkkua. Nainenkin oli pystynyt jo rentoutumaan täällä, sillä hän oli aivan varma siitä, ettei se hänenkään seuraaja ottaisi mitään riskejä- siis jos sellaista nyt ihan oikeasti oli olemassa. Audrey tahtoi yhä edelleen ajatella, että kyseessä oli vain liuta sattumia, jotka eivät tarkoittaneet mitään sen kummempaa. Eihän hän sitä voinut varmaksi sanoa ja Henry oli tehnyt hyvinkin selväksi, ettei uskonut sen sortin sattumiin. Tuskinpa kukaan nyt silti niin hullu olisi, että lähtisi seurailemaan kaupungista poistuvaa henkilöä, kun tiesi, että tämä joutuisi kuitenkin palaamaan töidensä pariin.

Se Henryn ehdotus kuitenkin havahdutti naisen. Tällä kertaa vaaleaverikön kasvoilta oli havaittavissa pienen hetken hämmennystä, sillä hän ei ollut osannut arvata, että Henry menisi ehdottamaan jotakin tuollaista. Se hämmennys muuttui kuitenkin pian virneeksi, sillä olisihan hänen pitänyt arvata, ettei Henry päästäisi häntä ihan niin helpolla. Voi Henry, tätä ehdotusta mies saisi kyllä katua- miehen onneksi tosin vain hyvällä tavalla. "Hmh, entäs jos menisinkin?" Audrey kysyi virnistäen, kohottaen toista kulmaansa varsin kysyvästi. "Mitä saan siitä hyvästä, jos olisin menossa?", nainen asetti kätensä miehen leualle, sivellen sitä hyvin hellästi. Audrey antoi huultensa sipaista miehen omia, sulkien pieneksi hetkeksi silmänsä, mutta avaten ne taas pian kohdatakseen sinisten silmien katseen. "Ehkäpä saat yllättää minut? Tiedät hyvin, millaisista yllätyksistä pidän", Audrey sanoi hiljaa erkaantuen toisen luota lopulta. Silmissä tuikki selkeästi se leikkimielisyys, ja Henry oli kyllä onnistunut saamaan hänet yllytettyä toteuttamaan toisen.. idean. Niinpä nainen loi toiselle vielä vinon hymyn, mennen hakemaan sen jälkeen pyyhkeitä sekä riisumaan ne vaatteensa. Hän ei tosin tulisi todellakaan olemaan ainoa, joka tulisi uimaan.