As good as I was

Riley oli ainut ihminen, jonka luokse Dominic saattoi juuri nyt mennä. Hänellä ei ollut elämässä naisen lisäksi ainuttakaan ihmistä, joka ei olisi ollut mukana kerhon toiminnassa, ja juuri nyt kaikki kerholaiset olivat poissa luvusta. Siksi, että hän ei luottanut juuri nyt kehenkään ja siksi, että todennäköisesti se joka auttaisi hänet kotiin, päätyisi ongelmiin. Mies tiesi paremmin kun hyvin, että hänen oli tarkoitus selvitä siitä tilanteesta ihan omillaan, purra hammasta ja mitään sanomatta palata kerhotalolle seuraavana aamuna. Nyt se tuntui aika kaukaiselta ajatukselta.

Mielessä kävi ohimennen se, että mitä helvettiä sitten tehtäisiin jos Riley ei olisi kotona. Dominicin olisi tehnyt mieli vain maata siinä oven vieressä ja nukahtaa siihen paikkaan, mutta hän tajusi itsekin miten huono idea se oli. Hän tiesi, että kun oli lyönyt päänsä, ei koskaan saanut nukkua. Juuri nyt hereillä pysyminen oli kuitenkin vaikeaa. Silmät ehtivät painumaan kiinni, kun joku tuli sitten avaamaan sen oven.

Vaikka olo oli kaunisteltuna vähän sekava, niin mies oli loputtoman helpottunut. Hän tunnisti naisen äänen, avasi silmänsä ja antoi sen auttaa itsensä siitä maasta. Dominic koitti kyllä mennä sillä pure hampaita yhteen ja taistele kivun läpi metodilla, mutta apu tuli ehdottomasti tarpeeseen. Hän haukkoi henkeä, kun se kylki vihloi heti, kun kehoa liikutti. Sanaakaan ei sanottu sen aikana, kun nainen saattoi hänet sisään ja sohvalle. Se sai kantaa enemmän hänen painostaan siinä matkalla, kun hän olisi koskaan suostunut ääneen myöntämään.

Makaaminen tuntui hyvältä idealta, ja hän kierähti sille paremmalle kyljelleen, kasvot brunetteen päin. Suussa maistu vahvasti vereltä ja hän mietti, kuinka monta hammasta oli menettänyt siinä rytäkässä.
“Please don’t tell anyone”, oli ensimmäinen asia, minkä Dominic sai sanottua. Katse tarkentui oikeaan suuntaan, vaikka jyskyttävä päänsärky sai silmätkin sattumaan. Se tuntui oleellisimmalta tiedolta - eihän sitä tiennyt, vaikka Riley olisi seuraavaksi soittanut ambulanssin. Tai isänsä. Siitä vasta riemu repeäisikin. Dominic tajusi itsekin, ettei ehkä osaisi juuri nyt pitää itsestään huolta, mutta rajansa kaikella. Sitä voisi jo pitää avustettuna itsemurhana. 

"They're gonna fucking kill me", hän huokasi seuraavaksi hädintuskin kuultavasti, puristi silmänsä hetkeksi tiukasti umpeen. Tuntui, että koko maailma pyöri ympärillä. Vähän kun silloin, kun oli liian humalassa ja meni nukkumaan. Kauaa ei sitten mennytkään, kun hän voi ihan oikeasti pahoin. Dominic oli hädintuskin päässyt mukavasti kyljelleen, kun pakotti itsensä istumaan ja kakoi. Edelleen järjissä oleva osa mielestä teki huomion, että hän oli todennäköisesti niellyt sitä verta. Tai sitten olisi tosissaan syytä huolestua siitä aivotärähdystilanteesta. Siitä varoitteli järjetön päänsärkykin. 
"I'm gonna get sick. Jesus, fuck, Riles...", mies mumisi ja hautasi hetkeksi kasvonsa käsiinsä. Päälle oli iskemässä kunnon paniikki, kun pahoinvointi yhdistyi vaikeuteen hengittää. Siinä rupesi automaattisesti haukkomaan henkeä, mistä tuli vain pahempi olo. Dominic muuttui nopeasti levottomaksi, pudisteli päätään ja oli jopa nousemassa seisomaan, ilman mitään sen suurempaa syytä. 

Ei ollut toivoakaan, että Dominic olisi ääneen myöntänyt kuka siitä hänen tilastaan oli vastuussa. Se oli tietysti jo itsessään aika yksiselitteistä - hänellä ei olisi ollut tippaakaan ongelmia heittää jotain kilpailevaa tahoa rekan alle ja huolehtia siitä, että se homma kostettaisiin hänen puolestaan saman tien. Nyt ei ollut ketään, jolle kostaa. Dominic ei myöntäisi edes kerholle itselleen, mitä olisi tapahtunut, ja kaikki tietäisivät silti. Ulkopuolisilla oli vielä vähemmän mahdollisuutta kuulla hänen myöntyvän yhtään mihinkään. Tilanteeseen oli latautunut sen akuutin pelon lisäksi paljon muutakin. Lähinnä häpeää. Sen luokan häpeää, että hän veisi sen salaisuuden mukanaan hautaan asti vain suojellakseen itseään nimensä menetykseltä.

Vaikka huomio oli lähinnä kiinnittynyt sellaisiin asioihin kuin hengittämiseen ja pahoinvointiin, niin Dominic yritti sentään nostaa katsettaan ja tarkentaa sen siihen kolmanteen henkilöön, joka paikalla oli ja jolle Riley puhui. Kesti hävettävän pitkään, ennen kun hän edes muisti sen tytön olemassaolon. Tämä ei kuitenkaan ollut tilanne, missä oltaisiin vaihdettu hymyjä tai kuulumisia. Hysteerisestä olosta huolimatta mies tajusi sentään hetken ajatella, miten helvetin osuvasti hän oli onnistunut itsensä juuri esittelemään ja tunkemaan sen tytön elämään. Ei olisi paljon inhorealistisempaa kuvaa voinut saada.

Tyttö lähti taas huoneesta hakemaan jotain ja Dom kiinnitti huomionsa takaisin Rileyhin. Naisen kosketukseen reagoitiin, ja vaikka kesti hetki, ennen kun hän sai katseensa kohdistettua ja mielensä takaisin nykyhetkeen, naisen katseeseen vastattiin kuitenkin. Pikkuhiljaa hän rupesi tietoisesti tasaamaan sitä hengitystäänkin ja tuli jälleen siihen lopputulokseen, että oli parempi idea pidätellä hengitystä ja hengittää todella pinnallisesti, kun haukkoa henkeä. Riley puhui tytölle ovien lukitsemisesta.
“They’re not coming after me. Not now, anyway”, hän vakuutti naiselle vähän ponnettomasti, mutta juuri nyt tuntui elintärkeältä, että se tiesi ettei kukaan hyökkäisi seuraavaksi ovista sisään rynkyt laulaen. Ääni oli enemmän tai vähemmän kulunut ja karhea, mutta samalla se myös pakotti Dominicin hetkeksi keskittymään johonkin vähän järkevämpään kun vain siihen kipua huutavaan kehoon.

Oman käden oikeudella mies päätyi seuraavaksi ottamaan pitkän, pitkän siemauksen siitä paikalle tuodosta viskipullosta. Liikkuminen sattui, mutta alkoholi auttoi. Placebovaikutus toimi jos ei muuta. Pullo jäi käteen ja mies pakotti itsensä vähän istuvampaan asentoon, irvisti väkisinkin kun se kylki liikkui. 

Riley teki todennäköisesti oikean liikkeen, kun komensi Haileyn omaan huoneeseensa. Oli paljon, mitä lapsen ei kuulunut koskaan nähdä, ja tämä kuului ehdottomasti siihen kategoriaan. Dominic oli ehtinyt miettimään asiaa ja oli tullut siihen lopputulokseen, että Haileyn kannalta oli tainnut muutenkin olla hyvä liike että Riley oli päättänyt vaihtaa puolia. Se ei tarkoittanut, että mies olisi tukenut ensirakkautensa päätöstä yhtään sen enemmän kun aiemminkaan, mutta jollain tasolla hän tajusi miksi se oli tehnyt mitä oli. Ehkä hänkin olisi priorisoinut elämänsä vähä eri tavalla, jos olisi joutunut siinä samalla suojelemaan jotain lasta.

“I wouldn’t bring them to your door”, Dominic vakuutteli, joskin todella voimattomasti. Riley oli kuitenkin tehnyt oikein ne ovet lukitessaan. Oli aina parempi olla liian varovainen. Hän ei halunnut, että nainen pelkäisi hetkeäkään, että hän olisi jotenkin johdattanut sen ansaan. He eivät olleet nähneet toisiaan vuosiin, ei se enää tuntenut häntä tai tiennyt hänestä mitään, joten pieni vainoharhaisuus olisi vain tervettä - Dominic ihmetteli sitäkin, miksi se oli edes päästänyt hänet sisälle. Jos roolit olisivat olleet toisin päin, hän olisi välittömästi pitänyt sitä ansana.

Nainen siirtyi siivoamaan niitä kasvojen vekkejä. Dominic irvisti, kun se puhdistusaine kirveli kulmassa, mutta koitti istua paikallaan mahdollisimman hiljaa. Pullo pysyi kädessä tuomassa henkistä tukea. Hän otti siitä uuden siemauksenkin, vaikka tiesi että se ei ainakaan auttaisi siihen pahoinvointiin. Riley puhui murtuneista kylkiluista ja tikin tarpeista. Dominic tiesi. Seuraavaksi se kysyi, miksi hän oli tullut juuri tänne. Mies pakotti katseensa nousemaan jostain sylistään hetkeksi bruneten kasvoille, haki sanoja mielessään.

“Where else would I go?” hän kysyi apeaan sävyyn ja laski katseensa, “anyone who even looks at me twice is probably gonna get in trouble." Riley oli poikkeus - sille kerho ei mahtanut juuri nyt yhtään mitään.

Joskus vuosia takaperin Dominic olisi ottanut ihan tosissaan nokkiinsa, jos joku kerholainen olisi edes huitaissut hänen suuntaansa. Mitä pidempään hän oli mukana, sitä paremmin hän kuitenkin ymmärsi sen, mitä ihmiset olivat valmiita tekemään pitääkseen yllä rauhan ja tasapainon. Siihen kaikkeen tottui, väkivaltaan turtui nopeasti. Mies tiesi, että ne olisivat tehneet kenen tahansa muun kohdalla ihan saman, jos ne olisivat ruvenneet aukomaan suutaan. Tavallaan oli helpottavaa, että hän ei hienosta tittelistä huolimatta ollut erikoisasemassa. Se pisti luottamaan siihen, että ehkä Gates itsekin saisi turpiinsa, jos mokaisi. Dominic oli tehnyt vakaan päätöksen, että olisi paikalla kun se niin tekisi.

Kun se aine kirveli ihan tosissaan, mies nojasi automaattisesti kauemmas ja nappasi naista kädestä. Hän päästi siitä kyllä irti melkein saman tien, päätti sen sijaan puristaa sitä pulloa kaksin käsin.
“You could say that”, Dominic nauroi kolkosti naisen sanoille pahasta enteestä, mutta hiljeni nopeasti. Ihan kauheasti enempää hänestä ei saanut irti. Nauraminen sattui ja päätä särki liikaa, että olisi huvittanut keskustella sen suuremmin. Oikeastaan vähän kaikki sattui. Hän olisi voinut maata omassa sängyssään täysin liikkumatta, eikä siitäkään olisi ollut mitään apua.

Riley tarjosi nukkumapaikkaa, Dominc loi siihen pitkän katseen. Sen ei olisi tarvinnut edes tarkentaa sitä sohvalle nukkumista. Ei mies ollut niin typerä, että olisi kuvitellut pääsevänsä jakamaan sängyn naisen kanssa juuri nyt. Hän ei edes tiennyt, että halusiko. Hän löytäisi kyllä sängyn lämmikettä muualtakin. Sellaista, jonka mukana ei tulisi vuosien padottua vihaa ja vaikeaa historiaa.

“Do you think I traumatised the kid?” hän kysyi ääneen, kun ajatus sattui tulemaan mieleen. Kun rupesi pikkuhiljaa rauhoittumaan, olo helpottui ja ajatuskin kulki. Hengittäminen sattui edelleen, mutta hän koitti korjata asiaa etsimällä parempaa asentoa.

Ajalla oli tapana kullata muistot ja ensirakkaudet. Totta kai Dominic oli ollut järkyttynyt silloin, kun Riley oli lähtenyt. Hän oli ollut nuori, rakastunut ja siinä uskossa, että se oli pahin asia joka hänelle olisi koskaan voinut tapahtua. Ensin hän oli kuvitellut, ettei pääsisi siitä koskaan yli. Sitten hän oli löytänyt uutta seuraa. Kerhon. Nopeasti ajatus naisesta oli tullut mieleen vain silloin, jos joku mainitsi sen nimen. He olivat molemmat olleet teinejä ja vaikeassa elämäntilanteessa. Tuskin he olisivat kestäneet yhdessä, vaikka Riley olisikin jäänyt. Etenkin kun kuvioissa oli vielä se lapsikin. Riley oli ehkä kasvanut nopeasti aikuiseksi ja äidiksi. Dominic olisi tarvinnut samaan paljon enemmän aikaa.

Oli niitä isällisiä vaistoja tai ei, niin mies ei pitänyt siitä, että tyttö oli kuulemma nähnyt pahempaakin. Hän kurtisti kulmiaan ja loi Rileyhin katseen silmäkulmastaan. Se jatkoi ja puhui siitä, miten sitä oltiin ammuttu vuosi sitten ja se oli melkein heittänyt henkensä. Siitä vasta riemu olisikin revennyt, jos nainen olisi kuollut ja kukaan ei olisi edes löytänyt sille lapselle mistään toista vanhempaa tai huoltajaa.

“You should try and avoid getting shot”, Dominic ehdotti kuivasti ja tiesi itsekin, että hän oli paras puhumaan. Hän, joka otti typeriä riskejä kerta toisensa väliin, jahtasi kuolemaa harrastusmielessä. Ajoi moottoripyörän sillalta nähdäkseen, voisiko kuolla. Tai kiilasi poliisiauton eteen täydessä vauhdissa ja todellisessa itsemurhan hengessä iski liinat kiinni.

Riley oli tyytyväinen siihen haavojen puhdistukseen. Dominic soi sille pienen hymyn, joka ei yltänyt lähellekään silmiä, ja kokeili silmäkulmaansa sormillaan. Se oli arka ja turvonnut, todennäköisesti näyttäisi huomenna aivan älyttömän hienolta. Hän ei edes halunnut nähdä itseään peilistä juuri nyt. Dominic paini itsensä kanssa ja koitti pakottaa itsensä sanomaan jotain kiitokseen etäisestikään viittaavaa. Sanat eivät koskaan päässeet kielen päälle asti. Sen sijaan hän tarjosi sitä käteensä unohtunutta pulloa Rileylle. 

Olo oli parempi jo ihan siksi, että oli päässyt pois kadulta, mutta ei siinä edelleenkään kauheasti juhlittu. Mies odotti nyt jo kauhulla seuraavaa aamua. 

Vaikka Dominicin mielessä olivatkin viimepäivänä olleet vähän muut ajatukset, niin kyllä hän oli hetkellisesti miettinyt sitä isyyttäkin. Ja sitä, että miten erilaisessa tilanteessa hän olisi nyt ollut, jos olisi tiennyt asiasta aikoja sitten. Hän oli katsonut vierestä, kun veljet olivat saaneet lapsia ja jatkaneet samalla linjalla. Miten ne olivat jatkuvasti loukkaantuneita ja vaarassa, asettivat aina lapset riskiin jäädä isättömiksi. Hän ei ollut koskaan pitänyt siitä, oli toivonut että ne olisivat vähän miettineet asioita uusiksi. Ja nyt hän oli samassa tilanteessa. Niin syvällä kerhossa, että he molemmat tiesivät, ettei hän pääsisi enää koskaan pois menettämättä siinä samalla henkeään.

“Fucking Romeo and Juliet, innit”, Dom hymähti Rileylle kun se puhui poliisina olon vaaroista. Juuri nyt he olivat vielä huonompi pari kun teini-iässä. Toinen lainsuojaton, toinen lainvalvoja. Se oli kuin huono vitsi. Toisaalta kyllä miehen koko elämä oli nyt vain yhtä huonoa vitsiä.
“Look at us making great fucking choices, huh. Jesus fucking christ”, hän puhui seuraavaksi lähinnä itsekseen, pudisteli päätään turhautuneena ja haroi jälleen hiuksia kasvoiltaan. Ne olivat tahraantuneet vereen. Suihku olisi ollut hyvä liike, mutta hän ei uskonut hetkeäkään että olisi pysynyt tarpeeksi kauan jaloillaan.

Riley mainitsi sen aiemman tilanteen. Dominic loi naiseen vähän loukkaantuneen katseen.
“Yeah that was a shitty move”, hän myönsi itsekin vähän vaivaantuneena, mutta ei selitellyt tekemisiään sen suuremmin. Riley joi pullosta, nousi ylös ja tarjosi peittoa ja tyynyä. Kysyi, tarvitsiko jotain muuta.

“No, I’m just…”, mies aloitti ja unohti sanat kesken kaiken. Kai hänen piti vain nukkua.