True love stands by each other on good days...

Dominic ei onneksi ollut vaatinut sen suurempia selityksiä. Se teki tästä itseasiassa Rileylle huomattavasti helpompaa. Asiasta puhuminen ja ylipäätään avun pyytäminen, kun tuntuivat niin ylitsepääsemättömän hankalalta. Oli siis vain hyvä, ettei Dominic ollut vielä kysellyt sen enempää, vaan antoi näin Rileylle aikaa miettiä asiaa ja sitä, miten kertoisi siitä miehelle. Riley sulki lopulta puhelin ja heitti puhelimensa seuraavaksi sohvan pehmusteiden sekaan. Kädet hakeutuivat niskan taakse, eikä Riley osannut tehdä nyt muuta kuin jatkaa hermostunutta ravausta ympäri asuntoaan. Samaan aikaan Riley mietti miten voisi olla kertomatta asiasta Dominicille niin, ettei hänen tarvitsisi kertoa kaikkia mahdollisia yksityiskohtia. Totuus taisi kuitenkin olla se, että totuuden kertominen oli ainoa ja paras vaihtoehto siihen tilanteeseen.

Riley ravasi asuntoa hermostuneena, päätyen lopulta makuuhuoneeseensa ja sängyn reunalle istumaan. Kasvonsa haudattua kämmeniään vasten, Riley yritti rauhoitella itseään ja vakuutella ettei tilanne ollut vielä niin paha mitä se voisi olla. Ehkä Jeffery halusi vain härnätä häntä? Jotenkin sellaisen ajattelu ei tuntunut kuitenkaan millään tavoin järkevältä. Jeffery oli aina halunnut pelotella Rileytä ja siinä hän oli myös onnistunut. Hän oli maailman ainoin ihminen, joka oli onnistunut rikkomaan naisen totaalisesti. Niin henkisesti että fyysisesti. Siitä toipuminen oli vienyt aikansa, mutta hän koki olevansa jo jotenkin parempaan suuntaan – kunnes oli löytänyt kirjeen. Riley antoi käsiensä liukua kasvoiltaan kaulalle, nojatessaan kyynäriään polviaan vasten. Jalkansa rummuttivat hermostuneena lattiaa aina siihen saakka, kunnes asuntonsa ovi kävi ja Dominicin ääni kuului eteisestä. ”In bedroom…”

Riley ponnahti seisomaan, kun Dominic astui huoneeseen. ”I don’t know how to explain this sensibly but… I try.”, Riley sanoi ennen kuin Dominic kerkesi sanoa mitään. Hän hieraisi niskaansa ja etsi oikeita sanoja, ennen kuin aloitti puhumisen. ”Like I said in the phone, I’m in trouble… I mean me and Hailey, we're in trouble.”, niiden sanojen myötä joskin pelokas katse nousi Dominiciin. Hän tunsi itsensä niin heikoksi siinä tilanteessa, mutta ensimmäistä kertaa elämässään Riley ei uskonut että hänellä olisi muita vaihtoehtoja kuin kertoa totuus. ”There is reason why we came to NYC. I… I met a guy a few years ago, Jeffery Arlington. Chicago's golden boy.”, Riley nyrpisti nenäänsä inhosta kun hän mainitsi Jefferyn nimen ääneen ja muisteli niitä aikoja kun asiat olivat vielä jollain tavalla paremmalla tolalla. Ihonsa meni samalla sekunnilla kananlihalle, jolloin Riley istuutui sängynpäädyssä olevalle rahille. Hän laski kätensä nojailemaan polviaan vasten ja nielaisi. ”At first, everything was fine. But then it turned out that he has some problems with his anger and.... After our first fight, he beat me up. Pretty badly. ”, Riley sulki niiden sanojen jälkeen silmänsä, painoi päänsä alas ja puri hammasta. Asioiden kertaaminen ääneen sai hänet voimaan jopa pahoin. Naisen aikomuksena ei ollut kuitenkaan alkaa asiasta vollottamaan.

Hän vain nieleskeli, jotta se paska olo lähtisi hänestä ja nosti katseensa takaisin Dominiciin, osaamatta oikein tulkita miehen olemusta tai ilmeitä. ”My intention was to leave from that relationship but something got me to forgive him. Naturally, that was a biggest mistake I’ve ever made. Luckily Hailey didn’t know about this at time. But after I forgive him, things went from bad to worse. He started to threaten me that he will hurt people I love, if I tried to leave him. Like Hailey. He managed to broke me emotionally and physically. but despite that we decided to leave with Hailey. Hailey know now what has happened but I don’t want so scare her again with this shit...”, naisen ääni hiipui loppua kohden, jolloin hän hautasi kasvonsa taas kämmeniään vasten. Jos maailmassa oli todella mörköjä olemassa, niin Jeffery tosissaan oli sellainen joka piileskeli Rileyn kaapissa. ”Jeffery found us and I don’t know what he's going to do…”

Riley tunsi olonsa niin heikoksi. Hän ei pitänyt itseään kovin heikkona naisena. Sellaisena joka itki jokaisen pienen haaverin tullessa, mutta nyt tilanne oli toinen. Jeffery oli onnistunut murskaamaan naisen niin henkisesti että fyysisesti viimeisen kahden vuoden aikana, että hän oli jopa hetken pelännyt kadottavan itsensä kokonaan. Hän koki päätöksensä lähteä Chicagosta helvetin hyvänä ratkaisuna. Sellaisena joka oli turvallinen hänelle ja Haileylle. Riley oli kuvitellut voivansa koota itsensä aivan rauhassa, tutuissa lapsuuden maisemissa mutta olisihan hänen pitänyt tietää paremmin, ettei Jefferyllä menisi ikuisuutta löytää heitä.

Vanhojen aavojen repiminen auki tuntui lähes yhtä pahalta kuin kuukauden takainen luoti. Myös se että joutui näyttämään heikon puolensa Dominicille ja sen mikä oli kaapissaan lymyävä mörkö, ei tuntunut millään tavoin ihanteelliselta. Se ”paha tyttö” oli sillä hetkellä muuttunut niin heikoksi, että Riley hädin tuskin tunnisti edes itseään. Rintaansa pakotti pelkästä pelosta. Kertomuksensa loppuun päästyä ja Dominicin avattua suunsa, Riley nosti katseensa mieheen ja kurtisti kulmiaan. ”Where I’m…”, hän ehti aloittaa, kunnes toinen oli ilmoittanut hänen menevänsä siskonsa luokse. ”Is it ok to her?”, Riley kysyi ja nousi rahilta, askeleidensa viedessä hänet vaatekaapilleen, jonka ylähyllyltä hän repi laukkunsa.

Laukkuun alettiin tunkea satunnaisia vaatteita. ”She is actually at Max’s place. She wanna get to know her cousin, Debbie. So I think she is there.”, hän kertoi ja lopetti hetkeksi pakkaamisen, kun kääntyi paremmin ovella seisovan Dominicin puoleen. ”I’m sorry, I didn’t know who else to call, I just… I don’t know. This is so fucking messed up situation that I can not even think clearly.”, Riley pahoitteli, jonka jäkkeen kasvoilleen nousi jopa arka hymynpoikanen. ”And I know you can handle situations like this.”, hän lisäsi, ennen kuin palasi takaisin laukkunsa pakkaamisen pariin. ”Do you think that Hailey is safe at Max's?”

Riley ei tiennyt ollenkaan mitä Dominicin perhe oli hänestä mieltä. Hän osasi kuitenkin kuvitella että kaikki sietivät häntä ihan velvollisuudesta, sillä hänellä oli yhteinen lapsi Dominicin kanssa ja sen lisäksi hän oli Victorin tytär. Ei sillä, että Rileytä hirveästi olisi hirveästi kiinnostanut mitä muut hänestä ajattelivat. He saivat kertoa mielipiteensä hänestä ihan suoraan hänelle, jos hänestä oli jotain sanottavaa. Riley ei kuitenkaan mennyt mielellään muiden nurkkiin pyörimään vaivaksi. Hän ei aikonut sitä sanoa ääneen, sillä oli pyytänyt apua Dominicilta ja toinen tarjosi sitä hänelle.

Gabrielle varmasti kertoisi hänelle mitä mieltä oli hänestä, kun hän saapuisi toisen luokse ja sen jälkeen heidän ei tarvitsisi puhua mistään, saati sitten toisilleen. Ei tämä tilanne tulisi kuitenkaan loputtomiin jatkumaan, niin heidän ei tarvitsi katsella toisiaan kovin pitkään. Riley ei siis tehnyt muuta kuin nyökännyt miehen sanoille hyväksyttävästi, ennen kuin jatkoi pakkaamista. Luultavasti Dominicille menneisyydestään kertominen oli ollut hyvä ratkaisu, eikä se, että tuo olisi joskus harmaassa tulevaisuudessa saanut itse tietää asiasta. Siitä olisi vain lähtenyt helvetti irti. Eikä Riley halunnut sitä.

”I hope that I did.”, Riley vastasi vaisusti Dominicin sanoihin. Mitä jos tämä aiheuttaisi vain enemmän ongelmia? Mitä jos johonkin muuhun tulisi vaikka sattumaan tämän paskan myötä? Riley halusi viimeiseksi että keheenkään sattuisi, tai että kukaan ihminen sekaantuisi tähän asiaan enempää kuin olisi pakko. ”I’m just so tired of this…”, nainen mutisi lähinnä itsekseen kun Dominic siirtyi sivummalle soittamaan siskolleen. Vielä hetken aikaa hän apkkaili tavaroitaan laukkuunsa, ennen kuin koki saaneensa kaiken kasaan. Haileyllä oli kuulemma koko omaisuus mukana, joten jos hän tarvitsisi jotain niin he voisivat hakea sen myöhemmin.

”I’m ready… I think I have everything.”, hän sanoi kun asteli laukkunsa kanssa nyt ulos makuuhuoneesta Dominicin luokse.

Riley ei ollut niinkään fyysisesti väsynyt. Hän oli aikaisemmin päivällä ollut onnensa kukkuloilla siitä että oli saanut vihdoin palata töihin. Riley oli enemminkin henkisesti väsynyt siihen taisteluun mitä kävi itsensä ja maailman kanssa. Kaikki tuntuivat aluksi menevän hyvin, mutta hyvin pian asioilla oli usein taipumus lähteä kovaa vauhtia alamäkeen. Tämä oli taas yksiä niitä tähti hetkiä. Mikään olotila ei ollut tullut pysyvästi jäädäkseen ja se turhautti todella paljon Rileytä. Hän oli väsynyt ja olisi mielellään vain hautautunut sänkynsä pohjalle ja vetänyt peiton ylitseen, jos vaikka maailma näyttäisi seuraavana päivänä taas paremmalta.

Niin ei kuitenkaan ollut käymässä. Sen sijaan hän sai pakata tärkeimmät tavaransa laukkuun ja lähteä Dominicin siskon luokse pakosalle. Olihan se typerää lähteä pakoon mutta… parempi vaihtoehto Gabriellalle meno oli kuin lähteä koko kaupungista pois. Tosin häntä ei luultavasti edes päästettäisi lähtemään, joten naisella ei ollut sen suurempia vaihtoehtoja. ”It’s weird that nothing can go well without any problems.”, hän totesi nyt huomattavasti tyynenpänä kuin aikaisemmin. Katseensa käännyttyä Dominiciin, naisen kasvoille nousi arka, pieni hymy.

Riley sulki laukkunsa ja heitti sen pitkän remmin olalleen, ennen kuin lähti seuraamaan Dominicia. Naisen kädet kietoutuivat suojelevaiseen puuskaan, astuen lopulta Dominicin perässä ulos asunnosta. ”I don’t know where she lives so… I have to follow you.”, tiukka puuska edessään hellitti hetkeksi, kun Riley kaivoi avaimensa ja laittoi takalukkoon. Hän nakkasi kyseiset avaimet takaisin laukkuunsa ja vaihtoi ne autonsa avaimiin. Katseensa kävi vaistomaisesti heidän ympärillään, kun lähti laskeutumaan portaita alas katutasolle. Rileystä tuntui että joku olisi koko ajan katsellut häntä, mutta nainen päätti laittaa kyseisen seikan sen hetkisen vainoharhaisuuden piikkiin, eikä maininnut asiasta sanallakaan Dominicille.

Rileytä pelotti. Se oli selvää ja se pelko myös huokui naisen elekielestä. Rileytä enemmän pelotti se että miten saisi pidettyä Haileyn turvassa. Tärkeitä kuitenkin oli, että lapsi oli turvassa. Riley oli valmis tekemään kaikkensa sen tytön puolesta, jopa kuolemaan, jos sellainen tilanne tulisi eteen. Tietenkin toivottiin, ettei mikään koskaan kärjistyisi siihen pisteeseen saakka, sillä Riley ei halunnut kuitenkaan jättää lastaan äidittömäksi. Hän halusi kuolla vanhuuteen – mutta työskennellessään poliisina, Riley ei ollut varma tulisiko kuolemansa koskaan olemaan luonnollinen. Hän oli jo muutaman kerran huijaamaan kuolemaan, ettei nainen tiennyt kuinka monta elämää hänellä oli käytettävissä.

Riley tunsi kuitenkin olonsa huomattavasti helpottuneemmaksi, kun Dominic oli läsnä. Siinä missä mies lähti ajamaan pyörällään, Riley hyppäsi Mustanginsa ratin taakse. Ajomatkalla hän lähetti nopean viestin Haileylle, kuin muuten vain kyselläkseen oliko tytöillä hauskaa. Hän ei aikonut kertoa tästä kärjistyneestä tilanteesta ennen kuin olisi aivan pakko. Eli sitten kun Hailey tulisi kotiin. Siihen asti hän saisi olla täysin tietämätön siitä mitä sillä aikaa tapahtui. Ehkä Riley oli vain kuvitellut kaiken? Okei, se oli aivan harhakuvitelmaa, sillä siitä kirjeestä pystyi jo päätellä että Jeffery oli löytänyt heidät. Hän oli jopa ennen lähtöä napannut pöydällä lojuneen kirjeen ja sullonut sen taskuunsa, ihan vain muistuttaakseen itseään myöhemmin siitä mitä oli juuri tapahtunut.

Parkkeeratessaan auton kadunvarteen, Riley nousi autosta ulos ja repi laukun pelkääjän paikalta olalleen. Dominicille suotiin lämmin katse, koskettaessaan ohimennen miehen hartiaa, jonka jälkeen hän lähti miehen johdattelemana porraskäytävään ja siitä hissiin. Kieltämättä hänen oli vaikea kuvitella Gabyn asuvan täällä mutta… Maailma ja ajat olivat muuttuneet. Kun Doiminic puhkesi puhumaan, naisen katse kääntyi mieheen. ”A week? Jesus Christ, Dom. Me or you can’t do anything about this situation… Not yet.”, Riley puskaisi vaikeasti naurahtaen. ”Hopefully I can go to work normally? You're not going to lock me in the room for a week, right?”, Riley kohotti kulmiaan ja naurahti epäuskoiseen sävyyn, yrittäessään samalla Dominicin elkeistä saada sen verran selvää, että mitä ihmettä toinen ajatteli. Hissi lopulta pysähtyi oikeaan kerrokseen ja miehen johdattelemana hän seisahtui oikean oven kohdalle. ”Is G home?”

”I need to know what you are thinking… Or planning to do.”, Riley pyysi kun tarkasteli Dominicia katseellaan. Se ettei osannut lukea toista millään tavoin oli helvetin ärsyttävää. Dominicin elekieli, saati mikään muukaan ei antanut mitään irti. Riley ei osannut sanoa oliko toinen oikeasti niin rauhallinen mitä antoi olettaa, vai kuohuiko miehen sisällä. Riley sillä hetkellä halusi vain hetkeksi pois asunnoltaan, sillä se ei tosiaankaan ollut enää turvallisen paikka. ”If its make you feel good, I can shot even four times.”, hän hymähti miehen sanoille, ennen kuin astuivat tuon siskon asuntoon.

Riley hymyili väsyneesti, kun Gaby tuli heitä vastaan asunnossa. Hän arveli, ettei nainen ollut siitä hymystä huolimatta kovin iloinen, että Riley oli täällä. Hän ymmärsi kyllä hyvin mistä tuuli, mutta Riley yritti elää sen tilanteen kanssa. Sinällään Rileytä harmitti, että Dominic pakotti siskonsa ottamaan hänet luokseen. Ei hän kenenkään nurkkiin halunnut väkisin mennä. Nainen kuitenkin arveli, ettei toisella ollut oikein muita vaihtoehtoja kuin suostua veljensä pyyntöön. Pyyntöön, käskyyn, minkä Dominic olikaan siskolleen esittänyt… ”Sure. Coffee sounds nice.”, Riley nyökkäsi hyväksyvästi Gabriellen kysymykselle. Toinen kätensä hakeutui hieromaan toisen käden rannetta, samalla kun asteli miehen siskon perässä peremmälle.”I think I'll pass that sushi. I’m allergic to fish and seafood.”, hän ei olettanut että kukaan muisti sellaista seikkaa. Siinä oli kuitenkin yksi mainio syy sille, miksi nainen rakasti hampurilaisia ja muuta, mikä varmasti piti sisällään lihaa.

Istuuduttua keittiönpöydän ääreen ja saatua kahvin eteensä, Riley hymyili kiitokseksi Gabylle. ”In spite of what Dominic says, I’m staying here just for tonight… Hailey is coming home tomorrow and I have some explaining to do – again – so maybe it’s best that I book hotel room or something. ”, Riley totesi varsin napakkaan sävyyn, kohdistaen sanansa lähinnä Dominicille. ”And that girl has so much stuff with her, that we are not going to fit in here.”, hän kiirehti lisäämään, jonka jälkeen katseensa kääntyi takaisin Gabrielleen, jolle hän soi pienen hymyn. ”Still, thanks Gaby. I appreciate this. I just need place where I can breath and think.”, nainen huokaisi ja hieraisi kasvojaan. Yksi ilta.. Hän olisi yhden illan Gabyn nurkissa. Ei enempää. Tai niin hän ainakin kuvitteli olevansa.