No one ever said love was going to be easy

Oven avaamisessa kesti pieni tovi, mutta ei mitenkään järkyttävän kauan. Kuitenkin juuri sen verran, että Kate rupesi miettimään, odottiko sen oven takana joku kaaos. Ovi kuitenkin lopulta aukesi, ja sen takaa ilmestyi Roxie. Se näytti tasan yhtä kiireiseltä kuin aina ennenkin, tervehtiessään jo ennen kuin näki siskonsa ja sulkiessaan tämän pikaiseen halaukseen. ”Hey, you! Wow, you look great”, tervehdittiin iloisesti ja astuttiin siihen pyörremyrskyyn. Jos Kate ei olisi tiennyt paremmin, olisi väittänyt, että Roxie oli tässä se, joka jonkun manian vallassa oli. Ehkä se kuitenkin oli ihan normaalia, että naisella oli monta rautaa tulessa.

”I brought something for you guys”, Kate sanoi, kun halauksesta irrottauduttiin. Ne lahjat ojennettiin, ennen kuin ovesta astuttiin sisälle. Kate sulki sen oven perässään samalla, kun pikkusisko jo viiletti peremmälle asuntoon tuhannen kiireisenä. Nainen ihaili sitä Roxien energisyyttä, ja kieltämättä kaipasi sitä omaa maanista piikkiään. Nyt hän olisi voinut lähinnä nukkua koko päivän. Vaalea trenssi nostettiin harteilta henkariin ja Kate seurasi sitten siskonsa vanavedessä. Pitkälle hän ei kuitenkaan ehtinyt, ennen kuin asunnosta kuului korkeaa kiljumista ja naisen jalkaan oli takertunut 4-vuotias tyttö. Kate virnisti iloisesti, tarttui tyttöön kainaloiden alta ja nosti syliinsä. ”Hey, Dee! Wow, you’re getting so big, holy cow”, siskontytölle päiviteltiin samalla, kun sitä halattiin tiukasti ja suukotettiin äänekkäästi poskelle, kirvoittaen kimakkaa naurua tytöstä. Miten kova ikävä Katella olikaan ollut siskoaan ja sen pientä perhettä.

Daisy laskettiin jaloilleen. ”Why don’t you go find out, monkey? It’s there on the table with the pink ribbon”, Kate sanoi ja seurasi, kuinka tenava juoksi iloisesti sinne keittiön pöydän ääreen. ”She’s such a little ball of sunshine! How can anyone possibly feel down with her around, huh?” Kate huikkasi Roxielle ja naurahti, kun tyttö repi innoissaan kääreitä niiden puuvärien ympäriltä. Nainen huomasi miettivänsä sitä hänen ja Jacen aikaansaamaa lasta, toivoi siitä vähintään yhtä ihanaa tapausta kuin Daisy Raekin oli. Daisy nimittäin vaikutti kaikin puolin täydelliseltä lapselta. Liikaa ei kuitenkaan omasta lapsesta vielä uskallettu haaveilla, koska toistaiseksi sille oli mahdollisuus käydä ihan mitä vain. Ei Kate edes tajunnut, missä vaiheessa se biologinen kello oli sillä tavalla ruvennut tikittämään. Ei hän ollut koskaan ajatellut lapsia, ei ollut ajatellut edes haluavansa niitä. Daisylla oli erityinen paikka hänen elämässään, ja se tätinä oleminen oli toistaiseksi riittänyt paremmin kuin hyvin. Nyt yhtäkkiä Kate ei muuta nähnytkään kuin vauvoja joka suunnalla, ja yhtäkkiä sitä omaa toivottiin ihan valtavasti jo. No, onneksi ne ensimmäiset askeleet sitä kohtaan oli jo hoidettu ihan vahingossa, nyt tarvitsisi enää odotella se seitsemän kuukautta.

”So, how are you?” siskolta kysyttiin, nyt kun tilaisuus oli jutella vähän paremmin asioita auki kuin tekstiviestin välityksellä. Se kahden kuukauden hiljaisuus tuntui taas ihan naurettavalta, vaikka sille oli kyllä ollut äärimmäisen hyvä syy ihan molemmin puolin. ”What have I missed?”

Sitä Roxien ja Daisyn välistä kanssakäymistä oli ihan erilaista seurata niiden vaaleanpunaisten, vauvakuumeisten lasien läpi, kuin aiemmin. Sitä kuvitteli kokoajan vastaavanlaista tilannetta jonnekin hamaan tulevaisuuteen myös omalle kohdalle. Kate tosin kuvitteli pienen pojan, jonka kanssa Jace heittelisi palloa. Niistä ajatuksista kuitenkin harhauduttiin, kun se lahja saatiin avattua, ja Roxien intoilu täytti asunnon. Kate hymyili leveästi. ”I’m not going to tell you the details, but there were little birds involved”, nainen sanoi virnistäen. Daisy kysyi sitten, millaisista hevosista Kate piti. Kate joutui hetken räpyttelemään silmiään, yrittäessään keksiä uupuneilla aivoillaan jotain eläimistä, joista hän ei tiennyt mitään. ”You know the ones with a horn? I really like them”, lapselle vastattiin, toivottiin sen riittävän. Ilmeisesti riitti, koska sen jälkeen mentiin olohuoneeseen kovalla vauhdilla.

Molemmat naiset seurasivat hetken tytön tohinoita olohuoneessa, kunnes se keskustelu lähti käyntiin aikuisten kesken. ”Yeah, I guess things can get pretty hectic with a kid around, right?” Kate sanoi ja hymyili. Yksinhuoltajaäitinä se aika taisi olla tosiaan kortilla, varsinkin kun Roxie oli sellainen selviytyjäluonne, jonka piti tehdä kaikki itse. Oli syytä olettaa, että Kate oli omalta osaltaan ainakin vaikuttanut sen luonteen kehittämiseen, oltuaan sen verran high maintenance koko ikänsä. Roxie kuitenkin käänsi sen puheenaiheen Kateen, ja yhtäkkiä Kate ei ollutkaan niin varma siitä, mitä kertoisi. Tai mistä edes aloittaisi.

Oliko se raskaus sellainen asia, mistä hän haluaisi siskolleen kertoa vielä? Siinä oli hyvät ja huonot puolensa. Hyvää olisi se, että Roxien kanssa olisi ihanaa voida jutella niistä asioista. Hämäräbisnesten kirjanpitäjänä ei nimittäin hirvittävän paljon tutustunut sellaisiin ihmisiin, joilla olisi lapsia edes tulossa. Huonona puolena olisi se, että Roxie saattaisi ottaa sen uutisen huonosti. Tai mitä sitten, jos se raskaus menisi kesken? Se oli ihan aiheellinen pelko. ”I’m good, actually. Exhausted, but good”, Kate vastasi niihin vointikyselyihin, ottamatta siitä niin itseensä. Olihan se ihan ymmärrettävä kysymys, kun kahteen kuukauteen ei oltu keskusteltu. ”It feels really great to be off meds. I’ve kind of lost hope of finding anything that would suit me. But Jace has been so supportive about everything, and I just think everything makes a lot more sense with him around, you know?” Kate selitti hymyillen. Jace tuntui osaavan painella juuri niitä oikeita nappuloita, millä naisen sai rauhoitettua, ja se oli osoittanut olevansa merkittävä apu kaiken draaman hallitsemisessa. ”We’ve actually decided to look for a new place together, so that’s pretty cool.” Kate päätti ensin tunnustella Roxien suhtautumista vähemmän dramaattisiin muutoksiin Katen elämässä kuin siihen, että siitä olisi tulossa täti.

Kate hymyili tytölle. ”I’m sorry, but could you still draw one for me, please?” nainen hyvitteli siskontytölleen, joka oli kärkkäästi ilmoittanut, etteivät yksisarviset olleet hevosia. Kate ei ollut koskaan ollut mikään erityisen eläinrakas ihminen, eikä se varsinkaan tietänyt mitään hevosista. Ne olivat isoja, pelottavia ja haisivat kummalliselta. Joku kissa nyt olisi ehkä vielä mennytkin, kun ne vaativat niin vähän hoitamista, mutta koiratkin olivat vähän liikaa. Nyt sitten kuvioihin oltiin tuomassa vauvaa, ja Kate saattoi vain toivoa, että kykenisi hoitamaan sen yhdessä Jacen kanssa. Jace ainakin jaksoi aina vakuutella niin, kun Kate siitä asiasta oli kriiseillyt. Ja olihan hän totisesti kerennyt.

”How does that work, anyway? How do you manage to just… juggle everything?” Kate kysyi puhtaasta uteliaisuudesta. Roxie tuntui pärjäävän niin loistavasti kaiken kanssa, että siihen täytyi olla joku salaisuus. Katella oli ihan riittävästi hankaluuksia selviytyä siitä normaalista arjesta, joten kaikki vinkit otettiin mielellään vastaan. Ainakin kaikki, mitkä miellyttivät naista. Ihan mitä tahansa neuvoja ei hirvittävän mielellään kuunneltu, kuten niitä, mitkä liittyivät sen mielialahäiriön hoitoon. Kate uskoi vahvasti tietävänsä, mikä oli hänelle itselleen parasta, ja kaikki ne sivuoireet ja terveysriskit eivät vain voineet olla hänen etunsa mukaisia. Hän nautti elämästään ehdottomasti eniten, kun sai viettää sitä lääkehuuruitta.

Roxie ei kuitenkaan puuttunut siihen lääkeasiaan mitenkään. Se itseasiassa jätti sen täysin huomiotta. Se oli ehkä ihan hyvä asia, Kate puntaroi itsekseen, ottaen huomioon, että se aihe oli syyllinen siihen heidän viimekertaiseen riitaansa. Kate ei kuitenkaan nähnyt siinä aiheessa mitään riideltävää, koska Kate pärjäsi erinomaisesti. Roxie ei siitä huolimatta vaikuttanut hirvittävän tyytyväiseltä siitä yhteenmuuttouutisesta, vaan sen sijaan kysyi siitä hyvin tuomitsevaan sävyyn. Kate veti syvään henkeä, ennen kuin hymyili lämpimästi. ”Yeah, we really are”, Kate vastasi myöntävästi. Oli helppo hymyillä, kun tiesi kirjaimellisesti, miten hyvin asiat olivat. ”I know it sounds sudden and all, but there really is no need to worry about it, okay? It just… works, and we’re really happy together. I hope you can respect that?”

Siitä asiasta osattiin puhua yllättävän rauhallisesti ja asiallisesti. Tosiasiassa Kate oli ihan liian uupunut tappelemaan niistä asioista aina uudelleen ja uudelleen, varsinkin nyt, kun hän koki ihan oikeasti tarvitsevansa siskoa elämäänsä. ”It’s not like things are gonna change that much. We’ve practically been living together for the past… six? months, anyway. This’ll just clear everything up, plus there’s really no sense in paying for Jace’s place when he stays at my place most of the time.”

Roxie sai kaiken kuulostamaan niin yksinkertaiselta, että asioilla oli vain tapana järjestyä. Kate kurtisti sille kulmiaan ja hymähti. Se kuulosti paljonkin sellaiselta, mitä Jacellakin oli tapana sanoa naiselle. Kuinka kaikki kääntyisi aina parhain päin, kun siihen vain jaksoi uskoa. Sitä se oli toitottanut niistä kolmesta positiivisesta raskaustestistäkin huolimatta. ”Huh. You make it sound so simple”, Kate huomauttikin ääneen. ”I guess you did always have that quality of being well organized and taking care of yourself.”

Roxie sanoi olevansa onnellinen Katen puolesta, mutta se ei vain jotenkin vaikuttanut erityisen vilpittömältä sen suhteen. Katea harmitti, että se heidän suhteensa oli ajautunut sellaiseen jamaan. Kate toivoi, että Roxie voisi joku päivä olla ihan aidosti onnellinen hänen puolestaan. Toisaalta, olihan se naisen soutaminen ja huopaaminen nähty ennenkin, joten oliko se ihmekään, että se tukeminen oli haasteellista. ”Thank you”, Kate muisti kiittää ja hymyillä. Eipä siinä kai oikein muutenkaan osattu reagoida. ”Right now I would kill for that cup of coffee”, Kate sanoi ja virnisti, kun Roxie tarjosi sitä apuaan. Kate oli kuitenkin varma, että muuten hän pärjäisi ilman Roxien tarjoamaa apua. Hänellä oli Jace, eikä se hänen tilansa edes ollut niin vakava. Kaikki järjestyisi kyllä.

”You know, the same goes for you”, Kate huomautti. ”I’d be happy to help you with anything, if that’ll take some of that stress off your shoulders.” Kate ihan tosissaan halusi olla se isosisko Roxielle, jonka sen olisi ehkä pitänyt olla kaikki ne vuodet. Se, johon Roxie tukeutuisi, pyytäisi apua, kertoisi huolensa ja murheensa sen sijaan, että sen tarvitsi näyttää olevansa sellainen pärjääjä kuin oli. ”I would love to spend more time with Daisy, too. She’s growing up so fast, I feel like I’m missing out on her. I’m supposed to be her best aunt”, Kate sanoi vähän surkeana. Ei se ollut sen kahden kuukauden aikana edes tajunnut, miten paljon oli kaivannut tyttöä.
”But enough about me, anyway. Come on, you know you can tell me everything. Start dishing some juicy details! Any g-u-y:s recently?” Kate sanoi ja virnisti, kun sai kahvikupillisen käteensä. Tavasi sen mies-sanankin Daisyn vuoksi, kaiken kannalta. ”You’re gonna die an old maid if you keep this up, dear sister. You should find a guy, have some s-e-x, loosen up. I’ll even watch Daisy for you if that’s what it takes, alright? You need to have some fun.”

Katella oli aina sellainen olo, että hän ei pystyisi koskaan miellyttämään perhettään. Aina hän teki jotain väärin, ja ne olivat sitten polttavimmat keskustelunaiheet perheen kesken. Milloin Kate ei syönyt lääkkeitä, milloin se oli masentunut, milloin maaninen. Milloin se oli muuttamassa liian nopeasti yhteen jonkun kanssa, milloin se oli pukenut väärän värisen paidan päälleen. Mitä tahansa Kate teki, se analysoitiin hienolla kammalla läpi ja tulkittiin kaikki, mikä oli tai voisi mennä potentiaalisesti pieleen. Nytkin Katesta tuntui, että jos Roxie vain olisi unohtanut sen diagnoosin, se olisi ihan oikeasti voinut nähdä, miten hyvin Kate voi. Sen sijaan se tuntui vain kokoajan odottavan, mikä voisi mennä pieleen, ja Katea kyllästytti sellainen.

Siksi se aihe käännettiin Roxieen ja sen elämään, koska he olivat ihan tarpeeksi jo ehtineet tulkita sitä, miten Kate eli omaansa. Eivätkä he olleet edes päässeet siihen raskauteen. Kate ymmärsi, että se ei ehkä ollut asia, mitä tulisi ottaa tänään esille. Loogisesti ajateltuna se ei myöskään olisi välttämättä fiksua, kun viimeksi oltiin tapeltu lääkkeistä ja nyt, runsaat pari kuukautta myöhemmin hän paukauttaisi olevansa raskaana. Se vain antaisi Roxielle syyn todistaa olleensa oikeassa, ja ettei Kate handlaisi itseään.

Roxie vetäytyi hämmentyneeksi, kun Kate rupesi puhumaan siitä sen seuraelämästä ja vapaa-ajan vietosta. Sen ilme sai Katen naurahtamaan ääneen sen kahvikupin takaa. ”That sounds like a lot of excuses, honey”, brunette huomautti siskolleen. ”Which is precisely why I’m offering my help. You need to get back in the game, chase that ball, run like hell for that touchdown”, Kate sanoi ja yritti epätoivoisesti upottaa jotain tietämiään jalkapallosanoja siihen keskusteluun. Tosiasiassa Kate ei ollut koskaan ollut kiinnostunut urheilusta, ja se tietämys lajeista oli luokattoman huono. Kate kuitenkin halusi nähdä siskonsa onnellisena, varsinkin nyt, kun oli itse kokenut löytäneensä sen oman oikeansa. Huvittavinta siinä vain oli se, että se Katen oikea oli se mies kaikkien niiden vuosien takaa.

Roxien huomautus siitä, ettei halunnut tuoda ventovieraita Daisyn elämään, oli toki ymmärrettävä, mutta sai kuitenkin sekin Katen naurahtamaan. ”Who said anything about bringing a stranger into Daisy’s life, huh? I was talking about just plain, simple, casual sex. Not even that, maybe just a dinner would suffice. You’re never gonna meet anyone interesting if you don’t even try”, Kate huomautti. ”Look, you gotta have someone who has caught your eye recently, right? There’s always someone. And don’t try to think about any potential stepdads, just plain, simple, good looking guys.”