Post by autopilot on Nov 11, 2016 4:35:02 GMT 2
“Maybe we could start a Kickstarter project to get a good guy like you out of the streets. Make up some shitty story with a puppy in it. Make a lot of money”, Gabrielle ehdotti siitä koditon-lookkiin. Hän piti itseään rehellisenä ihmisenä, mutta joskus kun rahanpuute iski, niin kieltämättä mieli kävi niissä hätävaihtoehdoissa. Tässä maailmassa oli ihan älyttömästi rahaa tehtävänä, jos oli valmis kiertämään sääntöjä.
“Which one is that?” Gaby kysyi siihen tuntemattomaan nimeen. “The fat one”, Roxie nyökkäili ja asia oli sillä selvä. Siirryttiin niihin tärkeämpiin asioihin, eli siihen pukeutumiseen. Gabrielle oli ehkä salaa toivonut, että olisi voinut hyvällä omallatunnolla tälläytyä, mutta kai ne farkutkin kelpaisivat. Kai siinä elämässä oli nykyään muutenkin tarpeeksi mahdollisuuksia kiskoa mekko päälle, kihartaa hiukset ja käyttää meikkipussin ääressä puoli päivää.
“I think that was meant for you, honey”, nainen huomautti virnistellen Julianille siihen, että kunhan ei ilmestyttäisi paikalle sen näköisenä että oltiin tapettu joku. Sekin osasi kyllä siistiytyä halutessaan ihan kunnollisesti, mutta kunhan kuittailtiin. Ja Gaby kyllä rehellisesti piti siitä enemmän sellaisena kun se oli nyt, kun silloin kun se kiskoi jonkun kauluspaidan päälle.
Sen miettiminen, mitä toivottiin uudeksi vuodeksi, sai kaikki hiljenemään hetkeksi. Roxie halusi menestystä Daisylle ja onnea ja kaikkea hyvää perheelleen. Gabrielle halusi sitä samaa onnellisuutta, mitä toivoi aina pienimmänkin tekosyyn saadessaan. Julian toivoi henkiin jäämistä. Puhui auton alle jäämisestä, mihin uskoi siinä porukassa tasan yksi ihminen.
“Well I’d be happy if he stayed alive too”, Gaby totesi vielä sen jälkeen ja päätti mielessään, että se oli tässä vaiheessa synonyymi sille onnelle. Sen ajatuksen jälkeen olikin sitten hyvä siemaista sitä viskiä. Se oli oikeastaan paljastunut aika hyväksi illaksi, ja sitä pidettiin ehdottomasti merkkinä myös siitä, että se tuleva vuosi jatkuisi samoissa merkeissä. Ehkä onni olisi ihan oikeasti kerrankin omalla puolella.
“Which one is that?” Gaby kysyi siihen tuntemattomaan nimeen. “The fat one”, Roxie nyökkäili ja asia oli sillä selvä. Siirryttiin niihin tärkeämpiin asioihin, eli siihen pukeutumiseen. Gabrielle oli ehkä salaa toivonut, että olisi voinut hyvällä omallatunnolla tälläytyä, mutta kai ne farkutkin kelpaisivat. Kai siinä elämässä oli nykyään muutenkin tarpeeksi mahdollisuuksia kiskoa mekko päälle, kihartaa hiukset ja käyttää meikkipussin ääressä puoli päivää.
“I think that was meant for you, honey”, nainen huomautti virnistellen Julianille siihen, että kunhan ei ilmestyttäisi paikalle sen näköisenä että oltiin tapettu joku. Sekin osasi kyllä siistiytyä halutessaan ihan kunnollisesti, mutta kunhan kuittailtiin. Ja Gaby kyllä rehellisesti piti siitä enemmän sellaisena kun se oli nyt, kun silloin kun se kiskoi jonkun kauluspaidan päälle.
Sen miettiminen, mitä toivottiin uudeksi vuodeksi, sai kaikki hiljenemään hetkeksi. Roxie halusi menestystä Daisylle ja onnea ja kaikkea hyvää perheelleen. Gabrielle halusi sitä samaa onnellisuutta, mitä toivoi aina pienimmänkin tekosyyn saadessaan. Julian toivoi henkiin jäämistä. Puhui auton alle jäämisestä, mihin uskoi siinä porukassa tasan yksi ihminen.
“Well I’d be happy if he stayed alive too”, Gaby totesi vielä sen jälkeen ja päätti mielessään, että se oli tässä vaiheessa synonyymi sille onnelle. Sen ajatuksen jälkeen olikin sitten hyvä siemaista sitä viskiä. Se oli oikeastaan paljastunut aika hyväksi illaksi, ja sitä pidettiin ehdottomasti merkkinä myös siitä, että se tuleva vuosi jatkuisi samoissa merkeissä. Ehkä onni olisi ihan oikeasti kerrankin omalla puolella.
