Baby Be My Love Song

Jos Gabrielle joskus sanoikin small party, niin todellisuus oli todennäköisesti jotain ihan muuta. Vähän turhan usein hän myös tuppasi unohtamaan sen, että kaikki eivät välttämättä olleet sellaisissa tapahtumissa ihan yhtä kotonaan kun hän. Etenkin nyt, kun oma mieliala oli jo valmiiksi korkealla, oli vaikea edes kuvitella, että joku toinen olisi ahdistunut tai hukassa. Asiaa auttoi entisestään vielä se kotona juotu viini, ja nyt se, että siitä oven tienoilta bongattiin Marco heti, kun maltettiin Julianin hiillostamisen jälkeen nostaa katse puhelimesta. Se olisi ilmeisesti paikalla minuutilleen sovittuun aikaan, kun taas nainen oli - kerrankin - etuajassa. Ilmeisesti sen kustannuksella, että kynsilakkaa ei oltu keretty korjaamaan ja se näytti yhtäkkiä tarpeettoman kärsineeltä. 

Marco ei ehkä ollut se illan ykkösseuralainen, mutta lukeutui silti ehdottomasti bruneten lähipiiriin, oli ollut kuvioissa enemmän tai vähemmän säännöllisesti sen viimeiset kahdeksan vuotta. Lähinnä sitä tavattiin tanssisalilla ja muutenkin niissä piireissä, mutta joskus oltiin oluellakin käyty. Lähinnä sen tanssipariläheisyyden takia sen syliin saatettiin myös hypätä nauraen ja niin ylidramaattisesti, että sen lahjaviinipullon kohtalo ei hetkellisesti näyttänyt kovin hyvältä. Olihan siitä nyt sentään se huimat kolme päivää, kun oltiin viimeksi nähty. 
“Have you seen Leon yet? I could’ve sworn I saw Blake somewhere too but—“ mies aloitti sitä keskustelua, joka kuitenkin nopeasti siirtyi muille raiteille. Omia juttuja säi höpöttää porukassa vain niin paljon, ennen kun oli vain auttamattoman epäkohtelias. Sen brunette kuitenkin rekisteröi, että myös ne bändikaverit olisi löydettävissä jostain. Ne olivat kyllä luvanneet tulla, mutta ei hän ollut niitä varsinaisesti uskonut. Nekin olivat tässä vaiheessa jo melkein perhettä.

Lyhyiden kuulumisten vaihtamisten jälkeen oli tiedossa niin monien uusien kasvojen esittely, että Gabykin huomasi lopulta tähyilevänsä sinne tien suuntaan. Katse hakeutui sinne automaattisesti vielä silloinkin, kun hän halasi jotain Mariahiksi - tai ehkä vain Mariaksi - esittäytynyttä blondia, joka puhui siitä, mitä oli tehnyt juuri ennen tänne tulemista. Oli ollut niin kauhean hauska sattuma, että se oli törmännyt vanhaan tuttuunsa juuri taksia pysäytellessään. Gabrielle kiinnitti parhaansa mukaan huomiota, mutta se loppui heti, kun näkökenttään eksyi pari tuttuja kasvoja. Joshuan paikallaololle brunette kurtisti ohimennen kulmiaan, mutta ilma suli sen Julianin vilkuttelun jälkeen aika nopeasti vain hymyksi. Samalla se sai vähän vauhtia ja kiirettä siihen tilanteesta irtautumiseen. Mariahia päädyttiin taputtelemaan olalle, kun se olisi tarvinnut johonkin muka lohduttelua.
“I’m so happy for you, Mariah. So happy. Now can you excuse me for a second, sorry, I think I saw someone”, Gabrielle päätyi lopettamaan keskustelun sen uusimman tuttavuutensa kanssa hyvin lyhyeen, ja kieltämättä jätti sen vähän kun nallin kalliolle, kun livahti siitä tilanteesta kävelläkseen miehiä vastaan, melkein työnsi sen tieltään - kuten hetki myöhemmin monet muutkin, kun ihmisjoukon läpi piti poukkoilla. Se oli loputonta excuse me, sorry, could I get through here hokemaa. Sormissa oli puhetulvan takia kesken sammunut tupakka ja toisessa kädessä se lahjapullo, jota ei vielä oltu saatu edes sisälle taloon.

Molemmat paikalle saapuneet miehet näyttivät siltä, että eivät todellakaan kuuluneet sinne ympäristöön - huppareineen kaikkineen - mutta Gabya ei haitannut tippaakaan. Hänkin taisi olla - ensimmäistä kertaa koskaan - alipukeutunut. Jos joku katselikin parivaljakkoa hassusti, niin nainen ei sitä rekisteröinyt. Toisaalta tapana oli kyllä toisinaan osoittaa merkittävää lahjakkuutta siinä, että huomioitiin vain itselle tärkeät ja mieluisat asiat. Julian näytti kaikessa normaaliudessaan tarpeeksi hyvältä, että nainen olisi voinut vannoa, että se aiheutti edelleen perhosia vatsanpohjassa ihan samalla tavalla kun alussakin, jos ei vielä enemmän. Gabriellelle oli aika mahdoton ajatus että joku ei olisi samaa mieltä - Miten joku muka voisi katsoa sitä ja olla näkemättä mitä hän näki? Ja no, kyllä Joshuaakin kehtasi esitellä. 

Matkalla tupakka päätyi maahan (niitä tumppeja oli onneksi jo valmiiksi kaikkialla). Gaby harkitsi hetken ah niin dramaattista vastaan juoksemista, mutta totesi sitten ettei halunnut murtaa nilkkojaan niillä koroilla ja tyytyi kävelemään. 
“You just gonna stand here or what?” nainen huikkasi jo vähän kauempaa perinteisten tervehdysten sijaan. Juliania suukotettiin, kun saatiin ne viimeiset metrit taitettua, ja jäätiin hetkeksi huvittuneena sivelemään sitä sen partaa, kun sitä ei muka oltaisi vielä nähty. Tällä kertaa edes Joshua ei säästynyt tuttavalliselta halaukselta.
“You here for emotional support or what?” Gabrielle tiedusteli ensin Joshualta ja käänsi sitten katseensa Julianiin, “now come on, there’s like a billion people I want you to meet. And I brought the host some good wine and we should probably go give it away before it goes to better use."

Miesten yleinen fiilis niiden juhlien suhteen taisi olla se, että ne oltaisiin mieluummin jätetty väliin. Julianilta sitä asennetta oltiin tietysti tajuttu odottaakin, mutta se Joshuan vastahakoisuus tuli ehkä vähän yllätyksenä - eikö se muka otellut televisiossakin? Olisi voinut luulla, että se vaatisi valtavat määrät verkostoitumista ja huonoa seuraa. Se ei suhtautunut lämpimästi edes siihen ideaan, että sille löydettäisiin seuraa kotiin vietäväksi.

Gabrielle seurasi sitä parivaljakon sanailua ja pelleilyä sivummalta, mutta nosti katseensa viinipullon etiketistä juuri ajoissa, että pääsi ikuistamaan Julianin ilmettä siihen tuttujen tapaamiseen liittyen.
“Okay, 20. Final offer. That’s as low as I’ll go”, brunette ehdotti, kun olisi muka oikeasti tehnyt jotain kauppaa, ja hymyili suloisesti päälle. Kyllä niitä tuttuja ja tuntemattomia tavattaisiin väkisinkin, vaikka ei edes erikseen yritettäisi. He voisivat vaikka jököttää sohvalla syvässä hiljaisuudessa katsomassa sitä pallon pudotusta liian isosta televisiosta, ja silti Julian ei onnistuisi täysin välttymään sosialisoinnilta.

Alkoholin saatavuuteen Gaby ei osannut vastata, mutta vilkaisi olkansa yli sinne ovelle päin, mistä oli vasta tullut. Jokaisella oli kädessä joko solo cup tai tölkki, ja hän epäili vahvasti, että kukaan olisi tuonut omia juomiaan.
“There must be”, nainen siis nyökkäsi siihen alkoholiasiaan, “and you have to meet people ‘cause they’re my friends and at this point they’re probably pretty sure I just made you up and you’re not a real person. I’d rather not have people think I have imagination friends.”

He pääsivät lopulta oikeasti liikkeelle siitä tiensyrjästä ja sukelsivat sinne ihmismassaan. Kaikki väistivät tieltä huomattavasti paremmin nyt, kun mukana oli lisätukea. Ihmisten joukossa poikkelehtiessa puhe siirtyi ohimennen siihen, että oliko Gabriellella sinkkukavereita Joshualle (“yeah, what’s your type?”) ja sitten siihen, että Julian osoitteli kaikkia kelvollisia ja Gaby luetteli niiden nimiä ja jotain random yksityiskohtia parhaansa mukaan - “that’s Emma, she’s pretty but she’s got a really high voice. Like 6 year old kinda high voice. And that’s Veronica, she works as a receptionist at some fancy ass hotel. Real cool, but I think she’s got a baby. —"

Sisällä ihmisiä oli paljon yli oman tarpeen. Taustalla soi rockabye ja olohuoneen keskiössä oli käsittämättömän kokoinen televisio, jossa oli se ball drop livelähetys parhaassa vauhdissa. Gabrielle ei edes tiennyt, mistä olisi aloittanut sen juhlien järjestäjän etsimisen, mutta onneksi löysi sitten sen sijaan lisää tuttuja kasvoja, kun katseli sinne olohuoneeseen päin. Parrakas mies oli Julianin ja Joshuan tapaan alipukeutunut, joten tietysti se oli myös Gabyn ystävä. Ehkä revittyjen farkkujen alta pilkottavat cowboybuutsitkin kertoivat jotain.
“Look, now there’s Chase, come on”, brunette keskeytti Julianin ja Joshuan, nappasi Juliania - varmuuden vuoksi - kädestä ja roudasi sen mukaansa sinne olohuoneeseen ja kohti sohvaa, jolla mies lojui puhelintaan räpläten. Gabrielle kumartui sen sohvan selkänojan yli tutun miehen vierelle ja kiersi toisen kätensä ohimennen sen ympäri saadakseen sen huomion. Hän jäi siihen hetkeksi nojailemaan, mutta vilkaisi olkansa yli Juliania kohti, "c'mere. This is Chase. He's real cool. We've been playing together for, what - six years? Seven? He did the lead guitar track for the single." Tumma mies keräsi itsensä siitä sohvalta, ja samalta brunettekin suoristautui. 

“Of course you’re special! I’ve got an excellent taste. I wouldn’t go for anything less”, brunette päätti sen Julianin kommentin välittömästi. Prize horse oli oikeastaan ihan hyvä tiivistelmä siitä tilanteesta. Ehkä Gabrielle oli itsekäs, mutta hän halusi kaikkien näkevän, mitä hänellä oli, ja miten elämässä noin ylipäätäänkin meni juuri nyt varsin hyvin. Suorastaan erinomaisesti. Oli katseita kestävä parisuhde, oli rahaa - ainakin tänään - ja ura, joka oli toistaiseksi vielä mukavassa nousukiidossa sen pitkän, pitkän kuivan kauden jälkeen. Vuosien saatossa oli ollut niitä kiduttavan pitkiä kausia, kun mitään ei ollut tapahtunut. Kun oli ollut sinkku omassa synkässä yksinäisyydessään ja viettänyt päivät siivoten tai tarjoillen, oli ihmisten tapaamista vältelty loppuun asti, ihan vain ettei kukaan pääsisi esittämään niitä I told you so tyyppsiä kommentteja siitä, miten ne olivat aina tienneen hänen epäonnistuvan kaikessa mihin ryhtyi.

“Blondes, huh?” Gabrielle hymähti ja lähinnä mietti ääneen, kun Julian ystävänsä vastusteluista huolimatta tarkensi sitä sen tyyppiä. Katse skannasi sitä huonetta ihan siltä varalta, että sieltä onnistuttaisiin poimimaan joku keissi, jonka vaikka kehtaisi esitelläkin. Se koko keskustelunaihe otettiin melkein haasteena. Julian tuli siihen lopputulokseen, että Joshualle kelpaisi kuka tahansa, joka miellyttäisi silmää. Ja koska siitä Joshualle seuran löytämisestä tehtiin välittömästi sydämen asia, niin brunette keskeytti hetkeksi sen paikasta toiseen siirtymisen. Viinipullo otettiin kainaloon ja mukana olevasta laukusta kaivettiin puhelin.

“I’ve got…”, nainen aloitti ja jäi selaamaan puhelimen kuvavirtaa, “I’ve got Jackie. And I’ve got Roxie. Aaaaand I’ve got… Cassidy." Ne olivat ne nimet, jotka mieleen tulivat ensimmäiseksi, ja luonnollisesti Joshualle sitten esiteltiin kuvia jokaisesta, kun tässä oltaisiin vähintäänkin parhaita ystäviä. Se tuntui kyllä muutenkin olevan se yleisin tapa, jolla nainen ystäviä teki - käyttäytyi vain alusta asti kun oltaisiin jo bestiksiä. Siihen oli vaikea sanoa ei. Vähän sitä oltiin tehty Julianinkin kanssa, ja tässä sitä oltiin. 

Samaa väsytystaktiikkaa oltiin aikoinaan käytetty myös Chaseen, jonka löytäminen johti siihen, että Joshuan annettiin hetkellisesti pudota siitä porukasta. Ehkä se oli ihan hyväkin. Saipa hetkellisen hengähdystauon.
“How you doin’, man” sohvalta noussut mies sanoi paksulla etelän aksentilla ja paiskasi Julianin kanssa muina miehinä kättä. Selkeästi mies loi parivaljakkoon sellaisen hämmennyksen sekaisen katseen, ja näytti tekevän mental noten siitä Julianin pituudesta ja noin muutenkin rujosta ulkomuodosta. Pari sanaa vaihdettiin siitä levytysprosessista, mutta liikaan small talkiin ei ryhdytty - Julianin ilme kun vaikutti vähän siltä, että se tekisi mieluummin jotain muuta.

“You know who’s actually hosting this? I got wine”, Gaby kysyi ystävältään ja kohotti sitä viinipulloa, ihan vain saadakseen vastaukseksi olkien kohotuksen ja pahoittelevan ilmeen. Myös nainen kohautti harteitaan ja päätyi sitten avaamaan sen pullon itse.

“She does”, Gabrielle nyökkäsi Roxien kauniiseen hymyyn ja päätti sitten antaa lyhyen ja ytimekkään tiivistelmän: “she works for the SNY. I’m not sure what she really does but I’ve seen her on Geico SportsNite a few times. Thirty one. She’s got a four year old kid, Daisy Rae. Lives in downtown Brooklyn. You know that fancy, massive skyscraper? AVA DoBro, was it? Anyway, she lives there. Want me to ask her where she is?” Oikeastihan siihen ei tarvittu edes eri vahvistusta, että kuvasovellus sulkeutui, viestikenttä löytyi tilalle ja kyselyä lähti eteenpäin. Gaby oli melko varma, että se oli aiemmin surrut sitä, että lapsi olisi joulupyhät ja uuden vuoden isänsä luona.

Julianin annettiin jäädä siinä keskustelussa vähän sivummalle, koska siltä ei edes odotettu mitään sen syvempiä kommentteja siihen, että miltä tuntui sen sinkun julkaisu tasan viikon päästä tai miten se tuottaja oli takuulla keskellä avioeroprosessia. Julian sai Gabriellen väkisinkin nauramaan ja virnistämään, kun hän avasi sen viinipullon.
“Well he wasn’t there to welcome me so he doesn’t really deserve it, does he”, brunette päätteli, ja niin kovin naiselliseen tapaansa sitten siemaisi sitä viiniä suoraa pullosta. Gaby yritti ihan tosissaan löytää siitä jotain sellaisia makuvivahteita, jotka olisivat oikeuttaneet sen hintalapun, mutta se maistui vain (lämpimältä) punaviiniltä.

Kun Julian puhui boy wonderista, Gabrielle kääntyi ympäri ja soi myös Joshualle katseen. Se ei näyttänyt enää yhtään niin maansa myyneeltä kun hetki aiemmin, selitti jotain selkeästi innoissaan. Sillä oli niin tarttuva nauru, että huulille nousi hymy, vaikka ei ollut mitään käsitystä mistä se puhui, eikä sanaakaan kuultu.
“He seems to fit right in”, nainen vahvisti, ja ojensi sen viinipullon sitten Julianille. Kun se saatiin hetkeksi pois kädestä, päädyttiin kuorimaan se nahkatakki päältä. Sisällä oli kuuma, ja kieltämättä se ilma oli kaiken sen ihmismäärän takia vähän turhan raskasta. “I was serious. I never have anything to show off”, hän vielä vahvisti siihen ystävien tapaamiseenkin. Viinipullo otettiin takaisin, eikä siitä viinistä vieläkään löydetty mitään sen hienompaa. Ehkä se oli vain oma kehittymän makupaletti, mutta Gaby olisi voinut vannoa, että se maistui vähän ruosteelta. 

Katse seurasi hetken sitä Joshuan menoa, mutta siirtyi Julianiin kun se ehdotti, että lähdettäisiin etsimään parempaa juotavaa, kuiski kuin suuriakin salaisuuksia.
“I thought you’d never ask”, Gabrielle sanoi ja hymyili niin, että olisi voinut luulla että mies olisi vähintään kosinut. Kädet päätyivät hetkeksi sen poskille, kun nainen nousi varpailleen - niistä koroista ei tuntunut edes olevan merkittävää apua siihen pituuseroon - ja kuroi hetkellisesti sen välin huulien välillä.
“I bet there’s an empty bedroom upstairs, too”, brunette vielä huomautti viattomaan sävyyn, “now if you had a fancy house like this, where would you put the good stuff?"

Jos olisi ollut pakko, niin Gabriellekin olisi voinut hymysuin kuunnella niitä Joshuan työpuheita, mutta hän ei ollut lainkaan pahoillaan luovuttaessaan sen vastuun eteenpäin niille sen ympärille parveileville ihmisille, jotka ehkä tiesivät mistä se puhui. Miehen intohimo kyllä ymmärrettiin paremmin kun hyvin, koska myös Gaby olisi voinut puhua niistä omista musiikki- ja tanssikuvioistaan päivät pitkät. Joskus puhuikin. Silloin kun hän oli ollut vielä median keskiössä - silloin joskus parikymppisenä Nashvillessä - oli tullut ikävänä yllätyksenä se, että kaikki olivat olleet kiinnostuneempia siitä, että mitä shampoota hän käytti, kuka oli suunnitellut päällä olevan mekon ja mitä hän söi aamupalaksi, kun siitä että mitä hän noin ihan oikeasti oli saanut aikaan. Se oli ollut yksi syy niille nopeille hatkoille, että oma yksityiselämä oltiin haluttu pitää ihan vain itsellä.

Siinä tehtiin nopeasti se varsin kyseenalainen päätös lähteä metsästämään parempaa alkoholia. Matkalla käveltiin taas Joshuan ohi. Julian käski sitä odottamaan, Gabrielle meinasi ensin vain kävellä ohi mutta palasi sitten hetkeksi sen vierelle, ojensi sille sen viinipullon ja puhelimensa.
“Can you get Roxie here if she calls me back?”, hän pyysi, mutta ei oikeastaan jäänyt odottamaan vastausta, hymyili vain, hihkaisi “thanks you’re a doll” ja jatkoi matkaa.

Kieltämättä olo oli vähän samanlainen kun silloin, kun oli joskus esimurrosikäisenä hipsinyt huoneestaan keskellä yötä hakemaan olutta jääkaapista, ja oli pelännyt jäävänsä kiinni ja saavansa sormilleen. Jännitys kelpasi kuitenkin elämään kaikissa muodoissa, joten tähänkin operaatioon suhtauduttiin innolla ja vakavasti. Julianin annettiin ottaa johto, koska se vaikutti vähän siltä, että tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Gaby ei halunnut tietää mitään sen menneisyydestä kotimurtoihin liittyen, joten ei kysynyt, vaan seurasi kiltisti perässä.

“They should get one of those whiskey bar carts. That’d be way more convenient and it just screams success”, brunette pohti, mutta ei kyllä pistänyt pahakseen tätäkään. Huulilta karkasi vaikuttunut “wow” kun he livahtivat sinne makuuhuoneeseen. Se sänky ei olisi edes mahtunut omaan makuuhuoneeseen. Julian meni tutkimaan sitä löytämäänsä viinakaappia, Gabrielle ei voinut itselleen mitään vaan meni tarkastelemaan lähempää sivupöydällä olevia koruja. Sillä makuuhuoneessa selkeästi paljon aikaa viettämällä naisella oli sellainen korupuu, jota hän oli yrittänyt löytää vaikka kuinka pitkään, tuloksetta. Ne korut maltettiin jättää vasta, kun Julian kutsui testaamaan jotain niistä löytämistään viskeistä. Ja kiltisti Gaby maistoi, totesi sen iloiseksi yllätykseksi ja maistoi uudelleeen.

“How much do you think this cost”, nainen hymähti, jäi pyörittelemään pulloa kädessään ja tutkimaan etikettiä, “I might have to buy some. Maybe sell my soul in the process.” Se nimi kerettiin painamaan mieleen, ennen kun huomio siirtyi käytävältä kuuluvaan kikatteluun.

Siihen minimipalkalla elelyyn oltiin niin totuttu, että Gabrielle unohti nytkin sen, että pankkitilille oltiin juuri isketty 50 tonnia - sillä osteltaisiin vaikka mitä viskejä ilman, että paljon kirpaisisi. Sillä osteltaisiin aika paljon muutakin. Ensitöikseen hän oli palkannut jonkun yhtiön tapetoimaan makuuhuoneensa. Se prosessi oltiin aloitettu yksin, mutta hän oli saanut (erittäin huonolla menestyksellä) revittyä alas seiniltä ehkä kolmasosan siitä entisestä tapetista, ennen kun oli nostanut kädet pystyyn ja todennut, ettei siitä tulisi mitään.

“How much is that?” Gaby kysyi siihen Julianin hinnoitteluun ihan puhtaan uteliaana. Se oli sellainen aihe, mistä harvoin puhuttiin, eikä hän viitsinyt sitä itse ottaa esiin. Raha-asiat tuntuivat muutenkin olevan sellaisia, ettei niistä puhuttu, ja ihan hyvä tietysti niin.
“I’m not really planning on giving it back”, nainen hymähti seuraavaksi. Selkeästi tällä perheellä oli tarpeeksi rahaa, ettei niitä liikuttaisi se lähtisikö joku pullo kävelemään vai ei. Ja jos liikuttaisikin, niin oma moka se oli. Jos meinasi omassa asunnossaan järjestää jotain juhlia, niin olisi pitänyt tajuta lukita kaikki ovet.

Todennäköisesti kummallakaan ei ollut mitään erityistä tarvetta jäädä kiinni jonkun toisen kaappien penkomisesta, mutta siinä missä Julian päätti, että piileskely olisi paras idea, Gabrielle oli lähinnä harkinnut, että olisi vain astellut sinne käytävään ja ihmetellyt että miten ei millään ollut löytänyt vessaa. Se oli se perinteinen veto, joka yleensä toimi, kun näytti tarpeeksi herttaiselta. Tie vei kuitenkin komeroon, eikä käytävään. Ja vielä todella pieneen komeroon. Brunette ei joutunut edes varomaan päätään, mutta oli se nyt vähän ahdas kuitenkin.

Ja okei - ehkä se komero oli parempi veto kun käytävä. Etenkin siinä vaiheessa, kun se akuutti käytävältä kuulunut kikattelu lakkasi ja molemmat saivat vetää henkeä. Silmillä kesti tovi tottua pimeyteen, mutta Gabrielle näki tarpeeksi, että tajusi laskea sen pullon kädestään johonkin vaatelaatikkoon, kun Julian kääntyi ympäri. Kasvoille nousi välittömästi melkein haastava hymy, kun se kuroi sen etäisyyden umpeen ja painoi niitä hyllyjä vasten.
“I never did that. I was a good girl”, nainen huomautti siihen 7 minutes in heaveniin, mutta äänensävy lähenteli melkein kehräystä, eikä lainkaan sitä good girliä. Lantiokin painui miestä vasten ilman eri käskyä huomiota vaatien. 

Myös se mukana kulkenut käsilaukku sysättiin syrjään, kun molemmat kädet kiertyivät miehen niskan ympärille. Kai siitä tilanteesta kuuluikin ottaa kaikki riemu irti.