I've been stuck in a cage with my doubt

“Lily just had some competition or some shit. I went there and I’m telling ya I got so emotionally invested I was ready to beat the shit out of that judge for being a bloody stook. And a blind one too, obviously”, mies pudisteli päätään ja kieltämättä oli emotionally invested ja turhautunut asiasta vielä tässäkin vaiheessa, “princess might work out better. Aim for that, I’d say."
Hän ei varsinaisesti ollut niitä vanhempia, jotka seisoivat hiljaa sivussa ja näyttivät peukkua. Hän oli niitä vanhempia, jotka karjuivat lavan sivulla - oli laji sitten ihan mikä tahansa - ja todennäköisesti tulisi vielä joku päivä heitetyksi ulos koko tapahtumasta.

Oli helppo ajatella, että se ura ja alavalinta oli syy niille avioeroille, mutta tosiasiassa ongelmat taisivat olla jossain ihan muualla. Brendanin ongelma oli aina ollut se, että ura tuli ensin ja perhe sen jälkeen. Hän ymmärsi, miksi Samantha ei ollut halunnut jäädä pysyvästi kakkoseksi. Ei hänkään olisi halunnut jäädä. Eron merkkejä oli ollut ilmassa jo ennen sitä, kun hän oli sitten nostanut kädet pystyyn ja käynyt vieraissa ja kussut sen koko homman aika pysyvästi.
“I’m sorry, man”, punapää pahoitteli, mutta enempää ei oikein voinut tehdä, “it’s the career, innit. I don’t know anyone who’s relationship hasn’t gone to hell with it.” Asiaa auttoi vähän se, että pöytään tuotiin uusi tarjottimellinen oluita. Muut saivat ottaa omansa, mutta ihan myötätunnon eleenä Joshualle nostettiin niistä yksi eteen.

“Hey that Camaro’s pretty damn sweet”, Brendan tarttui siihen iloisempaan asiaan, “wouldn’t mind having one of those. Not at all. Get ya a new girl and a new house next, huh. What do ya think. They’d look good with a belt." Katse valui ovelle, kun sisään tuli iso kasa äänekästä, humalaista porukkaa. Kukaan ei näyttänyt tutulta. Ne pitivät tarpeeksi ääntä, että kävivät hermoille. Eivät sellaista positiivista, iloista melua mihin olisi helppo lähteä mukaan. Kyräilivätkin sinne suuntaan ja joku osoitteli. 

Joshua ei ollut ainut, joka ei kaipaillut enää vakavaa parisuhdetta. Parisuhteessa, ja etenkin avioliitossa, oli aivan järjettömästi tekemistä, vaikka sitä kuinka yritti laiminlyödä. Brendanin oli melkein mahdoton nähdä sellaista tilannetta, missä hän olisi enää asettunut aloilleen. Maineesta ja mammonasta otettiin naisrintamalla irti kaikki mikä lähti, nautittiin täysin siemauksin niin pitkään kun sitä kesti. Ehkä hän miettisi suhdeasioitakin uudempaan kertaan sitten joskus kun eläköityisi. Ehkä.

“I feel ya”, Brendan virnuili ja kilisteli Joshuan kanssa laseja ihan vain niiden jankuttavien naisten kunniaksi. “Coming home with your eye bruised up to look like a tennis ball and crawling to the bathroom ain’t really ladies’ favourite.” Heilläkin oli ollut jatkuvasti kismaa siitä, että miksi oli taas sattunut. Samantha heittäytyi yleensä niin ylihuolehtivaksi, että hänellä paloi päreet. Muiden apua ei haluttu eikä kelpuutettu, etenkään sellaisessa tilanteessa. Brendan piti siitä, että sai nykyään kärsiä ja nuoleskella haavojaan omassa rauhassaan. Joskus kyllä kaivattiin sitä, että joku toinen oli tuonut ne kylmäpussit eikä ollut tarvinnut itse kävellä keittiöön asti.

Huomio yritettiin pitää siinä omassa pöydässä, mutta eihän siitä mitään tullut. Keskustelua jatkettiin ja puhuttiin autoista, kelloista ja turkiksista, mutta sanat painuivat ja painuivat, kunnes loppuivat kokonaan. Brendan oli ensimmäinen joka nousi siitä pöydästä. Hän nappasi sen oluen mukaansa, istuutui seuraavaksi sinne viereiseen pöytään niiden metelöijien viereen ja heitti oikean kätensä yhden niistä olan yli hyvin tuttavallisesti.
“What are we talking about”, mies kysyi pokkana, “got tickets to the fight yet, guys?" Hän linnoittautui siihen paikalle taas sen oloisena, kun olisi omistanut koko paikan, ja iloisesti nappasi myös muutaman pähkinän niiden pöytään tuodusta kulhosta. 

Kuka tahansa olisi voinut sanoa mitä tahansa, eikä se olisi muuttanut sitä tilannetta millään tavalla. Kun sietokyky sellaiselle paskanpuhumiselle oli täysi nolla, niin se tilanne luonnollisesti kärjistyi aika nopeasti. Se porukka ei arvostanut sitä lisäystä seuraansa, eikä Brendan arvostanut sitä niiden, no, olemassaoloa. Hän ei varsinaisesti haastanut riitaa, mutta ei voinut vain jäädä siitä tilanteesta sivuunkaan. Elämä olisi ollut ihan helvetisti helpompaa, jos olisi vain voinut antaa olla.

Riitaa ei haluttu eikä sotkea siihen kuvioon ketään muuta, mutta siinä sitä oltiin. Joku hyppäsi pystyyn siitä pöydästä, ja Brendan reagoi asiaan välittömästi, oli jaloillaan jo ennen kun se oli päässyt kunnolla siitä pöydästä pois. Punapää olisi ihan mielellään vain soittanut suutaan, mutta se idiootti tönäisi. Ja okei, ehkä sillä oli syy koska hän levitteli ensin käsiään ja hoki että “whatcha gonna do whatcha gonna do, go for it, go for it, let’s see what ya got”, mutta kuitenkin, se aloitti. Se otti ensin kontaktia, eikä sitä otettu hyvin vastaan.

Kehässä tappeleminen oli ihan täysin eri asia kun tälläisessä tilanteessa. Brendan nosti nyrkkinsä jo ennen kun kerkesi ajattelemaan sitä, että baarikahakka voisi sotkea sen koko treenausaikataulun ja tulevan, oikean ottelun. Nyrkki ei kaikkien onneksi ehtinyt osumaan mihinkään, kun Joshua tunki juuri parhaalla hetkellä siihen väliin. Se suhtautui esimerkillisen rauhallisesti siihenkin, että sitä tönäistiin. Brendan kiehui siinä vaiheessa jo ihan täysin, ja se että ne muutkin nousivat pöydän äärestä vain pahensi sitä koko asiaa. Jos mies ei olisi tunkenut siihen väliin, niin joku olisi juuri nyt jo kehittämässä mukavaa mustaa silmää.
“No we’re not gonna go”, Brendan huusi vähän tarpeettoman lujaa kun joku heidän porukassaan ehdotti lähtemistä. Hän kääntyi sen puhuneen puoleen ja siitä takaisin kohtaamaan ne idiootit. Pari askelta otettiin sivuun niin, että kierrettiin Joshuan vierelle, koska hän ei tasan piileskellyt kenenkään takana. Käsiä pumpattiin nyrkkiin.

“Let the bloody stooks speak, huh”, hän ehdotti ja lähti ehdottomasti taas ärsytyslinjalle, parilla askeleella päätyi seisomaan jonkun suurinpiirtein itsensä kokoisen miehen eteen ja niin lähelle, että olisi voinut nojata otsansa sen otsaa vasten. "Ya wanna go? I'll go with ya right here right now. Mess up that pretty lil face of yours so that your mama ain't gonna recognize you. How about that? I can smell the fear, bitch. Nothing but a lil pussy, ain't ya. I'll rip you apart. Limb by limb. Add your head to my collection." Se mies tarttui hyvin ponnettomasti kiinni kauluksista, mutta ei varsinaisesti tehnyt mitään.

Irkkubaarissa kun oltiin, niin kukaan ei puuttunut siihen tilanteeseen sen suuremmin, baarimikko vain huuteli tiskin takaa että take it outside guys. 

Rauhallinen linja oli täysin yliarvostettu. Rauhallisella linjalla ei tehty rahaa, voitettu matseja tai rakennettu uraa, sillä ei saanut kunnioitusta eikä sillä ratkaistu ongelmia. Tai Joshua ehkä olisikin voinut ratkaista, mutta sillä oli sellaiset hermot, joita Brendan ei osannut - tai halunnut - tälläisessä tilanteessa edes kopioida.

Siihen koko tilanteeseen ja suunsoittoon ei edes suhtauduttu sen vaatimalla vakavuudella ja jotenkin pääsi unohtumaan, että nyt elettiin ihan oikeaa tosielämää. Se oli kuin pre-fight press conference uudelleen ja uudelleen. Joku tulisi aina väliin, ennen kun mitään pahaa pääsisi oikeasti tapahtumaan, ja pääasia oli vain nostaa paljon meteliä ja ärsyttää mahdollisimman montaa. Ehkä Dana Whitekin vielä ilmestyisi varjoista, nappaisi - taas - kiinni kauluksista ja nostaisi sivuun kuin hän olisi painanut kymmenen kiloa.

Joshua oli loppupeleissä kuitenkin se, jolla ensimmäiseksi napsahti. Brendan purskahti nauruun ja tönäisi sen tuijotuskilpailun vastustajan pois edestään. Se oli ihan liian helppoa. Se oli tarpeeksi humalassa, että sotkeutui omiin jalkoihinsa ja oli välittömästi kumossa, kun joku vähän horjutti tasapainoa.
“Attaboy! Break it!” mies huudahti Joshualle ihan liian riemukkaana ja oli hetkessä samassa fiiliksessä, kun jos olisi seurannut jonkun oman suosikin matsia. Ikävä kyllä se hänen huomionsa siirtyminen muualle johti siihen, että joku toinen pääsi liian lähelle. Se oli häntä isompi, ja päätti mennä suoraan lyömiseen. Jos sen nyrkki olisi osunut, niin siinä ei oltaisi kauheasti naurettu. Kiitos refleksien, Brendan kerkesi kuitenkin väistää niin, että se meni parilla sentillä ohi, joskin oli silti liian lähellä.

Lyöminen oli vähän sellainen homma millä saattoi saada pahoinpitelysyytteen, ja sitä tässä ei kaivattu. Mies mietti asiaa ainakin nanosekuntin verran, ennen kun hyökkäsi eteenpäin. Miehen käsivarsi oli vielä ylhäällä, joten hän sukelsi sen alta, kiersi käsivartensa sen alaselän ympärille ja veti sen lantion eteen niin, että se menetti tasapainonsa. Jalka vielä kamppaamaan sen oma ja siitä kaaduttiin suhteellisen hallitusti maahan nätissä kasassa. 

Se huitomaan ruvennut mies oli tarpeeksi iso, että Brendanin ei todellakaan pitäisi olla sen kanssa maassa. Taito vastaan koko asetelma oli ehkä kehässä kiinnostava, mutta tosielämässä ei niinkään. Tosielämässä se ei ollut sellainen asia, jonka kanssa hän olisi halunnut ruveta leikkimään, ja tässä sitä oltiin. Jotenkin päädyttiin tilanteeseen, missä punapää nauroi ja onnistui kietomaan käsivartensa vähän turhan tiukasti sen toisen miehen kurkun ympärille, istui sen takana ja esitteli hyvin esimerkillistä kiljotiinia.

Kun Joshua puuttui siihen(kin) tilanteeseen, niin Brendan päästi kiltisti irti ja antoi ystävän repiä sen toisen miehen pystyyn. Se vaikutti kyllä siltä, ettei todellakaan ollut valmis lopettamaan. Punapää jäi hetkeksi makaamaan lattialle selällään, mutta punnersi sieltä sitten virnistellen ylös ja ignoorasi sen ojennetun käden. Hiuksia suittiin parempaan asentoon ja pyyhkäistiin olematonta pölyä hartialta. 
“No one’s losing anything, mate. They started it”, Brendan huomautti Joshualle, eikä ollut lainkaan huolissaan. Päinvastoin. Tilanne oli kaikin puolin loistava. Ympärillä näkyi puhelimia ja videota, ja hän tiesi, että tarina myytäisiin vielä tänään ihan helvetin isoista rahoista. Siinä oli juuri oikeissa määrin viraalipotentiaalia. Parasta oli se, että ne toiset olivat ihan oikeasti aloittaneet. Juristillakaan ei olisi siihen mitään sen suurempaa sanottavaa, kun selkeästi kameroissa olivat todisteet siitä, että he olivat vain puolustaneet itseään. 

Joshua jäi vielä tappelemaan ja ihmiset alkoivat ulisemaan poliiseille ja medialle puhumisesta ja ties mistä. Brendan astui tyylikkäästi lähimmän kuvaavaan puhelimen eteen, blokkasi samalla näkymän Joshuaan että se sai rauhassa tehdä mitä teki.
“You filming, bud? Make sure you are. My name is Brendan O’Shea. Undefeated UFC welterweight champion. And I would like to take this moment to apologize for absolutely nothing, here today or ever”, mies piti puheen kun muut selvittelivät vielä välejään, “what we witnessed here today, was a prime example of a serious case of being a bloody idiot. If you want to see actual fighting, I’ll see ya on 23rd of this month in Vegas.”

Puhe päätettiin, kumarrettiin ja peruutettiin muiden mukana. Joshuaa läppäistiin olalle, “we just made seven fucking figures, mate."

Ne turhat artikkelit olivat oikotie onneen, olivat sitten ärsyttäviä tai eivät. Kaikki julkisuus oli tällä alalla hyvästä ja mitä enemmän draamaa oli, sitä isompi oli palkkashekki. Brendan eli tälläisille hetkille, näki silmissään nyt jo dollarimerkkejä ja suunnitteli, miten kaikesta saisi maksimaalisen riemun irti. Tämäkin episodi oli kaikessa valitettavuudessaan ehkä parasta promoa, mitä tässä vaiheessa oli mahdollista saada, ja hyvä niin.

Muut tarvitsivat siinä pihalla hermotupakan. Brendan kieltäytyi, kaivoi sen sijaan varmuuden vuoksi puhelimensa hetkeksi esille, ihan vaan että varmisti että kaikki mahdolliset huomautusäänet olivat päällä ja hän tietäisi tarkalleen millon joku puhuisi siitä jutusta. Joshua melkein pahoitteli sitä tapahtumaa ja punapää kohotti siihen yllättyneenä katseensa.
“What are you talking about? I’m in the business of selling tickets, getting rich and putting on a great show, and, by the way, so are you. This is good promo right here”, mies vakuutteli ja vahingossa lipsahti yhtäkkiä vakavan ammattimaiseksi, mitä tapahtui aika harvoin. “Gotta create hype, man. Be a bitch. Tell people and their mother off. Steal the champion's bloody belt in a press conference and threaten to hit them with a chair. That’s where the money’s at.” Hän ei ollut kaikkialla myöhässä siksi, että ei olisi osannut noudattaa aikatauluja, vaan siksi että sai ihmiset raivostumaan ja sai joka kerta varastaa shown.

Heillä oli hyvin erilainen näkemys siitä uran rakentamisesta, ja se oli hyvä. Ehkä Brendan toisi sinne salille sitä kaivattua draamaa, millä nopeutettaisiin kaikkien tietä tähteyteen. Viimeistään nyt taisi olla kaikille selvää, että siinä pelleilyssä oli ollut takana vähän muutakin kun höyryjen päästely. Ehkä se sali puolestaan opettaisi hänelle, että joskus saattoi ihan oikeasti edetä urallaan vain ottelemalla hyvin.
“You know what I did when I had my first massive media scandal? First, I sold the story for six figures. Then, I called Dana bloody White and asked for the title fight. There's no chance in hell I would've gotten it at that point if I wasn't obnoxious as fuck, bud”, Brendan jatkoi vakavana ja selkeästi enemmän bisnesmiehenä kun ottelijana, “this is tiny, but it might just be enough, mate. Take it. Call the press. Make it massive. Cash out. Enjoy.”

Siihen maailman idioottitilanteeseen hänellä oli huomattavasti vähemmän sanottavaa.