I just take my time with all this shit

Samantha’s ootd

Tapansa mukaan Samantha oli jäänyt tekemään ylitöitä, kun siskonsa Savannah oli ilmoittanut viettävänsä viikonlopun rakkaan siskontyttönsä kanssa. Hänen ei siis tarvinnut mennä ajoissa kotiin, joten sitä suuremmalla syyllä hän oli jäänyt hoitamaan paperiasiat kuntoon, ennen kuin siirtyisi kotiin mukavan punaviinipullonsa ääreen. Kieltämättä kyseinen viinipullo houkutti enemmän kuin olisin saanut, sillä Samanthalla oli niin paljon paperitöitä hoidettavana, että niiden selvittämiseen meni luultavasti koko hemmetin ilta. Onneksi hänellä ei ollut sovittuna illaksi asiakkaita, vaan muut liikkeen myyjät touhottivat pääpunaisena omien asiakkaiden kanssa. Se, että liikkeessä oli vilinää, oli musiikkia Samanthan korville. Työhuoneensa oli onneksi sen verran hyvin eristetty, etteivät kikattavien morsmaikkujen äänet kantautuneet hänen huoneeseensa. Samantha sai tarvittavan rauhan omasta työhuoneestaan.

Eronneena naisena oli yllättävää että Samantha edelleen rakasti työtään. Hän oli kuitenkin niitä ihmisiä joka uskoi vakaasti vielä löytävänsä Sen Oikean, vaikka Samantha oli aikanaan uskonut oman Oikeansa jo tulleen kohdalleen. Väärässä hän oli kuitenkin ollut ja jo kahden vuoden sinkkuajan hän oli etsiskellyt, mistä oli ainoastaan jäänyt käteen huonot treffit ja sitäkin huonommat muistot treffikumppaneistaan. No, ainakin hänellä oli ihana työ ja tytär – niillä ajatuksilla Samantha tuppasi lohduttamaan itseään niinä aikoina, kun kaipasi vierelleen jota kuta sellaista, joka osaisi arvostaa häntä. Olihan Samanthalla edelleen mukavat muistot Brendanin kanssa ja toisinaan hän mietti, missä he mahdollisesti olisivat ex-aviomiehensä kanssa, jos asiat eivät olisi menneet niin kuin olivat menneet. Hän oli kuitenkin vuosien saatossa ymmärtänyt, ettei Brendan tulisi koskaan arvostamaan häntä vaimona ja ihmisenä, niin kauan kun rakas ura meni oman perheensä edelle. Toki se pettämisepisodi oli lisännyt vauhtia eroa kohti ja tässä sitä nyt oltiin. Yksin, omassa työhuoneessa, töihin uppoutuneena… Hieno perjantai vai mitä?

Työntäyteinen perjantai sai kuitenkin päätöksensä, kun Samanthan puhelin soi. Puhelimen paikantamiseen meni hetki, kun hän oli erehtynyt jättämään kyseisen kapistuksen tuhansien paperiensa alle. Sen löydettyään Samanthan kulmat kurtistuivat, kun hän näki näytöllä välkkyvän Brendan – nimen. Hetken epäröimisen jälkeen hän kuitenkin vastasi puheluun ja vei puhelimen korvalleen. “Hey, what’s up?”, nainen yritti kuulostaa mahdollisimman kasuaalilta, eikä se keskustelu kovin pitkälle ehtinyt, kun Brendan oli jo pyytänyt naista tulemaan käymään. “Oh, okay. I’ll be there soon as I can.”, niiden sanojen jälkeen puhelu lopetettiin, puhelin laskettiin mietteliäästi pöydälle ja mietittiin hetki penkin selkänojaa vasten painuen, että mitä vielä? No, kai hän voisi työtäyteisen iltansa lopettaa ja suunnata vuorostaan ex-miehensä luokse. Mitä ikinä hän kaipasikaan, Samantha luonnollisesti oli niitä ihmisiä, joka halusi parhaansa mukaan auttaa. Siitä huolimatta että kyseessä oli tosiaan ex-aviomies.

Lopulta Samantha löysi itsensä Brendanin oven takaa. Hetken seisoskelun jälkeen ovi avautui ja Brendan päästi naisen sisälle. “So… Like I ask you on the phone, what’s up?”, hän tiedusteli varovaiseen sävyyn ja katseli hetken aikaa edeltä menevän Brendanin perään, ennen kuin riisui takkinsa naulakkoon. Asuun kuuluvat korot pidettiin jalassa ja keittiöön saapuessa Samantha korjaili yllään olevaa mustaa hamettaan. Brenda oli hämmentävän vähäsanainen ja kaataessaan viiniä lasiin, Samantha tunnisti kyseisen punaviinin yhdeksi lempiviinikseen. Hän istuutui alas korkealle baarijakkaralle ja vei jalkansa koukkuun toisen jalkansa ylitse, nojautuen kevyesti kyynärällään viereistä tasoa vasten. Se kuitenkin että mies kaatoi hänelle lasillisen lempiviiniään, saivat naisen kulmat kurtistumaan epäilevästi – pienen, mutta kuitenkin huvittuneen hymyn ilmestyessä huulilleen. “My favorite wine… What is going on Bren?”, hän tiedusteli kun viinilasi siirrettiin eteensä ja Samantha tarttui siihen varovaisesti. Pienen siemauksen jälkeen lasi laskettiin takaisin tasolle.

Oli selvää että Samantha kävi kärsimättömäksi, odotellessaan syytä siihen miksi Brendan oli ylipäätään kutsunut hänet paikalle. Se hermoilu luultavasti näkyi kilometrin päähän, vaikka Samantha yritti parhaansa mukaan peittää sen pienen hymyn taakse. Olemuksensa oli kuitenkin kaikin puolin varautunut ja kireä. Hän rehellisesti sanottuna odotti pahinta; syytöksiä kaikesta tapahtuneesta ja siitä että Samantha oli tehnyt kaiken päin helvettiä heidän suhteensa aikana ja sen jälkeen. Hän tiesi olevansa heikko Brendanin edessä ja siitä johtuen hän oli myös nykyään myös hiukan varautunut miesten kanssa. Treffinsä usein menivät päin helvettiä sen takia kun Samantha ei uskaltanut antaa itsestään kaikkea ja jopa ihan kivatkin treffit tupattiin pilaamaan ihan tietoisesti. Rehellisesti sanottuna kaikki tapahtunut Brendanin kanssa oli tehnyt hänestä heikomman ja nainen yritti parhaansa mukaan keräillä niitä rikkinäisiä paljoja takaisin paikalleen. Ehkä hän vielä jonain päivänä olisi taas se täysin oma, itsevarma itsensä.

Samantha seurasi nyt kuitenkin Brendania katseellaan ja huomaamatta alkoi naputella sormilla pöydän pintaa. Jokin oli vialla. Siitä Samantha oli varma, sillä näytti siltä että Brendan itsekin pitkitti sitä aloitusta. Haettuaan oluen ja otettuaan siitä oluesta siemauksen, Samantha teki samoin viininsä kanssa. Katse ei kuitenkaan irrottautunut Brendanista hetkeksikään. I’m sorry – ne sanat kuultuaan Samanthan olemus rauhottui, mutta vuorostaan hämmennys oli noussut hänen kasvoille. Kulmia kohotettiin kysyvästi ja ennen kuin hän kerkesi edes sanoa mistä hyvästä hän sai anteeksipyynnön, Brendan oli vakavoitunut entiseltään ja alkanut puhua. Samantha hiljeni täysin. Hän katseli Brendania sanattomana ja siinä vaiheessa kun mies pääsi pahoittelunsa loppuun, nainen ei vieläkään oikein tiennyt mitä sanoa. ”Oh… Bren…”, hän huokaisi ja samaan aikaan naisen katse pehmeni. ”I don’t know what to say…”, nainen naurahti nyt vaitonaisesti, hämmentyneeseen sävyyn. ”I have admit, I’m little bit confused.”. Samanthan katse oli nyt laskeutunut alas ja muuttunut mietteliääksi, samalla kun siveli sormellansa viinilasinsa jalustaa. ”I've waited for this so long that… Sorry, I’m like, really overwhelmed now.”, hän myönsi ja vilkaisi Brendania nopeasti silmiin, pienen mutta onnellisen hymyn kera – ennen kuin käänsi katseensa takaisin lasiinsa ja otti siitä rohkaisevan hörpyn. Viini lämmitti mukavasti ja toi tavallaan lisää rentoutta Samanthan olemukseen.

Viinilasin laskeuduttua takaisin pöydälle, katse käännettiin kun rohkeammin Brendaniin. ”But I’m also sorry about how I handled things during our divorce.”, hän sanoi ja hymyili vinosti niiden sanojen jälkeen. ”I didn't give you much of a chance to explain at the time, did I?”, Samantha nyrpisti nyt nenäänsä tyytymättömänä, kun viittasi sanoillaan omaan käytökseensä aikanaan. Samaan aikaan hän kuitenkin kurottautui laskemaan kätensä Brendanin omien päälle, jolloin kasvoillaan koreileva hymy pehmeni entiseltään ja mieheen luotu katse huokui anteeksiantavaa lämpöä. ”However, I forgive you. Actually I forgive you a long time ago everything but… You know.”

Samanthan oli vaikea uskoa, että se rääväsuinen ex-aviomies oli oikeasti pyytänyt anteeksi. Sen kuulemisella oli itse asiassa hyvin paljon merkitystä Samanthalle. Hän oli aina ollut joskin herkkäsielu, joka antoi liiankin herkästi muille anteeksi ja unohti heidän virheensä siltä istumalta. Brendan oli ollut kuitenkin eri asia. Samantha oli aluksi ollut surun ja pettymyksen lisäksi äärimmäisen katkera Brendanille. Perheen laiminlyöminen ja pettäminen olivat tosissaan olleet sellaisia asioita, joita Samantha ei noin vain voinut unohtaa tai antaa anteeksi. Olisihan Samantha voinut antaa Brendanille vielä uuden mahdollisuuden. He olisivat aikanaan keskustella asioista ja selvittää heidän ongelmansa, mutta viimeisinä avioliittovuosinaan hän oli liian väsynyt siihen, että jäi Lilyn kanssa kerta toisensa jälkeen kakkoseksi miehen uralle. Tavallaan se pettäminen oli antanut Samanthalle helpon ulospääsyn kaikesta, mutta toisaalta se taas satutti naista niin paljon, ettei ollut ehkä vieläkään täysin ylitse siitä asiasta.

Samantha toisinaan vieläkin mietti, mikä hänessä oli ollut vikana, kun oma rakas aviomies oli mennyt pettämään häntä – luultuaan olevansa se täydellinen vaimo, joka rakasti ja tuki miestään ehdoitta. Hänellä oli mennyt pitkään, kun hän oli täysin sinut eron kanssa. Ajan kanssa Samantha oli kuitenkin antanut Brendanille anteeksi, ihan vain helpottaakseen omaa oloaan ja arkea Lilyn kanssa. Tunteet eivät olleet kadonneet minnekään, vain muuttaneet muotoaan ja siirtyneet taka-alalle. Bren oli kuitenkin Lilyn isä ja Samantha tiesi tulevansa aina kaikista erimielisyyksistä huolimatta välittämään toisesta. Edes pettäminen ei ollut muuttanut sitä asiaa, vaikka aluksi Samantha olikin tuntenut valtavaa vihaa ja pettymystä miestä kohtaan. Siksi hän oikeastaan pystyikin hymyilemään nyt pienesti – vaikka edelleen syyt pettämiselle oli hänellä täysin tiedottomissa. Toisaalta hyvä niin, Samantha ei halunnutkaan enää edes tietää miksi mies oli mennyt tekemään niin kuin oli tehnyt.

Samantha kuunteli Brendanin puhetta ja nyökkäili pienesti ymmärryksen merkiksi. Viinilasikin kävi siinä välissä huulillaan ja katse irtaantui hetkeksi Brendanista ennen kuin se palasi takaisin mieheen.
”Yeah I know…”, Samantha sanoi, kun katseensa kääntyi mieheen, jolle hymyiltiin lohdullisesti. Lopulta Samantha nousi tuoliltaan ja siirtyi lähemmäksi Brendania. Kädet vietiin miehen kasvojen molemmin puolin, jolloin Brendanin poskia siveltiin hellästi peukaloilla. Katse kontaktia ei rikottu sillä hetkellä sekunniksikaan, vaan Samantha katseli toista lämpimästi hymyillen. ”I didn’t hate you… Or I did, at first. But as time went by, I was more disappointed than angry... ”, Samantha selitti päätään kevyesti pudistellen, samaan aikaan kun kädet liukuivat miehen kasvoilta tuon niskan taakse. Miestä vasten painauduttiin kevyesti ja halauksen yhteydessä Brendania suukotettiin hellästi poskelle, jonka jälkeen Samantha painoi päänsä miehen olkaa vasten. ”Thank you. You don’t even know how much this means to me.”

Ei heidän liittonsa Brendanin kanssa ollut ainoastaan alamäkeä. Niihin kaukaisiin muistoihin mahtui paljon hyvääkin, mitä nainen muisteli edelleen lämmöllä. Kahdenkeskeiset hetket yhdessä, lomat matkat ja tietenkin Lilyn syntymä. Niitä muistoja oli paljon ja suurin osa olikin niistä ikuisetettu kuviksi, joita löytyi kotinsa kirjahyllyltä. Sieltä löytyi rakkaiden seasta myös kuvia hänestä ja Brendanista, joista Samantha ei ollut raaskinut edes vuosien saatossa luopua. Tavallaan se oli Samanthan tapa pitää kiinni niistä hyvistä hetkistä joita heillä oli ollut Brendanin kanssa. Ne muistuttivat naista siitä, ettei Brendan ollut aina sitä mitä oli nykyään. Oli toisessa tietenkin edelleen jäljellä se vanha kunnon Brendan, johonka Samantha oli rakastunut alun alkaen, mutta valitettava tosiasia oli se että sitä miestä hän näki nykypäivänä liian harvoin. Tosin jos Brendan olisi pysynyt samanlaisena miehenä johonka Samantha oli aikanaan rakastunut, niin hän ei olisi luultavasti koskaan hakenut eroa miehestä. Valitettavasti kuitenkin ura ja sen tuomat paineet olivat tuoneet heidät siihen missä pisteessä he olivat nyt.

Lily oli oikeastaan Samanthan suurin saavutus ja hän rakasti tytärtään kaikista eniten tässä maailmassa. Hän oli äitinsä silmäterä, kaikista kallein aarre maanpäällä. Eron myötä Samantha oli kuitenkin yrittänyt pitää asiat ennallaan. Lily sai nähdä isäänsä ja niin poispäin. Valitettavasti Brendanin työkiireet usein kuitenkin tulivat edelleen ja sen jälkeen Samantha sai lohdutella surullista tytärtään, joka oli niin kovasti odottanut rakkaan isänsä näkemistä. Tavallaan miehen loukkaantuminen oli sillä tavoin siunaus. Ny Brendan pystyi oikeasti viettämään enemmän aikaa tyttärensä kanssa – kuntosalilla pyörimisen lisäksi.

Halatessaan Brendania Samantha oli sulkenut silmänsä hetkeksi. Se läheisyys ja miehen tuoksu, toi muistoja mieleen ja sai naisen hymyilemään. ”Yeah, you’re welcome, too.”, Samantha mutisi hymyillen Brendanin olkaa vasten. Halauksesta ei kuitenkaan irrottauduttu sillä samalla sekunnilla. Viinikin lämmitti sillä samalla hetkellä hiukan mieltä, joten siitä luultavasti johtui osittain hänen heltynyt mieli. ”It’s a shame that things can go back to the way they used to be. But I’m glad we talked.”

Siinä halauksessa Brendanin kanssa oli hyvä olla. Sam tunsi olonsa kotoisaksi ja kaikkien näiden vuosien jälkeen kokonaiseksi. Eihän siinä ollut tosiaan muuta tarvittu, kuin yksi vaivainen anteeksipyyntö, jota Sam oli odottanut kaikki nämä vuodet. Sam oli anteeksiantavaista sorttia, hän tiesi liiankin helposti antavansa anteeksi ihmisille. Jopa sellaisille jotka loukkasivat häntä syvästi. Brendan oli ollut yksi heistä aikanaan, mutta siitä huolimatta mitä Brendan oli aikanaan tehnyt, Samantha oli onnistunut käsittelemään asian itsekseen. Toki kaikki se riitely ja pettäminen olivat jättäneet arvet naiseen, mutta parhaansa mukaan hän yritti päästä niistä ylitse. Ehkä he kummatkin vielä jonain päivänä löysivät sen paremman puoliskonsa, joka osaisi oikeasti arvostaa toista sellaisena kuin hän oli.

Samantha painoi nyt kasvonsa Brendanin olkaa vasten ja hengitteli miehen tuttua, turvaa tuovaa tuoksua. Siitä oli aikaa, kun Samantha oli tuntenut olonsa siksi mitä nyt tunsi. Kotoisaksi, turvalliseksi… Hän oli melko lailla tuntenut aina olonsa turvalliseksi Brendanin kanssa – paitsi heidän viimeisen riidan jälkeen. Samantha oli melkeinpä jo unohtanut kyseisen välikohtauksen, tai ainakin hän parhaansa mukaan yritti jättää ne muistot taka-alalle ja keskittyä siihen hetkeen. Totta kai hän tiesi että Brendan yritti parhaansa isänä, eikä Samantha oikeastaan odottanut muuta. Sitten tulikin puheeksi Lilyn kasvaminen, jolloin Samantha naurahti miehen olkapäätä vasten, tuota tiukasti edelleen halaten. ”I know, right? To be honest, I’m little bit scared of that. I don’t want that our little girl grow up.”, Ajatus Lilyn kasvamisesta oli suorastaan hirveä. Onneksi hän oli kuitenkin vasta 6 vuotias, joten vuosia oli vielä edessä. Samantha olisi kuitenkin mielellään pitänyt tyttärensä aina pienokaisena, mutta aika tuntui sen sijaan menevän aivan siivillä.

Lopulta Samantha hymähti huvittuneena ja irrottautui aavistuksen Brendanista, päästämättä miehestä kuitenkaan täysin irti. Sen sijaan hän vai vetäytyi sen verran kauemmaksi, että pystyi näkemään miehen kasvot paremmin. ”So you’re going to be that kind of dad? I think Lil’s going to be excited when she sees you there, cheering for her.”, Samantha hymyili, liu’uttaen nyt kätensä Brendanin niskan takaa miehen rintakehälle. Lämmin, mietteliäs katse, harhaili hetken aikaa Brendanin kasvoissa. Siinä vaiheessa kun Brendan mainitsi viiniin, katseensa kävi vaistomaisesti pöydällä olevassa pullossa. ”Are you trying to get me drunk?”, huvittunut, tietäväinen katse palautui pieni pilke silmä kulmassa Brendaniin, jonka rintakehää taputettiin kevyesti. ”Okay, fine, I drink that.”, Samantha sanoi kuin olisi tehnyt muka suurenkin palveluksen Brendanille, kun suostui juomaan lempiviiniään. Kavioillaan koreileva hymy ei kuitenkaan viestinyt vastahakoisuudesta vaan Samantha ihan mielellään jäi Brendanin luokse pidemmäksi aikaa, nyt kun he olivat ihan hyvällä mallilla asioiden suhteen. Puhuminen teki ihmeitä.

”I do remember, believe me.”, Samantha sanoi tietäväisesti hymyillen, ennen kuin pudisteli päätään ja naurahti itsekin huvittuneena sille muistolle. Brendan oli heistä kahdesta ehdottomasti se kuumakalle. Samantha oli saanut monissa Lilyn tanssi- tai luisteluesityksissä pudistella päätään, kun Brendan karjui joko tietämättömille tuomareille tai toisille äideille. Toisaalta se oli huvittavaa, kun toisaalta taas ärsyttävää. Kaikki niissä pyörivät mammat varmasti tiesivät, kenen lapsen isä Brendan oli. Samantha oli kuitenkin tyytyväinen siihen, että Lilyn elämässä oli Brendanin kaltainen, voimakastahtoinen isähahmo. Toki mies olisi voinut olla enemmän läsnä Lilyn elämään kuuluvissa asioissa mutta ainakin toinen yritti. Samantha ainoastaan odotti kauhulla niitä aikoja, kun Lily tulisi teini-ikään ja toisi kotiin ensimmäisen poikaystävänsä. Oli hyvin mahdollista, ettei kyseinen nuorukainen menisi aivan heti isälle näytille…

”Fine… Is it that obvious that I love wine?”, Samantha huokaisi huvittuneena ja katseli Brendania, joka oli vuorostaan tarttunut häntä kädestä kiinni. Katseensa siirtyi seuraavaksi uudelleen täytettyyn viinilasiin, jolloin Samantha nosti kyseisen lasin huulilleen ja otti siitä siemauksen. Brendanin puoleen käännyttiin nyt paremmin, samalla kun toisella kädellä pideltiin viinilasia. ”Maybe I watch it…”, Samantha myöntyi siihen ehdotukseen ja kallisti päätään. ”… and maybe I’ll put bet on you. I know you won’t lose this time, so I’ll get some extra money.”, hän totesi ja hymyili huvittuneena, sen hymyn kadotessa viinilasin taakse jonka nosti taas huulilleen. Siihen Samantha uskoi, ettei Brendan tulisi häviämään toista ottelua, mutta rehellisesti sanottuna; hän ei ollut koskaan lyönyt vetoa mistään. Ei mistään. Joten kai se olisi sitten hyvä aloittaa ex-aviomiehen ottelusta. Olisi se sitten milloin tahansa.

Kaiken sen viinin ja kaljan juomisen keskellä Samantha ja Brendan olivat päätyneet sohvalle istuskelemaan ja juttelemaan kaikesta maan ja taivaan väliltä. Viinistäkin oli enää jäljellä se ainoa puolikas lasillinen, joka kökötti sohvapöydällä. Rehellisesti sanottuna Samantha tunsi olonsa rennoksi ja joskin humaltuneeksi, mihinkä tietenkin viinillä oli osansa. ”This was fun. We should to this more often. Talk and shit.”, Samantha sanoi hymyillen. ”Kiroileminen” ei kuitenkaan kuulunut tapoihinsa, joten tajuttuaan mitä oli päästänyt suustaan, naisen ilme muuttui entistä huvittuneemmaksi ja kätensä nousi nopeasti suunsa eteen. ”Oh my god did I just really say it like that…”, nainen kikatti. Samantapainen puhetapa kuin Brendanilla ei ollut koskaan iskostunut Samanthan tavoiksi. Oli siis varsin erikoista, jos hän erehtyi julkisilla paikoilla tai edes yksin ollessaan kiroilemaan. Kurottautuessaan ottamaan huikan viinilasistaan, hän samalla vilkaisi ranteessaan koreilevaa kelloa ja sen aikaa. ”Look how time flies… It’s almost midnight. Maybe I should call taxi… Clearly, I’m not fit to drive. Thanks to you.”

Kieltämättä Samantha aavistuksen jo sääli esikoistytärtään. Olihan Samanthallekin aikanaan ollut vaikeaa tuoda ensimmäistä poikaystäväänsä kotiin, sillä oma isänsäkään ei ollut mistään herttaisimmasta päästä. Monikulttuurinen, tumma Ghanalaisespanjalainen mies ei välttämättä antanut itsestään heti ensi tapaamisella mitään lämpimämpää kuvaa. Varsinkaan Samanthan silloisille poikaystävä ehdokkaille, saati sitten hänen nuorempien siskojen poikaystävä ehdokkaille. Ei isänsä ollut siinäkään vaiheessa iloinen, kun Savannah toi ensimmäisen tyttöystävänsä näytille ja ilmoitti koko maailmalle olevansa biseksuaali. Siinä isällä olikin ollut sulattelemista. Heidän äitinsä sen sijaan oli ollut huomattavasti rennompi tämmöisten asioiden suhteen ja onneksi hän osasi tarvittaessa puhua myös heidän itsepäiselle isälle järkeä.

”That’s a deal then. I get Rolls Royce too if you win.”, Samantha virkkoi huvittunut hymy huulillaan, tietämättä oliko Brendan edes tosissaan. Ainakin hän oletti miehen vitsailevan, sillä ei hän voinut missään nimessä ottaa vastaan mitään uuden karheaa autoa. Se oli niin absurdi ajatus että se sai naisenkin siis vitsailemaan asialla. Siihen Samantha kuitenkin uskoi vakaasti, että ensi kerralla Brendan varmasti voittaisi sen tyypin. Ja siihen, että hän tulisi katsomaan kyseisen ottelun omalta kotisohvalta. Toisinaan Samantha kaipasi mukaan kyseisille matkoille mutta… Hän ei enää kuulunut siihen osaan Brendanin elämää, joten sellaista hullua ideaa ei edes heitetty uhallakaan.

Tunnit tuntuivat kuitenkin kuluvan siivillä, kun kaksikko oli siirtynyt sohvalle puhelemaan ja juomaan. Samantha oli jo tekemässä lähtöä ja soittamassa itselleen taksia, sillä kiitos lähes kokonaan tuhotun viinipullon, hän ei todellakaan ollut ajokunnossa. Ennen kuitenkaan kun Sam kerkesi minnekään karata, Brendan oli vetäissyt hänet tiukemmin kainaloonsa. ”In your fancy few million dollar apartment?” - ”If you insist.”, Samantha ei nähnyt syytä kieltäytyäkään, muuta kun sen että se ei vain yksinkertaisesti ollut hyvä idea jäädä Brendanin luokse. Siitä huolimatta Samantha sivuutti ne järkevät ajatukset, kiitos juomansa viinin. Naisen katse oli nyt kuitenkin päätynyt harhailemaan miehen kasvoihin. Kulmia kuitenkin kurtistettiin kun seurattiin Brenin seuraavia toimenpiteitä. Nopeasti Samantha kuitenkin tajusi mitä oli tapahtumassa, naurahtaen viimesitän siinä vaiheessa kun Bren oli lähtenyt kantamaan häntä portaikkoon.

Makuuhuoneeseen päästyä ja Brenin laskettua hänet alas, Samantha kikatti ja vilkaisi huoneen seinää. ”Well that’s a bloody good wall.”, se oli ehkä ainoa asia, jonka Samantha osasi sanoa Brendanin mieleenpainuvaa aksenttia imitoiden. Mieltä lämmittävä humala oli tehnyt Samanthasta nyt huomattavasti rennomman, jolloin myös huvittunut, lämmin katseensa kääntyi Brendaniin. Kieltämättä se aikaisemmin saama läheisyys oli saanut naisen haluamaan lisää, siitä huolimatta että sellainen läehsiysy Brendanin kanssa ei välttämättä ollut mikään maailman paras idea. Hän astui nyt rohkeasti lähemmäksi Brendania ja kuin ohimennen, hän korjaili miehen paidan kauluksia – saattaen siinä samalla kuitenkin avata yhden paidan ylänapeista. ”Did you bring me here just to see your bedroom walls?”