Wondering how and look at us now

ootd

Samantha oli saanut muutaman päivän toipua tapahtuneesta. Häntä oli pidetty yön yli sairaalassa ja perjantaina kotiin päästessä, Samantha ei ollut tehnyt muuta kuin ollut kotona. Toki työpuheluihin oli vastattu, mutta suurimman osan energiastaan hän oli keskittänyt raskauden ihmettelyyn ja uutisten kertomiseen perheelleen. Vanhempansa olivat samaan aikaan onnellisia, mutta myös järkyttyneitä uutisesta. Sisarensa olivat onnellisia, mutta yhtä lailla hämmentyneitä kaikesta tapahtuneesta. Olihan siinä paljon selittelemistä ja selvittämistä, josta huolimatta Samanthan äiti oli suostunut auttamaan häntä asioiden kanssa. Perjantai meni siis kaikin puolin asioita selitellessä ja lauantain saapuessa, Samantha oli ryhdistäytynyt ja lähtenyt hakemaan Blackwater Gymilstä.

Kuntosalin ovelle päästyä, Samantha oli ensimmäiseksi avannut oven ja kurkannut varovaisesti sisälle. Lopulta hän uskaltautui tulemaan peremmälle, eikä mennyt kauaa kun nainen spottasi ex-aviomiehensä. Samantha seisoi hetken paikallaan siinä kuntosalin ovella ja se oli riittänyt hänelle. Siinä vaiheessa, kun tyttärensä oli huutanut isänsä tavoin what a fuck are you doing – Samanthan sisällä oli kuohahtanut ja naisen olemus muuttunut kertaheitolla iloisesta raivostuneeksi. “BRANDON NIALL O’SHEA!”, nainen oli karjaissut siinä vaiheessa raivokkaasti. Rehellisesti sanottuna Samantha ei muistanut sillä hetkellä, milloin viimeksi olisi ollut niin vihainen. Hän ei ollut varma, milloin Brendan oli viimeksi nähnyt häntä niin suunniltaan. Luultavasti heidän viimeisen riidan aikana. Se kuitenkin, että tyttärensä kiroili rääväsuisen isänsä tavoin, sai naisen aivan suunniltaan.

Niinpä hän sen huudon jälkeen Samantha asteli topakasti lähemmäksi ja viittoi Lilyä tulemaan luokseen. “Lily, honey. Come here.”, pikku tyttö onneksi teki työtä käskettyä ja oli nähtävästi iloinen äitinsä näkemistä. Lily kirmasi äitinsä luokse, joka nappasi tytön syliinsä. “You can’t say that word never ever, ever again. Do you understand? Never.”, Samantha vannotti sylissään olevaa tyttöä, joka onneksi nyökkäsi ymmärryksen merkiksi äidilleen. Sen jälkeen Samantha suukotti Lilyä otsalle ja laski takaisin lattialle. “Go play or draw something. Mommy and daddy have to talk.”, Samantha soi tyttärelleen kireän hymyn ja Lilyn juostessa piirtämään, naisen ilme kiristyi ja Brendaniin luotiin kiukkuinen katse, ennen kuin häntä lähestyttiin ärtynein askelin. “What kind of a father teaches his child to talk like that? Jesus Christ Bren!”

Samantha oli jostain syystä kuvitellut asioiden muuttuneen. Jälkeenpäin ajateltuna hän ei edes tiennyt mistä oli saanut päähänsä jotain sellaista, että Brendan viettäisi nyt enemmän aikaa Lilyn kanssa. Etenkin nyt, kun siihen rikkonaiseen perheeseen oli tulossa toinenkin lapsi. Samantha oli suunniltaan näkemästään ja kuulemastaan, joten oli ihan hyvä että hän ajoi Lilyn hetkeksi pois paikalta. Verenpaineensa luultavasti nousi sillä hetkellä aivan uusiin lukemiin ja Samantha tiesi varsin hyvin, ettei mikään sellainen ollut näinä kolmena ensimmäisenä kuukautena hyväksi hänelle. Jos muutenkaan koko raskauden aikana. Valitettavasti sellaiset murheet unohtuivat nyt tyystin, kun Samantha lähestyi Brendania.

”No I didn’t, because I was too busy to hear what Lily have learned here!”, Samantha kärisi ärtyneenä, samalla kun kätensä hakeutuivat kireään puuskaan eteensä. Kiukkuisella katseella silmäiltiin miestä, samalla kun painoa vaihdettiin jalalta toiselle. Samantha oli jostain syystä kuvitellut Brendanin oikeasti viettävän aikaa Lilyn kanssa, mutta selvästikin miehellä oli parempaakin tekemistä. Treenaaminen meni siis edelleen perheen edelle ja pelkkä ajatuskin sai naisen veren kiehumaan. Samanthan katse kävisi nyt viereisessä häkissä, ennen kuin se kääntyi Brendaniin. ”So this is what you do? You train and Lily runs around here?”, Samantha tiedusteli ärtyneeseen sävyyn, vaikka olihan se selvää että asia oli juuri niin. Brendan treenasi ja Lily juoksenteli salilla ympyrää, tehden mitä teki. Ilman minkäänlaista valvontaa.

”You are unbelievable!”, Samantha huokaisi seuraavaksi turhautuneeseen sävyyn ja hieraisi kasvojaan tuskastuneea, jonka jälkeen kädet laskeutuivat takaisin puuskaan eteensä. ”If you don’t have time for your daughter, you should’ve called me. I would’ve come to pick her up earlier.”, taas kerran, Samanthan silmissä vuoden isä titteli ei mennyt Brendanille.

Siitähän oli syttynyt sota saman tien. Samantha ei kuitenkaan ollut tällä kertaa se joka aikoi katsoa sivusta miten mies kohteli tytärtään. Tai enemmin sitä miten hän vietti aikaa kuusi vuotiaan tytön kanssa, joka suorastaan jumaloi isäänsä. Totta kai Lily katsoi isäänsä ylöspäin. Brenin ollessa vahva ihminen ja voimakas persoona, niin oli sanomattakin selvää että Lilyn kaltainen pieni tyttö ihannoi isäänsä, jota näki valitettavan harvoin. Brendanin huudon jälkeen Samantha itsekin tulistui entiseltään, sillä Lily oli tässä maailmassa niitä yksiä, joita Samantha puolusti tulisesti. ”She is six years old Bren!”, Samantha huomasi siinä vaiheessa itsekin huutavansa, eikä nainen ollut rauhoittuakseen. Totta kai tunteet olivat naisella muutenkin pinnassa, hormonien hyrrätessä parasta aikaa raskauden vuoksi.

”You just don’t get it, do you? Do you know what usually normal dads do with their daughters? They go park, movies or get some fucking ice-cream, but no. You just have to take her here, your other home, so she can closely see which comes first. She will always be number two to you.”, Jos Samantha olisi ollut oma rauhallinen itsensä, hän olisi luultavasti pelästynyt omaa raivokasta reaktiotaan. Nainen suorastaan tärisi raivosta ja ärsytyksestä, jonka Brendan oli saanut aikaan hänessä. Kiroileminenkaan ei ollut koskaan kuulunut Samanthan tapoihin, mutta nyt hän ei edes huomannut omaa lipsautustaan.

Miehen seuraaville sanoille tuhahdettiinkin kylmään sävyyn, ennen kuin paasaus jatkui. ”Of course she’s excited to come here because she wants to spend time with you, you…! Oh my god I don’t know even what to call you anymore!”, nainen hieraisi sen jälkeen tuskastuneena kasvojaan ja vilkaisi vaistomaisesti sen huoneen oven suuntaan, minne Lily oli mennyt piirtämään. Samantha yritti saada itseään rauhoittumaan, siinä kuitenkaan onnistumatta kovin hyvin. ”She adores you, you’re her hero so of course she do everything what you ask her to do or go.”, Samantha sanoi nyt huomattavasti rauhallisemmin kuin äsken ja viittoi sen huoneen suuntaan jossa Lily oli. Lopulta Samantha vain pudisteli päätään, kääntyi kannoillaan ja lähti sitä huonetta kohti missä heidän tyttärensä oli. Samantha ei aikonut enää pidemmäksi jäädä katsomaan tätä showta.

”Because she is a little girl for Christ sake! You don’t teach her swear or anything shit like that, you shouldn’t swear around her because it’s just not right. I’m the one who gets trouble about that. Not you, me.”, Samantha osoitti sormellaan heidän väliä, ennen kuin painoi sen rintakehäänsä vasten, käsien hakeutuessa seuraavaksi ärtyneeseen puuskaan eteensä. Se oli tosiaan se hetki, kun Samantha ymmärsi, etteivät he olleet lainkaan samalla sivulla kyseisen asian kanssa. Brendan selvästikin oli heistä se huolettomampi kasvattaja, joka ei taas sopinut Samanthalle lainkaan. Samantha ei jaksanut olla aina se joka pilasi ilon heidän pieneltä tytöltä kieltämällä ja nuhtelemalla. Lilyllä piti olla rajoja, kuten juuri se ettei hän kiroillut. Kiroilemine ei vain sopinut niin pienen tytön suuhun ja Samantha tosiaan olisi se, jolle soitettaisiin, kun Lily olisi kirmannut pitkin koulunsa pihaa ja huutanut fuck, fuck, fuck sanakimaraa.

”No you’re not! You’re working, not spending time with her! And don’t you dare to say that fine because it’s not!”, Samantha kärisi Brendanille takaisin. Ei se ollut oikein että Brendan raahasi Lilyn salille aina kun he olivat yhdessä. Se ettei Brendan voinut kokonaista päivää viettää edes tyttärensä kanssa, kertoi hyvin paljon siitä mitkä olivat edelleen miehen prioriteetit. Samantha ei jaksanut sillä hetkellä edes ymmärtää sitä paloa työhönsä.

Samantha oli jo ottanut suunnakseen huoneen jossa Lily parasta aikaa puuhasteli. Brendan onnistui kuitenkin tulemaan peräänsä ja asettumaan eteensä’, jolloin naisen matka katkesi siihen ja mieheen luotiin ärtynyt vilkaisu kulmien alta. ”Yeah I can, because this isn’t going anywhere! Clearly we aren’t on the same page with this and you’re making me so mad right know that I can’t even think straight!”, Samantha sihahti kiukkuisena ja levitteli vuorostaan käsiään, painottaakseen sanojaan. Kasvoja hieraistiin ärtyneenä ja samat kädet liu’utettiin hiuksien lävitse takaraivolleen. Sitä olotilaa ei tosiaan auttanut raskaushormonit jotka myllersivät Samanthan sisällä, jonka vuoksi hän oli nyt huomattavasti kiivastuneempi kuin yleensä.

”We are shitty team at parenting.”, Samantha huokaisi tuohtuneena, mutta selvästikin jo aavistuksen rauhallisempana kuin aikaisemmin. ”How we are going to get this work? We’re having another baby and just I don’t know what we are doing right now…”, Samantha jupisi seitten lähinnä itsekseen, samaan aikaan kun ah-niin-ihana raskaudenajan pahoinvointi hiipi sisuskaluihinsa. Raskauspahoinvointi oli ollut Samanthan kirous jo silloin kun hän odotti Lilyä, eikä se näyttänyt tälläkään kertaa helpottavan. Samanthan käsi hakeutui sen olon myötä vaistomaisesti vatsalleen, samalla kun etsi katseellaan itselleen tuolia. ”I don’t feel so good. I need to sit down.”, sen hiljaisen toteamuksen jälkeen Samantha onneksi löysi itselleen tuolin seinän vierustalta ja istuutui alas. Silmät suljettiin hetkeksi ja kaikesta siitä raivoamisesta tärisevää olemusta yritettiin rauhoitella hengittelemällä rauhallisesti sisään ja ulos.

”Not like this!”, Samantha vuorostaan parahti turhautuneena ja levitteli käsiään. Toki naiesta se oli hienoa että Brendan otti tyttärensä elämään mukaan mutta… Naisen mielikuva kaikesta oli ehkä hiukan erilainen. Ei sellainen että Lily viettäisi isänsä kanssa pääosin aikaa vain salille, seuraten kuinka hän treenasi ja kuinka tuo treenasi muita. Riita oli lopulta levähtänyt niin pahasti käsiin, ettei Samantha meinannut edes osata lopettaa sitä riitelyä ja huutamista. Samantha ei ollut loppuvaiheessa edes kovin varma siitä miten helvetissä koko tilanne oli mennyt siihen pisteeseen. Hän osasi ainoastaan siinä vaiheessa kiittää hormoneja siitä, että tunnetilansa eivät olleet enää niin tasaisia kuin ennen. Samantha nimittäin teidosti itsekin, ettei ollut niin raivokas riiteliä mitä sillä hetkellä. Asiasta olisi voitu toki keskustella rauhallisestikin, mutta niin no. Tässä sitä oltiin. ”To be honest, I don’t either!”, hän lopulta älähti, juuri ennen kuin pahoinvointi aalto iski. Sen jälkeen sitten etsittiinkin pikaisesti tuoli johonka istua alas.

”I’m fine, I’m fine…”, Samantha hoki jo rauhallisempaan sävyyn ja heilautti kättään vähättelevään sävyyn, kun pääsi istumaan alas. Hän nojasi tuolin selkämystä vasten ja sulki hetkeksi silmänsä, hengitellen nyt rauhallisesti sisään ja ulos. Sen aikana hän rauhoittui, mutta paha olo ei niinkään ollut helpottaakseen. Samantha ei tietenkään halunnut huolestuttaa Brendania, joten hän lopulta vaasi silmänsä ja loihti kasvoilleen pienen hymyn. Sen tarkoituksena oli vakuuttaa mies siitä, ettei mitään hätää ollut.

”It's just morning sickness… Which comes in the morning, noon, evening - actually whenever it wants to come.”, nainen naurahti seuraavaksi kuivahkoon sävyyn ja katseli Brendania vinosti hymyillen. ”Don’t look me like that, I’m not dying. If you remember, last time it was way worse.”, hän muistutti. Lilyä odottaessa oli hyvä että Samantha kerkesi edes aina vessaan asti niiden aamupahoinvointien kanssa. Hän oli niinä viikkoina vältellyt kaikin keinoin julkisia paikkoja ja töitäkin oli tehty kotona niin paljon kun pystyttiin. ”I’m sorry…”, Samantha lopulta sai hiukan vaisummin, Brendanin tietäessä kyllä varsin hyvin mistä hän pyysi anteeksi. Hän oli mitä luultavimmin ylireagoinut tähän kaikkeen, mutta minkäs leijonaemo vaistoilleen mahtoi.

”We’re going to make this work again, right?”

Paikallaan istuminen helpotti asteittain Samanthan oloa. Se ei toki poistanut sitä pahoinvointia kokonaan, mutta kaikki se huutaminen ja raivoaminen Brendanille oli tosissaan tehnyt osansa. Samantha ei edes muistanut, kuinka raskaudenaikana mielialansa saattoivatkin heilua niin paljon. Hän oli normaalisti niin tasainen, rauhallinen ja sovitteleva persoona mutta nyt jokin oli vain napsahtanut hänen päässään. Toki Lilyn odottamisesta oli jo kuusi vuotta, joten väistämättä siinä kerkesi unohtaa näitä asioita. Heidän riitelynsä Brendanin kanssa oli kuitenkin yleistä. Vielä tänäkin päivänä, erityisesti eron jälkeen. He eivät aina edes katsoneet aikaa tai paikkaa riitelylle, kuten juuri nyt.

Brendanin listalle hymähdettiin huvittuneena, jonka jälkeen päätä pudisteltiin kieltäytymisen merkiksi. ”No. Like I said, I’m fine, you don’t have to worry about it, calm down, honey.”, Samantha ei ollut varma olisiko saanut edes pidettyä sillä hetkellä edes vettä sisällään. Oli siis vain parempi pidättäytyä kaikesta, kunnes olonsa helpottaisi taas hetkeksi. Pahoinvointi ei vielä hellittänyt, mutta istualleen Samantha pystyi paremmin käsittelemään sitä. Samantha silmäili hetken aikaa miehen avaamista edes takaisin. ”Bren… You’re pacing. Stop that.”, hän pyysi hymyillen ja vaihtoi samalla asentoaan tuolilla istuessa. Kädet hakeutuivat syliinsä ristiin ja nainen huokaisi hiljaa. Ehkä tämä olo tästä helpottuisi. Tai niin Samantha ainaki toivoi, hän ei halunnut oksentaa seuraavaksi Lilyn edessä.

Brendan puhui asiaa ja se sai kieltämättä Samanthan olonkin taas asetetta helpottuneemmaksi. ”She’s perfect if you ask me. Even tho’ she’s now more irish than ever.”, Samanthan onnistui jopa siinä vaiheessa hymyilemään huvittuneena sille kiroilulle. Asiaa nimittäin mietittyä, Lily oli kiroillessaan muistuttanut järisyttävän paljon isäänsä. Samantha ei ollut kutienkaan varma mitä siitä tulisi mutta… Brendan oli oikeassa. He olivat onnistuneet selviytymään tähän saakka epämääräisellä yhteistyöllä, niin eiköhän se menisi jatkossakin niin.

”Now that we are both calm… I have an ultra in few weeks and I think then it’s possible to find out what's our baby's gender. You wanna come with me?”, Samantha tiedusteli varovaisesti hymyillen. ”But I do understand if you can’t come. I can also call or text you after that.”, hän ehdotti jo seuraavaksi, haluamatta painostaa Brendania tulemaan mukaan, saati saada miestä tuntemaan huonoa omatuntoa asiasta jos ei voisi tulla paikalle. Samantha pärjäsi kyllä yksinkin, hän oli Lilyä odotellessa oppinut jo käymään ultrissa yksin.

Samantha yritti parhaansa mukaan vältellä Brendanin epäileviä katseita. Hän uskoi vakaasti tämän raskauden menevän yhtä hyvin mitä ensimmäinenkin, niitä pieniä miinuspuolia lukuun ottamatta. Lohduttavaa oli se että aamupahoinvoinnit loppuisivat kyllä aikanaan, mutta valitettavasti sen myötä tulisi vain uusia murheita. Samantha ei jaksanut sen enempää niitä kutienkaan murehtia vaan keskittyi nyt siihen hetkeen ja sen olotilan taltuttamiseen. Hän oli ollut ennenkin raskaana, joten Samantha tiesi varsin hyvin miten tämä homma tulisi etenemään loppua kohden.

Kun Brendan kertoi opettaneensa heille tutun juomalaulun, nainen käänsi katseensa Brendaniin. ”You’re joking right?”, Samanthan äänensävystä kuului nyt selvä huvittuneisuus, osaamatta edes olla vihainen siitä asiasta. Hän ei jaksanut, vaan nainen sen sijaan hieraisi kasvojaan nopeasti ja huokaisi naurahtaen. ”Jesus Christ.”. Päätä pudisteltiin ja leveä hymy suotiin miehelle. Samantha oli itsekin joskus aikanaan osannut sen kyseisen juomalaulun, mutta hän ei ollut pitkään aikaan ollut sellaisessa humalassa, että hänet olisi saanut laulamaan. Samantha muutenkin joi pääosin hyvin sivistyneesti, mutta nuorempana sitä tosiaan tuli toisinaan juotua tavallista enemmän. Raskauden aikana kuitenkin kasuaalit viinilasilliset olivat jääneet.

Brendanin muistuttaessa loukkaantumisestaan, Samantha nyökkäili ymmärryksen merkiksi. ”Yeah I do remember, but I also know you and you’re not the type of person who sits home waiting and that sort of stuff.”, hän huomautti hyväntahtoisesti. ”But okay, I text you time and place. I was thinking to go private hospital this time.”, nainen lisäsi, ennen kuin vilkaisi ranteessaan koreilevaa kelloa. Katse palautettiin takaisin Brendaniin ja miehen sanoille nyökyteltiin. ”That’s good right? And I know you will get your shit together before that.”, Samantha ei epäillyt sitä hetkeäkään, etteikö Brendan saisi asioita kuntoon ennen otteluaan. Samantha halusi edelleen tukea Brendania ja hänen intohimoaan ammattiaan kohtaan, kaikesta tapahtuneesta huolimatta. Totta kai hän edelleen välitti ex-miehestään. Se oli selvää pitkän historian takia, mutta vuosien saatossa se välittäminen oli muuttanut niin paljon muotoaan, että hän onneksi tiesi ettei heidän välillään tulisi enää olemaan muuta, kuin se mitä heillä oli nyt.

Samantha muuttui hetken kuluttua mietteliääksi. ”I was thinking that we could come watch your fight? If you want, of course.”, hän huomasi ehdottavansa, mutta se ei toisaalta ollut yllätys kun kyseessä oli Samantha. Nainen joka halusi tukea kaikkia ja kaikkien päätöksiä. Brendanin tukeminen oli jäänyt hetkellisesti tauolle, mutta nyt saattoi olla hyvä aika aloittaa se uudestaan. He joutuivat kuitenkin olemaan väistämättä toistensa kanssa tekemisissä lapsien vuoksi, niin miksi sitä ei herättelisi sitä vanhaa kiinnostusta miehen ammattiin uudelleen? Samantha oli niin sanotusti protestina lopettanut sen seuraamisen ja kieltämättä hän hiukan kaipasi niiden otteluiden seuraamista, joissa oli aikanaan ollut paljolti mukana. ”I'm probably bloated then but still, I want to be there. With Lily.”, nainen naurahti seuraavaksi ja hieraisi otsaansa. Sen jälkeen Samantha päättikin nousta tuoliltaan, jolloin vilkaisi huoneen suuntaan missä Lily oli. ”I think we should get going… Lily, honey, we are leaving!”, hän huikkasi, jolloin tyttärensä huusi lähes heti perään okay mommy ja äänestä päätellen alkoi kerätä tavaroitaan reppuunsa.

Katse palautui Brendaniin ja miehelle hymyiltiin lämpimästi. ”But I promise to text or call you the day, when that ultra is.”