Never needed you like right now

Kehuihin ei osattu suhtautua mitenkään, joten kuitattiin asia nopealla, ehkä aavistuksen kireällä ja melkein nolostuneella hymyllä. Joshuaa mittailtiin sivusilmällä ja pistettiin huomioon kaikki siitä Rolexista alkaen. Pukukoodista ei ollut ollut mitään tietoa, mutta heidän valintansa sopivat varsin saumattomasti yhteen, joten kovin pahasti ei oltu voitu mennä pieleen. Se siitä vielä olisikin puuttunut, että olisi ollut paikalla se ainut, joka oli auttamattoman alipukeutunut.

Puhelin kaivettiin vakiona esiin sillä ajatuksella, että jos sillä lastenhoitajalla olisi kuitenkin joku kriisi, mutta luonnollisesti sillä ei ollut mitään asiaa vielä näin viisi minuuttia lähdön jälkeen. Grace oli ollut sen seurassa täysin tyytyväinen, ja jopa koirat olivat vaikuttaneet mukavan rauhallisilta. Se lukittiin heti kun mies rupesi puhumaan siitä viikostaan, mutta sitä ei laskettu kädestä.
“Well let’s hope it blows over. The media attention, not the gym’s popularity”, blondi nyökytteli, koska oli kyllä hyvin tietoinen siitä, miten Joshua suhtautui kaikkiin niihin haastatteluihin. Kai niistä kuitenkin maksettiin sen verran, että niitä kannatti ihan oikeasti tehdä. Se tuntui kaukaiselta elämältä ja siitä Gracesta ja sen elämästä oli helpompi puhua. Se tuntui olevan nykyään sellainen vaaraton vakipuheenaihe, jonka kanssa oli aika vaikea mennä pieleen. Siis ainakin niin kauan kun ei puhuttu siitä, kuka oli tehnyt mitä ja kuka oli jättänyt tekemättä. 
“Iris is a good kid, but her mom’s got a weird thing for not giving the kid anything with sugar in it. Just a heads up. We had her over after school once and obviously I fed her, she totally told on me and we’re now officially the family that tries to poison other people’s kids. She probably really needs a free night with wine for herself, though, so even we will do.” Victoria oli tullut siihen lopputulokseen, että kun kaikilla muilla niistä äideistä ei mitään muuta ollutkaan kun aikaa ja rahaa, ne rupesivat juuri tälläisiin villityksiin. Kai se oli sen kalliin, hyvän koulun kirous. We oli puheessa vakiona edelleen, vaikka mies ei siihen arkeen enää osallistunutkaan. 

Joshua mainitsikin jotain siitä, että se juhlapaikka oli maksanut ihan liikaa. Se sai tietysti käyttää rahansa ihan mihin halusi, eikä siltä oltu koskaan vaadittu (tai edes suostuttu ottamaan) minkäänlaisia elatusmaksuja tai mitään muutakaan, mutta kieltämättä se ohimennen hiersi, kun oli itse juuri ynnäillyt koulun ja harrastusten lukukausimaksuja ja todennut, että jätettäisiin varmaan tänä talvena uudet takit ostamatta.
“I promised I’d come didn’t I. I don't know why you asked me to but... Still”, Victoria huomautti, “and besides, it could be nice to catch up with them. It’s been a while.” Mitä omiin kuulumisiin, niitä ei edes haluttu jakaa sen suuremmin, se kun tuntui olevan yhtä lapsen kuskaamista, pyykin pesemistä ja töissä käymistä. Ura oli niistä kiinnostavin vaihtoehto.

"Did I tell you about the case where a 16 year old girl killed her father with a shovel? We're finally going to court next week"

Joshua puhui urastaan hyvin samaan sävyyn kun joku muu olisi puhunut avioliitostaan. Victoria yriti edelleen olla iloinen siitä, että se oikeasti eli niitä unelmiaan, ja että se oli ylipäätään löytänyt sen oman juttunsa. Kaikki eivät voineet sanoa samaa edes siitä, että tietäisivät mitä halusivat tehdä, sen käytännön toteuttamisesta puhumattakaan. Nainen tietysti itsekin niiden joukossa. Tässä vaiheessa hän lähinnä laski päiviä siihen, milloin Grace olisi tarpeeksi vanha, että hän voisi palata juristin hommiin täyspäiväisesti ja ruveta selvittämään uudelleen sitä, että mitä halusi ja mitä ei.

“I’d go ahead and say she’s probably got a pill habit on top of a weird personality”, blondi nyökkäili siihen toisen lapsen äitiin aavistuksen huvittuneena. Sille pyöriteltiin silmiä, että se oli onnitellut siitä tittelistä. Tietysti se oli. Sen lisäksi, että se oli hyvin omalaatuinen persoona, se oli myös eronnut ja hakeutui vastaeronneisiin miehiin kun joku lämpöohjautuva ohjaus. Ajatuskin pisti ärsyttämään, kun hän näki sielun silmin sen googlettelemassa niitä heidän perheen asioita ja toljottelemassa miehen kuvia.
“You wanna do career day? I think they have one coming up in like two weeks”, Victoria kysyi puolitosissaan. Ihan kun Joshuasta ja sen ammatista ei oltaisi puhuttu ihan tarpeeksi jo ilman sitäkin. “I promise every single person in that school knows about it if she does. She probably spends half her nights googling and ogling at your pictures."

Joshuan sanat saivat naisen oikeasti hetkellisesti hämmentymään ja hiljenemään. Mitä sellaiseen toteamukseen edes kuului sanoa? Hän olisi osannut vastata siihen joskus ennen, mutta silloin sitä kysymystä ei olisi lähtökohtaisestikaan tarvinnut esittää. Vastausta ei nyt löytynyt, joten hän puhui sen sijaan teinimurhaajasta ja kaikista sen keissin - enemmän tai vähemmän - kiinnostavista yksityiskohdista. Vältettiinpä ainakin mahdollinen kiusallinen hiljaisuus.

Se vuokrattu talo osoittautui valtavaksi. “Jesus christ. You must have a lot of the bests” nainen pudisteli päätään, eikä voinut mitään sille että oli aavistuksen overwhelmed. Se karistettiin kuitenkin kasvoilta aika nopeasti ja otettiin tilalle sellainen kohteliaan ystävällinen fiilis. Ja olihan se nyt aika hienoa, että se kaikki oli siellä Joshuaa varten. “So, looks like you did finally get it all, huh”, oli pakko todeta, kun jäätiin hetkeksi seisoskelemaan auton viereen ja luotiin siihen taloon vielä yksi katse. "You ready?"

Grace oli jo aiemmin kysellyt siitä urapäivästä ja isänsä pyytämisestä, mutta jotenkin se asia ei ollut edes tullut Joshuan kanssa aiemmin puheeksi. Kai Victoria oli vain iloisesti olettanut, että se oli liian kiireinen, eikä ollut halunnut kenenkään pettyvän. Siitä esitelmätehtävästä kuitenkin luovuttaisiin enemmän kuin mielellään, koska kuusivuotiaille ei voinut puhua teinimurhaajista eikä näytille tuoda mitään oikeita todisteita, ja ilman niitä hänen työssään ei oikeastaan ollut mitään kovin jännittävää.

“Well, you know, I was gonna show them murder scene pictures, so I guess the belt would be fine”, blondi nyökytteli asiaan muka vakavana. Ei sillä, että kukaan muukaan olisi onnistunut saamaan kokoon oikeasti viihdyttävää esitystä. Aina oli se yksi kotiäiti, joka piti puheen siitä miten tärkeä työ se oli, ja loput pyörittelivät kaikki lähinnä papereita ja luokan edessä eivät osanneet sanoa mitään mistään. Puheille näteistä kasvoista ja fanikannasta naurettiin, vaikka se ajatus vähän kirpaisi.

“You want me to point you to the divorcee club? I’m sure they’re all fans”, nainen tarjosi, selkeästi kiduttaakseen itseään vielä vähän lisää. Hymy pidettiin kasvoilla joka tapauksessa, nyt vielä aiempaa kansikuvakelpoisemmin, kun kerran oltiin ihmisten ilmoilla. Suunta otettiin kohti sitä taloa ja ihmispaljoutta yhdessä, ja Victoria olisi mieluusti liimautunut Joshuan kylkeen pysyvästi. Hän ei ollut varma, kuinka usea hänen oli niistä ihmisistä tarkoitus tunnistaa. Waters näytti ensin uhkaavasti siltä, että jäi ainoaksi tutuksi.

Koska tätäkään varten ei ollut olemassa mitään valmista ohjekirjaa, ei Victorialla ollut mitään käsitystä kuuluiko hänen seurailla Joshuaa ympäriinsä vai lähteä omilleen. Hän päätyi jonkunlaiseen välimuotoon, eli lähti etsimään itselleen viiniä, ja päätyi kun päätyikin linnoittautumaan siinä matkalla puolitutun tyttöystäväkerhon joukkoon. Se muistutti hyvin elävästi entisestä elämästä, ja viiniä kiiteltiin mielessä lukemattomia kertoja siinä niiden kanssa kuulumisia vaihdellessa. Se oli kaikki oikeastaan yllättävän mukavaa, vaikka vaatikin totuttelua ja sitä, että luopui niistä yhtäkkisistä ennakkoluuloista. Oli vaikea sanoa, miksi naisella yhtäkkiä edes oli niitä kohtaan mitään ennakkoluuloja, kun hän oli ennen kuulunut vakiona niiden joukkoon. Eron jälkeen niille oltiin hädintuskin puhuttu. Hän oli saanut lapsen, Joshua oli saanut ystävät. 

Niiden kanssa hengailtiin siihen asti, että tarvittiin lisää juotavaa. Uusi viinipullo saatiin vasta korkattua auki, kun Joshuakin löysi tiensä sinne keittiöön. Ehkä se oli se viini, mutta olemus lämpeni taas pikkuhiljaa. “I think it’s pretty good. Looks like you”, blondi vakuutteli samalla, kun täytti sen viinilasinsa huomattavasti virallisia baarirajoja runsaskätisemmin, “did you know Katie’s pregnant again? I thought she just had a baby like two months ago, but no, that girl just turned one." Viinipullo siirrettiin sivuun, käännyttiin ympäri ja jäätiin myös nojailemaan sitä keittiötasoa vasten. 

Victoria lisäsi itse mielessään sen lauseen loppuun, että they didn’t want to have another kid so they wouldn’t end up just like us. Se oli surullista, mutta he eivät todellakaan olleet ainoita. Mitä enemmän niissä piireissä liikkui, sitä paremmin tajusi että toimiva avioliitto taisi olla näissä kuvioissa erittäin harvinainen poikkeus. Kaikki tuntuivat painivan niiden samojen asioiden ja ongelmien kanssa. Toisen osapuolen piti oikeastaan suostua siihen, että pisti oman elämänsä tauolle, tai siitä nyt vain ei tullut mitään. Ja siihen elämään oli ihan liian helppo suostua - ongelma oli se, että sitä piti oikeasti elää, eikä se ollut mikään ohimenevä, lyhytkestoinen tilanne. Molemmilla osapuolilla oli niissä suhteissa takuulla syytä hampaiden kiristelyyn ja kiroiluun, mutta Victoriakin tiesi omakohtaisesti, miten rankkaa se oli, kun joutui hoitamaan yksin sen perheen ja olemaan aina se, joka teki niitä uhrauksia. Siitä ei kuitenkaan haluttu puhua. 

“There’s a rumor going around that Sam’s pregnant again, too”, blondi siis jatkoi juorulinjalla, joka oli mahdollisimman kaukana heistä ja heidän elämästään. “And that it’s Brendan’s. They can probably afford it, but jesus.” Siitä oli hyvä puhua sen viinilasin takaa. Keskustelu siirtyi kuitenkin vähän eri raiteille, kun Joshua kyseli siitä kotipaikkakunnalla käymisestä. Victoria ei tiennyt, olisiko hänen kuulunut huolehtia kommunikoinnista myös miehen vanhempien kanssa. Jos oli, niin hän oli törkeästi laiminlyönyt sen velvollisuuden. 
“We haven’t really been there for a while. My parents have visited a few times, though”, Victoria myönsi aavistuksen häpeissään ja loi mieheen kysyvän katseen, koitti löytää sen kasvoilta jotain vastauksia siihen, että miten se asia olisi kuulunut hoitaa. Edes omien vanhempien luona ei oltu käyty sen jälkeen, kun hän oli allekirjoittanut eropaperit. Silloin Grace oli ollut mummolassa hoidossa, mutta sen jälkeen asiasta ei oltu kauheasti edes puhuttu.
“We haven’t really had the time, and it’s such a long drive, especially with the traffic and all. I can't sit in a car with a six year old for that long. I'll go insane” hän perusteli ja tunnusti. Kasvoilla kävi jo ajatuksesta aavistuksen epätoivoinen ilme. Naista ei tippaakaan houkuttanut istua kiukuttelevan, tylsistyneen ja pahantuulisen lapsen kanssa autossa edes tunnin parin verran, Indianaan ajamisesta puhumattakaan. Koulumatkoissa oli tarpeeksi. Pidempi reissu vaatisi hotellissa nukkumista ja ruokataukoja ja toista kuskia, ja sitä ei ollut tarjolla.

“It’s nice being here. For real. Just like the old times”, Victoria vastasi Joshualle ja kasvoille nousi taas hetkeksi aito hymy. Ajatukset olivat oikeasti vähän monisyisempiä kuin vain se, että siellä oli mukava olla muistelemassa vanhoja aikoja, mutta niitä ei valotettu sen enempää. Hetkellisesti liian iloinen, aavistuksen imarreltu hymykin upotettiin aika nopeasti viiniin, mutta kiinnitetiin kyllä puolestaan huomiota miehen apaattiseen hymyyn. Yritys oli hyvä 10, mutta siitä nähtiin aika selvästi läpi. “Why do your eyes look like someone just died? Come on, this is supposed to be your night. Be happy”, hän yritti, päätyi työntämään itsensä vähän kauemmas siitä keittiön tasosta ja lähemmäs Joshuaa. Käsi ojennettiin ja sormet laskeutui kevyesti toisen poskelle, ilman mitään sen suurempaa syytä. Ehkä sitten vain vanhojen aikojen kunniaksi. “If you could do one thing today, anything, what would it be?"

“Really”, Victoria toisti niihin huhuihin, “Sam’s probably freaking out. I feel bad for her." Hän ei olisi missään nimessä halunnut olla sellaisessa tilanteessa, ja kieltämättä ei ihan voinut olla tuomitsematta paria siitä niiden varomattomuudesta. Ihan kun ei olisi ollut tarpeeksi vaikeaa kasvattaa eronneena yhtäkin lasta, siitä nyt puhumattakaan että siihen tulisi vielä yksi vauva lisää. Vauvoissa oli kädet täynnä, vaikka siinä olisi kaksi aktiivista vanhempaa mukana. Brendan ei vaikuttanut kovin aktiiviselta, vaikka sitä ei kovin hyvin tunnetukaan. 

Nainen huomasi nyökkäilevänsä siihen Joshuan vanhempien luona käymiseen, vaikka ei tiennytkään, miten se käytännössä menisi. Kuinka normaalia hänen oli tässä vaiheessa enää edes ilmestyä niiden ovelle ja leikkiä, että mikään ei ollut muuttunut? Parempi olisi ollut, jos Joshua olisi ottanut Gracen ja lähtenyt sen kanssa kaksistaan, mutta hän ei kyllä ollut valmis päästämään tyttöä silmistään niin pitkäksi aikaa. Hermot olivat riekaleina silloinkin, jos se sattui olemaan poissa edes yön yli. Aika usein oltiin Joshualle soiteltu useita kertoja silloinkin, kun sillä oli ollut Grace vain päivän ajan, ihan vaan siltä varalta että jotain ongelmia olisi ilmaantunut tai häntä oltaisiin muuten vain kaivattu. 
“Maybe next summer. I’ll have good few months off from work, so”, blondi pohti ja lupaili, vaikka se ei sitä ajomatkaongelmaa ratkaissutkaan. Ehkä he vain kääntäisivät sen roadtripiksi ja suosiolla nukkuisivat matkalla pari yötä jossain. Ehkä hän antaisi tytön syödä pikaruokaa ja karkkia ja toivoisi, että se pitäisi sen tyytyväisenä. 

“This is not your normal facial expression. I know your normal facial expression”, Victoria huomautti melkein huvittuneena. Se kuitenkin väistyi aika nopeasti sellaisen puoliksi hämmentyneen, puoliksi surullisen ilmeen tieltä sen I’d do youn myötä. Toinenkin käsi päätyi sen viinilasin ympärille. Tilanteesta teki hankalan se, että Victoria oli edelleen samaa mieltä, mutta oli toisaalta tehnyt päätöksensä jo silloin kun sitä eroa oltiin ruvettu hakemaan. Hän hoki itselleen jatkuvasti, että ne tunteet olivat täysin normaaleja, mutta siitä nyt vain piti siirtyä eteenpäin. Muita eronneita pareja katsoessa tuli kyllä monta kertaa sellainen olo, että ne olivat ihan eri tilanteessa kun he. Jälkikäteen ajateltuna he eivät olleet edes riidelleet niin paljon, kun aikoinaan oltiin kuviteltu. Kai se oli kaikki vain tuntunut järjettömän isolta ja vaikealta, kun stressi oli kerääntynyt ja kerääntynyt ja kerääntynyt. 

“You know I’d like that, but it probably wouldn’t be a good idea, would it”, nainen siis totesi jotain kyllän ja ein väliltä ja koitti hakea ääneen sellaista rentoa, huoletonta sävyä. Ei onnistunut, joten sen sijaan siemaistiin kerralla ihan liikaa sitä viiniä ja selvitettiin sen jälkeen kiusaantuneena kurkkua. Victoriankin olisi tehnyt mieli vuodattaa siihen perään kauheasti sellaisia asioita, jotka mielessä liikkuivat, mutta se ei tuntunut sopivalta. Mitä hän muka sanoisi? I miss you, I've been thinking about us, I went on a date last week and the guy had a white stripe on his hair and he made me think of you? Kaikki oli typerää ja lapsellista. Suu aukesi, mutta se suljettiin saman tien. 

Joshua siirsi keskustelun ruokaan, ja hyvä niin. "I haven't tried any yet", Victoria totesi saman tien ja tarttui siihen uuteen aiheeseen. Katse siirtyi tutkailemaan sitä valikoimaa, mutta hän ei ollut yhtään nälkäinen. "Looks good, though. Really does." Katse seilasi ruoan ja viinilasin väliä, ja yhtäkkiä kaikki oli taas ihan älyttömän kiusallista, eikä hänellä ollut mitään käsitystä, mitä siinä olisi kuulunut sanoa. Mitään ei keksitty, joten hän päätti sitten asettaa viinilasin sivuun, kehittää itselleen lautasen ja siirtyä tutkimaan niitä ruokia, oli nälkä tai ei. Mieli olisi tehnyt karata paikalta saman tien, mutta niin ei tehty. Se tuntui todella raukkamaiselta liikkeeltä. 

“Hindsight’s 20/20, but to be fair, you probably could’ve thought of something way more stupid”, Victoria huomautti kun Joshua sitten kuitenkin halusi vielä jatkaa siitä aiheesta parin sanan verran ja esitti enemmän tai vähemmän katkeran kommentin. Kai se oltiin tarkoitettu niin, että kerta huonot ideat olivat päättyneet hyvin tähänkin asti, niin selkeästi hynttyiden yhteen iskeminen olisi sama asia. Ei ollut. Ja kai se oli loppukädessä ihan sama mitä Joshua teki, ja yhtä lailla se olisi voinut olla poissaoleva vaikka olisi ollut töissä jossain raksalla. Työtä oli ihan liian helppo syyttää, ja jos Grace ei olisi tullut kuvioihin, hän olisi itse voinut olla ihan samanlainen ja uppoutua niihin murhakeisseihinsä. Oleellista oli kuitenkin vain se, että hän ei ollut. Kai se vain meni niin, että kun asiat muuttuivat itsellä, niin odotti niiden muuttuvan muillakin.

Ruokatarjonta ei ollut oikeasti yhtään niin kiinnostava kun mitä Victoria nyt leikki. Joshua veti ehdottomasti pidemmän korren kun tajusi tutkia sen sijaan jääkaapin juomatarjontaa. Siitä aiheesta oli vaikea saada irti minkäänlaista smalltalkia. Hetken sitä pidettiinkin tarpeettomana, mutta sitten puheeksi tuli raha, ja ruokakeskustelukin olisi ollut parempi. Se oli taas niitä aiheita joita välteltiin, koska Victoria oli päättänyt että hoitaisi sen lapsen yksin, ja sitten hoitaisi. Nainen oli vakaasti sitä mieltä, että se joka sen lapsen hoisi päivittäin, hoisi myös ne sen menot ja rahantarpeet. Se ei sopinut, että pyydettiin jotain eikä annettu mitään vastineeksi.

“I paid the tuition for the rest of the year, but they’re always fishing for donations”, blondi lupasi samalla, kun keräili lautaselle vähän kaikkea ja ei oikeastaan mitään. “Especially after some missed storytimes they weren’t too happy about. And if you have money burning in your pocket I’m sure the dance studio wouldn’t mind some extra help either.” Hän ei rahaa ottaisi, puuttui elämätä sitten uusi talvitakki tai ei, mutta Gracenkin elämässä oli useampia tahoja, jotka eivät missään nimessä käännyttäisi shekkiä pois. Yleensä hänkin jakeli niitä “vapaaehtoisia lahjoituksia” aina kun mahdollisuus oli, koska sitä nyt vain yksinkertaisesti odotettiin ja se helpotti kaikkien elämää.

Keittiöön laskeutui hetkellinen hiljaisuus. Se ruoan keräily loppui, vaikka olikin toiminut ihan hyvänä ajatukset harhauttavana sivutoimintana, ja nainen tajusi pidättäneensä henkeään vasta kun Joshua ilmestyi nojailemaan olan yli. Se karkasi jännittyneenä hampaiden välistä ja sormet puristivat lautasen reunoja tarpeettoman kovaa.
“Maybe I’ll try it”, Victoria totesi pakotetun neutraaliin sävyyn, kieltäytyi kääntymästä ympäri ja jäi siihen sitten yksinään pureskelemaan alahuultaan, kun mies karkasi omille teilleen. Ruokalautasesta päädyttiin hankkiutumaan eroon ja ei edes tunnettu huonoa omatuntoa ruoan hukkaamisesta, sen sijaan tyhjennettiin viinilasi ja täytettiin se uudelleen. Hetken hän vain nojaili keittiötasoon ja keräili alkoholin äärellä rohkeutta, mutta kun keittiöön eksyi tuntemattomia ihmisiä, oli hyvä aika karata paikalta. Ensin niillekin täytyi kuitenkin esittäytyä - ja nainen ei edes tiennyt miten esittäytyä ja tuli uudestaan siihen lopputulokseen, että se ei ollut enää hänen paikkansa eikä hänen elämänsä.

Olo oli äärettömän ulkopuolinen, kun paikka löytyi olohuoneesta ja nainen päätyi istuskelemaan sohvan käsinojalle jonkun puolituntemattoman porukan vierelle. Hän ei edes tiennyt, miksi enää yritti niiden kanssa sosialisoida. Ennen sitä oltiin tehty sillä ajatuksella, että siitä ei olisi Joshuan uralle ainakaan haittaa. Kai se meni nyt vain vanhalla rutiinilla. Huomio kuitenkin siirtyi keskustelusta ihan muualle, ja hän päätyi näpertämään puhelintaan, tajusi hyvin nopeasti hymyilevänsä itsekseen uusille viesteille ja blokkaavansa sen ympäristön pois. Ei kai siihen tarvittu kuin se yksi 'how you holding up babe' ja asiat tuntuivat hetken vähän normaaleimmalta. Sitä seurasi tietysti pari viestiä joissa kyseltiin tarkemmin, että joko pää oli hajonnut ja joko hän halusi kotiin, ja siihen vastattiin tarpeettoman tarkalla tilannepäivityksellä kuumimmista juoruista.