Post by autopilot on Nov 28, 2016 1:47:49 GMT 2
Oli hankalaa olla sellaisessa epämääräisessä tilanteessa kahden elämän keskellä. Victoria ei tiennyt itsekään, mitä halusi ja mitä oli tekemässä, joten oli antanut asioiden rullailla omalla tahdillaan välttyäkseen pakolta tehdä mitään päätöksiä suuntaan tai toiseen. Tosiasia oli kuitenkin se, että nainen unohti ihan täysin, että kotona oli edes teoriassa joku odottamassa, kun päätyi Joshuan seuraan. Se hävetti jollain tasolla, kun se tajuttiin. Etenkin, kun hän ihan selkeästi valitsi ex-miehensä sen kotona odottavan Davidin ohi ilman eri ajatusta. Niistä drinkkitreffeistä ei todellakaan luovuttaisi, oli se miten kyseenalaista tahansa.
Asiasta ei kamalasti puhuttu, vaikka sitä ei varsinaisesti myöskään salailtu. Joshua oli tietysti viimeinen ihminen, jolle siitä haluttiin sanoa mitään. Eikä siinä nyt mitään varsinaista jakamista ollutkaan, koska eivät he olleet virallisesti yhdessä tai mitään sellaista. Lapset olivat samalla luokalla ja viihtyivät toistensa seurassa. Se helpotti vain kaikkien elämää, että aina toisinaan taloudet yhdistettiin. Vanhemmat saivat joskus aikuista seuraa, joskus vapaaillan. Se oli hyvä diili kaikille.
“You remember William? The happy kid in Grace’s class who threw up in our kitchen last year?” nainen vastasi siihen kysymykseen samalla, kun lopetti sen puhelun, ja tsekkasi samalla vielä nopeasti viestit läpi. David oli lapsineen pyörinyt heidän elämässään jo ennen eroa, mutta Victoria ei ollut ihan varma olivatko miehet koskaan tavanneet toisiaan. Ehkä olisi hyvä, jos eivät olisi olleet “Yeah, anyway. They’ve been spending a lot of time together so David offered to look after both of them tonight so I could get some dinner with the girls. But here I am, so.”
Joshualle suotiin sellainen everything’s perfectly fine tyyppinen hymy samalla, kun lukittiin se puhelin uudestaan ja palautettiin se takin taskuun. Sillä yritettiin varmaan vähän tasoittaa ja hyvitellä sitä tilannetta, vaikka kukaan ei ollut mitään väärin tehnytkään. Mies näytti hyvin tyytymättömältä siitä kansikuvahymystä huolimatta. “But I do gotta go. He’s probably starting to be pretty done with babysitting at this point, and I don't blame him.” Hän olisi paljon mieluummin jäänyt sinne tai lähtenyt vaikka mukaan kävelyttämään niitä koiria, mutta ymmärsi kyllä, että se ei ollut nyt kovin realistinen vaihtoehto. Häntä myös harmitti se, ettei se koti houkuttanut, vaikka sielläkin oli kaikki hyvin ja kaiken järjen mukaan hänen olisi pitänyt jo haaveilla siitä, että saisi vain kaatua sohvannurkkaan, syödä ja katsoa jotain typerää telkkarisarjaa.
Kerta Joshuakin rupesi pikkuhiljaa tekemään sitä lähtöä ja puuhasi niiden koirien kanssa, niin Victoria veti sitten sen takin päälle. Hänkin päätyi ohimennen kyykistymään ja rapsutelemaan niitä molempia eläimiä, jotka oltiin aiemmin töykeästi jätetty täysin huomiotta.
“Are you sure you’re up to that? You know, I could just take the dogs for a day or two. So you can rest. I'm taking Bear and Tiny out anyway so it's no trouble”, nainen tarjosi, koska ei ollut ihan samaa mieltä siitä, että miehen kannattaisi niskavaivoineen lähteä yhtään mihinkään. Samalla hän suoristautui ja tarkasti vielä uuteen kertaan, että puhelin ja avaimet olivat tarjolla. Kasvoille nousi huonosti peitellyn haikea hymy. "I'll hold you up for that drink offer this weekend. Can't wait", nainen sitten hymähti, sivuutti hetkellisen kiusallisuuden ja halasi miestä vielä nopeasti, suukotti sitä ohimennen poskelle ja soi sille vähän aidomman hymyn, "and thank you for the coffee. Sorry you messed up your neck, but I'm happy you're okay. Don't do anything stupid till I get back, alright?"
Asiasta ei kamalasti puhuttu, vaikka sitä ei varsinaisesti myöskään salailtu. Joshua oli tietysti viimeinen ihminen, jolle siitä haluttiin sanoa mitään. Eikä siinä nyt mitään varsinaista jakamista ollutkaan, koska eivät he olleet virallisesti yhdessä tai mitään sellaista. Lapset olivat samalla luokalla ja viihtyivät toistensa seurassa. Se helpotti vain kaikkien elämää, että aina toisinaan taloudet yhdistettiin. Vanhemmat saivat joskus aikuista seuraa, joskus vapaaillan. Se oli hyvä diili kaikille.
“You remember William? The happy kid in Grace’s class who threw up in our kitchen last year?” nainen vastasi siihen kysymykseen samalla, kun lopetti sen puhelun, ja tsekkasi samalla vielä nopeasti viestit läpi. David oli lapsineen pyörinyt heidän elämässään jo ennen eroa, mutta Victoria ei ollut ihan varma olivatko miehet koskaan tavanneet toisiaan. Ehkä olisi hyvä, jos eivät olisi olleet “Yeah, anyway. They’ve been spending a lot of time together so David offered to look after both of them tonight so I could get some dinner with the girls. But here I am, so.”
Joshualle suotiin sellainen everything’s perfectly fine tyyppinen hymy samalla, kun lukittiin se puhelin uudestaan ja palautettiin se takin taskuun. Sillä yritettiin varmaan vähän tasoittaa ja hyvitellä sitä tilannetta, vaikka kukaan ei ollut mitään väärin tehnytkään. Mies näytti hyvin tyytymättömältä siitä kansikuvahymystä huolimatta. “But I do gotta go. He’s probably starting to be pretty done with babysitting at this point, and I don't blame him.” Hän olisi paljon mieluummin jäänyt sinne tai lähtenyt vaikka mukaan kävelyttämään niitä koiria, mutta ymmärsi kyllä, että se ei ollut nyt kovin realistinen vaihtoehto. Häntä myös harmitti se, ettei se koti houkuttanut, vaikka sielläkin oli kaikki hyvin ja kaiken järjen mukaan hänen olisi pitänyt jo haaveilla siitä, että saisi vain kaatua sohvannurkkaan, syödä ja katsoa jotain typerää telkkarisarjaa.
Kerta Joshuakin rupesi pikkuhiljaa tekemään sitä lähtöä ja puuhasi niiden koirien kanssa, niin Victoria veti sitten sen takin päälle. Hänkin päätyi ohimennen kyykistymään ja rapsutelemaan niitä molempia eläimiä, jotka oltiin aiemmin töykeästi jätetty täysin huomiotta.
“Are you sure you’re up to that? You know, I could just take the dogs for a day or two. So you can rest. I'm taking Bear and Tiny out anyway so it's no trouble”, nainen tarjosi, koska ei ollut ihan samaa mieltä siitä, että miehen kannattaisi niskavaivoineen lähteä yhtään mihinkään. Samalla hän suoristautui ja tarkasti vielä uuteen kertaan, että puhelin ja avaimet olivat tarjolla. Kasvoille nousi huonosti peitellyn haikea hymy. "I'll hold you up for that drink offer this weekend. Can't wait", nainen sitten hymähti, sivuutti hetkellisen kiusallisuuden ja halasi miestä vielä nopeasti, suukotti sitä ohimennen poskelle ja soi sille vähän aidomman hymyn, "and thank you for the coffee. Sorry you messed up your neck, but I'm happy you're okay. Don't do anything stupid till I get back, alright?"