member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Dec 2, 2016 4:45:25 GMT 2
Post by autopilot on Dec 2, 2016 4:45:25 GMT 2
SUN 26.2. klo 21.15 @ Joshua’s apartment, Brooklyn . . . Mikään määrä itsetutkiskelua, syvään hengittelyä ja etäisyyttä ei ollut saanut Victoriaa tuntemaan oloaan yhtään paremmaksi. Sen traagisen illallisen ja sitä seuranneen tekstailun jälkeen mieliala oli ollut pohjamudissa, eikä se ollut siitä noussut. Ei senttiäkään. Sitä ei tuntunut parantavan mikään määrä koti-illallisia ja hempeitä sanoja, lapsen riemu tai oikeastaan yhtään mikään, mitä tällä maailmalla oli tarjota. Victoria ei ollut koskaan harkinnut sitä vaihtoehtoa, että Joshua olisi oikeasti lähtenyt. Jostain syystä se mitä nyt oli tapahtunu tuntui lopullisemmalta kun ero olisi voinut koskaan tuntua. Se oli kuin se avioero uudelleen, mutta tuhat kertaa pahempana. Vähän kun ennen se olisi tapahtunut jollekin toiselle, ja nyt se oli vasta osunut omalle kohdalle. Siinä ei ollut tippaakaan katkeransuloista romantiikkaa tai typeriä toiveita. Siinä ei ollut yhtään mitään. Kai hän kävi omalta osaltaan vihdoin läpi sitä eroprosessia, joka olisi pitänyt hoitaa vuosi sitten. Huusi tyynyynsä keskellä yötä, rikkoi sen kahvikupin jota mies oli aina käyttänyt ja lahjoitti pois sen ainoan t-paidan, jonka se oli vahingossa jättänyt jälkeensä, ja joka oli siitä asti asunut vaatekaapin pohjalla visusti tallessa. Itki töissä vessassa, kun olisi pitänyt olla luentosalissa. Se oli varmaan ollut se kohokohta ja ehdottomasti osoitus siitä, että hän ei ollut yhtään niin fine kun esitti. Siinä kaikessa oli paljon luopumista ja surua, mutta lähinnä Victoria oli loputtoman vihainen. Hänen olisi tehnyt mieli huutaa ja heitellä tavaroita, eikä siihen ollut mahdollisuutta. Hänen olisi tehnyt mieli purkaa jollekin sitä pahaa oloaan, mutta siihenkään ei ollut mahdollisuutta. Ei auttanut kun pitää hymy kasvoilla, leikkiä että kaikki oli hyvin ja yhtyä Gracen riemuun siitä, että isä oli tullut hakemaan viikonlopuksi. Viimeinen paikka siinä maailmassa missä Victoria olisi halunnut nyt olla oli Joshuan oven takana. Ja siinä hän oli. Hän oli ihan tosissaan harkinnut, että olisi lähettänyt paikalle jonkun muun. Grace oli ollut siellä viikonlopun, hän oli hakenut sen pari tuntia sitten kotiin - ja ollut vaihtamatta miehen kanssa sanaakaan - ja nyt tajunnut, että se oli unohtanut matikankirjansa, jota tietysti tarvittaisiin heti seuraavana aamuna. Joten siinä hän oli, ojensi kätensä soittamaan ovikelloa. Sitä ei koskaan ehditty painaa, kun se ovi aukesi ja syli oli täynnä sitä ainutta ihmistä maailmassa, jonka hän halusi nähdä vielä vähemmän kun Joshuan. Siinä hetkessä nainen taisi viimein tajuta, että missä tilanteessa lyöminen olisi ollut looginen seuraava vaihtoehto. Luojalle kiitos siitä, että edes jotain itsehillintää oli jäljellä. |
|
member rank
New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
Dec 2, 2016 4:58:32 GMT 2
Post by snafu on Dec 2, 2016 4:58:32 GMT 2
Joshua oli yrittänyt pitää ne sanansa sen dinner from hellin ja tekstiviestien jälkeen. Ei ollut soittanut yhtään puhelua tai lähettänyt tekstiviestiä elleivät ne olleet liittyneet Graceen. Ei kutsuja salille tai drinkeille - ei mitään. Mies aikoi seisoa sen päätöksensä takana. Victorialla oli David, jonka lempinimeksi oli vakiintunut Joshua 2.0. Kyllähän se painoi mieltä, mutta siinä oltiin myös niin itsepäisiä, että hammasta purtiin eikä lipsuttu päätöksestä.
Mies oli alkanut pyytää Emman useammin kylään ja suostua sen kyselyihin. Oli vietetty yötä molempien kodeissa, selattu työpapereita ja päädytty pussailemaan kuin teini-ikäiset sinne samalla sohvalle. Se oli helppoa ja kivaa eikä siinä ollut mitään vaatimuksia. Kukaan ei halunnut mitään vakavaa. Hän oli yhä naimisissa työnsä kanssa ja brunetteakin piti kiireisenä sen omat tekemiset. Olon olisi pitänyt olla täydellisen helpottunut, mutta siltä ei silti vieläkään tuntunut. Joshua vannotti itselleen, että se päivä vielä tulisi. Toivottavasti pian.
Grace oli lähtenyt ja Emma oli tullut paikalle melkein heti sen jälkeen. Oli juotu lasi viiniä ja päädytty kuitenkin samojen lakanoiden väliin, koska ei ollut koko iltaa aikaa eikä kukaan hakenut siitä mitään suurta romanssia. Victoria oli laittanut viestiä unohtuneesta matikankirjasta ja se oli laitettu odottamaan keittiön pöydälle. Mies ei ollut vain arvellut, että ex-vaimo ilmestyisi niin nopeasti oven taakse. Emma oli halattu ja pussattu hyvästiksi ja se oli juuri lähdössä, kun törmäsikin siihen kauhulla odotettuun blondiin. "Oh, I'm so sorry! I didn't see you!", brunette parkaisi ensimmäisenä ja nauroi, sipoen aavistuksen pörröistä hiuskuontaloaan. "I have to go now, for real. See you, Joshi! Sorry again!", se pälätti, heitti pikaisen lentosuukon paidattomalle vapaaottelijalle ja taputti vielä Victorian olkaa ennen kuin pinkaisi kohti hissiä.
Joshua jäi hetkeksi vain seisomaan paikalleen, kun ei tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa. Suihkunkosteat hiukset vedettiin kiinni ja samalla todettiin, että olo tuntui varsin alastomalta, vaikka päällä olikin vanha pari verryttelyhousuja. Hän kokosi itseänsä varsin nopeasti: "you wanted that book? Just a sec." Kirja haettiin keittiöstä ja se ojennettiin Victorialle. Sen odotettiin ottavan esine, sulkevan ovi ja jatkavan matkaansa.
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Dec 2, 2016 5:09:02 GMT 2
Post by autopilot on Dec 2, 2016 5:09:02 GMT 2
Ehkä se oli kaikille hyväksi, että sitä etäisyyttä vihdoin oli. Ehkä se oli elinehto sille, että molemmat pystyivät oikeasti siirtymään eteenpäin, rakentamaan niitä omia elämiään ja ehkä vielä olemaan joku päivä onnellisia. Aina sanottiin, että ei ollut hyvää roikkua niissä muistoissa ja elää ikuisesti siinä entisessä. Se kaikki tiedostettiin ja ymmärrettiin, mutta Victoria ei pitänyt siitä nykyisestä elämästään. Niin täydelliseltä kun se näyttikin, niin se ei sopinut hänelle millään muotoa. David oli saanut kärsiä koko viikon siitä hänen pahasta tuulestaan, mutta jotenkin sillä oli rajattomasti kärsivällisyyttä.
Se brunette oli edelleen kaikin puolin vastenmielinen, nyt vielä enemmän kun viikko sitten. Sen käytös koettiin lapselliseksi, sen huulien mutristelu ja se hiusten heiluttelu käsittämättömän raivostuttavaksi. Kai siinä oli lähinnä kyse siitä, että se oli saanut kodinrikkojan leiman otsaansa. Sillä ei ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa, koska eihän sillä naisparalla ollut sanaa eikä arpaa siinä koko kaoottisessa tilanteessa. Ehkä siksi sitä olikin niin helppo syyttää. Siihen sen olan taputteluun ei todellakaan suhtauduttu lämpimästi, mutta koska blondi ei halunnut aiheuttaa kohtausta käytävässä, niin se ignoorattiin aivan täysin.
Olisi ollut mukavaa, jos Joshuakin oltaisiin voitu ignoorata, mutta kuten aina ennenkin, sen ignooraaminen onnistui tasan niin kauan kun se ei ollut elävänä edessä.
“Yeah. The book would be perfect”, nainen kuittasi parempien sanojen putteessa ja jäi nojailemaan ovenkarmeihin. Kirja saatiin, ja hänen olisi pitänyt lyödä se ovi perässä kiinni ja lähteä. Mieli huusi niin tekemään, mutta niin ei tehty. Se huusi myös vähintään lyömään miestä sillä kirjalla, mutta onneksi niinkään ei tehty. Sormet kyllä kiristyivät sen kirjan selän ympäri vähän turhan tiukasti. Katse pysyi kaikkialla paitsi vastassa seisovassa miehessä, ja Victoria kävi mielessään järjetöntä kädenvääntöä siitä koko asiasta ja siitä, mitä hänen oli tarkoitus sanoa tai tehdä.
"Are you happy? With her?" blondi sitten yhtäkkiä kysyi ja nosti katseensa. Ääni kuulosti kolkolta omaankin korvaan.
|
|
member rank
New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
Dec 2, 2016 5:20:57 GMT 2
Post by snafu on Dec 2, 2016 5:20:57 GMT 2
Joshua yllättyi, kun nainen ei lähtenytkään vaan heitti kysymyksen ilmoille. Kysymyksen jota ei ollut itsekään oikein ajateltu. "Come again?", hän kysyikin ja kallisti hiukan päätään, kulmakarvan noustessa siinä samalla kysyvään sävyyn. Kysymys oli kuitenkin kuultu, mutta ei ollut varma osattaisiinko siihen vastata. Käsi eksyi raapimaan niskaa.
"She's funny and beautiful and likes me. But we're not together and it's the best part. She doesn't expect anything and neither do I. It's just fun.", tummahiuksinen päätyi sitten toteamaan ja kohauttamaan olkiaan. Niihän se meni. Kukaan ei odottanut vuosisadan rakkaustarinaa vaan se oli harmitonta huvia. Nähtiin aina, kun oli aikaa. Käytiin treffeillä ulkona ja joskus maattiin kotona. Ulkoilutettiin koiria, tehtiin ruokaa ja tyynylinnoja. Siinä ei ollut mitään vakavaa. Emma oli mukava ja palvoi maata miehen jalkojen alla, mutta ei ollut kuitenkaan liian riippuvainen. Onnellisuudesta Joshua ei kyllä olisi silti samassa lauseessa puhunut.
"Why do you care?", Joshua heitti takaisin ja veti kasvoilleen vakavemman ilmeen. Hänenhän ei pitänyt enää keskustella Victorian kanssa mistään muusta kuin tyttärestä, mutta siinä se yhä seisoi, vaikka oli kirjan jo saanutkin. "You happy with me 2.0?", sieltä se vastakysymyskin lipsahti yrityksistä huolimatta. Mies puri kieltään, kun ei voinut välttyä siltä, että näytti heti aavistuksen kireämmältä kun edes mainitsi Davidin. Eihän sitä edes mainittu nimeltä, mutta päätyi se kuitenkin puheisiin ja jo se pelkästään ärsytti.
Joshua ei olisi halunnut siihen tilanteeseen. Hän oli sanonut, että mitkään Victorian tekemiset eivät enää kiinnostaisi. Se ei selvästi halunnut häntä osaksi onneaan joten ei siinä muutakaan voinut tehdä. Piti vain ottaa askel taaksepäin ja liikkua vihdoin ja viimein eteenpäin. Se oli vain todella hankalaa yhä, kun pää ja sydän käskivät tekemään eri asioita. Ehkä sydäntä vain oli kuunneltu liikaa ja nyt oli aika kuunnella enemmän järkeä.
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Dec 2, 2016 5:32:19 GMT 2
Post by autopilot on Dec 2, 2016 5:32:19 GMT 2
Sitä kysymystä ei aiottaisi toistaa, koska sitä ei ollut edes lähtökohtaisesti pitänyt esittää. Jos Joshua ei halunnut olla edes keskusteluväleissä, niin ei tarvinnut olla. Victoria oli vakaasti aikonut kunnioittaa sen päätöstä ja antaa sille niin palaa kun se tarvitsisi, että sai sen elämänsä kasaan. Hän tiesi, että se olisi parhaaksi jokaiselle.
Vastaus kuitenkin tuli. She’s beautiful. It’s just fun. Nainen ei edes tiennyt, miten loputtoman monta tuntia oli käyttänyt siihen, että oli analysoinut kaikkea mitä oli siinä suhteessa tehnyt ja miettinyt, että missä vaiheessa hän oli lakannut olemaan tarpeeksi. Ehkä se avioliitto ei ihan oikeasti vain ollut miehelle sopinut. Ehkä se oli aina kaivannut vain sitä hauskaa ja kevyttä olemista ja sitä, ettei ollut mitään paineita. Ehkä hän oli pudottanut pallon vuosia sitten ja yksinkertaisesti lakannut olemasta kiinnostava. Ehkä se oli suuntautunut uraansa enemmän ja enemmän siksi, että hän ei vain ollut ollut ihmisenä enää tarpeeksi jännittävä, tarpeeksi kaunis, tarpeeksi mitään.
Niihin sanoihin ei osattu vastata mitään, rekisteröitiin ne vain kaikessa hiljaisuudessa. Siihen välittämiseen Victoria ei olisi osannut vastata edes itselleen, ja sitä samaa kysymystä oltiin kyllä pohdittu ennenkin. Sitäkin lukemattomia kertoja.
“I’m trying”, oli vastaus omaan onnellisuuteen, ja kasvot ja ilme huusivat kyllä jotain ihan muuta kun sitä, että tilanteeseen oltaisiin oltu millään muotoa tyytyväisiä. Hänen oli ollut tarkoitus satuilla siitä, miten onnellinen olikaan. Se olisi ehkä ollut parempi liike, koska hän ei todellakaan myöntäisi ääneen, että olisi jotenkin hävinnyt - ja häviämiseltä se tuntui, jos Joshua olisi onnellinen ennen häntä. Hän oli tässä se, jonka elämä olisi pitänyt parantua lähtemisen jälkeen.
“Am I supposed to not care?” hän sitten esitti jatkokysymyksen, ehkä aavistuksen latautuneen sellaisen. Äänensävy oli katkera, ja sille ei voitu tehdä mitään. "I'd love to hear your secret trick for that."
|
|
member rank
New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
Dec 2, 2016 5:45:38 GMT 2
Post by snafu on Dec 2, 2016 5:45:38 GMT 2
"It feels like it. I mean there's nothing going anymore between us, why should any of us give a shit what the other does?", mies vetäytyi siihen välinpitämättömään rooliinsa: siihen joka nakkeli niskojaan, kohautteli olkiaan ja turvautui siihen Pepsodent-hymyyn. Siihen rooliin oli nykyään jo melkein helppo liukua, kun joku aiheutti liikaa tunnekuohuja tai piti pitää iloista naamaa. Ensin sitä käytettiin vain haastatteluissa, mutta nyt yhä enemmän Victoriankin seurassa. Siellä ravintolassakin oltiin oltu yhtä hymyä, kun toinen vaihtoehto olisi ollut julkinen hermoraunio. Vähän huutamista ja nyrkkien heristelyä ainakin. Onneksi hän omisti pitkän pinnan, joka ei kyllä sekään kestänyt ikuisuuksia.
"And you fake it 'til you make it.", tottahan se oli. Joshua esittäisi välinpitämätöntä niin pitkään, kun ei enää tuntisi mitään erikoista katsoessaan ex-vaimoa. Se voisi viedä kuukausia, vuoden tai vuosia, mutta sitä kohti työskenneltäisiin itsepäisesti. Hän oli kovakalloinen, mutta tajusi, että ei saisi mitään ehjää aikaiseksi niistä avioliiton sirpaleista. Victoriakin oli liikkunut eteenpäin ja löytänyt jonkun uuden joten miksi enää edes yrittää. Emman kanssa kaikki oli helppoa ja yhtä naurua eikä mitään vakavaa. Ei tarvinnut olla enää yksin ja murehtia. Se nainen oli kuin tuulahdus raikasta ilmaa pitkään aikaan, mutta ei siltikään tehnyt erityisen onnelliseksi.
"You've moved on, why shouldn't I?", ne olat kohosivat jälleen ja Joshua siristeli silmiään katsoessaan Victoriaa. Hammasta purtiin, mutta sen katse pystyttiin kohtaamaan eikä ilmekään värähtänyt paljoa. Siinä piti kamppailla, että piti sen viileän ulkokuoren, mutta jotenkin se vielä pysyi yllättävän hyvin koossa.
"I mean after all this, I think I finally get it. Nothing that I wanted is going to happen and you just gotta live with it. It took a long time for me to realize that, but I get it now.", kuinka monta kertaa päässä nekin sanat oli toistettu itselle. Hän ei oikein tiennyt yrittikö vakuutella enemmän blondia vai itseänsä. Vaikka miten käski itseään ottamaan askeleen eteenpäin ja unohtamaan ex-vaimon kokonaan, palasi ajatukset siihen aina tavalla tai toisella. Suurin ongelma tuntui olevan se, että Emma ei ollut Victoria ja se haittasi aivan liian paljon. Ei ollut väliä oliko miten hauskaa ja no strings attached, mutta se ei silti ollut Victoria.
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Dec 2, 2016 5:56:22 GMT 2
Post by autopilot on Dec 2, 2016 5:56:22 GMT 2
Kirja painettiin rintakehää vasten, ristittiin kädet sen yli. Joshua tuntui luettelevan jotain merkityksettömiä lauseita, jotka olisi voinut bongata jostain self help opuksesta, ja se aiheutti vain sen, että Victorialla oli sitä ikävä vielä kahta kauheammin. Oli kamalaa, kun joku ihminen oli niin lähellä, ja silti niin järjettömän kaukana. Kai siinä oli välissä kaikki ne viimevuodet, lukemattomat riidat ja kaikki se viha ja katkeruus. Oli täysin ymmärrettävää, miksi mies veti roolia, ja Victoria toivoi, että hänkin olisi osannut.
You’ve moved on. Se oli tietysti tismalleen se kuva, jonka nainen oli halunnut luoda, mutta silti hän oli hankkiutunut siitä säälittävästä t-paidasta eroon eilen, ja edellisenä iltana juonut viiniä kylpyammeessa. Se ei kuulostanut siltä, että olisi päässyt kenestäkään yli. Pahaa teki se, että Joshua vaikutti päässeensä jonkunlaiseen ymmärrykseen siitä kaikesta, kun hän oli pahemmin hukassa kun oli ollut vielä kertaakaan tähän mennessä. Ehkä se sen tapa päästä kaikesta vihdoin yli oli se, mikä oli johtanut siihen että hän oli vuorostaan ottanut takapakkia. Ihan sama miltä kannalta asiaa katsoi, se teki hänestä loputtoman pahan ihmisen.
“How? How do you live with it?” Victoria kysyi, vaikka ex-mies oli viimeinen ihminen jolta olisi pitänyt hakea tukea sellaisiin asioihin. Sen ei olisi edes pitänyt ikuistaa sitä, että hän taisteli sen koko asian kanssa. Viha nosti vähän päätään ilman mitään sen suurempaa syytä, ja mieli olisi tehnyt huutaa. Ainakaan sitten mies ei olisi ollut niin helvetin tyynen rauhallinen ja käyttäytyä kun mikään ei olisi vialla - tai kuten käyttäytyi kameroiden edessä. Se puoli oltiin aina säästetty yleisölle ja tuntemattomille, eikä Victoria ollut koskaan joutunut tekemään sen kaiken kanssa suuremmin tuttavuutta. Sattui, että oli yhtäkkiä jollain tavalla samassa nipussa niiden tuntemattomien kanssa, joille piti esittää.
"You got the belt. I thought that was all you ever wanted", blondi sitten huomautti, eikä lainkaan riitaa haastavaan sävyyn, vaan lähinnä apeana. Toisella kädellä suittiin hiuksia kasvoilta.
|
|
member rank
New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
Dec 2, 2016 6:06:34 GMT 2
Post by snafu on Dec 2, 2016 6:06:34 GMT 2
"You just do. You don't get to choose. Either you live with it or you don't, and then you don't even get out of the fucking bed.", ääni pysyi tyynenä kirosanoista huolimatta. Joshua ei aikonut opettaa ex-vaimolle niitä näyttelytaitoja mitä oli tarvittu vain ja ainoastaan sen avioeron takia yksityiselämässäkin. Kaikille ystäville piti esittää, koska ei tahdottu kenenkään sääliä. Ei haluttu kertoa niistä murheista ja huolista joten ne painettiin jonnekin syvälle päähän ja vedettiin sitä roolia. Joskus oli vaikea erottaa, että missä sen roolin ja oikean Joshuan ero meni vai oliko sellaista enää olemassakaan. "No one said it was easy."
Tummahiuksinen naurahti sille vyö-kommentille ja pudisteli päätään. Käsiä pumpattiin nyrkkiin ja vedettiin sitten ne ristiin rintakehän päälle. Nauru jatkui ja venyi hymyksi kasvoille samalla, kun mies vaihtoi painoa jalalta toiselle. "You think that's the only thing I ever wanted? Really?", kulmia kohoteltiin eikä se epäuskoinen hymykään hävinnyt minnekään. Alkava kiukku poltteli jossain takaraivon perukoilla, mutta se ei kuitenkaan lipunut esiin pilaamaan sitä täydellisen yllättynyttä hymyä. "Then you sure as hell don't know me. Or didn't know me at all.", ääneen vuosi aavistuksen loukkaantunut sävy ja päätä pudisteltiin taas.
"Sure, the belt is great and all I wanted in my career but the only thing? We can pretend that it was and still is.", Joshua tuhahti. Käsi nousi hieromaan niskaa. Hän olisi halunnut käskeä Victorian lähtemään ja sulkemaan oven perässään. Niin olisi ollut paljon helpompi. Ne sanat eivät kuitenkaan tulleet ulos suusta ja kädetkin vedettiin uudestaan puuskaan. Hymy sentään oli kadonnut huulilta. "It doesn't even matter anymore so I'm playing along - it's great and everything I ever wanted. No matter the cost. I'm living the dream, baby."
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Dec 2, 2016 6:15:07 GMT 2
Post by autopilot on Dec 2, 2016 6:15:07 GMT 2
Victorialla ei ollut koskaan ollut mahdollisuutta siihen vaihtoehtoon, että sängystä ei vain oltaisi noustu. Sitä oltaisiin kaivattu, mutta se ei ollut ollut mahdollista. Lapsi oli aina ollut hänen vastuullaan, alusta asti. Sen takia oltiin tehty ihan älyttömästi, uhrattu oma ura, elämä ja todennäköisesti mielenterveys. Joitain menetyksiä kaduttiin, joitain ei. Joitain kaduttiin, mutta tiedettiin siltä, että niin oli vain yksinkertaisesti pitänyt tehdä.
“No one said a lot of things”, pudisteltiin turhautuneena päätä. Kai se oli se kliseinen no one said it was easy but no one said it was going to be this hard. Se oli juuri niin vaikeaa, ja vielä vähän vaikeampaa. Sen ei olisi pitänyt olla, ja se sai Victorian tosissaan miettimään niitä ratkaisujaan. Jos hän olisi tehnyt lähtiessään oikein, niin kai hän olisi ollut siitä iloinen edes yhden päivän. Yksikin päivä olisi ollut hyvä.
“Well that’s sure what is seems like”, blondi tokaisi takaisin niihin haaveisiin. “And, yeah. You’re right. Maybe I didn’t know you at all”, myös myönnettiin, koska tottahan se oli. He eivät olleet olleet kovin hyviä kommunikoimaan missään vaiheessa, ja viimeisen vuoden aikana hän oli jatkuvasti miettinyt, että oliko edes tiennyt että kenen kanssa oli päättänyt elämänsä viettää. Nyt Joshua tuntui vielä tuntemattomammalta kuin koskaan ennen. Se meni kyllä varmasti toisinkin päin. Hän oli muuttunut vuosien saatossa loputtoman paljon, eikä voinut sille mitään.
“Honestly, there was this stupid part of my that thought it was gonna change everything. That you’d get that one thing you'd worked so hard for and then we’d just be perfectly happy." Sen myöntämiselle ei ollut mitään sen suurempaa syytä. Pää nojattiin ovenkarmia vasten.
|
|
member rank
New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
Dec 2, 2016 6:27:10 GMT 2
Post by snafu on Dec 2, 2016 6:27:10 GMT 2
"Well it's good we don't have to think about that anymore.", Joshua mutisi. Tietysti kävi mielessä se, että jos se tittelihaave olisikin saavutettu vuotta aikaisemmin niin olisiko mikään muuttunut. Olisiko avioliitonkin voinut pelastaa siinä samalla?
"I'm just realizing that we won't be perfectly happy ever again. We got a divorce, we're not supposed to be anything.", siinä ei pitäisi seisoa ja jahkailla tai edes puhua. Jotkut parit pysyivät ystävinä ja toiset eivät ja ehkä heidän olisi parempi siellä jälkimmäisessä kategoriassa. Mies tiesi palaavansa Victorian vetovoiman piiriin joka kerta, kun viettäisi liikaa aikaa sen kanssa. Sellaista aikaa kuin ne harjoitusleikit salilla olivat olleet tai ne muutamiksi drinkeiksi venyneet yhteiset hetket. Siinä oltiin kuin yökkönen ja valo - se tarina ei koskaan päättynyt hyvin.
Joshua vaihtoi asentoaan ja peruutti nojaamaan eteisen lipastoon. Hän olisi halunnut paiskata sen oven kiinni tai sitten vaihtoehtoisesti vetää naisen sisälle saakka. Kumpikaan ei kuulostanut hyvältä ajatukselta, vaikka ensimmäinen paljon loogisemmalta. Mies olisi halunnut olla yksin ja koota suojamuurinsa ja palata siihen lupaukseensa. Ei kommunikointia ilman, että Grace liittyi siihen. Se olisi ollut helppoa ja lopulta kaikkien haavojen olisi ollut pakko parantua. Lopulta ei olisi oikeasti tuntunut miltään, kun olisi katsonut Victoriaa ja ehkä sen onnellisuudenkin puolesta oltaisiin voitu olla onnellisia. Se päivä ei kuitenkaan ollut tänään eikä varmasti seuraavallakaan viikolla.
"What do you even want from me anymore?", Joshua huokasi ja juoksutti käden kasvojensa yli. Leukaperät pullistuivat aavistuksen, mutta rauhallinen ilme säilyi vaikka sanoissa olikin kärkkäämpi sävy. Hän ei halunnut enää yhtiäkään drinkkejä ja puheita siitä miten hyvä tiimi he olivat, jos kotona odotti parempi versio itsestä. Se ei ollut reilua. Tummahiuksinen ei halunnut pelata mitään pelejä - hänelle rakkaus oli mustavalkoista eikä harmaata aluetta ymmärretty. Siispä Victoriakin oltiin siirtämässä suoraan sieltä toisesta ääripäästä seuraavaan. Se oli helpointa, kun itseä ei haluttu kiduttaa yhtään enempää.
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Dec 2, 2016 6:39:42 GMT 2
Post by autopilot on Dec 2, 2016 6:39:42 GMT 2
Mieli olisi tehnyt jäädä väittämään lapsellisesti vastaan ja todeta, että mikään ei ollut mustavalkosta, ja että ever againia ei ollut olemassa, että ei ollut mitään syytä olettaa, että he eivät muka enää koskaan olisi onnellisia. Sitä ei ollut kiva kuulla, vaikka se ehkä olikin tarpeellista. Oli paljon asioita, joita ei haluttu kuulla tai sisäistää, ja silti ne palasivat kerta toisen jälkeen, joku heitti ne tosissaan kasvoille. Kai se oli vain sitä todellisuutta.
“That’s not very nice”, Victoria päätyi sanomaan kinaamisen jälkeen, eikä edes yrittänyt peitellä sitä tyytymättömyttään siihen kaikkeen. Kai Joshua oli oikeassa, mutta ei sitä tarvinnut ääneen tunnustaa.
What do you even want from me oli taas niitä kysymyksiä, joihin hänellä ei ollut vastauksia, mutta joita oltiin mietitty enemmän kun omaksi tarpeeksi.
“I don’t fucking know. Maybe I just feel like torturing myself over this over and over again”, blondi parahti ja se rauhallinen olemus päättyi juuri siihen, "maybe I just figured out that I need to be foolish enough to believe it’s all going to work out for one more second. Maybe I just need some closure after all this time. Maybe I just need to hate you for a second to get that, and, well, this seems to do the trick." Ilme oli hätäinen, katse ei pysähtynyt oikein mihinkään ja kädet valahtivat sivuille.
“Did you ever just think about saying no?” nainen sitten kysyi, eikä enää lainkaan keskustelevaan sävyyn, äänikin oli ruvennut jo nousemaan, vaikka sitä kuinka yritettiin vältellä. “Just being like yeah, we’re not done, don’t go. Anything? Just absolutely anything. I'll take whatever."
|
|
member rank
New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
Dec 2, 2016 6:55:30 GMT 2
Post by snafu on Dec 2, 2016 6:55:30 GMT 2
"And you think it's suddenly going to happen when you want it? What about me and what I want? That used to be you, by the way. Like if you'd have asked that same question a week ago I'd have said that I just want you. That you're the only thing that ever felt like home. Now? I'm not so sure anymore.", niitä olkia oli helppo kohotella ja käsiä puristaa nyrkkiin ja tiukemmin vasten omaa rintakehää. Äänikin kohosi hiukan, mutta Joshua hengitti sanojensa jälkeen syvään ja päästi ilman ulos hitaasti keuhkoistaan. Päässä humisi ja ajatukset poukkoilivat sinne ja tänne kaikki yhtä aikaa, mutta pakka pysyi vielä koossa. Sen leviämiseen ei kyllä tarvittaisi paljoa ja sen huomasi jo siitä rakoilevasta ulkokuoresta. Kultapojan mediakuori oli auttamattomasti hajoamassa käsiin.
"I did. Still do think about it. What if I had fought more would we be happy or even more miserable with each other?", Joshua puri hammasta ja pakotti itsensä katsomaan Victoriaa silmiin. Tietenkin sitä oli mietitty. Olisiko asiat olleet yhtään sen paremmin vai vielä tuplasti huonommin? Siihen kysymykseen ei koskaan saisi vastausta, kun aikakonetta ei ollut vieläkään keksitty. Sen kysymyksen äärellä oltiin pyöritty lukemattomia tunteja hereillä siinä mallikodissa, joka ei vieläkään tuntunut kodilta. Hänen olisi pitänyt taistella enemmän vastaan ja sanoa kaikki ne sanat, mitkä nykyään pyörivät mielessä. Ehkä joku olisi muuttunut parempaan suuntaan ja ehkä ne paperit olisivat jääneet kirjoittamatta. "I guess we'll never know."
Sormet rummuttivat käsivartta ja paino vaihtui jälleen jalalta toiselle. Joshua haki parempaa paikkaa sitä hyllyä vasten ja totesi, että olisi ollut parempi vaikka pyöriä ympyrää paikallaan.
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Dec 2, 2016 7:07:16 GMT 2
Post by autopilot on Dec 2, 2016 7:07:16 GMT 2
“What do you want? What did I do wrong? I don’t even know what you needed me to do. I don’t know what you wanted back then and I don’t know what you want now”, vastattiin niihin sanoihin. Se tuntui melkein lohduttavalta, että hän ei ollut tässä vaiheessa ainut, joka piti itseään maailman huonoimpana ihmisenä ja vieritti edes vähän siitä syyllisyydestä hänenkin harteilleen. Äiti oli halaillut ja sanonut, että se oli ok. David oli sanonut, että ymmärsi. Kaikki olivat niin helvetin myötätuntoisia, ja se ei auttanut sitä asiaa tippaakaan. Nainen huomasi kaipaavansa sitä, että joku olisi vain huutanut pää punaisena ja listannut kaikki ne asiat, mitkä olivat menneet pieleen. Kai se olisi ollut vain uuden itsekidutuksen muoto.
Olisi tehnyt mieli tenätä Joshualta, että miksi se ei ollut sanonut mitään, jos se oli edes ohimennen käynyt sen mielessä. Nyt kun ei oltu enää samanlaisessa epätoivoisessa tunnemyrskyssä kun silloin - se oli muuttanut ajan myötä muotoaan, ja se taisi olla ainut asia mikä oli mennyt eteenpäin - oli helppo ajatella, että se olisi muka ratkaissut kaiken. Oli helppo maalailla sellaista romanttista kuvaa, että mies olisi vain sanonut ei, molemmat olisivat hymyilleen ja halanneet ja palanneet juomaan kahvia aamiaispöytään kun mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Realistisempaa olisi varmaan ollut, että mikään ei olisi oikeasti muuttunut ja he olisivat päätyneet lopulta samaan tilanteeseen.
“This sucks”, Victoria julisti kun ei saanut mielessään muodostettua yhtään ajatusta, joka olisi paremmin tiivistänyt sen koko tilanteen. “This isn’t how things were meant to turn out.” Siinä vaiheessa niitä sanoja ei enää edes tarkoitettu kellekään. Hän oli vain turhautunut ja purki sitä oloaan ihan mihin tahansa. “I threw out your stupid fucking shirt yesterday and look where it's gotten me. Jesus fucking christ.."
|
|
member rank
New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
Dec 2, 2016 7:19:55 GMT 2
Post by snafu on Dec 2, 2016 7:19:55 GMT 2
"You didn't do anything wrong.", mieshän oli ollut se, joka oli ollut aina poissa. Hän oli ollut enemmän naimisissa uransa kanssa ja enemmän läsnä siinä kuin oikeassa avioliitossaan. Sitä kaduttiin, vaikka ei se Victoriankaan eteen laittama päätös ollut ollut reilu. Ehkä olisi voinut jättää ne uhkailut siitä, että niistä kahdesta olisi pitänyt valita. Olisiko sekään muuttanut yhtään mitään. Joshua ei tiennyt eikä olisi halunnut edes ajatella koko asiaa, kun siihen ei voitu enää vaikuttaa.
"I don't know what I want. To be happy, I guess.", onnellisuus oli varmaan se mitä eniten elämässä haviteltiin. Ensin luultiin, että sen saisi avioliiton myötä ja sitten lapsen myötä. Myöhemmin ajatus muuttui niin, että kaikki kolahtaisi paikoilleen, kun se titteli ja vyö saataisiin. Nyt sekin oli saavutettu ja Joshua oli yhä onneton. Yksin, vaikka niitä hetken iloja löytyikin, mutta silti vain oli loppupeleissä se kultapoika mediapersoonansa kanssa. Ketään ei päästetty katsomaan niiden muurien lävitse ja omia suruja purettiin vain yksinään oluen kera. Pullon pohjaltakaan vastauksia ei ollut valitettavasti löytynyt, vaikka kovasti niitä oltiin sieltäkin yritetty etsiä. Nyt Victoriankin ja itsensä välille yritettiin pystyttää niitä samoja muureja ja vetäytyä siihen kuoreen. Kellekään ei näytetty mitään vaan kaikki oli aina fine. Se kestohymy pysyi huulilla hetkestä toiseen.
Joshua naurahti ja hieraisi leukaansa: "you still had my shirt?" Hän näytti aidosti yllättyneeltä. "I put our wedding photo in a shoebox.", myönnettiin perään ja niskaa raavittiin. Aluksi se kuva oli meinattu paiskoa alas seinältä kaikkien muiden kanssa. Hän olisi halunnut sen illallisen ja varsinkin niiden viestien jälkeen hajottaa koko asuntonsa. Mitään sellaista ei kuitenkaan ollut tehty. Hääkuva oli otettu pois makuuhuoneen hyllyltä ja tungettu vaatehuoneeseen johonkin tyhjään kenkälaatikkoon. Se olisi haluttu heittää kokonaankin pois, mutta siihen ei ollut vielä kyetty.
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Dec 2, 2016 7:32:55 GMT 2
Post by autopilot on Dec 2, 2016 7:32:55 GMT 2
Jostain syystä se paidasta puhuminen oli se, mikä sai Victoriankin nauramaan ja kohottamaan katseensa sieltä jostain lattiasta. “It’s the one I told you to throw away a million times. The one with cigarette holes”, hän myönsi, eikä oikein tiennyt, että pitäisikö sen tason säälittävyydelle itkeä vai nauraa. Nauraminen oli varmaan se parempi vaihtoehto. Olisi ollut hienoa, jos sille kaikelle oltaisiin vain voitu nauraa. Oltaisiin voitu vain olla että jeez, weren’t we clueless, ja palata omaan elämään. Kaikki olisi kunnossa.
“Shoebox, huh”, hän sitten toisti miehen perässä, mittaili sitä vähän rauhallisemmin ja pää kallellaan. Ohimo nojattiin taas sitä ovenkarmia vasten. “I have a coffee mug, too. Or did, it got broken, but still”, jatkettiin melkein mietteliään oloisena samalla linjalla. Se kahvikuppi oli kokenut julman loppunsa, kun oli yllätys yllätys hajonnut osuttuaan seinään. Se oli oikeastaan sellainen oikea, näkyvä purkaus, mitä oltiin harrastettu, ja Victoria oli leikkinyt yllättynyttä sen mukin kohtalosta vielä siinäkin vaiheessa, kun se oli jo ollut palasina lattialla. David oli istunut keittiön pöydän ääressä ja antanut hänelle sellaisen katseen, jonka merkitystä hän ei edes halunnut tietää. Se teki oikeastaan paljon sellaisia asioita, joita hän ei halunnut ymmärtää, ja se kai siinä oli ongelma. Hänellä ei ollut mitään tarvetta oppia tuntemaan sitä paremmin, oppia lukemaan sen pienimpiäkin eleitä ja oikeasti päästä sen pään sisään. Sen läsnäoloon oltiin tyytyväisiä, mutta sitä ei kaivattu. Hän oli iloinen, jos se oli pitkän työpäivän jälkeen odottamassa, mutta ei ajatellut sitä, jos se ei ollut.
“What are we doing”, blondi sitten huokasi, mutta näytti huomattavasti aikaisempaa tyynemmältä. Mieli tietysti huusi edelleen tuhatta ja yhtä asiaa, mutta noin yleisesti kaikki oli vähän rauhallisempaa. "I promise I just came here for the book. I get it if you want to stay away, I probably should too, and it's just... I miss you sometimes, and it's been hard. That's all."
|
|
