One day at a time, it's one hell of a climb

Lester oli saanut soiton sinä päivänä Jacelta. Kate oli ottanut lapsen ja auton ja hävinnyt. Se ei valitettavasti kuulostanut mitenkään yllättävältä. Sen jälkeen kun Jace oli aiemmin sillä viikolla soittanut, kun Kate oli ensimmäisen kerran romahtanut, Lester oli osannut odottaa sitä, että se tilanne saattaisi vielä kääntyä huonommaksi. Ja niinhän se oli. Lester oli luvannut hoitaa sen asian kuntoon – Jacella oli varmasti ihan tarpeeksi työtä siinä pakan kasassa pitämisessä. Valitettavasti se ei myöskään ollut ensimmäinen kerta, kun Lester joutui korjaamaan tyttärensä jälkiä sen sairauden vuoksi. Jollain tasolla hän tiesi, mitä Jace kävi läpi, vaikka ei voinut kuvitellakaan, miltä se tuntui, kun kyseessä oli puoliso oman lapsen sijaan.

Loppujen lopuksi Lesterin ei ollut tarvinnut tehdä muuta kuin soitella muutamat poliisiasemat ja sairaalat New Yorkissa läpi, ennen kuin hänelle oli soitettu Rochesterista. Kate ja Aaron oli otettu poliisin huostaan siellä sen jälkeen, kun Kate oli pistänyt ranttaliksi julkisella paikalla. Lester oli soittanut Jacen ehdonalaisvalvojalle, selittänyt tilanteen ja neuvotellut. Lopulta Jacelle oli myönnetty lupa lähteä hakemaan perhettään kotiin. Sen hoitamisen jälkeen Lester oli soittanut Roxielle. Kuopus ei valitettavasti ollut käytettävissä tällaisen sekoilun korjaamiseen, mutta se lupasi olla käytettävissä lapsenhoitoa varten, jos tarve vaatisi. Taas. Sen jälkeen oli hypätty autoon, ilmoitettu Jacelle, ja lähdetty tien päälle.

Automatka oli enemmän tai vähemmän hiljainen, ja se olikin pitkät viisi ja puoli tuntia. Satoi, oli pimeää, ja Lester ei voinut kuin miettiä, miten tästäkin selvittäisiin. Jace näytti viittä vaille valmiilta luovuttamaan, eikä Lester kyllä voinut nuorukaista siitä tuomita. Oli ollut oikeastaan ihailtavaa nähdä, miten pitkään Jace oli sitä miehen tytärtä jaksanut. Moni muu olisi luovuttanut, eikä Jace ollut ensihätään vaikuttanut siltä, että sillä olisi riittänyt pitkäjänteisyys. Jace oli kuitenkin yllättänyt, positiivisesti. Se oli saanut Lesterin pitämään miehestä, ja siksi se oli nyt huolissaan sen jaksamisesta.

Lopulta sinne poliisiasemalle päästiin, ja miehet nousivat autosta. Joku katsekin siinä vaihdettiin, kun he lähtivät kävelemään poliisiaseman tiloihin. Lester pystyi kuvittelemaan, ettei Jace ollut varmaan uskonut kävelevänsä koskaan niihin tiloihin vapaaehtoisesti ja vieläpä syyttömänä. Sinne kuitenkin päästiin ja tiskille asti, jossa Lester rupesi strategisesti hoitamaan sitä asiaa. Vastattiin niihin poliisien kysymyksiin, kuinka Katella oli historiaa mielenterveysongelmien kanssa, ja kuinka he pitäisivät huolta siitä, että nainen saisi hoitoa. Sen jälkeen ei auttanut kuin istua odottamaan.

Lester käänsi katseensa nuorukaiseen, koitti olla näyttämättä liian huolestuneelta. ”You know you can talk to me, right?” Jacelle tarjottiin. Lester halusi ainakin uskoa, että se miesten välinen suhde oli sellainen, että he voisivat puhua toisilleen. ”You did good, son. This isn’t your fault.”

Se Jacen napsahdus ei ollut mikään yllätys, kun otti huomioon kaiken tapahtuneen. Ei voinut olla helppoa elää maanisdepressiivisen kanssa samassa taloudessa, jossa oli myös pieni lapsi. Varsinkin, kun kyseinen maanisdepressiivinen henkilö oireili voimakkaasti. Vähemmästäkin siitä tiuskittiin muille, jotka olivat siinä auttamassa. ”Come on, sit down”, Lester sanoi tyynen rauhallisesti ja taputti sitä istumapaikkaa vierellään. Nuorelle miehelle luotiin katse joka kertoi, ettei sillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin istua alas. Samalla vilkaistiin niitä virkailijoita, joille pudistettiin päätä. Tilanne olisi hallinnassa.

Lester haroi hiuksiaan ja mies huokaisi syvään. Sen piti miettiä tarkkaan ne seuraavat liikkeensä. ”I don’t mean this situation. I mean how you’ve been handling it all. You’ve been there for her all this time, and I really appreciate it. You tried. Most people would’ve given up by this time. And I know this is hard for you”, Lester sanoi. Nosti kätensä ilmaan. ”I know, I know, you’re not up for all this emotional bullshit. It’s fine. You kind of get into this state when you do the whole parenting thing, trust me. But just know this – it isn’t your fault she’s here now. She goes through these rough patches here and there and she has to work through them, and it sucks to just sit there and watch her go through it. The best thing we can do is be there for her. And right now we need to get her admitted to the psych ward. It’ll be ok, trust me on this.”

Mies kuitenkin siirsi katseen toiseen. ”But I don’t want to talk about Katie now. I want to talk about what’s going on with you. I’m worried. And I did promise your PO that I’d watch over you tonight, so I kind of want to know how you’re hanging in there from the lawyer point-of-view as well, but mostly because you’re my daughter's partner and the father of my grandson.”

Jace kertoi, ettei pitänyt siitä ajatuksesta, että Kate lähetettiin lukkojen taakse. Hitto, ei Lesterkään siitä pitänyt. Hän oli vain nähnyt sen crash and burnin riittävän monta kertaa tietääkseen, että se oli joskus välttämätöntä, että Katen sai takaisin raiteilleen. ”I know, I hate it too”, Lester myönsi. ”But it’s for the best. Sometimes Katie needs more help than we are able to give her. And it’s not like you can clean up after her shit anymore, you’ve done more than enough on that part. She needs to be in a safe environment where she doesn’t cause any harm.”

Ei pitänyt käsittää väärin, kyllä Lester mielellään puhuisi esikoisestaan ja auttaisi Jacea ymmärtämään sitä paremmin, mutta miehellä oli myös sellainen käsitys, että siellä kotona elämä pyöri varmaan melko pitkälti vain naisen ja sen ongelmien ympärillä. Lester ainakin itse sellaisessa tilanteessa olisi varmaan jo kyllästynyt siihen, miten paljon kaikki pyöri jonkun toisen ympärillä, kun omiakin ongelmia oli. Lester halusi antaa sen mahdollisuuden Jacelle purkaa niitä omiakin tuntojaan välillä, tai puhua siitä mistä se halusi.

Nuorukaisen lupaukselle siitä, ettei se löisi ketään, hymähdettiin. ”Yeah? Gonna cross your heart?” Mies sanoi ja virnisti vinosti. ”But will you be fine, though? It’s perfectly fine to not be. You guys have been through a lot. And it’s your first time through this road, and with a baby around… It can’t be easy”, Lester sanoi vilpittömästi. ”You’re not alone with this, okay? Anything you need, I’m here for you guys. Seriously.” Mies oli täysin tosissaan sen asian kanssa. Kai sitä voisi sanoa, että se todella halusi Jacen ja Katen suhteen kestävän tämän kaiken läpi. Paitsi heidän molempien, myös sen lapsen vuoksi. Se lapsi ansaitsi mahdollisimman stabiilin ympäristön, ja Lester pitäisi siitä vaikka itse huolta, että se sellaisen sai. Ihan sama miten paljon hänen pitäisi pitää kaikki kasassa.

Lester naurahti Jacen heitolle. ”You gotta give the old man some slack. I should be retired by now, you know”, mies heitti huulta. Se hetken huumori kuitenkin tasaantui ja taas vakavoiduttiin. Kunnes kohotettiin kulmaa yllättyneesti, kun selvisi, että Jace oli ollut yhteydessä perheeseensä. ”Yeah? You did?” mies varmistelikin, ”Katie made you do that, didn’t she?” Jace ei ollut vaikuttanut siihen mennessä erityisen innokkaalta olemaan yhteyksissä siihen perheeseensä, ja Katelle oli perhe ollut aina tärkeä, kaikesta huolimatta. ”I’m available any time you need, as well”, Lester kertoi, sitten naurahti, ”I sound pretty desperate, don’t I?”

Kate oli halunnut vain viettää aikaa Aaronin kanssa. Kai siellä takaraivossa jossain oli se pelko siitä, että hänet määrättäisiin sairaalajaksolle. Jossain oli se käsitys, että kaikki ei ehkä ollutkaan niin kunnossa, kuin miltä oli tuntunut. Siksi hän oli ottanut ja lähtenyt. Kotona oli ruvennut tuntumaan ahdistavalta, ja Jace oli ihan liian iholla sen kaiken kanssa. Samanaikaisesti naisesta oli tuntunut erehdyttävästi siltä, ettei sitä kuunneltu ja ymmärretty lainkaan. Kai siinä oli terve järki sammuttanut itsensä, ja se varsinainen alamäki oli alkanut. Auton keula oli osoittanut kohti Niagaran putouksia, kun tien päälle oli lähdetty ja jätetty Jace huitomaan sinne taustapeiliin.

Tietenkään se homma ei ollut mennyt ihan putkeen. Putouksilla oli käyty ja suunta kohti New York Cityä oltiin otettu taas. Ei Katen ollut kuitenkaan tarkoitus kidnapata sitä vauvaa. Rochesterissa homma oli kuitenkin karannut lapasesta. Kate ei muistanut enää, mikä se lopulta oli ollut, mikä oli saanut hänet napsahtamaan, mutta lopputuloksena oli hysteerisesti itkevä ja huutava, lattialla istuva nainen. Poliisit oli kutsuttu paikalle ja loppu sitten olikin historiaa. Kate oli pumpattu niin täyteen rauhoittavia, että se loppuaika oltiinkin sitten maattu sellissä lähinnä tuijottamassa kattoa.

Se kuitenkin loppui, kun yksi niistä poliiseista tuli hakemaan bruneten, ja niin se hyvin kuuliainen nainen talutettiin odotustilaan. Lester ryhdistäytyi ja siirsi katseensa siihen apeaan, lattiaan tuijottavaan naiseen. ”Shit”, Lester sanoi ja nousi ylös, käveli niitä vastaan. Katelta otettiin raudat pois käsistä, ja Lester sulki tyttärensä halaukseen. Poliisi kertoi niistä rauhoitteista ja varoitti, että ne voisivat tuoda mukanaan jonkinnäköistä sekavuutta, kun vaikutus hälvenisi. Lester päästi irti Katesta, siirsi katseensa Jaceen. ”I’ll give you two a moment”, mies sanoi ja siirtyi välipala-automaatin luo hakemaan jotain evästä paluumatkalle.

Sille kommentille naurahdettiin vielä. Näytti siltä, että Jacella oli kädet täynnä elämänsä määrätietoisten naisten kanssa. Toisaalta se oli hyvä – se vaikutti sellaiselta kaverilta, jolle sopi parhaiten se, että sille kerrottiin mitä tuli tehdä. Tilannetta ei kuitenkaan pystytty kommentoimaan, kun se Kate talutettiin paikalle. Se näytti karmealta, kuin se ei olisi lainkaan elävien kirjoissa. Sen tilanteen todistaminen teki pahaa, mutta Lester tiesi, että hänen olisi pysyttävä vahvana siinä tilanteessa. Ei ollut varaa, että hänellä(kin) rupeaisi pakka hajoamaan sen kaiken kanssa.

Lester oli kerennyt loittonemaan siinä käytävällä vähän matkan päähän, kun Jacella rupesi ilmeisesti se tilanteen stressi käymään ylivoimaiseksi. Ei sen enemmän zombieta muistuttavan Katenkaan näkeminen varmaan helpottanut yhtään. Kun se äänenvoimakkuus lähti nousemaan, Lester jätti sen pähkinäpussin ostamisen siihen pisteeseen, ja harppoi ripeästi paikalle. Lester otti tilanteessa ohjat käsiin ja tarttui Jacea olkapäistä. ”Jace, take it easy”, miehelle sanottiin samalla, kun sitä työnnettiin kauemmas siitä kaikesta. ”I got this, officers”, mies huikkasi vielä, vaikka ei ollut varma, hyödyttikö se mitään. Kate seisoi siinä paikallaan, katse hapuillen niihin miehiin, mutta aivot eivät tuntuneet toimivan. Ne helvetin rauhoittavat olivat tuoneet siihen tilanteeseen loputtoman sumun, josta ei tuntunut pääsevän yli, eikä siitä tilanteesta oikein tajuttu mitään järkevää.

Lester piti sitä otetta lujasti kiinni Jacen olkapäistä. ”Get it together”, mies sanoi sillä lakimiesmäisellä no bullshit-äänellään. Jace keräsi sillä hetkellä ihan liikaa huomiota heihin, joskin se oli ymmärrettävää. Olisi hänkin sellaisessa tiedottomuuden tilassa flipannut, kun ei vastauksia tuntunut saavan irti mistään. Lesterin olisi pitänyt tajuta mainita siitä, että Aaroniakin oltaisiin tuomassa hetkenä minä hyvänsä. ”They’re gonna bring Aaron any minute now, he’s fine. I promise. But you’re not helping your case with this”, se perusteli. Jacen tulisi olla parhaimmalla mahdollisella käytöksellä, jos mieli saada Aaronin takaisin. ”You need to be on your best behavior. They can and they will keep him here if they see he’s not safe with us. You understand what that means?” Lester yritti päästä sen Jacen hermoromahduksen läpi. ”Let’s focus on one thing at a time, okay? Can you do that for me?”

Jace ei todellakaan näyttänyt siinä tilanteessa parhaita puoliaan, ja Lesterin teki mieli tehdä mental facepalmeja. Lukuisia sellaisia. Siinä oltiin oltu niin lähellä jo onnistumista, ja sitten se levähti käsiin. Olisihan se toisaalta ollut ihme, jos se kaikki olisi sujunut ongelmitta, kun koko ilta oli alkanut siitä ongelmasta nimeltä Kate. Ja heillä olisi vielä uusi viisi ja puoli tuntia ajomatkaa taitettavana takaisin, ennen kuin he olisivat kotona.

”Alright, well show it to me then. Show it to them”, Lester vastasi, kun Jace tiuskaisi sille. Ote säilytettiin miehen rimpuiluista huolimatta, koska haluttiin ainakin ajatella sitä rauhoittavana elementtinä. Todellisuudessa se ei sitä varmaan olisi, ottaen huomioon sen vankila- ja kiinnipitotaustan. Lester kuitenkin ajatteli, että parempi se oli hänen sitä pitää aloillaan kuin niiden poliisien. Niitä kohtaan Jacella ei ollut edes sitä vähää luottoa, mitä Lesteriä kohtaan oli. Vähitellen Jace tuntui kuitenkin luojan kiitos rauhoittuvan, ja Lesterkin alkoi uskomaan siihen, että he pääsisivät ehjin nahoin kotiin. Tai ainakin autoon. ”Take Kate to the car”, Lester sanoi ja ojensi citymaasturin avaimet miehelle, ”I’ll wait for them to hand over Aaron and then we can get out of here. Use this time to calm down. Everything’s gonna be fine. Okay?” Siihen loppuun lisättiin se kysyvä varmistus, mutta todellisuudessa Jacelle ei annettu vaihtoehtoa sen asian kanssa.

Lester halusi Jacen rauhoittuvan oikeasti, ennen kuin siihen kuvioon tuotaisiin taas se lapsi mukaan. Sitä varten kaikkien pitäisi olla rauhallisia. Katessa ei ollut ongelmaa, siihen oli tuikattu sellainen määrä rauhoittavia, että oli ihme, että se oli ylipäätään tajuissaan ja jaloillaan. Sekin sai Lesterin kiroamaan mielessään – miksi Kate oli niin ankarasti doupattu, ja minkä ihmeen meltdownin se oli saanut ansaitakseen sen? Eikö vähempikin määrä olisi riittänyt, niin siitä naisesta olisi saatu jotain enemmän irtikin kuin vain tämän zombien. Hyvä jos sen kanssa pystyisi nyt edes keskustelemaan mistään tapahtuneesta. Sen sijaan miehet olivat taas siinä tilanteessa, että Katen puolesta piti päättää ja järjestellä asioita, vaikka tällä kertaa se olisi varmaan tehty joka tapauksessa.

Lester ei antanut vaihtoehtoja Jacelle. Juristi ei luottanut siihen, että Jacella pysyisi homma hanskassa, jos mies olisi lähtenyt viemään sitä tytärtään itse sinne autolle, ei edes sen preppauspuheen jälkeen. Sen verran virittyneeltä se vaikutti siitä kaikesta, että yksin sitä ei uskaltanut jättää poliisien sekaan. Se aiheuttaisi vain enemmän haittaa kuin hyötyä. Ehkä nuorukainen saisi ajatuksensakin koottua siellä pihalla, ennen kuin Lester saisi tuotua vauvan takaisin vanhemmilleen. Onneksi Jace ei pistänyt vastaan sitä ehdotusta muutoin kuin luomalla muutaman paljon kertovan katsahduksen mieheen, ja lähti kuin lähtikin saattamaan naista autolle.

Katella oli täysi työ pysyä jaloillaan, kun Jace lähti sitä taluttamaan pihalle. Toinen käsi kiedottiin tiukasti saattajan vyötärön ympärille, ja siitä hupparista pidettiin kiinni kuin henki olisi riippunut siitä. Jokunen kompastuskin siinä tapahtui, ennen kuin oltiin päästy turvallisesti autolle. Ajatuksista yritettiin saada kiinni, mutta se osoittautui vaikeaksi siinä sumussa. Jacen sanat kuitenkin rekisteröitiin kääntämällä pää ääntä kohti, silmien hapuillessa miestä näkökenttään. ”Not for me”, nainen sai hiljaa vastattua Jacen kysymykseen, kun pusersi siihen kaiken keskittymisensä. Se, saiko siitä selvää, oli eri asia. ”There was a bed. I think”, Kate sanoi. Lähimuisti teki temppujaan sen rauhoittavan vuoksi, eikä se Jacen ramppaamisen seuraaminen ainakaan helpottanut. Itseasiassa sen seuraaminen ei tehnyt lainkaan hyvää. ”Stop”, nainen huomauttikin hetken päästä, nojaten päätään penkin selkänojaan, ”You’re making me dizzy.”

Lesterin ei tarvinnut onneksi kauaa istua siellä käytävän laidalla, kun toisaalta poliisi saapui, kantaen sitä tyttärenpoikaa sylissään. Aaron oli täysissä sielun ja ruumiin voimissaan, joskin oli kuulemma tuottanut vähän harmaita hiuksia palvelusväelleen sillä taipumuksellaan itkeä. Toisaalta, mitä muutakaan saattoi olettaa vajaan kuukauden ikäiseltä vauvalta. Aaron otettiin hyvillä mielin syliin, juteltiin vielä sen poliisin kanssa siitä Jacen autosta. Sen kuulemma saisi käydä alkuviikosta hakemassa. Lester varmistaisi kontaktiverkostostaan, josko joku pääsisi sen New York Cityyn tuomaan. Kaikesta huolimatta ei ihan heti haluttu lähteä uudelle roadtripille Jacen kanssa. Lester käveli sitten sen vauvan kanssa pihalle, suojasi sitä takillaan sateelta, ja ojensi pojan välittömästi isälleen, kun he saavuttivat toisensa. ”Aaron’s fine. Caused quite a hassle during the day with the police. Clearly he is his father’s son”, Lester yritti keventää sitä tunnelmaa vitsillään. ”You stay with Katie and the baby in the back, I’ll drive. We’ll have to stop for gas and some coffee, but otherwise we can just go straight home.”