Home is where our story begins...

Seksikäs pörröpää unimaskeineen esitti sitten kutakuinkin saman kysymyksen Dustinille itselleen. Se Pleikkaria hakannut poikakin ilmestyi keittiöön ja heti tämän perässä pari muutakin kundia. Siis pyörittikö tuo brunette jotain bordellia täällä? Hitto, pikkupoikien kanssa? Nah, typyn seuraavat sanat – tai käskyt – pojille olivat vähintäänkin äidilliset, joten Dustin alkoi veikata brunettea jätkien isosiskoksi.

Dustin oli käynyt siis istumaan baaritiskin ääreen ja sysännyt ateriastaan kannen pois. Hän naukkaili haarukallisia kanasalaattia suuhunsa ja hörppi välillä korkkaamastaan kivennäisvesipullosta. Ne pikkupirulaiset häipyivät pian jaloista pyörimästä eli brunetella oli ilmeisesti auktoriteetin vikaa itsessään. Sitten se kyllä yhtä nopeasti nyökkäsi jälleen Dustinin kimppuun. Valitettavasti sanallisesti, kirjaimellisesti Dustinille olisi käynyt varsin hyvin myös. Siitäkin huolimatta, että tilanne oli sanalla sanoen outo. Mutta ei hän silti päässyt yli toisen hyvännäköisyydestä.

”How to warn someone if you dont know why to warn?” mies nakkeli takaisin ja pisteli kananpaloja suuhunsa, välillä vähän tomaattia ja fetaa – tai mitä lie väärennettyjä salaattijuustokuutioita. Äiti jaksoi aina kuuluttaa aidon fetajuuston perään, ja toisinaan tuo ärsyttävä tapa pukkasi Dustinillekin mieleen, jos hän söi sellaisia tai edes sellaisilta näyttäviä juustoja. ”It’s my father, right? Yeah, yeah. I know what I said to him. Let him do what he wants for this shitty place.” Tosiasiassa se asunto nyt oli kaikkea muuta kuin paskainen. ”Never asked him to give my PlayStation to anyone, though”, mutistiin vielä lähinnä itsekseen samalla, kun pisteltiin sitä salaattia naamaan.

”Do you want to become kicked out?” Dustin sitten heitti lopulta brunetelle, kun he olivat olleet hetken aikaa vaiti ja hänkin oli vain mussuttanut salaattiaan ja hörpiskellyt välillä sitä kivennäisvettä. ”I want my apartment back, of course”, mies jatkoi ja joutui nielaisemaan pienen vissyvedestä johtuvan röyhtäisyn. ”But it would be nice to hanging out with a girl like you in the same apartment”, Dustin totesi ja vilkaisi brunettea kauttaaltaan, voimatta pienelle flirtintyngälle mitään. Toisaalta naisen ja tämän ilmeisesti-veljien välinen kummallinen asumisjärjestely ja perhekuvio kiinnostivat Dustinia, hän oli utelias saamaan selville enemmänkin tästä sekamelskasta.

Se muikkeli tykitti vastauksia kovin kipakkaan sävyyn, mistä Dustin ei voinut olla kuin hieman huvittunut. Ei hän kuitenkaan sitä huvittuneisuuttaan järin avoimesti näyttänyt, mutta ei hän myöskään pystynyt olemaan peittelemään kiinnostustaan kyseistä brunettea kohtaan. Oli pakettitarjousta ja kaikkea. ”What if I kick when I’m asleep, too?” heitettiinkin sitten sille brunetelle takaisin. ”We could have a soccer team together.” Okei, sitä toista ei kyllä näyttänyt naurattavan niin kuin yhtään. Oli ilmeisesti parempi keskittyä hetken aikaa sen salaatin rouskuttamiseen.

Brunette oli seuraavaksi kaivelemassa itselleen jonkin kaljatölkin jääkaapista. Näytti epäilyttävästi marketin halvimmasta päästä olevalta litkulta, mutta ainakin toinen veti rehellisesti olutta eikä mitään sokerilitkuja. Dustin katseli naista hetken aikaa, tai siis yritti esittää keskittyvänsä salaattiin, mutta vähän väliä huomasi vilkuilevansa naisen suuntaan kiinnostuneena. Sitten toinen alkoi esittää tarjouksiaan ja ratkaisujaan siihen heidän pieneen pulmaansa. Dustinin kulmat kohosivat hivenen, kun päästiin loppua kohden. ”But I didn’t even know you were here”, hän sanoikin, sillä miten helvetissä hänen olisi pitänyt tajuta antaa jokin vinkki tälle epämääräiselle perheentapaiselle, kun ei edes tiennyt, että nämä majailivat hänen kämpillään? Dustin nakkeli vielä viimeisiä haarukallisiaan salaatistaan ja kumosi sitten vissyvettä kurkustaan ennen kuin nousi baaritason ääreltä ja käski brunettea odottamaan.

Niinpä häivyttyään keittiöstä Dustin siirtyi kolistelemaan ja rymistelemään jotakin eteisen komeroiden luokse. Hän tiesi tasan tarkkaan mitä etsi, arveli sen olevan yhä vanhalla paikallaan komeron ylimmällä hyllyllä (ihme etteivät isä ja tämä perhe olleet löytäneet sitäkin pakatessaan hänen tavaransa) ja tulikin pian sen kanssa takaisin naisen luo olohuoneen puolelle. Hän sysäsi säilytyspussissaan olevan ilmapatjan sohvan viereen ja käveli takaisin keittiön puolelle korjaamaan aiempia jälkiään iltapalasta. ”I’m kind of tired and I really don’t want to argue for this shit anymore tonight so… Mi casa es su casa. At least tonight”, Dustin puheli päättäväisenä ja vei sen tyhjän salaattirasian roskiin ja tunki puoliksi juodun vissypullon jääkaappiin – jääkaappiin, joka nyt ei varsinaisesti pursunut ruokatarpeita. Äkillinen säälinpuuska uhkasi vallata miekkosen, kun hänen mielikuvituksensa alkoi loihtia tarinaa bruneten ja tämän oletetun perheen ympärille, mutta Dustin karisti moiset ajatukset mielestään ja palasi takaisin olohuoneeseen. Hän alkoi purkaa ilmapatjaa säilytyspussista ja saikin jo hetken päästä tökättyä patjan johdolla kiinni pistorasiaan, jolloin se alkoi hitaasti kerätä ilmaa itseensä ja täyttyä.

”Wanna give me one of those pillows? And perhaps this one, too?” Dustin nyökkäsi hetken päästä sohvalla oleviin koristetyynyihin pain ja nappasi myös nojatuolilla olevan viltin käsiinsä, katseli sitten sitä brunettea pää aavistuksen kallellaan. ”I’m Dustin.”

Yhden tyynyn Dustin saikin, vaikka olihan Debbien huomautus niistä hänen tyynyistään ihan paikkansapitävä. Ne toden totta olivat Dustinin tyynyjä. Toivottavasti niiden päällä ei oltu tehty mitään, mitä ei siveelliseksi voisi kutsua. Dustin kyllä tiesi, mitä niiden äärellä oli joskus tehty ja mitä ei, mutta hän ei välittänyt painaa päätään muiden jäljiltä oleviin tyynyihin. Toisaalta vaikutti siltä, että tyynyparat olivat joutuneet lähinnä saamaan finninaamaisen teinipojan hikiselän vasten itseään, kun tämä pelasi sitä hänen pelikonsoliaan. Ei vittu. Mistä lähtien hän oli ollut kiinnostunut koristetyynyistään? Mutta ei hänelle helvetti annettu muutakaan tekemistä tai jutunjuurta, kun se pian Debbieksi paljastunut brunettekin vain kiskoi sen unimaskinsa silmilleen ja ilmoitti alkavansa nukkua.

Dustin ei voinut olla naurahtamatta pienesti Debbien viimeiselle toteamukselle ennen kuin tuli hiljaista. Se unimaski oli kyllä ollut aika… Dustin tiesi, että jos olisi nähnyt esimerkiksi Camillella sellaisen, siskoparka olisi saanut kuulla siitä seuraavat kymmenen vuotta. Koska, ei vittu, ei sellaisia käytetty. Dustinilla ainakin tuli sellaisesta ihan helvetin hienostunut olo. Se nyt oli vähän ironista ottaen huomioon, kuinka elegantista pikkukultasormiperheestä hän tuli, mutta ehkä juuri siksi hän tiesi kymmeniä kermakakkuleidejä, jotka ottivat niitä kauneusuniaan juuri tuollainen unimaski naamallaan. Okei, ei juuri tuollainen, koska Debbien omassa oli varsin napakka käsky painua matkoihinsa. ”Goodnight, beauty”, Dustin ei voinut olla huikkaamatta Debbielle, kun oli itsekin päässyt ilmapatjalleen viltin alle – se toinen ei varmaan edes kuullut, kun vastausta ei tullut. Ehkä toinen tapasi nukahtaa nopeasti. Tai no, ehkä Dustinkaan ei olisi vastannut, jos joku olisi kutsunut häntä kaunokaiseksi*.

Aamulla Dustin tajusi heränneensä ensimmäisenä. Se johtui varmasti siitä, että olohuoneen ikkunan edustalla roikkuvat verhot päästivät kahden verhon välistä aamun kajoa reippaastikin ja juurikin siihen keskelle olohuonetta, johon hän oli ilmapatjansa edellisyönä parkkeerannut. Hän hieroi silmiään ja yritti vähän aikaa oikoa päänsä alla olevaa tyynyä paremmin ja vetää vilttiä korviinsa, mutta hitto, ei hän saanut enää unta. Hän yritti nousta istumaan patjansa reunalle, mutta eihän se mikään sänky ollut ja vieläpä vähän tyhjentynyt yön aikana, joten hänen perseensä suunnilleen upposi lattiaan, kun hän yritti moista. Painu vittuun veteli vielä unta palloon täyttä häkää eikä niistä makuuhuoneistakaan kuulunut muuta kuin vaimeaa kuorsausta, ovet olivat tiukasti kiinni. Kello oli jotain hieman yli seitsemän, kun Dustin vilkaisi puhelimestaan kelloa ja asteli sitten ylös noustuaan bokserisillaan keittiöön jonkin aamiaispurtavan toivossa. Tosin siellä jääkaapilla miekkonen kyllä tajusi saman tien, että se sisälsi vain Debbien ja kumppaneiden sapuskoja – jos niitäkään – eikä hän todellakaan hennonut syödä niitä, ei, kun oli saanut jo tietynlaisen käsityksen tästä nimenomaisesta pikkuperheestä.

Varsin köykäisen sisällön haalineesta jääkaapista Dustin saikin sitten ideansa. Hän palasi takaisin olohuoneeseen, vetäisi boksereiden päälle farkkunsa ja napitti paidan ylleen. Sukat, kengät, kello käteen. Dustin nappasi tärkeimmät pikkutavaransa ja paineli ulos, tosin vessan kautta, mutta kuitenkin. Hän nappasi Kian alleen ja kurvasi pois.

Takaisin Dustin ei suinkaan tullut reilun kolmen vartin päästä yksin. Ne kassit kourassa hän lampsikin sisälle, siis tarkemmin sanoen hän läväytti pian kolme muovikassillista lähimmän automarketin ruokatarvikkeita keittiöön, jossa piskuinen perhe olikin jo kokoontunut aamiaiselle. Debbie olikin ensimmäisenä älähtämässä niistä kasseista. ”Well, good morning to you, too. And kids, nice to see you too. I hope you slept well”, Dustin tervehti hyväntuulisena ja nosti kassit paremmin keittiön baarisaarekkeelle, jotta ne olisi siitä helpompi purkaa niin jääkaappiin kuin kuivakaappeihinkin. ”Well, now that I also live here, I guess I have to take part in grocery shopping. Who want some chocolate chip cereal?” Dustin selitti ensin Debbielle, kunnes katsahti nuorempiin, kun oli saanut käteensä yhdestä kassista muropaketin. Hän oli kaupassa arvellut, että varsinkin ne teinit pitäisivät sellaisista muroista. Ei siitä ollut kauaakaan, kun he olivat Devoninkin kanssa popsineet samanlaisia muroja aamiaispöydässä.

”Fresh oranges for the lady”, Dustin virnisti sitten Debbielle, kun onki toisesta kassista pussillisen appelsiinejä. Tuoreita, jep jep. Mistähän lienee nekin oli rahdattu maahan? Sen hän oli unohtanut katsoa kaupassa. Se Debbie – kuten eivät myöskään ne nuoret – paljoa puhua pukahtaneet siinä ajassa, kun Dustin purki kauppakassit kaappeihin ja tunki lopulta tyhjät kassit pariin kertaan taiteltuina tiskipöydän alapuolella olevaan kaappiin roskiksen viereen. Hän sai kaikessa rauhassa nojautua vasten pöytäsaarreketta ja kuljettaa katsettaan pitkin muissa paikallaolijoissa, eritoten Debbiessä. ”So”, Dustin pääsi lopulta rikkomaan hiljaisuuden, ”I was thinking to visit my work place today. It won’t take long, I guess. I’ll be back by five. We could do something good for dinner, or what do you think?”

*kauno akiseksi