And every time you ask, I'll pretend I'm okay

Joshua ei ollut odottanut sen leikkauksen jälkeisen ajan olevan ruusuilla tanssimista, mutta ei myöskään yhtään niin rankkaa kuin se oikeasti oli. Polveen sattui koko ajan. Se oli ensimmäinen tunne aamulla ja viimeinen ajatus, ennen kuin illalla vihdoin ja viimein nukahti. Mies ei uskaltanut napsia kipulääkkeitä tarpeeksi paljon - hän ei halunnut haksahtaa niihin ja jäädä koukkuun, tietäen varsin hyvin miten helppoa sekin saattaisi olla. Joshua eli mielummin sen kivun kanssa, jota lääkittiin parilla oluella ja yritettiin kiinni purtujen hampaiden lävitse pysyä kiinni tavallisessa arjessa. Kyvyttömyys tehdä asioita, joita ennen oli tehty, kävi kovasti psyykkeen päälle. Aamulenkit ja crossfitit olivat vain kaukainen ajatus, kun fysioterapiassa rampattiin ja se oli ainut liikunta jota edes kyettiin harrastamaan.

Fysioterapia oli tietenkin oma osansa siinä päivittäisessä, kasvavassa stressissä: joskus siellä kykeni tekemään iltapäivästä asioita, joita ei voinut tehdä aamupäivällä. Seuraavana päivänä saattoikin olla, että mitään edellisen päivän harjoituksista ei kyennytkään tekemään yhtä hyvin. Se oli äärimmäisen turhauttavaa. Kaikki jaksoivat toitottaa, että se oli ihan normaalia ja edistystä oli tapahtunut, mutta Joshua ei nähnyt asiaa niin. Tuntui, että fysioterapiassa ei saavuttanut mitään konkreettista ja haaveet paluusta jouluksi tuntuivat lipuvan sormien välistä. Mies yritti silti antaa kaikkensa ja kävi siellä kiduttamassa itseään ne sovitut viisi tuntia päivässä ja vielä joka ikinen päivä. Useimmiten iltapäivällä muuta ei sitten kyennytkään tehdä kuin painua sohvan pohjalle ja peittää jalka jääpussien alle. Kuntosalillakin käyminen oli jäänyt muutamiin hassuihin kertoihin, kun Joshuaa inhotti katsoa muiden työskentelyä ja treenaamista, kun itse oltiin kiinni kyynärsauvoissa. Ystäville ja sosiaalisessa mediassa yritettiin pitää lippua korkealle ja hymyillä. Sitä hymyilyäkin harjoitettiin niin paljon, että pelättiin välillä poskilihaksien puolesta.

Burnout ei tuntunutkaan enää kovinkaan kaukaiselta ajatukselta ja Joshua oli päätynyt jälleen hoitamaan hermojaan kaljalla. Sekään ei ollut yhtään sen terveempää kuin kipulääkkeiden napsiminen kuin ne olisivat karkkia, mutta tuntui paremmalta kahdesta pahasta. Mies joutui liikkumaan kyynärsauvoilla kotonaankin, vaikka uskalsi siellä tukeutua vain toiseen niistä. Hän eteni suhteellisen hyvin olohuoneesta keittiöön ja asetti tyhjän pullon tiskipöydälle, kaivaen jääkaapista täyden sen tilalle. Kyynärsauva laskettiin nojaamaan tasoon ja pullonavaajaa kuroteltiin tiskiltä. Kyynärpää huitaisi siinä samalla aiemman tyhjän pullon alas tasolta ja se hajosi iloisesti sirpaleiksi vasten keittiön laattalattiaa. "Fuck!", Joshua kirosi ja veti talouspaperirullan käsiinsä, kumartuen aiheuttamansa sotkun puoleen. Kyykistyminen ei tullut kysymykseenkään joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin käydä hitaasti istumaan. Toinen käsi pudotti sen operaation aikana tasoa vasten nojaamaan asetetun kyynärsauvan ja se päätyi myös lattialle ja senkin perään sai kiroilla.

Joshua keräsi sirpaleita aavistuksen varomattomasti samalla, kun yritti kuivata lattialta olutroiskeita ja onnistui leikkaamaan kämmentään. Useiden uusien kirosanojen ja käden heiluttelun jälkeen - joka mahdollisti rivistön pieniä veripisaroita pitkin lattiaa - mies tyytyi vain huokaamaan syvään ja painamaan takaraivonsa vasten keittiösaraketta takanaan. Hän oikaisi jalkansa ja kääri pari palaa paperia iloisesti vuotavan kätensä ympärille. Lattialla olevia sirpaleita, verta ja olutta katsottiin hetki ja huokaistiin uudestaan. Takaraivoa paukutettiin muutaman kerran tasoon sen takana ja kuroteltiin ottamaan pöydältä sinne jäänyt täysi olut. Siitä otettiin pitkä hörppäys. "This is so fucking great.", Joshua mutisi itsekseen ja ummisti silmänsä. Polvea kivisti jo valmiiksi eikä tuntunut aiheelliselta alkaa miettiä miten helvetissä sieltä lattian tasosta pitäisi päästä ylös. Kyynärsauvasta ei juurikaan olisi apua ja ryömiminen ei tulisi kuuloonkaan sen polven kanssa. Luultavammin mies saisi kiipeillä apinan tavoin tasoja pitkin ja yrittää ponnistaa pystyyn yhden jalan varassa ja samalla varoa astumasta siihen tekemäänsä sotkuun. Pelkkä ajatuskin tuntui niin suuritöiseltä, että siihen lattialle jäätiin vielä ihan mielellään. Lisäksi ne aiemmin nautitut alkoholijuomat saattoivat helpottaa sitä päätöstä jäädä istuskelemaan keskelle omaa keittiötä.