Tell me what you really like - baby, I can take my time

Martha's OOTD

Vuodenvaihde oli pyyhkinyt Marthan ohi melkein humisten, ja tuonut mukanaan paineet uuden elämänvaiheen aloittamisesta. Hän oli suhtautunut hieman todellisuuspakoisesti hiljalleen valmistuvan opinnäytteensä kirjoittamiseen, ja keskittynyt melkein liiaksi freelance-toimeksiantoihinsa, joita oli saanut varsin tyydyttävään tahtiin. Valmistumista normaalisti seuraava, vakaamman työn hakeminen ei ollut käynyt Marthan mielessä kuluneen puolivuotisen aikana, kuin korkeintaan leikkimielisenä ajatuksena, mutta kun Alyson oli vinkannut hänelle Rhodes Groupin etsivän uutta junior data security developeria, oli Martha lopulta päätynyt lähettämään näille ansioluettelonsa. Nopea kutsu työhaastatteluun oli silti tullut yllätyksenä, ja hetken aikaa nainen oli harkinnut jättävänsä koko homman. Mihin hän tarvitsi uutta työtä, kun opinnot olivat vielä viimeistelemättä, ja nykyinenkin työ teki hänet aivan riittävän onnelliseksi? Kun Martha oli puolustellut nykyistä työtilannettaan, Alyson oli huomauttanut hänen rakastavan verkkosivujen suunnittelua lähinnä siksi, että se oli hänelle niin helppoa. Ystävä oli tässä ehkä oikeassa, ja lopulta Martha oli kuin olikin päätynyt seisomaan Rhodes Groupin toimiston vastaanottotiskille kello 13.50 sinä maanantaina.

”Hi, I’m having an interview at two o’clok. Martha Price, it’s for the junior data security job”, Martha esitteli itsensä tiskillä istuvalle huolitellun näköiselle naiselle, joka tottuneesti tietokoneensa näyttöä vilkaistuaan tarttui toimistopuhelimeen. Martha vaihtoi hermostuneena painoa jalalta toiselle ja vilkuili ympärilleen huoneessa. Se oli hänen makuunsa melkein kliinisesti sisustettu, mutta sellaisia kai toimistot yleensä olivatkin, puhtaita ja huoliteltuja. Kun vastaanoton nainen sai luvan lähettää hänet sisään, Martha oikaisi selkänsä ja hypisteli tietokoneensa ääriviivoja laukkunsa pinnan läpi: tietenkin hän oli ottanut sen mukaan, eihän hän lähtenyt juuri minnekään ilman. Ennen sisään astumista Martha vielä suoristi bleiserinsä helmaa. Alyson oli käskenyt häntä pukeutumaan siististi, ikään kuin hän ei aina tekisi niin. Martha oli totellut ystävänsä neuvoa, mutta jättänyt kuitenkin tämän ehdottamat korkokengät kaappiin, ja vetänyt sen sijaan jalkaansa valkoiset conssit. Tuskin haastattelijaan tekisi vaikutusta se, että hän kaatuisi rähmälleen tämän päälle, eikä hän sitä paitsi ollut lakimies kuten Alyson, vaan ohjelmoija.

Astuttuaan sisään hänelle osoitetusta ovesta, Martha tunnisti nopeasti häntä vastassa olevan miehen firman perustajaksi, Jacob Rhodesiksi. Hän ei ollut osannut odottaa, että mies hoitaisi haastattelut itse, mutta oli tietenkin suorittanut jonkin verran taustoitusta mahdolliseen tulevaan pomoonsa liittyen. ”Thank you for having me”, Martha sanoi esiteltyään itsensä ja puristettuaan miehen kättä jämäkästi. Sellaiset tilanteet eivät missään nimessä olleet hänen mukavuusaluettaan, ja istuutuessaan nainen tunsikin pienen hermostuneisuuden vellovan sisuskalujensa ympärillä. Hän oli hyvä ohjelmoija ja vaatimattomastikin sanottuna kohtalaisen hyvin selvillä tietoturva-asioista, mutta hän ei ollut tottunut markkinoimaan itseään tällä tavalla, ja Rhodesin katse tuntui melkein pelottavan tarkkaavaiselta. ”Yes, that’s what I’m here for”, hän varmisti kun mies tiedusteli hänen hakemastaan työpaikasta. Samalla hän laski laukkunsa nojaamaan tuolinsa jalkaan ja otti sitten hitusen mukavamman asennon. Kyllä tämä tästä.

”Well”, Martha aloitti ja pyrki parhaansa mukaan unohtamaan, että haastattelussa tosiaan oli kyse hänen tulevaisuudestaan. ”How far should I go? Umm… I’m born and bred in NYC, so I’ve done all my schooling here. Currently I’m studying at the Courant Institute, majoring in computer sciences and mathematics”, hän jatkoi ja nojasi kättään paremmin tuolin käsinojaan rentoutuakseen. Courant oli yksi maan parhaista matemaattisten aineiden tiedekunnista, joten tuskin hänen tarvitsisi selittää sitä sen enempää. ”I’m graduating this spring, so this is bit of an early bird thing.” Nainen päästi pienen, karhean naurahduksen karkaamaan huuliltaan. Mitä hänen oikeastaan olisi pitänyt kertoa, ilman että sortuisi epäammattimaisuuksiin? Itsestään kertominen tuntui yllättävän henkilökohtaiselta, eikä hän ollut ennen ollut tällaisessa tilanteessa, mikä valitettavasti juuri sillä hetkellä tuntui kivuliaan ilmiselvältä. Rhodesin kasvoilta ei kuitenkaan ollut luettavissa minkäänlaisia ärtymyksen merkkejä, joten ehkä hänen ulosantinsa ei ollut yhtä heikkoa, kuin hänestä itsestään tuntui. ”Computers and technology are something I’m always been good at. Even as a child. Lately I've been working as a web designer, and I’m writing my thesis about rendering and 3D-graphics, but data security has also been kind of an hobby of mine”, hän tunnusti. Oliko typerää myöntää, että haettu ala oli enemmän harrastus kuin varsinainen osaamisalue? Ehkä, mutta nyt oli ainakin liian myöhäistä. ”Would you like to know more about my former projects or thesis?” hän kysyi sitten ja suoristi hieman valahtanutta ryhtiään.

Martha nyökkäsi hyväksyvästi, kun mies totesi työnhaun olevan valmistautumista tulevaisuuteen. Jokin lähestyvässä valmistumisessa todellakin loi tarvetta suunnitella tulevaa muutamaa kuukautta pidemmälle, mikä oli suoraan sanottuna Marthalle jokseenkin harvinaista. Koko opiskeluaikansa hän oli elänyt hyvin pitkälti nykyhetkessä, tarttunut hänelle tarjottuihin tilaisuuksiin sitä mukaa kun niitä sattui eteen, mutta oliko hän koskaan kunnianhimoisesti tavoitellut mitään samalla tavalla kuin esimerkiki Josh, yksi hänen kolmesta kämppäkaveristaan? Tuskinpa. Josh tuntui aina pyrkivän kaikessa korkeammalle, ja tämän rinnalla Martha vaikutti varmaan lähinnä virtausten riepottelemalta meriheinältä. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, etteikö hän olisi ollut ylpeä osaamisestaan ja halunnut kehitty. ”I only reach for things I want, can and will learn”, nainen sanoi ja katsoi Rhodesia jokseenkin haastavasti. Haaste oli vain hädintuskin siellä, koska muuhun rohkeus tuskin olisi riittänyt, mutta tärkeintä oli että se oli heitetty. ”So it might have been only a hobby until now, but I wouldn’t dare to waste your time if I wasn’t willing to learn”, hän jatkoi lähes samaan hengenvetoon ja vilkaisi Rhodesin käsiin, jotka olivat lopettaneet paperien hypistelyn. Hän pystyisi tähän. Katse nousikin nopeasti takaisin miehen kasvoihin. Pitäisi olla itsevarma. Kaikista puutteistaan huolimatta näissä asioissa hän oli oikeasti hyvä.

Kun nainen pääsi kertomaan projekteistaan — siitä toistaiseksi hieman kitsaasti edistyvästä opinnäytteestäkin — puhuminen muuttui helpommaksi. Hän selosti joitain asioita laveasti, mutta toisissa päätyi menemään syvällekin yksityiskohtiin. Ei ollut mikään salaisuus, että Martha saattoi uppoutua näihin vesiin pitkiksikin ajoiksi, ja erityisen kiinnostavien projektien selostaminen sai hänet vieläkin innostumaan. Oli onni ettei Rhodes Groupin rekrytointia hoitanut joku erillinen henkilöstöpäällikkö: sellainen tuskin olisi jaksanut kuunnella hänen juttujaan liittyen ohjelmointiin ja verkkosuunnitteluun. Mutta tietenkin tässäkin haastattelussa tuli lopulta hetki, jolloin oli palattava takaisin epämukavuusalueille. Omista töistä puhuminen oli saanut Marthan rentoutumaan, ja tietenkin häntä hiveli se, että Rhodes piti hänen kokemustaan jossain määrin vaikuttavana. Se ei kuitenkaan estänyt häntä jännittymästä hieman uudelleen, kun palattiin häneen itseensä, siihen miksi hän haki tätä työtä. Miksi tosiaan? ”To be honest, I think the main reason is that I need the change. I love being my own boss and not to brag or anything, but web designing is something I do really well. However, you work with things I’m always been interested in. It doesn’t seem reasonable to ignore that anymore and this feels like the right time and place to take a step towards it”, nainen pohti, kurtisti kulmakarvojaan ja siveli hieman epävarmana tuolinsa käsinojaa. Oliko se täysin naurettava vastaus? Rhodesin katse tuntui haastavan häntä, mutta Martha ei ollut aivan varma miten hänen olisi pitänyt tähän haasteeseen vastata. Rhodes näytti sellaiselta ihmiseltä, joka oli aina tiennyt täsmälleen mitä haluaa, ja tehnyt kaikkensa sen saavuttamiseksi. Martha tiesi, ettei itse ollut sellainen ihminen. ”So my reasons are utterly selfish I guess. I think your company could offer me something new and interesting to wrap my head around, and I believe that I could offer you something too. That’s why I’m here.”

Se että Jacob Rhodes nojasi sillä tavalla kyynärpäihinsä ja katsoi häntä sen näköisenä, kuin pystyisi millä hetkellä tahansa lukemaan häntä kuin avointa kirjaa, tuntui omituiselta. Jos hän alkaisi ylistää omaa ainutkertaisuuttaan, mies näkisi varmasti suoraan hänen lävitseen. Onneksi tämä näytti juuri sillä sekunnilla oivaltavan jotain, ja pian mies kysyikin olisiko Martha halunnut juotavaa. ”Coffee, always coffee”, hän vastasi helpottuneena, peittäen ehkä huojennustaan hieman heikosti. Se lyhyt hetki jonka Rhodes vietti puhelimessa sihteerinsä kanssa tarjosi Marthalle tilaisuuden koota ajatuksiaan. Jonkin verran helpotti sekin, että mies nojautui kahvit tilattuaan takaisin tuolinsa perukoille, jolloin tämän kaikkitietävän näköiset silmät eivät enää porautuneet suoraan Marthan mielen synkimpiin sopukoihin. Mitä ne sitten ikinä olivatkaan. Martha rypisti taas kulmakarvojaan mietteliäänä. ”I’m not gonna tell you that I’m some super human who will solve all your problems, because that wouldn’t be true. But I do think you should hire me, because there’s so much I can give. When I decide to work on something, I always do it as well as is humanly possible. I dare to assume you’re the same”, nainen selitti ja hymyili lopuksi kevyesti. Hänellä ja Rhodesilla tuskin oli paljoa yhteisiä luonteenpiirteitä, kun otti huomioon että mies oli miljoonayrityksen johdossa ja ilmeisesti kaikin muinkin tavoin elämässään menestynyt, mutta ehkä tämä yksi asia. Martha käänsi katseensa hetkeksi pois miehestä, kun huoneen ovi avautui ja tämän sihteeri käveli työpöydän luokse heidän kahvejaan kantaen. Martha kiitti kohteliaasti omasta kupistaan, hymyili naiselle ja hengitti hetken kahvin jumalallista tuoksua.

Oli oikeastaan kummallista, miten selvästi Martha nyt halusi tämän työn. Paikalle tullessaan hän oli vielä ajatellut, että kävisi tekemässä parhaansa ja se riittäisi, oli tulos mikä tahansa. Nyt tilanne tuntui kuitenkin jo monimutkaisemmalta. ”Well obviously I have some questions”, nainen myönsi ja otti varovaisen huikan kuumasta kahvistaan. Hän ei laskenut kuppia pöydälle, vaan jäi pyörittelemään sitä käsissään. ”As I told you, I still have to write my thesis. Are you willing to give me time for that?” Martha kysyi, nojautui paremmin tuolinsa selkänojaan ja risti jalkansa ainakin näennäisen rennosti. Kysymys oli pakollinen, koska valmistumistaan Martha ei voinut enää lykätä hyvänkään työpaikan uhalla. Se tulisi kuitenkin eteen ennemmin tai myöhemmin. ”I’m willing to work hard and split my days, but after all there is only 24 hours to use”, hän naurahti. Nukkuminen ei tietenkään ollut ongelma. ”Do you have strict office hours?”, nainen kysäisi sitten vielä asiaan liittyen. Ei hän aikonut sanoa että valvoi mielellään pitkin öitä töiden tai milloin minkäkin parissa, mutta kahdeksasta neljään työpäivät voisivat olla melkoinen haaste myös sen takia, että hänen olisi ehkä vielä käytävä yliopistolla seminaari-istunnoissa. Kun työajat oli käsitelty varsin tyydyttävästi, Martha haroi vapaalla kädellään hiuksiaan. Oliko hänellä vielä kysyttävää? Tietenkin se ilmeisin. ”This might surprise you, but I would lie if I told you that the salary didn’t interest me”, hän virnisti. "So that's something I'd like to hear about."  

Oikeastaan koko haastattelun ajan Martha oli odottanut, että sanoisi jotain väärää ja pilaisi mahdollisuutensa koskaan työllistyä Rhodes Groupille tai millekään muullekaan vakavasti otettavalle firmalle New Yorkissa. Niin ei kuitenkaan näyttänyt käyvän, mikä tuntui melko uskomattomalta. Martha oli parhaansa mukaan tarkkaillut haastattelijansa kasvoja omien puheidensa aikana, mutta kertaakaan Jacob Rhodesin ilme ei ollut venähtänyt tai muuttunut muutenkaan radikaalisti negatiiviseen suuntaan. Tämä oli näyttänyt korkeintaan mietteliäältä, ja sehän saattoi olla hyväkin asia. Marthan kaikki kommentit eivät olleet olleet ihan loppuun asti punnittuja, ja esimerkiksi Alysonilla olisi voinut olla pientä palautetta annettavana ystävänsä työnhakutaidoista, minkä vuoksi Rhodesin kommentit saivatkin naisen yllättymään hieman. Täynnä yllätyksiä, hänkö? Kenties vielä kummallisempaa oli ajatella, että hän oli ensimmäinen kandidaatti, joka oli onnistunut vakuuttamaan miehen siitä, että todella halusi tämän työn. Eihän hän ollut paikalle tullessaan vielä tiennyt sitä itsekään. Jokin tilanteessa oli kuitenkin tuntunut oikealta, ja nyt Martha jo tiesi, että pettyisi jos Rhodes ei antaisi hänelle mahdollisuutta. Eivät epämukavuusalueet hänellekään olleet niitä paikkoja, joissa hän mieluiten aikaansa vietti, mutta joskus muutoksen eteen oli nähtävä vaivaa. Niinpä nainen päätyi vain nyökkäämään sen merkiksi, että mies oli tosiaan osunut oikeaan.

Tuntui kieltämättä vähän nurinkuriselta, kun kysymysten asettaminen siirtyi hänen vastuulleen, mutta tietenkin tämäkin oli tehtävä. Vastaus opinnäytteen kirjoittamisesta saatiin nopeasti, ja tahaton hymy nousi Marthan huulille. ”I promise you, when I’m working I put all my concentration on it. You’ll see”, hän vastasi, eikä Rhodes tietenkään voinut tietää mikä häntä ajatuksessa huvitti. Töihin keskittyminen oli tosiaan jotain, minkä Martha teki melkein häiritsevän hyvin. Hänen kämppiksensä menettivät siihen vähän väliä hermonsa, koska oli kuulemma mahdotonta olla niin keskittynyt, ettei kuullut omaa nimeään tai nähnyt mitään ympärillään. Marthalle se oli normi. Nainen hörppäsi taas kahviaan, kun mies alkoi kertoa erilaisista työntekijöistään. Sellainen liikkuva aikataulutus ja sijainti sopisi Marthalle paremmin kuin hyvin, tietenkin koulun takia, mutta myös ihan periaatteesta. ”Well I suppose your company wouldn’t be highly successful if you didn’t hold all the reins”, nainen vastasi itsekin hieman huvittuneesti. Lausahdus ei ollut mielistelevä, vaan pikemminkin ymmärtäväinen. Ehkä Rhodes oli super human, ehkä ei, mutta selvästi tämä halusi olla hyvin perillä firmansa asioista. Ei tämä muuten olisi hoitanut rivityöntekijän haastattelua itse. Ja sen perusteella mitä Martha miehestä ja firmasta tiesi, tämä oli aloittanut hyvin nuorena. Sellainen vaati vakaata omistautumista. ”And who would need the sleep anyway”, Martha virnisti vielä loppuun. Hän rakasti nukkumista, muttei aina tiennyt missä välissä siinä onnistui.

Palkka-aiheeseen päästessä Martha pyrki vakavoitumaan hieman. Hän seuraili tarkkaavaisesti miten Rhodes kävi läpi papereitaan, joihin alustavia laskelmia oli ilmeisesti tehty. Tietenkään Martha ei yltänyt lukemaan niitä paikaltaan, joten konkreettisesti hänen oli tyydyttävä kahvinsa siemailuun sillä välin, kun mies etsi lukuja. Miehen heitto ja sen perään esitetty kysymys sysäsivät naisen hieman pois raiteiltaan. ”Really? You are?” hän kysyi aidon hämmästyneesti. Haastattelu oli mennyt yllättävän hyvin, mutta ei Martha ollut todellakaan osannut olettaa, että mies noin vain ilmoittaisi palkkaavansa hänet. Hän ei edes ehtinyt kunnolla reagoida, ennen kuin Rhodes pääsi asiaan ja alkoi puhua työn palkkauksesta. Kuullessaan arvioidut vuositulot Martha oli vähällä vetää kahvit henkitorveensa. Hän yritti paikkailla tilannetta nostamalla käden suunsa eteen ja yskimällä mahdollisimman hillitysti, mikä ei kuitenkaan peittänyt alleen toteamusta siitä, että Martha pääsisi kyllä palkasta yli. Oliko mies tosiaan sanonut niin? Martha ei ollut eläissään tienannut niin paljon rahaa! Hän olisi ollut valmis suostumaan jo ensimmäiseen tarjottuun summaan ilomielin, mutta Rhodesilla oli ilmeisesti jotain muuta mielessä. Kun mies veti yli alkuperäisen summan ja kirjoitti sen tilalle uuden samalla puhuen, Martha alkoi tosissaan uskoa, että tämä oli jonkinlaista unta. Hän tuli ensimmäistä kertaa oman alansa työhaastatteluun, sai heti paikan ja oikeastaan ylennyksenkin suoralta kädeltä? Jacob Rhodes ei voinut olla todellinen. Hän oli täysi aloittelija, ja siinä mies nyt istui tarjoamassa hänelle mieletöntä työpaikkaa ja palkkashekkiä jollaista hän ei ollut eläissään nähnyt.

”I didn’t think this was going to be that easy”, nainen myönsi ja samalla hetkellä räväkkä puna nousi hänen poskilleen. Kuka sanoi tuollaista? Idiootti. Martha laski nopeasti katseensa niihin papereihin, jotka Rhodes oli hänelle ojentanut. Työsopimus ja siihen liittyviä salassapitoasiakirjoja. Hän selasi niitä tarkasti, mutta äskeinen möläytys ja punoittavat posket kieltämättä vähän häiritsivät keskittymistä. Onneksi seuraava asia, jonka Rhodes sanoi avatessaan suunsa, oli että Martha voisi viedä paperit kotiin. Nainen nosti katseensa papereista, vilkaisi sitten niitä uudelleen nopeasti ja palautti katseensa miehen kasvoihin. ”So here’s the deal: I’m going to pretend that I need time to think, and I’m going to take these home with me. But to be candid, I’m all yours”, hän sanoi. Martha oli haastattelun alusta lähtien tiennyt, että ottaisi kaiken mitä Rhodes hänelle tarjoaisi. Ja tämä tarjosi nyt aika paljon. ”Can we also pretend that I didn’t call this easy? Because it wasn’t, it was a great interview”, hän lisäsi ja irvisti nolostuneena. Kaikkea hän typerästä suustaan päästi, Alyson läimisi häntä ympäri korvia kun kuulisi. Onneksi Rhodes ei tuntunut ottavan hänen hölmöilyjään liian vakavasti, vaan sen sijaan mies ehdotti kierrosta toimistossa. Luonnollisesti Marthaa kiinnosti nähdä, miltä hänen tulevaisuuden työpaikkansa näytti, joten hän vastasi tarjoukseen myöntävästi. ”If I was you I’d only show the good spots”, Martha vitsaili samalla kun taitteli sopimuspaperit huolellisesti kahtia, ja sujautti ne laukkuunsa tietokoneensa viereen. Siellä ne olisivat hyvässä turvassa. Hän joi vielä hetkeksi pöydälle unohtuneen, jo hiukan viilentyneen kahvinsa loppuun, ja kiirehti sitten ulos ovesta, jota Rhodes varsin kohteliaasti piti hänelle auki.

Päästyään aulaan he pysähtyivät seisomaan eräänlaisen opastaulun eteen, ja Martha silmäili sitä samalla kun mies puhui. Taulussa oli tosiaan lueteltu mitä mistäkin kerroksesta löytyi, joten se varmasti helpottaisi toimistolla navigointia huomattavasti. Syystä tai toisesta Marthan suunnistustaidot olivat aika heikot: vain omat asuinalueensa Brooklynissä hän saattoi sanoa tuntevansa hyvin. Muualla — siis myös sisätiloissa — hänen liikkumisensa oli usein melko avutonta. Jos eksymisen mahdollisuus oli, hän onnistui usein käyttämään sen. ”I do, it seems very well organized”, nainen totesi silmäillessään toimistokarttaa. Kun Rhodes selosti ylimmän kerroksen toiminnoista, Martha katsahti taulusta tämän suuntaan, ja nyökkäili kiinnostuneena. Miehen heitolle ”heidän” pitämisestään lähellä Martha naurahti. ”I know you’re not kidding, don’t try”, hän vastasi, eikä oikein ymmärtänyt itsekään mistä sellainen kummallinen, röyhkeyttä hipova luonnollisuus kumpusi. Rhodes oli hänen tuleva pomonsa, tilanteen olisi pitänyt olla kaikin puolin omituinen ja ehkä painostavakin, mutta sen sijaan Martha tunsi olonsa yllättävän rennoksi. Hän oli onnistunut tänään, ja se tuntui loistavalta. Lisäksi Rhodes oli tilanteessa niin luontevasti, että tämän seurassa olisi ollut hyvin vaikeaa olla kiusaantunut. ”I’d love to see my future office, even if it’s just a potential one. Please show me”, Martha sanoi ja kuulosti kaiketi aika innostuneelta.

Kun mies lähti johdattamaan häntä käytävää pitkin, Martha silmäili samalla ympärilleen. Koko toimiston läpi jatkui se lasia ja vaaleita pintoja yhdistelevä tyyli, jota Martha oli haastatteluun saapuessaan pitänyt melkein kliinisenä. Aulat olivat kuitenkin paljon sisäpuolta hiotumpia, ja Martha piti siitä, että toimistosta näki, että siellä tehtiin töitä. Toki ihmisetkin vaikuttivat asiaan. Kaikki pöydät eivät suinkaan olleet täynnä, mutta monissa huoneissa oli ihmisiä täydessä työn touhussa. Muut varmaan työskentelivät joko kotoa, tai vasta illemmalla. Heidän ei tarvinnut kävellä kauaa, kun he saapuivat asuttamattoman näköisen toimiston eteen, ja Rhodes ohjasi Marthan sisään. ”This could be mine?” nainen kysyi ja vilkaisi miestä vähän epäuskoisena. Toimisto oli hyvän kokoinen, ja vaikka sen pöydät ja hyllyt olivat tyhjiä, kalusteet olivat silti paikallaan. Huoneen etuseinä oli pelkkää lasia kuten muidenkin toimiston huoneiden, ja työpöydän takan avautui melkein koko seinän korkuinen ikkuna, josta valo nyt tulvi sisään. ”I’ve never had an office, so I must admit that this feels kinda crazy”, Martha myönsi kävellessään peremmälle. Ensimmäisenä hän suuntasi ikkunalle, ja osa hänestä olisi halunnut laskea kätensä sen pinnalle ihan vain kokeillakseen oliko sitä edes olemassa. Sormenjälkien pelossa hän ei kuitenkaan tehnyt niin, vaan kääntyi takaisin takanaan seisovan Rhodesin puoleen. ”I think I can see myself here. It's definitely a good spot”, hän sanoi ja istuutui naurahtaen tuoliin työpöydän taakse, kaivaen sitten kokeilevasti koneen laukustaan ja katsellen hetken miltä se näytti. ”I’m sorry, I’m acting super wierd. How embarrassing.” Ehkä hänen olisi sittenkin pitänyt jo allekirjoittaa työsopimus, ettei Rhodes tulisi toisiin aatoksiin hänen omituisuutensa vuoksi. Mutta hän vain oli jotenkin hämmentynyt siitä kaikesta.