member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jan 17, 2017 17:14:54 GMT 2
Post by moa on Jan 17, 2017 17:14:54 GMT 2
FRIDAY 27th of JANUARY 2017 RHODES GROUP OFFICE @ MANHATTAN MARTHA PRICE & JACOB RHODES Olisi ollut valetta väittää, ettei kokopäivätyön ja opiskelun yhteensovittaminen ollut rankkaa. Se oli ainakin näin aluksi jopa rankempaa, kuin Martha oli osannut odottaa. Hän oli aloittanut työskentelyn Rhodes Groupin palveluksessa sen viikon maanantaina, ja ensimmäiset päivät olivat menneet uuteen työpaikkaan, työkavereihin ja työskentelytapoihin tottumisessa. Hänet oli sijoitettu osaksi kehitystiimiä, jonka pääasiallinen tehtävä oli uusien ja entistä vahvempien datansuojausmenetelmien kehittäminen, sekä niiden kokeileminen käytännössä ennen varsinaista käyttöönottoa. Martha ei ollut tehnyt sellaista työtä aiemmin, vaikka olikin ollut kiinnostunut tietosuojien rajoituksista ja uusista salausmenetelmistä jo jonkin aikaa. Aluksi uudelle alueelle heittäytyminen oli siis tuntunut pelottavaltakin, mutta melkein pelkästään hyvällä tavalla. Viikon kuluessa hän oli kuin olikin alkanut päästä hommasta jyvälle, ja vietettyään osan torstaista opinnäytteensä suunnittelun parissa, hän oli jäänyt perjantai-iltana toimistolle hieman pääasiallista perehdyttäjäänsä Paulia pidempään. Junior developerina häneltä ei vaadittu ihmeitä, vaan työhön paneutuminen oli saanut tapahtua hyvin pitkälti omalla painollaan, mutta ei hän kuitenkaan halunnut jäädä heti ensimmäisellä viikollaan jälkeen edes ajatuksen tasolla. Niinpä kun Paul oli ennen kotiinlähtöään heittänyt hänelle idean mietittäväksi viikonlopun aikana, oli Martha aikonut kehitellä sitä ihan pienen hetken. Tarkoitus oli ollut vilkaista vähän, ja palata sitten asiaan maanantaina, mutta yllättäen ajatus olikin lähtenyt kehittymään, ja tietenkin siinä oli käynyt kuten Marthalle niin usein: hän oli menettänyt ajantajunsa. Havahtuessaan työpöytänsä äärestä Martha ei ensin ollut varma mikä oli kiinnittänyt hänen huomionsa. Hän katsoi edessäään olevaa näyttöä, vilkaisi papereitaan ja tyhjää kahvikuppiaan, ja nosti vasta sitten katseensa työpisteestään. Näin tehdessään Martha huomasi jotenkin odottavan näköisen Jacob Rhodesin katselevan häntä huoneen ovelta. Hämmentynyt ja hieman nolostunutkin ilme kohosi naisen kasvoille: kauankohan pomo oli ehtinyt seisoa siinä? Nopea kellon vilkaisu kertoi, että hän oli ollut täysin keskittynyt uuteen tehtävänantoonsa ainakin edellisten kolmen tunnin ajan. Paul oli tehnyt lähtöä toimistolta kahdeksan maissa, ja kello näytti nyt kahtakymmentä yli yhtätoista. Huoneessa oli ikkunan takana avautuvasta yöstä johtuen hämärää, eikä Jacobin takaa käytävästäkään enää loistanut yhtä kirkasta valoa kuin aiemmin, joten viereiset työhuoneet olivat varmaan jo tyhjillään. ” Oh, sorry, did you say something?” nainen kysyi nolona, ja suoristi automaattisesti ryhtiään. ” I was lost in my thoughts I guess… I was working on my thesis most of yesterday, so I had some catching up to do…”, Martha selitti ja piti tahattoman mietintätauon haroen sekavasti hiuksiaan — takaisin maan pinnalle putoaminen aiheutti aina hetkellistä hämmennystä, ja naisen piti tosiaan yrittää kasata ulosantiaan. ” Didn’t mean to work quite this late though, but I suppose I lost the track of time”, hän höpisi ja kasasi pöydälle levittämiään papereita syrjään. Hänellä oli tapana hahmotella asioita paperille työskentelyn lomassa, ja vaikka räpellykset nyt näyttivät jokseenkin käsittämättömiltä, hän varmasti saisi ajatuksistaan taas kiinni kun palaisi niiden pariin. Vasta tässä vaiheessa hän tajusi ettei ollut antanut miehelle mahdollisuutta vastata esitettyyn kysymykseen. ” I’m sorry I’m rambling like this, so did you?” hän lopetti papereidensa siirtelemisen ja nosti katseensa takaisin mieheen, joka edelleen seisoi ovensuussa jokseenkin huvittuneen näköisenä.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Jan 17, 2017 23:45:17 GMT 2
Post by julle on Jan 17, 2017 23:45:17 GMT 2
Jacob’s ootdJacob oli saapunut toimistolle vasta puolen päivän aikaan ja linnoittautunut kokoushuoneeksi koko päiväksi. Alkuviikosta aloitettua presentaatiota oli työstetty koko päivä, jonka aikana Jacob ei ollut ollenkaan kiinnittänyt huomiota siihen mitä ympärillään tapahtui. Ihmisiä tuli ja meni pitkin päivään toimistossa, jotkut jopa uskalsivat tulla vaihtamaan muutaman sanan itse johtajan kanssa, kunnes painelivat matkoihinsa huomattuaan Jacobin, joskin kireän olemuksen. Kireä olemus ei suinkaan johtunut niistä ihmisistä ja heidän rupattelun tarpeesta, vaan mies oli yksinkertaisesti keskittänyt koko focuksensa siihen projektiin joka hänellä oli käsillä. He olivat saaneet uuden asiakkaan, joka halusi seuraavan viikon maanantaiksi suunnitelman siitä, mitä Rhodes Group pystyi tarjoamaan tietoturvan saralta, sekä tietty kaikki mahdolliset kulut jotka menivät sellaisen pystyttämiseen. Jacob ei siis ollut vain toimitusjohtaja, joka istui omassa toimistossa ja pyöritteli mietintäpalloaan. Ehei, sen sijaan mies halusi yhtä lailla itsekin osallistua erilaisiin projekteihin ja tapaamisiin, jotta ei unohtaisi mitä oikea työnteko oli kaiken sen johtajuuden ohella. Niinpä koko päivä pääosin kului tietokoneen päätettä ja valkokangasta tuijotellen, johonka hän heijasti kaiken mitä värkkäsi koneensa ääressä. Kultainen sihteerineitokainen, Sonya kävi silloin tällöin tiedustelemassa, halusiko herra kahvia tai ruokaa – mutta noina kertoina ainoastaan kahvi riitti pitääkseen herra Rhodesin jotenkin kartalla. Vatsa lukuisia tunteja myöhemmin Jacob havahtui siitä projektista todellisuuteen. Ilta, tai tässä tapauksessa kun Jacob vilkaisi ranteessaan olevaa rannekelloa, hän huomasi päivän vaihtuneen illaksi ja illan vaihtuneen yöksi ilman että oli huomannut. Hän nojaili kyynärillään pöytään ja tuijotti laiskasti tietokoneensa ruutua, ennen kuin hieraisi kasvojaan. Käteen napattiin seuraavaksi puhelin, jonka näyttöä tuijotettiin mietteliäänä. Puhelimen suojakoodi avattiin ja niin Jacob näppäili suosikki kiinalaisensa numeron. Muutaman hälytysäänen jälkeen ravintolasta vastattiin ja kuljetuksen kera. Sen ruokalastin tuomiseen menisi kuulemma puolituntia, joten Jacob pystyi sen aikana selailla päivän aikana tulleet sähköpostit ja lync viestit, jotka hän oli ignorannut julmasti projektinsa myötä. Puoli utntia myöhemmin hissi kilahti ja lähetti asteli sisälle, jolloin Jacob nousi tuolilaan ja meni tuota vastana. Hän maksoi tilauksen ja antoi sen lisäksi hyvän tipin, ennen kuin toivotti hyvät illat ja palasi kokoushuoneeseen. Ruokaa tuli tilattua enemmän mitä Jacob yksin söisi. Take away rasiat leviteltiin pöydälle ja samalla Jacob huomasi valon kajastavan yhdestä toimistosta. Kulmiaan kurtistaen hän jätti syömisen vielä niikseen ja paineli sitten huoneen ovelle, nähdäkseen Marthan vielä olevan paikalla. Huvittunut, mutta tyytyväinen hymy nousi miehen huulille, kun hän nojasi oven karmiin. “ Miss Price. Martha dear?”, Jacob huhuili ja jonkun ajan kuluttua nainen havahtui hänen läsnäoloonsa. Naisen selittelyä kuunneltiin hymyillen, jonka aikana Jacob vilkaisi olkansa ylitse kokoushuoneen puoleen. Ruokaa oli liikaa ja rehellisesti sanottuna Jacob kaipasi seuraa näin pitkän päivän jälkeen. Kotiin ei kuitenkaan huvittanut vielä mennä, joten siitä hän sai ajatuksen. Niin hyvän, millä pääsisi hiukan paremmin tutustumaan heidän uuteen työntekijään. “ Darling, relax. I just thought to come and ask if you’re hungry?”, brittiaksentti kukoisti sen kysymyksen myötä ja virne levisi entistä suurempana miehen huulille. “ You don’t have to explain this to me. As you said, you lost the track of time so I can assume you’ve been here almost hole day. And like I sad to you in your interview – people come and go here despite of the time of day.”, Marthan myöhäinen läsnäolo konttorilla oli ainoastaan ihailtavaa. Useimmat halusivat perjantaina aikaisin kotiin perheidensä luokse tai viettämään viikonloppua. Selvästikin opiskelijan palkkaaminen oli ollut siis vain hyvä idea. “ So, are you starving? Because I am. And by accident I ordered the best Chinese in this city.”, Jacob selitti ja lopetti nyt oven karmiin nojaamisen, ohimennen avasi puvun takkinsa napin ja vei kätensä rennosti housujensa taskuihin. “ Come, join me. I cann’t let you go home without you eating.”
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jan 18, 2017 9:49:02 GMT 2
Post by moa on Jan 18, 2017 9:49:02 GMT 2
Selvästi hänen pöllähtänyt ja sekavia puhuva olemuksensa huvitti miestä, mikä oli kaiketi paras mahdollinen reaktio tilanteeseen nähden. Kun Martha lopulta muisti antaa toisellekin puheenvuoron, käski tämä häntä olemaan huolehtimatta ja kysyi oliko hän kenties nälkäinen. Hyvästä kysymyksestä huolimatta Marthan ajatukset jäivät pakostikin hetkeksi junnaamaan sanaan, jolla mies oli häntä puhutellut. Darling, tämä oli sanonut. Martha näytti hetken kaikin puolin typertyneeltä, kunnes sisäisti tämän puheesta muutenki kuultavan brittiaksentin. Aivan. Pomohan tosiaan oli britti, ja siellä oli aivan normaalia viitata ihmisiin sellaisilla termeillä. Martha pyöritti päätään omalle typeryydelleen, kunnes tajusi että se saattaisi antaa hieman väärän käsityksen. Hän lopetti toimintansa saman tien ja hieraisi niskaansa. ”I mean yeah, I guess I haven’t eaten in a while”, nainen naurahti hieman epävarmasti, tietämättä oikein itsekään koska oli viimeksi syönyt. Hän oli ehkä napannut jotain pientä viideltä, kun tavanomaisina tunteina työskentelevät olivat alkaneet valua ulos toimistolta, mutta hän ei ollut siitäkään aivan varma. Kommentti sai miehen ottamaan kantaa hänen epätavallisiin työskentelytunteihinsa, jotka eivät lopulta olleet mitenkään tavattomia sen paremmin Marthalle, Rhodesille kuin koko firmalle ylipäätään. Tässä vaiheessa Marthakin alkoi viimein päästä eroon intensiivisen työrupeaman keskeytymisen aiheuttamasta hämmennyksestä, ja hahmottaa tilannetta paremmin. Kun mies palasi aiempaan kysymykseensä nälästä ja kertoi tilanneensa kaupungin parasta kiinalaista, Martha katsoi tätä ehkä hieman liian pitkään, ja räpäytti silmiään muutamaan kertaan.
”Actually, I am. I am starving”, hän myönsi lopulta sisäistettyään, että ilmeisesti mies halusi jakaa ruokansa hänen kanssaan. Tämä näytti melkein epätodellisen rennolta ja luontevalta avatessaan takkinsa napin ja työntäessään kätensä housujensa taskuun, eikä Martha voinut kuin ihmetellä sitäkin hetken ajan. Ilmeisesti taas liian pitkän hetken, koska mies joutui pyytämään häntä aivan suoraan liittymään seuraansa. Tuo alkaisi kohta luulla että hän oli jonkinsortin hidas idiootti, eikä nainen todellakaan halunnut antaa tälle sellaista kuvaa. Luoja. Martha vilkaisi uudelleen kelloa, kun mies vielä korosti ettei voisi päästää häntä kotiin ilman ruokaa. ”Are you sure?” Martha kysyi ja tunnusteli oloaan painamalla kättä vatsalleen. Hänellä todella oli kiljuva nälkä, ja matka kotiin Brooklyniin kestäisi ainakin neljäkymmentä minuuttia. ”Because you may seriously regret it. It’s higly possible that I’ll eat everything you have, and leave you to starve”, hän jatkoi ja katsoi miestä aivan liian vakavasti tällaiseen kannanottoon, kunnes päästi leveän virneen nousemaan kasvoilleen. ”No but for real, if you don’t mind taking the risk, I’d kill for some food”, hän nauroi sitten. Saatuaan varmistuksen, ettei mies todellakaan pelännyt hänen vievän kaikkia ruokiaan, Martha nousi ylös tuolistaan venytellen. Hän oli aivan jumissa, mikä ei tietenkään ollut mikään ihme, muttei myöskään sen hetken murhe.
Martha nappasi kännykkänsä pöydältä, ja lähtiessään seuraamaan Rhodesia kokoushuoneeseen vilkaisi nopeasti sen sisällön läpi. Kaikki oli hyvin tavanomaista: Travis kysyi hänen olinpaikkaansa ja puhui muutaman kaverin kutsumisesta kämpille, äiti pyysi syömään sunnuntaina. Vastausten naputtelemiseen meni vain muutama sekunti, minkä jälkeen Martha työnsi puhelimen taskuunsa ja vilkaisi yllättävää seuralaistaan. ”So you've been working the whole day?” hän kysyi huolettomasti, kuin ei olisi puhunut pomolleen. Alkuhämmennys oli nyt laantunut, ja Martha koki olevansa enemmän oma, keskusteluihin kykenevä itsensä. Hän ei ollut juuri törmäillyt Rhodesiin sen viikon aikana, mitä nyt nähnyt vilaukselta kun tämä viiletti paikasta toiseen, mutta sellaista varmaan firman johtaminen oli, jatkuvaa kiirettä. Silti olisi voinut luulla, että miehellä olisi perjantai-iltana jotain muutakin tekemistä kuin istua toimistolla. Eikö tuolla ollut vaimokin? Martha itse oli sillä tavalla erikoinen nuori nainen, ettei hänellä ollut perjantai-illalle mitään suunnitelmia. Luultavasti heidän asunnollaan toki istui silläkin hetkellä porukkaa, mutta se ei ollut mitenkään erityislaatuista, tai edes ennalta suunniteltua. Ihmiset nyt lappoivat sisään ja ulos 4th Streetiltä kuin olisivat itsekin asuneet siellä.
Kokoushuoneen pöydälle oli lastattu jos jonkinlaista boksia kiinalaista noutoruokaa, ja huoneen täytti kertakaikkiaan herkullinen tuoksu. Martha tunsi vatsansa kurnivan entistä pahemmin, ja oli hyvin selvää että hän olisi luultavasti kuollut matkalle jos olisi yrittänyt selvitä kotiin tyhjinvatsoin. ”Your hospitality is overflowing Mr Rhodes. I even think there might be something to eat for you too”, Martha naurahti arvioituaan pöydällä nököttävät ruokaboksit. ”You were planning on eating all this by yourself? That’s ambitious”, hän lisäsi sitten ja vilkaisi miestä liioitellun vaikuttunut ilme kasvoillaan ennen kuin istuutui yhdelle kokouspöydän tuoleista.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Jan 18, 2017 22:00:37 GMT 2
Post by julle on Jan 18, 2017 22:00:37 GMT 2
Marthalla meni hetki jos toinenkin sisäistää kysymyksensä. Jacobista oli mukava huomata, että Martha tosiaan teki töitä täydellä sydämellä. Hän kuitenkin tiesi jo siltä istumalta Marthan tarttuneen siihen tavanomaiseen hellittelynimeen, joka oli livahtanut huuliensa välistä. Darling, lov’, hun’, sweethart, dear, dearie… Naisen kutsuminen niillä kauniilla lempinimillä oli vain luonnollista hänelle, eikä kukaan tähän astisista alaisistaan tai tuttavistaan ollut pahoittanut siitä mieltään. Vielä. Oli toki ajan kysymys jos joku ottaisi sen häirintänä. Jacobin brittiaksentti taisi antaa siinä asiassa paljon anteeksi. Kyseiset hellittelynimet useimmiten yhdistettiin heidän kansakuntaansa ja toivottavasti myös hänen rento olemus viesti hänen vain tarkoittavan vain hyvää. “I’m sure. Because I don’t want you to kill anyone when you leave here feeling hungry. What kind of boss you think I am? Let my workers go home hungry, pissed and tired. Oh hell no.”, Jacob pudisteli päätään kiivaaseen sävyyn, ennen kuin huvittunut virne levisi kasvoilleen. Eihän pieni leikinlaskenta ollut pahasta. Ainoa miinus puoli siinä saattoi olla että Martha pitäisi häntä aivan pöljänä. “So c’moon, foods getting cold.”, Jacob viittoi Marthaa tulemaan mukaansa ja lähti nyt edeltä kokoushuoneeseen, jossa oli selvästikin aivan liikaa tilattu ruokaa.
Kokoushuoneeseen palattua Jacob istui rennosti pöydän toiselle puolelle ja siirsi kannettavaansa sivummalle pois ruuan tieltä, jotta ei mahdollisesti sotkisi sitä syödessä. Toki hän oli saanut jo esityksensä valmiiksi, mutta sitä piti vielä hioa ja tarkistaa, että kaikki yksityiskohdatkin olivat oikein. Marthaa viitottiin istumaan pöydän ääreen, samalla kun tarttui yhteen annospurkkiin ja repi mukana tulleet tikut kääreistään. “You could say that. We are gaining a new customer on monday, so I’ve been working on presentation whole day. I came here about…”, Jacob selosti päivänsä kulkua ja katsahti sitten pikaisesti ranteessaan koreilevaa kelloa, ennen kuin jatkoi ja palautti ystävällisen katseensa Marthaan. “… 12 o’clock and I’ve been here ever since. You?”, hän tiedusteli heti perään. Hän ei ollut oikeastaan koko viikon aikana sen kummemmin vaihtamaan kuulumisia alaistensa kanssa, joka oli ihan ymmärrettävää. Jacob oli kuitenkin se joka piti huolen siitä että yritys pyöri haluamallaan tavalla. Annospurkki avattiin ja tikut vielä revittiin toisistaan irti. Hän ei ollut edes varma enää mitä kaikkea oli mennyt tilaamaan, mutta toivon mukaan noista löytyi jotain mieleistä myös Marthalle. Jo pelkästä ilmoille helähtäneestä tuoksusta Jacob tiesi ottaneensa oikean purkin käteensä; kung po naudalla, oli hänen lempiruokaansa. Tai siis lempiannoksensa mitä kiinalaisesta tilasi.
“Please lov’, call me Jacob. Mr. Rhodes sounds so… official and old.”, Jacob pyysi ystävällisen hymyn saattelemana. Hän ymmärsi että täysin tuntemattomat kutsuivat häntä herra Rhodeksi ja toisaalta myös uusien työntekijöidenkin kohdalla, mutta nopeasti Jacob vakiintui heidänkin keskuudessa. “And I’m not old. I’m like… 31, almost 32.”, Jacobin äänestä saattoi kuulua pieni dramaattisuus, jonka hän kumosi kuitenkin huvittuneella virneellä. Samaan aikaan hän otti käteensä yhden take away astian ja upotti toisessa kädessä olevat syömätikut nuudelien ja kastikkeen sekaan. Marthan sanoille hymähdettiin. “I love food and eating is my passion.”, mies vitsaili, aivan kun asia olisi ollut ilmiselvää. Jacob oli kuitenkin mies, joka piti itsestään huolta. Hän söi terveellisesti, mutta ulos lähtiessä se ei aina tarkoittanut sitä että hän söisi vain salaattia ja pitäisi liian kovaa itsekuria sen suhteen. Kuntoilu oli hyvä vastapaino sille elämäntyylille, sillä terveelliset elämäntavat ja kuntoilu virkistivät mieltä – sekä antoivat mahdollisuuksia silloin tällöiselle herkuttelulle. Ruokaa alettiin tyytyväisenä syömään puikkojen avulla, Jacobin hiljentyessä toviksi. Suurin nälkä saatiin onneksi taltutettua muutamalla ensimmäisellä ”lusikallisella”, jolloin Jacob raaski taas vaihteeksi avata suunsa. “So, Martha. How are you and was your first day? Do you like working here?”, mies tiedusteli ja katseli naista kysyvänä. “Hopefully Paul hasn’t been too harsh teacher - but he is one of the best guys in here. You got yourself good teacher.”, Paul oli tosiaan yrityksensä parhaimpia opettajia, hän oli opettanut monia yrityksessä aloittelijoita heidän tehtäviinsä, eikä Jacob tuntenut tarvetta korjailla miehen tapaa opettaa.
“Now that we’re fist name bases, how is your life treating you? Tell me something about you. Like something else what you didn’t tell me in your interview?”
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jan 18, 2017 23:38:48 GMT 2
Post by moa on Jan 18, 2017 23:38:48 GMT 2
Rhodes olisi toden totta ollut kertakaikkisen kammottava pomo, jos olisi päästänyt nälkäisen ja suorastaan vaarallisen Marthan liikkumaan yksin ympäri kaupunkia siihen aikaan. Palkollisista täytyi pitää huolta, ja jos siinä onnistuminen edellytti ruuan tarjoilemista lähempänä puoltayötä, niin olkoon niin. Ainakaan Martha ei pannut tätä lainkaan pahakseen päästyään kokoushuoneeseen ja tuntiessaan ruuan ihanan tuoksun. Hetken aikaa hänen täytyi kuitenkin keskittyä kuuntelemaan vastausta esittämäänsä kysymykseen, eikä mies onneksi aikaillut kertoessaan työstäneensä uuteen asiakkaaseen liittyvää presentaatiota puoliltapäivin saakka. Martha vilkaisi kiinnostuneena valkokangasta, johon heijastui sillä hetkellä vain tietokoneen työpöytä. Asiakkaan täytyi olla tärkeä, kun mies kerran hoiti suunnittelunkin itse, eikä jättänyt sitä jollekin lukuisista alaisistaan. Kun Rhodes käänsi puheen naiseen itseensä, tämä heilautti kättään suurpiirteisesti. ”I came around one o’clock, but you know, I’m at that phase when it’s not as much me working than it’s me messing things up and asking people to clean up after”, hän totesi jokseenkin huvittuneena samalla kun istui alas vastapäätä Rhodesia. Ei asia nyt tietenkään aivan näin mustavalkoinen ollut, mutta ehkä Rhodeskin oli joskus ollut aloittelija jossain ja ymmärsi mitä hän tarkoitti. Ehkä. Tämä kyllä vaikutti pikemminkin siltä, että oli syntynyt täydellisenä, valmiina, mittatilauspuku päällä ja vain marssinut elämänsä läpi onnistuen kaikessa mitä yritti.
Hänen mukahauskoihin kommentteihinsa ruuasta Rhodes vastasi pyytämällä häntä kutsumaan itseään Jacobiksi, koska herra Rhodes kuulosti kuulemma viralliselta ja vanhalta. Martha yritti pysyä edes kohtuullisen vakavana, kun mies lähti avaamaan omaa nuorta ikäänsä. Pian 32 ei tosiaan ollut ollenkaan paha, mutta sen näköisellä miehellä ei ylipäätään voinut olla ongelmia itsensä vanhaksi tuntemisen kanssa, ja Martha nyökkäsikin tälle armollisesti. ”Okay, Jacob”, hän myöntyi napatessaan pöydältä puikot käteensä ja alkaessaan kuoria niitä pakkauksestaan. ”But only if you promise never to call me Miss Price again. It makes me sound like my religious spinster aunt”, Martha vastasi ja irvisti miehelle siihen malliin, että tämä varmaan ymmärsi pointin. Rhodes olisi siis tästä eteenpäin Jacob, ja hän itse toivottavasti Martha. Hieman totuttelua se ehkä vaatisi, mutta hän oli tainnut kerran tai parikin elämänsä aikana väittää olevansa nopea oppimaan. Vetäessään yhden ruoka-annoksista eteensä Martha tunsi pientä itsetyytyväisyyttä siitä, ettei ollut tällä kertaa jäänyt tuijottamaan miestä oudosti tämän käyttäessä niitä oi-niin-brittiläisiä hellittelynimiään. Harva pomo New Yorkissa uskaltaisi kutsua työntekijöitään niin, mutta ehkä se oli osa Jacob Rhodesin charmia? Joka tapauksessa Martha aikoi sallia puheet sen kummemmin mukisematta, olihan päivänselvää, että kyse oli vain puhetyylistä.
Annos jonka Martha oli sattunut nappaamaan sisälsi paistettuja nuudeleita ja kanaa, eikä nainen löytänyt asiasta mitään valitettavaa, vaan alkoi elämäänsä tyytyväisenä lappaa ruokaa suuhunsa. ”You weren’t lying when you called this the best chinese in town”, hän huokaisi hädintuskin kuuluvasti johonkin ruokailun väliin, mutta kommentti oli ehkä pikemminkin huomio hänelle itselleen kuin Jacobille, koska sen hetken tärkein missio oli ehdottomasti syöminen. Onneksi he tuntuivat olevan asian suhteen samalla sivulla, koska Jacobkin avasi suunsa seuraavan kerran vasta kun molemmat olivat ehtineet taltuttaa pahimman nälkänsä. Martha nyökytteli hitaasti pureskellessaan suutaan tyhjäksi ennen vastaamista. ”I’ve really enjoyd my first week”, hän aloitti ja laski nuudelit kädestään pöydälle, kurottautuen nostelemaan paketteja kiinnostuneesti. ”I’m not much of a help yet, but Paul and everyone else have been really understanding and great. And I think I’m getting a grip of things. So no need to fire me just yet”, Marta naurahti, ja hänen kasvoilleen nousi voitonriemuinen ilme, kun hän löysi etsimänsä. Hän avasi paketin, jonka sisältä löytyi kevätkääryleitä, kastoi yhden niistä toisessa kupissa olevaan hapanimeläkastikkeeseen ja haukkasi sitten palan. ”Heavenly”, hän arvioi heilauttaen käärylettä kädessään. ”But yeah, all and all I feel like I’m doing fine. Paul has tortured — I mean challenged — me just the way he should, so I’m not going to suck much longer and that’s what really matters”, nainen summasi. Työn hakeminen Rhodes Groupilta ei todellakaan ollut ollut virhe, ja toivottavasti hän voisi vielä osoittaa pomolleenkin olleensa hyvä investointi.
Työstä puhuminen oli ollut niin luonnollista, että kun Jacob seuraavaksi astui hieman henkilökohtaisemmalle alueelle, Martha ei säikähtänyt. Hän rouskutteli kevätkääryleensä loppuun, otti sitten nuudelipaketin takaisin käteensä ja nojautui tuolinsa selkänojaa vasten. ”Something about me? Oh boy, you really wanna get yourself bored and ready to bed don’t you”, Martha nauroi ja työnsi syömäpuikot syvemmälle pakettiin saadakseen kunnolla nuudeleita niiden otteeseen. Hän ei todellakaan ollut maailmankaikkeuden mielenkiintoisin ihminen, ja mies tulisi varmasti huomaamaan sen aivan tarpeeksi pian. ”Life’s been really good to me I guess. Not as good as it’s been to you obviously, but fairly”, hän aloitti, ja viimeiseen kommenttiin liittyen heilautti kättään osoittaakseen kaikkea heidän ympärillään. Kaikilla 31-vuotiailla ei ollut omistuksessaan miljoonabisnestä, mutta Rhodesilla oli. Hän itse oli hieman tavanomaisempi tapaus, ja yrittikin nyt miettiä itsestään tiedonmuruja, joihin ei vielä ollut haastattelussa kajonnut. Siellä hän olikin tainnut puhua lähinnä koulutustaustastaan, joten se oli nyt ehdoton no-no. ”I’m an only child”, hän totesi ja hymisi sitten mietteliäästi yrittäessään keksiä jotain vähintään yhtä kiinnostavaa. ”Most of my friends call me Marty, because it sound less like a grannys name”, nainen jatkoi. ”Which means I actually have friends, even though I’m sitting at work at midnight on Friday”, hän lisäsi sitten virnistäen ja nappasi puikkoihinsa hieman ruokaa ja taiteili ne suuhunsa.
”But I’m super normal, you know how students are. We study, we drink beer, we live in shared apartments with other students. That kind of stuff”, hän hymisi ja katsoi sitten miestä kiinnostuneesti, lopettaen hetkeksi syömisen. ”Now tell me something about you. I can pretend that I haven’t looked you up already, but you could also keep it interesting by telling something that’s not on your Wikipedia page.” Martha hymyili hieman haastavasti, ja päätti tietoisesti olla häpeämättä sitä että oli lukenut miehestä kertovan Wikipedia-artikkelin. Ja pari muutakin tottakai, hyvin asiallisia julkaisuja tosin, ei hän miehen yksityiselämään ollut kokenut tarpeelliseksi sukeltaa. Hän kurottautui ottamaan pöydän keskeltä tarjottimelta yhden juomalasin, ja kaatoi siihen vettä puolityhjästä kannusta. Pöydällä lämmennytkin vesi maistui taivaalliselta kaiken sen ruuan päälle.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Jan 19, 2017 10:37:33 GMT 2
jenni likes this
Post by julle on Jan 19, 2017 10:37:33 GMT 2
Jacobia huvitutti yhtälailla Marthan pyyntö, että hän ei kutsuisi häntä neiti Priceksi, jolloin mies nyökkäili hyväksyttäväksi asialle. Hän olisi halunnut heittää asiasta hiukan vitsiä, mutta ei. Kohteliaasti mies piti suunsa kiinni ja tyytyi hyväksymään asian. “Okay, Martha, its a deal.”, Jacob naurahti ja loi nuoreen naiseen pitkän katseen, ennen kuin keskitti huomionsa taas edessään olevaan ruokaansa. Vaikka Jacob olisi mielellään halunnut tutustua uusiin työntekijöihinsä samalla tavalla kuin Marthaan nyt, niin se ei ollut aina mahdollista. Hänellä työskenteli yli 150 henkilöä, ympäri maailmaa, joten oli hyvä jos hän näki edes neljäsosan heistä koskaan elämänsä aikana. Niin isosta yrityksestä löytyi vaihtelevuutta, ihmisiä tuli ja meni, vaihtoi työpaikkaa tai jäi eläkkeelle. Siitä Jacob itseasiassa muistikin, kuinka muutaman viikon päästä heidän pitkäaikainen taloustyöntekijä, Jeremy, jäisi eläkkeelle. Jacob oli jo muutaman henkilöstöpuolen henkilön kanssa keskustellut asiasta ja heidän tarkoituksenaan oli järjestää miehelle niin sanotut ”yllätys” läksiäiset. Hassua oli, että heidän kaltaisten nuorten, niin nuoren yrityksen seasta löysi yksi niinkin vanha henkilö kuin Jeremy – mutta miksi ei ottaa töihin hiukan vanhempaa tapausta, jos häneltä löytyi kaikki se mitä Jacob tarvitsi työntekijältään?
Marthan huokaukselle naurahdettiin avoimesti ja samalla oman ruuan syöminen keskeytyi hetkellisesti, kun mies jatkoi naisen kuuntelua, kun tuo kertoi miten ensimmäiset päivänsä olivat lähteneet käyntiin. Samalla Jacob seurasi kuinka Martha selvästikin etsi jotain – sen löytäen, eli kevätkääryleitä. Sama himo iski häneen sillä sekunnilla, joten mies alkoi itsekin availla bokseja ja etsiä toisia kääryleitä jotka oli tilannut. “That’s good to know. And there is no need to rush. This is your first week and you have so much to learn. I know, I’ve been there, done that, even tho’ I founded this company.”, Jacob toisinaan mietti, oliko hän liian kiltti johtaja? Asiaa kuitenkin mietittyä tarkemmin, hän tuli siihen lopputulokseen ettei tämän hetkinen olemuksensa tietenkään antanut itsestään kaikkea. Hyvinä päivinään hän oli tällainen; kohtelias, hyvä tapainen ja sosiaalinen. Huonoina päivinään taas täysin vastakohta ja kun eteen tuli yksikin virhe, hänen temperamenttinsa kirjaimellisesti kärähti sillä hetkellä. Martha sai nyt siis todistaa hänen luontaistaeolemusta, mutta eihän tuokin pääsisi jossain vaiheessa tutustumaan siihen todelliseen Jacobiin, joka piili sen kiiltokuvan takana. Työntekijöiltään vaadittiin luonnollisesti hyvin paljon, palkkaus ja etuudet kun olivat sen mukaisia, mutta Martha tosiaan oli vasta ensimmäistä viikkoaan yrityksen palveluksessa, joten Jacob ei voinut myöskään odottaa kovin suuria kyseiseltä neitokaiselta. Myöhemmin sitten.
“But if you can’t keep up or Paul is just a too douche – let me know.”, Jacob tunsi tarvetta lisätä vaikka osasi jo arvata, ettei Martha tulisi avautumaan hänelle sen koommin Paulin opetusmetodeista. Paul oli yhtälailla vaativa ja haastava opettaja, kuin Jacob, mutta kun mieheen tutustui niin hän tosiaan osasi olla töidensä ulkopuolella todella mahtava tyyppi. Uteliaisuus kuitenkin otti Jacobista vallan, siirryttyään työasioista keskustelemisen sijasta hiukan henkilökohtaisemmalle alueelle. Rehellisesti sanottuna Jacob halusi palavasti tietää jotain muutakin Marthasta, kuin sen mitä oli saanut tietää työhaastattelun puitteissa. Niin kevätkäärylettä mussutettiin tyytyväisenä, samaan aikaan kun Martha lopulta kertoi itsestään niitä pieniä henkilökohtaisia yksityiskohtia. Jacob hymähti naisen sanoille kun tuo viittoi ympärilleen. Se mitä jacob oli saavuttanut siihen ikään mennessä, oli kenen tahansa muun tavoin saavutettavissa. Piti olla vain valmis tekemään paljon töitä ja uhrauksia, jotta saisi haluamansa. “Can I call you Marty?”, Jacob kysyikin seuraavasti virnistäen, saatuaan kääryleensä syötyä, jolloin Jacob kurottautui ottamaan hiukan paperia, johonka pyyhki öljyisiä sormiaan. Marthan vitsailevuus ja avoimuus tosiaan teki kerta toisensa jälkeen Jacobiin vaikutuksen ja sitä suuremmalla syyllä naisen juttuja oli mukava kuunnella. “I wish that I could be the only child too. But sounds like you have nice family and friends around you – even though you’re here, Friday night, with me, when you could be out with your friends having fun and that sort of stuff.”, Jacob sanoi ja vakavoitui hetkeksi. “I have friends too, you know.”, hän sanoi vakavan oloisena ja kulmiansa kurtistaen kun katseli Marthaa, samalla kun nyökkäili sanojensa painoksi. Sitä vakavaa olemusta ei pystytty kuitenkaan pitämään kovin kauaa yllä, kun miehelle ominainen virne levisi huulilleen.
Martha heitti lopulta vastapallon Jacobille, jolloin mies kohotti kulmiaan kysyvästi. “Me? I'm a dangerous man with some money in my pocket.”, Jacob sanoi viileästi kun lainasi sanojaan siitä Bruno Marsin hittibiisistä, jota renkutettiin yötä päivää radiossa ja kaikissa mahdollisissa medioisa. Samaan aikaan hän nappasi käteensä sen samaisen take away astian, jota oli aikaisemmin syönyt. “I’m sorry, that was a really, I mean really, bad joke.”, Jacob hieraisi vapaalla kädellään kasvojaan huvittuneesti naureskellen. “But I don’t know what Wikipedia has told about me, but… Oh wait - I can just check what there is.”, Jacob laski nyt kädessään olevan take away astian sivuun ja veti kannettavansa hiukan lähemmäksi itseään. Outo tunne valtasi miehen, kun hän kirjoitti googlen hakusanoihin ”Jacob Rhodes”. Sieltä lävähtikin auki satoja lehtiartikkeleita hänen avioliitostaan, elämästän muuten ja niin edelleen. Wikipedia sivu oli kuitenkin heti ensimmäisenä, jonka mies klikkasi auki ja katsahti sen pikalukien lävitse. Wikipedia sivunsa ei ollut onneksi kovin pitkä, mutta joitakin asioita oli selvästikin siellä vääristelty ja nyt miehellä oli mahdollisuus korjata asia. Ainakin Marthalle jos ei muille. “Okay… Now I know what you know about me.”, hän nyökkäsi hyväksyvästi ja siirsi avoinna olevaa kannettavaansa sivuun, otti ruokansa taas käsiinsä ja käänsi katseensa naiseen.
Siihen naisen haastavaan katseeseen vastattiin pienellä silmien siristyksellä, ennen kuin Jacob puolestaan aloitti itsestään kertomisen. “Like I said earlier, I’m almost 32 and although Wikipedia says I have only 5 siblings and I’m the oldest – that’s wrong. I have six siblings. My parents adopt one of my brothers, when I was a teenager and my adoptive brother is few years older than me.”, Jacob selosti ja nojautui samalla rennommin tuoliaan vasten, laskien kätensä take away astioineen syliinsä odottelemaan.“I was born and raised in London, but we moved to Redding California, when I was about fourteen years old. I don’t care society events, if there is no crab cakes – I love crab cakes.”, mies huokaisi dramaattisesti ja virnisti. “And again, even though Wikipedia says my IQ is 150, it’s also wrong, Its over 165.”, se olikin sellainen virhe joka aavistuksen ärsytti Jacobia. Onneksi vanhempansa olivat tajunneet aikaisin hänen ylitsepursuavan älykkyyden ja hellineet sitä, eikä jättäneet huomioimatta. Wikipedia ei kuitenkaan ollut maailman luotettavin lähde, joten oli hyvä nyt edes selvittää nämä asiat Marthalle oikein, ettei hän uskoisi kaikkea mitä netissä ja lehdissä hänestä luki. Seuraavaksi Jacob lappasi kevyesti ruokaansa suuhun ja vilkaisi samaan aikaan tietokoneennäytöllä olevaa avonaista Wikipedia sivua. Seuraavaksi kerrottavaksi osuikin sitten asiat avioliitostaan, joista Wikipedia oli kirjoittanut lyhyesti ja ytimekkäästi. “My wife is actress Cara Gillespie. And this fact our beloved Wikipedia tells correctly ,like all the junk magazines in this country; My wife cheated on me last year with his co-actor. Yeah, that’s about right.”, Jacob totesi hyväksyttävästi nyökkäillen. Katkeruus ja inho vaimonsa tekoa kohtaan paistoi miehen äänestä ja ilmeensäkin oli muuttunut hetken sadasosan ajaksi vakavaksi, mutta katseensa palatessa takaisin Marthaan, hän sivuutti äskeisen ja hymyili. “And in the end; I’m not morning person and my middle name is Montgomery, I have few tattoos and glasses or like now, contact lenses, because I’m blind as bat. I can write with my both hands, but I prefer my left hand and I also play guitar.”
“Is there something else you would like to know or do you have some questions about me? You can ask me anything, I don’t mind.”
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jan 19, 2017 14:32:03 GMT 2
Post by moa on Jan 19, 2017 14:32:03 GMT 2
Rhodesin asenne hänen mahdolliseen osaamattomuuteensa oli ihailtavan rento, mutta Martha ei antanut sen hämätä itseään. Tämä ei varmastikaan tarkoittanut, että hän voisi olla huono työssään loputtomiin, jossain vaiheessa tulosten olisi alettava näkyä. Mutta Martha ei oikeastaan myöskään ollut siitä kovin huolissaan. Toki ensimmäinen viikko oli ollut kokeilemista, niihin ennaltamäärättyihin työskentelytapoihin ja uusiin alustoihin totuttelemista, mutta ei hän kuitenkaan lopulta ollut ihan mikä tahansa itseoppinut harrastelija. Courant oli tarjonnut hänelle kattavan koulutuksen tietotekniikan moniin eri vivahteisiin liittyen, eikä siitä ollut ainakaan haittaa, että hänen paras ystävänsä oli tietoturva-asioihin erikoistunut juristi. Hänellä oli varmasti vähintään yhtä hyvät edellytykset tulla hyväksi työssään kuin kenellä tahansa muullakin, ja hän näyttäisi sen Paulille ja muulle tiimille vielä. Ehkä Jacobillekin, jos tällä joskus olisi aikaa tai syitä keskittyä hänen töihinsä. Miehen kommenttiin Pauliin liittyen nainen tyytyi pudistelemaan päätään huvittuneesti. ”Paul is cool, no need to worry”, hän totesi yksiselitteisesti. Vaativa opettaja tämä kyllä oli, mutta kaikilla parhailla tavoilla. Ei Martha olisi jaksanutkaan mitään puolivillaista päähäntaputtelua, oli hyvä tulla haastetuksi, vaikka se toisinaan aiheuttikin vähän harmaita hiuksia. Kehityspuolella vaadittiin intuitiivista ajattelua ja uusia näkökulmia, ei niitä voinut repiä tyhjästä, vaan sellaiseen ajatteluun oli asennoiduttava alusta lähtien.
Jakaessaan niitä hassunhauskoja pikkufaktoja itsestään Martha ei jaksanut ajatella asioita liikaa. Jacob Rhodes oli niitä ihmisiä, jotka varmaan tulisivat unohtamaan hänet hyvin pian, olivat he ”on first name bases” tai eivät. Ei siksi, että mies olisi jotenkin ylimielinen, mutta kiireiseltä tämä vaikutti, joten Martha tuskin tulisi olemaan tämän kiinnostuksenkohteissa kovin korkealla. Oli silkkaa sattumaa, että he ylipäätään nyt istuivat siellä muuten hiljentyneessä toimistossa syömässä kiinalaista, eikä hän voinut tietää sattuisiko sellaista enää koskaan uudelleen. ”Sure, you can call me Marty if you wish”, hän lupasi rennosti hymyillen. Tuskinpa niitäkään tilanteita tulisi liiaksi olemaan. ”You’re too smart, being an only child wouldn’t be healthy for you”, Martha virnisti sitten, mutta oli aivan tosissaan. Hänkin oli fiksu ja tietyillä tasoilla lahjakaskin, mutta se mitä hän Rhodesista tiesi, osoitti että mies oli paljon tätä enemmän. Ainoana lapsena tämän olisi varmaan kasvanut aivan liian itsekeskeiseksi, mikä olisi ollut harmi. Nyt mies näytti pitävän jalkansa ainakin suurin piirtein maan pinnalla. ”I have great people in my life, but at the moment I’m fine being here and not somewhere getting myself hammered”, Martha totesi huolettomasti. Hän ehtisi juoda kaljaa kämppistensä kanssa koska vain. Kun Jacob katsoi häntä vakavasti ja vakuutteli, että tälläkin oli ystäviä, Martha räpäytti silmiään pari kertaa. Miehen ilmeen sulaessa virneeksi hän virnisti takaisin. ”I have no doubts about that, from what I’ve seen here I gather that you’re a great guy. Even your employees think very higly of you, so why wouldn’t you have friends”, nainen naurahti. Se että oli naurettavan komea ja rikas ei varmaan myöskään vaikeuttanut ystävien saamista.
Tietenkin Marthalle oli kiinnostavampaa päästä kuulemaan asioita Rhodesista, kuin yrittää keksiä jotain edes etäisesti kiinnostavaa itsestään. Juuri tilanteen ainutkertaisuus sai hänet uskaltautumaan niinkin suorasukaiseksi: tilaisuus ei ehkä koskaan enää toistuisi. Jacobin kommentti sai hänet kuitenkin kohottamaan kulmiaan hieman huvittuneesti. Mitä hän olikaan juuri ajatellut Rhodesista ja rahasta? Martha ei tunnistanut lainauksen alkuperää tarkasti, mutta sen täytyi olla joku radiohitti, niin tutulta se kuulosti. Miehen pahoitellessa huonoa vitsiään Martha ei edes vaivautunut esittämään, että se olisi ollut hyvä. ”That was terrible”, hän nauroi estottomasti ja joi juuri kaatamansa vesilasin melkein tyhjäksi. Hän yritti uppoutua enemmän tai vähemmän ruokaansa miehen alkaessa tarkistaa, mitä Wikipedia tästä todellisuudessa kertoikaan. Kovin hyvin Martha ei onnistunut pitämään katsettaan poissa miehestä, koska tilanteessa ja Jacobin katselemisessa oli jotain vangitsevaa. Se oli melkein kuin jonkinlainen sosiaalinen koe. Miten tämä keskittyi, miten ilmeet muuttuivat aina hitusen, kun artikkelista paljastui jotain uutta. Pieni kulmien rypistäminen saattoi kertoa siitä, ettei kaikki tekstissä kerrottu ollut totta, mutta oliko se yllättävää? Ei Marthalle. Hän ei olisi ikinä etsinyt mitään oikeaa tietoa wikipediasta, mutta oli ollut kiinnostavaa nähdä, mitä uudesta pomosta siellä sanottiin. Eihän hän ollut voinut tietää, että pääsisi kuulemaan asioista suoraan mieheltä itseltään, kuten nyt oli käymässä.
Martha ei ehtinyt lopettaa tuijottamista ennen kuin Jacob nosti katseensa ja työnsi koneensa pois, mutta siinä vaiheessa ei ollut järkeä hävetä katsomista, joten hän päätti vain keskittyä miehen kertomaan. Aluksi nainen kuvitteli Jacobin lähtevän toistamaan artikkelista lukemiaan asioita, mutta tämä kertoikin hänelle kuudennesta sisaruksestaan, adoptioveljestä, jota ei internetissä juuri mainittu. Martha ei voinut kiistää etteikö se olisi ollut kiinnostava tieto, koska kaikki miehessä huokui vanhimman veljen asemaa. Ehkä sellaista ei voinut ottaa pois, tai ehkä Martha ei vain ymmärtänyt sisarussuhteista mitään. Miehen jatkaessa Martha työnsi taas nuudelipaketin pöydälle, ja kaappasi tilalle kevätkääryleen, jota mutusteli varovaisesti samalla, kun keskittyi kuulemaansa. Hän hymyili tahattomasti tiedolle seurapiirijuhlista ja rapukakuista, älykkyysosamäärän korjaaminen puolestaan kirvoitti pienen naurahduksen. Tietenkin mies oli tarkka sellaisista asioista. Tämä piti pienen ruokatauon ja vilkaisi uudelleen tietokonettaan, minkä jälkeen hyvin pitkälti kaikki tämän ulosannissa tuntui muuttuvan, vaikka näennäisesti kaikki oli edelleen samoin. Martha rypisti varovasti kulmiaan, ja lopetti itsekin syömisen siksi aikaa, kun Jacob puhui vaimostaan. Vaikka tieto pettämisestä olikin ympäri internettiä ja roskalehtiä, se tuntui silti henkilökohtaiselta. Tai ehkä henkilökohtaista oli se, millaisen särön asia tuntui tekevän miehen kuoreen. Ei mennyt kuitenkaan aikaakaan ennen kuin mies palautti julkisivunsa moitteettomaksi, ja kertoi vielä ison litanjan hauskoja pikkuyksityiskohtia itsestään.
Kaiken sen jälkeen Marthan olo oli tavallaan varsin tyhjentynyt, mutta samalla hän oli myös täynnä kysymyksiä. Ilmeisesti Jacobkin aisti sen, koska tämä antoi hänelle luvan kysyä mitä tahansa tahtoi. Martha oli pitänyt itsestään kertomansa asiat varsin pinnallisina, eikä hän ollut osannut odottaa, että mies menisi omissaan niinkin syvälle. Hän nappasi pöydältä paperin ja pyyhki siihen käsiään mietteliään näköisenä. ”Does it ever bother you that your whole life is on the internet, and then the facts aren’t even right?” hän kysyi. Tietenkin heidän kaikkien elämät olivat nykypäivänä internetissä, siksi heilläkin oli töitä. Mutta Jacobin elämä oli esillä, kuka tahansa saattoi kirjoittaa tämän nimen googleen ja saada tietää tolkuttomasti asioita tästä näkemättä lainkaan vaivaa. ”Isn’t it funny in an awfull way, that I didn’t need any skills to get all that information about you?” Martha osoitti miehen tietokonetta. Tietenkin Rhodes oli tavallaan itse valinnut julkisen asemansa, mutta kun tämän vaimo oli näyttelijä, olisi kaikki kai ollut esillä kuitenkin. ”Even about your wife. That’s something that’s not… I shouldn’t be able to know that”, hän rypisti taas kulmakarvojaan ja katsoi miestä hetken. ”Do you still love her?” Kysymys ikään kuin karkasi hänen huuliltaan, vaikka sen ei todellakaan ollut ollut tarkoitus. Jokin miehen ilmeessä oli voittanut hänen uteliaisuutensa, mutta ei se ollut riittävä selitys sellaiselle tunkeilulle. ”I’m sorry, that’s none of my business”, Martha korjasi nopeasti käytöstään, ja kohensi asentoaan hieman, vilkaisten pöydällä lepääviä ruoka-astioita. ”You tell so much about yourself so easily, that it’s hard to know where the limits are”, hän arvioi ja lisä sitten vielä: "Not that it's an excuse." Olisi pitänyt tarttua johonkin hieman positiivisempaan asiaan, kuten siihen, että heistä kumpikaan ei ollut aamuihminen.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Jan 19, 2017 23:52:33 GMT 2
Post by julle on Jan 19, 2017 23:52:33 GMT 2
Jacobista oli jollain tavalla vapauttavaa, että hän pystyi niinkin luontevasti keskustelemaan Marthan kanssa. Tai tässä tapauksessa Martyn. Ei sillä, ettei mies ollut valmiiksi jo supliikki mies, joka osasi tehdä säästäkin mielenkiintoisen keskustelunaiheen. Joidenkin mielestä oli erikoista, että niinkin älykäs mitä Jacob oli, ei omannut minkäänlaisia introvertin piirteitä. Useimmat hänen kaltaiset ihmiset olivat sisäänpäin kääntyneitä ja sulkeutuneita, jotka viihtyivät omissa oloissaan. Jacobissa sen sijaan oli ekstrovertin vikaa, joka hakeutui helposti isojen ihmismassojen keskelle. Jacob ei myöskään karttanut esiintymistä. Ehei, hän oli juuri niitä ihmisiä joka piti presentaatioiden ja puheiden pitämisestä. Oli tietenkin sellaisia asioita jotka mielellään pidettiin etäämmällä siitä julkisuuskuvasta. Kuten jos oli kyse perheasioistaan, vanhemmistaan ja sisaruksistaan, siitä huolimatta että hekin olivat tottuneet nimensä puolesta parrasvalojen välkkeeseen. Nimensä puolesta Jacob oli kuitenkin opetettu muiden sisaruksiensa tavoin edustamaan valokeilassa ja hymyilemään kameroille jos oli tarve. Ei siis ollut tavatonta, jos jonkun Rhodesin lapsista tai vanhemmista näki erilaisissa seurapiiritapahtumissa, hyväntekeväisyysjuhlissa tai gaaloissa. Se oli heille arkipäivää. Se keskustelutuokio Marthan kanssa tuntui kaikin puolin helpolta, ellei jopa vaivattomalta. Jacob tiesi olevansa sosiaalinen, mutta se että hän avautui näin syvällisesti omista taustoistaan ja henkilökohtaisista asioista, sai hänet itsensäkin jopa aavistuksen yllättyneeksi.
Ja mitä henkilökohtaisempaan aiheeseen päästiin, sen vakavammaksi Jacob muuttui. Adoptioveljensä ei ollut salaisuus. Hän rakasti sitä velipoikaa yhtä paljon kuin muitakin perheen jäseniään, siitä huolimatta että hän oli astunut perheenriveihin vasta teini-iässään. Mutta kun päästiin aiheesta syvemmälle, kuten rikkonaiseen liittoonsa, se sai hänet muuttumaan vakavammaksi ja olemuksensa jopa kiristyi hetkellisesti. Cara ja pettäminen olivat sellaisia aiheita, joista monet välttelivät puhumasta tai kysymästä. Jacob oli kuitenkin avoin persoona ja jos asiasta kysyttiin tai se tuli puheeksi, hän puhui siitä myös avoimesti. Hänellä ei ollut mitään salattavaa, toisin kuin vaimollaan. Martha kuitenkin tarttui ensimmäiseksi siihen, että eikö häntä haitannut se, mitä hänestä luki internetistä. Sille kysymykselle kohautettiin hartioita vähättelevästi ja samaan aikaan tuolilla otettiin rennompi asento. Tyhjä ruoka-astia laskettiin pöydälle tikkuineen päivineen. “Not really. I come from a family where the family's privacy is very low. My father is a well-known businessman and my mother in the other hand is a valued investor. Rhodes family name doesn’t give you much possibility for privacy, so you get used to the things what people writes about you on the Internet. Whether they are true or not.”, Jacob selitti. Hän ei rehellisesti sanottuna tiennyt mitä elämä oli ilman parrasvaloja, jonka toisaalta ymmärsi äskeisen selotuksen jälkeen. Kun se tuli juurista, niin ei sitä oikeastaan tiennyt paremmasta, yksityisemmästä elämästä. “And I know, but thanks to today's media – everyone knows things like that.”
Ja siihen vaimoasiaan palattiin hyvin nopeasti. Jacob tiesi menneensä ehkä liian pitkälle siitä puhuessa, mutta toisaalta hänellä ei ollut salattavaa. Cara olisi luultavasti halunnut pitää kaiken sen pimennossa mutta ei. Jacob pystyi vapaasti puhumaan asiasta, oli kyseessä sitten kuka tahansa joka aiheesta kysyi. Marthan pahoitellessa mies pudisteli päätään ja vei kätensä rennosti rintakehälleen ristiin lepäilemään. “Oh don’t worry luv’, I don’t mind you asking things like that.”, hän vakuutti ja hymyili vinosti naiselle. Hänen kysymyksensä oli kuitenkin monella tapaa hankala, sillä miehen suhde vaimoonsa ei ollut mitään muuta kuin hankala nykyään. “But honestly? I don’t know. Of course, I care about her but… After what she did – I don’t know.”, Jacob sanoi nielaisten kuivaa kurkkuaan, samalla kun olemuksensa muuttui mietteliääksi. “I don’t trust her. And things have change in past few years. I think or better say, I know she’s still seeing that same man with whom she was cheating on me but I just… Don’t care. For some reason I’m still in this marriage.”, hän jatkoi, kunnes tajusi miltä kuulosti. Puhuessaan liitostaan ääneen, se sai Jacobin vain enemmän ymmärtämään, ettei siinä ollut mitään järkeä. Marthakin varmasti ajattelin hänen olevan aivan pimeä. Jacob pudisteli päätään ja niin mietteliäs olemuksensa sai hetkellisesti pienen kiusaantuneen sävyn ja mies hieraisi niskaansa. “Sorry, I’m just babbling here about my weird marriage.”, Jacob hörähti jo itsekin hiukan huvittuneena. Samaan aikaan hän katsahti ranteessaan koreilevaa kelloa. Siinä syödessä ja jutellessa aika oli tosissaan juossut siivillä, sillä kello läheni siinä vaiheessa jo puoli kahta. Ruuatkin oli jo oikeastaan syöty – joidenkin astioiden pohjalla saattoi olla kastikkeen jämiä, mutta Jacob ainakin tunsi itsensä kylläiseksi. Jopa hiukan väsyneeksi.
“Woah, its almost 2 a.m. How about I give you a ride home?”, Jacob ehdotti ystävällisesti hymyillen ja kaivoi puhelimensa taskustaan. Kello oli jo paljon, Jacob vain raaskinut päästää Marthaa kävelemään kotiinsa. Tai menemään metrolla tai bussilla. Hän nousi tuoliltaan ja laittoi viestin kuljettajalleen, sujauttaen sitten puhelimen takaisin taskuunsa. Donaldilla, Jacobin kuljettajalla menisi kuulemma kymmenen minuuttia paikalle saapumiseen. Sillä aikaa Jacob kerkesi hyvin pakata kamansa, heittää tyhjät take away purkit roskiin ja sulkea toimiston niin, että se joka tulisi aamusta ensimmäisenä paikalle, hänen ei ensimmäiseksi tarvitsisi nähdä toimitusjohtajansa jättämää sotkua.
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jan 20, 2017 9:38:09 GMT 2
Post by moa on Jan 20, 2017 9:38:09 GMT 2
Oli selvää, että Martha ei tiennyt juuri mitään sellaisesta elämästä, jota Jacob oli elänyt koko ikänsä. Ajatus siitä, että koko elämä olisi lapsesta asti ollut avoinna kaikille, jotka vain tulivat katsomaan, oli pelottava. Hänet olisi revitty kappaleiksi sellaisessa ympäristössä, mutta Jacob näytti olevan ok asian kanssa. Mies puhui perheensä julkisuudesta kuin se olisi ollut maailman luonnollisin asia, ja Martha ymmärsi, että tälle sen täytyi ollakin. Mikä muu olisi voinut olla normi jollekulle, joka oli ollut julkisuudessa suunnilleen syntymästään asti. Samalla tavallahan hänen perheensä arki oli normaalia hänelle, kaikki ne ihmiset joita kotona oli käynyt, sadat, varmaan lähemmäs tuhannet tunnit jotka hän oli viettänyt äitinsä kanssa teatterilla. Lapset ottivat omakseen sen mikä heille annettiin, niin sen täytyi olla Rhodesienkin kohdalla. ”It just feels kinda crazy to me, but I think I understand what you mean. It’s the only life you’ve lived, right”, Martha totesi hieman päätään kallistaen. Se ei silti tehnyt Jacobin elämää ja suhdetta mediaan hänelle yhtään houkuttelevammaksi. Jos hänen yksityiselämäänsä oltaisiin riepoteltu sillä tavoin, jos koko maailma olisi seurannut hänen kasvuaan ja ihmissuhteitaan… Luoja. Eikä media selvästi miehellekään ollut tarjonnut vain parastaan. Martha katui omaa tyhmyyttään heti kun oli mennyt möläyttämään sen kysymyksen liittyen toisen vaimoon ja rakkauteen, mutta tehtyä ei saanut tekemättömäksi. Hän olisi ymmärtänyt täysin, jos Jacob olisi jättänyt asian sikseen, jopa suuttunut — oikeastaan hän melkein oletti niin käyvän. Mutta ei. Ehkä tämäkin juonsi juurensa siihen, että mies oli tottunut käsittelemään erilaisia tunkeilevia kysymyksiä, mutta mies vain puisteli päätään tyynesti.
Martha oli selvästi onnistunut kysymään vaikean kysymyksen, ehkä sellaisen jota Jacob usein mietti oikein tietämättä itsekään. Tämä tekikin vastauksellaan hyvin selväksi, ettei yksinkertaisesti tiennyt mitä tunsi vaimoaan kohtaan. Vaikka rakkaus ja välittäminen eivät voineet vain yksiselitteisesti loppua, ilmaisi mies luottamuksen menneen, ja näytti itsekin ihmettelevän miksi oli vielä liitossa. Martha puri kevyesti huultaan ja nyökkäsi, kuin olisi ymmärtänyt. Ei hän tietenkään voinut ymmärtää. Martha ei ollut koskaan rakastanut ketään niin, että olisi halunnut jakaa koko elämänsä tämän kanssa. Hän oli ollut ihastunut, hän oli deittaillut, joskus hän oli hyvin lyhyen ajan kuvitellut tunteneensa jotain enemmänkin, mutta se kaikki oli valovuosien päässä siitä, että olisi joutunut miettimään mitä tunsi rakastamaansa ihmistä kohtaan, joka oli pettänyt kaiken heille yhteisen. ”You thought you were going to spend your whole life with her. Giving up on that can’t be easy. It wasn’t right if it was. But if she’s still cheating on you… I can’t really give you any advice because I literally know nothing about situations like that. But I can’t imagine that this is right for you either”, Martha sanoi lopulta ja katsoi miestä jotenkin pehmeästi. Ei säälien — koska ei Jacob varmasti kaivannut hänen, käytännössä tuntemattoman ihmisen sääliä — mutta omituisella hellyydellä. Hän tiesi Cara Gillespiestä vain, että tämä oli uskomattoman kaunis nainen. Jacob Rhodesista hän tiesi vain sen mitä oli tänään kuullut ja mitä oli aiemmin lyhyesti lukenut. Näiden asioiden pohjalta hän kuitenkin ymmärsi hyvin, kuinka pari oli päätynyt naimisiin. Ongelma oli, ettei mies näyttänyt enää onnelliselta. Se ei kuitenkaan kuulunut hänelle, ei oikeasti.
Kun Martha huomasi hieman kiusaantuneen ilmeen häivähtävän miehen kasvoilla, häntä alkoi harmittaa. Miksi hänen oli pitänyt viedä keskustelu näille urille? Tai no, Jacob oli itse ottanut asian esiin, mutta miksi hän oli jatkanut siitä puhumista? ”Well I asked”, nainen kiirehti sanomaan ja hymyili pahoittelevasti. Ehkä syy oli yhteinen. Jacobin vilkaistessa kelloaan Martha veti puhelimen taskustaan, ja hieraisi kasvojaan uupuneena. Miten aika olikin mennyt niin nopeasti? Hän oli viettänyt toimistolla jo 12 tuntia, ja se alkoi valitettavasti tuntua väsymyksenä silmissä ja huminana jossain näkökentän takana. ”I’m quite sure my place isn’t actually on your route”, nainen naurahti epäillen. ”I live in Williamsburg, it’s almost 30 minutes from here, so you shouldn’t have to, I can take the subway”, hän järkeili. Siinä ei yksinkertaisesti olisi mitään järkeä, että Jacob lähtisi viemään häntä kotiin, kun tämä luultavasti itse asui jossain aivan Manhattanin ytimessä. Jacob ei kuitenkaan ollut asiasta samaa mieltä, ja lopulta ei kai ollut kovin yllättävää, ettei mies ottanut kieltävää vastausta kuuleviin korviinsa. ”If you insist, but…” Martha huokaisi viimein ja hymyili väsähtäneesti. Oikeasti ajatus Jacobin lämpimästä autosta kuljettajineen kaikkineen kuulosti paljon paremmalta, kuin metrolle rämpiminen kaupungin koleassa talvisäässä, mutta oli se silti epäkäytännöllistä miestä itseään ajatellen. Enempiä mukisematta Martha kuitenkin auttoi Jacobia siivoamaan roskat kokoushuoneen pöydältä, ja lähti sitten tarkistamaan oman toimistonsa kunnon. Sekin olisi vaatinut pientä siistimistä, mutta onneksi kukaan ei käyttänyt hänen kanssaan samaa työpistettä, joten sekavat paperit saivat olla siinä mihin hän oli ne aiemmin kasannut. Hän sammutti työkoneensa, ja pakkasi omansa pöydältä reppuunsa.Tietenki se oli hänellä töissäkin mukana, kuinkas muutenkaan.
Kymmenen minuuttia myöhemmin Martha jo seisoi hississä Jacobin kanssa kietoen kaulahuivia löyhästi niskaansa. Hän ei ollut edes huomannut aiemmin miten väsynyt oli. Tietenkin hän normaalistikin työskenteli myöhään, mutta viikko oli eittämättä ollut rankin pitkään aikaan. Onneksi seuraavat varmaan helpottaisivat hieman, kun hän oli nyt onnistunut aikatauluttamaan elämäänsä aika hyvin. Hän tiesi melko tarkkaan koska tulisi olemaan töissä, ja koska taas työstämään opinnäytettään, ja se auttaisi elämää jo ihmeesti. ”This really is unnecessary”, Martha yritti vielä melko voimattomasti, kun he olivat astumassa sisään heitä odottavaan autoon. Se oli kai vain häveliäisyyttä, koska ei hän todellakaan uskonut voivansa puhua miestä enää ympäri. Ruoka ja kotiinkuljetukset eivät tainneet olla osa jokapäiväistä työsuhdetta Rhodes Groupillakaan, mutta jos nyt tämän kerran. Jacobin selitettyä kuljettajalleen tilanteen, Martha kertoi osoitteensa, ja vain hetkeä myöhemmin he pääsivät lähtemään liikkeelle. Martha antoi katseensa seurata ohilipuvaa maisemaa, joka vielä toistaiseksi koostui lähinnä pilvenpiirtäjien alimmista kerroksista. ”You know, I’ve lived my whole life in Brooklyn”, hän aloitti ja kääntyi hitaasti ikkunan puolesta katsomaan miestä. ”What it’s like living on this side of the bridge?” hän kysyi sitten hyvin kasuaalisti, mutta virnisti kuitenkin pienesti kysymyksen perään. Ikään kuin maailmojen välissään olisi ollut suurikin luokkaero. Vaikka olihan siinä. Kolmannen osapuolen läsnäolo sai hänet pakostikin palaamaan helpompiin aiheisiin. Se mistä he olivat ylhäällä jutelleet, ei olisi oikein enää sopinut tilanteeseen.
|
|
member rank Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Jan 23, 2017 22:10:22 GMT 2
Post by julle on Jan 23, 2017 22:10:22 GMT 2
Jacob ei ollut koskaan edes kuvitellut, millaista elämänsä mahdollisesti olisi, jos hän olisi syntynyt toisenlaiseen perheeseen. Esimerkiksi jonkun keskituloisen perheen lapseksi. Ajatus oli kaikin puolin absurdi, kun Jacob edes mietti millainen hänestä olisi voinut tulla, jos ei olisi syntynyt salamavalojen välkkeeseen ja seurapiirien keskelle. Julkisuus tuli niin luonnostaan Jacobille ja hänen sisaruksille, kiitos heidän vanhempiensa jotka olivat asettaneet heidät kyseiseen muottiin. Heille ei oikeastaan edes annettu vaihtoehtoja elämään ilman parrasvaloja. Se ei ollut vaihtoehto, eikä oikeastaan edes mahdollisuus kun syntyi Rhodesien perheeseen. Heidän perheensä asiat olivat pääasiassa avoimena kaikille, joten oli vain hienoa, ettei heidän perheestään löytynyt sen kummempia luurankoja kaapeista. Veljensä adoptiokaan ei ollut salaisuus, vaikka siitä harvoin puhuttiin mediassa. Se tuntui maailmassa siltä ainoalta asialta, josta media ei ollut niin suuresti. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, ettei adoptioveljensä olisi saanut kokea sitä samaa mitä Jacob. Ehei, nimittäin heti perheeseen saavuttua hänet oli tyrkätty median eteen. Menihän sellaiseen aikaan tottua, mutta Jacob oli varsin ylpeä veljestään, jonka elämä oli teini-iässä muuttunut kertaheitolla rauhallisesti hiljaisuudesta suureksi mediamyllytykseksi. Toisaalta Jacob joskus toivoi että yksityiselämänsä pysyi salaisuutena, mutta sellaisesta oli hyvin hankala haaveilla juuri nimensä vuoksi. Toki asioita sai kokeilla salailla, muta karu totuus vain oli että kaikki tuppautui paljastumaan ajan kanssa jopa medialle. Kuten hänen rikkonainen avioliitonsa ja niin edelleen.
Martha oli pitkästä aikaan ensimmäinen, joka uskalsi ottaa liittonsa ja vaimonsa puheeksi. Toki Jacob puhui kyseisestä asiasta hyvin paljon esimerkiksi huolestuneen äitinsä ja siskonsa kanssa. Ulkopuoliset eivät kuitenkaan uskaltaneet niin rohkeasti kysyä asiasta, vaikka joka toinen viikko siitä saattoi lukea jostain roskalehdestä. Jacob ei osannut enää sanoa, rakastiko vaimoaan. He olivat etääntyneet niin paljon että kuilun heidän välissään pystyi näkemään. Rehellisesti sanottuna Jacob oli katkera vaimonsa teosta, sillä oli aikanaan uskonut kaiken olevan hyvin. Parisuhdeterapia ei auttanut, he molemmat tiesivät sen ja jostain syystä he kävivät siellä ja pitkittivät tulevaa. Jacob oli useasti pyöritellyt mielessään avioero -ajatusta, sillä suhtautumisensa vaimoonsa oli hyvin kylmä – mutta jostain syystä siinä liitossa edelleen oltiin. Martha puhui asiaa ja Jacob nyökkäsikin naisen sanoille. “You’re right, but sometimes giving up would be the best solution. Time will tell.”, hän tyytyi lopulta sanomaan ja nyökkäsi kevyen hymyn kera. Äskeinen keskustelu oli oikeastaan aika vapauttava – tai Jacob ainakin ajatteli. Sääliä hän ei kuitenkaan kaivannut, eikä Martha onneksi luonutkaan häneen sellaisia surullisia, sääliviä katseita mitä Jacob vihasi yli kaiken. Useimmat teki sitä vahingossa ja Jacob usein saikin huomauttaa, ettei sääliin ollut tarvetta. Hän kuitenkin tiedosti, että ero oli tulossa - siitä huolimatta, halusi armas vaimo, sitä ei. Mutta kun se tulisi, Jacob tiesi myös sen ettei Cara tulisi tekemään siitä helppoa. Ellei se sitten lähtisi naisen aloitteesta.
Kaksikon oli nyt kutienkin aika lähteä toimistolta, joten he siivosivat jälkensä ja siirtyivät pihalle odottelemaan Jacobin kuljettajaa, joka pyyhälsi paikalle vain muutama minuutti sen jälkeen. “Thats alright, so c’mon. Hop in.”, Jacob hymyili ja avasi oven naiselle. Marthan kavuttua sisälle autoon, Jacob meni perässä ja sulki oven perässään kiinni. Se että nainen asui aivan toisessa suunnassa missä Jacob, ei ollut hänelle vaivaksi. Ei, vaikka hän ei ollut se joka ajoi autoa. Kuljettavansa sai maksun siitä että kuljetti Jacobia ja hänen kyytiläisiään paikasta A paikkaan B. Eikä Jacob uskonut että Marthasta olisi tähän aikaan yöstä ollut mukavaa rämpiä metrolle. Lämmin auto ja mukavat penkit olivat varmasti mukavampi tapa matkustaa kotiin. Hetken hiljaisuus laskeutui kaksikon välille, kunnes Martan puhuessa miehen katse palautui naiseen. “Not so special.”, Jacob naurahti huvittuneena naisen kysymykselle. Pieni väsymys oli aistittavissa miehen äänestä, mutta siitä huolimatta se, saati sitten väsymys olemus joka paistoi miehestä. “How about Brooklyn?”, Jacob vuorostaan tiedusteli ja antoi katseensa kääntyä auton ikkunasta ulos. Ohi vilahtelevat maisema vaihtuivat nopeasti Manhattanista Brooklyniin. Marthan annettua oikea osoite, Jacobin kuljettaja ajoi heidät oikean rakennuksen eteen. Jacob pälyili hetken ikkunasta ulos, ennen kuin katse kääntyi Marthaan. “We’re here.”, hän ilmoitti ja samaan aikaan miehen kuljettaja oli noussut autosta, kiirehtien avaamaan Marthalle oven. Marthan noustua autosta ja kuljettajan suljettua oven, Jacob oli vuorostaan siirtynyt avaamaan ovensa ikkunan. “It was nice to spend time with you. See you on Monday, Marty”, Jacob virnisti.
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jan 23, 2017 22:59:12 GMT 2
Post by moa on Jan 23, 2017 22:59:12 GMT 2
Loppujen lopuksi oli selvää, että Jacobin olisi itse punnittava avioliittoaan ja sitä, voisiko antaa vaimolleen anteeksi. Sillä hetkellä tämä tuntui ajattelevan, ettei voisi, mutta Martha ei ollut aivan varma uskoiko siihen itse. Pettämisdraama ei kuitenkaan ollut enää aivan tuore, ja kun mies kerran edelleen roikkui mukana suhteessa, oli asian oltava monella tavalla monimutkainen. Ja noh, olihan tämä itsekin myöntänyt, ettei tiennyt rakastiko vielä vaimoaan. Jos ei tiennyt, täytyi jotain vielä olla jäljellä. Martha ei kuitenkaan väittänyt vastaan, kun mies totesi, että luovuttaminen voisi olla oikea ratkaisu. Kuten todettua, hän ei todellakaan ollut oikea ihminen antamaan parisuhdeneuvoja kenellekään, kun hänellä itsellään oli hädintuskin ollut mitään sellaista, mitä voisi kutsua parisuhteeksi. Oli siis parempi vain keskittyä paikkojen siistimiseen, omien tavaroiden keräämiseen ja siihen, että pääsisi joskus kotiin.
Oli ihme että hetki sitten niin raskaisiin aiheisiin valunut keskustelu ei ollut rakentanut heidän välilleen kiusallisuuden muuria. Istuminen Jacobin auton kyytiin olisi pahimmillaan voinut olla melko vaivaannuttava kokemus, mutta ei se oikeastaan ollut. Martha piti yllä pientä varsin keveää keskustelua kaupunginosista, ja Jacob osallistui siihen mukisematta, vaikka he molemmat olivat selvästi väsyneitä. ”It’s amazing”, Martha totesi miehen vastakysymykseen ja hymyili painaen päänsä paremmin penkkiä vasten. ”I bet it’s better than Manhattan, in it’s own way”, hän lisäsi ja jäi hetkeksi katselemaan kuin varkain miehen sivuprofiilia. Tämä oli onneksi keskittynyt ohi virtaaviin katuihin, eikä tuntunut huomaavan. Jacobin asenteesta kaupunkiin aisti selvästi sen, ettei New York ollut tämän koti: vain silloin asiaan saattoi suhtautua niin välinpitämättömästi. Martha ei olisi voinut kuvitellakaan asuvansa missään muualla kuin siellä, jopa Brooklynistä pois muuttaminen olisi tuntunut oudolta, kaupungista puhumattakaan.
Matka toimistolta 4th Streetin asunnolle sujui lopulta yllättävän nopeasti, sillä liikenne taisi olla heille yllättävänkin armollinen viikonpäivään ja vuorokauden aikaan nähden. ”Thanks again for the ride”, Martha kiitti vielä siinä vaiheessa, kun Jacobin kuljettaja tuli avaamaan hänelle oven. Tietenkään nainen ei ollut tottunut siihen, että häntä kuskattiin ympäriinsä sillä tavalla, ja ovet vain heilahtelivat auki hänen edestään. Mutta ehkä sellaiseen olisi voinut jossain toisessa elämässä tottua. Kiitoskin oli oikeastaan osoitettu sekä miehelle, että tämän kuljettajalle, joka lopulta oli joutunut tekemään itse työn. Kun ovi oli huolehdittu kiinni Marthan perässä, liukui Jacobin puolen ikkuna vielä auki. Pieni hymy kipusi väkisinkin naisen huulille miehen sanojen ja virneen johdosta. ”It really was”, hän myönsi ja suoristi kaulaliinaansa hieman, ennen kuin heilautti kättään kevyesti. ”I’ll see you then, Jacob.” Vielä lähdettyään kävelemään rappunsa ulko-ovea kohti Martha vilkaisi taakseen, ja näki Rhodesin auton lipuvan melkein epätodellisen sulavasti pois paikalta. Ilta oli ollut outo, mutta hän ei voinut väittää, etteikö olisi hetki hetkeltä tyytyväisempi siihen, että oli ottanut vastaan työpaikan Rhodes Groupin palveluksessa.
|
|