Can we play the game your way?

Gates ei pahemmin ymmärtänyt miksi ihmiset valittivat aina, ettei muissa kuin omassa sängyssä saanut unta. Ehkä toiset eivät vain yrittäneet tarpeeksi, tai sitten hän oli turhankin sikeäuninen. Tietty sitä huomasi myöhemmin, jos sänky oli ollut huono. yleensä säryn muodossa... Vanhat luut eivät välttämättä tykänneet muista makuualustoista kuin omasta punkasta, mutta muuten miehen vieressä sai vaikka räjäyttää ydinpommin, eikä tämä heräisi ääneen...

Kumminkin pian jokin alkoi murtautua alitajuntaan. Oliko hän nukkunut tarpeeksi? Vai paistoiko aurinko jo suoraan silmiin? Se ainakin oli odotettavissa, kun mietti missä korkeudessa Caitin asunto oli. Miksi kukaan halusi asua kattohuoneistossa, tai missään asunnossa, joka oli irti katutasosta? Jos yksikin tulipalo syttyisi pohjakerroksessa ja pääsisi leviämään, olit nalkissa. Rivitalossa tai omakotitalossa olisi vielä se etu, että voisit hypätä ikkunasta pahimmassa tapauksessa, etkä päätyisi olemaan märkä läiskä kadun pinnassa...

Kehäraakki kääntyi selälleen ja hieraisi silmiään muutamaan otteeseen. Okei, se ei ollut aurinko, mutta Cait puhui puhelimeensa viereisellä paikalla. Ehkä hän oli siis nukkunut tarpeeksi... Tai ei, vielä muutama minuutti lisää kiitos. Seuralaisella vain tuntui olevan muita suunnitelmia, naisen ottaessa jo fyysistä kontaktia. Suunnitelmia tälle päivälle? Ei, jollei kerho keksinyt jotain akuuttia. Henkivartija? Mitä? Miksi?
"Net..." Mies mutisi, samalla kun venytti runkoaan niin hyvin kuin makuultaan pystyi. Sentään Cait oli hankkinut kiitettävän kokoisen sängyn. Hitot patjan laadusta, mutta se otti päähän jos jalat roikkuivat polvista lähtien ulkona, tai ei mahtunut olemaan selällään. "..Bodyquard? Why for? ..Meh, take it as a da for latter."

Toinen silmäkulma nousi, Caitin mainittua ne kolme kirjainta, joista yksikään lain rikkoja ei ilahtunut. FBI? Miksi kukaan FBIsta halusi nähdä Caitin? ...Joko hän ei tiennyt kaikkea entisestä old ladystaan ja tämän nykyisestä elämästä, tai sitten tuo pirun järjestö oli ollut syynä sotkuun mikä rikkoi heidän perheensä alun alkaen. Cait tuskin olisi ilmiantaja?
"Heh.... Musor..." Mies naurahti vaisusti. Harmi etteivät venäläiset haukkumasanat poliiseja kohtaan saisi samanlaista reaktiota aikaan, kuin mitä synnyinmaassa, mutta silti... "So you bring an MC member to a meeting with a pig? Wise choice."

Tuskin hänellä oli mitään rikettä, josta voitaisiin pidättää samantien? Neeeeeeet, sekin yksi syytös mikä oli ollut, ei ottanut tuulta alleensa vuosia sitten. Niin vanhojen juttujen ei pitäisi merkitä mitään. Kerhollekin pitäisi kertoa että Cait oli hengissä.... Asiaa auttaa paljon, jos toinen teki useinkin bisnestä FBIn kanssa. Boxerit ensin päälle, sitten housut ja paita... Miksi tämä tilanne vaivasi nyt? Helppoa, vastaus oli ne samat kolme kirjainta kuin mitkä Cait oli maininnut. Eikä tilannetta helpottanut sekään, että toinen oli vasta hiljattain palannut kuvioihin ja samantien vedettiin maanlaajuinen virasto mukaan. Musta huppari vielä päälle ja sen päälle liivi.... Sgt at arm, men of mayhem, ja mitä muita patchejä hänen liivissään olikin kiinni. Valtion lellikille tutkiskeltavaa ja kunnolla.

"Da. Ready." Gates vastasi toisen tiedusteluun. Missä tapaaminen olisi? NYkin alueella? Silloin pitäisi toivoa ettei yksikään kerhon riveistä näkisi heitä, tai sotku olisi vähättelyä, mitä tulisi tilanteen kuvailuun. Ajomatkan päässä olevat kohteet menisivät, sen suurempi matka vaati lentämistä.... Eikä niitä masiinoita oltu tehty hänen kokoluokkaa varten. Ärsyttävän pienet istuimet, katto osui päähän ja olit muutenkin kuin silli purkissa.

(outfit)

Henry tunki käsiään syvemmälle taskuihinsa ja katseli pilvettömässä horisontissa kohoavaa valtavaa maamerkkiä. Capitol komeili valkoisessa loisteliaisuudessaan sinistä taivasta vasten – tuolla hänkin oli eräässä elämänvaiheessaan työskennellyt. Vaikkei Henryllä ollut oikeastaan ikävä niitä työpäiviä, jotka olivat kuluneet suurimmaksi osaksi takapuolta puuduttaen penkissä ja päätä seinään hakatessa, kun läheskään kaikki asiat Capitolilla eivät menneet aina ihan suunnitellusti, niin silti ne ajat muistuttivat tietynlaisesta vakaudesta elämässä. Mene kahdeksalta töihin, lähde töistä neljältä. Hae lapsi samalla pois päiväkodista, ellei vaimo ole ehtinyt ensin. Laita lapsi nukkumaan viimeistään yhdeksältä, mene itse nukkumaan pari tuntia myöhemmin. Toista seuraavana päivänä. Toki siinä työssä puutuivat takapuolen lisäksi omat aivotkin, mutta muuten elämä ei ollut silloin hassumpaa. Hänellä oli oikea perhe. Ja sitten Henry oli heittänyt sen kaiken hukkaan, eikä hänellä ollut siitä jäljellä mitään muuta, kuin vaimo – joka ei kyllä teknisesti ottaen ollut edes enää hänen vaimonsa. Audreyta ei kyllä pian olisi muutenkaan, ellei Henry löytäisi häntä ajoissa. Sen takia Henry olikin saapunut sinä aamuna Washingtoniin, sillä se oli hänen ainoa toivonsa löytää Audrey.

Hiljainen kirosana karkasi Henryn mutristettujen huulten välistä hänen väistellessä parinkymmenen kiinalaisturistin laumaa, joka oli ilmestynyt hänen eteensä kuin tyhjästä. Oliko sitä aina pakko jäädä keskelle jalkakäytävää tukkimaan muiden kulkureittiä? Ei sillä, että ihmismassan keskellä pujotteleminen olisi ollut Manhattanilla työskentelevälle jotain uutta – sillä hetkellä kaikki otti vain päähän neljä kertaa pahemmin. Edellinen ilta oli ollut pettymys. Henry oli ottanut yhteyttä erääseen kontaktiinsa, joka oli hänelle palveluksen velkaa. Hän tarvitsi jonkun, joka pystyisi jäljittämään Audreyn olinpaikan ilman, että siitä jäisi mitään jälkiä Henryyn – nyt ei ollut todellakaan varaa riskeerata sitä, että kidnappaajille selviäisi, ettei hänellä ollut aikomustakaan toteuttaa heidän vaatimustaan. Henry oli sattumoisin tietoinen erään henkilön olemassaolosta, joka pystyisi sen ehkä tekemään – Kaitlyn Vaccio. Vacciota ei tosin ihan niin vain tavoitettu. Henry ei voinut tehdä mitään sen eteen itse, sillä hän ei halunnut, että joku FBI:llä saisi tietää hänen etsivän Vacciota – virallisesti kun hänellä ei ollut mitään asiaa siihen. Niinpä hän oli ollut täysin kontaktinsa varassa.

Tavattuaan kontaktinsa Henrylle selvisi kuitenkin äkkiä, ettei hänen pyyntöänsä ollutkaan niin helppo toteuttaa. Hän ei saanut edes mitään lupausta, onnistuisiko se edes – Henry ei nimittäin laskenut epämääräistä ”I’ll do what I can” -soperrusta minkäänlaiseksi takuuksi. Se oli kuitenkin hänen paras mahdollisuutensa tähän mennessä ja siihen oli tyydyttävä. Henry oli joutunut kaiken lisäksi murtamaan omia eettisiä periaatteitaan ja tunkeutunut Audreyn tilitietoihin. Hän tiesi, että se oli aivan helvetin väärin tehty, mutta hänen oli pakko tehdä jotakin. Hän ei pystynyt jäämään vain paikoilleen odottamaan sitä, onnistuisiko Vaccion kanssa tapaaminen. Silloin kaikki voisi olla liian myöhäistä. Tilitapahtumien kautta hän oli pystynytkin jäljittämään Audreyn viimeisimmän virallisen olinpaikan, sillä Audrey oli maksanut hotellinsa luottokortilla, kuten oli arvellutkin. Henryn askeleet pysähtyivät lopulta tutun oloisen hotellin edessä. Jep, sama hotelli, joka oli löytynyt luottokorttitiedoista. Nyt täytyisi vain keksiä, miten hän pääsisi hotellihuoneeseen sisälle. Sieltä olisi pakko löytää jotain Audreyn sieppaukseen liittyvää. Edes pieni vihje.

Audreyn huoneen selvittäminen oli ollut naurettavan helppo tehtävä. Henryllä oli ollut ”kirje”, joka oli pitänyt toimittaa A. Millerille – henkilökohtaisesti, tietysti. Henryn ei ollut tarvinnut edes kaivaa virkamerkkiään esille, kun vastaanottotiskin takaa oltiin jo möläytetty huonenumero. Sen jälkeen hän oli suunnannut suoraan huoneen oven taakse. Oven kahvasta roikkui ”Do not disturb” -kyltti, joten siivoojatkaan eivät olleet käyneet huoneessa Audreyn sieppauksen jälkeen. Henry valmistautui jo henkisesti pieneen tiirikointioperaatioon, mutta oven lukko näyttikin olevan jo rikki, kun hän tarttui sen kahvaan. Kulmat kurtistuivat. Se ovi oli varmaan hajonnut siinä rytäkässä, kun Audrey oltiin viety. Henry asteli huoneeseen sisälle, jättäen oven hieman raolleen. Audreyn tavarat olivat paikoillaan. Matkalaukku oltiin nostettu siististi sängyn reunalle ja yöpöydällä oli vielä vesilasi, joka oli puoliksi täynnä. Kylpyhuoneen ovi oli avoinna ja lavuaarin reunalla oli Audreyn omistamaa kosmetiikkaa. Henry tunnisti naisen käyttämän hajuveden vielä vienona tuoksuna. Se oli jo suurimmaksi osaksi haihtunut, eikä kukaan muu sitä olisi varmaan huomannut, mutta Henry oli pistänyt sen heti merkille. Hän asteli varovaisesti peremmälle, tarkastellen huonetta läpikohtaisesti – Henry oli niin keskittynyt, ettei tajunnut hotellikäytävästä kuuluvia askeleita, jotka lähestyivät nyt avoinna olevaa ovea.

Kun Henry tajusi jonkun tulevan huoneeseen, ehti hän vain käännähtää tulijaa kohden, kun tuntematon jo puhui hänelle. Palaset loksahtivat kuitenkin nopeasti kohdilleen Henryn päässä ja hän tajusi, kuka häntä puhutteli – se oli Vaccio. ”So I’ve heard”, hän lausahti kuivakkaasti, vaikka olikin lievästi sanottuna hämillään siitä, miten Vaccio oli onnistunut jäljittämään hänet juuri siihen paikkaan, juuri sillä hetkellä – toisaalta, toisen maineen perusteella sen ei pitäisi olla temppu eikä mikään. Henry silmäili hetken Vacciota katseellaan, kunnes hänen huomionsa kiinnittyi toisen takana seisovaan mieheen. Hän ei tajunnut, miten helvetissä oli noteerannut miehen olemassaolon vasta siinä vaiheessa – sitä kaksimetristä ilmestystä oli vaikea olla huomioimatta. Mies oli kyllä muutenkin sen oloinen, ettei hän ihan millä tahansa sosiaalisella visiitillä ollut siinä Vaccion seurassa. Äkillisellä profiloinnilla hänet sijoitettiin kategoriaan entinen linnakundi. Erittäin potentiaalinen uhka. Vaikkei Henry tuntenut erityisesti mitään luottamuksen tapaistakaan Vacciota kohtaan, niin hänen epäluulonsa vain kasvoi sitä tilannetta kohtaan koko ajan. Ase lepäsi nahkatakin povarissa kyllä sopivasti käden ulottuvilla, vaikka olisikin ikävää joutua käyttämään sitä. Oikeaan kohtaan upotettu luoti pysäyttäisi junankin kokoisen järkäleen, joka vain sattui hengittämään. ”Who is he?” Henry nyökkäsi katse edelleen kiinni siinä tuntemattomassa. ”I need to talk to you alone.”

Cait halusi vain varmistaa, ettei Gates joutuisi millään tavalla ongelmiin hänen takiaan. Toki olisi ehkä siinä tapauksessa ollut järkevämpää valita joku muu henkivartijaksi kuin parimetrinen venäläinen, joka varmasti näkyi kauas - puhumattakaan siitä, miten huomiota herättävä toinen oli. Ehkä sittenkin olisi ollut vain parempi ottaa mukaan joku hänen normaaleista henkivartijoistaan. Tietenkin Gatesin kanssa oli se etu, että tuskin ketään FBI:n tyyppi uskaltaisi liikaa häntä lähestyä, Gates nyt osasi olla uhkaava vaikka vain paikoillaan seisomalla. Toinen sopi siis erittäin hyvin tähän tehtävään.

Lockekin tuntui huomanneen hyvinkin pian Gatesin. Nainen oli saattanut vaikka vannoa, että toisen äänestä ja olemuksesta kävi selkeästi ilmi se, ettei toinen ollut kysellyt häntä ihan ensimmäiseksi kohdatessaan tämän ongelman, johon hän naisen apua kaipasi. Luultavasti hän olisi miehelle se viimeinen oljenkorsi saada ratkaisu ongelmaansa. Ei Cait ainakaan pystynyt nimittäin kuvittelemaan, että joku valtiolle työskentelevä muka ottaisi hänet ensimmäiseksi vaihtoehdokseen. Vaaleaverikkö kohotti hieman kulmiaan, kun Locke alkoi enemmänkin avaamaan suutaan. Pieni, ehkä aavistuksen huvittunutkin hymähdys karkasi naisen huulilta. "I`m not the one who needs help. He stays here. You can`t blame me, I don`t trust you ", Cait totesi toiselle ja katsoi vakavan oloisena miestä. Toinen ei tosiaan vaikuttanut kovin uhkaavalta, mutta saattoihan se olla että hän jätti jotakin huomaamatta. Varmasti toisella kuitenkin oli mukanaan ase, mikä taas näkyvillä olisi lisännyt toisen uhkaavuutta, mutta koska sitä ei ollut esillä, mies tuskin olisi sitä ihan heti käyttämässä.

Lopulta vaaleaverikkö asteli sisemmäs huoneeseen. Katse siirtyi miehestä huoneeseen ja Cait laittoi merkille sen sängyllä olevan matkalaukun, sekä kylpyhuoneen ovensuusta näkyvät kosmetiikkatavarat. Tässä huoneessa oli selkeästi ollut nainen ennen kuin Locke oli tullut paikalle. Cait pysytteli kuitenkin vähän kauempana Lockesta ihan vain varmuuden vuoksi. Ei hän mitenkään itsetuhoinen ollut, mutta utelias. Ja häntä kiinnosti se, miksi joku Locken kaltainen mies kaipaili hänen apuaan. Toisellahan oli teoriassa vaikka kuinka paljon muitakin mahdollisuuksia ratkaista ongelmansa, kun otti huomioon miehen aseman FBI:ssä. Samalla se kieli kuitenkin siitä, että mikä ikinä miehen ongelma olikaan, kyse tuskin oli mistään pienestä ongelmasta. "Let's get straight to the point. Why would someone from the FBI needs my help? What you're embroiled in?", nainen siirsi huomionsa takaisin Lockeen, yrittäen saada jotakin irti toisen kehonkielestä. Okei, olihan hän jotakin huhuja kuullut siitä, mihin Locke kaipailisi apua mutta huhut olivat vain huhuja. Vuosien aikana niihin oltiin opittu suhtautumaan varsin kriittisesti, sillä ikinä ei voinut tietää milloin joku yritti vain laittaa huhuja liikenteeseen. Lisäksi naiselle ei oltu kerrottu muuta, kuin että Henry Locke oli kysellyt hänen peräänsä. Hän halusi vihdoin ja viimein tietää, mikä oikein oli Herra Locken ongelma ja mihin tuo kaipaisi niin kipeäsi apua, että oli päättänyt turvautua hänen apuunsa. Locke oli kuitenkin tunnettu siitä, ettei tämä katsonut rikollisia kovinkaan ystävällisesti ja teknisesti ottaen Cait oli rikollinen.

Tilanteessa ei ollut vieläkään mitään selvää. Miksi FBI halusi tavata Caitin? Eikö valtio tai jokin vastaava taho nimenomaan ryssinyt heidän elämänsä? Yksinäinen agentti joka vakuutteli ettei järjestö ollut mukana tässä oli epäilyttävää. Aivan varmana huoneessa olisi kamera taikka mikrofooni, joka tallentaisi kaiken. Mutta mitä varten? Olisipa ajattelutyö enemmän hänen heiniä...

Pokeri-ilme oli pettää, FBI-agentin sanoessa jonkun olevan kadoksissa. Eikö heidän työ nimenomaan ollut löytää rikollisia ja ihmisiä? With everybody on my side looking up their own ass, and feds looking for their own der'mo... Heh, I put my money on nobody finds nothing. Cait ratkoi ongelmia? Se selitti ehkäpä kaiken sen varallisuuden, mutta.... Sille kyvylle olisi ollut aikoinaan huomattavasti enemmän käyttöä kuin nyt, jolloin valtio alkoi puuttumaan heidän asioihinsa. Olisi häätänyt nämä pois, niin olisi säästytty vuosien sotkulta.

".....Padla." Gates murahti takaisin, agentin alkaessa sanelemaan käskyjä. Ovi kiinni? Selvä. Venäläinen pamautti oikean kätensä kämmensyrjällä oven kiinni ja asettautui sitten nojaamaan ovea vasten. Sormenjälkiä tuskin jäisi, vain epämääräinen jälki, josta tuskin saisi juuta eikä jaata todisteiden suhteen. Sai luvan olla viimeinen kerta, kun tuo valtion sylikoira komentelisi häntä. Ja mikäli toinen tulisi katumapäälle.... Ikkuna oli aina hyvä pakokeino, sillä hän ei ainakaan väistyisi kytän tieltä.